Synnyin pienessä San Juan Chancalaíton kaupungissa, joka sijaitsee Chiapasin osavaltiossa Meksikossa. Minä ja perheeni kuulumme chol-kansaan eli olemme syntyperältämme mayoja. Olen viides vanhempieni 12 lapsesta. Ollessani lapsi sisarukseni ja minä tutkimme Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Surullista kyllä en nuoruusvuosinani elänyt Raamatun ohjeiden mukaan.

 Jo 13-vuotiaana käytin huumeita ja varastelin. Noihin aikoihin lähdin pois kotoa ja kuljeskelin paikasta toiseen. Ollessani 16-vuotias aloin työskennellä marihuanaviljelmällä. Noin vuoden kuluttua, kun kuljetimme eräänä yönä veneellä suurta marihuanaerää, kimppuumme hyökkäsi raskaasti aseistettuja miehiä kilpailevasta huumekartellista. Suojautuakseni tulitukselta sukelsin jokeen ja nousin vedestä vasta kaukana alajuoksulla. Sen jälkeen pakenin Yhdysvaltoihin.

 Yhdysvalloissa olin edelleen mukana huumekaupassa ja jouduin yhä suurempiin vaikeuksiin. Kun olin 19-vuotias, minut pidätettiin ja tuomittiin vankilaan ryöstöstä ja tapon yrityksestä. Vankilassa liityin jengiin ja olin edelleen väkivaltainen. Sen vuoksi viranomaiset siirsivät minut korkean turvatason vankilaan Lewisburgiin Pennsylvaniaan.

 Lewisburgin vankilassa käytökseni meni aina vain huonompaan suuntaan. Koska minulla oli jo ennestään jengitatuointeja, oli helppo liittyä samaan jengiin myös tuossa vankilassa. Minusta tuli entistäkin väkivaltaisempi, ja olin kerta toisensa jälkeen mukana kahakoissa. Erään kerran osallistuin vankilan pihalla raivoisaan jengitappeluun, jossa käytettiin aseina baseball-mailoja ja kuntosalipainoja. Vartijat lopettivat tappelun kyynelkaasulla. Sen jälkeen minut sijoitettiin varmuusosastolle, joka oli tarkoitettu vaarallisille vangeille. Olin äkkipikainen ja aggressiivinen ja käytin karkeaa kieltä. Saatoin sumeilematta piestä toisia. Suorastaan nautin siitä. Käytökseni ei vaivannut minua millään tavalla.

 Varmuusosastolla olin suljettuna selliini suurimman osan päivästä. Niinpä aloin ajankulukseni lukea Raamattua. Myöhemmin eräs vartija antoi minulle kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä a. Kun luin tuota kirjaa, mieleeni palautui monia asioita, jotka olin oppinut lapsena tutkiessani Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Pohdin, miten syvälle väkivaltainen luonteeni olikaan saanut minut vajoamaan. Mietin myös perhettäni. Mieleeni juolahti, että koska kahdesta siskostani oli tullut Jehovan todistajia, he saisivat elää ikuisesti. Kysyin itseltäni: ”Miksen minäkin voisi?” Sillä hetkellä tein vakaan päätöksen muuttaa elämäntapani.

 Tiesin kuitenkin, että tarvitsin apua voidakseni muuttua. Rukoilin siksi Jehova Jumalaa ja anoin häneltä apua. Sitten kirjoitin Jehovan todistajien Yhdysvaltain-haaratoimistoon ja pyysin, että joku alkaisi tutkia minun kanssani Raamattua. Haaratoimisto pyysi lähiseurakuntaa ottamaan minuun yhteyttä. Siihen aikaan vain sukulaiset saivat vierailla luonani, joten eräs tuon seurakunnan veli alkoi lähettää minulle rohkaisevia kirjeitä ja Raamattuun perustuvaa kirjallisuutta. Tämä vahvisti haluani muuttua.

 Otin tärkeän edistysaskeleen, kun päätin erota jengistä, johon olin kuulunut jo vuosia. Jengin johtaja oli samalla varmuusosastolla kuin minä. Erään kerran ollessamme ulkoilemassa meninkin hänen luokseen ja kerroin, että halusin tulla Jehovan todistajaksi. Yllätyksekseni hän sanoi: ”Jos olet vakavissasi, tee se. En voi astua sinun ja Jumalan väliin. Mutta jos yrität vain päästä eroon jengistä, tiedät mitä siitä seuraa.”

 Kahden seuraavan vuoden aikana vankilan henkilökunta havaitsi, että persoonallisuuteni muuttui. Se sai heidät kohtelemaan minua huomaavaisemmin. Vartijat eivät esimerkiksi enää laittaneet minulle käsirautoja saattaessaan minua sellistä suihkuun. Yksi vartija jopa tuli luokseni ja kannusti minua jatkamaan muutosten tekemistä. Itse asiassa minut siirrettiin viimeiseksi vankilavuodeksi päävankilan lähellä sijaitsevaan matalan valvonnan avolaitokseen. Vuonna 2004, kun olin ollut vankeudessa kymmenen vuotta, vapauduin ja minut kuljetettiin vankibussilla Meksikoon.

 Pian sen jälkeen kun olin saapunut Meksikoon, etsin Jehovan todistajien valtakunnansalin. Mennessäni ensimmäistä kertaa kokoukseen minulla oli päälläni vanginvaatteet – ainoat kunnolliset vaatteet, jotka omistin. Ulkoasustani huolimatta todistajat toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi. Kun näin heidän ystävällisyytensä, tunsin olevani tosi kristittyjen keskuudessa (Johannes 13:35). Tuossa kokouksessa seurakunnan vanhimmat järjestivät minulle raamattukurssin. Vuotta myöhemmin, 3. syyskuuta 2005, menin kasteelle ja minusta tuli Jehovan todistaja.

 Vuoden 2007 tammikuusta lähtien olen toiminut kokoaikaisena evankelistana. Käytän 70 tuntia kuukaudessa siihen, että kerron Raamatun opetuksista toisille. Vuonna 2011 valmistuin Naimattomien veljien raamattukoulusta (nykyään Valtakunnan julistajien koulu). Tuosta koulusta on ollut minulle valtavasti apua huolehtiessani vastuistani seurakunnassa.

 Vuonna 2013 menin naimisiin rakkaan vaimoni Pilarin kanssa. Hän sanoo leikkimielisesti, ettei pysty uskomaan sitä, mitä olen kertonut menneisyydestäni. En ole kertaakaan retkahtanut vanhoihin tapoihini. Vaimoni ja minä olemme sitä mieltä, että nykyinen persoonallisuuteni on todiste Raamatun voimasta muuttaa ihmisiä (Roomalaisille 12:2).

 Uskon, että Luukkaan 19:10:ssä olevat Jeesuksen sanat soveltuvat minuun. Hän sanoi tulleensa ”etsimään ja pelastamaan sitä, mikä oli kadonnut”. Enää en tunne olevani kadoksissa. En myöskään enää vahingoita toisia. Raamatun ansiosta elämälläni on ylevä tarkoitus ja minulla on rauhaisat suhteet toisiin. Mikä tärkeintä, minulla on hyvä suhde Luojaani Jehovaan.