TUTKITTAVA KIRJOITUS 20

Miten tukea ja lohduttaa hyväksikäytön uhreja?

Miten tukea ja lohduttaa hyväksikäytön uhreja?

”Kaiken lohdutuksen Jumala – – lohduttaa meitä kaikissa koettelemuksissamme.” (2. KOR. 1:3, 4)

LAULU 42 ”Auta niitä, jotka ovat heikkoja”

ESITTELY *

1–2. a) Havainnollista sitä, että ihmisillä on luontainen tarve saada ja antaa lohdutusta. b) Miten joitakin lapsia vahingoitetaan?

IHMISILLÄ on luontainen tarve saada lohdutusta ja myös ainutlaatuinen kyky antaa sitä toisille. Esimerkiksi kun pikkulapsi kaatuu leikkiessään ja saa haavan polveen, hän saattaa juosta itkien äidin tai isän luo. Vanhemmat eivät voi parantaa haavaa, mutta he voivat lohduttaa lasta. He voivat kysyä lapselta tapahtuneesta, pyyhkiä hänen kyyneleensä, puhua rauhoittavasti sekä puhdistaa ja sitoa haavan. Pian lapsi lakkaa itkemästä ja ehkä jatkaa leikkejään. Aikanaan haava paranee.

2 Joskus lapset kärsivät kuitenkin paljon vakavampaa vahinkoa. Joitakuita käytetään seksuaalisesti hyväksi. Lasta saatetaan käyttää hyväksi yhden kerran, tai hyväksikäyttö voi jatkua jopa vuosien ajan. Olipa tilanne kumpi tahansa, uhrille voi jäädä syvät henkiset arvet. Joissakin tapauksissa tekijä paljastuu ja häntä rangaistaan. Toisaalta joskus voi näyttää siltä, että syyllinen pääsee kuin koira veräjästä. Mutta silloinkin kun rangaistus tulee nopeasti, uhri voi joutua kärsimään hyväksikäytön tuskallisista seurauksista pitkälle aikuisuuteen.

3. Mitä Jehova 2. Korinttilaiskirjeen 1:3, 4:n mukaan haluaa, ja mitä kysymyksiä tarkastelemme?

3 Mikä voi auttaa kristittyä, jota on käytetty lapsena hyväksi ja joka tuntee sen vuoksi vielä aikuisenakin henkistä tuskaa? (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 1:3, 4.) Jehova haluaa, että hänen palvelijansa saavat tarvitsemaansa rakkautta ja lohdutusta. Tarkastelemme nyt seuraavia kysymyksiä: 1) Miksi ne, joita on hyväksikäytetty lapsena, tarvitsevat lohdutusta? 2) Ketkä voivat lohduttaa heitä? 3) Miten voimme tukea ja lohduttaa hyväksikäytön uhreja?

MIKSI LOHDUTUSTA TARVITAAN?

4–5. a) Miksi on tärkeä ymmärtää, että lapset ovat erilaisia kuin aikuiset? b) Miten hyväksikäyttö voi vaikuttaa lapsen kykyyn luottaa toisiin?

4 Jotkut aikuiset, joita on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi, voivat tarvita lohdutusta, vaikka hyväksikäytöstä on kulunut kauan aikaa. Miksi? Meidän täytyy ymmärtää, että lapset ovat hyvin erilaisia kuin aikuiset ja että lapsena koettu kaltoinkohtelu voi jättää erityisen syvät jäljet. Seuraavassa joitakin esimerkkejä.

5 Lapsella on tarve luoda läheiset ja luottamukselliset suhteet niihin, jotka kasvattavat häntä ja huolehtivat hänestä. Tällaiset hyvät suhteet synnyttävät lapsessa turvallisuudentunnetta ja opettavat häntä luottamaan niihin, jotka rakastavat häntä (Ps. 22:9). Ikävä kyllä hyväksikäyttö tapahtuu useimmiten lapsen kotona, ja hyväksikäyttäjät ovat monesti lähisukulaisia tai perhetuttuja. Kun lapsen luottamus tällä tavalla rikotaan, hänen voi vuosienkin jälkeen olla vaikea luottaa toisiin.

6. Miksi seksuaalinen hyväksikäyttö on julmaa ja vahingollista?

6 Lapsi on haavoittuva. Seksuaalinen hyväksikäyttö on julmaa ja vahingollista. Lapselle voi koitua vakavaa vahinkoa siitä, että hänet pakotetaan seksuaalisiin tekoihin kauan ennen kuin hän on fyysisesti, henkisesti tai tunneperäisesti valmis avioliittoon kuuluvaan seksiin. Hyväksikäyttö voi vääristää hänen näkemyksensä seksistä ja hänestä itsestään sekä kaikista, jotka haluavat olla hänelle läheisiä.

7. a) Miksi hyväksikäyttäjän voi olla helppo pettää lasta, ja miten hän saattaa tehdä sen? b) Miten hyväksikäyttäjän valheet voivat vaikuttaa uhriin?

7 Lapsen henkinen kehitys on vielä kesken, eikä hän osaa aikuisen tavoin analysoida asioita eikä tunnistaa ja välttää vaaroja (1. Kor. 13:11). Viekkaiden hyväksikäyttäjien on siksi helppo pettää lapsia. He voivat sanoa lapselle, että tapahtunut on hänen omaa syytään tai että se täytyy pitää salassa. Ehkä he väittävät, ettei kukaan kuuntele eikä välitä, jos lapsi kertoo asiasta, tai että aikuisen ja lapsen väliset seksuaaliset teot ovat aivan normaaleja rakkauden ilmauksia. Tällaiset vaaralliset valheet voivat vääristää lapsen ajatusmaailmaa ja hänen käsitystään siitä, mikä on totta ja mikä ei. Hän voi vielä vuosienkin jälkeen ajatella, että hän on turmeltunut ja likainen eikä ansaitse rakkautta eikä lohdutusta.

8. Mistä tiedämme, että Jehova voi lohduttaa niitä, joita on kohdeltu kaltoin?

8 Ei siis ole mikään ihme, että seksuaalinen hyväksikäyttö voi aiheuttaa uhrille pysyvää vahinkoa. Tämä rikos on äärimmäisen julma. Hyväksikäytön yleistyminen osoittaa selvästi, että elämme viimeisiä päiviä, jolloin monet ovat ”vailla luonnollista kiintymystä” ja ”pahat ihmiset ja petkuttajat menevät yhä huonompaan suuntaan” (2. Tim. 3:1–5, 13). Saatanan juonet ovat pirullisia, ja on surullista, että monet ovat hänen johdateltavissaan. Jehova on kuitenkin paljon voimakkaampi kuin Saatana ja hänen tahtonsa mukaan toimivat ihmiset, eikä hän ole sokea Saatanan taktiikoille. Jehova tietää täsmälleen, millaista tuskaa koemme, ja hän voi antaa meille tarvitsemaamme lohdutusta. Hän on todellakin ”kaiken lohdutuksen Jumala”. ”Hän lohduttaa meitä kaikissa koettelemuksissamme, jotta me voisimme lohduttaa toisia sillä lohdutuksella, jota saamme Jumalalta, olipa heillä millaisia koettelemuksia tahansa.” (2. Kor. 1:3, 4.) Keiden välityksellä Jehova sitten antaa lohdutusta?

KETKÄ VOIVAT ANTAA LOHDUTUSTA?

9. Mitä Jehova psalmin 27:10 mukaan tekee niiden hyväksi, joita heidän oma perheensä on laiminlyönyt?

9 Ne, joita omat vanhemmat ovat laiminlyöneet tai joita joku läheinen ihminen on käyttänyt hyväksi, tarvitsevat erityistä lohdutusta. Psalmista Daavid tiesi, että Jehova on luotettavin lohdutuksen lähde. (Lue psalmi 27:10.) Daavid oli varma, että Jehova pitää huolen niistä, joita heidän läheisensä ovat kohdelleet kaltoin. Miten Jehova tekee sen? Uskollisten palvelijoidensa välityksellä. Toiset Jehovan palvelijat ovat meille hengellinen perhe. Jeesus sanoi, että ne, jotka palvelivat hänen kanssaan Jehovaa, olivat hänen veljiään, sisariaan ja äitejään. (Matt. 12:48–50.)

10. Miten apostoli Paavali kuvaili vanhinten työtä?

10 Tarkastellaan lähemmin sitä, miten kristillinen seurakunta voi olla kuin perhe. Apostoli Paavali oli ahkera ja huolehtivainen vanhin. Paavali näytti toisille hyvää mallia, ja pyhän hengen ohjauksessa hän jopa kehotti: ”Jäljitelkää minua, niin kuin minä jäljittelen Kristusta.” (1. Kor. 11:1.) Hän kuvaili työtä, jota hän ja muut vanhimmat tekivät, ja sanoi: ”Me kohtelimme teitä lempeästi niin kuin imettävä äiti hoitaa hellästi omia lapsiaan.” (1. Tess. 2:7.) Vanhimmat voivat nykyäänkin puhua lempeästi niille, jotka tarvitsevat apua, ja lohduttaa heitä Raamatun avulla.

Kypsät sisaret ovat usein hyviä lohduttajia. (Ks. kpl 11.) *

11. Mikä osoittaa, että muutkin kuin vanhimmat voivat lohduttaa toisia?

11 Vanhimmat eivät suinkaan ole ainoita, jotka voivat lohduttaa hyväksikäytön uhreja. Raamatun mukaan meillä kaikilla on vastuu lohduttaa toisiamme (1. Tess. 4:18). Varsinkin kypsillä sisarilla voi olla kyky rohkaista toisia sisaria, jotka tarvitsevat lohdutusta. On kiinnostavaa, että Jehova Jumala vertasi itseään äitiin, joka lohduttaa poikaansa (Jes. 66:13). Raamatussa on esimerkkejä naisista, jotka lohduttivat masentuneita (Job 42:11). Jehova on hyvillään siitä, että nykyajan sisaret lohduttavat toisia sisaria, jotka tuntevat henkistä tuskaa. Joissakin tapauksissa vanhimmat voivat kysyä kypsältä sisarelta yksityisesti, pystyisikö hän antamaan tällaista apua ahdistuneelle sisarelle. *

MITEN VOIMME ANTAA LOHDUTUSTA?

12. Mitä meidän tulisi varoa?

12 Varomme tietysti utelemasta toiselta asioita, joista hän ei ole valmis puhumaan (1. Tess. 4:11). Mitä sitten voimme tehdä, kun huomaamme, että joku tarvitsee ja haluaa apua ja lohdutusta? Seuraavassa on viisi Raamattuun perustuvaa tapaa, joilla voimme tukea ja lohduttaa toisia.

13. Mitä Jehovan enkeli 1. Kuninkaiden kirjan 19:5–8:n mukaan teki Elian hyväksi, ja miten voisimme jäljitellä tätä enkeliä?

13 Anna käytännön apua. Kun profeetta Elia joutui pakenemaan henkensä edestä, hän oli niin masentunut, että halusi kuolla. Jehova lähetti Elian luokse mahtavan enkelin, joka auttoi häntä hyvin käytännöllisellä tavalla. Enkeli järjesti lämpimän aterian ja kannusti Eliaa syömään. (Lue 1. Kuninkaiden kirjan 19:5–8.) Tämä kertomus valaisee sitä, miten paljon pienikin huomaavainen teko voi merkitä. Esimerkiksi ateria, pieni lahja tai rohkaiseva kortti voi saada surullisen veljen tai sisaren vakuuttumaan siitä, että välitämme hänestä. Jos meistä tuntuu vaikealta puhua hyvin henkilökohtaisista tai tuskallisista asioista, voimme ehkä kuitenkin antaa tällaista käytännön apua.

14. Mitä opimme Eliaa koskevasta kertomuksesta?

14 Luo rentoutunut ja turvallinen ilmapiiri. Voimme oppia vielä jotain muutakin Eliaa koskevasta kertomuksesta. Jehova teki ihmeen ja antoi hänelle apua, jota hän tarvitsi jaksaakseen kulkea pitkän matkan Horebinvuorelle. Tämä kaukainen paikka, jossa Jehova oli tehnyt liiton kansansa kanssa satoja vuosia aikaisemmin, herätti kenties Eliassa turvallisuudentunnetta. Hänestä saattoi tuntua, että hän oli vihdoinkin niiden ulottumattomissa, jotka yrittivät vahingoittaa häntä. Mikä opetus tässä on meille? Jotta hyväksikäytön uhria voitaisiin auttaa, on aluksi tärkeää saada hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Esimerkiksi vanhinten on hyvä ottaa huomioon, että vaikeita asioita kokenut sisar saattaa tuntea olonsa rentoutuneemmaksi ja turvallisemmaksi kotona teekupin ääressä kuin valtakunnansalin kirjastossa. Joku toinen voi kokea tilanteen päinvastoin.

Voimme helpottaa toisen tuskaa kuuntelemalla häntä, rukoilemalla hänen kanssaan ja puhumalla hänelle lohduttavasti. (Ks. kpl:t 15–20.) *

15–16. Miten voimme olla hyviä kuuntelijoita?

15 Ole hyvä kuuntelija. Raamatussa neuvotaan: ”Jokaisen täytyy olla nopea kuuntelemaan, hidas puhumaan.” (Jaak. 1:19.) Olemmeko hyviä kuuntelijoita? Ehkä ajattelemme, että kuunteleminen on passiivista: sitä että on hiljaa, katsoo toista eikä sano mitään. Hyvään kuuntelemiseen sisältyy kuitenkin enemmän. Kun Elia viimein avautui Jehovalle ja purki tuskaansa, Jehova keskittyi kuuntelemaan. Elia oli peloissaan ja yksinäinen ja ajatteli, että kaikki hänen työnsä oli ollut turhaa. Jehova ymmärsi Elian tunteita ja reagoi kaikkiin hänen huolenaiheisiinsa. Hän osoitti, että hän oli tosiaan kuunnellut Eliaa. (1. Kun. 19:9–11, 15–18.)

16 Miten voimme osoittaa empatiaa ja aitoa välittämistä, kun kuuntelemme toista? Muutamat tahdikkaat, ystävälliset sanat voivat kertoa tunteistamme. Voisit sanoa: ”Olen todella pahoillani, että sinulle on tapahtunut sellaista. Ketään lasta ei saa kohdella sillä tavalla!” Ehkä voit esittää joitain kysymyksiä sen varmistamiseksi, että olet ymmärtänyt asian. Voisit kysyä: ”Voisitko auttaa minua ymmärtämään vielä paremmin, mitä tarkoitat?” tai ”Ymmärsinkö oikein, että. . .?” Tällaiset myötätuntoiset sanat voivat vakuuttaa hänet siitä, että kuuntelet aktiivisesti ja tosiaan haluat ymmärtää. (1. Kor. 13:4, 7.)

17. Miksi meidän tulisi olla kärsivällisiä ja ”hitaita puhumaan”?

17 Muista kuitenkin, että sinun tulee olla ”hidas puhumaan”. Älä keskeytä toista antamalla hänelle neuvoja tai korjaamalla hänen ajatteluaan. Ole kärsivällinen! Kun Elia lopulta puhui Jehovalle ahdistavista tunteistaan, hän käytti voimakkaita sanoja. Myöhemmin kun Jehova oli vahvistanut Elian uskoa, Elia kertoi jälleen tunteistaan – ja aivan samoin sanoin. (1. Kun. 19:9, 10, 13, 14.) Mitä opimme tästä? Joskus ahdistuneiden täytyy saada purkaa tunteitaan useammin kuin kerran. Haluamme Jehovan tavoin kuunnella kärsivällisesti. Sen sijaan että yrittäisimme tarjota ratkaisuja ongelmiin, osoitamme lämmintä myötätuntoa (1. Piet. 3:8).

18. Miten rukouksemme voivat lohduttaa tuskaa tuntevaa ihmistä?

18 Rukoile tuskaa tuntevan kanssa. Masentuneesta voi tuntua, ettei hän pysty rukoilemaan. Hän tuntee ehkä itsensä arvottomaksi lähestymään Jehovaa. Yksi tapa lohduttaa häntä on rukoilla hänen kanssaan ja käyttää rukouksessa hänen nimeään. Voisimme kertoa Jehovalle, miten rakas tämä veli tai sisar on meille ja koko seurakunnalle. Voimme pyytää, että Jehova rauhoittaisi ja lohduttaisi tätä arvokasta palvelijaansa. Tällaiset rukoukset voivat olla erittäin lohduttavia. (Jaak. 5:16.)

19. Mikä auttaa valmistautumaan toisen lohduttamiseen?

19 Valitse parantavia ja lohduttavia sanoja. Mieti ennen kuin puhut. Ajattelemattomat sanat voivat haavoittaa, kun taas ystävällisillä sanoilla on parantava vaikutus (Sananl. 12:18). Rukoile, että Jehova auttaisi sinua löytämään lempeät, lohduttavat ja rauhoittavat sanat. Kaikkein eniten voimaa on Jehovan omissa sanoissa, jotka on kirjoitettu Raamattuun (Hepr. 4:12).

20. Millä tavalla huonot kokemukset ovat vaikuttaneet joihinkin, ja mistä voimme muistuttaa heitä?

20 Jotkut, joita on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi, voivat tuntea olevansa likaisia ja arvottomia ja ajatella, ettei kukaan voi rakastaa heitä. Tämä on järkyttävä valhe! Muistuta heitä Raamatun avulla siitä, että Jehova pitää heitä hyvin arvokkaina. (Ks. tekstiruutu ” Lohdutusta Raamatusta”.) Muista, miten ystävällisesti enkeli vahvisti profeetta Danielia, kun tämä tunsi itsensä heikoksi ja lannistuneeksi. Jehova halusi Danielin tietävän, että tämä oli hyvin kallisarvoinen. (Dan. 10:2, 11, 19.) Myös tuskaa tuntevat veljemme ja sisaremme ovat Jehovalle kallisarvoisia.

21. Mitä katumattomille väärintekijöille tulee tapahtumaan, ja mitä meidän tulisi tehdä?

21 Kun lohdutamme toisia, autamme heitä muistamaan, että Jehova rakastaa heitä. Jehova on myös oikeudenmukainen Jumala. Häneltä ei koskaan jää huomaamatta, jos jotakuta kohdellaan kaltoin. Jehova näkee kaiken ja huolehtii siitä, että katumattomat väärintekijät tulevat saamaan rangaistuksen (4. Moos. 14:18). Me voimme sitä ennen omalta osaltamme tehdä parhaamme, jotta hyväksikäytön uhrit tuntisivat itsensä rakastetuiksi. On myös lohduttavaa tietää, että Jehova tulee parantamaan pysyvästi kaikki, joita Saatana ja hänen maailmansa ovat haavoittaneet. Pian nämä tuskalliset asiat eivät enää ikinä palaudu mieleen eivätkä paina sydäntä (Jes. 65:17).

LAULU 25 Opetuslasten tuntomerkki

^ kpl 5 Ne, joita on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi, voivat kohdata vaikeita haasteita vielä monien vuosienkin jälkeen. Tämä artikkeli auttaa ymmärtämään, mistä se johtuu. Pohdimme myös sitä, ketkä voivat tukea ja lohduttaa hyväksikäytön uhreja. Lopuksi käsittelemme sitä, millä tavoilla heitä voi lohduttaa.

^ kpl 11 Hyväksikäytön uhri päättää itse, hakeeko hän apua terveydenhoidon ammattilaisilta.

^ kpl 76 KUVA: Kypsä sisar lohduttaa toista sisarta, joka tuntee syvää tuskaa.

^ kpl 78 KUVA: Kaksi vanhinta käy tapaamassa ahdistunutta sisarta. Hän on pyytänyt kypsän sisaren mukaan.