Kasvoin eräällä rauhallisella ja vehreällä alueella Tampereen laitamilla. Perheessämme uskonto ei ollut erityisen suuressa roolissa mutta koulutusta ja hyviä tapoja pidettiin tärkeinä. Äitini on saksalainen, ja kun olin pieni, vietin silloin tällöin aikaa Länsi-Saksassa isovanhempieni luona.

 Olen lapsuudesta lähtien pitänyt urheilusta. Aluksi harrastin monenlaista urheilua, mutta kun olin noin 14-vuotias, päätin keskittyä tennikseen. 16-vuotiaana treenasin jo pari kolme kertaa päivässä: kaksi kertaa valmentajan ohjauksessa ja illalla itsekseni. Minua kiehtoi lajin monipuolisuus. Tennis tarjosi sekä henkisen että fyysisen haasteen. Vaikka minusta oli mukava olla kaveriporukassa ja käydä aina joskus oluella, minulla ei koskaan ollut ongelmia alkoholin tai huumeiden kanssa. Elämäni pyöri tenniksen ympärillä – se oli minulle tärkeintä.

 Aloin pelata ATP-turnauksissa 17-vuotiaana. a Voitin joitakin ammattilaisturnauksia, ja minusta tuli tunnettu kotimaassani. 22-vuotiaana olin maailmanlistalla 50 parhaan pelaajan joukossa.

 Matkustin vuosien ajan ympäri maailmaa pelaamassa ammattilaisturnauksissa. Näin mielenkiintoisia paikkoja mutta tulin samalla tietoiseksi monista maailmanlaajuisista ongelmista, kuten rikollisuudesta, huumeidenkäytöstä ja ympäristöongelmista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa meille sanottiin joissain kaupungeissa, ettei tietyille alueille kannattanut mennä, koska niillä on paljon rikollisuutta. Kaikki tämä vaivasi minua. Lisäksi vaikka sainkin tehdä sitä, mistä pidin, tunsin pohjimmiltaan oloni tyhjäksi.

 Tyttöystäväni Sanna oli alkanut tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Olin hiukan huvittunut nähdessäni hänessä tällaisen uskonnollisen puolen, mutta minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että hän tutki. Menimme naimisiin vuonna 1990, ja seuraavana vuonna hänet kastettiin ja hänestä tuli Jehovan todistaja. Minä en pitänyt itseäni uskonnollisena ihmisenä, vaikka uskoinkin Jumalan olemassaoloon. Muistin, että saksalaisella isoäidilläni oli tapana lukea Raamattua usein, ja hän oli opettanut minua rukoilemaan.

 Kerran Sanna ja minä olimme käymässä erään todistajapariskunnan luona. Aviomies, Kari, näytti minulle Raamatun ennustuksen ”viimeisistä päivistä” (2. Timoteukselle 3:1–5). Tuo ennustus teki minuun vaikutuksen, koska se selitti, miksi maailmassa on niin paljon ongelmia. Emme puhuneet sinä päivänä juurikaan muuta uskonnosta, mutta siitä eteenpäin aloimme käydä Karin kanssa keskusteluja Raamatusta. Kaikki, mitä sain tietää, kuulosti järkevältä. Meidän oli vaikea tavata säännöllisesti, koska olin kiireinen ja matkustin jatkuvasti. Kari ei kuitenkaan luovuttanut vaan vastasi kirjeitse niihin kysymyksiin, joita minulla oli herännyt tutkiessamme yhdessä. Raamatussa oli loogiset vastaukset kaikkiin elämän suuriin kysymyksiin. Aloin myös vähitellen hahmottaa Raamatun pääteeman – sen, että Jumala tulee toteuttamaan tarkoituksensa valtakuntansa välityksellä. Sain tietää Jumalan nimen olevan Jehova ja ymmärsin, mitä hän on tehnyt hyväksemme, ja tämä kosketti minua syvästi (Psalmit 83:18). Suurimman vaikutuksen tekivät Jumalan järjestämät lunnaat. Lunastusuhri ei ollut pelkkä tekninen järjestely tai laillinen muodollisuus vaan osoitus Jumalan rakkaudesta. (Johannes 3:16.) Opin lisäksi, että minulla oli mahdollisuus tulla Jumalan ystäväksi ja elää ikuisesti paratiisissa maan päällä (Jaakobin kirje 4:8). Aloin miettiä, miten voisin osoittaa kiitollisuuteni.

 Pysähdyin pohtimaan omaa elämääni. Opin Raamatusta, että antamisesta saa eniten onnellisuutta, ja halusin kertoa uskonkäsityksistäni toisille (Apostolien teot 20:35). Ammattiurheilijana osallistuin turnauksiin ja olin siksi poissa kotoa yli 200 päivää vuodessa. Perheemme elämä keskittyi minuun – treenaamiseeni, päivärutiineihini ja uraani. Tajusin, että minun oli tehtävä muutos.

 Tiesin, että jos luopuisin lupaavasta urheilu-urasta uskonnon takia, monet eivät ymmärtäisi sitä. Mahdollisuus oppia tuntemaan Jehova paremmin ja saada ikuinen elämä oli kuitenkin paljon arvokkaampi asia kuin mikään palkinto, jonka voisin koskaan voittaa tennistä pelaamalla. Niinpä valinnan tekeminen oli varsin helppoa. Minun oli tehtävä oma ratkaisuni, ja päätin olla välittämättä siitä, mitä toiset saattaisivat sanoa. Eräs erityisen rohkaiseva raamatunjae, joka auttoi minua vastustamaan toisten painostusta, oli psalmi 118:6: ”Jehova on minun puolellani, en pelkää. Mitä voi ihminen minulle tehdä?”

 Noihin aikoihin jotkut sponsorit tarjosivat minulle rahakasta sopimusta, jonka turvin olisin voinut pelata ammattilaistennistä huoletta monia vuosia. Olin kuitenkin jo tehnyt päätökseni, joten kieltäydyin tarjouksesta. Aikanaan lopetin pelaamisen ATP-turnauksissa. Jatkoin Raamatun tutkimista, ja 2. heinäkuuta 1994 minusta tuli kastettu Jehovan todistaja.

 En alkanut ajatella uskonnollisia asioita sen vuoksi, että minulle olisi sattunut jokin henkilökohtainen tragedia. En myöskään pitänyt itseäni totuuden etsijänä. Olin tyytyväinen elämääni, eikä minulta tuntunut puuttuvan mitään. Mutta aivan yllättäen sain tietää, että elämällä on syvällisempi merkitys. Vaikutti siltä kuin Raamatun totuus olisi vain odottanut löytämistään. Elämästäni on tullut paljon parempaa kuin olisin osannut kuvitellakaan! Perheemme on nyt vakaampi ja yhtenäisempi. Olen myös hyvin iloinen siitä, että kolme poikaani ovat seuranneet jalanjälkiäni – eivät ammattiurheilijoina vaan kristittyinä.

 Pidän edelleen tenniksen pelaamisesta. Kaikki nämä vuodet olen voinut ansaita elantoni tekemällä työtä tenniksen parissa, esimerkiksi valmentajana ja tenniskeskuksen johtajana. Urheilu ei kuitenkaan enää ole elämäni tärkein asia. Aiemmin treenasin tuntikausia viikossa, jotta voittaisin. Nykyään voin kertoa Raamatun hyvästä uutisesta toisille koko ajallani. Saan opettaa muita hyötymään niistä Raamatun periaatteista, jotka muuttivat elämäni. Hyvä suhde Jehova Jumalaan ja paremmasta tulevaisuudesta kertominen toisille tuovat minulle todellista onnellisuutta (1. Timoteukselle 6:19).