Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

TUTKITTAVA KIRJOITUS 35

Kasvata kärsivällisyyttä

Kasvata kärsivällisyyttä

”Pukeutukaa – – kärsivällisyyteen.” (KOL. 3:12)

LAULU 114 Ole kärsivällinen

ESITTELY a

1. Miksi kärsivällisyys on arvostettavaa?

 KÄRSIVÄLLISTÄ ihmistä usein arvostetaan ja kunnioitetaan. Hän ei turhaudu, vaikka hän joutuu odottamaan, eikä suutu, kun toiset tekevät virheitä. Olemme varmasti kiitollisia sille, joka opetti meille totuutta, koska hän ei luovuttanut, vaikka emme heti ymmärtäneet, hyväksyneet tai soveltaneet jotain Raamatun opetusta. Ja Jehovan kärsivällisyys on meille suorastaan elinehto! (Room. 2:4.)

2. Missä tilanteissa kärsivällisyys voi olla koetuksella?

2 Vaikka arvostamme toisten kärsivällisyyttä, meidän ei aina ole helppo osoittaa sitä itse. Esimerkiksi liikenneruuhkassa seisominen voi turhauttaa meitä, varsinkin jos olemme myöhässä. Saatamme hermostua, kun toiset ärsyttävät meitä. Meidän voi myös joskus olla vaikea odottaa rauhassa Jehovan lupaamaa uutta maailmaa. Haluaisitko sinä olla kärsivällisempi? Tämä artikkeli keskittyy siihen, mitä kärsivällisyys on, miksi se on tärkeää ja mikä voi auttaa kasvattamaan sitä.

MITÄ KÄRSIVÄLLISYYS ON?

3. Miten kärsivällinen ihminen reagoi, kun häntä ärsytetään?

3 Mietitään neljää tapaa olla kärsivällinen. Ensimmäiseksi kärsivällinen ihminen ei suutu helposti. Hän pysyy rauhallisena ja hillitsee itsensä silloinkin, kun häntä ärsytetään, eikä hän kohtele toisia tylysti, vaikka hän olisi stressaantunut. Tällainen kärsivällisyys mainitaan Raamatussa ensimmäistä kertaa, kun siinä sanotaan Jehovasta, että hän on ”armollinen ja myötätuntoinen Jumala, pitkämielinen [tai ”hidas vihastumaan”, alav.] ja täynnä uskollista rakkautta ja totuutta” (2. Moos. 34:6).

4. Miten kärsivällinen ihminen suhtautuu odottamiseen?

4 Toiseksi kärsivällinen ihminen odottaa rauhassa. Hän ei ärsyynny tai tule levottomaksi, jos joku asia kestää odotettua pidempään (Matt. 18:26, 27). On paljon tilanteita, joissa täytyy odottaa rauhallisesti. Kun joku puhuu, on tärkeää kuunnella keskeyttämättä loppuun asti (Job 36:2). Raamattukurssin opettaja tarvitsee kärsivällisyyttä, koska oppilaalla voi mennä kauan ennen kuin hän ymmärtää jonkin asian tai pääsee eroon huonosta tavasta.

5. Mikä on kolmas tapa osoittaa kärsivällisyyttä?

5 Kolmanneksi kärsivällinen ihminen ei tee asioita hätäisesti. Joissain tilanteissa täytyy tietenkin toimia ripeästi, mutta kun kärsivällisellä ihmisellä on jokin tärkeä tehtävä, hän ei hätäile sen aloittamisessa eikä yritä liian kovalla kiireellä saada sitä valmiiksi. Sen sijaan hän suunnittelee huolella, mitä aikoo tehdä, ja järjestää sitten riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen.

6. Miten kärsivällinen ihminen toimii, kun hänellä on vaikeuksia?

6 Neljänneksi kärsivällinen ihminen kestää vaikeuksia valittamatta. Tämä kärsivällisyyden puoli muistuttaa paljolti kestävyyttä. Ei ole tietenkään väärin keskustella vaikeuksista avoimesti hyvän ystävän kanssa ja kertoa, miltä meistä tuntuu. Kärsivällisyys auttaa kuitenkin keskittymään niihin asioihin, jotka ovat elämässä hyvin, ja kestämään vaikeuksia menettämättä iloa (Kol. 1:11). Miksi on tärkeää, että yritämme olla kärsivällisiä näillä kaikilla neljällä tavalla?

MIKSI KÄRSIVÄLLISYYS ON TÄRKEÄÄ?

Maanviljelijä odottaa kärsivällisesti, koska hän tietää saavansa satoa aikanaan. Me tiedämme, että Jehova toteuttaa lupauksensa juuri oikealla hetkellä, ja odotamme sitä kärsivällisesti. (Ks. kpl 7.)

7. Miksi kärsivällisyys on välttämätöntä? (Jaakobin kirje 5:7, 8.) (Ks. myös kuva.)

7 Kärsivällisyys on meille välttämätöntä, jotta saisimme Jehovan lupaaman ikuisen elämän. Meidän täytyy kauan sitten eläneiden Jehovan palvelijoiden tavoin odottaa kärsivällisesti, että hän täyttää lupauksensa. (Hepr. 6:11, 12.) Raamatussa kerrotaan, että olemme samanlaisessa tilanteessa kuin maanviljelijä. (Lue Jaakobin kirjeen 5:7, 8.) Maanviljelijä näkee paljon vaivaa, kun hän kylvää ja kastelee, mutta hän ei tiedä tarkkaan, milloin sato on valmis. Hänen täytyy vain odottaa kärsivällisesti ja luottaa siihen, että sadonkorjuun aika tulee. Mekin jatkamme ahkerasti Jehovan palvelemista, vaikka ”emme tiedä, minä päivänä Herramme tulee” (Matt. 24:42). Olemme varmoja, että Jehova täyttää kaikki lupauksensa juuri oikeaan aikaan. Jos toisaalta olisimme kärsimättömiä, voisimme väsyä odottamaan ja ajelehtia vähitellen pois totuudesta. Saattaisimme myös alkaa keskittyä Jehovan palvelemisen sijasta siihen, että saamme kaiken haluamamme nyt. Kärsivällisyyden ansiosta voimme kestää loppuun asti ja pelastua (Miika 7:7; Matt. 24:13).

8. Mitä hyötyä kärsivällisyydestä on ihmissuhteissa? (Kolossalaisille 3:12, 13.)

8 Kärsivällisyyttä tarvitaan myös ihmissuhteissa. Se saa meidät kuuntelemaan tarkkaan, kun toiset puhuvat (Jaak. 1:19). Kärsivällinen ihminen rakentaa rauhaa. Hän ei reagoi liian nopeasti tai sano mitään epäystävällistä silloinkaan, kun on stressiä. Kun joku loukkaa häntä, hän ei suutu helposti eikä kosta vaan ”kestää jatkuvasti toisia ja antaa jatkuvasti toisille halukkaasti anteeksi”. (Lue Kolossalaiskirjeen 3:12, 13.)

9. Miten kärsivällisyys auttaa tekemään hyviä ratkaisuja? (Sananlaskut 21:5.)

9 Kärsivällisyys auttaa myös tekemään hyviä ratkaisuja. Emme tee päätöksiä tunnepohjalta tai hetken mielijohteesta, vaan etsimme tietoa ja harkitsemme eri vaihtoehtoja kaikessa rauhassa. (Lue Sananlaskujen 21:5.) Jos esimerkiksi haemme uutta työpaikkaa, saattaisimme helposti ottaa vastaan ensimmäisen meille tarjotun työn, vaikka se häiritsisi Jehovan palvontaa. On parempi ensin istua alas miettimään, miten kaukana työpaikka on, millaiset ovat työajat ja miten tuon työn tekeminen vaikuttaisi perheeseen ja hengellisyyteemme. Kun harkitsemme asioita kärsivällisesti, voimme välttyä tekemästä huonoa valintaa.

MITEN KÄRSIVÄLLISYYTTÄ VOI KASVATTAA?

10. Mikä on yksi tapa kasvattaa kärsivällisyyttä?

10 Rukoile kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys on osa pyhän hengen hedelmää (Gal. 5:22, 23). Voimme siis rukoilla Jehovalta pyhää henkeä ja pyytää häneltä apua sen hedelmän kasvattamiseen. Vaikeissa tilanteissa kannattaa ”pyytää jatkuvasti”, että pyhä henki auttaisi olemaan kärsivällinen (Luuk. 11:9, 13). Voisi olla hyvä pyytää myös, että Jehova auttaisi näkemään asiat hänen näkökulmastaan. Sen jälkeen meidän pitäisi itse yrittää parhaamme mukaan olla kärsivällisiä. Kun rukoilemme pyhää henkeä ja teemme oman osamme, meistä tulee Jehovan avulla kärsivällisempiä, vaikka se ei olisi meille luontaista.

11–12. Miten Jehova on ollut kärsivällinen?

11 Mietiskele Raamatun esimerkkejä. Raamatussa kerrotaan monista ihmisistä, jotka onnistuivat olemaan kärsivällisiä, ja kun mietimme heidän elämäänsä, voimme oppia heiltä paljon. Käsitellään kuitenkin ensin sitä, miten Jehova on antanut parhaan mallin kärsivällisyydestä.

12 Eedenin puutarhassa Saatana häpäisi Jehovan nimeä ja mainetta ja väitti, ettei tämä ole oikeudenmukainen ja rakastava hallitsija. Jehova ei tuhonnut Saatanaa heti vaan osoitti kärsivällisyyttä ja itsehillintää, koska sen todistamiseen, että hän on paras mahdollinen hallitsija, kuluisi aikaa. Sillä välin hän on sietänyt kärsivällisesti maineensa pilaamista. Jehova on ollut kärsivällinen myös siksi, että useammat ihmiset saisivat mahdollisuuden elää ikuisesti (2. Piet. 3:9, 15). Sen ansiosta miljoonat ihmiset ovat jo oppineet tuntemaan hänet. Jos keskitymme siihen, mitä kaikkea hyvää Jehovan kärsivällisyys saa aikaan, jaksamme paremmin odottaa uutta maailmaa.

Kärsivällisyys estää meitä suuttumasta, vaikka meitä ärsytetään. (Ks. kpl 13.)

13. Miten Jeesus jäljitteli Isänsä kärsivällisyyttä? (Ks. myös kuva.)

13 Jeesus jäljitteli täydellisesti Isänsä kärsivällisyyttä maan päällä ollessaan. Se ei varmasti ollut aina helppoa, koska hän esimerkiksi joutui sietämään tekopyhiä kirjanoppineita ja fariseuksia (Joh. 8:25–27). Silti hän ei suuttunut helposti eikä maksanut samalla mitalla takaisin, kun häntä loukattiin tai ärsytettiin (1. Piet. 2:23). Jeesus kesti vaikeuksia valittamatta. Ei ihme, että meitä kannustetaan Raamatussa ”ajattelemaan – – tarkoin häntä, joka on kestänyt syntisten vihamielistä puhetta” (Hepr. 12:2, 3). Jehovan avulla mekin voimme kestää kärsivällisesti mitä vain.

Kun olemme kärsivällisiä niin kuin Abraham, saamme Jehovalta paljon hyvää nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa. (Ks. kpl 14.)

14. Mitä opimme Abrahamin kärsivällisyydestä? (Heprealaisille 6:15.) (Ks. myös kuva.)

14 Jotkut meistä ovat odottaneet lopun tuloa jo kauan, ja nyt meistä saattaa tuntua, että emme ehkä ehdi nähdä sitä omin silmin. Abrahamin esimerkki voi auttaa meitä odottamaan sitä edelleen kärsivällisesti. Hän oli 75-vuotias ja vielä lapseton, kun Jehova lupasi hänelle: ”Minä teen sinusta suuren kansakunnan.” (1. Moos. 12:1–4.) 25 vuotta Eufratin ylittämisen jälkeen Abraham sai pojan, Iisakin, ja vielä 60 vuotta sen jälkeen syntyivät hänen pojanpoikansa Esau ja Jaakob. (Lue Heprealaiskirjeen 6:15.) Hän ei silti nähnyt Jehovan lupauksen täyttyvän kokonaan. Abrahamin elinaikana hänen jälkeläisistään ei tullut suurta kansaa eivätkä he perineet Luvattua maata. Abrahamista tuli kuitenkin Jehovan läheinen ystävä (Jaak. 2:23). Ylösnousemuksensa jälkeen hän on varmasti onnellinen saadessaan tietää, miten hyvät seuraukset hänen uskostaan ja kärsivällisyydestään oli koko ihmiskunnalle (1. Moos. 22:18). Mitä opimme tästä? Emme ehkä itse pääse näkemään tänä aikana kaikkien Jehovan lupausten täyttymistä, mutta jos olemme kärsivällisiä niin kuin Abraham, voimme saada Jehovalta paljon hyvää jo nyt ja vielä enemmän uudessa maailmassa (Mark. 10:29, 30).

15. Mikä on yksi hyvä aihe henkilökohtaiseen tutkimiseen?

15 Raamatussa kerrotaan monista muistakin kärsivällisistä ihmisistä (Jaak. 5:10). Voisitko ottaa projektiksi tutkia heidän elämäänsä? b Esimerkiksi Daavid voideltiin Israelin kuninkaaksi jo nuorena, mutta kului vuosikausia ennen kuin hän nousi valtaistuimelle. Simeon ja Anna palvelivat Jehovaa uskollisesti samalla kun he odottivat Messiaan tuloa (Luuk. 2:25, 36–38). Tutkiessasi voisit miettiä seuraavia kysymyksiä: Mikä auttoi tätä henkilöä olemaan kärsivällinen, ja mitä hyötyä siitä oli hänelle? Miten voisin olla samanlainen kuin hän? Voit oppia jotain myös huonoista esimerkeistä (1. Sam. 13:8–14). Mieti, mistä heidän kärsimättömyytensä johtui ja mitä siitä seurasi.

16. Mitä hyötyä kärsivällisyydestä on?

16 Pidä mielessä, mitä hyötyä kärsivällisyydestä on. Kärsivällisyys auttaa meitä olemaan onnellisempia ja levollisempia ja siten edistää henkistä ja fyysistä hyvinvointiamme. Jos olemme kärsivällisiä muita kohtaan, pysymme paremmissa väleissä heidän kanssaan. Se tekee myös seurakunnasta yhtenäisemmän. Kärsivällisyys estää meitä sanomasta tai tekemästä mitään sellaista, mikä pahentaisi räjähdysherkkiä tilanteita entisestään (Ps. 37:8, alav.; Sananl. 14:29). Kaikkein tärkeintä on tietysti se, että olemalla kärsivällisiä jäljittelemme Jehovaa ja pääsemme entistä lähemmäs häntä.

17. Mitä olet päättänyt tehdä?

17 Kärsivällisyys on tosiaan ihailtava ja hyödyllinen ominaisuus. Vaikka sen osoittaminen ei ole aina helppoa, voimme onnistua siinä Jehovan avulla. Kun odotamme kärsivällisesti uutta maailmaa, Jehova on meihin tyytyväinen. Raamatussa luvataan: ”Jehovan silmät katselevat niitä, jotka pelkäävät häntä ja odottavat hänen uskollista rakkauttaan.” (Ps. 33:18.) Pukeudu siis kärsivällisyyteen!

LAULU 41 Jehova, kuule rukoukseni

a Nykypäivänä kärsivällisyys on kortilla. Toisaalta Raamatun mukaan meidän tulisi pukeutua kärsivällisyyteen. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, miksi se on tärkeä ominaisuus ja miten sitä voi kasvattaa.

b Raamatun esimerkkejä kärsivällisyydestä löytyy Vartiotornin julkaisujen hakemistosta hakusanalla ”Kärsivällisyys”.