Maailmanlaajuinen raportti

◼ AFRIKKA

Maita: 56

Asukkaita: 770301093

Julistajia: 983057

Raamatuntutkisteluja: 1769182

Tiesitkö, että hyvää uutista julistetaan Saharassa? 17-vuotias Nafissatou asuu Nigerin pohjoisosassa sijaitsevassa kaivoskaupungissa. Kun joidenkin koulutoverien keskustelu kerran kääntyi pornografiaan, Nafissatou poistui paikalta. Yksi oppilaista seurasi häntä ja kysyi, mikä hänelle tuli. Nafissatou sanoi, ettei keskustelunaihe ollut hänelle mieleen. Ensin tuo tyttö pilkkasi häntä ja huomautti, ettei pelkästä pornon katselemisesta voinut olla mitään haittaa. Nafissatou vastasi pitävänsä asiaa vakavana siksi, ettei Luoja hyväksy sitä. Hän otti koululaukustaan kirjan Nuoret  kysyvät – käytännöllisiä vastauksia ja näytti tytölle pornografian vaaroista kertovaa kohtaa. Sitten hän otti Raamattunsa ja luki tytölle 2. Korinttilaiskirjeen 7:1:n. Tyttö myönsi, että katsellessaan moraalittomia videoita hänelle tuli voimakkaita tuntemuksia, joita hän ei osannut selittää. Hän pyysi saada oman Nuoret kysyvät -kirjan. Nafissatou antoi hänelle sellaisen ja kertoi myöhemmin: ”Tyttö oli yksin tavatessani hänet seuraavan kerran, ja kysyin, missä hänen ystävänsä olivat. Hän sanoi: ’Tämä kirja on minun ystäväni.’ Aloitin hänelle tutkistelun, ja hän oli läsnä muistonvietossa.”

Runsaat 15 vuotta sitten Tansaniassa eräs nainen tutki Raamattua lähetystyöntekijäsisaren kanssa. Tutkistelu jatkui useita vuosia. Nainen ei kuitenkaan suvun vastustuksen takia uskaltanut asettua totuuden puolelle, ja aikanaan tutkistelu lopetettiin. Naisen pienet tyttäret olivat kuitenkin kuunnelleet sivusta äitinsä tutkistelua. Kun vanhempi heistä muutti pois kotoa 18-vuotiaana, hän meni heti valtakunnansalille pyytämään tutkistelua. Hän edistyi nopeasti ja kävi kasteella. Nuorempikin sisar pyysi raamatuntutkistelua, ja myös hänet kastettiin. Tyttöjen luja asennoituminen totuuden puolelle rohkaisi äitiä, ja hän aloitti Raamatun tutkimisen uudelleen. Nyt hän pystyi murtamaan ihmispelon kahleet, ja hänet kastettiin kierroskonventissa toukokuussa 2004.

Kun seurakunta noudattaa käskyä ’huolehtia orvoista ja leskistä heidän ahdistuksessaan’, Jehovan siunaus on varma (Jaak. 1:27). Tämä osoittautui todeksi eräässä Lesothon seurakunnassa. Yksi seurakunnan kastetuista jäsenistä oli neljän nuoren pojan yksinhuoltajaäiti nimeltä Mapolo. Hän tiesi kuolevansa pian ja valmensi lapsiaan huolehtimaan itsestään. Hän tutki heidän kanssaan Raamattua, vei heitä  kokouksiin ja opetti heitä tekemään luutia myytäväksi tienvarressa. Kun Mapolo kuoli vuonna 1998, isoäiti alkoi huolehtia orpopojista. Lähetystyöntekijäsisar, joka oli auttanut Mapoloa edistymään kastetuksi todistajaksi, järjesti niin, että sosiaalitoimisto maksoi poikien koulumaksut. Toiset todistajat pitivät pojat vaatteissa. Sitten isoäitikin kuoli. Eräs seurakunnan veljistä tutki poikien kanssa Raamattua ja maksoi heidän vuokransa. Kaikki neljä käyvät säännöllisesti kokouksissa. Kaksi on kastamattomia julistajia, ja 20 vuotta täyttänyt esikoinen Rantso kastettiin kierroskonventissa maaliskuussa 2004. Hän johti raamatuntutkistelua serkulleen Retselisitsoelle, joka kastettiin samana päivänä. Rantso on hyvin kiitollinen siitä, että veljet ovat pitäneet rakkaudellisesti huolta hänestä ja muista veljeksistä vuosien ajan.

Lähetystyöntekijä Kamerunista kertoo: ”Joka viikko kun olin johtamassa raamatuntutkistelua erään nuoren miehen luona, kuulin jonkun laulavan uskonnollisia lauluja muualla talossa. Kysyin oppilaaltani, kuka salaperäinen laulaja oli. Se oli hänen sokea veljensä Stephen. Aloin tutkia Raamattua Stephenin kanssa käyttämällä äänikirjasta Mitä Jumala vaatii meiltä? Tavoitteenamme oli opetella joka kerta yksi raamatunjae ulkoa. Stephenillä on erinomainen muisti, joten hän on oppinut monia jakeita. Hän käy myös kokouksissa ja vastaa usein. Hiljattain hän piti ensimmäisen puheensa teokraattisessa palveluskoulussa. Kyseessä oli raamatunlukutehtävä, ja koska Stephen ei osaa pistekirjoitusta, hänen oli opeteltava osuus ulkoa. Toivottavasti voin pian viedä hänet käsipuolessani palvelukseen. Yksi Stephenin lempikohdista on Jesajan 35:5, jossa sanotaan, että sokeiden silmät avautuvat. Hän on iloinen siitä, että hänen hengelliset silmänsä ovat jo avautuneet, ja hän ylistää Jehovaa lauluin kiittäen siitä, että saa tulevaisuudessa takaisin myös kirjaimellisen näkönsä.”

 Sisällissodan repimässä Liberiassa Nancy-niminen nainen pyysi eräältä todistajalta raamatuntutkistelua. Hänen kirkkonsa pappi oli sanonut Jumalan lähettävän Jehovan todistajat helvettiin, koska nämä olivat valekristittyjä. Mutta Nancyn naapureina asui todistajia, ja hän saattoi nähdä paikallisen seurakunnan vanhinten tarkistavan veljiensä voinnin aina tulitauon aikana. Hän huomasi todistajien myös käyttävän kaikki rauhalliset jaksot toisille todistamiseen. Nancyyn ja moniin muihin kaupunkilaisiin teki suuren vaikutuksen se, että haaratoimiston rekka oli ensimmäinen, joka ylitti vihollisalueiden välisen rajan tuodakseen apua. Rekka oli lastattu Ranskan ja Belgian todistajien lahjoittamilla suuresti kaivatuilla avustustarvikkeilla. ”Minun mielestäni teillä on totuus”, Nancy sanoi. Hän edistyy hyvin tutkistelussaan.

Ugandassa muuan nuori mies tuli erääseen kylään tekemään muuraustöitä siihen taloon, jossa veljet pitävät kokouksia. Yksi tienraivaajista käytti tilaisuutta hyväkseen ja todisti muurarille, joka piti kuulemastaan. Hänen oli kuitenkin pian palattava korkeammalla vuoristossa sijaitsevaan omaan kyläänsä. Koska miehen asuinalueella ei ollut todistajia, tienraivaaja neuvoi hänelle lähimmän valtakunnansalin. Nuorukainen ajoi 30 kilometriä kapeita päällystämättömiä teitä vuorenrinnettä alas löytääkseen veljet. Salilla ei ollut ketään, joten hän sujautti oven alta lapun, jossa pyysi raamatuntutkistelua. Tienraivaaja, joka myöhemmin lähti etsimään häntä kylästä, hämmästyi huomatessaan, että siellä odotti parisataa ihmistä saavansa kuulla Raamatun sanomaa! Monet heistä halusivat vilpittömästi tutkia Raamattua. Tällä syrjäisellä alueella pidetään nyt kokouksia.

Pienessä 600 asukkaan kylässä Nigeriassa ihmiset huomasivat  eräänä iltana taivaalla kirkkaan valon, joka heijastui joen pintaan. Valo näytti lähestyvän kyläläisiä, joten he juoksivat turvaan. Monet ajattelivat kyseessä olevan tuho, jota Jehovan todistajat olivat saarnanneet, joten he juoksivat valtakunnansalille, koska arvelivat tuon rakennuksen säästyvän Harmagedonissa. Viimein iltakymmeneltä kyläläiset tajusivat valon tulevan suuresta pensaspalosta. Kun veljet tiedustelivat heiltä, mikseivät he juosseet paikallisiin kirkkoihin, eräs mies vastasi: ”Muut kirkot ovat joutavia. Teidän Harmagedoninne tuhoaa ne, mutta ei valtakunnansalia.”

Sisar, joka toimii vakituisena tienraivaajana pakolaisleirissä Guineassa kertoo: ”Tapasin kerran ovelta-ovelle-työssä kahdeksanvuotiaan vammaisen tytön. Hän kertoi vanhempiensa jättävän hänet yleensä päiväksi kotiin lukkojen taakse. Sanoin hänelle, että toivoisin hänen olevan ystäväni. Kysyin sitten, mitä hän halusi Jumalan tekevän hänen hyväkseen. Hän sanoi toivovansa, että Jumala antaisi hänen kävellä. Avasin Raamatun Jesajan 35:5, 6:n kohdalta ja näytin hänelle Jehovan lupauksen, että rampa pystyy kävelemään. Sitten näytin kirjasesta Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! kuvan, jossa Jeesus parantaa sairaita. Kerroin hänelle myös, että hän voisi nauttia näistä siunauksista, jos hän tutkisi Raamattua ja tekisi, mitä Jehova odottaa häneltä. Sain aloittaa hänelle Raamatun kotitutkistelun. Olemme tutkineet Nauti elämästä -kirjasen kokonaan ja olemme lopettelemassa kirjasta Voit olla Jumalan ystävä! Tutkittuamme kolme viikkoa hän kertoi haluavansa kokouksiin. Koska hän ei pysty kävelemään, haen hänet kotoa ja kannan hänet selässäni kokouksiin. Hän pitää kokouksista niin paljon, että jos joskus jätän hakematta hänet, hän pahoittaa mielensä ja saattaa alkaa itkeäkin.”

 ◼ AMERIKKA

Maita: 56

Asukkaita: 868871739

Julistajia: 3165925

Raamatuntutkisteluja: 3089453

Marie Guadeloupesta kertoo: ”Työskentelen hotellissa, ja kerran muutama asiakas ilmoitti minulle, että hiekkarannalla oli jo kaksi päivää ollut kiven päällä vaatteita ja kengät. Hain tavarat ja tutkin niitä löytääkseni omistajan yhteystiedot. Löysinkin lompakon, jossa oli 1067 euroa! Useat paikalla olleista kehottivat minua pitämään osan rahoista ja jakamaan loput heille. Kerroin heille heti, että olen Jehovan todistaja ja omatuntoni velvoittaa minua toimimaan rehellisesti. Vein siis tavarat hotellin vastaanottoon.  Virkailijatkin olivat hämmästyneitä siitä, etten ollut pitänyt rahoja. Selitin kantani heillekin. Kun menin takaisin rannalle, jotkut halusivat kovasti tietää lisää uskonkäsityksistämme. Todistin heille käyttäen Raamattua. Eräs nainen sanoi: ’Tästä lähtien otan vain Jehovan todistajia meille töihin.’” Tavaroiden omistaja löytyi myöhemmin, ja poliisi kiitti sisarta rehellisyydestä.

Antonio työskentelee Meksikon Betelissä ja käyttää hyväkseen kaikki tilaisuudet puhua ihmisille totuudesta. Mennessään hiljattain bussilla seurakunnan kokoukseen hän antoi traktaatin eräälle hyvinpukeutuneelle miehelle ja naiselle. Alkoi miellyttävä keskustelu. ”Hyvästelin heidät oman pysäkkini kohdalla”, sanoo Antonio, ”mutta yllätyksekseni hekin halusivat jäädä pois voidaksemme jatkaa keskustelua, vaikkei pysäkki ollutkaan heidän. Bussista jäätyämme jatkoimme keskustelua vielä hetken, ja hyvästelin heidät jälleen. He kysyivät, mihin olin menossa. ’Seurakuntani kokoukseen’, vastasin. He katsoivat toisiinsa ja kysyivät: ’Voimmeko tulla kanssasi?’ Sanoin sen sopivan mainiosti.” Tämä nuori juristinainen ja hänen yliopistossa opiskeleva veljenpoikansa olivat kumpikin kuulleet totuuden sanoman muutama vuosi aiemmin, mutta jättivät asian sikseen suvun vastustuksen takia. Mennessään Antonion kanssa kokoukseen he sanoivat toivovansa, että he näkisivät sen henkilön, joka puhui heille ensi kerran Raamatusta. He yllättyivät iloisesti tavatessaan tuon sisaren salilla! He nauttivat kokouksesta ja halusivat kovasti tutkia Raamattua. ”Jehova ohjasi meidät tänne, ja tästä lähtien käymme täällä säännöllisesti”, nuori nainen sanoi. Heidän kanssaan tutkitaan nyt kahdesti viikossa.

Haitissa kierrosvalvojan vaimo Jacqueline oli tienraivaajasisaren  kanssa sananpalveluksessa, kun he näkivät nuoren naisen istuvan yksin tien vieressä itkemässä. Sisaret lähestyivät häntä ja kysyivät, mikä häntä painoi. Nuori nainen ei ensin vastannut, mutta sanoi sitten sisarten hellittämättömän mutta lempeän suostuttelun jälkeen: ”Olen tehnyt sen mitä halusin.” Jacqueline arvasi heti naisen ottaneen myrkkyä, ja tämä nyökkäsikin hänen kysyessään sitä. Sisaret kiidättivät hänet sairaalahoitoon. Seuraavalla viikolla tienraivaajasisar meni tervehtimään ja rohkaisemaan häntä. Hänelle aloitettiin raamatuntutkistelu.

Paraguayssa Lourdes järkyttyi kaupan kassalla, kun hänen setelinsä osoittautui väärennetyksi. Kassanhoitaja kutsui heti vartijan paikalle. Lourdes ja hänen viisivuotias Ingrid-tyttärensä vietiin pieneen huoneeseen odottelemaan poliisia. Supermarketin johtaja ja vartija vaativat sisarta kertomaan, mistä hän oli saanut väärennetyn setelin. Lourdes sanoi, ettei muistanut sitä ja ettei tiennyt rahan olleen väärennös. Pikku-Ingrid katsoi johtajaa ja vartijaa tuohtuneena ja sanoi: ”Te kohtelette meitä ihan kuin olisimme varkaita. Minun äitini ei ole varas. Me olemme Jehovan todistajia, emmekä me valehtele ihmisille.” Johtaja kysyi Lourdesilta, oliko hän todistaja, ja hän vastasi olevansa. Puhelinsoitto Jehovan todistajien haaratoimistoon sai miehet lopulta vakuuttumaan siitä, että Lourdes todella oli todistaja. He pyysivät ikävää välikohtausta Lourdesilta ja Ingridiltä anteeksi ja päästivät heidät menemään. Ingrid-tyttö sanoi myöhemmin, että pahinta koko jutussa oli se, etteivät he voineet ostaa hänen kovasti haluamaansa popcornpussia.

Muuan veli oli sananpalveluksessa Costa Ricassa ja päätti antaa todistusta katoliselle naapurilleen. Veljeä pelotti,  sillä mies ei pitänyt todistajista ja oli kohdellut heitä huonosti. Veljen hämmästykseksi mies kutsui hänet sisään ja selitti asenteensa muuttumista. Eräs ystävä oli kutsunut hänet syrjäkylään evankelisen kirkon tilaisuuteen. Siellä miestä oli pyydetty antamaan oma ”todistuksensa”. Hän totesi olevansa katolilainen. Läsnäolijat paheksuivat sitä ja käskivät hänen lähteä kirkosta. He sanoivat miehen ystävän olevan vaarassa joutua kirkonkiroukseen seurustelusta katolilaisen kanssa. Mies lähti kirkosta, mutta koska hän oli kaukana kotoa tuntemattomalla seudulla, hänellä ei ollut tietoa yöpaikasta. Hän meni erääseen taloon ja selitti, mitä oli tapahtunut. Hänet kutsuttiin sisään ja hänelle tarjottiin ateria sekä yösija. Talonväki kertoi miehelle myös hyvästä uutisesta. Aivan – he olivat Jehovan todistajia. Todistajien aito lähimmäisenrakkaus teki mieheen syvän vaikutuksen. Hän tutkii nykyään Raamattua todistajien kanssa.

Trinidadissa palveleva sisar kirjoittaa: ”Ollessani kerran katutyössä yksi nainen tuli pyytämään minulta uusia lehtiä. Annoin hänelle muutaman ja tarjosin ilmaista Raamatun kotitutkistelua. Nainen sanoi tutkineensa aiemmin mutta muuttaneensa alueelle vasta äskettäin. Pyysin hänen nimeään ja osoitettaan, mutta hän kieltäytyi kertomasta niitä, sillä hän sanoi, että jos todella palvelemme tosi Jumalaa, Hän näyttäisi meille naisen asuinpaikan. Kun seuraavana päivänä koputin ovelta-ovelle-työssä erästä ovea, juuri tuo nainen tuli avaamaan. Nähdessään minut ja toverini hän nauroi yllättyneenä ja sanoi: ’Miten te löysitte minut näin pian?’ Kysyin, muistiko hän edellisenä päivänä lausumansa sanat. Hän pyysi meidät sisälle, ja aloitimme hänelle tutkistelun. Nainen on nykyään kastamaton julistaja.”

 ◼ AASIA JA LÄHI-ITÄ

Maita: 47

Asukkaita: 3971703969

Julistajia: 574927

Raamatuntutkisteluja: 444717

Ghanshyam palvelee vakituisena tienraivaajana Nepalissa. Hän ajaa työkseen taksia. Työssä hän tapaa monenlaisia ihmisiä, mutta useimmilla asiakkailla on kiire – myös öisin – eikä heillä ole juuri aikaa jutella. Ghanshyam yrittää kuitenkin tunnollisesti aina saada keskustelun alkuun. Hän antaa tilaisuuden tullen asiakkailleen sopivan traktaatin ja lähimmän valtakunnansalin osoitteen. Monet ovat ilmaisseet arvostuksensa, ja viisi heistä tutkii nykyään Raamattua Ghanshyamin kanssa.

Taiwanissa erään sisaren mies käytti usein voimakasta  ääntään vaimonsa moittimiseen, erityisesti silloin, kun tämä oli lähdössä kristilliseen kokoukseen. Eräänä päivänä mies sai sairauskohtauksen, halvaantui ja joutui sairaalahoitoon. Sisar huolehti hänestä kärsivällisesti ja auttoi häntä kuntoutusjakson aikana tahdikkaasti ymmärtämään Raamatun totuutta. Hän sanoi: ”Sinun täytyy jumpata aivojasi, joten esitän sinulle tietoja ja sinä yrität muistaa ne, sopiiko?” Mies suostui, koska tiesi ajattelutyön olevan hyväksi. Sisar luki eri kirjasista kohtia opettaakseen hänelle joitakin perustotuuksia, kuten Jumalan nimen ja hänen ominaisuuksiaan sekä Raamatun teeman. Myös monet veljet kävivät katsomassa häntä ja olivat ystävällisiä häntä kohtaan. Tämä kaikki teki häneen niin syvän vaikutuksen, että kotiuduttuaan sairaalasta hän alkoi tutkia Raamattua todistajien kanssa. Nyt hän käy kokouksissa pyörätuolissaan ja käyttää voimakasta ääntään vastaamiseen.

Polkupyörätaksia ajava mies vastusti Sri Lankan maaseudulla erikoistienraivaajana työskentelevää Rohanaa. Hän solvasi Rohanaa nähdessään hänet palveluksessa. Kerran hän uhkasi, että Rohana saattaisi joutua puukotetuksi, ellei hän lopettaisi sananpalvelustaan alueella. Rohana oli kuitenkin yhtä lempeä kuin ennenkin. Mies loukkaantui myöhemmin vakavasti onnettomuudessa ja joutui sairaalaan. Rohana kävi katsomassa häntä ja vei hänelle lahjan. Kun mies huomasi, kuka häntä oli tullut katsomaan, hän alkoi itkeä ja pyysi törkeää käytöstään Rohanalta anteeksi. ”Olen kohdellut teitä niin huonosti, että teidänhän olisi pitänyt pikemminkin piestä minut kuin tulla tänne asti lohduttamaan minua”, mies sanoi. Hän on jo päässyt sairaalasta ja ajaa edelleen polkupyörätaksia. Hän lukee myös säännöllisesti lehtiämme.

Hongkongiin tulee paljon ulkomaalaisia kotiapulaisiksi. Eräs heistä on filippiiniläisnainen, joka oli alkanut tutkia  kirjasta Mitä Jumala vaatii meiltä? kotimaassaan ja halusi jatkaa Raamatun tutkimista. Hän ei tiennyt, mistä löytäisi todistajat, joten hän rukoili apua. Hän matkusti vapaapäivänään satama-altaan toisella puolella sijaitsevalle liike- ja puistoalueelle, jonne monet filippiiniläiset kokoontuvat viikonloppuisin. Hän ei etsiskelystään huolimatta nähnyt ketään Jehovan todistajalta vaikuttavaa, vaikka heitä on usein sananpalveluksessa puistossa viikonloppuisin. Hän huomasi kuitenkin roskakorissa Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen. Nainen otti kirjasen ja huomasi, että siihen oli kirjoitettu puhelinnumero. Hän soitti siihen, ja puhelu meni sisarelle, joka oli alun perin antanut kirjasen jollekulle. Nainen hämmästyi ja ilahtui kovasti saadessaan tietää sisaren työskentelevän samalla asuinalueella kuin hän. Raamatuntutkistelu aloitettiin uudelleen, ja nainen käy kokouksissa.

Korean tasavallassa kierrosvalvoja ja toinen vanhin tekivät paimennuskäynnin juuri oikeaan aikaan. He kävivät katsomassa sisarta, joka oli ollut toimeton kymmenen vuotta. Hänen ateistimiehensä oli päättänyt alkaa käydä kirkossa jouduttuaan leikkaukseen. Kun veljet menivät käymään heillä, he tapasivat aviomiehen, joka miellyttävän keskustelun jälkeen otti Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen. Tutkiessaan miehen kanssa vanhin rohkaisi myös sisarta. Mies otti vastaan kutsun tulla piirikonventtiin, jonka jälkeen hän lakkasi käymästä kirkossa ja alkoi käydä säännöllisesti kokouksissa. Sisarkin edistyi ja pyysi veljiä järjestämään niin, että heidän toisessa kaupungissa asuvien neljän lapsensa luona käytäisiin myös. Tämä johti siihen, että sisaren mies, hänen vanhempi tyttärensä aviomiehineen ja hänen nuorempi tyttärensä kastettiin. Myöhemmin hänen vanhempi poikansa vaimoineen kastettiin myös, joten uusia todistajia on yhteensä kuusi.

Yuki, joka opiskelee lukiossa Japanissa, huomasi vaikeaksi  kertoa opiskelutovereilleen olevansa Jehovan todistaja. Hän ymmärsi velvollisuutensa antaa todistusta ja tajusi, että hänen oli tehtävä aloite, sillä muut opiskelijat eivät koskaan ottaneet uskontoa puheeksi. Hän päätti pitää lounastunnilla ruokarukouksen niin että hänen toverinsa huomaisivat sen. Pitkin aamua hän rukoili hartaasti rohkeutta. Lounasaikana hän sitten tavanomaisen huomaamattoman pikarukouksensa sijasta painoi päänsä alas ja rukoili tavallista pitempään. Kun hän lopetti, eräs opiskelutoveri kysyi, voiko hän hyvin. Mutta Yuki ei pystynyt todistamaan. Hänellä oli siitä hyvin paha mieli, ja myöhemmin hän pyysi rukouksessa Jehovalta anteeksi ja anoi jälleen rohkeutta. Seuraavana päivänä toveri kysyi taas Yukin vointia hänen rukouksensa jälkeen, ja Yuki ajatteli: ”Nyt se on tehtävä!” Hän selitti olevansa Jehovan todistaja. Ensin opiskelutoveri yllättyi, mutta alkoi sitten pommittaa Yukia kysymyksillä: Mitä rukoilet? Mikä on Jumalan nimi? Kuka Jeesus oli? Yuki oli innoissaan.

Kupangissa Indonesiassa Glenn-niminen mies oli tunnettu juoppo ja narkomaani. Hänet palkattiin usein uhkailemaan tai pahoinpitelemään toisia. Hän oli vanhempiensa luona, kun kaksi Jehovan todistajaa tuli keskustelemaan Raamatusta heidän kanssaan. Glenn otti pian vastaan raamatuntutkistelun ja alkoi ponnistella ankarasti päästäkseen vapaaksi vahingollisista tavoistaan. Kerran eräs kauppias antoi hänelle etukäteen valtavan rahasumman toisen miehen pahoinpitelemisestä. Glenn mietti tarjousta, mutta päätti jättää sellaiset työt sikseen. Hän palautti rahat ja kieltäytyi työstä. Kun hän meni myöhemmin toiseen liikkeeseen, sen omistaja pelästyi joutuvansa pahoinpidellyksi. Glenn vakuutti omistajalle, että nykyään hän tutkii Raamattua ja elää rauhaisasti. Omistajakin halusi alkaa tutkia Raamattua ja otti Glennin töihin liikkeeseensä. Glenn kastettiin viime vuoden piirikonventissa, ja liikkeen omistaja oli siellä läsnä.

 ◼ EUROOPPA

Maita: 46

Asukkaita: 728373014

Julistajia: 1490345

Raamatuntutkisteluja: 733728

Kun Alankomaissa asuva 88-vuotias sisar, Jacoba, kuoli, hänen sukulaisensa saivat kirjeen paikalliselta poliisilaitokselta. Jacoba oli uskollisesti vienyt sinne lehtemme vuosien ajan. Kirjeessä sanottiin muun muassa: ”Hän oli meille hyvin tärkeä. Hän kävi asemallamme säännöllisesti, ja meistä oli mukava juoda hänen kanssaan kupillinen teetä. Ihailimme hänen rohkeuttaan: korkeasta iästään huolimatta hän ajeli polkupyörällään säällä kuin säällä puhumassa ihmisille uskonkäsityksistään. Häntä ikävöidään kovasti täällä meillä.”

 Seuraava kokemus tulee Sveitsistä. Lomalle lähdössä ollut Jehovan todistaja -perhe antoi avaimensa toisen todistajaperheen pojalle, jotta hän pääsisi ruokkimaan akvaariokalat heidän poissa ollessaan. Kun poika kävi asunnossa ensimmäisen kerran, hänen oli vaikea saada ovea auki. Vastapäätä asuva nainen kuuli kolinaa ja kurkisti ovestaan. Kun hän huomasi pojan yrittävän avata ovea, hän luuli tätä murtovarkaaksi, ja niinpä hän soitti poliisille. Kun poika tuli ulos kalat ruokittuaan, häntä odotti kaksi aseistautunutta poliisia! ”Mitä sinä täällä teet?” he kysyivät. ”Minä ruokin kalat, niin kuin minua pyydettiin”, hän vastasi. Poliisit eivät uskoneet häntä. Hän selitti: ”Olen Jehovan todistaja, ja täällä asuva perhekin on todistajia. He pyysivät minua huolehtimaan kaloista poissa ollessaan, joten he antoivat minulle avaimensa.” Poliisit eivät olleet vakuuttuneita asiasta, vaan halusivat viedä hänet poliisiasemalle. ”Hetkinen”, sanoi nuorukainen. ”Ystäväni kirjoittivat matkapuhelinnumeronsa tälle lapulle; voitte soittaa heille saman tien ja kysyä, puhunko totta.” Poliisit soittivat numeroon ja totesivat pojan kertomuksen pitävän paikkansa. Sitten he pyysivät anteeksi ja lähtivät pois. Perhe otti lomamatkalta palattuaan yhteyttä heitä vastapäätä asuvaan naiseen, joka oli vasta äskettäin muuttanut asuntoon. He kiittivät häntä huolenpidosta ja selittivät pojan olevan Jehovan todistaja niin kuin hekin ja kertoivat, että poika on ehdottoman luotettava. Nainen ei tiennyt Jehovan todistajista juuri mitään, joten syntyi keskustelu. Se johti siihen, että nainen otti vastaan raamatuntutkistelun.

Eräs sisar Italiassa sai tilaisuuden keskustella ovelta-ovelle-työssä nuoren naisen kanssa, joka on perheenäiti ja kiireinen uranainen. Sisar ei onnistunut pitkään aikaan tapaamaan naista uudelleen, joten hän päätti soittaa tälle.  Puhelimessa nuori nainen selitti, ettei hänellä oikeastaan ollut aikaa keskustella Raamatusta. Sisar sanoi: ”Voit oppia 10–15 minuutissa jotakin uutta puhelimessakin.” ”No jos se käy puhelimessa, kyllä sitten sopii!” vastasi nainen. Sisar vei hänelle hiljattain kirjan Tieto joka johtaa ikuiseen elämään ja aloitti tutkistelun puhelimitse. Tutkistelu pidetään yleensä lauantaiaamuisin, mutta kymmen- tai viisitoistaminuuttinen on sittemmin venynyt puoleksi tunniksi.

Britanniassa palveleva Angela on yksi niistä yhä useammista julistajista, jotka vastaavat haasteeseen todistaa lukuisille maahanmuuttajille. Kun hän pistäytyi kiinalaiseen pikaruokapaikkaan, yksi henkilökuntaan kuuluvista hätisti hänet pois. Mutta kun Angela oli lähdössä, takahuoneesta juoksi kiinalaisnainen huudellen Jumalan nimeä kiinaksi. He keskustelivat, ja sen jälkeen Angela vei naiselle säännöllisesti lehtiä. Nainen piti julkaisuista, mutta sanoi, että hänen on vaikea uskoa Jumalan luoneen kaikkeuden. Hän uskoi kaiken syntyneen sattumalta.

Naisen työnä pikaruokapaikassa oli tehdä kevätrullia. Angela kysyi häneltä, kuinka montaa eri ainesosaa hän tarvitsi kääryleen valmistamiseen. Nainen sanoi aineita olevan viisi. Angela ehdotti, että seuraavan kerran kevätrullia tehdessään  nainen heittäisi nuo viisi ainesosaa ilmaan ja katsoisi, kuinka monta rullaa niistä tulisi. Kun Angela kävi seuraavalla viikolla liikkeessä, kiinalaisnainen ojensi hänelle tuoreen kevätrullan ja sanoi nyt uskovansa, että Jumala teki kaikkeuden. Naisen kanssa alettiin tutkia säännöllisesti Raamattua, ja hän edistyy hyvin Jumalan sanan totuuden oppimisessa.

Kun Saksassa kuljetetaan radioaktiivista jätettä ydinvoimaloista rautateitse, ympäristöaktivistit vastustavat usein hanketta. Kun jätettä siirretään, junareitin varrella on siksi kattava poliisivartiosto, joka huolehtii siitä, ettei kiskoilla ole esteitä. Vuoden 2003 marraskuussa ydinjätettä kuljetettiin tällä tavoin lähellä Gudrun-nimisen sisaren tienraivausaluetta. ”Arvelin poliisien joutuvan istuskelemaan tuntikausia odottelemassa”, hän selitti, ”joten päätin mennä tarjoamaan heille luettavaa.” Gudrun huomasi poliisien olevan ystävällistä väkeä. Hän pääsi helposti puheisiin heidän kanssaan, koska hänellä ei ollut mukanaan muuta kuin korillinen Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Baijerilainen poliisiryhmä otti jopa valokuvan, jossa Gudrun tarjoaa heidän autonsa vieressä Herätkää!-lehteä. Kahden päivän aikana hän kulki yli 120 kilometrin matkan ja puhui yli 100 poliisin kanssa. Hän levitti 184 lehteä. ”Sitä kokemusta en unohda koskaan!” hän sanoi innostuneena.

Espanjassa Ana María oli lähdössä töistä, ja odotellessaan bussia hän alkoi lukea pysäkillä olleita ilmoituksia. Yksi niistä kiinnitti heti hänen huomionsa. Siinä luki: ”Haluan saada pikaisesti yhteyden Jehovan todistajiin voidakseni jatkaa raamatuntutkisteluani.” Ana María soitti numeroon siltä seisomalta ja sopi puhelimeen vastanneen Felicitas-nimisen naisen kanssa tapaamisen. Felicitas oli  tullut hiljattain Ecuadorista, missä hän oli tutkinut Raamattua kaksi vuotta. Raamatuntutkistelu aloitettiin pian uudelleen, ja Felicitas on käynyt sen jälkeen kaikissa kokouksissa poikansa kanssa. He ovat kiitollisia siitä, ettei heidän hengellinen edistymisensä keskeytynyt kovin pitkäksi aikaa.

Bulgariassa erään naisen tyttärenpoika tutki Raamattua todistajien kanssa, ja nainen liittyi tutkisteluun. Hänestä oli sykähdyttävää saada tietää, että Jumalan nimi on Jehova. Koska hänen Raamatussaan ei ollut Jumalan nimeä, hän päätti mennä kirjakauppaan ostamaan sellaisen, jossa on. Kirjakauppias kysyi, mitä hän etsi. Kun hän kertoi sen miehelle, tämä alkoi huutaa hänelle: ”Te kuulutte siihen lahkoon!” Juuri silloin liikkeeseen astui pappi. Kun papilta kysyttiin, mikä Jumalan nimi on, hän vastasi: ”Se on tietysti Jehova. Lakatkaa nyt huutamasta tälle naiselle.” Kauppias oli ällistynyt. Nainen ja kolme hänen sukulaistaan edistyvät hengellisesti hyvin.

Venäjällä erään perheen vanhempia kohtasi murhenäytelmä, kun heidän rakas poikansa kuoli. Hautajaisia edeltävänä päivänä äiti soitti kaikille poikansa ystäville, joiden puhelinnumerot hän löysi poikansa muistiosta. Kirjassa oli myös todistajaperheen numero, ja äiti kutsui heidätkin hautajaisiin. Todistajaperhe ei tuntenut vanhempia, mutta he päättivät käyttää hyväksi tilaisuuden lohduttaa perhettä. Veli puhui isälle ylösnousemustoivosta ja antoi hänelle kirjasen Kun joku rakkaasi kuolee. Veli kävi tapaamassa häntä pari päivää myöhemmin. Isä sanoi: ”Kirjanen teki meihin suuren vaikutuksen. Olemme päättäneet varata aikaa Raamatun tutkimiseen.” Nyt vaimo on jo ilmoittautunut teokraattiseen palveluskouluun ja valmentautuu kastamattomaksi julistajaksi.

 ◼ OSEANIA

Maita: 30

Asukkaita: 34820382

Julistajia: 94087

Raamatuntutkisteluja: 48307

Havaijissa asuva Olena oli vasta 12-vuotias käydessään kasteella joulukuussa 2003. Jotkut nuoret keskittyvät huvittelemiseen, mutta Olenalla on selvät hengelliset tavoitteet. Hän sanoi: ”Olin tosi iloinen, kun sain olla osa-aikaisena tienraivaajana maalis- ja toukokuussa, ja nautin kovasti tienraivaajien ja vanhempien ystävien kanssa työskentelemisestä. Esimerkiksi lauantai-iltapäivisin sain olla entisen lähetystyöntekijän mukana hänen uusintakäynneillään ja raamatuntutkisteluissa kiinalaisten luona. Kieli kuulosti kiinnostavalta. Tavoitteeni on aikanaan palvella vakituisena  tienraivaajana vieraskielisessä seurakunnassa. Saavuttaakseni tavoitteeni käyn kentällä keskiviikkoisin koulun jälkeen sekä lauantaisin ja sunnuntaisin. Aion myös olla osa-aikaisena tienraivaajana niin usein kuin voin.” Mitkä muut asiat auttavat Olenan mielestä häntä saavuttamaan tavoitteensa? ”Voidakseni varjella sydämeni minun täytyy osoittaa teoillani, että Jehovan miellyttäminen on minulle tärkeää”, hän sanoi. ”Niiden kanssa seurusteleminen, jotka ajattelevat Jehovasta samalla tavoin, auttaa pysymään vanhurskauden polulla. Kun käytän paljon aikaa Jehovan palveluksessa, vietän vähemmän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on maailmallisia asenteita. Tämä suojelee minua, niin etten ajattele aineellisten asioiden ja moraalittoman viihteen tekevän minua onnelliseksi.”

Salomonsaarilla on yleistä, että vanhemmat antavat osan lapsistaan sukulaisten kasvatettavaksi. Opittuaan, mitä Jehova odottaa vanhemmilta, eräs pariskunta sai sukulaiset palauttamaan heidän tyttärensä Deborahin, joka oli tuolloin teini-ikäinen. Miten hän suhtautuisi huomatessaan yhtäkkiä kuuluvansa todistajaperheeseen, jonka kiireiseen elämään kuuluvat kokoukset, todistamistyö ja Raamatun perhetutkistelu? Deborah muistelee: ”Ensimmäisestä kokouksesta alkaen minusta tuntui, että ihmiset tosiaan ilahtuivat nähdessään minut siellä. Odotin näkeväni pappeja erikoisissa kaavuissaan, mutta heitä ei ollutkaan. Kaikki näyttivät osallistuvan kokouksiin, jopa pikkulapset.” Pian Deborah osallistui itsekin. Lisäksi häneen tekee syvän vaikutuksen se tapa, jolla hänen isänsä opettaa häntä ja hänen sisaruksiaan. Hän sanoo: ”Isä auttaa meitä miettimään tarkkaan Raamatun henkilöiden esimerkkejä. Siitä on suurta apua, kun kamppailen jonkin ongelmani kanssa.” Deborah, joka on nykyään kastamaton julistaja, kertoo olevansa iloinen siitä, että Jumalan sanan totuus sai hänen vanhempansa  ottamaan hänet takaisin perheeseen ja ohjaamaan hänet elämän tielle.

Moniin Papua-Uuden-Guinean vuoristoalueiden kyliin ei ole teitä. Jotkin näistä kylistä ovat nykysivistyksen ulottumattomissa, mutta Valtakunnan hyvä uutinen on tavoittanut nämäkin alueet. Mies nimeltä Leanna tuli pääkaupungissa Port Moresbyssä toimivan seurakunnan kokoukseen. Veljet hämmästyivät saadessaan tietää, että hän on sellaisen korkealla vuoristossa sijaitsevan syrjäkylän päällikkö, jonka asukkailla ei ole mitään nykyajan mukavuuksia. Leannalta vei viisi päivää kävellä metsän läpi maantielle. Sieltä hän tuli rekan kyydissä pääkaupunkiin. Hän kertoi, että käydessään nelisen vuotta aiemmin kaupungissa hän oli tavannut kadulla veljen, joka antoi hänelle Vartiotornin. Leanna vei lehden kylään, luki sen ja alkoi opettaa kyläläisilleen lehdessä kerrottuja asioita. Hän jatkoi näitä viikoittaisia sunnuntailuentojaan vuosien ajan ja säilytti lehteä huolellisesti muovitaskussa. Lopulta kyläläiset saivat hänet taivutetuksi etsimään lehden julkaisijat. Hän matkusti uudelleen kaupunkiin ja löysi veljet, ja niinpä hänelle järjestettiin tutkistelu. Leanna asui pari viikkoa todistajaperheessä ja tutki Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen. Kun hänelle kerrottiin, että melko lähellä hänen kyläänsä sijaitsevassa kaupungissa on seurakunta, hän huudahti innostuneena: ”Miten helppoa! Sinnehän on kylästäni vain kahden päivän kävelymatka!” Hän lähti pitkälle kotimatkalle kyläänsä mukanaan laukullinen kirjallisuutta ja syvempi ymmärrys Jumalan sanan totuudesta. Veljet tekevät järjestelyjä, jotta tämän kylän asukkaita voidaan käydä lähitulevaisuudessa opettamassa ymmärtämään Raamattua täsmällisesti.

Kiribatin saarivaltiossa Jehovan todistajien käännöstoimistossa työskentelevä sisar kertoo seuraavan kokemuksen:  ”Eräänä aamuna panin helvettiä käsittelevän Vartiotornin laukkuuni ja päätin esittää sitä, vaikka se olikin vanha numero. Tapasimme toverini kanssa miehen. Esittelimme itsemme ja tarjosimme hänelle lehteä kerrottuamme lyhyesti, mitä Raamattu sanoo helvetistä. Hän painoi päänsä alas ja oli hiljaa melko kauan, joten kysyin, oliko kaikki hyvin. Kun hän nosti päänsä, huomasimme hänen itkevän. Hän kertoi lehden aiheen tehneen häneen syvän vaikutuksen. Hän suri vaimonsa kanssa muutamaa viikkoa aiemmin kuollutta poikaansa. He kumpikin olivat rukoilleet toistuvasti, että Jumala keventäisi heidän suruaan, sillä he uskoivat poikansa olevan helvetintulessa. Mies oli yllättynyt ja kovin onnellinen kuullessaan, mitä Raamattu todellisuudessa kertoo kuolleiden tilasta. Seuraavalla käynnillä aloitettiin tutkistelu. Mies sanoo usein rukoilleensa, että Jumala osoittaisi hänelle totuuden, ja toivoneensa löytävänsä uskonnon, joka todella opettaa Raamatun opetuksia. Hän on alkanut käydä kokouksissa ja valmistautuu hyvin voidakseen antaa Vartiotornin tutkistelussa sydämestä lähteviä vastauksia.”

Jehovan todistajat pitivät joulukuussa 2003 Sydneyssä Australian kaikkien aikojen suurimman konventin, jossa oli läsnä yli 60000. Kuusivuotias Alyscea oli ollut tuossa konventissa ja halusi kovasti näyttää sieltä saamaansa uutta Opimme Suurelta Opettajalta -kirjaa koulutovereilleen. Mennessään hakemaan Alysceaa tuona iltapäivänä koulusta hänen äitinsä hämmästyi nähdessään, että luokan liitutaululle oli suurin kirjaimin kirjoitettu sanat ”Antakaa Jumalalle kunnia”. Alyscea oli kertonut aamulla kolmelle opettajalle ja 24 luokkatoverilleen konventista. Uusi kirja ja Alyscean innostunut kertaus joistakin ohjelman kohokohdista tekivät kaikkiin suuren vaikutuksen. Sanat ”Antakaa Jumalalle kunnia” olivat jääneet liitutaululle koko päiväksi.

[Kuva s. 43]

Nafissatou, Niger

[Kuva s. 43]

Rantso (toinen oikealta) serkkunsa ja veljiensä kanssa, Lesotho

[Kuva s. 48]

Marie, Guadeloupe

[Kuva s. 48]

Antonio, Meksiko

[Kuva s. 52]

Ghanshyam, Nepal

[Kuva s. 56]

Jacoba, Alankomaat

[Kuva s. 58]

Angela, Britannia

[Kuva s. 61]

Olena, Havaiji