Siirry sisältöön

Tulvan vallassa olevia alueita Vadodarassa Gujaratin osavaltiossa

16. ELOKUUTA 2019
INTIA

Tuhoisia tulvia Länsi-Intiassa

Tuhoisia tulvia Länsi-Intiassa

Tulvat ovat uutistietojen mukaan tappaneet ainakin 169 ihmistä Länsi-Intiassa sijaitsevissa Gujaratin, Maharashtran, Karnatakan ja Keralan osavaltioissa.

Intian haaratoimistosta kerrotaan, ettei tulvissa ole kuollut eikä loukkaantunut veljiämme tai sisariamme. Haaratoimisto antoi seuraavat tiedot:

Gujarat: Vadodaran kaupungissa tulvavedet aiheuttivat vahinkoa yhteensä 145 julistajalle. Vadodarassa sijaitseva gudžaratin kielen etäkäännöstoimisto ei vaurioitunut.

Maharashtra: Mumbaissa kuuden perheen kodit kärsivät vahinkoa. Sanglin kaupungissa 380 kilometrin päässä Mumbaista kaakkoon 25 julistajaa joutui lähtemään kodistaan. Erään läheisen kaupungin veljet järjestivät heille tilapäismajoituksen.

Karnataka: Kuusi perhettä joutui tulvien vuoksi evakkoon. Haaratoimisto on tässä osavaltiossa, mutta sitä rankkasateet ja tulvat eivät vaurioittaneet.

Kerala: Noin 100 perhettä on siirtynyt korkeammalle alueelle ja asuu tilapäisesti muiden todistajien luona. Hätäapukomitea kartoittaa tilannetta.

Haaratoimisto koordinoi avustustyötä, jota tehdään tulvasta kärsineillä alueilla. Kierrosvalvojat ja paikallisen suunnittelu- ja rakennusosaston edustajat ovat tehneet kovasti työtä tilanteen arvioimiseksi sekä pulaan joutuneiden veljien ja sisarten auttamiseksi. Ystäville on jaettu perustarvikkeita, kuten juomavettä, ja annettu hengellistä rohkaisua.

Rukoilemme, että Jehova on edelleenkin niiden veljiemme kanssa, jotka ovat kärsineet tulvista. Odotamme hartaasti aikaa, jolloin luonnononnettomuuksien tilalle tulee ”suuri rauha” (Psalmit 37:11).