Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

ARKISTON AARTEITA

Luku- ja kirjoitustaitoa edistetään maailmanlaajuisesti

Luku- ja kirjoitustaitoa edistetään maailmanlaajuisesti

 ”Kasvoin maatilalla”, kertoo Brasiliassa asuva Agostinho. ”Olimme hyvin köyhiä. Minun täytyi jättää koulu kesken, jotta voisin tehdä työtä ja osallistua perheemme elättämiseen.” Agostinho oppi lukemaan ja kirjoittamaan vasta 33-vuotiaana. ”Se että opin lukemaan ja kirjoittamaan, kohotti itsekunnioitustani”, hän sanoo.

 Agostinho on yksi niistä yli 250 000 ihmisestä, joita Jehovan todistajat ovat viimeisten 70 vuoden aikana opettaneet lukemaan ja kirjoittamaan. Miksi Jehovan todistajat järjestävät tällaisia kursseja? Mitä hyötyä tästä koulutuksesta on ollut ihmisille?

Luku- ja kirjoitustaidottomuus hidastaa hengellistä edistymistä

 1930-luvun puoliväliin mennessä Jehovan todistajat saarnasivat 115 maassa. Todistaakseen eri kieliä puhuville ihmisille lähetystyöntekijät soittivat äänitteitä raamatullisista puheista, jotka oli käännetty paikallisille kielille. Joissakin tapauksissa heillä oli näillä kielillä myös jotain kirjallisuutta. Monet olivat hyvin kiinnostuneita Raamatusta, mutta luku- ja kirjoitustaidottomuus hidasti useiden edistymistä.

 Ihmisten oli vaikea oppia soveltamaan Raamatun periaatteita elämäänsä, koska he eivät osanneet itse lukea Raamattua (Joosua 1:8; Psalmit 1:2, 3). Heidän oli myös vaikea huolehtia kristillisistä velvollisuuksistaan. Esimerkiksi jos vanhemmat eivät osanneet lukea, heidän piti nähdä enemmän vaivaa, jotta he olisivat voineet opettaa lapsilleen Raamatun totuutta (5. Mooseksen kirja 6:6, 7). Lisäksi jos uusi julistaja ei osannut lukea, hän ei pystynyt juurikaan käyttämään Raamattua opetustyössään.

Kampanja lukutaidon edistämiseksi

 1940- ja 1950-luvuilla Nathan Knorr ja Milton Henschel, kaksi Jehovan todistajien työn johdossa ollutta veljeä, matkustivat useisiin maihin organisoimaan saarnaamistyötä. He kannustivat haaratoimistoja järjestämään seurakunnissa luku- ja kirjoitustaidon kursseja niissä maissa, joissa luku- ja kirjoitustaidottomuus olivat yleisiä.

Lukutaidon opas julkaistaan cinyanjan kielellä konventissa Chingolassa Sambiassa vuonna 1954

 Haaratoimistot lähettivät seurakunnille ohjeet kurssien järjestämistä varten. Joissakin maissa paikallisilla viranomaisilla oli olemassa materiaalia, jota voitiin hyödyntää. Esimerkiksi Brasiliassa haaratoimisto sai valtiolta oppikirjoja ja muita tarvikkeita ja lähetti ne edelleen seurakunnille. Muissa maissa todistajien täytyi itse valmistaa materiaali luku- ja kirjoitustaidon kurssia varten.

 Luku- ja kirjoitustaidon kurssit olivat avoimia kaikille: miehille ja naisille, nuorille ja vanhoille. Tavoitteena oli opettaa ihmiset lukemaan omalla äidinkielellään. Tämä merkitsi sitä, että joissakin seurakunnissa kurssi piti järjestää useilla eri kielillä.

Kurssista on monenlaista hyötyä

 Mitä hyötyä kursseista on ollut? Meksikossa asuva Jehovan todistaja kertoo: ”Nyt voin selvästi ymmärtää, mitä Raamattu sanoo, ja siksi se koskettaa sydäntäni. Sen ansiosta että osaan lukea, olen voinut paremmin todistaa naapureilleni ja olen myös voinut kertoa hyvää uutista useammille ihmisille.”

 Luku- ja kirjoitustaidon kurssit ovat auttaneet ihmisiä ymmärtämään Raamattua, mutta sen lisäksi niistä on ollut muutakin hyötyä. Burundista oleva Isaac sanoo: ”Luku- ja kirjoitustaito on auttanut minua oppimaan rakentamistaitoja. Sain töitä rakennusalalta ja nyt valvon laajoja rakennusurakoita.”

Chichewaa opetetaan valtakunnansalilla Lilongwessa Malawissa vuonna 2014

 Perussa asuva Jesusa oli 49-vuotias, kun hän osallistui luku- ja kirjoitustaidon kurssille. Hän kertoo: ”Olen kotiäiti. Kun menen ruokakauppaan, minun täytyy tietää, mitä tuotteita siellä on ja mitä ne maksavat. Aikaisemmin se oli vaikeaa. Nyt olen kurssin ansiosta varmempi, kun ostan ruokaa perheelleni.”

 Monien maiden viranomaiset ovat kiittäneet Jehovan todistajia heidän työstään luku- ja kirjoitustaidon edistämiseksi. Todistajat järjestävät edelleen luku- ja kirjoitustaidon kursseja, joilla käytettäviä menetelmiä ja materiaaleja on kehitetty vuosien varrella. He ovat suunnitelleet ja painaneet 720 kielellä lähes 224 miljoonaa kirjasta, joiden avulla autetaan ihmisiä, jotka eivät osaa lukea tai joilla on vain vähän koulutusta. a

a Esimerkiksi kirjanen Opettele lukemaan ja kirjoittamaan on saatavilla 123 kielellä ja kirjanen Kuuntele Jumalaa 610 kielellä.