Monet turistit vierailevat kuuluisilla vesiputouksilla, jotka sijaitsevat Filippiineillä lähellä Pagsanjanin kaupunkia. Isäni Nardo Leron varttui siellä köyhissä oloissa. Hallinnossa, poliisivoimissa ja hänen työpaikallaan vallinnut korruptio teki hänestä katkeran ja vihaisen.

 Vanhempani tekivät kovasti työtä elättääkseen kahdeksanlapsisen perheensä. He olivat monesti pitkiä aikoja poissa kotoa, koska heidän piti huolehtia viljelyksistä vuorilla. Oli varsin tavallista, että veljeni Rodelio ja minä jouduimme pitämään huolta itsestämme, ja meillä oli usein nälkä. Vaikka olimme lapsia, saimme vain harvoin leikkiä. Seitsenvuotiaasta lähtien meidän jokaisen oli työskenneltävä plantaasilla. Kannoimme raskaita kookospähkinäkuormia jyrkkiä vuoristopolkuja pitkin. Jos emme jaksaneet nostaa kuormia, meidän oli pakko raahata ne.

 Isä pahoinpiteli meitä lapsia. Vielä tuskallisempaa oli nähdä hänen hakkaavan äitiä. Yritimme estää sen, mutta emme mahtaneet hänelle mitään. Päätimme salaa Rodelion kanssa, että tapamme isän, kun meistä tulee vanhempia. Kaipasin valtavasti sellaista isää, joka olisi rakastanut meitä.

 Lähdin pois kotoa 14-vuotiaana, koska olin turhautunut ja vihainen isän väkivaltaisuuden vuoksi. Asuin jonkin aikaa kaduilla ja aloin käyttää marihuanaa, mutta viimein sain työpaikan. Kuljetin turisteja veneellä vesiputouksille.

 Muutamia vuosia myöhemmin aloitin opinnot yliopistossa Manilassa. Opiskeluun ei kuitenkaan jäänyt paljon aikaa, koska matkustin viikonloppuisin töihin Pagsanjaniin. Elämäni oli kuin järjetöntä oravanpyörässä juoksemista, eikä marihuanakaan enää turruttanut ahdistustani. Aloin kokeilla metamfetamiineja, kokaiinia ja heroiinia. Huumeet ja seksuaalinen moraalittomuus kulkivat käsi kädessä. Näin ympärilläni köyhyyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Vihasin maan hallintoa ja ajattelin, että se oli vastuussa kaikesta. Kysyin Jumalalta: ”Miksi elämä on tällaista?” Vaikka perehdyin eri uskontoihin, en saanut vastauksia kysymyksiini. Niinpä käytin enemmän huumeita tukahduttaakseni epätoivoni.

 Vuonna 1972 opiskelijat järjestivät Filippiineillä mielenosoituksia hallintoa vastaan. Osallistuin yhteen mielenosoitukseen, ja se muuttui väkivaltaiseksi. Monia ihmisiä pidätettiin, ja joitakin kuukausia myöhemmin koko maahan julistettiin poikkeustila.

 Päädyin taas kadulle – tällä kertaa siksi, että olin ollut mukana kapinassa ja pelkäsin viranomaisia. Saadakseni rahaa huumeisiin sorruin varastelemaan, ja lopulta tarjosin seksipalveluja rikkaille ja ulkomaalaisille. Minulle oli samantekevää, olinko elossa vai kuollut.

 Sillä välin äiti ja pikkuveli olivat alkaneet tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Isä oli raivoissaan ja poltti heidän raamatullisen kirjallisuutensa, mutta kumpikaan heistä ei antanut periksi. Aikanaan äidistä ja pikkuveljestä tuli kastettuja Jehovan todistajia.

 Kerran eräs Jehovan todistaja kertoi isälle Raamatun lupauksesta, jonka mukaan tulevaisuudessa oikeudenmukaisuus vallitsisi kaikkialla maailmassa (Psalmit 72:12–14). Tuo ajatus vetosi isään niin paljon, että hän päätti tutkia asiaa itse. Raamatusta hän löysi oikeudenmukaista hallintoa koskevan Jumalan lupauksen. Sen lisäksi hän sai tietää, mitä Jumala odottaa aviomiehiltä ja isiltä (Efesolaisille 5:28; 6:4). Pian sen jälkeen hänestä ja kaikista sisaruksistani tuli Jehovan todistajia. Minä en tiennyt tästä mitään, koska olin kaukana kotoa.

 Vuonna 1978 muutin Australiaan. En kyennyt saavuttamaan mielenrauhaa edes tuossa rauhallisessa ja vauraassa maassa. Juopottelin ja käytin edelleen huumeita. Myöhemmin samana vuonna Jehovan todistajat kävivät luonani. He näyttivät minulle, mitä Raamatussa kerrotaan rauhallisista olosuhteista maapallolla. Vaikka pidin kuulemastani, epäröin olla tekemisissä todistajien kanssa.

 Pian sen jälkeen palasin muutamaksi viikoksi Filippiineille. Sisarukseni kertoivat minulle, että isä oli ponnistellut kovasti tullakseen paremmaksi ihmiseksi. Olin silti niin katkeroitunut, että yritin pysyä mahdollisimman kaukana hänestä.

 Pikkusiskoni selitti minulle Raamatun avulla, miksi kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta on niin paljon. Olin hämmästynyt siitä, että teini-ikäinen tyttö, jolla oli vain vähän elämänkokemusta, pystyi vastaamaan kysymyksiini. Ennen kuin lähdin, isä antoi minulle kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä a ja sanoi: ”Lakkaa juoksemasta väärään suuntaan. Tästä kirjasta löydät sen, mitä etsit.” Hän kannusti minua ottamaan yhteyttä todistajiin palattuani Australiaan.

 Noudatin isän neuvoa ja menin Jehovan todistajien valtakunnansalille, joka sijaitsi Brisbanessa lähellä kotiani. Otin vastaan minulle tarjotun raamattukurssin. Ymmärsin esimerkiksi Danielin 7. luvun ja Jesajan 9. luvun ennustusten perusteella sen, että tulevaisuudessa ihmiskuntaa hallitsee Jumalan valtakunta, jossa ei ole lainkaan korruptiota. Sain tietää, että maapallosta tulee paratiisi. Halusin elää Jumalan hyväksymällä tavalla ja tajusin, että minun täytyisi oppia hallitsemaan tunteitani, lopettaa huumeiden ja alkoholin väärinkäyttö sekä luopua irtosuhteista. Muutin pois tytön luota, jonka kanssa olin asunut, ja onnistuin pääsemään eroon riippuvuuksistani. Kun luottamukseni Jehovaan vahvistui, rukoilin häneltä apua muiden muutosten tekemiseen.

 Vähitellen minulle valkeni, että oppimani asiat voivat tosiaan muuttaa ihmisen täysin. Raamatun mukaan voimme pukeutua ”uuteen persoonallisuuteen”, kun teemme työtä sen hyväksi. (Kolossalaisille 3:9, 10.) Pyrkiessäni tekemään näin oivalsin jotain: saattoi hyvinkin olla totta, että isä oli kyennyt muuttamaan persoonallisuuttaan. Enää en tuntenut vihamielisyyttä vaan halusin tehdä sovinnon. Annoin lopultakin anteeksi isälleni ja päästin irti vihasta, jota olin hautonut lapsuudesta asti.

 Nuorena miehenä otin usein mallia niistä, jotka käyttäytyivät vahingollisella tai tuhoisalla tavalla. Raamatun varoittavat sanat pitivät minun tapauksessani paikkansa – huono seura vei minut harhateille. (1. Korinttilaisille 15:33.) Nyt olen saanut luotettavia ystäviä Jehovan todistajien keskuudesta, ja he ovat auttaneet minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Löysin seurakunnasta myös ihastuttavan vaimoni Lorettan. Kerromme yhdessä toisille siitä, millaista apua Raamatusta voi saada.

 Raamatun ansiosta isästä tuli rakastava aviomies ja nöyrä, rauhaa rakastava kristitty. En koskaan uskonut sen olevan mahdollista. Tavatessamme sen jälkeen kun minut oli kastettu Jehovan todistajaksi vuonna 1987, isä halasi minua ensimmäistä kertaa elämässäni!

 Yli 35 vuoden ajan isä ja äiti kertoivat yhteistuumin muille Raamatun antamasta toivosta. Isästä tuli ahkera ja huolehtivainen mies, joka tunnettiin avuliaisuudestaan. Noiden vuosien aikana opin rakastamaan ja kunnioittamaan häntä. Olin ylpeä siitä, että olin hänen poikansa! Isä nukkui pois vuonna 2016, mutta muistelen häntä lämmöllä. Raamatun opetuksia noudattamalla teimme molemmat suuria muutoksia persoonallisuudessamme. Aiemmin tuntemani viha on kadonnut jäljettömiin. Olen erittäin kiitollinen siitä, että olen oppinut tuntemaan taivaallisen Isäni Jehova Jumalan. Hän on luvannut poistaa kaiken, mikä tuottaa ahdistusta eri puolilla maailmaa eläville perheille.