Siirry sisältöön

5. SYYSKUUTA 2019
YHDYSVALLAT

Hurrikaani Dorian moukaroi Bahamasaaria

Hurrikaani Dorian moukaroi Bahamasaaria

Hurrikaani Dorian rantautui viidennen eli tuhoisimman luokan hirmumyrskynä Bahamasaariin kuuluvalle Great Abaco -saarelle sunnuntaiaamuna 1. syyskuuta 2019. Se on yksi rajuimmista Atlantilla koskaan mitatuista hirmumyrskyistä. Erityisen vaarallisen Dorianista teki sen hidas eteneminen, kovat tuulet ja rankat sateet. Se ohitti Leewardsaaret, Puerto Ricon ja Neitsytsaaret trooppisena myrskynä eikä aiheuttanut niissä mainittavaa vahinkoa.

Yhdysvaltojen haaratoimisto selvittää edelleen myrskyn vaikutuksia veljiimme ja haaratoimiston omistamiin kiinteistöihin. Yksikään 46 julistajasta Great Abaco -saaren kahdessa seurakunnassa ei ole haaratoimiston saamien tietojen mukaan loukkaantunut, mutta saaren ainoa valtakunnansali tuhoutui.

Grand Bahama -saarella on neljä seurakuntaa, joissa on yhteensä 364 julistajaa. Alustavien raporttien mukaan 196 ystävää on jäänyt kodittomaksi. 22 kotia kärsi vahinkoja ja kolme tuhoutui täysin.

Haaratoimisto antoi etukäteen ohjeita myrskyn varalta paikallisille kierrosvalvojille ja vanhimmille. Haaratoimisto suositteli, että ystävät siirtyisivät pääkaupunkiin Nassauhun tai muille turvallisille alueille.

Rukoilemme niiden veljiemme ja sisartemme puolesta, jotka kärsivät hirmumyrsky Dorianin vaikutuksista. Jehova näkee, kuinka vaikeaa heillä on, ja antaa heille jatkuvasti voimaa näinä ”ahdistavina aikoina” (Psalmit 46:1, 2).