TUTKITTAVA KIRJOITUS 17

”Olen sanonut teitä ystäviksi”

”Olen sanonut teitä ystäviksi”

”Olen sanonut teitä ystäviksi, koska olen kertonut teille kaiken, minkä olen kuullut Isältäni.” (JOH. 15:15)

LAULU 5 Kristus, Esimerkkimme

ESITTELY *

1. Miten meistä voi tulla jonkun läheisiä ystäviä?

YSTÄVYYS alkaa yleensä siitä, että vietämme aikaa jonkun kanssa. Kun puhumme toisillemme ja kerromme ajatuksistamme ja kokemuksistamme, meistä tulee läheisiä ystäviä. Läheistä ystävyyttä Jeesuksen kanssa ei kuitenkaan ole välttämättä yhtä helppo solmia. Mitä haasteita siihen liittyy?

2. Mikä on ensimmäinen haaste?

2 Ensimmäinen haaste on se, että me emme ole tavanneet Jeesusta. Ensimmäisellä vuosisadalla monet kristityt olivat samanlaisessa tilanteessa. Siitä huolimatta apostoli Pietari sanoi: ”Vaikka ette ole koskaan nähneet häntä, te rakastatte häntä. Vaikka ette näe häntä nykyään, te uskotte häneen.” (1. Piet. 1:8.) On siis mahdollista saada läheinen suhde Jeesukseen, vaikkei olekaan tavannut häntä henkilökohtaisesti.

3. Mikä on toinen haaste?

3 Toinen haaste on se, että emme voi puhua Jeesuksen kanssa. Kun rukoilemme, esitämme ajatuksemme Jehovalle. Vaikka rukoilemmekin Jeesuksen nimessä, emme puhu suoraan hänelle. Jeesus ei edes halua, että rukoilemme häntä. Rukoileminen on palvontaa, ja vain Jehovaa tulee palvoa (Matt. 4:10). Voimme kuitenkin osoittaa rakastavamme Jeesusta.

4. Mikä on kolmas haaste, ja mitä tässä kirjoituksessa käsitellään?

4 Kolmas haaste on se, että Jeesus on taivaassa emmekä voi kirjaimellisesti olla hänen seurassaan ja lähellä häntä. Voimme silti saada paljon tietoa hänestä. Käsittelemme tässä kirjoituksessa neljää tapaa, joilla voimme lujittaa ystävyyttämme hänen kanssaan. Ensiksi pohdimme kuitenkin sitä, miksi läheinen ystävyys Kristuksen kanssa on tärkeää.

MIKSI ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ OLLA JEESUKSEN YSTÄVÄ?

5. Miksi ystävyys Jeesuksen kanssa on välttämätöntä? (Ks. tekstiruudut ” Jeesuksen ystävistä tulee myös Jehovan ystäviä” ja ” Tasapainoinen näkemys Jeesuksen osasta”.)

5 Ystävyys Jeesuksen kanssa on välttämätöntä, jos haluamme hyvän suhteen Jehovaan. Tähän on ainakin kaksi perustetta. Ensiksikin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Isä itse on – – kiintynyt teihin, koska te olette olleet kiintyneitä minuun.” (Joh. 16:27.) Hän totesi myös: ”Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6.) Se että yrittäisi olla Jehovan ystävä kehittämättä läheistä suhdetta Jeesukseen, on kuin yrittäisi päästä sisälle rakennukseen käyttämättä ovea. Jeesus käytti samankaltaista vertausta, kun hän sanoi: ”Minä olen portti, josta lampaat voivat kulkea.” (Joh. 10:7.) Toiseksi Jeesus jäljitteli täydellisesti Isänsä ominaisuuksia. Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Se joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän.” (Joh. 14:9.) Yksi keino oppia tuntemaan Jehova on siis se, että perehtyy Jeesuksen elämään. Rakkautemme Jeesukseen kasvaa, kun saamme hänestä lisää tietoa. Sitä mukaa kuin ystävyytemme Jeesukseen lujittuu, rakkautemme hänen Isäänsä syvenee.

6. Mikä on toinen syy siihen, että meillä täytyy olla läheinen suhde Jeesukseen? Selitä.

6 Meillä täytyy olla läheinen suhde Jeesukseen, jotta rukouksiimme vastattaisiin. Ei riitä, että vain muodollisesti mainitsemme rukouksissamme sanat ”Jeesuksen nimessä”. Meidän täytyy ymmärtää, että Jehova vastaa rukouksiimme Jeesuksen välityksellä. Jeesus sanoi apostoleille: ”Mitä tahansa pyydättekin minun nimessäni, minä teen sen.” (Joh. 14:13.) Jehova itse kuuntelee rukouksemme ja vastaa niihin, mutta valta toteuttaa hänen päätöksensä on annettu Jeesukselle (Matt. 28:18). Ennen kuin Jumala vastaa rukouksiimme, hän haluaa nähdä, että olemme noudattaneet Jeesuksen neuvoja. Jeesus sanoi esimerkiksi: ”Jos te annatte ihmisille anteeksi heidän väärintekonsa, taivaallinen Isännekin antaa teille anteeksi, mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi heidän väärintekojaan, ei Isännekään anna anteeksi teidän väärintekojanne.” (Matt. 6:14, 15.) On siksi hyvin tärkeää, että kohtelemme toisia yhtä ystävällisesti kuin Jehova ja Jeesus kohtelevat meitä.

7. Ketkä hyötyvät Jeesuksen lunastusuhrista?

7 Vain ne, jotka ovat Jeesuksen läheisiä ystäviä, hyötyvät hänen lunastusuhristaan. Jeesushan sanoi, että hän tulisi ”antamaan elämänsä ystäviensä puolesta” (Joh. 15:13). Myös niiden uskollisten Jehovan palvelijoiden, jotka elivät ennen kuin Jeesus tuli maan päälle, täytyy oppia tuntemaan hänet ja rakastamaan häntä. Esimerkiksi Abraham, Saara, Mooses ja Rahab saavat ylösnousemuksen, mutta heidän täytyy solmia ystävyyssuhde Jeesuksen kanssa, jotta he voivat saada ikuisen elämän. (Joh. 17:3; Apt. 24:15; Hepr. 11:8–12, 24–26, 31.)

8–9. Mitä voimme tehdä Jeesuksen ystävinä?

8 Saamme työskennellä Jeesuksen rinnalla, kun kerromme valtakunnan hyvää uutista toisille ja opetamme heitä. Jeesus oli maan päällä ollessaan opettaja, ja palattuaan taivaaseen hän on toiminut seurakunnan päänä ja johtanut edelleen saarnaamis- ja opetustyötä. Jeesus näkee, että yrität auttaa mahdollisimman monia tuntemaan hänet ja hänen Isänsä, ja hän arvostaa työtäsi. Todellisuudessa voimme tehdä tätä työtä vain Jehovan ja Jeesuksen avulla. (Lue Johanneksen 15:4, 5.)

9 Raamatussa osoitetaan selvästi, että miellyttääksemme Jehovaa meidän täytyy lujittaa jatkuvasti rakkauttamme Jeesukseen. Tarkastellaan seuraavaksi neljää keinoa, joiden avulla meistä voi tulla Jeesuksen ystäviä.

MITEN MEISTÄ VOI TULLA JEESUKSEN YSTÄVIÄ?

Meistä voi tulla Jeesuksen ystäviä, kun 1) opettelemme tuntemaan hänet paremmin, 2) jäljittelemme hänen ajattelu- ja toimintatapaansa, 3) tuemme hänen veljiään ja 4) mukaudumme seurakunnassa tehtäviin järjestelyihin. (Ks. kpl:t 10–14.) *

10. Mikä on ensimmäinen asia, joka auttaa tulemaan Jeesuksen ystäväksi?

10 1. Opettele tuntemaan Jeesus. Tässä meitä auttaa se, että luemme Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeja. Kun mietimme Raamatun kertomuksia Jeesuksen elämästä, huomaamme, miten ystävällisesti hän kohteli ihmisiä, ja opimme rakastamaan ja kunnioittamaan häntä. Hän ei esimerkiksi kohdellut opetuslapsiaan kuin orjia, vaikka hän olikin heidän Herransa. Sen sijaan hän kertoi heille sisimmistä ajatuksistaan ja tunteistaan. (Joh. 15:15.) Kun heillä oli surua, hänkin oli surullinen ja itki heidän kanssaan (Joh. 11:32–36). Jeesuksen vastustajatkin myönsivät, että hän oli niiden ystävä, jotka kuuntelivat hänen sanomaansa (Matt. 11:19). Jos jäljittelemme tapaa, jolla Jeesus kohteli opetuslapsiaan, suhteemme toisiin paranevat, meistä tulee tyytyväisempiä ja onnellisempia ja arvostuksemme häntä kohtaan kasvaa.

11. Mikä toinen asia auttaa tulemaan Jeesuksen ystäväksi, ja miksi se on tärkeä?

11 2. Jäljittele Jeesuksen ajattelu- ja toimintatapaa. Mitä paremmin tunnemme hänen ajattelutapansa ja otamme siitä mallia, sitä läheisempiä ystäviä meistä tulee hänen kanssaan (1. Kor. 2:16). Miten voimme jäljitellä Jeesusta? Jeesus piti tärkeämpänä toisten auttamista kuin itsensä miellyttämistä (Matt. 20:28; Room. 15:1–3). Siksi hän oli uhrautuva ja anteeksiantava. Hän ei loukkaantunut helposti siitä, mitä hänestä puhuttiin (Joh. 1:46, 47). Hän ei tuominnut ihmisiä lopullisesti heidän menneiden virheidensä perusteella (1. Tim. 1:12–14). Jeesus sanoi: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Joh. 13:35.) Voisit kysyä itseltäsi: noudatanko minä Jeesuksen mallia ja teenkö kaikkeni säilyttääkseni rauhan veljien ja sisarten kanssa?

12. Mikä kolmas asia auttaa tulemaan Jeesuksen ystäväksi, ja mitä se merkitsee meille?

12 3. Tue Kristuksen veljiä. Jeesuksen silmissä se, mitä teemme hänen hengellä voideltujen veljiensä hyväksi, on ikään kuin tehty hänelle (Matt. 25:34–40). Tuemme voideltuja ensisijaisesti siten, että noudatamme innokkaasti Jeesuksen käskyä kertoa valtakunnan hyvää uutista ja tehdä opetuslapsia (Matt. 28:19, 20; Apt. 10:42). Nykyään hyvän uutisen kertominen kaikkialla maailmassa vaatii paljon työtä, ja Kristuksen veljet pystyvät selviytymään siitä vain ”muiden lampaiden” avulla (Joh. 10:16). Jos kuulut muihin lampaisiin, osoitat rakastavasi sekä voideltuja että Jeesusta aina kun osallistut tähän työhön.

13. Miten voimme noudattaa Luukkaan 16:9:ssä olevaa Jeesuksen neuvoa?

13 Lujitamme ystävyyttämme Jehovan ja Jeesuksen kanssa myös tukemalla taloudellisesti työtä, jota he ohjaavat. (Lue Luukkaan 16:9.) Voimme esimerkiksi lahjoittaa varojamme maailmanlaajuiseen työhön. Näitä varoja käytetään muun muassa hyvän uutisen kertomiseen syrjäseuduilla, Jehovan palvontaan omistettujen tilojen rakentamiseen ja ylläpitämiseen sekä avun antamiseen luonnonkatastrofien ja muiden onnettomuuksien uhreille. Voimme tukea taloudellisesti myös omaa seurakuntaamme ja auttaa niitä, joiden tiedämme olevan avun tarpeessa (Sananl. 19:17). Näillä tavoilla tuemme Kristuksen veljiä.

14. Mikä neljäs asia auttaa meitä tulemaan Jeesuksen ystäviksi, kuten Efesolaiskirjeen 4:15, 16 osoittaa?

14 4. Tue kristillisessä seurakunnassa tehtäviä järjestelyjä. Lujitamme suhdettamme Jeesukseen, seurakunnan päähän, kun olemme yhteistyössä niiden kanssa, jotka on nimitetty huolehtimaan meistä. (Lue Efesolaiskirjeen 4:15, 16.) Nykyään esimerkiksi pyritään käyttämään valtakunnansaleja mahdollisimman tehokkaasti, ja siksi seurakuntia on yhdistetty ja alueiden rajoja muutettu. Näin on voitu säästää huomattavasti Jehovan työhön lahjoitettuja varoja. Toisaalta joidenkin julistajien on täytynyt sopeutua uusiin olosuhteisiin. He ovat voineet palvella jossain seurakunnassa vuosikausia, ja heistä on voinut tulla hyvin läheisiä siihen kuuluvien veljien ja sisarten kanssa. Nyt heitä on kuitenkin pyydetty palvelemaan toisessa seurakunnassa. Jeesus on varmasti hyvin iloinen nähdessään, että nämä uskolliset opetuslapset mukautuvat uusiin järjestelyihin.

JEESUKSEN YSTÄVIÄ IKUISESTI

15. Miten ystävyytemme Jeesuksen kanssa lujittuu tulevaisuudessa?

15 Pyhällä hengellä voidellut toivovat, että he saavat olla Jeesuksen kanssa ikuisesti ja hallita hänen rinnallaan Jumalan valtakunnassa. He tosiaankin tulevat olemaan Kristuksen kanssa: he saavat nähdä hänet, puhua hänen kanssaan ja olla hänen seurassaan. (Joh. 14:2, 3.) Myös ne, joilla on toivo elää ikuisesti maan päällä, saavat osakseen Jeesuksen rakkauden ja huolenpidon. Vaikka he eivät näe Jeesusta, heidän suhteensa häneen lujittuu entisestään, kun he Jehovan ja Jeesuksen ansiosta saavat elää täydellistä elämää. (Jes. 9:6, 7.)

16. Mitä siunauksia Jeesuksen ystävät saavat?

16 Kun otamme vastaan Jeesuksen kutsun tulla hänen ystävikseen, saamme monia siunauksia. Hän rakastaa ja tukee meitä jo nyt. Meillä on mahdollisuus elää ikuisesti. Mikä kaikkein arvokkainta, Jeesuksen ystävinä saamme läheisen, henkilökohtaisen suhteen hänen Isäänsä Jehovaan. On tosiaan suuri kunnia, että meitä voidaan sanoa Jeesuksen ystäviksi!

LAULU 25 Opetuslasten tuntomerkki

^ kpl 5 Apostoleista tuli Jeesuksen hyviä ystäviä, kun he joidenkin vuosien ajan saivat keskustella ja tehdä työtä hänen kanssaan. Jeesus haluaa, että myös me olemme hänen ystäviään. Meidän täytyy kuitenkin voittaa haasteita, joita apostoleilla ei ollut. Tässä kirjoituksessa käsitellään joitain niistä ja esitetään ehdotuksia siitä, miten meistä voi tulla Jeesuksen ystäviä ja miten voimme pitää yllä läheistä suhdetta häneen.

^ kpl 55 KUVAT: 1. Voimme tutkia Jeesuksen elämää ja palvelusta perheen palvontaillassa. 2. Pyrimme rakentamaan rauhaa seurakunnassa. 3. Tuemme Kristuksen veljiä olemalla innokkaita kenttäpalveluksessa. 4. Mukaudumme vanhinten ratkaisuihin, kun seurakuntia yhdistetään.