Synnyin vuonna 1941 Pariisissa vaatimattomaan perheeseen. Pidin kovasti uuden oppimisesta, joten olin hyvin pettynyt, kun sairastuin kymmenvuotiaana tuberkuloosiin ja minun täytyi keskeyttää koulunkäynti. Lääkärit sanoivat, että olisi parasta olla vuodelevossa ja välttää rasittamasta keuhkoja. Niinpä luin kuukausikaupalla tietosanakirjaa ja kuuntelin Sorbonnen yliopiston radio-ohjelmia. Kun lääkäri viimein ilmoitti, että olin parantunut ja voisin palata kouluun, olin ikionnellinen. Mielestäni lääkärit saivat aikaan ihmeitä. Siitä lähtien aloin unelmoida, että pääsisin itsekin parantamaan sairauksia. Aina kun isä kysyi, mikä minusta tulisi isona, vastasin samalla tavalla: ”Lääkäri.” Näin lääketieteestä tuli ensirakkauteni.

Olimme nimellisesti katolilaisia, mutta näkemykseni Jumalasta oli hatara ja minulla oli monia kysymyksiä, joihin en ollut saanut vastauksia. Vasta sen jälkeen kun aloin opiskella lääketiedettä yliopistossa, vakuutuin siitä, että elämä on luotu.

Muistan, kun tutkin ensimmäisen kerran mikroskoopilla tulppaanin soluja. Minuun teki vaikutuksen se, miten solun eri osat reagoivat lämpötilan vaihteluihin. Lisäksi solun sisällä oleva solulima kutistuu, kun se joutuu kosketuksiin suolan kanssa, ja laajenee, kun se laitetaan puhtaaseen veteen. Näiden ja lukemattomien muiden reaktioiden ansiosta organismit pystyvät mukautumaan muuttuviin olosuhteisiin. Solujen uskomaton monimutkaisuus sai minut vakuuttumaan  siitä, että elämä ei ole saanut alkuaan sattumalta.

Toisena opiskeluvuonna havaitsin lisää todisteita Jumalan olemassaolosta. Opiskellessamme anatomiaa tutkimme sitä, miten ihmisen kyynärvarren rakenne mahdollistaa sormien koukistamisen ja ojentamisen. Lihasten, nivelsiteiden ja jänteiden muodostama kokonaisuus on suunnittelun mestarinäyte. Esimerkiksi jänteet, jotka kiinnittävät yhden kyynärvarren lihaksista sormen keskiluuhun, jakautuvat kahteen osaan ja muodostavat ikään kuin siltoja, joiden alla sormenpäihin kiinnittyvät jänteet pystyvät liikkumaan luiskahtamatta paikoiltaan. Vahvojen kudosten ansiosta jänteet pysyvät luiden läheisyydessä. Ilman näitä mekanismeja ne olisivat kuin pingotetut jousenjänteet eivätkä sormet toimisi toivotulla tavalla. Minulle oli selvää, että ihmiskehon suunnittelu oli vaatinut paljon älyä.

Aloin ihailla elämän suunnittelijaa entistä enemmän, kun perehdyin lapsen syntymään. Raskausaikana terve sikiö saa tarvitsemansa hapen napanuoran kautta äidiltään. Siksi pienen pienet ilmapalloa muistuttavat keuhkorakkulat eivät ole vielä täyttyneet ilmalla. Syntymän lähestyessä ne alkavat erittää surfaktanttia, pintajännitystä alentavaa ainetta. Kun lapsi syntyy, sen ensimmäinen hengenveto käynnistää hämmästyttävän tapahtumasarjan: Sydämessä oleva aukko sulkeutuu, ja veri ohjautuu keuhkoihin. Tällä kriittisellä hetkellä surfaktantti estää keuhkorakkuloiden pintoja tarttumasta toisiinsa, kun ne täyttyvät nopeasti ilmalla. Siinä samassa lapsi pystyy hengittämään itse.

Halusin oppia tuntemaan kaiken tämän ihmeellisen takana olevan Luojan, joten aloin vakavissani lukea Raamattua. Ihailin hygieniaan liittyviä lakeja, jotka Jumala antoi Israelin kansalle yli 3 000 vuotta sitten. Jumalan ohjeiden mukaan israelilaisten piti peittää ulosteensa, peseytyä vedellä säännöllisesti ja asettaa karanteeniin kaikki sellaiset, joilla oli tarttuvan taudin oireita (3. Moos. 13:50; 15:11; 5. Moos. 23:13). Raamatussa oli jo kauan sitten viisaita neuvoja siitä, miten estää tauteja leviämästä, vaikka lääketieteessä näitä asioita alettiin ymmärtää vasta parisataa vuotta sitten. Lisäksi 3. Mooseksen kirjassa olevat seksuaalihygieniaa koskevat lait edistivät Israelin kansan terveyttä (3. Moos. 12:1–6; 15:16–24). Luoja oli selvästikin antanut nämä lait, koska hän oli kiinnostunut israelilaisten hyvinvoinnista, ja hän siunasi niitä, jotka tottelivat hänen käskyjään. Vakuutuin siitä, että Raamattu on Jumalalta, mutta en vielä tiennyt hänen nimeään.

Opiskeluaikana tapasin Lydie-nimisen nuoren naisen ja rakastuin häneen. Menimme naimisiin vuonna 1965, jolloin opintoni olivat vielä kesken. Vuonna 1971 meillä oli jo kolme lasta, ja myöhemmin saimme vielä kolme lisää. Lydie on ollut aina rinnallani: hän on tukenut minua lääkärintyössä ja auttanut huolehtimaan perheestämme.

 Työskenneltyäni kolme vuotta sairaalassa perustin oman vastaanoton. Melko pian sinne tuli eräs aviopari, alussa mainitut kaksi potilasta. Kirjoittaessani reseptiä miehelle vaimo halusi varmistaa, että lääkkeessä ei olisi verta. Kun kysyin yllättyneenä syytä siihen, hän vastasi: ”Me olemme Jehovan todistajia.” En ollut koskaan kuullut Jehovan todistajista enkä siitä, miten he suhtautuivat vereen. Nainen näytti minulle suoraan Raamatusta perusteet heidän kannalleen (Apt. 15:28, 29). Sitten hän ja hänen miehensä lukivat minulle Raamatusta, mitä Jumalan valtakunta saa aikaan. Se poistaa kärsimykset, sairaudet ja kuoleman (Ilm. 21:3, 4). Huudahdin innoissani: ”Tuohan kuulostaa aivan siltä, että lapsuuden unelmani toteutuu! Minusta tuli lääkäri, koska halusin lievittää ihmisten kärsimyksiä.” Kiinnostava keskustelumme jatkui puolitoista tuntia. Pariskunnan lähtiessä en enää tuntenut itseäni katolilaiseksi ja tiesin, että Luojalla, jota ihailin, oli nimi – Jehova.

Pariskunta kävi vastaanotollani kolmesti, ja joka kerta juttelimme yli tunnin. Sitten kutsuin heidät meille kotiin, jotta meillä olisi enemmän aikaa puhua Raamatusta. Lydie kyllä osallistui keskusteluihin, mutta hänen oli vaikea hyväksyä sitä, että jotkin katolisen kirkon opit olisivat vääriä. Niinpä pyysin papin käymään luonamme. Keskustelimme kirkon opetuksista yöhön saakka ja käytimme vain Raamattua. Tuo keskustelu vakuutti Lydien siitä, että se, mitä Jehovan todistajat opettavat, on totta. Sen jälkeen rakkautemme Jehova Jumalaan kasvoi niin että menimme kasteelle vuonna 1974.

Arvojärjestykseni meni uusiksi, kun ymmärsin, mikä on Jumalan tarkoitus ihmiskunnan suhteen. Jehovan palvelemisesta tuli Lydielle ja minulle elämän keskipiste. Päätimme kasvattaa lapsemme Raamatun periaatteiden mukaan ja opetimme heidät rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä. Tämä on ollut perhettämme yhdistävä tekijä. (Matt. 22:37–39.)

Lydie ja minä muistelemme usein hymyssä suin, miten lapsemme saivat huomata, että olimme yhtä mieltä heidän kasvattamisestaan. He tiesivät, että meillä noudatettiin Jeesuksen ohjetta ”Kun sanotte ’kyllä’, sen  pitää tarkoittaa ’kyllä’, ja kun sanotte ’ei’, sen pitää tarkoittaa ’ei’” (Matt. 5:37). Kerran kun vanhin tyttäremme oli 17-vuotias, Lydie ei antanut hänen lähteä toisten nuorten mukaan. Joku hänen kavereistaan sanoi, että jos äiti ei anna lupaa, kannattaa kysyä isältä. Tyttäremme vastasi: ”Ei siitä ole mitään hyötyä. Kummaltakin saa saman vastauksen.” Lapsemme huomasivat, että noudatimme yksimielisesti Raamatun periaatteita. Olemme Jehovalle kiitollisia siitä, että meillä on nykyään suuri perhe, joka palvelee häntä.

Vaikka totuus muutti arvojärjestystäni, halusin käyttää ammattitaitoani toisten Jehovan palvelijoiden hyväksi. Sain toimia lääkärinä Pariisin Betel-kodissa, ja myöhemmin työni on jatkunut Louviers’n Betelissä. Olen käynyt auttamassa Betelissä lähes 50 vuoden ajan ja ystävystynyt monien Betel-perheeseen kuuluvien kanssa, joista jotkut ovat nyt jo yli 90-vuotiaita. Kerran tapasin erään uuden beteliläisen ja yllätyin iloisesti, kun sain tietää, että olin auttanut hänet maailmaan parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Vuosien mittaan rakkauteni Jehovaan on kasvanut nähdessäni, miten hän ohjaa ja suojelee palvelijoitaan järjestönsä välityksellä. 1980-luvun alussa hallintoelin aloitti Yhdysvalloissa ohjelman, jonka tarkoituksena oli parantaa Jehovan todistajien ja lääketieteen ammattilaisten välistä kommunikointia.

Vuonna 1988 hallintoelin perusti Beteliin uuden osaston, sairaalatietopalvelun. Aluksi se valvoi Yhdysvalloissa toimivia sairaalayhteyskomiteoita, jotka auttoivat todistajapotilaita löytämään sopivaa lääkärinhoitoa. Kun tämä järjestely laajeni muualle maailmaan, sairaalayhteyskomiteoita perustettiin myös Ranskaan. Minusta on ollut mahtavaa nähdä, miten huomaavaisesti Jehovan järjestö tukee sairaita veljiä ja sisaria vaikeina aikoina.

Lääketiede oli ensirakkauteni. Mietittyäni arvojärjestystäni tajusin kuitenkin, että vielä tärkeämpää kuin fyysinen parantaminen on auttaa ihmisiä paranemaan hengellisesti ja saamaan hyvä suhde elämän lähteeseen, Jehova Jumalaan. Jäätyäni eläkkeelle olemme Lydien kanssa palvelleet vakituisina tienraivaajina ja käyttäneet joka kuukausi runsaasti aikaa hyvän uutisen kertomiseen. Teemme edelleenkin tätä elämää pelastavaa työtä niin paljon kuin pystymme.

Teen yhä voitavani helpottaakseni tilapäisesti sairaiden elämää, mutta ymmärrän, ettei paraskaan lääkäri kykene parantamaan kaikkia sairauksia tai estämään kuolemaa. Siksi odotan nopeasti lähestyvää aikaa, jolloin tuskaa, sairautta ja kuolemaa ei enää ole. Uudessa maailmassa voin oppia ikuisesti lisää Jumalan luomakunnasta – myös siitä, miten ihmeellisesti hän on suunnitellut ihmiskehon. Lapsuuden unelmani on kyllä täyttynyt osittain, mutta olen varma siitä, että paras on vielä edessä.