Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

TUTKITTAVA KIRJOITUS 1

Pysy tyynenä ja luota Jehovaan

Pysy tyynenä ja luota Jehovaan

VUOSITEKSTI 2021: ”Te olette voimakkaita, jos pysytte tyyninä ja säilytätte luottamuksenne.” (JES. 30:15)

LAULU 3 Voimamme, toivomme, turvamme

ESITTELY *

1. Mitä monet saattavat kysyä?

ME KAIKKI haluamme, että elämämme olisi rauhallista ja onnellista. Kukaan ei halua olla huolestunut. Aika ajoin meillä kaikilla kuitenkin on huolia. Monet Jehovan palvelijat voivat samaistua kuningas Daavidiin, joka kysyi Jehovalta: ”Kuinka kauan minulla on ahdistavia huolia, surua sydämessäni joka päivä?” (Ps. 13:2.)

2. Mitä tässä kirjoituksessa käsitellään?

2 Vaikka emme voi päästä huolista kokonaan eroon, voimme tehdä paljon pitääksemme ne hallinnassa. Tässä kirjoituksessa käsitellään ensin joitain asioita, jotka voivat huolestuttaa meitä. Sitten tarkastellaan kuutta asiaa, jotka auttavat meitä pysymään tyynenä, kun meillä on ongelmia.

JOITAIN HUOLENAIHEITA

3. Millaisia haasteita me kaikki kohtaamme?

3 Joihinkin huolenaiheisiin emme voi itse juurikaan vaikuttaa. Emme voi esimerkiksi estää ruoan, vaatteiden ja asumisen hintoja nousemasta. Emme voi täysin välttää tilanteita, joissa työ- tai koulukaverit yrittävät houkutella meitä toimimaan epärehellisesti tai moraalittomasti. Emme myöskään pysty poistamaan rikollisuutta asuinalueeltamme. Nämä ongelmat johtuvat siitä, että elämme maailmassa, jossa ihmiset eivät noudata Raamatun periaatteita. Saatana, joka on tämän maailman jumala, tietää, että huolet ovat hyvä keino estää ihmisiä palvelemasta Jehovaa (Matt. 13:22; 1. Joh. 5:19). Ei olekaan ihme, että maailma on niin täynnä huolenaiheita.

4. Miten elämän haasteet voivat vaikuttaa meihin?

4 Huolet voivat vallata mielemme täysin. Meitä voi huolestuttaa, mistä saamme riittävästi rahaa elämän välttämättömyyksiin tai mitä tapahtuu, jos sairastumme tai menetämme työmme. Meitä voi myös mietityttää, onnistummeko pysymään uskollisena Jehovalle, kun meitä houkutellaan toimimaan väärin. Pian Saatana saa kannattajansa hyökkäämään meitä vastaan, ja meitä voi huolestuttaa, kestämmekö sen. Voimme myös miettiä, onko väärin olla huolissaan tällaisista asioista.

5. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan ”Lakatkaa olemasta huolissanne”?

5 Jeesus neuvoi seuraajiaan: ”Lakatkaa olemasta huolissanne.” (Matt. 6:25.) Tarkoittiko hän, ettemme saisi olla huolissamme mistään? Ei. Menneisyydessä jotkut Jehovan palvelijat olivat hyvin huolestuneita, eivätkä he silti menettäneet Jehovan hyväksyntää (1. Kun. 19:4; Ps. 6:3). * Jeesus halusi sanoillaan lohduttaa seuraajiaan. Hän ei halunnut, että he olisivat liian huolissaan elämän välttämättömyyksistä vaan että he voisivat keskittyä Jehovan palvelukseen. Miten sitten voimme pitää huolemme hallinnassa? (Ks. tekstiruutu ” Toimi näin”.)

KUUSI ASIAA JOTKA AUTTAVAT PYSYMÄÄN TYYNENÄ

Ks. kpl 6. *

6. Mikä voi Filippiläiskirjeen 4:6, 7:n mukaan tyynnyttää mieltämme?

6 1. Rukoile usein. Kun meillä on paineita, saamme huojennusta rukoilemalla Jehovaa (1. Piet. 5:7). Hän voi vastata rukouksiimme antamalla meille ”Jumalan rauhan, joka ylittää kaiken [inhimillisen] käsityskyvyn”. (Lue Filippiläiskirjeen 4:6, 7.) Jehova voi voimakkaan pyhän henkensä avulla tyynnyttää mieltämme (Gal. 5:22).

7. Mitä meidän on hyvä muistaa rukoilemisesta?

7 Kun rukoilet Jehovaa, kerro hänelle syvimmistä tunteistasi. Ole yksityiskohtainen. Kerro hänelle, mikä ongelmasi on ja miltä se sinusta tuntuu. Jos ongelmaan on olemassa ratkaisu, pyydä häneltä viisautta sen löytämiseen ja voimaa sen toteuttamiseen. Jos toisaalta et pysty tekemään mitään ongelman ratkaisemiseksi, pyydä Jehovalta apua, ettet murehtisi liikaa. Mitä yksityiskohtaisempia rukouksesi ovat, sitä selvemmin tunnistat Jehovan vastaukset. Älä luovuta, vaikka vastaus ei tulisikaan heti. Jehovaa haluaa, että rukoilet häntä hellittämättömästi (Luuk. 11:8–10).

8. Mistä meidän tulisi muistaa puhua rukouksissamme?

8 Kun kerrot Jehovalle huolistasi, mieti myös, mistä voisit kiittää häntä. Vaikeissakin olosuhteissa on tärkeää muistaa, mitä hyvää elämässämme on. Jos sinun on vaikea pukea ahdistavia tunteitasi sanoiksi, muista, että Jehova vastaa niinkin yksinkertaiseen rukoukseen kuin ”Jehova, auta!” (2. Aik. 18:31; Room. 8:26.)

Ks. kpl 9. *

9. Mikä on todellisen turvallisuuden avain?

9 2. Luota Jehovan viisauteen, älä omaasi. 700-luvulla eaa. assyrialaiset ahdistivat Juudan kansaa. Juutalaiset halusivat epätoivoisesti välttää joutumasta Assyrian vallan alle ja pyysivät apua Egyptiltä (Jes. 30:1, 2). Jehova varoitti, että se johtaisi katastrofiin (Jes. 30:7, 12, 13). Hän lähetti Jesajan kertomaan kansalle, miten he voisivat löytää todellisen turvallisuuden. Hän sanoi: ”Te olette voimakkaita, jos pysytte tyyninä ja säilytätte luottamuksenne [Jehovaan].” (Jes. 30:15b.)

10. Millaisissa tilanteissa voimme osoittaa, että luotamme Jehovaan?

10 Millaisissa tilanteissa voimme osoittaa, että luotamme Jehovaan? Ehkä sinulle tarjotaan hyväpalkkaista työtä, joka veisi paljon aikaa ja häiritsisi Jehovan palvelemista. Ehkä työpaikallasi joku, joka ei ole kastettu todistaja, yrittää flirttailla kanssasi tai pyytää sinua treffeille. Tai ehkä joku perheenjäsenesi vaatii sinua valitsemaan hänen ja Jehovan välillä. Jehova on antanut hyvät ohjeet kaikkiin näihin vaikeisiin tilanteisiin (Matt. 6:33; 10:37; 1. Kor. 7:39). Luotatko niihin niin paljon, että toimit niiden mukaan?

Ks. kpl 11. *

11. Mitkä Raamatun kertomukset voivat auttaa meitä pysymään tyynenä vastustuksen edessä?

11 3. Opi hyvistä ja huonoista esimerkeistä. Raamatussa on monia kertomuksia, jotka osoittavat, miten tärkeää on pysyä tyynenä ja luottaa Jehovaan. Kun tutkit näitä kertomuksia, pane merkille, mikä auttoi Jehovan palvelijoita säilyttämään mielenrauhansa ankarankin vastustuksen edessä. Kun juutalaisten korkein oikeus kielsi apostoleja saarnaamasta, he eivät lamaantuneet pelosta. Sen sijaan he sanoivat rohkeasti: ”Meidän täytyy totella ennemmin Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29.) Vaikka heitä piestiin, he eivät menneet paniikkiin, koska he tiesivät, että Jehova oli heidän puolellaan ja heidän toimintansa miellytti häntä. Niinpä he jatkoivat hyvän uutisen julistamista. (Apt. 5:40–42.) Ja kun opetuslapsi Stefanos kivitettiin, hän pysyi niin tyynenä, että hänen kasvonsa näyttivät ”enkelin kasvoilta” (Apt. 6:12–15). Hänkin oli varma siitä, että Jehova hyväksyi hänet.

12. Miksi voimme 1. Pietarin kirjeen 3:14:n ja 4:14:n mukaan olla onnellisia, kun meitä vainotaan?

12 Apostolit olivat saaneet Jehovalta selvän todisteen siitä, että hän oli heidän kanssaan: hän oli antanut heille voiman tehdä ihmeitä (Apt. 5:12–16; 6:8). Jehova ei ole antanut meille samanlaista osoitusta tuestaan. Hän kuitenkin vakuuttaa meille Sanassaan, että kun joudumme kärsimään sen vuoksi, että toimimme oikein, hän iloitsee uskollisuudestamme ja tukee meitä hengellään. (Lue 1. Pietarin kirjeen 3:14; 4:14.) Meidän ei siis kannata pohtia niinkään sitä, kestämmekö tulevaisuudessa ankaraa vainoa, vaan sitä, miten voimme lujittaa luottamustamme Jehovan kykyyn tukea meitä ja pelastaa meidät. Meidän täytyy ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavoin luottaa Jeesuksen lupaukseen: ”Minä annan teille sanat ja viisauden, jota kaikki teidän vastustajanne eivät yhdessäkään pysty vastustamaan eivätkä kiistämään.” Jeesus vakuuttaa meille: ”Kestävyydellänne te pelastatte elämänne.” (Luuk. 21:12–19.) Älä myöskään unohda, että Jehova voi herättää uskolliset palvelijansa kuolleista, koska hän muistaa heidät pienintä yksityiskohtaa myöten.

13. Miksi meidän kannattaa miettiä varoittavia esimerkkejä?

13 Meidän on hyvä miettiä myös niiden esimerkkiä, jotka eivät pysyneet tyynenä ja luottaneet Jehovaan. Se voi estää meitä tekemästä samoja virheitä kuin he. Yksi esimerkki on Juudan kuningas Asa. Hallituskautensa alussa hän luotti Jehovaan, kun valtava armeija hyökkäsi häntä vastaan, ja Jehova antoi hänelle voiton (2. Aik. 14:9–12). Myöhemmin Israelin kuningas Baesa hyökkäsi Asaa vastaan paljon pienemmällä armeijalla, mutta tällä kertaa Asa ei luottanut Jehovaan vaan maksoi Syyrialle sotilaallisesta avusta (2. Aik. 16:1–3). Ja kun hän elämänsä loppupuolella sairastui vakavasti, hän ei etsinyt apua Jehovalta (2. Aik. 16:12).

14. Mitä voimme oppia Asan virheistä?

14 Aluksi Asa turvautui Jehovaan, mutta myöhemmin hän lakkasi kääntymästä Jehovan puoleen ja otti asiat omiin käsiinsä. Päällisin puolin Asan suunnitelma pyytää apua syyrialaisilta saattoi näyttää hyvinkin järkevältä. Hänen menestyksensä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Jehova sanoi hänelle: ”Koska olet turvautunut Syyrian kuninkaaseen etkä ole turvautunut Jumalaasi Jehovaan, Syyrian kuninkaan armeija on päässyt käsistäsi.” (2. Aik. 16:7.) Meidän täytyy varoa tulemasta niin itsevarmoiksi, että unohdamme etsiä opastusta Jehovan sanasta. Silloinkin kun meidän on toimittava nopeasti, Jehova auttaa meitä tekemään hyviä päätöksiä, kunhan pysymme tyynenä ja luotamme häneen.

Ks. kpl 15. *

15. Mitä voisit tehdä lukiessasi Raamattua?

15 4. Opettele ulkoa raamatunkohtia. Kun luet Raamattua, yritä opetella ulkoa jakeita, jotka muistuttavat sinua siitä, miten tärkeää tyynenä pysyminen ja Jehovaan luottaminen on. Voit lukea niitä ääneen tai kirjoittaa ne muistiin ja sitten kerrata niitä. Jehova käski Joosuaa lukemaan säännöllisesti lain kirjaa ”hiljaisella äänellä”, jotta hän osaisi toimia viisaasti. Näin hän voisi voittaa pelkonsa ja johtaa kansaa rohkeasti. (Joos. 1:8, 9, alav.) Raamatussa on monia kohtia, jotka voivat auttaa sinua säilyttämään mielenrauhan sellaisissakin tilanteissa, jotka normaalisti herättäisivät huolta tai pelkoa (Ps. 27:1–3; Sananl. 3:25, 26).

Ks. kpl 16. *

16. Miten Jehova auttaa seurakunnan välityksellä meitä pysymään tyynenä ja luottamaan häneen?

16 5. Ole toisten Jehovan palvelijoiden seurassa. Veljet ja sisaret ovat yksi tapa, jolla Jehova auttaa meitä pysymään tyynenä ja luottamaan häneen. Kun olemme kokouksissa, saamme rohkaisua ohjelmasta ja muiden vastauksista ja siitä, että voimme keskustella toistemme kanssa (Hepr. 10:24, 25). Voimme saada paljon apua myös siitä, että kerromme huolistamme jollekin läheiselle ystävälle. Ystävän ”hyvä sana” voi lievittää paljon huolestuneisuuttamme (Sananl. 12:25).

Ks. kpl 17. *

17. Miten Raamatun antama toivo voi Heprealaiskirjeen 6:19:n mukaan auttaa pysymään vakaana haastavissa olosuhteissa?

17 6. Pidä toivosi kirkkaana. Raamatun antama toivo on meille kuin ”sielun ankkuri”, joka auttaa pysymään vakaana haastavissa olosuhteissa. (Lue Heprealaiskirjeen 6:19.) Mieti Jehovan lupauksia ja kuvittele itsesi uuteen maailmaan, jossa ahdistavat ajatukset eivät enää paina mieltä eikä mitään ikävää tapahdu (Jes. 65:17; Miika 4:4). Toivosi kirkastuu myös kun kerrot siitä toisille. Tee parhaasi saarnaamis- ja opetustyössä, niin voit ”säilyttää toivon täysin varmana loppuun saakka” (Hepr. 6:11).

18. Mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan, ja mikä auttaa meitä selviytymään?

18 Kun tämän aikakauden loppu lähestyy, eteemme tulee yhä enemmän vaikeita tilanteita, jotka voivat aiheuttaa huolta. Vuoden 2021 vuositeksti voi auttaa selviytymään niistä ja pysymään tyynenä – ei oman voimamme ansiosta vaan siksi, että luotamme Jehovaan. Osoita tulevan vuoden aikana, että uskot Jehovan lupaukseen: ”Te olette voimakkaita, jos pysytte tyyninä ja säilytätte luottamuksenne.” (Jes. 30:15.)

LAULU 8 Jehova on turvamme

^ kpl 5 Vuoden 2021 vuositeksti korostaa sitä, miten tärkeää meidän on luottaa Jehovaan vaikeissa tilanteissa, joita kohtaamme nyt ja tulevaisuudessa. Tässä artikkelissa käsitellään sitä, miten voimme käytännössä noudattaa vuositekstin neuvoa.

^ kpl 5 Jotkut uskolliset veljet ja sisaret kärsivät ahdistuneisuus- tai paniikkihäiriöstä. Näiden sairauksien oireita ei tule sekoittaa siihen huolestuneisuuteen, josta Jeesus puhui.

^ kpl 63 KUVA: 1) Sisar kertoo päivän mittaan huolistaan Jehovalle rukouksessa.

^ kpl 65 KUVA: 2) Hän lukee lounastauolla Raamattua saadakseen viisautta.

^ kpl 67 KUVA: 3) Hän mietiskelee hyviä ja huonoja esimerkkejä, joista Raamatussa kerrotaan.

^ kpl 69 KUVA: 4) Hän kiinnittää jääkaapin oveen rohkaisevan raamatunkohdan, jonka hän haluaa oppia ulkoa.

^ kpl 71 KUVA: 5) Hän on kentällä hyvän ystävän kanssa.

^ kpl 73 KUVA: 6) Hän vahvistaa toivoaan miettimällä tulevaisuutta.