Siirry sisältöön

9. HELMIKUUTA 2018
TAIWAN

Maanjäristys iski Taiwaniin

Maanjäristys iski Taiwaniin

Tiistai-iltana 6. helmikuuta Taiwanin itärannikolle iski maanjäristys, jonka voimakkuus oli 6,4. Uutisten mukaan ainakin 6 ihmisen on vahvistettu kuolleen ja yli 250 loukkaantui. Lisäksi 76 ihmistä on edelleen kateissa.

Kukaan Jehovan todistaja ei kuollut tai loukkaantunut maanjäristyksessä, mutta Hualienissa – pahiten kärsineellä alueella – sijaitseva rakennus, jossa on amisin kielen (eräs taiwanilainen alkuperäiskieli) etäkäännösosasto ja valtakunnansali, vahingoittui. Myös talo, jossa asui joitakin käännöstiimin jäseniä, vaurioitui niin pahasti, että asukkaat jouduttiin evakuoimaan. Paikalliset veljet järjestivät heti tilapäisen majoituksen sitä tarvitseville, ja Taiwanin haaratoimisto on auttanut välttämättömien tarvikkeiden hankkimisessa.

Rukoilemme, että katastrofista kärsineet veljemme ja sisaremme säilyttävät mielenrauhan tänä ahdistavana aikana ja että veljet, joiden tehtäväksi on uskottu pitää heistä huolta, osoittautuvat ”kuin kätköpaikaksi tuulelta” (Jesaja 32:2).

Mediayhteydet:

Kansainvälinen: David A. Semonian, tiedotusosasto, puh. +18455243000

Taiwan: Chen Yongdian, +88634777999