Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Luotettava opas turvalliseen tulevaisuuteen

Luotettava opas turvalliseen tulevaisuuteen

Kuten edellisissä artikkeleissa todettiin, ihmiset ovat yrittäneet saavuttaa paremman tulevaisuuden panemalla luottamuksensa esimerkiksi kohtaloon, koulutukseen, varallisuuteen ja siihen, että pyrkii olemaan hyvä ihminen. Näihin turvautuminen olisi kuitenkin sama kuin jos yrittäisi päästä määränpäähänsä käyttämällä virheellistä karttaa. Tämä ei silti tarkoita, ettei luotettavaa opasta olisi olemassa.

OPASTUSTA PARHAASTA LÄHTEESTÄ

Ennen kuin teemme ratkaisuja, kysymme usein neuvoa joltakulta, jolla on meitä enemmän tietoa ja kokemusta. Vastaavasti voimme saada luotettavia ohjeita tulevaisuutta varten persoonalta, joka on meitä paljon vanhempi ja viisaampi. Hänen ohjeitaan voi lukea pyhien kirjoitusten kokoelmasta Raamatusta, jota alettiin kirjoittaa noin 3 500 vuotta sitten.

Miksi Raamattuun voi luottaa? Koska se on lähtöisin maailmankaikkeuden vanhimmalta ja viisaimmalta persoonalta. Raamatussa sanotaan, että hän on ”Ikiaikainen” ja että hän on Jumala ”ikuisuudesta ikuisuuteen” (Daniel 7:9; Psalmit 90:2). Hän on ”taivaan Luoja, tosi Jumala, hän, joka muodosti maan” (Jesaja 45:18). Jumala kertoo myös, että hänen nimensä on Jehova (Jesaja 42:8).

Raamattu on lähtöisin ihmiskunnan Luojalta, joten se ei nosta mitään kulttuuria tai etnistä ryhmää toisen yläpuolelle. Sen ohjeet ovat ajattomia, ja ne ovat hyödyttäneet ihmisiä kaikkialla maailmassa. Mikään toinen kirja ei ole saatavilla yhtä monella kielellä eikä ole yhtä laajalle levinnyt kuin Raamattu. * Niinpä ihmiset joka puolella maailmaa voivat lukea sitä ja saada siitä opastusta. Nämä tosiasiat puoltavat sitä, mitä Raamattu itse sanoo:

”Jumala ei ole puolueellinen vaan hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja toimii oikein, kuuluupa tämä mihin kansaan tahansa.” (APOSTOLIEN TEOT 10:34, 35.)

Aivan kuten rakastavat vanhemmat antavat opastusta lapsilleen, Jehova Jumala on rakastava Isä, joka antaa meille apua Sanansa Raamatun välityksellä (2. Timoteukselle 3:16). Voit luottaa hänen Sanaansa, koska hän on tehnyt meidät ja tietää, mikä on meidän parhaaksemme.

Mitä sinun täytyy tehdä, jotta saat nähdä näiden lupausten toteutuvan? Siihen vastataan seuraavassa artikkelissa.

^ kpl 6 Lisää tietoa Raamatun kääntämisestä ja levinneisyydestä on sivustolla www.pr418.com kohdassa RAAMATUN OPETUKSET > HISTORIA & RAAMATTU.

^ kpl 16 Lisää tietoa on Jehovan todistajien julkaiseman kirjan Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana? luvussa 9. Se on saatavilla osoitteessa www.pr418.com kohdassa KIRJASTO > KIRJAT & KIRJASET.