Tšekkoslovakia

TŠEKKOSLOVAKIAA on usein sanottu ”Euroopan sydämeksi”. Ja jos joku vaivautuisi määrittämään Euroopan keskikohdan geometrisesti, hän sijoittaisi sen epäilemättä jonnekin tähän mannervaltioon.

Tšekkoslovakiaan kuuluu kolme historiallista osaa: Lännessä Böömi pääkaupunkinaan Praha, Määri suoraan sen itäpuolella ja vielä idempänä Slovakia. Koko valtion pituus idästä länteen on noin 800 km ja leveys etelästä pohjoiseen keskimäärin 240 km. Paitsi tšekin ja slovakian kieltä maassa puhutaan myös jonkin verran saksaa, puolaa ja unkaria.

Tšekkoslovakian-kävijä havaitsee virkistävästi vaihtelevan maiseman: Tatran vuoriston, joka kohoaa yli 2400 metrin korkeuteen, Böhmerwaldin tuuheametsäiset rinteet ja Etelä-Slovakian hedelmälliset tasangot, joilla kasvaa tupakkaa ja rypäleitä. Havaitaan myös, että tämä on teollisuusmaa, jossa kaivetaan kivihiiltä ja sulatetaan terästä sekä valmistetaan kuuluisaa tšekkiläistä hiottua lasia ja keinotekoisia jalokiviä.

Slaavit tulivat tälle alueelle idästä jolloinkin kuudennella vuosisadalla asettuen myös Böömin läntisimmille alueille ja kansoittaen ne. He olivat maanviljelijöitä, nautakarjan ja lampaitten kasvattajia sekä metsähunajan kokoojia. He palvoivat auringonjumalaa Svarogia, ukkosenjumalaa Perunia sekä Radegastia ja Svantovitiä, ja he uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään.

Huomattava muutos tuli noiden uudisasukkaitten elämään vuonna 863, kun kaksi miestä, Konstantinos ja Methodios, saapui Määriin kaukaisesta Tessalonikasta saarnaamaan kristikunnan uskonnollisia ajatuksia. Ensimmäinen katolinen kirkko oli rakennettu Slovakiaan vuonna 833 saksaa puhuvien käännyttäjien toimesta. Mutta nämä uudet tulokkaat puhuivat erästä slaavilaista kieltä, jota yhteinen kansa saattoi ymmärtää. Pian koko alue omaksui kristikunnan opin ja tuli Euroopan kansainyhteisön olennaiseksi osaksi.

15. vuosisadalla uhmasi roomalaiskatolisen kirkon arvovaltaa uskonpuhdistus, jonka puhemiehenä Böömissä oli Jan Hus. Kun hänet teloitettiin polttamalla paalussa Rooman kostonhimoisten  kätyreitten kiihotuksesta, niin se tyrmistytti kansanjoukkoja noinakin barbaarisina aikoina. Uskonpuhdistus nujerrettiin Tšekkoslovakiassa tyystin vuonna 1620, ja samana vuonna menetti tšekkien valtakunta itsenäisyytensä, ja siitä tuli sitten Itävalta-Unkarin monarkian osa. Väestö käännytettiin väkivalloin roomalaiskatoliseen uskoon. Ne olivat totisesti ”pimeitä aikoja”.

SAARNAAMISTYÖN ALKUA

Vuonna 1912 kylvettiin Raamatun täsmällisen tiedon ensimmäiset siemenet maan itäosassa. Siellä puhuu huomattava osa väestöstä unkaria. Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura oli lähettänyt Yhdysvalloista hiukan aikaisemmin kaksi unkarilaista raamatuntutkijaa (jotka on myöhemmin tunnettu Jehovan todistajina), Jozef Kissin ja Karol Szabón, Erdeliin Unkariin, jotta he ryhtyisivät saarnaamaan Valtakuntaa. Silloinen Seuran presidentti C. T. Russell valtuutti heidät tekemään järjestelyjä painatuksen aikaansaamiseksi siellä unkarin kielellä.

Veli Kiss karkotettiin lopulta Erdelistä, ja hän päätyi Oboríniin nykyisen Tšekkoslovakian alueelle. Siellä hän saarnasi kautta laajan alueen noin 8 kuukautta. Oborínissa ja Ladmovcessa kokoontui kiinnostuneitten ryhmiä viikoittain tutkimaan Raamattua hänen kanssaan ilman muiden julkaisujen apua. Siten pääsi saarnaamistyö alkuun tässä maassa jo vuonna 1912.

Vaikka veli Kiss palasi Unkariin vuonna 1913, niin hän säilytti yhteyden Oborínin kiinnostuneisiin kirjeenvaihdon avulla. Myöhemmin lähetettiin neljä veljeä Erdelistä jatkamaan evankeliuminpalvelusta Oborínissa ja lähikylissä. Mutta he kohtasivat ankaraa vastustusta, ja heidän oli kätkeydyttävä päivällä ja kokoonnuttava kiinnostuneiden kanssa tutkimaan Raamattua ainoastaan iltaisin. Päätekijöinä vastustajien joukossa olivat roomalaiskatolinen pappi ja paikkakunnan poliisituomari, jotka koettivat saada heidät pidätetyiksi ja karkotetuiksi maasta.

Erdelin veljet olivat jatkuvasti syvästi kiinnostuneita Valtakunnan työn menestymisestä Oborínissa. Vuonna 1914 lähetettiin veli Karol Szabó tällä kertaa mukanaan unkarinkielinen kirjavarasto. Se vahvisti tuon pienen ryhmän uskoa. Hän kastoi lopulta viisi sisarta Ondavajoessa.

Tuon Oborínissa olevan pienen lampaankaltaisten ryhmän oli  kestettävä alusta lähtien uskonnollisten vastustajien hyökkäykset, niin kuin Jeesus oli sanonut seuraajistaan Matteuksen 24:9:ssä. Erään veli Szabón johtaman iltakokouksen aikana murtautui huoneeseen santarmeja. Ne viisi kastettua sisarta ja kaksi kiinnostunutta henkilöä kutsuttiin piirioikeuteen Michalovceen. Tutkittuaan tosiasiat tuomari ei havainnut mitään moitittavaa raamatuntutkijain toiminnassa ja hylkäsi paikkakunnan papin syytteet, papin, joka oli yllyttänyt koko oikeudenkäynnin. Lisäksi maksettiin oikeuteen kutsutuille heidän sinä päivänä menettämänsä ansiot. Tämä oli mitä odottamattomin voitto.

Sitten pappi ryhtyi laittomiin keinoihin keskeyttääkseen Valtakunnan työn. Hän yllytteli toisia tekemään väkivaltaa kristityille saarnaajille. Kun hän huomasi vieraan menevän jonkun raamatuntutkijan taloon, hän tapasi asettaa miehen hangon kanssa estämään pakoonpääsyä ja lähettää toisen miehen noutamaan santarmeja. Hänen yrityksensä pitää ihmiset kirkossaan olivat turhia. Päinvastoin useampien silmät avautuivat näkemään hänen ilkeän asenteensa, ja he pääsivät nauttimaan vapautta pelosta Jumalan seurakunnassa.

Vartiotorni ilmestyi vuonna 1914 ensi kerran unkarin kielellä, ja se julkaistiin Maros-Vásárhelyssä ja sitten myöhemmin  Kolozsvárissa Unkarissa. Mikä siunaus tämä olikaan tuolle pienelle Oborínin ryhmälle!

Sitten tuli ensimmäinen maailmansota täsmälleen ennustettuun aikaan syksyllä 1914. Vuodesta 1879 lähtien olivat raamatuntutkijat kertoneet suurista onnettomuuksista, joiden piti nielaista maa tuona vuonna. Oborínin pieni ryhmä osallistui tämän varoituksen julistamiseen käyttäen Raamattua, kirjaa Jumalan aikakausisuunnitelma sekä Vartiotornia. Vuonna 1915 tuli veli Jakab aloittamaan uudelleen ryhmätutkistelun sisarten ja kiinnostuneitten kanssa sekä sirottelemaan lisää Valtakunnan totuuden siemeniä. Tähän aikaan kastettiin viisi muuta sisarta Ondavajoessa. Muitakin kuin veli Jakab tuli ja vieraili rohkaisten pieniä tutkisteluryhmiä toisissa paikoissa, kuten Sirnekissä, Hranissa, Ladmovcessa ja Malčicessa.

Kun sota päättyi, niin sotilaat alkoivat palata kotiin. Jotkut, jotka olivat suoranaisesti kokeneet sodankäynnin kauhut ja vääryydet, iloitsivat kuullessaan Raamatun tarjoaman toivon. Ne sisaret, jotka olivat pyhittäneet elämänsä Jehova Jumalalle, käyttivät kaiken raamatullisen oppineisuutensa ja kokemuksensa saadakseen alkuun uusia tutkisteluryhmiä. Kun veli Jakab tuli vuonna 1921 suorittamaan toista kastetoimitusta, tällä kertaa Hranissa, niin mikä ilo olikaan nähdä viidentoista kastettavan odottavan häntä, ja melkein puolet heistä oli miehiä! Ajan mittaan joistakuista noista miehistä tuli suuresti laajenneen saarnaamistoiminnan päätukia. Kolme heistä aloitti tosiaan kokoajan saarnaamistyön vuotta myöhemmin.

Noina päivinä veli Kocis, joka palveli Seuran Brooklynissa olevan toimiston Unkarin-osastossa, onnistui toimittamaan noin 300 kiloa unkarilaista kirjallisuutta Oborínin veljille. Tässä vuoden 1923 lähetyksessä olivat kirjaset Voivatko elävät puhua kuolleitten kanssa?, Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan ja muita julkaisuja. Lähetys toimitettiin ilmaiseksi edellyttäen, että he käyttivät kirjallisuudesta saamansa korvaukset Herran työn edistämiseen. Kun tämä lähetys oli otettu vastaan Seuran päätoimistosta, niin kirjallisuusvarasto perustettiin Oboríniin.

Viereisessä Karpato-Ukrainassa eli Ruteniassa orasti Valtakunnan siemen myös menestyvästi. Muodostui joukko pieniä ryhmiä: venäläisiä, unkarilaisia ja ainakin kolme romanialaista.

 TODISTAMINEN SLOVAKIAN VÄESTÖLLE

Olemme nähneet, miten Valtakunnan työ lähti alkuun Tšekkoslovakian unkaria puhuvien ihmisten keskuudessa. Nyt vuonna 1922 Amerikasta palasi useita veljiä itäiseen Slovakiaan ryhtyäkseen saarnaamaan slovakin kieltä puhuvan väestön keskuudessa. Seuran Brooklynissa oleva toimisto lähetti veli Michal Šalatan johtamaan tätä palvelusta. Hän asettui vuonna 1923 Sečovceen ja työskenteli kolporteeraajana. Myöhemmin hän kävi myös Slovakian länsiosassa kylväen totuuden sanaa Krajnéssa, Kuchynassa ja muissa paikoissa.

SAARNAAMINEN BÖÖMISSÄ JA MÄÄRISSÄ

Böömi ja Määri käsittävät melkein 2/3 Tšekkoslovakian alueesta, ja niissä asuu noin 70 prosenttia koko väestöstä. Varhaisia jälkiä saarnaamistyöstä täällä voitaisiin havaita ensimmäisen maailmansodan ajalta. Saksasta kävi veljiä tapaamassa ystäviään ja sukulaisiaan rajaseuduilla, missä saksaa puhuva väestö on enemmistönä, ja he puhuivat siellä Valtakunnan sanomaa ja levittivät Vartiotornin kirjallisuutta. Vuonna 1916 oli siellä jo säännöllisiä tutkistelukokouksia, joita johdettiin Mostissa, lähellä Böömin luoteisrajaa. Yksi siellä toukokuussa 1916 kastetuista oli sisar Anna Riedler. Hän kertoo, että jo vuonna 1907, vanhan Itävalta-Unkarin monarkian aikana, oli veli Erlerillä tapana käydä Böömissä, missä hän levitti veli Russellin kirjoitusten neljättä osaa ja varoitti vuonna 1914 lähestyvästä suuresta onnettomuudesta.

Vuonna 1923 lähetettiin veli ja sisar Gleissner Magdeburgista kokoajanpalvelijoina pitämään erityisesti huolta työn laajentamisesta tšekkiä puhuvan väestön keskuuteen. Kirjallisuusvarasto perustettiin Mostiin ja veli Gleissner oli sen hoitaja. Sieltä käsin levitettiin tšekin- ja saksankielistä kirjallisuutta laajalti.

Piiri- ja päivän kestäviä konventteja pidettiin säännöllisesti vuodesta 1923 lähtien. Vanhemmat veljet muistavat muutamia niistä: Yksi oli veli Petrikin kodissa Krasnovcessa, ja siihen osallistui noin 30 henkeä. Yksi oli vuonna 1924 Sečovcessa, ja siihen osallistui iloiten 50 Slovakian ja Unkarin kansalaista. Yksi tällainen konventti pidettiin Zahorissa vuonna 1925. Samana vuonna pidettiin konventit Garanissa ja Sečovcessa. Viimeksi mainitun kaupungin asukkaita kutsuttiin kuulemaan erikoispuhetta ”Lohdutusta juutalaisille”, jonka piti veli M. Harbeck  Sveitsistä. Vielä yksi konventti järjestettiin toukokuussa 1926 Velké Lúčkyyn, ja se keräsi kiinnostuneita 150 henkeä. Täällä kastettiin 20 henkeä. 200 henkeä oli konventissa, joka järjestettiin 1927 Užhorodiin (nykyään Neuvostoliitossa). Monissa muissakin paikoissa oli konventteja Praha ja Brno mukaan luettuina.

JÄRJESTÖ KEHKEYTYY

Vaikka vuoteen 1927 asti oli ollut konventteja, johdettu tutkisteluryhmiä ja levitetty huomattavasti kirjallisuutta, niin järjestystä ei ollut ollut paljon. Veljet eri osissa maata työskentelivät jotakuinkin toisistaan riippumattomina. Palvelusraportteja ei koottu eikä muistiinpanoja pidetty. Mutta vuonna 1927 ryhmät järjestettiin uudelleen. Julistajat alkoivat työskennellä järjestelmällisesti talosta taloon. Kirjallisuutta saatiin varastosta, joka oli siirretty Oborínista Pincesorska-kadulle Užhorodiin. Seura osti samana vuonna talon Brno-Julianovista, ja Mostissa Böömissä ollut varasto siirrettiin sinne veli Gleissnerin yhä hoitaessa sitä.

Parannusta työn järjestämisessä tapahtui vuonna 1928, kun silloinen Seuran presidentti J. F. Rutherford järjesti Tšekkoslovakiassa suoritettavat toiminnat Saksan Magdeburgissa olevan haaratoimiston valvontaan. Tienraivaajille eli kokoajan evankeliuminpalvelijoille ja ryhmille määrättiin nimenomainen alue, joka voitiin käydä kerran puolessa vuodessa. Tienraivaajia oli kaikkiaan 6, ja 25 pienessä ryhmässä oli yhteensä noin 106 julistajaa. Vuonna 1928 levitettiin 64484 kirjaa ja kirjasta ja noin 25000 lehteä.

Vuonna 1930 järjestettiin Prahassa pidetyssä konventissa kaksi yhdistystä kantamaan laillista vastuuta Valtakunnan saarnaamistyöstä. Kummallakin yhdistyksellä, Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuralla ja Kansainvälisellä Raamatuntutkijain Seuralla, Tšekkoslovakian haaraosastolla, oli toimistonsa Prahassa. Veli Balzereit, Saksan haaratoimistonpalvelija, ja veli Karel Kopetzky Prahasta olivat molempien yhdistysten virkailijoita. Samalla kertaa perustettiin Kansainvälisen Raamatuntutkijain Seuran kolme alaosastoa vastaamaan Valtakunnan toiminnoista maan eri osissa: yksi Määriä ja Sleesiaa varten Brnossa olevine toimistoineen, yksi Slovakiaan toimiston ollessa Košicessa ja yksi Karpato-Ukrainaa (Ruteniaa) varten.

KASVUA 30-LUVUN ALKUPUOLELLA

Täysin toisissa maissa olevien veljiensä tavalla veljet Tšekkoslovakiassakin  iloiten omaksuivat uuden nimen ”Jehovan todistajat” sekä tähän nimeen liittyvät velvoitukset. Tämä asia esitettiin elokuussa 1931 Berehovin (nykyään Neuvostoliitossa) konventissa 300 hengen läsnä ollessa ja seuraavana vuonna eräässä konventissa Pozdišovcessa, missä oli 100 läsnäolijaa.

Kohokohta tuli, kun vuonna 1932 järjestettiin kansainvälinen konventti Prahaan Karlinin Varieteeteatteriin. Yleisen esitelmän teema ”Eurooppa tuhon edessä” herätti ihmisten huomion, ja konventissa oli noin 1500 henkeä. Siellä jätettiin Prahan asukkaitten käsiin 6174 kirjaa ja 15597 kirjasta.

Tienraivaajien lukumäärä kasvoi sillä välin jatkuvasti. 32:sta vuonna 1931 se kohosi 84:ään vuonna 1932, ja 34 heistä oli Saksasta. Mutta pappien, jotka käyttivät hyväkseen heidän ulkomaankansalaisuuttaan ja esittivät vääriä syytöksiä, onnistui saada jotkut veljistämme pidätetyiksi ja karkotetuiksi maasta.

Luomisnäytös osoittautui ihmeelliseksi avuksi hyvän uutisen saarnaamisessa. Se oli tuotu tänne ensiksi vuosina 1927 ja 1928, jolloin sitä näytettiin kansanjoukoille Prahassa, Brnossa ja toisissa hallintopiirien kaupungeissa kuten Mostissa ja Chomutovissa. Mutta nyt vuosina 1931–35 se todella täytti tehtävänsä. Sen sanoman kääntäminen tässä maassa käytetyille pääkielille vei aikaa, mutta vuonna 1934 Luomisnäytös kulki yli koko maan, ja sitä esitettiin kaikissa suurissa kaupungeissa.

Niiden veljien innostus, jotka osallistuivat kutsulehtien levittämiseen, kokousten järjestämiseen sekä muihin auttaviin palvelustehtäviin, oli hämmästyttävä. Tässä on Luomisnäytös-toiminnasta eräitä muistiinmerkintöjä, jotka ovat säilyneet:

Lehti Kultainen Aika (nykyinen Herätkää!) oli toinen tehokas väline todistuksen lisäämisessä yleisölle. Sitä julkaistiin ensi kerran tšekin kielellä vuonna 1932, ja sinä vuonna sitä levitettiin 71200 kappaletta ihmisten käsiin.

HAARATOIMISTO PERUSTETAAN

Suurin osa levityskirjallisuudestamme noina päivinä painettiin  Magdeburgissa, ja sikäläinen haaratoimisto valvoi jatkuvasti työtä koko Tšekkoslovakiassa. Mutta vuonna 1933 Hitler anasti vallan Saksassa, ja pian seurasi ankara vaino ja haaratoimiston painovälineiden takavarikointi. Sen tähden kävi välttämättömäksi avata haaratoimisto Prahaan. Veli Edgar Merk Magdeburgista määrättiin haaratoimistonpalvelijaksi, ja veli Karel Kopetzky toimi Beetelin palvelijana. Uusi haaratoimisto osoittautui siunaukseksi tienraivaajille ja ryhmille kautta koko maan. Monet tienraivaajat tulivat myös Saksasta siellä pahenevien olosuhteitten ajamina auttamaan meitä.

Vuonna 1934 astui voimaan tiukentavia säädöksiä Tšekkoslovakiassa, ja suurin osa veljistä, jotka olivat ulkomaista kansallisuutta, pakotettiin lähtemään maasta. Siitä lähtien ovat pääasiassa kotimaan asukkaat suorittaneet työtä. Koko maa jaettiin 124 alueeseen ja määrättiin joko seurakunnille tai tienraivaajille. Sinä vuonna todistettiin 110 alueella joko kokonaan tai osaksi, joissakin niistä kahdesti vuodessa.

Vuoden 1934 keväällä Seura muutti tilavampiin rakennuksiin Tylovakatu 16:een Smíchoviin Prahaan. Me saimme Magdeburgista melkoisesti välineitä painamista varten, niin että me kykenimme seuraavina vuosina painamaan omat traktaattimme, Vartiotornin ja Kultaisen Ajan painokset kuukausittain sekä tšekin että unkarin kielellä ja kirjasia tšekin, slovakian, saksan, unkarin, puolan ja romanian kielellä.

Valtakunnan työn kasvun tänä aikana ilmaisevat seuraavat numerot, jotka esittävät kansainvälisten palveluskausien tulokset:

Kuten oli odotettavissakin, Valtakunnan toimintojen laajentuminen herätti papiston taholta vastustusta ja kiivasta vastarintaa Raamatun totuuden leviämistä kohtaan. Vuoden 1935 saksalainen Vuosikirja kertoo sen seurauksista:

”Palvelusvuoden alussa alkoi tässä maassa suuri Jehovan todistajien vaino. Todistajia syytettiin vakoilusta, Seuran toimisto tarkastettiin ja suuri osa tienraivaajista pantiin vankeuteen. Lopulta kaikki Seuraa vastaan esitetyt ja pappien yllyttämät syytökset  osoitettiin vääriksi, ja kun hallitus tuli vakuuttuneeksi tästä asiaintilasta, niin vainot lopetettiin palvelusvuoden jälkipuoliskolla. Työ voi nyt jatkua ilman mitään laillisia esteitä. Tienraivaajien oli kuitenkin taisteltava pappien vastustusta ja vainoa vastaan koko maassa. Vuoden alussa oli pantu vireille 281 Jehovan todistajia koskevaa oikeusjuttua. Vuoden kuluessa tuli lisää 109 oikeudenkäyntiä. Näistä 182 saatiin päätökseen, joten palvelusvuoden päättyessä oli jäljellä 208 ratkaisematonta juttua. 142 tapauksessa vastaajat vapautettiin syytöksistä.”

KESKI-EUROOPAN TOIMISTON ALAISUUDESSA

Keväällä vuonna 1936 veli Rutherford päätti asettaa Prahan haaratoimiston Seuran Bernissä Sveitsissä olevan Keski-Euroopan toimiston valvontaan. Veli M. Harbeck hoiti sitä toimistoa. Tämä johtui itsepintaisesta erimielisyydestä eräitten vastuullisten veljien kesken. Määrättiin uusi haaratoimistonpalvelija, veli Heinrich Dwenger, joka oli aikaisemmin palvellut Magdeburgin haaratoimistossa ja vuodesta 1933 lähtien Seuran matkustavana edustajana muissa maissa.

Seura oli sillä välin järjestänyt kansainvälisen konventin Luzerniin Sveitsiin vuoden 1936 elokuussa. 90 henkeä Tšekkoslovakiasta sai iloita tästä suurenmoisesta tilaisuudesta. Mutta Luzernin roomalaiskatolinen piispa teki parhaansa estääkseen yleisöä kuulemasta veli Rutherfordin esitelmää ”Harmagedon”. Huolimatta tästä sekä siitä, että poliisi ympäröi konventtialueen ja esti sisäänpääsyn niiltä, jotka eivät voineet näyttää konventtimerkkiä, veli Rutherford piti ajankohtaisen puheensa.

Vuotta myöhemmin järjestettiin toinen kansainvälinen konventti 28.–30.8., tällä kertaa Prahaan. Ohjelma esitettiin pääsalissa tšekin ja saksan kielellä, samalla kun unkarilaiset ja puolalaiset veljet saattoivat kuunnella sitä omalla kielellään kahdessa muussa salissa. Kohokohta oli yleinen esitelmä ”Suvaitsemattomuus”, jonka esitti englanniksi veli M. Harbeck ja jonka veli Bahner käänsi tšekin kielelle. Edustajia oli Itävallasta, Puolasta, Tanskasta ja Sveitsistä kuulijain joukossa, joiden lukumäärä kohosi 1500:aan. Radio lähetti ensi kerran tämän maan historian aikana lyhytaalloilla Seuran edustajien puheet, niiden joukossa Tanskan haaratoimistosta tulleen veli W. Deyn englanninkielisen puheen.

Valtakunnan työ menestyi nyt tosiaan huolimatta niistä pulmista,  joita alkoi nousta veljille sotapalveluksen yhteydessä. Haaratoimistossa ja sen paino-osastossa palveli 14 veljeä ja sisarta, mutta tila oli hyvin ahdas, joten Seura vuokrasi toisen talon Podvinníkatu 89:stä Vysočanysta Prahasta, ja koko haaratoimiston toiminta muutettiin sinne. Saarnaamistoiminta tunkeutui koko maahan, suuriin kaupunkeihin, pieniin kyliin, jopa vuoristossa oleviin eristettyihin koteihinkin. Vuoden 1938 saksalainen Vuosikirja sanoi hyvän uutisen tehokkaasta levityksestä seuraavaa: ”Unkarilaisessa Sernan kylässä, jossa on lähes 2000 asukasta, oli noin 50 todistajaa, ja heidän vaikutuksensa ihmisiin oli niin voimakas, että nämä eivät käyneet kirkossa. Koska pappi ei pystynyt olemaan tilanteen tasalla, hän lähti kylästä. Poliisituomari oli haluton hyväksymään avoimen viran täyttämistä; hän itse ei ollut käynyt kirkossa, ja hän selitti, että hän haluaisi mieluummin mennä Jehovan todistajien luo, jos tahtoisi saada lisätietoa Raamatusta.”

NATSIEN PAINOSTUS

Mutta tulossa olevan ahdistuksen pilvet kasaantuivat. Saksa oli eronnut Kansainliitosta ja oli kauttaaltaan aseistettu. Tšekkiläis-määriläisten rajaseutujen saksalaisten asukkaitten enemmistöä veti natsijärjestelmä puoleensa. Useimmat heistä olivat roomalaiskatolilaisia, eikä heidän kirkkonsa ollut suinkaan esteenä kansallissosialismille. Veljien oli tällä alueella kohdattava Henleinin puolueen, natsi-Saksan puhetorven, ankara vastustus ja poliittinen vaikutus.

Ainoastaan tšekkiläiset seudut tarjosivat todistajien toiminnalle suhteellisen häiriöttömän kentän. Roomalaiskatolinen propaganda ei liiaksi vaikuttanut tšekkeihin. He tunsivat olevansa vapaampia lukemaan ja tutkimaan itsekseen Valtakunnan sanomaa. Näin meni vuoden 1938 alkupuoli. Sitten julisti Hitler kesällä Tšekkoslovakiaa koskevat aluevaatimuksensa. Poliittisten tapahtumien nopea sarja toi ankaria vaikeuksia. Jo tämän vuoden elokuussa kiellettiin kaikki kokoukset, joten veljet kokoontuivat pieninä ryhminä tutkimaan ja palveluskokouksiin.

Pian sen jälkeen Hitlerin sotajoukot valtasivat Böömin ja Määrin rajaseudut roomalaiskatolisen kirkon hyväksynnällä. Jehovan todistajien taloja tarkkailtiin kiinteästi, useita veljiä piestiin ja pidettiin vankilossa ja joitakuita lähetettiin Saksan keskitysleireihin, jopa muutamia hyvin vanhojakin henkilöitä. Valtakunnan työ lamaantui tyystin sillä alueella.

 MIEHITYS JA SOTA

Palvelusvuoden 1939 ensimmäisellä puoliskolla ainoastaan pieni jäännös julistajia, ne jotka asuivat Saksan vaikutusalueen ulkopuolella, raportoi Prahan haaratoimistoon. Mutta he pysyivät uskollisina.

Hitler ei hukannut aikaa laajennuspyrkimystensä toteuttamisessa. 15.3.1939 hänen sotajoukkonsa ylittivät rajan ja marssivat Prahaan. Böömi ja Määri, eivätkä ainoastaan saksalaisten asuttamat alueet, julistettiin Saksan valtakunnan suojelualueeksi. Unkari valtasi sillä välin suuren osan Slovakiaa, ja jäljelle jääneestä osasta tuli itsenäinen valtio roomalaiskatolisen prelaatin Tison alaisuudessa. Seuran haaratoimistoa neuvottiin heti purkamaan kaikki painokoneet ja viemään ne pois maasta. Kahdessa viikossa olivat kaikki koneet valmiina siirrettäviksi Alankomaihin, ja seuraavina päivinä seurasivat kaikki latomisvälineet. Tšekkiläiset viranomaiset antoivat vientiluvan ja luopuivat kaikista muodollisuuksista.

30.3. kävivät Gestapon asiamiehet Prahan toimistossa ensi kerran ja takavarikoivat pienen määrän saksankielistä kirjallisuutta ja Raamattuja. Eräs veli joka oli aikaisemmin ollut vangittuna Saksassa, pidätettiin jälleen tässä tilaisuudessa. Koska tšekkiläistä kansallisuutta olevia veljiä ei vielä häiritty, niin kolme veljeä, František Kapinus, Bohumil Müller ja Vojtech Matejka, saattoivat jäädä ja suorittaa lopputehtävät haaratoimistossa.

Veli Müller muistaa joitakin sen kevään kokemuksia: ”Siihen aikaan Gestapolla oli tieto ainoastaan veli Kapinuksesta. Veli Kapinus ehdotti huhtikuun alussa, että minulle olisi parasta, etteivät he näkisi minua lainkaan. Hän neuvoi, että Beetelin pääsisäänkäytävän pitäisi olla aina lukittuna, niin että kun Gestapo tulisi, sen pitäisi soittaa kelloa. Veli Kapinus kurkistaisi silloin toisen kerroksen ikkunasta, ja jos olisi tarpeellista, antaisi minulle varoitusmerkin juosta Beetelin pihan yli ja kätkeytyä kiinteistömme vieressä olevaan suureen puutarhaan. Näin ollen kun Gestapo kävi, niin kuin se usein teki sen jälkeen, minä olin aina kätkössä pensaissa. Käsillä olleesta tšekinkielisestä kirjallisuudesta Gestapo oli ensimmäisellä käynnillään huomauttanut: ’Voitte antaa tšekeille mitä haluatte.’ Mutta kun he tulivat huhtikuussa eivätkä löytäneet yhtäkään kirjasta, he lähtivät hämmästyneinä ja vihoissaan. Koko varasto oli viety erään vanhahkon sisaren tyhjään huoneistoon varastoon, mutta se hajotettiin pian julistajien koteihin pitkin kaupunkia.”

 Toukokuussa vuonna 1939 nuo kolme veljeä päättivät lähteä haaratoimistosta ja kadota maan alle. Veli Müller jatkaisi Prahassa asioiden uudelleen järjestämistä, veli Kapinus menisi kotikaupunkiinsa Määriin ja käyttäisi jonkin verran aikaa käännöstyöhön, ja veli Matejkan piti palata Slovakiaan, jonka kanssa oli jo yhteydenpitovaikeuksia. Tämä ratkaisu osoittautui pian viisaaksi, sillä vuosina 1940–1945 olivat Böömin ja Määrin veljet Gestapon katkeran vainon kohteena, kärsivätpä jotkut heistä kuolemankin uskonsa takia. Kun oli varjelluttu alkuvaikeuksien läpi, työ edistyi Slovakiassa tasaisesti joskin maan alla. Veli Kapinus vangittiin lopulta vuonna 1940 ja veli Müller 1941, ja molemmat kärsivät useissa natsivankiloissa ja keskitysleireissä ennen sodan päättymistä. Vuodesta 1943 eteenpäin pidätykset lisääntyivät, ja pian oli puolet Böömin ja Määrin Jehovan todistajista vankilassa.

Ne, jotka vielä olivat vapaina, eivät lakanneet todistamasta Jehovasta ja hänen valtakunnastaan kirjallisuuden puuttumisesta huolimatta. Raamattu kädessä he menivät ihmisten luo opettamaan heille Jumalan tahtoa. Jotkut tulivat tuntemaan Jehova Jumalan ja hänen pelastustiensä näissäkin koettelevissa olosuhteissa. Toiset saivat tietää totuuden Jumalan sanasta ollessaan keskitysleireissä, ja he tulivat sodan jälkeen kotiin täysin muuttuneina. He lähtivät kotoa poliittisina vankeina ja palasivat Korkeimman Jumalan todistajina. Ne uskolliset, jotka kestivät natsileirien kauhut, tulivat takaisin ehkä ruumiiltaan heikentyneinä, mutta kestämiensä koettelemusten vahvistamina. Vihollinen ei ollut kyennyt järkyttämään heidän uskoaan ja uskollisuuttaan Jumalaa kohtaan.

SODANJÄLKEINEN JÄLLEENRAKENNUS

Natsiarmeijoiden antauduttua toukokuussa 1945 keskitysleirivankeudessa elossa säilyneet palasivat vähitellen kotiin. Monet saivat iloiset tervetuliaiset, kun he jälleen alkoivat kokoontua seurakuntiensa ja tutkisteluryhmiensä kanssa. Mutta oli myös sydänsurua. Koteja oli tuhoutunut, omaisia ei enää ollut. Eräissä tapauksissa perheet vielä odottivat jonkun jäsenen paluuta. Ehkä heille oli ilmoitettu hänen kuolleen, mutta silti he toivoivat kaikesta huolimatta.

Ensi askel teokraattisessa uudelleen rakentamisessa oli kaikkien seurakuntien ja eristettyjen ryhmien ja julistajien löytäminen ja  heidän saamisensa taas toiminnassa olevan haaratoimiston yhteyteen. Tämä ei ollut mikään helppo tehtävä, sillä monet osoitteet olivat nyt hyödyttömiä; ihmiset olivat kuolleet tai muuttaneet tai kodit olivat tuhoutuneet. Työ oli menestyksellisempää entisen Slovakian valtion alueella, jossa ei ollut niin katkeraa vainoa ja järjestö oli toiminut ja kasvanut sodankin aikana. Sitten oli useita Böömin ja Määrin saksankieliseen väestöön kuuluvia veljiämme ja sisariamme, jotka olivat kärsineet paljon vainoa, ja vaikka he eivät olleet koskaan tehneet mitään rikosta Tšekkoslovakian tasavaltaa vastaan, niin heidät oli pakotettu lähtemään kodeistaan ja muuttamaan Saksaan tavallisen saksankielisen väestön mukana.

Koska sotatila oli katkaissut useimmat tiedotus- ja kuljetusyhteydet, oli aluksi hyvin vaikea päästä kosketukseen Seuran toisten haaratoimistojen tai Brooklynin toimiston kanssa. Mutta heti kun yhteys saatiin, veli Bohumil Müller määrättiin haaratoimistonpalvelijaksi. Se tapahtui vuoden 1945 syksyllä. Mutta sisäasiainministeriölle ilmoitettiin jo laillisten yhdistystemme toiminnan alkamisesta. Ministeriö ilmoitti saaneensa tämän tiedon. Ryhdyttiin myös toimenpiteisiin Kansainvälisen Raamatuntutkijain Seuran nimellä olevan alihaaratoimiston uudistamiseksi Bratislavaan Slovakiaan.

Asuntopula Prahassa teki jonkin aikaa melkein mahdottomaksi sopivan haaratoimistohuoneiston löytämisen. Mutta lopulta vuokrattiin vuoden 1946 alussa kaksi ja puoli huonetta toimistoksi sekä liikehuone Mladonovicovakadulta Žižkovista, ja se muutettiin kirjallisuusvarastoksi. Vuoden lopulla saatoimme iloksemme ostaa melko uuden kolmikerroksisen talon Suchdolista läheltä Prahaa ja muuttaa sinne.

Keskellä sodanjälkeisiä pulmia, joihin kuului paperin säännöstely ja tiedotusministeriön valvonta, meillä oli mahdollisuus painaa suuret määrät kirjasia ja Vartiotornia tšekin kielellä, traktaatteja, kutsulehtisiä esitelmärynnistyksiämme varten sekä muita painotuotteita. Me saimme myös Brooklynista lahjaksi kirjallisuuslähetyksiä, joista jo yksi lähetys vastasi kokonaista vaununlastia.

Tškkoslovakian veljien ja sisarten sydäntä liikutti se aineellinen apu, jota Yhdysvaltain ja Kanadan veljet antoivat heille. Kaksi suurta vaate- ja jalkinelähetystä ja vielä suuri ruokatavaralähetys  jaettiin tarvitseville tienraivaajien ja seurakuntiemme keskuudessa. Jälleenrakentamiskaudella nuo erinomaiset lahjat olivat arvaamattoman kallisarvoisia ja todella ajankohtaisia.

Vuonna 1946 oli 974 julistajaa toiminnassa joka kuussa huipun kohotessa jopa 1209:ään. Seurakuntia oli 159, ja ne olivat enimmäkseen aika pieniä. Koko joukko veljiä tuotiin Beeteliin valmennettaviksi useiden kuukausien aikana, ja sitten heidät lähetettiin vierailemaan seurakuntiin ja vahvistamaan niitä. Jehovan kansan menestyvä työ oli hyvin Jumalan ja vanhurskauden vastustajien tiedossa. Eivät ateistit vaan roomalaiskatolisen ja protestanttisen uskonnon johtohenkilöt olivat niitä, jotka vihasivat Raamatun totuuden levittämistä. Todistajat yritettiin saada huonoon valoon lehdistön ennakkoluuloisilla esityksillä. Slovakian katolisilla seuduilla papit menivät vielä pitemmälle. Heidän mielimenetelmänsä oli yllyttää kiihkoilevia seurakuntalaisia ja käyttää heitä purkamaan vihaansa väkivaltaisesti Jehovan kansaan.

Eräässä itäisen Slovakian yhdyskunnassa ahersi muutamia todistajia saarnaten Valtakuntaa talosta taloon. Kun kreikkalaiskatolinen pappi sai siitä tiedon, hän vihastui kovasti ja lähetti miehiä ja naisia rauhallisten saarnaajien kimppuun. Tyytymättä siihenkään hän meni paikkakunnan kouluun ja yllytti opettajaa, että tämä käskisi 300 koululaisen mennä heittelemään todistajia kivillä. Julistajat vietiin poliisiasemalle kuulusteltaviksi. Poliisi kohteli heitä kuitenkin ystävällisesti, otti kirjallisuutta, pudisti heidän kättään ja päästi heidät vapaiksi. Mutta nyt vielä raivoisampi roskaväki ajoi heidät pois kylästä seipäin ja kivin.

Klenovássa, jälleen Itä-Slovakiassa, muuan pappi yllytti väestöä todistajia vastaan. Riehaantunut roskajoukko piteli pahoin todistajia kunnes rajavartiosto tuli heidän pelastuksekseen. Miten ulkokultaisia nuo papit olivatkaan! Sotavuosina he yrittivät vakuuttaa natsivallanpitäjille, että todistajat ovat kommunisteja, ja nyt he syyttivät samoja todistajia kommunistihallituksen ja tasavallan vapauden vastustamisesta!

Täällä oli monia todisteita Jehovan kansalleen osoittamasta rakkaudellisesta huolenpidosta tuona ajanjaksona 1945–1948. Teokraattinen koulu oli suurenmoisen huolenpidon osoitus kenttäpalveluksemme parantamiseksi ja esitelmänpitäjien valmistamiseksi. Johdettiin ponnekasta esitelmärynnistystä siinä määrin, että noiden kolmen vuoden aikana pidettiin 1885 esitelmää.  Tienraivaajia ja erikoistienraivaajia palveli kentällä yhä lukuisammin. Suuria konventtejakin pidettiin. Brnossa pidettyyn osallistui noin 1400 henkeä vuonna 1946. Melkein 1700 kuunteli esitelmää ”Rauhan Ruhtinas”, ja 131 uutta julistajaa vertauskuvasi antautumisensa Jumalalle.

Sitten vuonna 1947 veljet Knorr ja Henschel tulivat Brooklynin päätoimistosta osallistuakseen toiseen suurenmoiseen konventtiin Brnossa. Tällä kertaa kuunteli noin 2300 henkeä tarkkaavaisesti ja arvostavasti veli Knorrin huomiota herättävää puhetta aiheesta ”Kaikkien kansojen ilo”. Tällä kertaa oli kasteellemenijöitä 173. Ne olivat todella kolme onnellisen yhdessäolon unohtumatonta päivää.

Mutta paras konventtimme pidettiin kauniissa Luserna-salissa Prahassa 10.–12.9.1948. Ei voi olla epäilystäkään siitä, että koko ohjelma oli suunniteltu valmistamaan veljiä edessä oleviin koettelemuksiin. Kohokohta oli esitelmä ”Koko ihmiskunnan Valtakunnan-toivo”, jonka veli Müller piti 2862 tarkkaavaisen kuulijan seuratessa. Toisia konventin pääpiirteitä olivat 254 uuden veljen ja sisaren kaste sekä päätöksen teko. Sen hyväksyivät yksimielisesti kaikki 2135 läsnäolijaa ilmaisten päättäneensä pysyä uskollisina tehtävällemme Jehovan todistajina niin suotuisana kuin epäsuotuisanakin aikana.

Jo yhdentoista viikon kuluessa oli monien Jehovan kansaan kuuluvien kautta Tšekkoslovakian osoitettava päätöksessä ilmaisemansa päättäväisyyden voima.

VIELÄ KERRAN MAAN ALLE

Varhain maanantaiaamuna 29.11.1948 törmäsi salainen poliisi haaratoimistoon ja Beetel-kotiin sekä monien seurakunnanvalvojien ja muiden palvelijoiden koteihin kautta maan. Haaratoimisto sinetöitiin ja paljon seurakuntien kirjallisuutta takavarikoitiin. Kolme päivää myöhemmin vangittiin kaikki Beetel-perheen kymmenen jäsentä ja kolme Prahan seurakunnan palvelijaa. Kahden viikon kuulustelun jälkeen heidät luovutettiin valtion tuomioistuimelle Prahaan lisäkuulusteluja varten. Huhtikuussa annettiin veli Kapinukselle ilmoitus Seuran toiminnan kiellosta ja sen kaiken omaisuuden takavarikoinnista. Mutta koska hän oli jo vankilassa Pankrácissa, niin hän ei voinut tehdä juuri mitään.

Kun Seuran ja sen virkailijoiden toiminnat oli täysin tutkittu  heinäkuussa 1949 eikä mitään kyseenalaista löydetty, niin oikeudenkäynti heitä vastaan keskeytettiin todistusten puutteessa. Kuitenkaan ei ketään vangituista veljistä ja sisarista päästetty vapaaksi. Sen sijaan heidät siirrettiin 22.7. useihin leireihin raskaaseen työhön, veljet työskentelemään hiilikaivoksiin ja kivilouhimoihin ja sisaret maanviljelystöihin. Vasta paljon myöhemmin he saivat ilmoituksen, että heidät oli tuomittu kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön.

Vapaudessa olevat veljet jatkoivat maan alla saarnaamistyötä. Vartiotorni ja Tiedotin monistettiin jälleen tšekin, slovakin, saksan ja unkarin kielillä. Kierrostyö oli järjestetty siten, että sitä voitiin suorittaa osa-ajalla, sillä muuten veljet olisivat olleet alituisessa pidätysvaarassa. Vartiotornin pieniä yksityisiä tutkistelukokouksia johdettiin veljien kodeissa.

Vuoden 1950 alussa, täysin ristiriidassa tuomioitten kanssa ja vastoin kaikkia odotuksia pakkotyöleireissä olevia veljiä vapautettiin vähitellen. Koska ei ollut Beetel-kotia, mihin mennä takaisin, niin he liittyivät maanalaiseen työhön rohkaisten julistajatovereitaan ja auttaen missä vain järjestössä tarvittiin. Heidän vangitsemisensa vaikutus oli ensin haitallinen, niin että palvelusvuonna 1949 julistajien lukumäärä laski noin 17 prosenttia. Mutta seuraavat vuodet olivat yltäkylläisiä Jehovan siunaamina, niin että vuoden 1949 vähennys pyyhkiytyi pois. Vuonna 1950 saatiin nähdä 86 prosentin kasvu Valtakunnan toiminnassa, ja vuonna 1951 seurasi 38 prosentin lisäys.

Katoliset ja ei-katoliset uskonkiihkoilijat yrittivät jatkuvasti kovin yllyttää edelleen ankariin toimenpiteisiin todistajia vastaan. Uskonnolliset arvohenkilöt syyttivät Jehovan kansaa sekä kirjeissä että henkilökohtaisissa keskusteluissa kumouksellisesta toiminnasta ja parjasivat Jumalan palvelijoita lehdissään. ”Evankelinen sanansaattaja” Tatran vuoristossa tuki hyökkäystä todistajien kimppuun panettelevien ja häpäisevien kirjoitusten sarjoina. Luterilaisen kirkon kirkolliskokous Slovakiassa ehdotti, että kaikki kirkon papit puhuisivat saarnastuoleistaan suorat sanat todistajia vastaan joka tilaisuudessa useitten viikkojen ajan. Raamatun pahamaineinen ”Suuri Babylon” taisteli tosiaan ankarasti säilyttääkseen asemansa.

4.2.1952 pidätettiin haaratoimistonpalvelija ja toisia veljiä ja heidän kotinsa tarkastettiin. Seuraavina kuukausina pidätettiin 104 veljeä ja viisi sisarta ja heitä pidettiin useita kuukausia valtion  suojelupoliisin eristäminä. Kolmentoista pidätyskuukauden jälkeen vietiin eräitä järjestön vastuullisia palvelijoita lopulta oikeuteen Prahassa. Istunnot kestivät kolme päivää ja sitten 31.3.1953 julistettiin tuomio: haaratoimistonpalvelija 18 vuodeksi ja toiset palvelijat 10–15 vuodeksi vankeuteen, omaisuus takavarikkoon ja kansalaisluottamus pois.

Vähemmän kokeneet miehet jäivät luonnollisesti silloin jatkamaan työtä. He tekivät parhaansa Valtakunnan etujen edistämiseksi eikä ole epäilystäkään siitä, että Jehova auttoi heidän vakavia ponnistelujaan. Valtakunnan työ heikkeni tosin maassa vuosina 1952 ja 1953 jyrkästi, mutta vaikka vuonna 1953 tapahtui 23 prosentin lasku, niin sen korvasi 23 prosentin kasvu vuonna 1954. Veli Konstantin Paukert määrättiin johtamaan työtä vuonna 1952, ja kun hänet sitten vangittiin vuonna 1954, niin hänen sijaansa tuli Vladimir Matejka. Vuoden 1957 lopulla järjestettiin komitea vastaamaan yleisesti Valtakunnan toiminnoista maassa.

Huomattava parannus olosuhteisiin tuli noin vuonna 1960, jolloin yleinen armahdus toi vapauden useimmille vankilassa olleille veljille. Sen jälkeen on poliisi toiminut yksityisiä julistajia vastaan siellä täällä, mutta vaikka kielto on yhä voimassa, ei mitään vakavampia vaikeuksia koettu vuoteen 1971 mennessä. Veljien on tietysti oltava tietoisia Johtajamme Kristuksen Jeesuksen erinomaisesta neuvosta, kun hän sanoi: ”Osoittautukaa ... varovaisiksi kuin käärmeet ja silti viattomiksi kuin kyyhkyset.” (Matt. 10:16) Seuran työn laittomaksi julistaminen ei ole pysähdyttänyt hyvän uutisen julistamista!

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana on ollut tilaisuus auttaa seurakuntia kasvamaan ja yksityisiä julistajia saavuttamaan kypsyys. On yritetty parantaa kenttäpalvelusta tehokkaampien Raamatun kotitutkistelujen avulla. Kiinnostuneitten lisääntyvät joukot saavat paremman käsityksen Jehovan tarkoituksista ja periaatteista. Vuoden 1961 keväästä lähtien on Valtakunnan palveluskoulu auttanut valvojia ymmärtämään täydellisemmin velvollisuutensa ja hoitamaan ne uskollisesti ja kristillisellä lempeydellä. Yhteensä vuoteen 1971 mennessä sai 574 palvelijaa valmennusta, jotkut neljän viikon ajan ja toiset 12 päivää.

Vuonna 1969 oli veli Müllerillä suuri ilo käydä Seuran päätoimistossa Brooklynissa New Yorkissa, ja siellä ollessaan hän osallistui erityiseen valmennuskurssiin, joka pidettiin haaratoimistonpalvelijoille.  Hänellä oli siinä tilaisuus olla läsnä myös ”Rauha maassa” -konventissa Yankee-stadionilla. Toisilla veljillä Tšekkoslovakiasta oli onni olla Nürnbergin konventissa.

Vuonna 1972 nimitettiin seurakuntiin vanhimmistot. Jehovan todistajien hallitseva elin kannusti tähän menettelyyn. Oli siten ilmeistä, että tämän järjestelyn avulla tämän vuosisadan kristillinen seurakunta saatettiin paljon lähemmäksi ensimmäisen vuosisadan kristillistä seurakuntaa. Pääpaino on ollut siinä, että kaikki vanhimmat suorittavat paimennustyötä ja huolehtivat Jumalan laumasta ja että esivalvoja vuorottelee niin, että joka vuosi vanhimmiston puheenjohtajana on eri veli. Vaikka seurakuntien veljet kahdeksan vuotta sitten ottivat tervetulleena vastaan vanhimmistojen muodostamisen, alkuvaikeuksilta ei vältytty, mutta ne voitettiin vähitellen hallitsevalta elimeltä saatuja ohjeita noudattamalla. Nyt useimmissa seurakunnissa on hyvin toimivat vanhimmistot, ja tämä vaikuttaa myönteisesti kaikkien seurakuntien yhteydessä olevien iloon ja siunauksiin.

Valtakunnan palveluskoulu ja matkavalvojien kouluttaminen vuosina 1977 ja 1979 lisäsivät vanhinten intoa. Molemmat ohjelmat käynnistettiin useita kuukausia myöhemmin kuin Yhdysvalloissa, mutta se ei madaltanut niiden laatua. Ajattele esimerkiksi, millaisia mielipiteitä kuultiin viimeisen kurssin lopussa: ”Mikä hämmästyttävä vaikutus ja vetovoima Jumalan sanalla onkaan sydämeemme, jos opimme esittämään sopivasti tutkivia näkökantaa koskevia kysymyksiä, jotka tähtäävät johonkin harkittavana olevaan Raamatun periaatteeseen.” Eräs toinen vanhin mainitsi: ”Minun täytyy muuttaa melkoisesti asennettani neuvontaan: minun täytyy lakata ’antamasta ohjeita’ ja pitää sen sijaan esillä Jumalan sanaa.” Epäilemättä nämä lausunnot ilmaisivat useimpien mukana olleiden tunteet.

1970-luvulla jotkut paikalliset poliisiviranomaiset yrittivät vastustaa ”hyvän uutisen” saarnaamista ja opetuslasten tekemistä. Joissakin paikoin suoritettiin kotitarkastuksia ja raamatullista kirjallisuutta ja Raamattuja takavarikoitiin. Toisin paikoin veljiä kutsutaan ajoittain kuulusteltaviksi muutamien viikkojen väliajoin ja kokouksemme ja saarnaamistoimintamme kielletään. Myös ihmisiä, jotka alkavat osoittaa kiinnostusta todistajien raamatullisia opetuksia kohtaan, kuulustellaan heti, kun viranomaiset saavat tietää siitä. Joskus he saavat heidät luopumaan Raamatun tutkimisesta todistajien kanssa. Vuosien mittaan veljiämme vastaan  on nostettu monta oikeusjuttua, ja joillekuille oli langetettu tuomio heidän saarnaamistoimintansa vuoksi. Joissakin osissa maata veljet ovat säästyneet tällaisilta suurilta vaikeuksilta, ja he ovat kiitollisia siitä, että he voivat palvoa suhteellisen rauhallisissa oloissa.

Kun katsomme taaksemme pitkin matkaa, minkä Jehova on johtanut meitä, emme voi muuta kuin olla kiitolliset hänelle hänen uskollisille palvelijoille suomastaan suojelevasta huolenpidosta. Me kaikki Tšekkoslovakiassa olemme kiitollisia Jehovalle hänen rakkaudellisen huomaavaisuutensa monista todisteista ja rukoilemme, että hän käyttäisi jatkuvasti meitä palveluksessaan ikuisesti.

[Taulukko s. 244]

PALVELUS- NÄYTÖKSIÄ KATSOJIA LEVITETTY LEVITETTY OSOITTEITA

VUOSI KIRJOJA KIRJASIA JÄTETTY

1932 13 59480 2872 4390

1934 41 25305 10664 4738

[Taulukko s. 245]

KIRJOJA KIRJASIA TYÖNTEKIJÖITÄ TUNTEJA TODISTUKSIA

VALTAKUNNAN

KAUSI

30.9.–8.10. 745 26464 655 8130 75393

KIITOSKAUSI

24.3.–2.4. 673 32961 1019 11713 95605

[Kartta s. 240]

(Ks. painettu julkaisu)

TŠEKKOSLOVAKIA

SAKSA

PUOLA

BÖÖMI

Most

Praha

MÄÄRI

Brno

SLOVAKIA

Košice

Sečovce

SNTL

ITÄVALTA

UNKARI