Vuoden 1980 vuositeksti

”Ja nyt, Jehova, ... suo orjiesi puhua jatkuvasti sanaasi täysin rohkeasti.” – Apt. 4:29.

Oli sattunut ihmiskunnan historian merkittävin tapahtuma. Messias, nasaretilainen Jeesus, oli väärien syytösten nojalla tuomittu kuolemaan ja surmattu. Mutta Jehova Jumala oli herättänyt hänet kuolleista, niin että hän saattoi toimia koko ihmiskunnan lunastajana ja vapauttajana. Niin, ihmisille avautui nyt tilaisuus saada synnit anteeksi ja odote ikuisesta elämästä. Miten tärkeätä ihmisten olisikaan kuulla tästä ja saada tilaisuus katua ja käyttää hyväkseen Jumalan ystävällistä huolenpitoa!

Tällainen oli tilanne, kun Apostolien tekojen 4:29:n sanat lausuttiin rukouksessa. Hieman aikaisemmin maan korkein oikeus oli pidättänyt apostolit Pietarin ja Johanneksen, kuulustellut heitä ja kieltänyt heitä enää puhumasta ihmisille näistä asioista. Pietari ja Johannes, nöyrät miehet, jotka olivat kerran kalastajia tavallisten ihmisten joukossa, puhuivat rohkeasti mahtavan ja korkea-arvoisen juutalaisen johtoelimen edessä ja sanoivat sille, etteivät he suoraan sanoen voineet lakata todistamasta siitä, mitä he olivat omin silmin nähneet ja omin korvin kuulleet ja minkä he tiesivät olevan totuus. Totellen Jumalaa heidän täytyi kertoa muille hyvää uutista hänen ylösnousseesta Pojastaan, elämän Pääedustajasta. – Apt. 4:1–3, 8–21; 5:31.

Kun apostoleja oli uhattu ja heidät oli vapautettu, he menivät tapaamaan veljiään. He tiesivät, että kristillistä seurakuntaa uhkasi suuri vaara. Saarnaamisen jatkaminen voisi merkitä vainoa, vankeutta, jopa kuolemaa. Mutta totuus oli tehtävä tunnetuksi; ihmisten täytyi saada tietää, miten  Jumala oli avannut mahdollisuuden elämän saamiseen. Vähälukuisina ja itsessään heikkoina ihmisinä, joita monet mahtavat viholliset vastustivat, he asettivat koko asian Jumalan eteen rukouksessa. He rukoilivat, että Hän, Jumala, joka oli ennustanut kaiken tämän, toimisi nyt heidän hyväkseen. He eivät pyytäneet vapautusta hyvän uutisen tunnetuksi tekemisestä, eivät sitä, että hän poistaisi vaaran, eivätkä edes sitä, että he läpäisisivät koetuksen vahingoittumattomina. Sen sijaan he rukoilivat, että he voisivat puhua hänen sanaansa ilmaisten sanoman ansaitsemaa rohkeutta, sellaista luottamusta, mikä oli sopivaa palvelijoille, jotka puhuivat Suvereenin Jumalan, taivaan ja maan Tekijän, sanoja. Ei ole epäilystäkään siitä, että Jehova Jumala vastasi heidän rukoukseensa. – Apt. 4:23–31.

Hän vastaa myös meidän rukouksiimme tänä aikana, ja meidän tulisi saada rohkaisua siitä tavasta, millä luottamus Jumalaan ja hänen pyhän henkensä voimaan palkittiin silloin. Sanokaamme kaikki samoin kuin eräs toinen uskollinen kristitty, Paavali, sanoi: ”Sillä minä en häpeä hyvää uutista; sehän on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo.” – Room. 1:16.