PYSY VALVEILLA
Tuhoisat tulvat – Mitä Raamattu sanoo?
Tulvat ovat viime aikoina aiheuttaneet mittavia vahinkoja eri puolilla maailmaa:
”Kiinan pääkaupungissa satoi lauantain ja keskiviikon välisenä aikana ennätykselliset 744,8 millimetriä. Tällaisiin sademääriin ei ole ylletty ainakaan 140 vuoteen.” (AP News, 2. elokuuta 2023.)
”Taifuuni Khanun aiheutti torstaina jo toista päivää rankkasateita ja rajuja tuulia Japanin eteläosassa. Kaksi ihmistä on saanut surmansa. – – Taiwanin vuoristoisissa keskiosissa voi sataa jopa 0,6 metriä, kun myrsky etenee sinne asti.” (Deutsche Welle, 3. elokuuta 2023.)
”Atlantin puoleisessa Kanadassa saatiin rankimmat sateet 50 vuoteen, ja ne aiheuttivat viikonloppuna tulvia [Nova Scotiassa].” (BBC News, 24. heinäkuuta 2023.)
Mitä sanottavaa Raamatulla on tähän?
Merkki ”viimeisistä päivistä”
Raamatun mukaan elämme nykyään ”viimeisiä päiviä” (2. Timoteukselle 3:1). Jeesus ennusti, että tänä aikana ”nähdään pelottavia asioita” (Luukas 21:11). Ilmastonmuutos vaikuttaa osaltaan siihen, että sään ääri-ilmiöt ovat entistä yleisempiä, rajumpia ja arvaamattomampia.
Toivoa on
Raamatussa kerrotaan myös, että maailman pelottavat tapahtumat antavat syyn olla toiveikas. Jeesus sanoi: ”Kun näette näiden tapahtuvan, te tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä.” (Luukas 21:31; Matteus 24:3.)
Nykyiset huolestuttavat uutiset puhuvat sen puolesta, että Jumalan valtakunta palauttaa pian veden kiertokulun ja koko luonnon tasapainoon (Job 36:27, 28; Psalmit 107:29).
Lisää tietoa siitä, miten Jumalan valtakunta korjaa ympäristöongelmat, on artikkelissa ”Kuka pelastaa maapallon?”