Tuo pelottava tapaus muutti elämäni, koska silloin päätin alkaa etsiä Luojaa. Mutta ennen kuin saatte tietää, mitä tuona yönä tapahtui seuraavaksi, kerron lapsuuden kokemuksistani, jotka vaikuttivat ajatusmaailmaani ja saivat minut myöhemmin kiinnostumaan Jumalasta.

Synnyin Pohjois-Ranskassa Guesnainin kaivoskaupungissa vuonna 1937. Isäni oli töissä hiilikaivoksessa ja opetti minulle kovan työn arvon. Perin hänen vahvan oikeustajunsa, joka sai hänet puolustamaan vaarallisissa olosuhteissa työskenteleviä kaivostyöläisiä. Isä yritti auttaa heitä osallistumalla ammattiliittojen toimintaan ja työtaisteluihin. Hän oli tuohtunut paikallisten pappien tekopyhyydestä. Monet papit elivät lähes ylellistä elämää ja kehtasivat silti pyytää ruokaa ja rahaa köyhiltä työläisiltä. Pappien käytös inhotti isää niin paljon, ettei hän antanut minulle minkäänlaista uskonnollista opetusta. Itse asiassa meillä ei koskaan puhuttu Jumalasta.

 Varttuessani minäkin aloin vihata epäoikeudenmukaisuutta. Minusta oli epäreilua, että monet suhtautuivat ennakkoluuloisesti ulkomaalaisiin. Minulla oli tapana pelata jalkapalloa maahanmuuttajien lasten kanssa, ja meillä oli hauskaa yhdessä. Sitä paitsi äitinikään ei ollut ranskalainen vaan puolalainen. Olisin halunnut, että kaikki tulisivat toimeen keskenään ja kaikkia kohdeltaisiin tasapuolisesti heidän kansallisuudestaan riippumatta.

Minut kutsuttiin armeijaan vuonna 1957. Niin päädyin alussa mainittuun tilanteeseen sysimustaan yöhön Algerian vuorille. Kun olin huutanut Jumalalta apua, en kohdannutkaan vihollissotilasta vaan villiaasin. Olin valtavan helpottunut! Siitä huolimatta tuo tilanne ja sota itsessään saivat minut pohtimaan elämän tarkoitusta. Mietin, miksi olemme olemassa, välittääkö Jumala meistä ja tuleeko koskaan pysyvää rauhaa.

Myöhemmin, kun olin lomilla vanhempieni luona, tapasin yhden Jehovan todistajan. Hän antoi minulle ranskankielisen katolisen raamatunkäännöksen, La Sainte Biblen, jota aloin lukea, kun palasin Algeriaan. Eräs kohta, joka iski minuun, oli Ilmestyksen 21:3, 4. Siinä sanotaan: ”Jumalan teltta on ihmisten luona. – – Hän pyyhkii kaikki kyyneleet heidän silmistään. Kuolemaa ei enää ole, eikä surua, valitusta eikä tuskaa enää ole.” * Olin todella yllättynyt ja mietin, voisiko se pitää paikkansa. Tuohon aikaan en tiennyt Jumalasta enkä Raamatusta käytännössä mitään.

Kun pääsin armeijasta vuonna 1959, tapasin François-nimisen Jehovan todistajan. Hän opetti minulle monia asioita Raamatusta, esimerkiksi sen, että Jumalalla on nimi, Jehova (Ps. 83:18). Hän selitti, että Jehova tulee poistamaan kaiken epäoikeudenmukaisuuden, muuttamaan maan paratiisiksi ja täyttämään Ilmestyksen 21:3, 4:ssä olevan lupauksen.

Oppimani asiat kävivät järkeen, ja ne koskettivat minua. Mutta samalla olin raivoissani papeille, ja olisin halunnut julistaa koko maailmalle, etteivät he opettaneet Raamatun mukaan. Ilmeisesti isäni asenteet vaikuttivat minuun edelleen. Olin kärsimätön ja halusin tehdä jotain heti!

François ja muut uudet todistajaystäväni auttoivat minua rauhoittumaan. He selittivät, että kristittyjen tehtävä ei ole tuomita vaan antaa ihmisille toivoa kertomalla heille Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Jeesuskin toimi niin, ja hän halusi, että hänen seuraajansa jatkaisivat hänen työtään. (Matt. 24:14; Luuk. 4:43.) Minun piti oppia puhumaan toisille ystävällisesti ja tahdikkaasti, vaikka heillä olisi erilaiset näkemykset kuin minulla. Raamatussa sanotaan: ”Herran orjan ei tarvitse taistella, vaan hänen täytyy  olla hellävarainen kaikkia kohtaan.” (2. Tim. 2:24.)

Tein tarvittavat muutokset, ja minut kastettiin Jehovan todistajaksi kierroskonventissa vuonna 1959. Tapasin konventissa nuoren sisaren nimeltä Angèle, ja ihastuin häneen heti. Aloin vierailla hänen seurakuntansa kokouksissa, ja menimme naimisiin vuonna 1960. Angèle on upea nainen ja ihana vaimo, kallisarvoinen lahja Jehovalta (Sananl. 19:14).

Olen vuosien varrella oppinut monia tärkeitä asioita viisailta ja kokeneilta veljiltä. Yksi tärkeimmistä on se, että onnistuaksemme haastavissa tehtävissä meidän täytyy olla nöyriä ja soveltaa Sananlaskujen 15:22:ta, jossa sanotaan: ”Monien neuvonantajien avulla saadaan tuloksia.”

Vuonna 1964 minulle alkoi valjeta, miten paikkansapitävät nämä Raamatun sanat ovatkaan. Tuona vuonna aloitin kierrostyön, ja tehtäväni oli vierailla seurakunnissa vahvistamassa veljiä ja sisaria hengellisesti. Olin vasta 27-vuotias eikä minulla ollut kokemusta, joten tein virheitä. Yritin kuitenkin oppia niistä. Erityisesti arvostan sitä opastusta, jota sain päteviltä ja kokeneilta neuvonantajilta.

Mieleeni tulee esimerkki kierrostyön alkuajoilta. Kun olin vieraillut yhdessä Pariisin seurakunnista, eräs hengellisesti kypsä veli halusi jutella kanssani kahden kesken.

Hän kysyi: ”Louis, keitä lääkäri käy katsomassa kotikäynneillään?”

”Sairaita”, vastasin.

Hän sanoi: ”Olet oikeassa. Mutta olen huomannut, että sinä vietät eniten aikaa hengellisesti vahvojen, kuten seurakunnanvalvojan, kanssa. Seurakunnassamme on monia veljiä ja sisaria, jotka ovat lannistuneita, uusia totuudessa tai ujoja. Heitä rohkaisisi kovasti, jos viettäisit heidän kanssaan aikaa ja antaisit heille mahdollisuuden osoittaa vieraanvaraisuutta.”

Tuon veljen neuvot olivat juuri sitä, mitä tarvitsin. Liikutuin siitä, miten paljon hän rakasti ystäviä. Niinpä nielin ylpeyteni ja otin heti neuvosta vaarin. Olen kiitollinen Jehovalle tällaisista veljistä.

 Vuosina 1969 ja 1973 minua pyydettiin toimimaan ruokapalveluosaston valvojana kahdessa kansainvälisessä konventissa Colombesissa Pariisissa. Vuoden 1973 konventissa piti viitenä päivänä tarjota ruoka noin 60 000 ihmiselle. Olin vähintäänkin kauhuissani! Mutta jälleen onnistumisen avain löytyi Sananlaskujen 15:22:sta: kysy viisaammilta. Pyysin neuvoa hengellisesti kypsiltä veljiltä, joilla oli tämän alan kokemusta, kuten teurastajilta, vihannestarhureilta, kokeilta ja hankkijoilta. Yhdessä selvisimme tästä valtavasta urakasta.

Vuonna 1973 meidät kutsuttiin Ranskan Beteliin. Ensimmäinen tehtäväni siellä oli jälleen suuri haaste. Tehtäväni oli järjestää kirjallisuutta Kameruniin Afrikkaan, jossa työmme oli kiellettyä vuodesta 1970 vuoteen 1993. Tehtävä tuntui taas ylivoimaiselta. Ranskan haaratoimiston valvoja taisi huomata epävarmuuteni ja halusi rohkaista minua. Hän sanoi: ”Veljemme Kamerunissa tarvitsevat kipeästi hengellistä ruokaa. Järjestetään sitä heille!” Ja niin me teimme.

Matkustin useita kertoja Kamerunin naapurimaihin tapaamaan kamerunilaisia vanhimpia. Nämä veljet olivat järkeviä ja rohkeita, ja he auttoivat minua löytämään tapoja lähettää säännöllisesti hengellistä ruokaa Kameruniin. Jehova siunasi ponnistelujamme. Itse asiassa seuraavien noin 20 vuoden aikana yksikään Vartiotornin numero tai kuukausittain ilmestyvä Valtakunnan Palveluksemme -lehtinen ei jäänyt toimittamatta kamerunilaisille veljille ja sisarille.

Heti seurustelumme alusta alkaen panin merkille Angèlen hengelliset ominaisuudet. Nuo ominaisuudet kävivät entistä selvemmiksi avioliitossamme. Jo hääpäivämme iltana hän pyysi minua rukoilemaan, että  voisimme palvella Jehovaa yhdessä mahdollisimman täysipainoisesti. Jehova on vastannut tähän rukoukseen.

Angèle on myös auttanut minua luottamaan enemmän Jehovaan. Esimerkiksi kun vuonna 1973 meitä pyydettiin Beteliin, minä epäröin, koska pidin kierrostyöstä niin paljon. Angèle kuitenkin muistutti minua siitä, että olimme vihkiytyneet Jehovalle. Eikö meidän siis pitäisi olla valmiita tekemään mitä tahansa, mitä hänen järjestönsä pyytää meiltä? (Hepr. 13:17) Eihän siihen ollut vastaan sanomista! Niinpä Betel kutsui. Läpi pitkän yhteisen elämämme vaimoni järkevyys, hienotunteisuus ja hengellisyys ovat vahvistaneet avioliittoamme ja auttaneet meitä tekemään hyviä ratkaisuja.

Nyt kun meille on karttunut ikää, Angèle on minulle edelleen arvokas tuki. Esimerkiksi monet teokraattiset koulut ovat englanniksi, ja jotta pystyisimme osallistumaan niihin, meidän piti aloittaa englannin kielen opiskelu. Niinpä siirryimme englanninkieliseen seurakuntaan, vaikka olimme jo yli 70-vuotiaita. Oli vaikeaa löytää aikaa kielen opiskeluun, koska minulla oli paljon tehtävää haaratoimistokomitean jäsenenä. Mutta me tuimme Angèlen kanssa toisiamme. Olemme nyt yli 80-vuotiaita ja valmistaudumme edelleen kokouksiin sekä englanniksi että ranskaksi. Yritämme osallistua mahdollisimman aktiivisesti oman seurakuntamme kokouksiin ja kenttätyöhön. Jehova on selvästi siunannut englannin kielen opiskeluamme.

Vuonna 2017 saimme hienon lahjan Jehovalta. Meidät kutsuttiin Haaratoimistokomiteoiden jäsenten ja heidän vaimojensa kouluun, joka pidettiin Vartiotornin koulutuskeskuksessa Pattersonissa New Yorkissa.

Jehova on todellakin suuri Opettaja (Jes. 30:20). Ei siksi ole mikään yllätys, että hänen palvelijansa – niin nuoret kuin vanhatkin – saavat parasta mahdollista koulutusta (5. Moos. 4:5–8). Olen huomannut, että nuorista, jotka kuuntelevat sekä Jehovaa että kokeneita veljiä ja sisaria, kasvaa hengellisesti vahvoja aikuisia. Sananlaskujen 9:9:ssä sanotaan: ”Jaa tietoa viisaalle, niin hän viisastuu. Opeta sitä, joka toimii oikein, niin hän oppii lisää.”

Silloin tällöin palaan muistoissani 60 vuoden takaiseen pelottavaan yöhön Algerian vuorille. Enpä olisi osannut arvata, mitä kaikkea hyvää olisi edessäni. Olen oppinut valtavan paljon toisilta! Jehova on antanut minulle ja Angèlelle hienon ja palkitsevan elämän. Olemme päättäneet, ettemme koskaan lakkaa oppimasta lisää Jehovalta ja kokeneilta veljiltä ja sisarilta, jotka rakastavat häntä.