Monissa maissa nousevat elinkustannukset tekevät elämästä vaikeaa. Tämä vaikuttaa myös Jehovan todistajiin. He eivät silti menetä mielenrauhaansa, koska Raamatussa luvataan, että Jehova Jumala ei koskaan hylkää palvelijoitaan (Heprealaisille 13:5). Jehova on kerta toisensa jälkeen pitänyt lupauksensa huolehtia veljistä ja sisarista. Hän on tehnyt niin myös Filippiineillä, missä on paljon köyhyyttä. Erityisen vaikeaa siellä oli 1970- ja 80-luvulla.

 Sisar nimeltä Vicky a kertoo: ”Joskus ruoka oli niin vähissä, että tuli ihan itku. Välillä pöydässä ei ollut kuin riisiä, suolaa ja vettä.” Florencio-niminen veli ei onnistunut löytämään töitä, ja hän muistelee: ”Minulla oli vain kolme paitaa ja kolmet housut, ja käytin niitä vuorotellen kokouksissa ja konventeissa.” Miten ystävät selvisivät noista ajoista? Miten he pysyivät hengellisesti vahvoina? Miten heidän esimerkkinsä voi auttaa meitä, kun olosuhteet yhtäkkiä muuttuvat?

 Veljet ja sisaret Filippiineillä olivat varmoja siitä, että Jehova huolehtisi heistä vaikeina aikoina. Jehova teki niin monesti yllättävilläkin tavoilla. Sisar nimeltä Cecille kertoo: ”Meidän perheessä oli neljä henkeä, ja meillä oli jäljellä vain kupillinen riisiä. Valmistimme siitä aamiaisen ja rukoilimme, että Jehova antaisi meille syötävää loppupäiväksi. Emme olleet ehtineet syödä loppuun, kun eräs veli toi meille viisi kiloa riisiä. Ilon kyyneleet nousivat silmiin, kun näimme, miten Jehova huolehti meistä. Meillä oli tällaisia kokemuksia paljon.”

 Ystävät saivat apua myös siitä, että he toimivat Raamatun neuvojen mukaan (Sananlaskut 2:6, 7). Tätä valaisee Arcelita-nimisen sisaren kokemus. Kun hän oli uusi totuudessa, hän joutui hankkimaan toimeentulonsa yksin. Hän kertoi tunteistaan ja huolistaan Jehovalle rukouksessa. Sitten hän mietti Sananlaskujen 10:4:ssä olevia sanoja: ”Laiskat kädet johtavat köyhyyteen, mutta ahkerat kädet tuovat rikkautta.” Näistä sanoista Arcelita sai idean perustaa oman kasvimaan. Hän sanoo: ”Tein minkä pystyin ja huomasin, että Jehova selvästi tuki minua. Kasvimaa tuotti niin paljon satoa, että sain itselleni riittävästi syötävää ja pystyin jopa myymään osan sadosta.”

 Todistajilla ei ollut varaa hankkia tontteja eikä rakentaa valtakunnansaleja. Se ei silti estänyt heitä kokoontumasta yhteen ja rohkaisemasta toisiaan (Heprealaisille 10:24, 25). He tekivät voitavansa noissa olosuhteissa. Sisar nimeltä Deborah muistelee: ”Meitä kokoontui noin kuusi henkeä pienessä majassa, jonka minä ja tienraivaajakaverini olimme rakentaneet. Teimme seinät kookospalmujen lehdistä, katon nipapalmujen lehdistä ja penkit palmujen rungoista.”

 Yleensä kokoukset kuitenkin pidettiin ystävien kodeissa. Virginia-niminen sisar sanoo: ”Pieni kotimme oli tehty heinästä ja bambusta. Joka lauantai jouduimme siirtämään huonekalut niin että seuraavana päivänä olisi tilaa pitää kokous.” Eräässä toisessa kodissa haasteena oli vuotava katto. Veli nimeltä Noel kertoo: ”Kun satoi ja vesi tippui sisään, meidän piti laittaa lattialle ämpäreitä. Tällaiset asiat eivät tosin häirinneet meitä, koska tärkeintä oli saada palvoa Jehovaa yhdessä.”

 Todistajien into kenttäpalveluksessa ei kärsinyt, vaikka he olivat köyhiä. Negroksen saarella asuva Lindina muistelee: ”Meillä oli suuri perhe, ja vain isä kävi töissä. Aina rahat eivät riittäneet kenttämatkoihin, joten kävelimme usein alueelle. Se oli kuitenkin mukavaa, koska teimme sen yhdessä. Tiesimme myös, että Jehova oli iloinen.”

 Yksi suurimmista haasteista oli todistaminen vuoristoisilla alueilla, koska sinne oli hankala päästä julkisilla liikennevälineillä. Esther, joka asuu Luzonin saarella, kertoo: ”Meitä oli 6–12 ystävää, ja lähdimme liikkeelle aamuvarhain, koska meidän oli käveltävä monta kilometriä. Olimme kentällä koko päivän. Meillä oli mukana ruokaa, ja söimme puun varjossa. Jos joillain veljillä ja sisarilla ei ollut mitään syötävää, meillä oli tapana sanoa: ’Ei hätää, meillä on ruokaa kaikille.’”

 Jehova on selvästi siunannut todistajien vaivannäköä kenttäpalveluksessa. Esimerkiksi vuonna 1970 Filippiineillä oli julistajia 54 789. Vuonna 1989 heitä oli 102 487 eli melkein kaksinkertainen määrä. Vuonna 2023 julistajia oli jo 253 876.

 Monista taloudellisista vaikeuksista huolimatta ystävät olivat ahkeria ja onnellisia Jehovan palveluksessa. Veli nimeltä Antonio toteaa: ”Olimme köyhiä mutta rakastimme Jehovaa.” Fe Abad -niminen sisar sanoo: ”Kun miehelläni ja minulla oli rahahuolia, me tukeuduimme Jehovaan ja elimme yksinkertaista mutta onnellista elämää. Näin lapsemmekin oppivat luottamaan häneen.”

 ”Köyhyys ei ole mikään ongelma, kun palvelee Jehovaa”, toteaa Samarin saarella asuva Lucila. ”Kun Jehova on ensimmäisenä elämässä, on helpompi olla tyytyväinen ja säilyttää myönteinen asenne. Olen saanut paljon iloa siitä, että raamattukurssioppilaistani on tullut Jehovan ystäviä ja että hekin ovat aloittaneet tienraivauksen.”

 Meidänkin edessämme on vaikeita aikoja. Meitä voivat rohkaista Rodolfo-nimisen vanhimman ajatukset: ”Sain kokea, miten Jehova tuki ja rakasti minua noina koettelevina aikoina 1970- ja 80-luvulla. En vaipunut epätoivoon, vaikka rahat olivat aivan lopussa. Jehova piti minusta hyvää huolta. Elämäni on ollut onnellista, ja haluan kovasti nähdä millaista ’todellinen elämä’ tulee olemaan paratiisissa.” (1. Timoteukselle 6:19.)