Jeesus – tie, totuus ja elämä

Tähän kirjaan on koottu kaikki Jeesuksen elämän tapahtumat, joista Raamatussa kerrotaan.

JOHDANTO

Tie, totuus ja elämä

Se mitä evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksen opetuksista ja toiminnasta, voi muuttaa elämäsi.

LUKU 1

Kaksi sanomaa Jumalalta

Enkeli Gabriel välitti sanomia, joita oli vaikea uskoa.

LUKU 2

Jeesusta kunnioitetaan jo ennen syntymää

Miten Elisabet ja hänen syntymätön lapsensa kunnioittavat Jeesusta?

LUKU 3

”Tien valmistaja” syntyy

Heti kun Sakarja sai ihmeen avulla puhekykynsä takaisin, hän esitti tärkeän ennustuksen.

LUKU 4

Maria on raskaana mutta ei naimisissa

Uskooko Joosef, että Marialla ei ole ollut toista miestä vaan hän on raskaana pyhän hengen vaikutuksesta?

LUKU 5

Missä ja milloin Jeesus syntyy?

Mistä tiedämme, että Jeesus ei syntynyt 25. joulukuuta?

LUKU 6

Jumalan lupaama lapsi

Kun Joosef ja Maria tuovat pienen Jeesuksen temppeliin, kaksi iäkästä israelilaista profetoi hänen tulevaisuudestaan.

LUKU 7

Astrologit Jeesuksen luona

Miksi tähti ei johtanut astrologeja aluksi Jeesuksen vaan murhanhimoisen kuningas Herodeksen luo?

LUKU 8

Pakoon julmaa hallitsijaa

Jeesuksen elämän alkuvaiheessa täyttyy kolme Messiasta koskevaa Raamatun ennustusta.

LUKU 9

Jeesuksen lapsuus Nasaretissa

Montako veljeä ja sisarta Jeesuksella oli?

LUKU 10

Matka Jerusalemiin

Joosef ja Maria hätääntyvät, kun he eivät löydä Jeesusta. Jeesus on yllättynyt siitä, että he eivät heti tiedä, mistä etsiä.

LUKU 11

Johannes Kastaja ”valmistaa tien”

Miksi Johannes ei suostu kastamaan luokseen tulleita fariseuksia ja saddukeuksia?

LUKU 12

Jeesus kastetaan

Miksi Jeesus kastetaan, vaikka hän ei tehnyt syntiä?

LUKU 13

Jeesus torjuu Paholaisen kiusaukset

Se, että Paholainen kiusasi Jeesusta, kertoo Paholaisesta jotain oleellista.

LUKU 14

Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset

Mikä sai Jeesuksen kuusi ensimmäistä opetuslasta vakuuttumaan siitä, että he olivat löytäneet Messiaan?

LUKU 15

Ensimmäinen ihme

Jeesus osoittaa äidilleen, että hän ei toimi äitinsä vaan taivaallisen Isänsä ohjauksen mukaan.

LUKU 16

Jeesuksen into puhtaan palvonnan puolesta

Jumalan lain mukaan Jerusalemista sai ostaa uhrieläimiä. Miksi Jeesus siis vihastui temppelissä oleviin kauppiaisiin?

LUKU 17

Jeesus opettaa Nikodemosta yöllä

Mitä ”uudelleen syntyminen” tarkoittaa?

LUKU 18

Jeesuksesta suurempi, Johanneksesta pienempi

Johannes Kastajan opetuslapset ovat kateellisia, mutta Johannes ei.

LUKU 19

Samarialainen nainen

Jeesus kertoo samarialaiselle naiselle jotain, mitä hän ei ilmeisesti ole kertonut kenellekään muulle.

LUKU 20

Toinen ihme Kaanassa

Jeesus parantaa lapsen noin 25 kilometrin päästä.

LUKU 21

Nasaretin synagogassa

Mitä sellaista Jeesus sanoi, minkä vuoksi hänen kotikaupunkinsa asukkaat halusivat tappaa hänet?

LUKU 22

Kalastajista ihmisten kalastajiksi

Jeesus pyytää neljää opetuslasta aloittamaan uudenlaisen kalastustyön.

LUKU 23

Lisää ihmeitä Kapernaumissa

Kun Jeesus ajaa ulos demoneja, miksi hän kieltää heitä kertomasta ihmisille, että hän on Jumalan Poika?

LUKU 24

Jeesus laajentaa palvelusta Galileassa

Ihmisiä tulee Jeesuksen parannettavaksi, mutta Jeesus kertoo, että hänen palvelukseensa on tärkeämpi syy.

LUKU 25

Spitaaliselle osoitetaan myötätuntoa

Jeesuksen yksinkertaiset mutta voimakkaat sanat kertovat, kuinka paljon hän välittää niistä, jotka hän parantaa.

LUKU 26

”Syntisi on annettu anteeksi”

Miten Jeesus osoittaa synnin ja sairauksien liittyvän toisiinsa?

LUKU 27

Matteuksesta tulee opetuslapsi

Miksi Jeesus on aterialla huonomaineisten, syntisten ihmisten kanssa?

LUKU 28

Miksi Jeesuksen opetuslapset eivät paastoa?

Jeesus vastaa kertomalla vertauksen viinileileistä.

LUKU 29

Saako sapattina tehdä hyvää?

Miksi juutalaiset vainoavat Jeesusta sen jälkeen kun hän on parantanut 38 vuotta sairaana olleen miehen?

LUKU 30

Jeesuksen suhde Isään

Juutalaiset luulevat, että Jeesus tekee itsestään Jumalan vertaisen, mutta Jeesus sanoo selvästi, että Jumala on hänen yläpuolellaan.

LUKU 31

Tähkien katkomista sapattina

Miksi Jeesus sanoo olevansa ”sapatin Herra”?

LUKU 32

Mitä sapattina on lupa tehdä?

Tavallisesti saddukeukset ja fariseukset ovat riidoissa keskenään, mutta nyt he yhdistävät voimansa.

LUKU 33

Jesajan ennustus täyttyy

Miksi Jeesus kieltää parantamiaan ihmisiä kertomasta muille, kuka hän on tai mitä hän on tehnyt?

LUKU 34

Jeesus valitsee 12 apostolia

Mitä eroa on apostolilla ja opetuslapsella?

LUKU 35

Vuorisaarna

Mitä Jeesuksen saarnasta voi oppia?

LUKU 36

Upseerin vahva usko

Mitä sellaista eräs upseeri tekee, mikä saa Jeesuksen hämmästymään?

LUKU 37

Jeesus herättää eloon lesken pojan

Ne jotka näkevät tämän ihmeen, ymmärtävät, miten merkittävä se on.

LUKU 38

Johannes haluaa tietää lisää Jeesuksesta

Miksi Johannes Kastaja kysyy, onko Jeesus Messias? Onko hänellä epäilyksiä?

LUKU 39

Välinpitämätön sukupolvi tuomitaan

Jeesus sanoo, että tuomiopäivänä Sodoman maalla on helpompaa kuin Kapernaumilla, joka on ollut hänen toimintansa keskuspaikka.

LUKU 40

Opetusta anteeksi antamisesta

Jeesus sanoi eräälle naiselle, joka oli ehkä prostituoitu, että tämän synnit on annettu anteeksi. Tarkoittiko hän, ettei Jumalan lakeja tarvitse noudattaa?

LUKU 41

Kuka on Jeesuksen ihmeiden takana?

Jeesuksen veljet luulevat, että hän on menettänyt järkensä.

LUKU 42

Jeesus moittii fariseuksia

Mikä on ”profeetta Joonan merkki”?

LUKU 43

Valtakuntaa koskevia vertauksia

Jeesus kertoo kahdeksan vertausta taivaan valtakunnan eri piirteistä.

LUKU 44

Jeesus vaientaa myrskyn

Kun Jeesus tyynnytti tuulen ja aallokon, hän opetti jotain hyvin tärkeää siitä, millaista elämä tulee olemaan hänen hallitessaan kuninkaana.

LUKU 45

Demoneja voimakkaampi

Voiko ihmistä riivata useampi kuin yksi demoni?

LUKU 46

Nainen koskettaa Jeesuksen vaatetta ja paranee

Tämä sydäntä lämmittävä tapaus kertoo Jeesuksen voimasta ja myötätuntoisuudesta.

LUKU 47

Tyttö herää eloon!

Ihmiset nauravat Jeesukselle, kun hän sanoo, että kuollut tyttö vain nukkuu. Mitä sellaista hän tietää, mitä he eivät?

LUKU 48

Jeesus torjutaan Nasaretissa ihmeistä huolimatta

Nasaretilaiset torjuvat Jeesuksen, mutta eivät hänen opetuksensa tai ihmeidensä vuoksi vaan eräästä muusta syystä.

LUKU 49

Jeesus saarnaa Galileassa ja valmentaa apostoleja

Mitä Jeesuksen sanat ”valtakunta on tullut lähelle” tarkoittavat?

LUKU 50

Valmiita saarnaamaan vainosta huolimatta

Miksi Jeesus kehottaa apostoleja pakenemaan, kun heitä vainotaan, vaikka heidän ei tarvitse pelätä kuolemaa?

LUKU 51

Murha syntymäpäiväjuhlan aikana

Herodes lumoutuu Salomen tanssista ja lupaa antaa hänelle, mitä tahansa hän haluaa. Minkä kammottavan pyynnön Salome esittää?

LUKU 52

Tuhansia ruokitaan muutamalla leivällä ja kalalla

Jeesuksen ihme on niin merkittävä, että siitä kerrotaan kaikissa evankeliumeissa.

LUKU 53

Valtaa luonnonvoimiin

Mitä apostolit oppivat, kun Jeesus kävelee veden päällä ja tyynnyttää tuulen?

LUKU 54

”Elämän leipä”

Miksi Jeesus nuhtelee ihmisiä, vaikka he ovat nähneet vaivaa löytääkseen hänet?

LUKU 55

Jeesuksen sanat järkyttävät monia

Jeesus sanoo jotain niin järkyttävää, että monet hänen opetuslapsensa hylkäävät hänet.

LUKU 56

Mikä saastuttaa ihmisen?

Saastuttaako ihmisen se, mikä menee suusta sisään, vai se, mikä tulee sieltä ulos?

LUKU 57

Jeesus parantaa tytön ja kuuron miehen

Miksi eräs nainen ei loukkaannu, vaikka Jeesus vertaa hänen kansaansa kuuluvia pieniin koiriin?

LUKU 58

Jeesus tekee ihmeen avulla leipiä ja varoittaa hapatteesta

Jeesuksen opetuslapset ymmärtävät lopulta, mistä hapatteesta Jeesus puhuu.

LUKU 59

Kuka on Ihmisen Poika?

Mitä ovat valtakunnan avaimet? Kuka niitä käyttää ja miten?

LUKU 60

Kristuksen muodonmuutos

Millainen oli Kristuksen muodonmuutos? Mitä se tarkoitti?

LUKU 61

Jeesus parantaa demonin riivaaman pojan

Jeesus sanoo, että poikaa ei onnistuttu parantamaan uskonpuutteen vuoksi. Johtuiko se pojan, isän vai opetuslasten uskonpuutteesta?

LUKU 62

Tärkeää opetusta nöyryydestä

Aikuiset miehet oppivat jotain tärkeää pieneltä lapselta.

LUKU 63

Jeesus antaa lisää tärkeitä neuvoja

Jeesus kuvailee, miten veljien väliset vakavat ongelmat tulee selvittää kolmessa vaiheessa.

LUKU 64

Miten tärkeää on antaa anteeksi?

Jeesuksen vertaus säälimättömästä orjasta opettaa, miten tärkeänä Jumala pitää anteeksi antamista.

LUKU 65

Jeesus opettaa matkalla Jerusalemiin

Kolmessa lyhyessä keskustelussa Jeesus kiinnittää huomiota asenteisiin, jotka voivat estää seuraamasta häntä.

LUKU 66

Lehtimajanjuhla Jerusalemissa

Mikä saa jotkut Jeesusta kuuntelevat ajattelemaan, että hän on demonien riivaama?

LUKU 67

”Kukaan ei ole koskaan puhunut sillä tavoin”

Lähes koko juutalaisten ylin tuomioistuin vastustaa Jeesusta. Yksi sen jäsen puhuu kuitenkin rohkeasti hänen puolestaan.

LUKU 68

Jumalan Poika – ”maailman valo”

Jeesus sanoi, että ”totuus vapauttaa teidät”. Vapauttaa mistä?

LUKU 69

Abrahamin vai Paholaisen lapsia?

Jeesus keskustelee siitä, mistä Abrahamin lapset tunnistaa ja kuka on hänen isänsä.

LUKU 70

Jeesus parantaa sokeana syntyneen miehen

Opetuslapset kysyvät, miksi eräs mies on syntynyt sokeana. Tekikö hän syntiä? Entä hänen vanhempansa? Jeesus parantaa miehen, mikä herättää ristiriitaisia tunteita.

LUKU 71

Näkönsä saanut mies fariseusten edessä

Näkönsä saaneen miehen johdonmukainen perustelu raivostuttaa fariseukset. He erottavat miehen synagogasta, kuten tämän vanhemmat pelkäsivätkin.

LUKU 72

Jeesus lähettää 70 opetuslasta saarnaamaan

Jeesus lähettää 70 opetuslasta saarnaamaan valtakunnasta Juudeassa. Saarnaavatko he synagogissa vai ihmisten kodeissa?

LUKU 73

Lähimmäistään rakastava samarialainen

Mitä tärkeää Jeesus opettaa kertoessaan vertauksen lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta?

LUKU 74

Neuvoja vieraanvaraisuudesta ja rukoilemisesta

Jeesus vierailee Martan ja Marian luona. Mitä neuvoja hän antaa vieraanvaraisuudesta? Mitä hän myöhemmin opettaa rukoilemisesta?

LUKU 75

Onnellisuuden salaisuus

Jeesus puhuu arvostelijoilleen ”Jumalan sormesta” ja sanoo, että Jumalan valtakunta on ”tavoittanut” heidät. Hän kertoo, mikä on onnellisuuden salaisuus.

LUKU 76

Aterialla fariseuksen luona

Jeesus paljastaa fariseusten ja kirjanoppineiden tekopyhyyden. Mitä raskaita taakkoja he asettavat ihmisten kannettavaksi?

LUKU 77

Omaisuutta koskevia neuvoja

Jeesus kertoo vertauksen rikkaasta miehestä, joka rakensi isommat varastot. Mitä vaaroja hän sanoo liittyvän omaisuuden tavoittelemiseen?

LUKU 78

Uskollinen taloudenhoitaja pysyy valmiina

Jeesus on kiinnostunut opetuslastensa hengellisestä hyvinvoinnista. Millainen rooli ”taloudenhoitajalla” on heidän hengellisestä hyvinvoinnistaan huolehtimisessa? Miksi on tärkeää pysyä valmiina?

LUKU 79

Tottelematonta kansaa odottaa tuho

Jeesus sanoo, että jos ne, joita hän yrittää auttaa, eivät kadu, heitä odottaa tuho. Hän yrittää opettaa heille tärkeän asian suhteesta Jumalaan, mutta oppivatko he?

LUKU 80

Lammastarhat ja hyvä paimen

Paimenen ja lampaiden välinen suhde valaisee sitä, miten Jeesus suhtautuu opetuslapsiinsa. Tunnistavatko he hänen ”äänensä”, ja seuraavatko he häntä?

LUKU 81

Miten Jeesus ja hänen Isänsä ovat yhtä?

Jotkut syyttävät Jeesusta siitä, että hän tekee itsestään yhdenvertaisen Jumalan kanssa. Miten hän kumoaa nuo perusteettomat syytökset?

LUKU 82

Jeesuksen palvelus Pereassa

Jeesus kertoo, mitä pelastuminen vaatii ja miksi monet eivät pelastu. Onko hänen neuvonsa edelleen tärkeä?

LUKU 83

Vieraita kutsutaan aterialle

Ollessaan aterialla fariseuksen luona Jeesus kertoo vertauksen suurista illallisista. Opetus on hyödyllinen kaikille Jumalan kansaan kuuluville.

LUKU 84

Mitä opetuslapsilta odotetaan?

Kristuksen opetuslapseksi tuleminen tuo vakavan vastuun. Jotkut, jotka harkitsevat hänen seuraamistaan, saattavat järkyttyä, kun Jeesus kertoo, mitä siihen liittyy.

LUKU 85

Iloa katuvasta synnintekijästä

Fariseukset ja kirjanoppineet arvostelevat Jeesusta siitä, että hän on tekemisissä tavallisten ihmisten kanssa. Jeesus valaisee vertausten avulla, miten Jumala suhtautuu synnintekijöihin.

LUKU 86

Kadonnut poika palaa kotiin

Mitä Jeesuksen vertauksesta tuhlaajapojasta voidaan oppia?

LUKU 87

On viisasta suunnitella tulevaa

Jeesuksen vertaus pahasta, laskelmoivasta palvelijasta opettaa jotain yllättävää.

LUKU 88

Rikas mies ja Lasarus

Sen tietäminen, keitä kaksi päähenkilöä kuvaavat, auttaa ymmärtämään Jeesuksen vertausta.

LUKU 89

Jeesus opettaa Pereassa matkalla Juudeaan

Jeesus korostaa ominaisuutta, joka voi auttaa antamaan anteeksi jopa niille, jotka tekevät toistuvasti syntiä meitä vastaan.

LUKU 90

”Ylösnousemus ja elämä”

Mitä Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi, että ne, jotka uskovat häneen, eivät ikinä kuole?

LUKU 91

Lasarus herätetään kuolleista

Minkä kahden syyn takia edes Jeesuksen viholliset eivät voi kiistää Lasaruksen ylösnousemusta?

LUKU 92

Kymmenen spitaalista parannetaan – yksi on kiitollinen

Ketä parantunut mies kiittää Jeesuksen lisäksi?

LUKU 93

Ihmisen Poika ilmestyy

Miten Kristuksen läsnäolo on kuin salama?

LUKU 94

Rukoilemisen ja nöyryyden tärkeys

Mitä ominaisuutta Jeesus korostaa vertauksessaan leskestä ja pahasta tuomarista?

LUKU 95

Opetusta avioerosta ja lasten rakastamisesta

Jeesus suhtautuu lapsiin aivan eri tavalla kuin opetuslapset. Miksi?

LUKU 96

Jeesus vastaa rikkaan miehen kysymyksiin

Miksi Jeesus sanoo, että kamelin on helpompi mennä ompeluneulan silmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan?

LUKU 97

Vertaus viinitarhan työntekijöistä

Miten ensimmäisistä tulee viimeisiä ja viimeisistä ensimmäisiä?

LUKU 98

Apostolit tavoittelevat huomattavaa asemaa

Jaakob ja Johannes pyytävät, että saisivat huomattavan aseman valtakunnassa, mutta he eivät ole ainoita, jotka ovat kiinnostuneita siitä.

LUKU 99

Jeesus parantaa kaksi sokeaa ja auttaa Sakkeusta

Miten voidaan selittää näennäinen ristiriita kertomuksessa, jossa Jeesus parantaa sokean miehen lähellä Jerikoa?

LUKU 100

Vertaus kymmenestä minasta

Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Jokaiselle, jolla on, annetaan lisää, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on”?

LUKU 101

Aterialla Simonin talossa Betaniassa

Lasaruksen sisar Maria tekee jotain, mikä herättää vastalauseita, mutta Jeesus puolustaa häntä.

LUKU 102

Kuningas saapuu Jerusalemiin aasinvarsalla

Hän täyttää erään 500 vuotta aiemmin esitetyn ennustuksen.

LUKU 103

Jeesus puhdistaa temppelin toisen kerran

Kauppiaat näyttävät harjoittavan Jerusalemissa normaalia liiketoimintaa, joten miksi Jeesus sanoo heitä ryöstäjiksi?

LUKU 104

Saako Jumalan äänen kuuleminen juutalaiset uskomaan?

Mitä eroa on Jeesukseen uskomisella ja uskon mukaan toimimisella?

LUKU 105

Viikunapuu ja usko

Jeesus havainnollistaa uskon voimaa ja selittää, miksi Jumala hylkää Israelin kansan.

LUKU 106

Kaksi viinitarhavertausta

Mitä tarkoittavat Jeesuksen vertaukset miehestä, joka pyytää poikiaan menemään töihin viinitarhaan, ja miehestä, joka vuokrasi viinitarhansa pahoille viljelijöille?

LUKU 107

Kuningas kutsuu vieraita häihin

Jeesuksen vertaus on myös ennustus.

LUKU 108

Jeesus yritetään saada ansaan

Jeesus tekee tyhjäksi ensin fariseusten, sitten saddukeusten ja lopuksi molempien ryhmien yhteisen yrityksen saada hänet ansaan.

LUKU 109

Jeesus tuomitsee uskonnolliset vastustajansa

Miksi Jeesus ei suhtaudu suvaitsevasti erilaisiin uskonnollisiin näkemyksiin?

LUKU 110

Jeesuksen viimeinen päivä temppelissä

Jeesus kiinnittää huomiota köyhään leskeen ja opettaa jotain tärkeää.

LUKU 111

Apostolit pyytävät merkkiä

Jeesuksen ennustus täyttyi ensimmäisellä vuosisadalla. Voisiko se täyttyä myöhemmin suuremmassa mitassa?

LUKU 112

Vertaus kymmenestä neitsyestä

Tarkoittiko Jeesus, että puolet hänen opetuslapsistaan on tyhmiä ja puolet viisaita?

LUKU 113

Vertaus talenteista

Jeesuksen vertaus auttaa ymmärtämään, miksi hän sanoi: ”Jokaiselle, jolla on, annetaan lisää.”

LUKU 114

Vertaus lampaista ja vuohista

Jeesus kertoo vaikuttavan vertauksen avulla, mikä on ikuisen tuomion peruste.

LUKU 115

Jeesuksen viimeinen pesah lähestyy

Miksi on huomionarvoista, että uskonnolliset johtajat sopivat maksavansa Juudas Iskariotille tasan 30 hopearahaa Jeesuksen kavaltamisesta?

LUKU 116

Opetusta nöyryydestä viimeisenä pesahina

Jeesus yllättää apostolit tekemällä palveluksen, jonka hoitaa yleensä orja.

LUKU 117

Herran illallinen

Jeesus panee alulle muistojuhlan, jota hänen seuraajiensa tulee viettää joka vuosi 14. nisankuuta.

LUKU 118

Kiistaa siitä kuka on suurin

Apostolit unohtavat nopeasti, mitä Jeesus on opettanut heille aiemmin samana iltana.

LUKU 119

Jeesus – tie, totuus ja elämä

Jeesus kertoo, miten Jumalaa voi lähestyä.

LUKU 120

Jeesuksen ystävät ”kantavat hedelmää”

Millä tavalla Jeesuksen opetuslapset ”kantavat hedelmää”?

LUKU 121

”Olkaa rohkeita! Minä olen voittanut maailman”

Miten Jeesus on ”voittanut maailman”, jos maailma kuitenkin tappoi hänet?

LUKU 122

Jeesuksen loppurukous

Jeesus osoittaa, että hän sai aikaan jotain paljon tärkeämpää kuin ihmisten pelastuksen.

LUKU 123

Jeesus rukoilee syvän murheen vallassa

Miksi Jeesus rukoilee: ”Ota tämä malja minulta pois”? Haluaisiko hän luopua Jumalan antamasta tehtävästä?

LUKU 124

Kristus kavalletaan ja pidätetään

Juudas löytää Jeesuksen, vaikka on yö.

LUKU 125

Jeesus viedään ensin Hannaan, sitten Kaifaan luo

Jeesuksen oikeudenkäynti on oikeuskäsittelyn irvikuva.

LUKU 126

Pietari kieltää Jeesuksen

Miten Pietari, jolla oli vahva usko, saattoi yhtäkkiä kääntää selkänsä Jeesukselle?

LUKU 127

Jeesusta kuulustellaan ensin sanhedrinin, sitten Pilatuksen edessä

Juutalaiset uskonnolliset johtajat paljastavat todelliset aikeensa.

LUKU 128

Pilatus ja Herodes toteavat Jeesuksen syyttömäksi

Miksi Pilatus lähettää Jeesuksen Herodeksen luo? Eikö Pilatuksella ole valtaa tuomita häntä?

LUKU 129

”Katsokaa! Ihminen!”

Jeesuksen ihailtavat ominaisuudet tekevät vaikutuksen jopa Pilatukseen.

LUKU 130

Jeesus luovutetaan tapettavaksi

Miksi Jeesus sanoo sureville naisille, että heidän ei pitäisi itkeä hänen vuokseen vaan itsensä ja lastensa vuoksi?

LUKU 131

Jeesus naulitaan paaluun

Jeesus antaa merkittävän lupauksen toiselle hänen kanssaan teloitettavista rikollisista.

LUKU 132

”Varmasti tämä mies oli Jumalan Poika”

Mitä epätavallinen pimeys, voimakas maanjäristys ja temppelin väliverhon repeytyminen todistavat?

LUKU 133

Jeesus haudataan

Miksi Jeesus pitää haudata ennen auringonlaskua?

LUKU 134

Jeesuksen hauta on tyhjä!

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus näyttäytyy ensin naispuoliselle opetuslapselle, ei apostoleille.

LUKU 135

Kuolleista herätetty Jeesus näyttäytyy monille

Miten Jeesus todistaa opetuslapsilleen, että hän on elossa?

LUKU 136

Galileanjärven rannalla

Pietaria muistutetaan kolmesti siitä, miten hän voi todistaa rakastavansa Jeesusta.

LUKU 137

Jeesus näyttäytyy sadoille ihmisille

Ennen taivaaseen nousemista Jeesus kertoo opetuslapsille, mitä he saisivat ja mitä heidän pitäisi tehdä sillä.

LUKU 138

Kristus Jumalan oikealla puolella

Mitä Jeesus tekisi odottaessaan hetkeä, jolloin hän kävisi vihollistensa kimppuun?

LUKU 139

Jeesus muuttaa maan paratiisiksi ja vie tehtävänsä päätökseen

Jeesuksella on vielä paljon tehtävää ennen kuin hän luovuttaa valtakunnan Isälleen.

Jäljittele Jeesusta ja ole. . .

Muun muassa mitä kahdeksaa ominaisuutta Jeesus ilmaisi koko elämänsä ajan?

Raamatunkohtahakemisto

Tämän hakemiston avulla löydät luvun, jossa jotain tiettyä evankeliumien kohtaa käsitellään.

Vertaukset

Tämän hakemiston avulla löydät luvun, jossa jotain tiettyä vertausta käsitellään.

Messiasta koskevia ennustuksia

Katso, mitä Messiasta koskevia ennustuksia Jeesus täytti ja missä kirjan luvuissa niitä käsitellään.

Alueet joilla Jeesus opetti

Karttaan on merkitty alueet, joilla Jeesus palveli.