PYSY VALVEILLA
Sotien viattomat siviiliuhrit – Mitä Raamattu sanoo?
YK:n mukaan:
Gazan konfliktissa on 7.–23. lokakuuta 2023 välisenä aikana kuollut ainakin 6 400 ja loukkaantunut 15 200 ihmistä, joista suurin osa oli siviilejä. Lisäksi satojentuhansien on täytynyt jättää kotinsa.
Venäjän ja Ukrainan välisessä sodassa oli Ukrainassa 24. syyskuuta 2023 mennessä kuollut 9 701 siviiliä ja loukkaantunut 17 748.
Mitä toivoa Raamattu antaa sotien viattomille uhreille?
Syitä toivoon
Raamatussa luvataan, että Jumala ”lopettaa sodat kaikkialta maailmasta” (Psalmit 46:9). Tämä tapahtuu, kun Jumalan valtakunta, joka on taivaassa oleva hallitus, ottaa vallan pois ihmisten nykyisiltä hallituksilta (Daniel 2:44). Silloin maapallolla ei enää ole nykyisenkaltaisia ongelmia.
Raamatussa kerrotaan, mitä Jumalan valtakunnan kuningas Jeesus tulee tekemään:
”Hän vapauttaa köyhät, jotka huutavat apua, alhaiset ja kaikki, joilla ei ole auttajaa. Hän säälii alhaisia ja köyhiä ja pelastaa köyhät. Hän vapauttaa heidät sorrosta ja väkivallasta.” (Psalmit 72:12–14.)
Jumala korjaa kaiken vahingon, jota sodat ja väkivalta ovat aiheuttaneet.
”Hän pyyhkii kaikki kyyneleet heidän silmistään. Kuolemaa ei enää ole, eikä surua, valitusta eikä tuskaa enää ole. Kaikki entinen on poissa.” (Ilmestys 21:4.)
Jumalan valtakunta tarttuu pian toimeen ja ottaa maapallon asiat hoitoonsa. Raamatussa on ennustettu, että sodat ja niihin liittyvät uutiset olisivat nykyään yleisiä (Matteus 24:6). Nämä ja muut tapahtumat osoittavat, että elämme ”viimeisiä päiviä”, jolloin ihmisten hallitukset ovat tulleet tiensä päähän (2. Timoteukselle 3:1).