Sana ”aamen” merkitsee ’olkoon niin’ tai ’varmasti’. Se tulee hepreankielisestä sanajuuresta, jonka merkitys on ’olla uskollinen, olla luotettava’. Sitä käytettiin aikoinaan muun muassa juridisissa yhteyksissä. Yleensä kun joku vannoi valan, hän sanoi ”aamen” sen vahvistamiseksi, että hänen sanansa pitivät paikkansa ja että hän sitoutui kantamaan valansa seuraukset (4. Moos. 5:22). Se että hän sanoi julkisesti ”aamen”, kannusti häntä pitämään sanansa (Neh. 5:13).

Vaikuttava esimerkki sanan ”aamen” käytöstä on 5. Mooseksen kirjan luvussa 27. Kun israelilaiset olivat päässeet Luvattuun maahan, heidän tuli kokoontua Ebalinvuoren ja Garisiminvuoren väliin kuuntelemaan Mooseksen lain lukemista. Heidän piti myös julistaa, että he hyväksyivät sen, mitä lakiin oli kirjoitettu. Kun tottelemattomuuden seuraukset oli luettu, tuhannet miehet, naiset ja lapset ilmaisivat hyväksyntänsä vastaamalla: ”Aamen!” Kuvittele, millainen ääni siitä kantautui! (5. Moos. 27:15–26; Joos. 8:30–35.) Nämä israelilaiset eivät varmasti koskaan unohtaneet lupaustaan. He pitivät sanansa, sillä Raamatussa kerrotaan: ”Israel palveli Jehovaa kaikkina Joosuan päivinä ja kaikkina niiden vanhinten päivinä, jotka elivät Joosuan kuoleman jälkeen ja tiesivät kaikesta, mitä Jehova oli tehnyt Israelin hyväksi.” (Joos. 24:31.)

Myös Jeesus käytti sanaa ”aamen”, mutta poikkeuksellisella tavalla. Hän ei sanonut ”aamen” (suomennettu sanalla ”vakuutan”) jonkin toteamuksen jälkeen, vaan hän käytti  tätä sanaa ennen kuin hän sanoi jotain sellaista, minkä paikkansapitävyyden hän halusi vahvistaa. Toisinaan hän toisti tämän sanan ja käytti ilmausta ”aamen aamen” (suomennettu ”todella vakuutan”). (Matt. 5:18; Joh. 1:51.) Näin hän vakuutti kuulijoilleen, että hänen sanansa pitivät ehdottomasti paikkansa. Jeesus pystyi olemaan näin varma, koska hänet oli valtuutettu toteuttamaan kaikki Jumalan lupaukset (2. Kor. 1:20; Ilm. 3:14).

Israelilaiset käyttivät sanaa ”aamen” myös silloin, kun he ylistivät ja rukoilivat Jehovaa (Neh. 8:6; Ps. 41:13). Julkisen rukouksen jälkeen kuulijat sanoivat ”aamen” sen merkiksi, että se oli heidänkin rukouksensa. Kaikki läsnäolijat saivat tällä tavalla yhtyä rukoukseen, mikä lisäsi hengellisen tilaisuuden iloa. Näin tapahtui esimerkiksi silloin, kun kuningas Daavid toi Jehovan liiton arkun Jerusalemiin. Sitä seuranneessa juhlassa esitettiin Daavidin rukous, joka on laulun muodossa ja joka on merkitty muistiin 1. Aikakirjan 16:8–36:een. Rukouksen ajatukset koskettivat läsnäolijoita niin syvästi, että ”koko kansa sanoi: ’Aamen!’ ja ylisti Jehovaa”. Kansan yksimielinen reaktio teki tästä päivästä entistäkin iloisemman.

Myös ensimmäisen vuosisadan kristityt käyttivät sanaa ”aamen” ylistäessään Jehovaa. Raamatunkirjoittajat käyttivät sitä usein kirjeissään (Room. 1:25; 16:27; 1. Piet. 4:11). Ilmestyskirjassa kerrotaan, että jopa taivaassa olevat henkiluomukset ylistävät Jehovaa sanomalla: ”Aamen! Ylistäkää Jahia!” (Ilm. 19:1, 4.) Varhaiskristityt sanoivat yleensä ”aamen” heidän kokouksissaan pidettyjen rukousten päätteeksi (1. Kor. 14:16). Heidän ei kuitenkaan tullut vain toistaa tätä sanaa mekaanisesti.

Olemme tässä kirjoituksessa tarkastelleet sanan ”aamen” taustaa ja historiaa, ja se auttaa meitä ymmärtämään, miksi rukouksen päättämisellä tähän sanaan on merkitystä.  Kun sanomme ”aamen” oman rukouksemme lopuksi, osoitamme olevamme tosissamme. Ja kun sanomme ääneen tai hiljaa mielessämme ”aamen” julkisen rukouksen päätteeksi, osoitamme, että olemme yhtä mieltä sen ajatuksista. On vielä muitakin syitä, joiden vuoksi aamenen sanomisella on merkitystä.

Se vaatii meitä keskittymään rukoukseen. Rukous on osa Jehovan palvontaa. Olennaista on paitsi aamenen sanominen myös käyttäytymisemme rukouksen aikana. Haluamme, että voimme sanoa sydämestämme ”aamen”. Se edellyttää sitä, että meillä on oikea asenne ja olemme kuunnelleet rukouksen.

Se yhdistää meitä. Julkisen rukouksen aikana koko seurakunnan huomio kohdistuu siihen, mitä sanotaan (Apt. 1:14; 12:5). Seurakuntaa yhdistää myös se, että sanomme yhdessä veljien ja sisarten kanssa ”aamen”. Sanommepa sen ääneen tai hiljaa mielessämme, Jehovalla on entistä suurempi syy vastata yhteiseen pyyntöömme.

Se on tapa ylistää Jehovaa. Jehova panee merkille pienetkin palvontatekomme (Luuk. 21:2, 3). Hän näkee vaikuttimemme ja sen, mitä on sydämessämme. Vaikka meidän täytyisi kuunnella kokous puhelimen välityksellä, nöyrä aamenemme ei varmasti jää Jehovalta huomaamatta. Ylistämme silloin yhdessä toisten kanssa Jehovaa.

Sana ”aamen” voi vaikuttaa vähäpätöiseltä, mutta sitä se ei missään nimessä ole. Eräässä Raamatun sanakirjassa todetaan, että tämän sanan välityksellä Jumalan palvelijat voivat ilmaista ”sydämessä olevan luottamuksen, voimakkaan hyväksymyksen ja hartaan toivon”. Toivomme, että miellyttäisimme Jehovaa joka kerta, kun sanomme ”aamen” (Ps. 19:14).