Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

SIERRA LEONE JA GUINEA

1945–1990 Monia saatetaan vanhurskauteen (Dan. 12:​3) (4. osa)

1945–1990 Monia saatetaan vanhurskauteen (Dan. 12:​3) (4. osa)

Taistelua lukutaidottomuutta vastaan

Ollessaan Sierra Leonessa toista kertaa alkuvuodesta 1963 Milton Henschel kiinnitti huomiota asiaan, jonka kanssa haaratoimisto oli jo jonkin aikaa paininut. Hän kannusti veljiä tehostamaan ponnistelujaan lukutaidottomuutta vastaan.

Joissakin seurakunnissa pidettiin jo englanninkielisiä luku- ja kirjoitustaidon kursseja. Veli Henschelin vierailun jälkeen niitä alettiin järjestää myös oppilaiden äidinkielellä. Joissakin seurakunnissa lukukouluja oli kahdella tai kolmellakin kielellä. Ne olivat niin suosittuja, että niihin ilmoittautui kolmannes koko maan julistajista.

Vuonna 1966 Liberian veljet laativat kuvitetun kisinkielisen aapiskirjasen. Kun he näyttivät sitä Liberian viranomaisille, se teki näihin suuren vaikutuksen, ja nämä päättivät painattaa sen ja jakaa sitä ilmaiseksi. Kirjasta levitettiin Liberian lisäksi myös Guineassa ja Sierra Leonessa, ja sen avulla sadat kisit oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Myöhemmin samanlaisia lukemisen alkeisoppaita laadittiin muillakin kielillä vielä useampien lukutaidottomien hyödyksi.

Sia laski kenttäpalvelustulokset mustan ja punaisen narun avulla.

Lukukouluissa ei ainoastaan opittu lukemaan ja kirjoittamaan, vaan ne auttoivat myös edistymään hengellisesti. Hyvä esimerkki tästä on 50-vuotias kastamaton sisar Sia Ngallah. Hän laski kenttäpalvelustulokset mustan ja punaisen narun avulla: saarnattuaan tunnin hän teki solmun mustaan naruun ja oltuaan uusintakäynnillä punaiseen naruun. Käytyään lukukoulun Sia pystyi pitämään kirjaa palveluksestaan paremmin. Hän edistyi kasteelle, ja hänestä tuli tehokkaampi saarnaaja ja opettaja.

Monissa Sierra Leonen ja Guinean seurakunnissa järjestetään edelleen luku- ja kirjoitustaidon kursseja. Sierra Leonessa muuan korkea-arvoinen valtion virkamies sanoi haaratoimiston veljille: ”Raamatullisen opetustyönne lisäksi te teette ansiokasta työtä tässä maassa opettaessanne ihmisiä lukemaan.”

”Kivet” huutavat

Kun yhä useammat ihmiset eri etnisistä ryhmistä oppivat lukemaan, myös käännettyä kirjallisuutta alettiin tarvita enemmän. Monilla heimoilla oli omakielistä maallista kirjallisuutta vain vähän, jos lainkaan. Koulutettu väestö luki Sierra Leonessa englanninkielisiä julkaisuja ja Guineassa ranskankielisiä. Miten ihmisille saataisiin raamatullista kirjallisuutta heidän äidinkielellään?

Kaksi Gileadin käynyttä lähetystyöntekijää oli vuonna 1959 kääntänyt traktaatin ja kirjasen menden kielelle, mutta niitä oli levitetty suhteellisen vähän. Kymmenen vuotta myöhemmin kirjaset ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen” ja Eläminen vanhurskaan uuden maailman toivossa käännettiin kisiksi. Niitä levitettiin noin 30 000 kappaletta, ja niiden avulla johdettiin raamatuntutkisteluja.

Vuonna 1975 haaratoimisto alkoi julkaista Vartiotornin tutkittavia kirjoituksia kisiksi. Kisinkieliset julistajat olivat innoissaan! Eräs veli kirjoitti: ”Jehova on tehnyt jotain ihmeellistä meidän hyväksemme. Kukaan meistä ei ole käynyt koulua. Olimme kuin kiviä – emme pystyneet puhumaan – mutta nyt kun meillä on kisinkielinen Vartiotorni, voimme puhua Jehovan suurista teoista.” (Luuk. 19:40.) Kisiksi käännettiin useita muitakin julkaisuja.

Nykyään suurin osa sierraleonelaisista ja guinealaisista lukee julkaisujamme yhä englanniksi tai ranskaksi, ja näillä kielillä pidetään myös seurakunnan kokoukset. Paikallisille kielille käännettyjen julkaisujen määrä on kuitenkin viime aikoina kasvanut merkittävästi. Raamatullista kirjallisuutta on nyt saatavilla guerzen, kisin, krion, maninkakanin, menden, pularin ja susun kielellä. Kirjaset Kuuntele Jumalaa niin voit elää ikuisesti ja Kuuntele Jumalaa on julkaistu kaikilla näillä kielillä. Näiden helppokäyttöisten opetusvälineiden avulla monet, joilla on heikko lukutaito, oppivat ymmärtämään ja arvostamaan Raamatun suurenmoista sanomaa.

Haaratoimistolle rakennetaan uudet tilat

Freetownin veljet olivat 1960-luvun alkupuolella etsineet paikkaa uudelle haaratoimistolle. Viimein vuonna 1965 he ostivat Wilkinson Roadilta kaupungin parhaimpiin kuuluvalta asuinalueelta tontin, jolta avautui näkymä merelle.

Lopullisissa piirustuksissa toimistotiloihin yhdistettiin valtakunnansali ja lähetyskoti. Rakennusvaiheessa liikenne vilkkaalla Wilkinson Roadilla usein miltei pysähtyi, kun ohi kulkevat autoilijat ja jalankulkijat yrittivät nähdä paremmin, mitä tontilla tapahtui. Tuo kaunis rakennus vihittiin 19. elokuuta 1967. Tilaisuudessa oli läsnä lähes 300 henkeä, joukossa paikallisia arvohenkilöitä ja pitkäaikaisia todistajia, jotka Raamattu-Brown oli kastanut vuonna 1923.

Freetownin haaratoimisto ja lähetyskoti (1965–97)

Uusi haaratoimistorakennus lisäsi Jehovan todistajien työn arvoa monien silmissä. Se oli myös vastaus niille muiden uskontojen jäsenille, jotka olivat väittäneet, etteivät todistajat pysyisi Sierra Leonessa kovin kauan. Uusi rakennus osoitti selvästi, että todistajat olivat tulleet jäädäkseen.

Innokkaat lähetystyöntekijät vauhdittavat kasvua

Kenttäpalveluksessa oleva ryhmä kulkee kuraisen riisipellon poikki.

1970-luvun puolivälistä lähtien Sierra Leoneen ja Guineaan saapui Gileadista tasaisena virtana uusia lähetystyöntekijöitä, jotka antoivat työlle uutta puhtia. Jotkut olivat palvelleet muualla Afrikassa, ja he sopeutuivat nopeasti paikallisiin oloihin. Toiset taas olivat Afrikan mantereella ensi kertaa. Millaista oli palvella alueella, jota sanottiin valkoisen miehen haudaksi? Seuraavassa joidenkin lähetystyöntekijöiden mietteitä.

”Ihmiset olivat nöyriä ja hengellisesti nälkiintyneitä. Sain syvää tyydytystä nähdessäni, miten totuus kohensi heidän elämäänsä.” (Hannelore Altmeyer.)

”Trooppinen ilmasto ja taudit olivat koettelevia. Mutta vaikeudet jäivät taka-alalle, koska sain niin paljon iloa auttaessani vilpittömiä ihmisiä palvelemaan Jehovaa.” (Cheryl Ferguson.)

”Opin kärsivällisyyttä. Kun kysyin eräältä sisarelta, milloin hänen vieraansa mahtaisivat tulla, hän vastasi: ’Ehkä tänään. Ehkä huomenna. Tai ehkä ylihuomenna.’ Taisin näyttää hölmistyneeltä, sillä hän ehätti vakuuttamaan: ’Mutta kyllä he varmasti tulevat!’ ” (Christine Jones.)

”Freetownin lähetyskodissa asui 14 lähetystyöntekijää eri etnisistä ryhmistä ja kulttuureista. Meillä oli yhteiskäytössä kaksi vessaa, yksi suihku, yksi pesukone ja yksi keittiö. Ruokatarvikkeita oli niukasti, ja ne olivat huonolaatuisia. Sähkökatkoja oli tämän tästä, ja ne saattoivat kestää monta päivää. Useimmat meistä sairastuivat malariaan ja muihin trooppisiin tauteihin. Olisi helposti voinut kuvitella, ettei siitä kaikesta olisi tullut mitään, mutta opimme elämään yhdessä, antamaan anteeksi ja näkemään vaikeissa tilanteissa koomisia piirteitä. Kenttäpalvelus oli suurenmoista, ja toisista lähetystyöntekijöistä tuli meille läheisiä ystäviä.” (Robert ja Pauline Landis.)

Pauline Landis johtaa raamatuntutkistelua.

”Vuodet Sierra Leonessa olivat elämämme parasta aikaa. Meillä ei ole mitään kaduttavaa tai valittamista. Me vain kaipaamme sitä kaikkea kovasti.” (Benjamin ja Monica Martin.)

”Yövyimme kerran erään kiinnostuneen naisen luona, joka tarjosi meille erikoisen näköistä ruokaa. ’Se on käärmettä’, hän selitti. ’Myrkkyhampaat on jo poistettu. Maistakaapas!’ Kieltäydyimme kohteliaasti, mutta hän ei antanut periksi. Niin hurjia kuin tällaiset kokemukset olivatkin, arvostimme isäntiemme ja emäntiemme lämmintä vieraanvaraisuutta, ja heistä tuli meille hyvin rakkaita.” (Frederick ja Barbara Morrisey.)

”Niiden 43 vuoden aikana, jotka olen ollut lähetyspalveluksessa, olen asunut yli sadan lähetystyöntekijän kanssa. On ollut mahtavaa oppia tuntemaan niin monia ihmisiä! Vaikka kaikki ovat erilaisia persoonallisuuksia, kaikilla on sama päämäärä. On ilo olla Jumalan työtoveri ja nähdä toisten omaksuvan Raamatun totuus!” (Lynette Peters.)

”On ilo olla Jumalan työtoveri ja nähdä toisten omaksuvan Raamatun totuus!”

Vuodesta 1947 lähtien Sierra Leonessa on palvellut kaikkiaan 154 lähetystyöntekijää ja Guineassa 88. Monet muut ovat tulleet auttamaan, koska noissa maissa on ollut kova tarve julistajista. Nykyään Sierra Leonessa on 44 lähetystyöntekijää ja Guineassa 31. Väsymättömyytensä ja uhrautuvuutensa ansiosta he ovat pystyneet auttamaan lukuisia ihmisiä. Pitkäaikainen haaratoimistokomitean jäsen Alfred Gunn sanoo: ”Ajattelemme heitä hyvin lämpimin tuntein.”