Siirry sisältöön

21. TAMMIKUUTA, 2015
FILIPPIINIT

Taifuuni Haiyanin uhrit asuvat uusissa kodeissa vuoden kuluttua hirmumyrskystä

Taifuuni Haiyanin uhrit asuvat uusissa kodeissa vuoden kuluttua hirmumyrskystä

MANILA, Filippiinit. Jehovan todistajat käynnistivät supertaifuuni Haiyanin jälkeen laajan rakennusprojektin, jotta lähes 750 kotia saataisiin korjattua tai rakennettua uudelleen alle vuoden kuluessa.

Viiden vapaaehtoisen rakennustyöntekijän ryhmä pystyi rakentamaan kodin uudelleen keskimäärin viidessä päivässä.

Filippiinien Jehovan todistajien tiedottaja Dean Jacek selittää: ”Asetimme tavoitteeksi saada työt valmiiksi syyskuuhun 2014 mennessä. Rakentaminen alkoi vuoden alussa, ja monien vapaaehtoisten avulla työ oli tehty ennen elokuun loppua.”

Rakennustyössä oli mukana sekä paikallisia että muista maista tulleita vapaaehtoistyöntekijöitä.

Jehovan todistajien hallintoelin ohjasi avustushankkeeseen lahjoituksia, joita eri puolilla maailmaa asuvat todistajat lähettivät. Manilassa sijaitseva Jehovan todistajien haaratoimisto perusti hätäapukomiteoita, jotka organisoivat jälleenrakennustyötä katastrofialueilla. Koteja korjattiin tai rakennettiin uudelleen eri kaupungeissa seuraavasti: Taclobanissa 167, Ormocissa 256, Cebussa 101 ja Roxasissa 218. Vapaaehtoistyöntekijöiden joukko koostui 522 filippiiniläisestä ja 90 muunmaalaisesta todistajasta.

Parlamentin jäsen Ferdinand Martin G. Romualdez

Parlamentin jäsen, Leyten ensimmäisen piirin edustaja Ferdinand Martin G. Romualdez totesi: ”Jehovan todistajat olivat yksi ensimmäisistä valtiosta riippumattomista ryhmistä, jotka ryhtyivät rakentamaan taloja uudelleen. – – Sanat eivät riitä ilmaisemaan perheeni ja kansamme arvostusta ja kiitollisuutta.”

Mediayhteydet:

Kansainvälinen: J. R. Brown, tiedotusosasto, puh. +1 718 560 5000

Filippiinit: Dean Jacek, puh. +63 2 411 6090