Kobessa Japanissa toimiva viittomakielinen seurakunta sai vuonna 1999 tietää kuurosta miehestä nimeltä Hirofumi. Kun eräs veli yritti tavoittaa Hirofumia, hänen äitinsä ei sallinut veljen tavata häntä. Veli kävi ovella monta kertaa ja vetosi äitiin. Lopulta äiti toi Hirofumin ovelle. Hänen hiuksensa ja partansa olivat pitkät ja hoitamattomat. Hän näytti siltä kuin olisi  ollut vuosikymmeniä yksin autiolla saarella. Kasvot olivat ilmeettömät. Hän oli paitsi kuuro myös sokea. Veli oli järkyttynyt, mutta sitten hän otti Hirofumin kädet omiinsa ja alkoi viittoa kädestä käteen. Hirofumi ei reagoinut mitenkään. Hän oli elänyt eristyksissä eikä ollut kommunikoinut kenenkään kanssa sen jälkeen kun hän oli menettänyt näkönsä kymmenen vuotta aiemmin 31-vuotiaana.

Veli palasi taas kahden päivän kuluttua. Hirofumin äiti hämmästyi, koska hän oletti, että nähtyään Hirofumin veli antaisi periksi. Jälleen veli vetosi äitiin, jotta tämä antaisi hänen tavata Hirofumin, joten äiti toi poikansa ovelle. Kun veli oli käynyt heidän luonaan kuukauden ajan eikä Hirofumi vieläkään reagoinut mitenkään, äiti sanoi, ettei veljen kannattaisi enää tulla. Veli ei kuitenkaan luovuttanut. Hän vei heille leivonnaisia ja osoitti parhaansa mukaan välittävänsä heistä. Kun Hirofumi ei vielä kahden seuraavankaan kuukauden jälkeen reagoinut, veljestä alkoi tuntua, että kaikki yritykset valuivat hukkaan.

Veli päätti käydä tapaamassa Hirofumia vielä viimeisen kerran. Ennen sitä hän rukoili, että Jehova auttaisi häntä ratkaisemaan, pitäisikö hänen jatkaa käyntejä. Hirofumin luona veli viittoi hänelle kädestä käteen, että oli olemassa Jumala nimeltä Jehova, joka tarkkaili häntä taivaasta kaiken aikaa ja ymmärsi hänen kärsimyksensä paremmin kuin kukaan muu. Jehova välitti hänestä ja halusi poistaa hänen kärsimyksensä. Tästä syystä yksi hänen todistajistaan oli tullut  hänen luokseen. Aluksi Hirofumi ei reagoinut mitenkään, mutta sitten hän puristi veljen kättä lujasti ja kyynel vieri pitkin hänen poskeaan. Liikuttuneena veli itki hänen kanssaan. Hirofumille aloitettiin raamatuntutkistelu.

Hirofumi alkoi käydä viittomakielisen seurakunnan kokouksissa pitkän matkan päässä. Tutkittuaan 11 vuotta hän siirtyi kuitenkin paikalliseen seurakuntaan. Kukaan tässä seurakunnassa ei osannut viittomakieltä, mutta puolentoista vuoden kuluessa 22 veljeä ja sisarta opetteli viittomaan, jotta he voisivat auttaa Hirofumia. Tammikuussa 2012 Hirofumilla oli ensimmäinen harjoitustehtävä teokraattisessa palveluskoulussa. Hän viittoi,  ja esitys tulkattiin yleisölle. Saman vuoden lokakuussa hänestä tuli kastamaton julistaja.

Filippiineillä asuva tienraivaajaveli nimeltä Floren johtaa keskimäärin 25:tä raamatuntutkistelua, useimpia niistä vartijoille. Nämä miehet työskentelevät yleensä iltaisin ja jotkut jopa läpi yön. Siksi Florenin täytyy olla joustava. Hän tutkii vartijoiden kanssa heidän työpaikallaan, kun heillä on tauko, tai muina aikoina, kun hän ei häiritse heidän työtään. Hän pitää jotkin tutkistelut illalla seitsemän ja yhdentoista välillä ja toiset aamulla viiden ja yhdeksän välillä. Joskus hän menee tutkimaan vähän ennen kuin vartijat vaihtavat vuoroa. Tällä tavoin hän voi tutkia ensin sen vartijan kanssa, joka aloittaa pian työt, ja sitten sen kanssa, jonka vuoro on juuri päättynyt. Floren sanoo: ”En ole koskaan tuntenut yhtä suurta iloa kuin nyt, kun minulla on näin paljon raamatuntutkisteluja.” Jotkut vartijat käyvät kokouksissa valtakunnansalilla. Yksi Florenin tutkisteluoppilaista on käynyt kasteella ja palvelee nykyään vakituisena tienraivaajana.

Armeniassa kaksi sisarta oli palveluksessa sateisena päivänä, ja he tarjosivat kadulla eräälle äidille ja tyttärelle traktaattia. Sisarten yllätykseksi äiti, jonka nimi on Marusja, kertoi, että hän ja hänen tyttärensä Jeva olivat olleet ulkona huonossa säässä kaksi tuntia, koska he toivoivat tapaavansa Jehovan todistajia. Miksi he etsivät todistajia? Marusjan veli oli vankilassa ollessaan oppinut totuuden veljiltä, jotka olivat siellä puolueettomuutensa vuoksi. Marusja oli kuvitellut, että  hänen veljestään tulisi vankilassa kova ja aggressiivinen, mutta sen sijaan hän olikin vapautuessaan tasapainoisempi ja tyynempi kuin ennen. Marusjan veli teki lisää hyviä muutoksia, kun hän oli edelleen tekemisissä todistajien kanssa. Tämä kaikki tuntui Marusjasta ja hänen tyttärestään erikoiselta, koska he olivat toistuvasti nähneet Jehovan todistajien vastaista propagandaa televisio-ohjelmissa ja kaupungilla julisteissa. Jevan mielestä hänen enonsa oli aivan ihana ihminen, ja hän kummasteli, miksi Jehovan todistajista puhutaan niin paljon pahaa. Hän halusi saada vastauksen, joten hän sanoi äidilleen: ”Emme koskaan pääse perille näistä ihmisistä, ellemme ota riskiä. Mennään etsimään Jehovan todistajia nyt heti ja lopetetaan tämä ihmettely.” Siksi he olivat ulkona sinä päivänä, kun sisaret tapasivat heidät. Kaksi päivää myöhemmin sekä äidille että tyttärelle aloitettiin raamatuntutkistelu. Molemmat alkoivat käydä kokouksissa, ja he ovat edistyneet kastamattomiksi julistajiksi.

Adanassa Turkissa eräällä naisella oli ollut vakavia henkilökohtaisia ja perheongelmia, ja hän oli jopa harkinnut itsemurhaa. Sitten hän löysi oveltaan kaksi lehteämme. Ilmeisesti naapuruston lapset olivat nähneet ne maassa ja tuoneet ne ovelle, koska ajattelivat niiden kuuluvan naiselle. Lehdissä olevat elämäkerrat tekivät naiseen suuren vaikutuksen, ja hän toivoi, että hänenkin elämänsä voisi muuttua samalla tavalla. Hän soitti puhelinnumeroon, joka oli kirjoitettu toiseen lehteen, ja sai yhteyden lähettyvillä asuvaan tienraivaajasisareen. Naisen kanssa alettiin tutkia Raamattua. Hän arvosti oppimaansa ja sanoi haluavansa tulla kokouksiin.  Kävi ilmi, että hän asui aivan valtakunnansalin lähellä. Hän alkoi heti käydä kokouksissa ja käy niissä edelleen.

Nepalissa asuva Bam oli poliisi, ja hänellä oli tapana käydä kirkossa. Kerran kun hän oli työvuorossa, hän tapasi kadulla erikoistienraivaajapariskunnan. Hänestä oli hienoa, että he näyttivät kaikkiin hänen kysymyksiinsä vastauksen Raamatusta. Bam otti vastaan raamatuntutkistelun, ja pian hän alkoi käydä kokouksissa. Tutkistelun edetessä hänen työnsä alkoi vaivata hänen omaatuntoaan, joten hän pyysi esimiehiltään toimistotyötä, joka ei vaatisi häntä kantamaan aseita. Pyyntöön suostuttiin. Oltuaan piirikonventissa Bam tunsi kuitenkin jälleen omantunnon pistoksia, ja niinpä hän päätti lähteä poliisin palveluksesta kokonaan.

Bamin vaimo ei ollut mielissään tästä ratkaisusta, sillä poliisin työ merkitsi arvostetun sosiaalisen aseman lisäksi myös kunnon palkkaa, erilaisia etuuksia ja hyvää eläkettä. Saadakseen Bamin muuttamaan mieltään vaimo sanoi: ”Jos pysyt poliisin palveluksessa, alan tutkia Raamattua todistajien kanssa.” Kun se ei tehonnut, hän suostutteli poliisipäällikön panemaan Bamin putkaan, jotta tämä tulisi toisiin ajatuksiin. Bam pääsi putkasta kymmenen päivän kuluttua, mutta hän oli vieläkin vankasti sitä mieltä, että hankkisi toisen työn. Hän alkoi työskennellä polkupyörärikšan kuljettajana ja joutui tekemään pitkiä työpäiviä paahtavassa auringossa. Kaikesta huolimatta hän oli onnellinen. Bam edistyi edelleen hengellisesti, ja hänestä tuli julistaja. Ajan mittaan vaimon vastustus väheni. Seurakunnan veljien ja sisarten ystävällisyyden ansiosta hänkin päätti alkaa  tutkia. Bam elättää perheensä yhä rikšan kuljettajana ja hankkii jopa enemmän kuin poliisina. Hän meni kasteelle konventissa, joka pidettiin helmikuussa 2013, ja nykyään hänen vaimonsa ja poikansa käyvät kokouksissa hänen kanssaan.

Koreassa asuvalla sisarella Myeong-heellä on ongelmia toisen jalkansa kanssa, koska hänellä oli kaksivuotiaana halvaus. Hän väsyy helposti ja saattaa silloin tällöin kaatua. Lisäksi hän saa usein paniikkikohtauksia ja kärsii lääkkeiden sivuvaikutuksista. Hänellä on hengitysvaikeuksia, ja jännitys ja ahdistus aiheuttavat hänelle fyysistä kipua. Näistä ongelmista huolimatta Myeong-hee halusi toimia osa-aikaisena tienraivaajana. Kahden viime vuoden ajan hän onkin palvellut osa-aikaisena tienraivaajana melkein joka kuukausi. Hän kiittää Jehovaa siitä, että saa häneltä voimaa palvelukseen.

Indonesiassa toimiva lähetystyöntekijä nimeltä Agnes todisti usein eräälle raskaana olevalle keski-ikäiselle naiselle, joka myi torilla vihanneksia. Nainen piti lehdistämme ja keskusteli mielellään Raamatusta silloin kun ehti. Eräänä päivänä kun Agnes meni torille tapaamaan häntä, hän ei ollutkaan siellä. Naisen aviomies kertoi, että hänen vaimonsa oli juuri synnyttänyt. Agnes päätti käydä naisen luona. Hän otti mukaansa kirjan Kirjani Raamatun kertomuksista, jonka hän oli  käärinyt lahjapaperiin. Nainen oli iloisesti yllättynyt siitä, että Agnes tuli katsomaan häntä ja vauvaa, mutta vielä yllättyneempi hän oli, kun Agnes antoi hänelle lahjan. Hän avasi paketin, katsoi kirjaa epäuskoisena ja sanoi: ”Mistä löysit tämän kirjan? Olen etsinyt sitä 30 vuotta! Olen käynyt kaikissa kirjakaupoissa ja kysellyt kaikilta. Kenelläkään ei ole ollut sitä, kukaan ei ole tiennyt siitä, eikä mikään muu kirja ole vetänyt sille vertoja!” Nainen kertoi, että hänen ollessaan pieni hänen enollaan oli ollut Raamatun kertomuksia -kirja ja hän oli pitänyt siitä valtavasti. Nyt nainen lukee kirjaa jälleen, ja myös hänen vanhin tyttärensä pitää siitä kovasti. Molemmille aloitettiin raamatuntutkistelu.