Vartuin Englannin maaseudulla lähellä Bicesterin kaupunkia. Minulla oli isoveli ja isosisko, ja perheemme asui vuokralla pienessä maalaistalossa. 19-vuotiaana päätin seurata sisarusteni mallia ja aloittaa tienraivauksen. Myöhemmin minut määrättiin erikoistienraivaajaksi Skotlantiin. Sitten vuonna 1970, kun olin 23-vuotias, minut kutsuttiin Lontoon Beteliin. Siellä ”löysin” viittomakielen. Se mullisti elämäni ja teki siitä hyvin rikasta ja palkitsevaa.

Opin viittomakieltä

 Betelissä ollessani kuuluin Mill Hillin seurakuntaan, jossa oli useita kuuroja todistajia. En halunnut, että kielimuuri estäisi meitä ystävystymästä. Niinpä päätin istua heidän vieressään kokouksissa.

 Tuohon aikaan Britanniassa ei ollut yhtään viittomakielistä seurakuntaa. Kuurot kävivät englanninkielisissä kokouksissa, joissa kuulevat veljet ja sisaret tulkkasivat heille ohjelman. He viittoivat englannin kieliopin mukaisesti, lähes sanasta sanaan. Sitä mukaa kun kuurot opettivat minua kärsivällisesti viittomaan, huomasin, että viittomakielessä on täysin oma kielioppi ja sanajärjestys. Englanti oli heille käytännöllisesti katsoen vieras kieli. Kun tajusin sen, aloin rakastaa ja arvostaa kuuroja ystäviäni entistä enemmän, koska he kaikesta huolimatta kävivät uskollisesti kokouksissa. Tein myös vieläkin kovemmin töitä oppiakseni kunnolla viittomakieltä.

 Britanniassa kuurojen virallinen kieli on brittiläinen viittomakieli. Ajan mittaan tulkit ryhtyivät käyttämään kokouksissa viitotun englannin sijasta tätä kehittynyttä, monipuolista kieltä. Se yhdisti kuuroja ja kuulevia ystäviä, ja kuurot saivat kokouksista paljon enemmän irti. Menneiden 50 vuoden aikana olen nähnyt, miten Jehova on siunannut viittomakielistä kenttää. Haluaisin kertoa joistain edistysaskeleista, joissa olen saanut olla mukana.

Viittomakielinen toiminta alkaa kukoistaa

 Vuonna 1973, noin vuosi sen jälkeen kun minut oli nimitetty vanhimmaksi, kuuro veli nimeltä Michael Eagers ehdotti, että ryhtyisimme pitämään viittomakielisiä kokouksia. Haaratoimiston luvalla aloin erään toisen vanhimman kanssa järjestää kerran kuussa kokouksen brittiläisellä viittomakielellä Deptfordissa Lontoon kaakkoisosassa.

 Tulokset olivat huippuhyviä! Ensimmäiseen viittomakieliseen kokoukseen tuli kuuroja ystäviä Lontoosta ja muualta Kaakkois-Englannista. Vihdoinkin kuurot todistajat ja kiinnostuneet saivat hengellistä opetusta omalla kielellään. Ohjelman jälkeen kerroimme usein kokemuksia ja nautimme yhdessä pientä purtavaa. Lisäksi minä pystyin tekemään paljon kaivattua paimennustyötä.

 Myöhemmin viittomakielisiä kokouksia alettiin pitää myös Birminghamin ja Sheffieldin kaupungeissa. Näihin kokouksiin tuli useita kuulevia veljiä ja sisaria, jotka halusivat oppia viittomakieltä. Monet heistä olivat mukana auttamassa, kun viittomakielinen toiminta myöhemmin laajeni muualle maahan.

Saan rinnalleni ihanan vaimon

 Vuonna 1974 tapasin kauniin sisaren, Stella Barkerin, joka oli erikoistienraivaajana eräässä seurakunnassa Betelin lähistöllä. Rakastuimme, ja menimme naimisiin vuonna 1976. Sen jälkeen Stella ja minä palvelimme yhdessä erikoistienraivaajina Hackneyn seurakunnassa Pohjois-Lontoossa, ja Stella tuli mukaan viittomakieliseen toimintaan. Jälkeenpäin ajateltuna se, että olimme molemmat tienraivaajia, antoi erinomaisen alun avioliitollemme.

 Vähän sen jälkeen Stella ja minut pyydettiin avustajiksi Beteliin. Se oli kiireistä aikaa. Toimin myös kierrosvalvojan sijaisena ja opetin vanhimpia Valtakunnan palveluskoulussa. Lisäksi olin mukana organisoimassa viittomakielistä tulkkausta englanninkielisiin aluekonventteihin. Olimme väsyneitä mutta onnellisia. (Matteus 11:28–30.)

 Saimme uuden ilonaiheen, kun perheemme kasvoi. Ensin vuonna 1979 syntyi Simon ja vuonna 1982 Mark. Vanhemmuus toi kuitenkin mukanaan lisää vastuuta. Miten selvisimme kaikesta? Päätimme Stellan kanssa, että aina kun minun piti matkustaa jonnekin järjestön tehtävien takia, lähtisimme yhdessä perheenä ja samalla tekisimme poikien kanssa jotain kivaa. Halusimme, että he näkevät, miten paljon iloa Jehovan palvelemisesta saa. Niinpä kun pojat varttuivat, he oppivat viittomaan ja lisäksi aloittivat tienraivauksen. Noin 40 vuotta sen jälkeen kun perheemme vasikka aloitti Betel-palveluksensa, Simon ja Mark tekivät samoin. Se oli mahtavaa!

Uusia edistysaskeleita

 1990-luvulle tultaessa Britanniassa oli joitain kuuroja avustavia palvelijoita mutta ei yhtään kuuroa vanhinta. Siksi kuulevien vanhinten, jotka eivät osanneet viittoa, piti arvioida, olisiko joku noista veljistä ”pätevä opettamaan” ja palvelemaan valvojana (1. Timoteukselle 3:2). Yksi kuuro avustava palvelija oli Bernard Austin, joka kuului englanninkieliseen seurakuntaan. Hän rakasti sydämestään veljiä ja sisaria, ja he pitivät häntä suuressa arvossa. Olin aivan innoissani, kun Bernard nimitettiin vanhimmaksi. Hän olikin koko Britannian ensimmäinen kuuro vanhin.

 Vuonna 1996 tapahtui jotain merkittävää. Haaratoimisto näytti vihreää valoa Britannian ensimmäiselle viittomakieliselle seurakunnalle, ja se perustettiin Ealingiin Länsi-Lontooseen. Muutakin hyvää oli tulossa.

Hyötyä kaikista hengellisistä tilaisuuksista

 1980- ja 90-luvuilla tein etätöitä Betelin palvelusosastolle ja vastasin viittomakielistä kenttää koskeviin tiedusteluihin. Ystävät kirjoittivat joskus haaratoimistoon ja kysyivät, miten he voisivat auttaa kuuroja hyötymään enemmän englanninkielisistä kokouksista ja konventeista. Tuolloin niissä ei ollut virallista viittomakielistä tulkkausta eikä kuuroja varten ollut julkaisuja. Niinpä minun piti usein kehottaa ystäviä – kuulevia ja kuuroja – olemaan kärsivällisiä ja odottamaan Jehovaa.

 Kärsivällisyytemme palkittiin. Ennen pitkää haaratoimisto alkoi järjestää viittomakielistä tulkkausta kokouksissa ja konventeissa. Lisäksi kuurot pääsivät istumaan eturiveille, niin että he näkivät hyvin sekä puhujan että tulkin. Nyt kuurot veljet ja sisaret todella tunsivat, että Jehova rakasti heitä ja että he olivat arvokas osa hänen perhettään.

 Ensimmäinen viittomakielinen erikoiskonventtipäivä pidettiin 1. huhtikuuta 1995 Dudleyn konventtisalilla Keski-Englannissa. Autoin entistä kierrosvalvojaa veli David Merryä konventtijärjestelyissä. Päästäkseen konventtiin jotkut kuurot todistajat matkustivat satoja kilometrejä – jopa maan pohjoisosasta Skotlannista ja Lounais-Englannista Cornwallista asti. Muistan vieläkin, miten jännitys väreili ilmassa, kun yli 1 000 henkeä saapui tähän historialliseen konventtiin.

 Vuonna 2001 haaratoimiston veljet pyysivät veli Merryä ja minua järjestämään seuraavana vuonna aluekonventin brittiläisellä viittomakielellä. Se oli melkoinen urakka. Jehova kuitenkin siunasi kaikkien vapaaehtoisten kovan työn, ja konventti oli onnistunut ja ikimuistoinen. Sen jälkeen sain useita vuosia olla mukana järjestämässä viittomakielisiä kierros- ja aluekonventteja, kunnes Jehovan ansiosta vastuutehtäviin löytyi päteviä nuoria veljiä.

Videoita kuuroille

 Vuonna 1998 olimme haltioissamme, kun Jehovan järjestö valmisti ensimmäisen julkaisun brittiläisellä viittomakielellä: Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen videokasettina. Johdimme sen avulla monia raamattukursseja. Myöhemmin saatiin myös useita muita viittomakielisiä julkaisuja.

 Vuoden 2002 konventissa valtakunnanlaulut tulkattiin ensimmäistä kertaa brittiläiselle viittomakielelle. Kuurot veljet ja sisaret pystyivät nyt ”laulamaan” kauniita lauluja seuraamalla viittojaa, ja he pystyivät myös eläytymään jopa musiikin mukaansatempaavaan rytmiin. Muistan edelleen, miten eräällä kuurolla vanhimmalla oli kyyneleet silmissä, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa ”laulamaan” toisten mukana.

 Vuoden 2002 konventissa nähtiin jotain muutakin ensimmäistä kertaa. Lontoon viittomakielistä seurakuntaa oli pyydetty valmistamaan ja kuvaamaan näytelmä. Miten me pystyisimme siihen? Meillä ei ollut ollenkaan kokemusta! Jälleen kerran Jehova tuli avuksemme – tällä kertaa hän auttoi meitä löytämään veljiä, jotka osasivat tehdä ja editoida elokuvia. Se oli valtava menestys! Lisäksi meille karttui hyvää kokemusta, josta oli paljon hyötyä, kun minulle annettiin tehtäväksi valvoa vuosina 2003–2008 viittomakielisten konventtinäytelmien videointia Betelissä.

 Minun ja Stellan mielestä oli ihanaa olla Betelissä yhdessä meidän poikien kanssa. Meillä oli kuitenkin kädet täynnä työtä. Monen viikon harjoittelun ja kuvaamisen jälkeen näyttelijät ja tuotantotiimi olivat sekä fyysisesti että henkisesti aivan lopussa. Mutta se oli sen arvoista. Sydämemme oli pakahtua, kun kuurot veljet ja sisaret näkivät Raamatun kertomusten heräävän eloon, ja monet heistä itkivät ilosta.

 Saimme aina vain lisää ja lisää hengellisiä lahjoja. Vuonna 2015 Vartiotornin tutkittavaa numeroa alettiin julkaista videoina brittiläisellä viittomakielellä. Sitten vuonna 2019 ilmestyi Matteuksen evankeliumi. Nyt meillä on kaikki Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset, ja Heprealaisia kirjoituksia ollaan kääntämässä kovaa vauhtia. Kuurot veljet ja sisaret ovat Jehovalle äärettömän kiitollisia!

 Jehovan palvelijoina olemme yhtä perhettä, ja haluamme taivaallisen Isämme tavoin osoittaa rakkautta tasapuolisesti kaikille ihmisille (Apostolien teot 10:34, 35). Minä ja perheeni olemme edelleen hyvin vaikuttuneita siitä, miten paljon järjestö käyttää aikaa, energiaa ja muita resursseja auttaakseen kaikenlaisia ihmisiä – myös kuuroja ja sokeita. a

 Kaikki tämä työ on ollut vaivan arvoista, koska nyt Britanniassa on useita viittomakielisiä seurakuntia. On ollut mahtavaa nähdä viittomakielisen kentän kasvavan ”pienestä alusta” (Sakarja 4:10). Kaikki kunnia kuuluu tietysti Jehovalle: Hän ohjaa järjestöään, ja hän antaa palvelijoilleen kaiken, mitä he tarvitsevat, niin että he voivat kertoa hyvää uutista kaikenlaisille ihmisille. Hän saa totuuden siemenen kasvamaan vilpittömien ihmisten sydämessä.