Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Voitonriemuisen uuden laulun laulaminen

Voitonriemuisen uuden laulun laulaminen

Luku 29

Voitonriemuisen uuden laulun laulaminen

Näky 9 – Ilmestys 14:1–20

Aihe: 144000 ovat Karitsan kanssa Siioninvuorella; enkelien julistukset kaikuvat kautta maailman; eloa kootaan

Täyttymyksen aika: Vuodesta 1914 suureen ahdistukseen

1. Mitä olemme jo oppineet Ilmestyksen luvuista 7, 12 ja 13, ja mitä nyt saamme tietää?

 MITEN virkistävää onkaan siirtyä Johanneksen seuraavaan näkyyn! Lohikäärmeen irvokkaitten petomaisten järjestöjen vastakohdaksi näemme nyt Jehovan uskollisia palvelijoita ja heidän toimiaan Herran päivän aikana. (Ilmestys 1:10) Ilmestyksen 7:1, 3 on jo paljastanut, että tuhon neljää tuulta pidätellään, kunnes kaikki nämä 144000 voideltua orjaa on sinetöity. Ilmestyksen 12:17 on ilmaissut, että näistä vaimon ”siemenen jäljellä olevista” tulee tuohon aikaan Saatanan, lohikäärmeen, erityinen maalitaulu. Ja Ilmestyksen 13. luku on kuvaillut eloisasti poliittisia järjestöjä, jotka Saatana on nostattanut maan päälle aiheuttamaan ankaraa painostusta ja julmaa vainoa Jehovan uskollisille palvelijoille. Mutta tuo perivihollinen ei voi tehdä tyhjäksi Jumalan tarkoitusta. Nyt saamme tietää, että Saatanan pahansuopaisesta toiminnasta huolimatta kaikki 144000 saadaan menestyksellisesti kootuksi.

2. Minkä ennakkoesityksen onnellisesta lopputuloksesta Johannes antaa meille Ilmestyksen 14:1:ssä, ja kuka on Karitsa?

2 Johannekselle ja nykyiselle Johannes-luokalle hänen kanssaan annetaan ennakkoesitys tuosta onnellisesta lopputuloksesta: ”Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siioninvuorella ja hänen kanssaan sataneljäkymmentäneljätuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.” (Ilmestys 14:1) Kuten olemme nähneet, tämä Karitsa on sama kuin Miikael, joka puhdisti taivaat heittämällä ulos Panettelijan ja hänen demoninsa. Hän on se Miikael, jonka Daniel kuvailee ’seisovan Jumalan kansan lasten suojana’, kun hän valmistautuu ’nousemaan’ pannakseen täytäntöön Jehovan vanhurskaat tuomiot. (Daniel 12:1; Ilmestys 12:7, 9) Vuodesta 1914 lähtien tämä uhrautuva Jumalan Karitsa on seisonut Siioninvuorella Messiaanisena Kuninkaana.

3. Mikä on ”Siioninvuori”, jolla Karitsa ja 144000 ’seisovat’?

3 On tapahtunut aivan niin kuin Jehova ennusti: ”Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni.” (Psalmi 2:6; 110:2) Tämä ei enää viittaa maalliseen Siioninvuoreen, maantieteelliseen paikkaan, jossa sijaitsi maallinen Jerusalemin kaupunki, Daavidin sukuun kuuluvien ihmiskuninkaiden hallituspaikka. (1. Aikakirja 11:4–7; 2. Aikakirja 5:2) Ei, sillä vuonna 33 tapahtuneen kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus asetettiin peruskulmakiveksi taivaalliselle Siioninvuorelle, taivaalliseen paikkaan, johon Jehova päätti asettaa ”elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin”. Siksi ”Siioninvuori” edustaa tässä sitä korotettua asemaa, joka on taivaallisen Jerusalemin eli Valtakunnan muodostavilla Jeesuksella ja hänen perijätovereillaan. (Heprealaisille 12:22, 28; Efesolaisille 3:6) Se on loistava kuninkaallinen tila, johon Jehova kohottaa heidät Herran päivän aikana. Satojen vuosien ajan voidellut kristityt ovat ”elävinä kivinä” odottaneet innokkaasti saavansa seisoa tuolla taivaallisella Siioninvuorella, yhdistettyinä kirkastettuun Herraan Jeesukseen Kristukseen hänen majesteettisessa Valtakunnassaan. – 1. Pietari 2:4–6; Luukas 22:28–30; Johannes 14:2, 3.

4. Miten kaikki 144000 seisovat Siioninvuorella?

4 Johannes näkee Jeesuksen lisäksi myös koko taivaallisen Valtakunnan perijätovereiden 144000:n ryhmän seisovan Siioninvuorella. Näyn edustamana aikana monet 144000:sta ovat jo taivaassa, mutta eivät kaikki. Johannes saa myöhemmin samassa näyssä tietää, että joidenkuiden pyhistä on vielä kestettävä ja kuoltava uskollisina. (Ilmestys 14:12, 13) Ilmeisesti jotkut 144000:sta ovat siis vielä maan päällä. Miten sitten Johannes näkee heidän kaikkien seisovan Jeesuksen kanssa Siioninvuorella? a Siten, että he ovat voideltujen kristittyjen seurakunnan jäseninä nyt ”lähestyneet Siioninvuorta ja elävän Jumalan kaupunkia, taivaallista Jerusalemia”. (Heprealaisille 12:22) Samoin kuin tapahtui Paavalille hänen ollessaan vielä maan päällä, heidät on jo – hengellisessä mielessä – herätetty olemaan Kristuksen Jeesuksen yhteydessä taivaallisissa paikoissa. (Efesolaisille 2:5, 6) Lisäksi he vastasivat vuonna 1919 kutsuun: ”Tulkaa tänne ylös” ja kuvaannollisella tavalla ”menivät ylös taivaaseen pilvessä”. (Ilmestys 11:12) Ottamalla nämä raamatunkohdat huomioon voimme ymmärtää, että kaikki 144000 ovat – hengellisesti puhuen – Siioninvuorella Jeesuksen Kristuksen kanssa.

5. Keiden nimet on kirjoitettu 144000:n otsaan, ja mikä merkitys nimillä on?

5 Näillä 144000:lla ei ole mitään tekemistä pedon palvojien kanssa, joihin on merkitty vertauskuvallinen luku 666. (Ilmestys 13:15–18) Sitä vastoin näiden uskollisten otsaan on kirjoitettu Jumalan nimi ja Karitsan nimi. Epäilemättä Johannes, joka oli juutalainen, näki Jumalan nimen kirjoitettuna heprealaisin kirjaimin, יהוה. b Sillä, että näiden sinetöityjen otsaan on vertauskuvallisesti kirjoitettu Jeesuksen Isän nimi, he tekevät kaikille tunnetuksi, että he ovat Jehovan todistajia, Hänen orjiaan. (Ilmestys 3:12) Sillä, että heidän otsassaan on näkyvissä myös Jeesuksen nimi, ilmaistaan heidän tunnustavan, että hän omistaa heidät. Hän on heidän tulevana ”aviomiehenään” kihlannut heidät, ja he ovat hänen tuleva ”morsiamensa”, ”uusi luomus”, joka palvelee Jumalaa taivaallinen elämä silmämääränään. (Efesolaisille 5:22–24; Ilmestys 21:2, 9; 2. Korinttolaisille 5:17) Heidän läheinen suhteensa Jehovaan ja Jeesukseen Kristukseen vaikuttaa kaikkiin heidän ajatuksiinsa ja tekoihinsa.

Laulavat ikään kuin uutta laulua

6. Mitä laulua Johannes kuulee, ja miten hän kuvailee sitä?

6 Tämän kanssa sopusoinnussa Johannes kertoo: ”Ja minä kuulin taivaasta äänen niin kuin paljojen vetten äänen ja niin kuin kovan ukkosenjyrinän äänen; ja ääni, jonka kuulin, oli kuin laulajien, jotka säestävät itseään harpulla, kun he soittavat harppujaan. Ja he laulavat ikään kuin uutta laulua valtaistuimen edessä ja niiden neljän elävän luomuksen ja vanhinten edessä, eikä kukaan kyennyt oppimaan sitä laulua paitsi ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maasta.” (Ilmestys 14:2, 3) Ei ihme, että soinnukkaaksi kuoroksi yhtyneiden 144000 äänen kuuleminen sai Johanneksen ajattelemaan pauhaavia vesiputouksia ja voimakkaita ukkosenjyrähdyksiä. Miten miellyttävää onkaan tuo kirkassointinen, harpun kaltainen säestys! (Psalmi 81:3) Mikä kuoro maan päällä voisi koskaan vetää vertoja tuon suurenmoisen kuoron mahtavuudelle?

7. a) Mikä on Ilmestyksen 14:3:n uusi laulu? b) Miten Psalmin 149:1 laulu on uusi meidän päivinämme?

7 Entä mikä on tämä ”uusi laulu”? Kuten havaitsimme Ilmestyksen 5:9, 10:n tarkastelun yhteydessä, tuo laulu liittyy Jehovan valtakuntaa koskeviin tarkoituksiin ja hänen suurenmoiseen järjestelyynsä tehdä Jeesuksen Kristuksen välityksellä hengellinen Israel ”valtakunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme”. Tämä Jehovalle laulettava ylistyslaulu kertoo niistä uusista asioista, joita hän tekee Jumalan Israelin välityksellä ja sen hyväksi. (Galatalaisille 6:16) Tämän hengellisen Israelin jäsenet vastaavat psalmistan kehotukseen: ”Ylistäkää Jahia! Laulakaa Jehovalle uusi laulu, hänen ylistystään uskollisten seurakunnassa. Israel iloitkoon suuresta Tekijästään, Siionin pojat riemuitkoot Kuninkaastaan.” (Psalmi 149:1, 2, UM) On totta, että nuo sanat kirjoitettiin satoja vuosia sitten, mutta niitä laulettaessa meidän päivinämme niiden sisällys on ymmärretty aivan uudella tavalla. Vuonna 1914 messiaaninen Valtakunta syntyi. (Ilmestys 12:10) Vuonna 1919 maan päällä oleva Jehovan kansa alkoi julistaa ”valtakunnan sanaa” uusin innoin. (Matteus 13:19) Seuran vuodeksi 1919 ottaman vuositekstin (Jesaja 54:17) kannustamina ja rohkaistuneina siitä, että heidät oli ennallistettu hengelliseen paratiisiin, he alkoivat tuona vuonna ’laulaa sydämessään Jehovalle’. – Efesolaisille 5:19.

8. Miksi vain ne 144000 kykenevät oppimaan Ilmestyksen 14:3:n uuden laulun?

8 Mutta miksi vain ne 144000 kykenevät oppimaan Ilmestyksen 14:3:ssa mainitun laulun? Koska se liittyy heidän kokemuksiinsa Jumalan valtakunnan valittuina perillisinä. Vain heidät otetaan Jumalan lapsiksi ja voidellaan pyhällä hengellä. Vain heidät on ostettu maasta tulemaan osaksi tuota taivaallista Valtakuntaa, ja vain he ”tulevat olemaan – – pappeja ja tulevat hallitsemaan kuninkaina” Jeesuksen Kristuksen kanssa tuhat vuotta saattaakseen ihmiskunnan täydellisyyteen. Vain heidän nähdään ’laulavan ikään kuin uutta laulua’ itse Jehovan edessä. c Näiden ainutlaatuisten kokemusten ja odotteiden ansiosta he arvostavat aivan erityisellä tavalla Valtakuntaa ja voivat laulaa siitä tavalla, johon kukaan muu ei pysty. – Ilmestys 20:6; Kolossalaisille 1:13; 1. Tessalonikalaisille 2:11, 12.

9. Millä tavalla suuri joukko on osoittanut vastakaikua voideltujen laulamiselle, ja mitä kehotusta se on siten noudattanut?

9 Toiset kuitenkin kuuntelevat heidän lauluaan ja osoittavat sille vastakaikua. Vuodesta 1935 lähtien muiden lampaitten kasvava suuri joukko on kuullut heidän voitonriemuisen laulunsa ja halunnut liittyä julistamaan heidän kanssaan Jumalan valtakuntaa. (Johannes 10:16; Ilmestys 7:9) On totta, että nämä uudet tulokkaat eivät voi oppia laulamaan täsmälleen samaa uutta laulua, jota Jumalan valtakunnan tulevat hallitsijat laulavat. Mutta hekin kaiuttavat Jehovalle ylistystä sointuvana kertosäkeenä, hymninä, joka kiittää Jehovaa kaikesta siitä uudesta, mitä hän tekee. Siten he noudattavat psalmistan kehotusta: ”Laulakaa Jehovalle uusi laulu. Laulakaa Jehovalle, kaikki maa. Laulakaa Jehovalle, siunatkaa hänen nimeään. Kertokaa päivästä päivään hänen pelastuksensa hyvää uutista. Julistakaa kansojen keskuudessa hänen kunniaansa, kaikissa kansoissa hänen ihmeellisiä tekojaan. Antakaa Jehovalle, te kansojen suvut, antakaa Jehovalle kunnia ja voima. Sanokaa kansojen keskuudessa: ’Jehovasta on tullut kuningas.’” – Psalmi 96:1–3, 7, 10, UM; 98:1–9.

10. Miten on mahdollista, että ne 144000 laulavat vertauskuvallisten 24 vanhimman ”edessä”?

10 Miten ne 144000 voivat laulaa vanhinten ”edessä”, kun nuo 24 vanhinta tarkoittavat 144000:ta loistavassa taivaallisessa asemassaan? Varhain Herran päivänä ’Kristuksen yhteydessä kuolleet’ herätettiin henkiluomuksiksi. Uskolliset voidellut kristityt, jotka ovat voittaneet, ovat siis nyt taivaassa ja suorittavat vertauskuvallisesti samankaltaisia tehtäviä kuin papillisten vanhinten 24 osastoa. He sisältyvät näkyyn Jehovan taivaallisesta järjestöstä. (1. Tessalonikalaisille 4:15, 16; 1. Aikakirja 24:1–18; Ilmestys 4:4; 6:11) Siksi 144000:sta vielä maan päällä oleva jäännös laulaa uutta laulua taivaassa olevien ylösnousseitten veljiensä edessä eli nähden.

11. Miksi voideltuihin voittajiin viitataan sekä 24 vanhimpana että 144000:na?

11 Tässä vaiheessa voisimme myös kysyä: miksi näihin voideltuihin voittajiin viitataan sekä vertauskuvallisina 24 vanhimpana että 144000:na? Koska Ilmestys tarkastelee tätä yhtä ryhmää kahdesta eri näkökulmasta. 24 vanhinta esitetään aina lopullisessa asemassaan Jehovan valtaistuimen ympärillä, asetettuina kuninkaan ja papin virkoihinsa taivaissa. He vertauskuvaavat koko 144000:n ryhmää taivaallisessa asemassaan, vaikka pieni jäännös näistä on tällä hetkellä yhä maan päällä. (Ilmestys 4:4, 10; 5:5–14; 7:11–13; 11:16–18) Ilmestyksen 7. luku kiinnittää kuitenkin huomion 144000:een sellaisina, jotka on tuotu esiin ihmiskunnasta, ja se korostaa Jehovan suurenmoista tarkoitusta sinetöidä yksittäisten hengellisten israelilaisten täysi määrä ja suoda pelastus lukemattomalle suurelle joukolle. Ilmestyksen 14. luvun esittämä kuva vahvistaa sen, että 144000 voittajayksilöstä koostuva kokonainen Valtakunta-luokka kootaan Karitsan kanssa Siioninvuorelle. Siinä ilmaistaan myös pätevyysvaatimukset, jotka on täytettävä voidakseen kuulua noihin 144000:een, kuten seuraavaksi näemme. d

Karitsan seuraajia

12. a) Miten Johannes jatkaa 144000:n kuvailemistaan? b) Missä mielessä 144000:een viitataan neitsyinä?

12 Jatkaen niiden 144000:n kuvailemista, jotka on ”ostettu maasta”, Johannes kertoo: ”Nämä ovat niitä, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; he ovat näet neitsyitä. Nämä ovat niitä, jotka seuraavat jatkuvasti Karitsaa, minne hän meneekin. Nämä ostettiin ihmisistä ensi hedelmäksi Jumalalle ja Karitsalle, eikä heidän suustaan ole löydetty mitään valhetta; he ovat virheettömiä.” (Ilmestys 14:4, 5) Se tosiasia, että nuo 144000 ’ovat neitsyitä’, ei merkitse sitä, että tämän luokan jäsenet olisivat välttämättä naimattomia lihassa ollessaan. Apostoli Paavali kirjoitti taivaallisen kutsun saaneille kristityille, että vaikka kristitylle on naimattomuudesta etua, avioliitto on suositeltavampi joissakin olosuhteissa. (1. Korinttolaisille 7:1, 2, 36, 37) Mutta tälle luokalle on ominaista hengellinen neitsyys. Se on välttänyt hengellistä aviorikosta maailmallisen politiikan ja väärän uskonnon kanssa. (Jaakob 4:4; Ilmestys 17:5) Kristukselle kihlattuna morsiamena se on pitänyt itsensä puhtaana, virheettömänä ”nurjan ja kieroutuneen sukupolven keskuudessa”. – Filippiläisille 2:15.

13. Miksi 144000 ovat sopiva morsian Jeesukselle Kristukselle, ja miten he ”seuraavat jatkuvasti Karitsaa, minne hän meneekin”?

13 Lisäksi ”heidän suustaan [ei] ole löydetty mitään valhetta”. He ovat tässä suhteessa Kuninkaansa, Jeesuksen Kristuksen, kaltaisia. Täydellisenä ihmisenä ”hän ei tehnyt syntiä, eikä hänen suustaan tavattu vilppiä”. (1. Pietari 2:21, 22) Olemalla samanaikaisesti sekä virheettömiä että totuudellisia nuo 144000 ovat valmiita siveäksi morsiameksi Jehovan suurelle Ylimmäiselle Papille. Ollessaan maan päällä Jeesus kutsui oikeasydämisiä seuraamaan häntä. (Markus 8:34; 10:21; Johannes 1:43) Ne, jotka noudattivat tuota kutsua, jäljittelivät hänen elämäntapaansa ja tottelivat hänen opetuksiaan. Maallisen vaelluksensa aikana he siis ”seuraavat jatkuvasti Karitsaa, minne hän meneekin”, hänen opastaessaan heitä Saatanan maailman läpi.

14. a) Miten 144000 ovat ”ensi hedelmä Jumalalle ja Karitsalle”? b) Missä mielessä suuri joukkokin on ensi hedelmä?

14 Nuo 144000 on ”ostettu maasta”, heidät ”ostettiin ihmisistä”. Heidät on otettu Jumalan pojiksi, ja ylösnousemuksensa jälkeen he eivät ole enää pelkästään lihaa ja verta olevia ihmisiä. Kuten jakeessa 4 mainitaan, heistä tulee ”ensi hedelmä Jumalalle ja Karitsalle”. Tosin Jeesus oli ensimmäisellä vuosisadalla ”ensi hedelmä kuolemaan nukahtaneista”. (1. Korinttolaisille 15:20, 23) Nuo 144000 ovat kuitenkin ’eräs ensi hedelmä’ Jeesuksen uhrin välityksellä ostetusta epätäydellisestä ihmiskunnasta. (Jaakob 1:18) Mutta hedelmän kokoaminen ihmiskunnasta ei pääty heihin. Ilmestyskirja on jo viitannut siitä lukemattomasta suuresta joukosta koostuvan sadon korjaamiseen, joka huutaa suurella äänellä: ”Pelastuksesta saamme kiittää Jumalaamme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsaa.” Tämä suuri joukko säilyy elossa suuresta ahdistuksesta, ja siihen kuuluvien virkistäessä itseään jatkuvasti ”elämän vetten lähteillä” heidät kohotetaan inhimilliseen täydellisyyteen maan päällä. Jonkin ajan kuluttua suuresta ahdistuksesta haades tyhjennetään, ja lukemattomat miljoonat ihmiset herätetään kuolleista ja heillä on mahdollisuus juoda noita samoja elämän vesiä. Kun pidämme tämän mielessämme, olisi sopivaa kutsua suurta joukkoa muiden lampaitten ensi hedelmäksi – siihen kuuluvat ovat ensimmäisiä, jotka ’pesevät pitkät viittansa ja valkaisevat ne Karitsan veressä’ toivonaan elää ikuisesti maan päällä. – Ilmestys 7:9, 10, 14, 17; 20:12, 13.

15. Mitä vastaavuuksia on kolmen erilaisen ensi hedelmän ja Mooseksen lain alaisuudessa vietettyjen juhlien välillä?

15 Näillä kolmella ensi hedelmällä (Jeesuksella Kristuksella, 144000:lla ja suurella joukolla) on kiinnostavia vastaavuuksia juhlissa, joita vietettiin muinaisen Mooseksen lain mukaan. Niisanin 16. päivänä, happamattomien leipien juhlan aikana, uhrattiin ohrasadon ensi hedelmien lyhde Jehovalle. (3. Mooseksen kirja 23:6–14) Niisanin 16. päivä oli se päivä, jona Jeesus herätettiin kuolleista. 50. päivänä niisanin 16. päivän jälkeen, kolmannessa kuussa, israelilaiset viettivät elonkorjuujuhlaa korjatessaan ensimmäiset kypsät hedelmät vehnäsadostaan. (2. Mooseksen kirja 23:16; 3. Mooseksen kirja 23:15, 16) Tätä juhlaa alettiin kutsua helluntaiksi (”viidettäkymmenettä” merkitsevän kreikkalaisen sanan mukaan), ja vuoden 33 helluntaina ensimmäiset jäsenet niistä 144000:sta voideltiin pyhällä hengellä. Lopuksi seitsemännessä kuussa, kun koko sato oli korjattu, pidettiin lehtimajanjuhla. Se oli iloisen kiitoksen aikaa, jolloin israelilaiset asuivat viikon lehtimajoissa, jotka oli tehty muun muassa palmunoksista. (3. Mooseksen kirja 23:33–43) Vastaavasti suureen sadonkorjuuseen kuuluva suuri joukko esittää kiitoksensa valtaistuimen edessä ’palmunoksia käsissään’. – Ilmestys 7:9.

Ikuisen hyvän uutisen julistaminen

16, 17. a) Missä enkeli Johanneksen mukaan lentää, ja mitä tuo enkeli julistaa? b) Ketkä ovat mukana Valtakunnan saarnaamistyössä, ja mitkä kokemukset osoittavat tämän?

16 Seuraavaksi Johannes kirjoittaa: ”Ja minä näin erään toisen enkelin lentävän keskitaivaalla, ja hänellä oli julistettavana ikuinen hyvä uutinen iloisena sanomana maan päällä asuville ja jokaiselle kansakunnalle ja sukukunnalle ja kielelle ja kansalle, ja hän sanoi suurella äänellä: ’Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, koska hänen tuomionsa hetki on tullut, ja niin palvokaa Häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.’” (Ilmestys 14:6, 7) Tämä enkeli lentää ”keskitaivaalla”, jossa linnut lentävät. (Vrt. Ilmestys 19:17.) Siksi hänen äänensä voidaan kuulla maapallon joka puolella. Miten paljon suurempi kuuluvuus tällä enkelin maailmanlaajuisella julistuksella onkaan kuin millään television uutislähetyksellä!

17 Jokaista kehotetaan pelkäämään, ei petoa ja sen kuvaa, vaan Jehovaa, joka on verrattomasti voimakkaampi kuin mikään Saatanan hallitsema vertauskuvallinen peto. Jehovahan loi taivaan ja maan, ja nyt on tullut hänen aikansa tuomita maa! (Vrt. 1. Mooseksen kirja 1:1; Ilmestys 11:18.) Jeesus ennusti maan päällä ollessaan meidän ajastamme: ”Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu.” (Matteus 24:14) Voideltujen kristittyjen seurakunta toteuttaa tätä tehtävää. (1. Korinttolaisille 9:16; Efesolaisille 6:15) Ilmestys paljastaa tässä, että näkymättömät enkelitkin ovat mukana saarnaamistyössä. Miten usein enkelien opastus onkaan ollut ilmeinen tuodessaan jonkun Jehovan todistajan sellaisen ahdistuneen ihmisen kotiin, joka on kaivannut ja jopa rukoillut hengellistä apua!

18. Mikä hetki on keskitaivaalla lentävän enkelin mukaan koittanut, ja ketkä esittävät lisää ilmoituksia?

18 Keskitaivaalla lentävän enkelin julistuksen mukaisesti on koittanut tuomion hetki. Millaisen tuomion Jumala nyt langettaa? Ilmoitukset, jotka toinen, kolmas, neljäs ja viides enkeli nyt esittävät, tulevat panemaan korvat soimaan. – Jeremia 19:3.

[Alaviitteet]

a Kuten 1. Korinttolaiskirjeen 4:8 osoittaa, voidellut kristityt eivät täällä maan päällä ollessaan hallitse kuninkaina. Ilmestyksen 14:3, 6, 12, 13:ssa olevan tekstiyhteyden mukaan he kuitenkin osallistuvat uuden laulun laulamiseen saarnaamalla hyvää uutista, samalla kun he pysyvät kestävinä maallisen vaelluksensa loppuun asti.

b Tätä tukee heprealaisten nimien käyttö muissa näyissä; Jeesukselle annetaan heprealainen nimi ”Abaddon” (merkitsee ”Tuho”), ja hän panee täytäntöön tuomion paikassa, ”joka hepreaksi on nimeltään Har-Magedon”. – Ilmestys 9:11; 16:16.

c Jakeessa sanotaan ”ikään kuin uutta laulua”, sillä itse laulu merkittiin muistiin profeetalliseen sanaan muinaisina aikoina. Mutta kukaan ei ollut kelvollinen laulamaan sitä. Nyt kun Valtakunta oli perustettu ja pyhät olivat saaneet ylösnousemuksen, todellisuudet olivat puhjenneet esiin noiden ennustusten täyttymykseksi ja oli aika laulaa tuo laulu kaikessa suurenmoisuudessaan.

d Tilanne on verrattavissa sen uskollisen ja ymmärtäväisen orjan tilanteeseen, joka antaa ruokaa palvelusväelle oikeaan aikaan. (Matteus 24:45) Orja on ryhmänä vastuussa ruoan toimittamisesta, mutta tuo hengellinen huolenpito pitää yllä palvelusväkeä, tuon ryhmän yksityisiä jäseniä. He ovat sama ryhmä, mutta heitä kuvaillaan eri termein – joukkona ja yksilöinä.

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 202, 203]

144000

24 vanhinta

Karitsan, Kristuksen Jeesuksen, perijätoverit kahdelta eri näkökannalta katsottuina