Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Makea ja karvas sanoma

Makea ja karvas sanoma

Luku 24

Makea ja karvas sanoma

Näky 6 – Ilmestys 10:1–11:19

Aihe: Näky pienestä kirjakääröstä; temppelikokemuksia; seitsemänteen trumpettiin puhaltaminen

Täyttymyksen aika: Siitä, kun Jeesus nousi valtaistuimelle vuonna 1914, suureen ahdistukseen

1, 2. a) Mihin toinen ”voi!” johti, ja milloin tämä ”voi!” tulee olemaan täysin julistettu? b) Kenen Johannes näkee nyt laskeutuvan taivaasta?

 TOINEN ”voi!” on ollut tuhoisa. Se on vitsannut kristikuntaa ja sen johtajia, ”kolmatta osaa ihmisistä”, joiden on näin paljastettu olevan hengellisesti kuolleita. (Ilmestys 9:15) Johannes on varmaan ihmetellyt sen jälkeen, mitä kolmas ”voi!” mahtaisi tuoda tullessaan. Mutta hetkinen! Toinen ”voi!” ei ole vielä lopussa – ei ennen kuin saavutamme vaiheen, joka on merkitty muistiin Ilmestyksen 11:14:ään. Sitä ennen Johanneksen on määrä todistaa tapahtumain käänne, johon hän itse aktiivisesti osallistuu. Se alkaa kunnioittavaa pelkoa herättävällä näkymällä:

2 ”Ja minä näin erään toisen voimakkaan enkelin laskeutuvan taivaasta puettuna pilveen, ja hänen päänsä päällä oli sateenkaari, ja hänen kasvonsa olivat kuin aurinko, ja hänen jalkansa olivat kuin tulipylväät.” – Ilmestys 10:1.

3. a) Kuka ”voimakas enkeli” on? b) Mitä hänen päänsä päällä oleva sateenkaari merkitsee?

3 Kuka on tämä ”voimakas enkeli”? Ilmeisesti kyseessä on kirkastettu Jeesus Kristus toisessa tehtävässä. Hänet on puettu näkymättömyyden pilveen, mikä muistuttaa meitä sanoista, jotka Johannes aikaisemmin lausui Jeesuksesta: ”Katso! Hän tulee pilvien mukana, ja kaikki silmät tulevat näkemään hänet, ja ne jotka hänet lävistivät.” (Ilmestys 1:7; vrt. Matteus 17:2–5.) Hänen päänsä päällä oleva sateenkaari muistuttaa meitä Johanneksen aiemmin näkemästä näystä, jossa Jehovan valtaistuimen ympärillä oli ”sateenkaari, ulkonäöltään smaragdin kaltainen”. (Ilmestys 4:3; vrt. Hesekiel 1:28.) Tuo sateenkaari toi mieleen Jumalan valtaistuinta ympäröivän tyyneyden ja rauhan. Samoin tämä enkelin pään päällä oleva sateenkaari ilmaisee hänen olevan erityinen rauhan sanansaattaja, Jehovan ennustettu ”Rauhanruhtinas”. – Jesaja 9:5, 6.

4. Mitä ilmaistaan sillä, että a) voimakkaan enkelin kasvot olivat ”kuin aurinko”? b) enkelin jalat olivat ”kuin tulipylväät”?

4 Voimakkaan enkelin kasvot olivat ”kuin aurinko”. Aiemmassa näyssään Jumalan temppelissä olevasta Jeesuksesta Johannes oli pannut merkille, että Jeesuksen kasvot olivat ”kuin aurinko, kun se loistaa voimassaan”. (Ilmestys 1:16) ”Vanhurskauden aurinkona” Jeesus loistaa parantuminen siipiensä alla niiden hyödyksi, jotka pelkäävät Jehovan nimeä. (Malakia 4:2) Loistavien kasvojen lisäksi tällä enkelillä on myös loistavat jalat, ”kuin tulipylväät”. Hän seisoo tukevasti sellaisena, jolle Jehova on antanut ”kaiken vallan taivaassa ja maan päällä”. – Matteus 28:18; Ilmestys 1:14, 15.

5. Mitä Johannes näkee olevan voimakkaan enkelin kädessä?

5 Johannes tekee lisää havaintoja: ”Ja hänellä oli kädessään pieni kirjakäärö avattuna. Ja hän asetti oikean jalkansa merelle mutta vasemman maalle.” (Ilmestys 10:2) Toinen kirjakäärö? Niin, mutta tällä kertaa sitä ei ole sinetöity. Me voimme yhdessä Johanneksen kanssa odottaa näkevämme pian lisää sykähdyttäviä paljastuksia. Ensin meille kuitenkin kerrotaan taustaa sille, mitä on seuraava.

6. a) Miksi on sopivaa, että Jeesuksen jalat ovat maalla ja merellä? b) Milloin Psalmi 8:6–9 täyttyi täysin?

6 Palatkaamme Jeesuksesta esitettyyn kuvaukseen. Hänen tuliset jalkansa ovat maalla ja merellä, joihin nähden hänellä on nyt täysi valta. Hänestä pitää paikkansa se, mitä sanotaan profeetallisessa psalmissa: ”Sinä [Jehova] teit hänestä [Jeesuksesta] lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle: lampaat ja karjan, ne kaikki, niin myös metsän eläimet, taivaan linnut ja meren kalat ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee.” (Psalmi 8:6–9; ks. myös Heprealaisille 2:5–9.) Tämä psalmi täyttyi täysin vuonna 1914, jolloin Jeesus asetettiin Jumalan valtakunnan Kuninkaaksi ja lopun aika alkoi. Se mitä Johannes näkee tässä näyssä, soveltuu siis tuosta vuodesta lähtien. – Psalmi 110:1–6; Apostolien teot 2:34–36; Daniel 12:4.

Seitsemän ukkosenjyrinää

7. Millä tavoin voimakas enkeli huutaa, ja mitä hänen huutonsa merkitsee?

7 Johanneksen mietteet tästä voimakkaasta enkelistä keskeyttää tuo enkeli itse: ”Ja hän [enkeli] huusi suurella äänellä, niin kuin leijona karjuu. Ja kun hän huusi, niin seitsemän ukkosenjyrinää korottivat omat äänensä.” (Ilmestys 10:3) Tuollainen voimakas huuto varmasti kiinnitti Johanneksen huomion ja vahvisti sen, että Jeesus on todella ”Leijona, joka on Juudan sukukunnasta”. (Ilmestys 5:5) Lisäksi Johannes tiesi, että Jehovankin sanotaan joskus ’ärjyvän’. Jehovan ärjyminen on profeetallisena merkkinä hengellisen Israelin uudelleenkokoamisesta ja tuhoisan ”Jehovan päivän” tulemisesta. (Hoosea 11:10; Jooel 3:14, 16, UM; Aamos 1:2; 3:7, 8) On siksi selvää, että tämän voimakkaan enkelin leijonankaltainen huuto tietää samanlaisia suuria tapahtumia merelle ja maalle. Se kutsuu seitsemää ukkosenjyrinää puhumaan.

8. Mitä ovat ’seitsemän ukkosenjyrinän äänet’?

8 Johannes on aikaisemmin kuullut itse Jehovan valtaistuimesta lähtevää ukkosenjyrinää. (Ilmestys 4:5) Aiemmin Daavidin päivinä kirjaimellista ukkosenjyrinää sanottiin joskus ”Herran ääneksi”. (Psalmi 29:3) Kun Jehova kuuluvasti julisti Jeesuksen maallisen palveluksen aikana tarkoituksensa kirkastaa oma nimensä, se kuulosti monista kuin ukkosenjyrinältä. (Johannes 12:28, 29) Siksi on järkevää päätellä, että ’seitsemän ukkosenjyrinän äänet’ ovat Jehovan oma ilmaus tarkoituksistaan. Se, että ukkosenjyrinöitä on ”seitsemän”, viittaa sen täydellisyyteen, mitä Johannes kuuli.

9. Mitä taivaasta kuuluva ääni käskee?

9 Mutta kuuntelehan! Nyt kuuluu toinen ääni. Se esittää käskyn, joka varmaankin tuntuu Johanneksesta oudolta: ”Ja kun ne seitsemän ukkosenjyrinää puhuivat, olin kirjoittamaisillani, mutta minä kuulin äänen sanovan taivaasta: ’Sinetöi se, mitä ne seitsemän ukkosenjyrinää puhuivat, äläkä kirjoita sitä muistiin.’” (Ilmestys 10:4) Johanneksen on täytynyt olla innokas kuulemaan ja merkitsemään muistiin nämä jylisevät sanomat, samoin kuin Johannes-luokka on nykyään odottanut innokkaasti, että Jehova paljastaisi tarkoituksensa, jotta ne voitaisiin saattaa julki. Tällaiset paljastukset tulevat ainoastaan Jehovan määräaikana. – Luukas 12:42; ks. myös Daniel 12:8, 9.

Pyhän salaisuuden päätös

10. Kenen kautta voimakas enkeli vannoo, ja minkä julistuksen yhteydessä?

10 Sillä välin Jehovalla on Johannekselle toinen tehtävä. Kun seitsemän ukkosenjyrinän ääni on kuulunut, niin voimakas enkeli puhuu jälleen: ”Ja enkeli, jonka näin seisovan merellä ja maalla, kohotti oikean kätensä taivaaseen ja vannoi Hänen kauttaan, joka elää aina ja ikuisesti, joka loi taivaan ja mitä siinä on ja maan ja mitä siinä on ja meren ja mitä siinä on: ’Viivytystä ei enää tule olemaan.’” (Ilmestys 10:5, 6) Kenen kautta voimakas enkeli vannoo? Kirkastettu Jeesus ei vanno itsensä kautta, vaan kaikkein korkeimman Auktoriteetin, Jehovan, taivaiden ja maan kuolemattoman Luojan, kautta. (Jesaja 45:12, 18) Tällä valalla enkeli vakuuttaa Johannekselle, ettei Jumalan puolelta tule enää olemaan viivytystä.

11, 12. a) Mitä tarkoitetaan sillä, että ”viivytystä ei enää tule olemaan”? b) Mikä saatetaan päätökseen?

11 Tässä ”viivytykseksi” käännetty kreikkalainen sana on khroʹnos, joka merkitsee kirjaimellisesti ”aikaa”. Jotkut ovat siksi ajatelleet, että tämä enkelin julistus pitäisi kääntää: ”Enää ei ole oleva aikaa”, ikään kuin aika sellaisena kuin me sen tunnemme, loppuisi. Mutta sanaa khroʹnos käytetään tässä ilman määräistä artikkelia. Se ei siis tarkoita aikaa yleensä, vaan pikemminkin ”ajanjaksoa” eli ”lisäaikaa”. Toisin sanoen Jehova ei suo enää lisäaikaa (eli viivytystä). Sanasta khroʹnos johdettua kreikkalaista verbiä käytetään myös Heprealaiskirjeen 10:37:ssä, jossa Paavali Habakukin 2:3, 4:ää lainaten kirjoittaa, että ”hän, joka on tulossa, – – [ei] viivyttele”.

12 ”Viivytystä ei enää tule olemaan” – miten nuo sanat vetoavatkaan iäkkääseen Johannes-luokkaan nykyään! Missä suhteessa ei enää tule olemaan viivytystä? Johannes kertoo: ”Vaan seitsemännen enkelin äänen kuulumisen päivinä, jolloin hän on puhaltamaisillaan trumpettiinsa, Jumalan pyhä salaisuus sen hyvän uutisen mukaan, jonka hän julisti omille orjilleen, profeetoille, on tosiaan saatettu päätökseen.” (Ilmestys 10:7) Nyt on Jehovan aika saattaa pyhä salaisuutensa loistoisan menestyksellisesti onnelliseen huipentumaansa.

13. Mikä on Jumalan pyhä salaisuus?

13 Mikä on tämä pyhä salaisuus? Se koskee alun perin Eedenissä luvattua siementä, joka osoittautui ensisijaisesti Jeesukseksi Kristukseksi. (1. Mooseksen kirja 3:15; 1. Timoteukselle 3:16) Se liittyy myös sen vaimon tunnistamiseen, josta Siemen tulee. (Jesaja 54:1; Galatalaisille 4:26–28) Lisäksi se koskee tuon siemen-luokan toissijaisia jäseniä ja Valtakuntaa, jossa Siemen hallitsee. (Luukas 8:10; Efesolaisille 3:3–9; Kolossalaisille 1:26, 27; 2:2; Ilmestys 1:5, 6) Hyvä uutinen tästä ainutlaatuisesta taivaallisesta Valtakunnasta täytyy saarnata koko maailmassa lopun aikana. – Matteus 24:14.

14. Miksi kolmas ”voi!” liitetään Jumalan valtakuntaan?

14 Tämä on varmasti paras mahdollinen uutinen. Ilmestyksen 11:14, 15 liittää kuitenkin kolmannen ”voi!”-huudon Valtakuntaan. Miksi? Koska niille ihmiskuntaan kuuluville, jotka pitävät enemmän Saatanan asiainjärjestelmästä, sen hyvän uutisen kaiuttaminen ikään kuin trumpetilla, että Jumalan pyhä salaisuus on saatettu päätökseen – toisin sanoen, että Jumalan messiaaninen valtakunta on täällä – merkitsee huonoa uutista. (Vrt. 2. Korinttolaisille 2:16.) Se merkitsee sitä, että maailmanjärjestelmä, josta he niin suuresti pitävät, on lähellä tuhoutumistaan. Tällaisia pahaenteisiä myrskyvaroituksia sisältävät seitsemän ukkosenjyrinän äänet käyvät selvemmiksi ja äänekkäämmiksi, kun Jehovan suuri koston päivä lähestyy. – Sefanja 1:14–18.

Avattu kirjakäärö

15. Mitä taivaasta kuuluva ääni ja voimakas enkeli sanovat Johannekselle, ja miten se vaikuttaa Johannekseen?

15 Johanneksen odottaessa tähän seitsemänteen trumpettiin puhaltamista ja Jumalan pyhän salaisuuden saattamista päätökseen hänelle annetaan uusi tehtävä: ”Ja ääni, jonka kuulin taivaasta, puhuu minulle jälleen ja sanoo: ’Mene, ota se avattu kirjakäärö, joka on merellä ja maalla seisovan enkelin kädessä.’ Ja minä menin enkelin luo ja pyysin häntä antamaan minulle sen pienen kirjakäärön. Ja hän sanoi minulle: ’Ota ja syö se, ja se karvastelee vatsassasi, mutta suussasi se on makea kuin hunaja.’ Ja minä otin pienen kirjakäärön enkelin kädestä ja söin sen, ja suussani se oli makea kuin hunaja, mutta kun olin syönyt sen, vatsaani karvasteli. Ja he sanovat minulle: ’Sinun täytyy profetoida jälleen kansoista ja kansakunnista ja kielistä ja monista kuninkaista.’” – Ilmestys 10:8–11.

16. a) Miten profeetta Hesekielillä oli samankaltainen kokemus kuin Johanneksella? b) Miksi pieni kirjakäärö maistui Johanneksesta makealta, mutta miksi se oli karvas sulattaa?

16 Johanneksella on melko samankaltainen kokemus kuin profeetta Hesekielillä oli hänen ollessaan pakkosiirtolaisuudessa Babylonian maassa. Häntäkin käskettiin syömään kirjakäärö, joka maistui hänen suussaan makealta. Mutta kun se täytti hänen vatsansa, se teki hänet vastuulliseksi ennustamaan karvaita asioita Israelin kapinalliselle suvulle. (Hesekiel 2:8–3:15) Avattu kirjakäärö, jonka kirkastettu Jeesus Kristus antaa Johannekselle, on samoin Jumalan sanoma. Johanneksen on määrä saarnata ”kansoista ja kansakunnista ja kielistä ja monista kuninkaista”. Tämä kirjakäärö maistuu hänestä makealta, koska se on jumalallisesta lähteestä. (Vrt. Psalmi 119:103; Jeremia 15:15, 16.) Hän havaitsee sen kuitenkin karvaaksi sulattaa, koska – kuten aiemmin Hesekielin tapauksessa – se ennustaa vastenmielisiä asioita kapinallisille ihmisille. – Psalmi 145:20.

17. a) Ketkä ovat ne, jotka kehottavat Johannesta profetoimaan ”jälleen”, ja mitä se merkitsee? b) Milloin Johanneksen näkemän dramaattisen esityksen oli määrä täyttyä?

17 Ne, jotka kehottavat Johannesta profetoimaan jälleen, ovat epäilemättä Jehova Jumala ja Jeesus Kristus. Vaikka Johannes on pakkosiirtolaisena Patmoksen saarella, hän on jo profetoinut kansoista, kansakunnista, kielistä ja kuninkaista sen tiedon välityksellä, joka on tähän mennessä merkitty muistiin Ilmestyskirjaan. Sana ”jälleen” merkitsee sitä, että hänen täytyy kirjoittaa ja julkaista loput niistä tiedoista, jotka on kirjoitettu Ilmestyskirjaan. Mutta muista, että Johannes todellisuudessa osallistuu tässä profeetalliseen näkyyn. Se mitä hän kirjoittaa muistiin, on todellisuudessa profetia, joka täyttyy vuoden 1914 jälkeen, jolloin voimakas enkeli asettuu seisomaan hajareisin maan ja meren päälle. Mitä tämä dramaattinen esitys siis merkitsee Johannes-luokalle nykyään?

Pieni kirjakäärö nykyään

18. Mitä kiinnostusta Johannes-luokka osoitti Ilmestyskirjaan Herran päivän alussa?

18 Se, mitä Johannes näkee, ennustaa huomattavalla tavalla sen, mitä Johannes-luokka koki Herran päivän alussa. Sen Jehovan tarkoituksia koskeva ymmärrys, seitsemän ukkosenjyrinän merkitys mukaan luettuna, oli silloin epätäydellistä. Se oli kuitenkin hyvin kiinnostunut Ilmestyksestä, ja Charles Taze Russell oli elinaikanaan esittänyt ajatuksia monista sen osista. Hänen vuonna 1916 tapahtuneen kuolemansa jälkeen monia hänen kirjoituksiaan koottiin ja julkaistiin kirjassa nimeltä Täyttynyt salaisuus. Aikanaan tämä kirja kuitenkin osoittautui Ilmestyksen selityksenä epätyydyttäväksi. Kristuksen veljien jäännöksen piti odottaa vähän pitempään, siihen asti kun näyt alkoivat täyttyä, ymmärtääkseen täsmällisesti tuon henkeytetyn kertomuksen.

19. a) Miten Jehova Jumala käytti Johannes-luokkaa jo ennen kuin seitsemän ukkosenjyrinän äänet täysin julkaistiin? b) Milloin Johannes-luokalle annettiin avattu pieni kirjakäärö, ja mitä tämä merkitsi sille?

19 Jehova kuitenkin käytti heitä samoin kuin Johannestakin jo ennen kuin seitsemän ukkosenjyrinän äänet täysin julkaistiin. He olivat saarnanneet ahkerasti 40 vuotta ennen vuotta 1914, ja he olivat ponnistelleet pysyäkseen toimeliaina ensimmäisen maailmansodan aikana. He olivat osoittautuneet niiksi, joiden havaittiin isännän saapuessa antavan palvelusväelle ruokaa oikeaan aikaan. (Matteus 24:45–47) Niinpä he olivat vuonna 1919 niitä, joille annettiin avattu pieni kirjakäärö – toisin sanoen avoin sanoma saarnattavaksi ihmiskunnalle. Heillä oli samoin kuin Hesekielillä sanoma uskottomalle järjestölle – kristikunnalle – joka väitti palvelevansa Jumalaa, mutta joka ei todellisuudessa palvellut häntä. Johanneksen tavoin heidänkin piti saarnata lisää ”kansoista ja kansakunnista ja kielistä ja monista kuninkaista”.

20. Mitä se, että Johannes söi kirjakäärön, kuvasi?

20 Se, että Johannes söi kirjakäärön, kuvasi sitä, että Jeesuksen veljet ottivat tämän tehtävän vastaan. Siitä tuli osa heistä siinä määrin, että heidät yhdistettiin nyt tähän Jumalan henkeytetyn sanan osaan, että he saivat ravintoa siitä. Mutta se, mitä heidän piti saarnata, sisälsi Jehovan tuomioiden ilmauksia, jotka maistuivat monista ihmiskuntaan kuuluvista epämiellyttäviltä. Siihen todellakin sisältyivät Ilmestyksen 8. luvussa ennustetut vitsaukset. Näistä vilpittömistä kristityistä tuntui kuitenkin ”makealta” tuntea nuo tuomiot ja ymmärtää, että Jehova käytti heitä jälleen niiden julistamisessa. – Psalmi 19:10, 11.

21. a) Miten pienen kirjakäärön sanomasta on tullut makea myös suurelle joukolle? b) Miksi hyvä uutinen on vastustajille huono uutinen?

21 Aikanaan tämän kirjakäärön sanomasta tuli makea myös sille ”suurelle joukolle – – kaikista kansakunnista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä”, jonka havaittiin huokaavan niiden kauhistusten vuoksi, joita se näki tehtävän kristikunnassa. (Ilmestys 7:9; Hesekiel 9:4) Tähänkin joukkoon kuuluvat julistavat tarmokkaasti hyvää uutista käyttäen ”makeita”, ystävällisiä sanoja kuvailemaan Jehovan suurenmoisia lahjoja, joita hän antaa lampaan kaltaisille kristityille. (Psalmi 37:11, 29; Kolossalaisille 4:6) Mutta vastustajille tämä on huono uutinen. Miksi? Koska se merkitsee sitä, että sen järjestelmän, johon he luottavat – ja joka on jopa saattanut tuottaa heille ohimenevää tyydytystä – täytyy väistyä. Heille hyvä uutinen tietää tuomiota. – Filippiläisille 1:27, 28; vrt. 5. Mooseksen kirja 28:15; 2. Korinttolaisille 2:15, 16.

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 160]

Johannes-luokka ja sen toverit julistavat makeaa ja karvasta sanomaa koko ihmiskunnalle