Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

SIERRA LEONE JA GUINEA

Häntä kutsuttiin Raamattu-Browniksi

William R. Brown

Häntä kutsuttiin Raamattu-Browniksi
  • SYNTYNYT 1879

  • KASTETTU 1908

  • TAUSTA Alkuaikoina saarnaamistyön eturintamassa Länsi-Afrikassa

OLLESSAAN töissä Panaman kanavan rakennustyömaalla vuonna 1907 William osui kerran kadunkulmaan, jossa raamatuntutkijoihin (nykyään Jehovan todistajat) kuuluva Isaiah Richards piti puhetta. Se pohjautui ”Aikakausien karttaan”, kaavioon jonka avulla selitettiin Jumalan tarkoituksia. William omaksui nopeasti totuuden ja palasi Jamaikaan kertomaan siitä äidilleen ja sisarelleen. Aikanaan heistäkin tuli raamatuntutkijoita.

William palveli jonkin aikaa Panaman pääkaupungissa Panamássa. Siellä hän tapasi raamatuntutkijoiden matkaedustajan Evander Cowardin, joka oli Panamassa puhujamatkalla. Coward oli ponnekas ja värikäs puhuja, ja häntä tultiin kuuntelemaan sankoin joukoin. Kun hän näki, että William oli innokas totuuden puolesta, hän pyysi tämän mukaansa saarnamatkalle Trinidadiin.

Seuraavat kymmenisen vuotta William matkusti Länsi-Intian saaristoa ristiin rastiin. Hän toimi tienraivaajana ja vahvisti pieniä ryhmiä. Vuonna 1920 hän meni naimisiin uskollisen kristityn sisaren Antonian kanssa. Kaksi päivää vihkiäisten jälkeen he matkustivat laivalla Leewardsaarille (Suojanpuoleiset saaret) pikkuruiseen Montserratiin mukanaan ”Kuvanäytös Luominen”, Raamattuun perustuva neliosainen elokuva- ja kuultokuvaesitys. He saarnasivat myös Barbadosissa, Dominicassa ja Grenadassa. Näin he viettivät iloisen kuherruskuukauden Jehovan palveluksessa.

Kahden vuoden kuluttua William kirjoitti Joseph Rutherfordille, joka siihen aikaan valvoi Jehovan kansan työtä, ja kysyi: ”Jehovan avulla olen antanut todistusta useimmilla Karibianmeren saarilla ja tehnyt monin paikoin opetuslapsia. Pitäisikö minun käydä ne uudelleen läpi?” Veli Rutherford vastasi muutamassa päivässä: ”Siirry vaimosi ja lapsesi kanssa Sierra Leoneen Länsi-Afrikkaan.”

Palvellessaan perheineen Länsi-Afrikassa 27 vuotta William viihtyi paremmin kentällä kuin sisällä toimistossa. Hän korosti Raamatun tärkeyttä niin paljon, että häntä alettiin kutsua Raamattu-Browniksi.

Vuonna 1950 William ja Antonia palasivat Jamaikaan tienraivaajiksi. William oli tuolloin 71-vuotias, ja hän palveli tienraivaajana siihen asti, kun hän päätti maallisen vaelluksensa vuonna 1967. Hän rakasti tienraivausta yli kaiken! Se oli hänen mielestään suurimpia etuoikeuksia, mitä ihminen voi saada.