Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Japanin haaratoimistossa (vasemmalla) on käynnissä mittava remontti ja Angolan haaratoimistossa (oikealla) iso laajennusprojekti

MIHIN LAHJOITUKSIA KÄYTETÄÄN?

Rakentaminen tukee kenttätyötä

Rakentaminen tukee kenttätyötä

20. LOKAKUUTA 2023

 Hallintoelimelle on tärkeää, että järjestöllämme on käytössä rakennuksia, jotka mahdollistavat hyvän uutisen viemisen mahdollisimman laajalti. Esimerkiksi palvelusvuonna 2023 käytettiin yli 470 miljoonaa euroa valtakunnansalien ja konventtisalien ostamiseen, rakentamiseen, remontoimiseen ja huoltotöihin. Tähän summaan ei ole laskettu niitä varoja, joita seurakunnat käyttivät oman valtakunnansalinsa kunnossapitoon ympäri maailman.

 Lisäksi lahjoitusvarojen avulla rakennetaan ja ylläpidetään haaratoimistotiloja, joilla on tärkeä osa kenttätyön organisoimisessa ja tukemisessa. Betelien toimintaa on yksinkertaistettu, jotta varoja säästyy valtakunnansalien ja konventtisalien tarpeisiin. Edelleen huomattava määrä lahjoituksista käytetään kuitenkin myös haaratoimistotilojen remontoimiseen ja uudelleenjärjestelyihin. Katsotaan nyt, miksi tällaiset projektit ovat tärkeitä ja miten Betelit tukevat hyvän uutisen julistustyötä.

Rakennukset saavat ”uuden alun”

 Monet haaratoimistorakennukset ovat yli 30 tai 40 vuotta vanhoja. Maailmanlaajuisella suunnittelu- ja rakennusosastolla palveleva veli nimeltä Nicholas sanoo: ”Vaikka rakennuksesta pidettäisiin hyvää huolta, ajan myötä se alkaa väistämättä rapistumaan. Remontti voi antaa rakennukselle aivan uuden alun ja pidentää sen käyttöikää.”

 Haaratoimistojen tiloja on tärkeä mukauttaa järjestön muuttuviin tarpeisiin. Julistajien määrä on kasvanut hyvin paljon ympäri maailman, ja siksi moniin haaratoimistoihin on tarvittu lisää vapaaehtoisia. Niinpä monet rakennukset, jotka olivat aiemmin aivan sopivan kokoisia, alkavatkin olla tupaten täynnä.

 Myös turvallisuusnäkökohdat on tärkeä ottaa huomioon. Mitä pidemmälle viimeiset päivät etenevät, sitä enemmän sattuu tuhoisia luonnononnettomuuksia (Luukas 21:11). Nykyaikaiset remontointimenetelmät tekevät rakennuksista turvallisempia. Niiden ansiosta haaratoimistojen tiloja voidaan myös tarvittaessa hyödyntää paremmin katastrofiavun organisoimiseen samalla kun kentällä tehtävän työn tukeminen jatkuu keskeytyksettä.

Jehovan siunaus on ilmeinen

 Palvelusvuoden 2023 aikana tehtiin merkittäviä rakennus- tai remontointitöitä 43 haaratoimistossa. Toisin sanoen melkein joka toisessa haaratoimistossa oli käynnissä jonkinlainen rakennusprojekti. Otetaan rakennushankkeista pari esimerkkiä, jotka havainnollistavat sitä, miten tärkeää tämä hallintoelimen ohjauksessa tehtävä työ on.

 Angola. Haaratoimistokomiteassa palveleva Matt kertoo: ”Olemme todella saaneet nähdä Haggain 2:7:n ennustuksen täyttyvän. Kymmenessä vuodessa Angolan julistajamäärä kasvoi 60 prosenttia. Siksi beteliläisiä olisi tarvittu kolminkertainen määrä, mutta Betelissä ei yksinkertaisesti ollut riittävästi tilaa. Niinpä monet beteliläiset olivat hyvin kuormitettuja ja joutuivat tekemään tavallista pidempiä päiviä.”

Uudet toimistotilat (oikealla) tarjoavat paremmat puitteet beteliläisille

 Joillekin veljille annettiin tehtäväksi selvittää, millainen ratkaisu vastaisi parhaiten kasvaviin tarpeisiin. Aluksi he ajattelivat, että olisi nopeinta ja viisainta kunnostaa jo olemassa olevia haaratoimistotiloja. Asian tarkempi tutkiminen kuitenkin paljasti, ettei se olisi järkevintä lahjoitusvarojen käyttöä. Sen sijaan veljet ehdottivat, että olisi kannattavampaa ostaa ja remontoida eräs lähellä sijaitseva rakennus. Matt kertoo: ”Kun suunnitelma esitettiin ensimmäistä kertaa haaratoimistokomitealle, olimme huolissamme siitä, olisiko lopputulos yhtä hyvä kuin jos remontoisimme jo omistamamme rakennuksen. Kävi kuitenkin ilmi, että rakennuksen hankkiminen ja remontoiminen oli hyvä idea ja se täytti tarpeemme erittäin hyvin. Jehova selvästi siunasi tätä ratkaisua.”

Haaratoimiston tontilla sijaitsevat väliaikaiset asuinrakennukset mahdollistavat sen, että useammat vapaaehtoiset voivat tukea valtakunnan työtä

 Angolan haaratoimistoon tarvitaan todennäköisesti vielä lisää tilaa tulevaisuudessa. Vastikään hankittu rakennus, Betelin tontilla sijaitsevat väliaikaiset asuinrakennukset sekä ulkopuolelta vuokratut asunnot ovat kuitenkin osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi Angolassa, jossa kasvu on ollut valtavaa.

Angolan projektiin osallistuu monia sisaria

 Japani. Haaratoimiston päärakennukset on rakennettu noin 40 vuotta sitten, eikä niihin ole aiemmin tehty suurempia remontteja. Vaikka rakennuksista on pidetty erittäin hyvää huolta, aika on tehnyt tehtävänsä ja ne ovat olleet jo jonkin aikaa mittavan remontin tarpeessa. Tällä hetkellä käynnissä ovatkin tilojen laajat korjaustyöt.

 Elämä Betelissä on muuttunut vuosien varrella. Ennen vuotta 2015 beteliläisille valmistettiin lähes kaikki ateriat. Tähän tuli kuitenkin muutos, ja nykyään he valmistavat suurimman osan aterioistaan itse. Aiemmin Japanin Betelin asuinhuoneistoissa kokkaamiseen riitti pieni keittiön tapainen nurkkaus. Nyt niihin kuitenkin remontoitiin toimiva keittiöalue, jossa ruoanlaitto onnistuu helpommin. Betelissä palveleva sisar nimeltä Kumiko sanoo: ”Keittiön ansiosta huoneisto tuntuu kotoisammalta ja minun on helpompi mukautua uusiin järjestelyihin Betelissä.”

Uudet keittiöt (oikealla) toimivat paremmin beteliläisten nykyisessä arjessa

 Japanin haaratoimistolla on keskeinen rooli maailmanlaajuisessa valtakunnan työssä (Matteus 28:19, 20). Se on toinen niistä haaratoimistoista, joissa painetaan koko Raamattua. Remontin yhteydessä päätettiin asentaa leikkuu- ja pölynkeruujärjestelmä, joka lisää painossa palvelevien ystävien turvallisuutta. Laitteiston ostaminen ja asentaminen tuli maksamaan yli 900 000 euroa, mutta sen ansiosta hengellistä ruokaa voidaan edelleen painaa ja toimittaa seurakuntiin.

Leikkuu- ja pölynkeruujärjestelmä parantaa painossa palvelevien ystävien turvallisuutta

 Veljet näkivät paljon vaivaa sen eteen, ettei Raamattujen painaminen keskeytyisi remontin aikana. Japanin haaratoimistokomiteassa palveleva Trey kertoo: ”Eräässä remontin vaiheessa julkaistiin Uuden maailman käännös useilla eri kielillä ja painetuista Raamatuista oli kasvava tarve eri puolilla maailmaa. Monien ihmisten ja osastojen täytyi tehdä tiivistä yhteistyötä, jotta voitiin laatia aikataulu, joka mahdollisti samanaikaisesti sekä Raamattujen painamisen että laitteistojen asentamisen.” Näistä haasteista huolimatta maalis-elokuussa 2023 painettiin lähes 220 000 Raamattua kuukaudessa, samalla kun painotilojen remontti oli kiihkeimmillään. Kaikki tämä onnistui ilman ylimääräisiä kustannuksia.

 Haaratoimiston remontissa on otettu huomioon myös energiansäästöön liittyvät näkökohdat. On arvioitu, että uusien aurinkopaneelien asentaminen tulee säästämään energiakustannuksissa noin 110 000 euroa vuodessa. Kolminkertaisilla ikkunoilla puolestaan tullaan säästämään arviolta yli 9 000 euroa vuodessa. Tällaiset investoinnit ovat tietenkin kalliita, mutta myöhemmin ne maksavat itsensä takaisin. Arvioiden mukaan uudet aurinkopaneelit ja ikkunat tulevat säästämään käyttöikänsä aikana yhteensä noin 3,3 miljoonaa euroa. Kaiken lisäksi tällaiset ratkaisut vähentävät rakennusten ympäristökuormitusta.

Uudet kolminkertaiset ikkunat vähentävät energiankulutusta

”Paljon työtä on vielä tehtävänä”

 Kaksi edellä mainittua remonttihanketta havainnollistavat sitä, miten paljon työtä vaaditaan, jotta haaratoimistot voivat jatkaa tärkeää toimintaansa. Maailmanlaajuisella suunnittelu- ja rakennusosastolla palveleva Aaron sanoo: ”Tällä saralla on saatu paljon aikaan, mutta paljon työtä on vielä tehtävänä.” Miten tässä valtavassa urakassa voidaan onnistua? Aaron jatkaa: ”Tällaiset projektit eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoisia lahjoituksia. Arvostamme kovasti myös kaikkien niiden asennetta, jotka ovat aiemmin tarjoutuneet käytettäviksi tai jotka järjestelevät parhaillaan asioitaan niin, että voisivat tarjoutua apuun myöhemmin. Se että veljet ja sisaret ovat olleet valmiita antamaan aikaansa, voimiaan ja varojaan, on vaikuttava todiste Jehovan siunauksesta.” (Psalmit 110:3.)

 Kaikki rakentaminen ja remontoiminen toteutetaan maailmanlaajuiseen työhön annettujen vapaaehtoisten lahjoitusten avulla. Tällaisia lahjoituksia arvostetaan hyvin paljon.