Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Päästäänkö korruptiosta koskaan eroon?

Päästäänkö korruptiosta koskaan eroon?

 Valtion virkamiesten korruptio on maailmanlaajuinen vakava ongelma. a Esimerkiksi koronapandemian aikana monien maiden virkamiehiä syytettiin siitä, että he vetivät välistä rahoja, jotka oli tarkoitettu pandemiaa vastaan taistelemiseen. Sen vuoksi ihmiset jäivät vaille tarvitsemaansa hoitoa, ja monet joutuivat kärsimään ja jotkut jopa menettivät henkensä.

 Korruptio ulottuu kaikkialle. Britannian entinen pääministeri David Cameron sanoi: ”Korruptio on suuri ja sekava vyyhti, johon kaikki valtiot ovat sotkeutuneet.”

 Pian kaikenlainen korruptio tulee kuitenkin loppumaan. Miten? Raamatun mukaan Jumala puuttuu asioihin.

Mistä tiedämme, että Jumala puuttuu korruptioon?

 Raamatussa Jumala sanoo: ”Minä, Jehova, rakastan oikeutta, vihaan ryöstöä ja vääryyttä.” b (Jesaja 61:8.) Jumalalta ei jää huomaamatta se kärsimys, jota korruptio aiheuttaa ihmisille (Sananlaskut 14:31). Jumala lupaakin: ”Koska ahdistettuja sorretaan – –, minä ryhdyn toimiin.” (Psalmit 12:5.)

 Millaisiin toimiin Jumala ryhtyy? Sen sijaan, että hän parantelisi nykyisiä hallituksia, hän tulee korvaamaan ne omalla taivaallisella hallituksellaan, jota kutsutaan ”Jumalan valtakunnaksi” (Markus 1:14, 15; Matteus 6:10). Raamatussa sanotaan: ”Taivaan Jumala perustaa valtakunnan, joka – – murskaa kaikki nämä [ihmisten] valtakunnat ja tekee niistä lopun, ja vain se pysyy ikuisesti.” (Daniel 2:44.) Näin Jumala tekee lopun korruptiosta.

Hallitus, jossa ei ole korruptiota

 Mitkä asiat varmistavat, että taivaallinen hallitus ei korruptoidu?

  1.  1. Jumalan tuki. Taivaallisen valtakunnan on perustanut kaikkivaltias Jumala (Ilmestys 11:15).

     Miksi sillä on merkitystä: Ihmishallitukset ovat riippuvaisia kansalaistensa rahoista, mikä johtaa usein lahjontaan, varkauksiin ja manipulointiin. Taivaallista hallitusta tukee kuitenkin kaikkivaltias Jumala, joten se pystyy aina pitämään huolta kansalaisistaan (Psalmit 145:16).

  2.  2. Hyvä hallitsija. Jumala on nimittänyt Jeesuksen Kristuksen valtakunnan kuninkaaksi (Daniel 7:13, 14).

     Miksi sillä on merkitystä: Parhaatkin ihmishallitsijat ovat vaikutuksille alttiita (Saarnaaja 7:20). Sitä vastoin Jeesus on osoittanut, ettei häntä voi lahjoa (Matteus 4:8–11). Hän rakastaa valtakuntansa kansalaisia, ja heidän hyvinvointinsa on lähellä hänen sydäntään (Psalmit 72:12–14).

  3.  3. Toimivat lait. Jumalan valtakunnan lait ovat täydellisiä, ja niiden noudattaminen tekee elämästä onnellista (Psalmit 19:7, 8).

     Miksi sillä on merkitystä: Ihmisten lait ovat usein monimutkaisia ja rasittavia eikä niitä aina noudateta, mikä osaltaan lisää korruptiota. Toisaalta Jumalan lait ovat käytännöllisiä ja niistä on aina hyötyä (Jesaja 48:17, 18). Nämä lait kertovat paitsi sen, miten meidän tulisi toimia, myös sen, minkä tulisi motivoida meitä (Matteus 22:37, 39). Jumala ei tuijota kylmästi pelkästään lakipykäliä vaan ottaa huomioon sen, mitä hän näkee meidän sydämessämme (Jeremia 17:10).

 Tutustu tarkemmin Raamatun lupaukseen ajasta, jolloin ei enää ole korruptoituneita hallituksia.

a Erään määritelmän mukaan korruptio tarkoittaa vallan väärinkäyttöä henkilökohtaisen hyödyn saamiseksi.

b Jehova on Raamatun mukaan Jumalan nimi (Psalmit 83:18). Lue lisää kirjoituksesta ”Kuka on Jehova?