”Synnyin Jehovan todistaja -perheeseen”, kertoo Rachel, joka asuu nykyään Dominikaanisessa tasavallassa. ”Ikävä kyllä, kun olin seitsemänvuotias, isäni jätti totuuden ja alkoi vastustaa sitä ankarasti. Hän yritti saada minutkin lopettamaan Jehovan palvelemisen. Hän halusi, että vaihtaisin Jehovan asioihin, joita hän tarjosi minulle. Hän yritti lahjoa minua esimerkiksi kännykällä, matkalla Disneylandiin ja jopa luottokortilla. Joskus hän taas yritti nyrkein takoa päähäni järkeä, jotta unohtaisin Jehovan. Hän sanoi, että jos en pystyisi kävelemään enkä puhumaan, en voisi mennä kokouksiinkaan. Se ei kuitenkaan toiminut, koska olin päättänyt käydä kokouksissa.

 Isä piti huolen siitä, ettei hän lyönyt minua koskaan äidin läsnä ollessa. Hän uhkasi, että satuttaisi äitiäkin, jos kertoisin hakkaamisista. Mustelmieni hän väitti johtuvan kamppailulajeista, joita hän välttämättä halusi opettaa minulle.

 Olin vielä niin pieni ja pelkäsin isää niin paljon, etten uskaltanut kertoa äidille, mitä kotona tapahtui. Siksi kerroin kaiken Jehovalle. Asuimme Marylandissa Yhdysvalloissa, ja talomme takana oli metsä, jossa minulla oli tapana käydä kävelemässä. Metsässä oli iso tammi, jonka oksalle kiipesin. Siellä oli mukava istua ja rukoilla Jehovaa. Puhuin Jehovalle tunteistani ja siitä, mitä halusin tehdä hänen palveluksessaan isona – jos hän vain pitäisi minut hengissä siihen asti. Kerroin myös, mitä tekisin uudessa maailmassa, millainen perhe minulla olisi ja miten odotan sitä, ettei enää olisi kipua eikä mitään pelättävää vaan elämä olisi rauhallista ja onnellista.

 Kun isä yritti lahjomalla ja lyömällä saada minut kääntämään selkäni Jehovalle, tunsin aina, miten Jehova lohdutti minua ja antoi minulle voimaa. Hänen avullaan pysyin uskollisena ja lujana.

 Kävin kasteella kymmenenvuotiaana ja kaksi vuotta myöhemmin aloitin tienraivauksen. Isälle selvisi vasta myöhemmin, mitä olin tehnyt. Silloin hän iski minua nyrkillä niin että leukani meni sijoiltaan.

 Jotkut sanoivat, että olin liian nuori tienraivaajaksi ja etten ymmärtänyt, kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Noihin aikoihin huomasin, että monet nuoret todistajat keskittyivät totuuden sijasta juhlimiseen ja hauskanpitoon. Se näytti houkuttelevalta, ja joskus mietinkin, pitäisikö minun lopettaa tienraivaus ja pitää hauskaa niin kuin muutkin ikäiseni. Mutta aina kun minulle heräsi tällaisia ajatuksia, juttelin niistä Jehovalle.

 Kun olin 15-vuotias, minuun otettiin yhteyttä eräästä tunnetusta mallitoimistosta. Minulle tarjottiin rahakasta sopimusta mallina Milanossa. Oli kutkuttavaa kuulla, että pääsisin lehtien kansiin ja saisin kävellä kalliissa vaatteissa catwalkeilla. Olin ollut vakituinen tienraivaaja melkein kolme vuotta ja järkeilin, että tämä työ auttaisi minua jatkamaan tienraivausta vielä pitkään. Koska isä oli jättänyt meidät, ajattelin, että tällä työllä voisin myös tukea äitiä taloudellisesti.

 Tein työtarjouksesta rukousasian. Juttelin myös äidin kanssa, jolla oli pitkä kokemus tienraivauksesta, ja erään meille läheisen vanhimman kanssa. Tavalliseen tapaan kiipesin puuhuni ja rukoilin lisää. Sain Jehovalta vastauksen rukouksiini, kun tuo vanhin kiinnitti huomioni Saarnaajan 5:4:ssä olevaan ajatukseen: ’Aina kun annat juhlallisen lupauksen Jumalalle, täytä se. Täytä antamasi juhlalliset lupaukset.’ Olin luvannut palvella Jehovaa koko sydämestäni ja pelkäsin, että tuon työn vastaanottaminen etäännyttäisi minut hänestä. Niinpä kieltäydyin tarjouksesta.

 Pysyin kuin pysyinkin hengissä aikuiseksi asti! Nyt olen onnellisesti naimisissa Jaserin kanssa, joka on vanhin, ja meillä on yhdeksänvuotias poika Connor, joka on kastamaton julistaja. Olen ollut kokoaikaisessa palveluksessa melkein 27 vuotta.

 Muistelen usein niitä pitkiä keskusteluja, joita kävin Jehovan kanssa metsässä tammen oksilla. Pyysin Jehovalta apua, ja hän on vastannut rukouksiini uskomattomilla tavoilla. Hän on vahvistanut, lohduttanut ja opastanut minua. Kerta toisensa jälkeen Jehova on näyttänyt, miten hyvä isä hän on. Olen onnellinen, että valitsin Jehovan ja päätin palvella häntä koko sydämestäni. Se on ollut elämäni paras päätös.”