Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

TUTKITTAVA KIRJOITUS 2

Jäljittele Jeesuksen pikkuveljeä

Jäljittele Jeesuksen pikkuveljeä

”Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen orja.” (JAAK. 1:1)

LAULU 88 Anna minun tuntea tiesi, Jehova

ESITTELY *

1. Millaisessa perheessä Jaakob kasvoi?

 JEESUKSEN veli Jaakob kasvoi hengellisesti vahvassa perheessä. * Hänen vanhempansa Joosef ja Maria rakastivat Jehovaa ja palvelivat häntä koko sydämestään. Lisäksi Jaakobin isoveljestä tuli myöhemmin kauan odotettu Messias. Jaakobilla oli siis poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat!

Jaakob oppi tuntemaan Jeesuksen hyvin, kun he kasvoivat yhdessä. (Ks. kpl 2.)

2. Mitä syitä Jaakobilla oli ihailla isoveljeään?

2 Jaakobilla oli monia syitä ihailla isoveljeään (Matt. 13:55). Jeesus esimerkiksi tunsi Raamatun kirjoitukset jo 12-vuotiaana niin hyvin, että Jerusalemissa olevat opettajat eivät voineet muuta kuin ihmetellä sitä (Luuk. 2:46, 47). Jaakob ehkä teki puusepän töitä Jeesuksen kanssa ja oppi samalla tuntemaan veljensä todella hyvin. Nathan Knorr sanoi usein: ”Ihmisestä oppii paljon, kun tekee töitä hänen kanssaan.” * Epäilemättä Jaakob myös näki, että ”Jeesus kasvoi, tuli yhä viisaammaksi ja miellytti aina vain enemmän Jumalaa ja ihmisiä” (Luuk. 2:52). Voisi kuvitella, että Jaakob olisi ollut Jeesuksen ensimmäisten opetuslasten joukossa, mutta niin ei ollut.

3. Miten Jaakob suhtautui Jeesukseen, kun tämä aloitti palveluksensa?

3 Jaakobista ei tullut opetuslasta Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikana (Joh. 7:3–5). Hän saattoi jopa olla yksi niistä sukulaisista, jotka ajattelivat, että Jeesus oli ”menettänyt järkensä” (Mark. 3:21). Ei ole myöskään todisteita siitä, että Jaakob olisi ollut äitinsä Marian kanssa, kun Jeesus kuoli kidutuspaalussa (Joh. 19:25–27).

4. Mitä tässä kirjoituksessa käsitellään?

4 Myöhemmin Jaakob alkoi uskoa Jeesukseen ja hänestä tuli arvostettu kristillisen seurakunnan jäsen. Tässä kirjoituksessa käsitellään kahta asiaa, jotka voimme oppia Jaakobista: 1) miksi meidän täytyy pysyä nöyrinä, ja 2) miten voimme olla hyviä opettajia.

PYSY NÖYRÄNÄ

Jaakob tunnusti nöyrästi, että Jeesus oli Messias, kun tämä näyttäytyi hänelle, ja hänestä tuli opetuslapsi. (Ks. kpl:t 5–7.)

5. Miten Jaakob reagoi, kun Jeesus näyttäytyi hänelle ylösnousemuksensa jälkeen?

5 Milloin Jaakob alkoi seurata Jeesusta? Kun Jeesus oli herätetty kuolleista, ”hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille” (1. Kor. 15:7). Tämä oli käännekohta Jaakobin elämässä. Hän oli paikalla yläkerran huoneessa Jerusalemissa, kun apostolit odottivat saavansa pyhää henkeä (Apt. 1:13, 14). Myöhemmin hän sai palvella hallintoelimessä (Apt. 15:6, 13–22; Gal. 2:9). Joskus ennen vuotta 62 hän kirjoitti pyhän hengen ohjauksessa kirjeen voidelluille kristityille. Se on hyödyllinen myös meille nykyään, odotammepa ikuista elämää taivaassa tai maan päällä. (Jaak. 1:1.) Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt historioitsija Josefus kertoo, että Jaakob teloitettiin juutalaisen ylimmäisen papin Ananias nuoremman käskystä. Jaakob pysyi uskollisena maanpäällisen elämänsä loppuun asti.

6. Miten Jaakob oli erilainen kuin uskonnolliset johtajat?

6 Jaakob oli nöyrä. Hän suhtautui Jeesukseen lopulta täysin eri tavalla kuin monet uskonnolliset johtajat. Kun hän näki selvät todisteet siitä, että Jeesus oli Jumalan Poika, hän hyväksyi ne. Samaa ei voi sanoa Jerusalemissa olleista ylipapeista. He eivät esimerkiksi voineet kiistää sitä, että Jeesus oli herättänyt Lasaruksen kuolleista, mutta sen sijaan että he olisivat tunnustaneet hänet Jehovan edustajaksi, he yrittivät tappaa sekä hänet että Lasaruksen. (Joh. 11:53; 12:9–11.) Myöhemmin he juonittelivat salatakseen ihmisiltä sen, että Jeesus oli herätetty kuolleista (Matt. 28:11–15). Ylpeys sai uskonnolliset johtajat hylkäämään Messiaan.

7. Miksi meidän täytyy varoa ylpeyttä?

7 Opetus: Varo ylpeyttä ja ole halukas oppimaan. Samoin kuin sydänsairaus voi kovettaa kirjaimellisen sydämen valtimot ja heikentää sen toimintakykyä, ylpeys voi kovettaa kuvaannollisen sydämemme ja estää meitä ottamasta vastaan ohjeita Jehovalta. Fariseukset antoivat sydämensä kovettua siinä määrin, että he kieltäytyivät hyväksymästä niitä selviä todisteita, joita Jumala antoi henkensä välityksellä (Joh. 12:37–40). Se oli vaarallista, koska se vei heiltä mahdollisuuden elää ikuisesti (Matt. 23:13, 33). Tämä korostaa sitä, miten tärkeää meidän on antaa Jumalan sanan ja hengen muovata persoonallisuuttamme ja vaikuttaa ajatteluumme ja ratkaisuihimme (Jaak. 3:17). Jaakob oli nöyrä ja otti vastaan opetusta Jehovalta. Nöyryyden ansiosta hänestä tuli myös taitava opettaja.

OPETA TAITAVASTI

8. Miten meistä voi tulla hyviä opettajia?

8 Jaakob ei ollut käynyt paljon kouluja. Sen ajan uskonnolliset johtajat epäilemättä ajattelivat hänestä samalla tavalla kuin Pietarista ja Johanneksesta, joita he pitivät ”koulunkäymättöminä ja tavallisina ihmisinä” (Apt. 4:13). Jaakobista tuli kuitenkin hyvä opettaja, kuten hänen kirjoittamansa raamatunkirja osoittaa. Vaikka meilläkään ei ehkä ole paljon koulutusta, meistä voi tulla taitavia opettajia Jehovan pyhän hengen ja hänen järjestöltään saatavan käytännöllisen valmennuksen avulla. Mikä teki Jaakobista hyvän opettajan, ja mitä voimme oppia häneltä?

9. Kuvaile Jaakobin opetustapaa.

9 Jaakob ei käyttänyt vaikeatajuista kieltä eikä selittänyt asioita monimutkaisesti. Sen ansiosta hänen kuulijansa tiesivät, mitä heidän piti tehdä ja miten se onnistuisi. Jaakob esimerkiksi opetti yksinkertaisella tavalla, että kristittyjen tulee olla valmiita kärsimään epäoikeudenmukaisuutta katkeroitumatta. Hän kirjoitti: ”Me pidämme onnellisina niitä, jotka ovat kestäneet. Olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja nähneet Jehovan aikaansaaman lopputuloksen ja sen, että Jehovan kiintymys on hyvin hellää ja että hän on armollinen.” (Jaak. 5:11.) Jaakob piti Raamatun kirjoituksia auktoriteettinaan. Niiden avulla hän auttoi kuulijoitaan ymmärtämään, että Jehova palkitsee aina ne, jotka ovat Jobin tavoin uskollisia hänelle. Jaakob opetti käyttämällä helppotajuista kieltä ja yksinkertaista logiikkaa. Näin hän kohdisti huomion Jehovaan, ei itseensä.

10. Miten voimme jäljitellä Jaakobin opetustapaa?

10 Opetus: Esitä sanoma yksinkertaisesti ja pidä Raamattua auktoriteettina. Tavoitteemme ei ole tehdä toisiin vaikutusta sillä, miten paljon me tiedämme, vaan sillä, miten paljon Jehova tietää ja miten syvästi hän välittää ihmisistä (Room. 11:33). Voimme onnistua tässä, kun perustamme opetuksemme aina Raamattuun. Sen sijaan että sanoisimme raamattukurssioppilaille, mitä me tekisimme heidän asemassaan, meidän tulisi auttaa heitä miettimään Raamatun esimerkkejä ja ymmärtämään Jehovan ajattelua ja tunteita. Silloin he haluavat miellyttää Jehovaa, eivät meitä.

11. Millaisia ongelmia joillain kristityillä oli, ja mitä neuvoja Jaakob antoi heille? (Jaakobin kirje 5:13–15.)

11 Jaakob oli realistinen. Hänen kirjeestään käy ilmi, että hän tiesi hyvin, millaisten ongelmien kanssa monet kristityt painiskelivat, ja hän antoi heille niihin liittyviä selviä neuvoja. Esimerkiksi jotkut kristityt reagoivat hitaasti, kun he saivat ohjeita (Jaak. 1:22). Toiset olivat puolueellisia ja suosivat rikkaita (Jaak. 2:1–3). Joillain taas oli vaikeuksia pitää kielensä kurissa (Jaak. 3:8–10). Vaikka näillä kristityillä oli vakavia ongelmia, Jaakob ei pitänyt heitä toivottomina tapauksina. Hän neuvoi heitä ystävällisesti mutta suoraan ja kannusti niitä, joilla oli hengellisiä ongelmia, pyytämään apua vanhimmilta. (Lue Jaakobin kirjeen 5:13–15.)

12. Miten voimme pysyä myönteisinä, kun autamme raamattukurssioppilaita?

12 Opetus: Ole realistinen, mutta säilytä myönteinen näkemys toisista. Monien niistä, joiden kanssa tutkimme Raamattua, on vaikea soveltaa sen neuvoja (Jaak. 4:1–4). Huonoista tavoista eroon pääseminen ja kristillisten ominaisuuksien kehittäminen voi viedä aikaa. Jaakobin esimerkin mukaisesti meidän täytyy kertoa rohkeasti oppilaalle, missä asioissa hänen on tarpeen tehdä muutoksia. On myös tärkeää olla myönteinen ja luottaa siihen, että Jehova vetää nöyriä ihmisiä lähelleen ja antaa heille voimaa muutosten tekemiseen (Jaak. 4:10).

13. Mitä Jaakob myönsi, kuten käy ilmi Jaakobin kirjeen 3:2:sta?

13 Jaakobilla oli oikea näkemys itsestään. Hän ei ajatellut, että hän oli perhetaustansa tai palvelustehtäviensä vuoksi jotenkin erityinen tai veljien ja sisarten yläpuolella. Hän sanoi toisia kristittyjä ”rakkaiksi veljikseen” (Jaak. 1:16, 19; 2:5). Hän ei antanut sellaista vaikutelmaa, että hän oli täydellinen, vaan tarkoitti myös itseään sanoessaan: ”Me kaikki erehdymme monta kertaa.” (Lue Jaakobin kirjeen 3:2.)

14. Miksi meidän tulisi myöntää, että teemme virheitä?

14 Opetus: Muista, että me kaikki teemme syntiä. Me emme ajattele olevamme jotenkin parempia kuin ne, joita opetamme. Jos annamme oppilaalle sellaisen vaikutelman, ettemme koskaan tee virheitä, hän voi ajatella, ettei hän milloinkaan pysty täyttämään Jumalan vaatimuksia. Kun myönnämme rehellisesti, ettei meidänkään ole ollut aina helppo noudattaa Raamatun periaatteita, ja kerromme, miten Jehova on ollut tukenamme, autamme oppilasta ymmärtämään, että hänkin voi palvella Jehovaa.

Jaakobin vertaukset olivat yksinkertaisia, selviä ja opettavia. (Ks. kpl:t 15–16.) *

15. Millaisia vertauksia Jaakob käytti? (Jaakobin kirje 3:2–6, 10–12.)

15 Jaakob käytti sydämeen vetoavia vertauksia. Pyhä henki epäilemättä auttoi häntä, mutta todennäköisesti hän otti mallia myös siitä, miten hänen isoveljensä Jeesus oli käyttänyt vertauksia. Jaakobin kirjeen vertaukset ovat yksinkertaisia, ja niiden sovellus on selvä. (Lue Jaakobin kirjeen 3:2–6, 10–12.)

16. Mitä hyötyä on vertausten käyttämisestä?

16 Opetus: Käytä toimivia vertauksia. Osuvat vertaukset saavat mielikuvituksen liikkeelle ja auttavat kuulijaa ikään kuin näkemään kuvan, joka havainnollistaa tärkeää Raamatun opetusta. Vertaukset toimivat muistin apuna. Jeesus käytti niitä taitavasti, ja niin käytti myös hänen veljensä Jaakob. Mietitään yhtä Jaakobin vertausta ja sitä, miksi se on niin toimiva.

17. Miksi Jaakobin kirjeen 1:22–25:ssä oleva vertaus on toimiva?

17 Lue Jaakobin kirjeen 1:22–25. Jaakobin vertaus peilistä toimii monestakin syystä. Hän korosti sitä, että pelkkä Jumalan sanan lukeminen ei riitä vaan meidän täytyy myös toimia sen mukaan. Hänen kuulijoidensa oli helppo ymmärtää vertaus ihmisestä, joka katsoo peiliin. Mikä oli opetus? Jos katsoo peiliin ja näkee jotain korjattavaa, olisi typerää olla tekemättä mitään. Samoin kun luemme Jumalan sanaa ja näemme, että persoonallisuutemme kaipaa hiomista, olisi typerää olla tekemättä mitään.

18. Mitkä kolme seikkaa on tärkeä muistaa, kun käytämme vertauksia?

18 Kun opetat vertauksen avulla, pidä mielessä kolme seikkaa: 1) Hyvä vertaus korostaa opetuksen ydintä. 2) Vertauksen tulee olla kuulijoille tutusta aihepiiristä. 3) Opettavan vertauksen sovellus on selvä. Jos vertausten keksiminen tuntuu vaikealta, niitä löytyy kymmenittäin Vartiotornin julkaisujen hakemistosta hakusanalla ”Kuvaukset ja vertaukset”. Vertaukset ovat kuin mikrofoni – ne voimistavat ja korostavat käsiteltävää asiaa. Siksi on tärkeää havainnollistaa vain pääkohtia. Kun haluamme tulla paremmiksi opettajiksi, tarkoituksemme ei tietenkään ole kiinnittää huomiota itseemme vaan auttaa mahdollisimman monia tulemaan osaksi Jehovan onnellista perhettä.

19. Mistä näkyy, että arvostamme hengellistä perhettämme?

19 Kenelläkään meistä ei ole täydellistä isoveljeä, mutta meillä on kristityistä veljistä ja sisarista koostuva suuri perhe, jonka kanssa saamme palvella Jehovaa. Rakastamme heitä, ja siksi vietämme mielellämme aikaa heidän kanssaan, otamme oppia heistä ja teemme heidän kanssaan saarnaamis- ja opetustyötä. Kun jäljittelemme Jaakobin asennetta, toimintaa ja opetustapaa, tuotamme kunniaa taivaalliselle Isällemme Jehovalle ja autamme vilpittömiä ihmisiä pääsemään lähelle häntä.

LAULU 114 Ole kärsivällinen

^ Jaakob kasvoi samassa perheessä kuin Jeesus, joten hän tunsi Jumalan täydellisen Pojan paremmin kuin useimmat muut. Myöhemmin hän sai paljon vastuuta ensimmäisen vuosisadan kristillisessä seurakunnassa. Tässä kirjoituksessa käsitellään sitä, mitä tämä Jeesuksen pikkuveli teki ja opetti ja mitä voimme oppia hänen esimerkistään.

^ Tässä kirjoituksessa Jaakobia sanotaan Jeesuksen veljeksi, vaikka hän oli todellisuudessa Jeesuksen velipuoli. Hän myös todennäköisesti kirjoitti kirjeen, joka tunnetaan hänen nimellään.

^ Nathan Knorr kuului hallintoelimeen. Hänen elämänsä maan päällä päättyi vuonna 1977.

^ KUVA: Jaakob havainnollisti vertauksella pienestä tulesta sitä, miten vaarallista on käyttää kieltä väärin. Kuulijoiden oli helppo ymmärtää tämä vertaus.