Luku 12

Tuleeko suuri joukko elämään taivaassa vai maan päällä?

TOISIN kuin kristikunnan uskontojen jäsenet Jehovan todistajien enemmistö ei odota saavansa ikuista elämää taivaassa, vaan maan päällä. Mistä se johtuu?

Aina ei ole ollut niin. Ensimmäisen vuosisadan kristityt odottivat tulevansa aikanaan hallitsemaan Jeesuksen Kristuksen kanssa taivaallisina kuninkaina (Matt. 11:12; Luuk. 22:28–30). Jeesus oli kuitenkin sanonut heille, että Valtakunnan perillisiä olisi vain ”pieni lauma” (Luuk. 12:32). Ketkä kuuluisivat siihen? Miten monta heitä olisi? He saivat tietää yksityiskohdat vasta myöhemmin.

Vuoden 33 helluntaina Jeesuksen ensimmäiset juutalaiset opetuslapset voideltiin pyhällä hengellä Kristuksen perijätovereiksi. Vuonna 36 Jumalan hengen toiminta ilmaisi selvästi, että ympärileikkaamattomat pakanatkin tulisivat osallisiksi tuosta perinnöstä (Apt. 15:7–9; Ef. 3:5, 6). Kului vielä 60 vuotta, ennen kuin apostoli Johannekselle paljastettiin, että vain 144000 otettaisiin maan päältä taivaalliseen Valtakuntaan Kristuksen kanssa (Ilm. 7:4–8; 14:1–3).

Charles Taze Russellilla ja hänen tovereillaan oli tuo toivo, samoin kuin useimmilla Jehovan todistajilla aina 1930-luvun puoliväliin saakka. Lisäksi he tiesivät sen perusteella, mitä he olivat Raamattua tutkiessaan oppineet, ettei ihmisten voiteleminen pyhällä hengellä merkinnyt ainoastaan sitä, että heillä oli mahdollisuus päästä tulevaisuudessa palvelemaan kuninkaina ja pappeina Kristuksen kanssa taivaassa, vaan myös sitä, että heillä oli erikoistyö tehtävänä vielä lihassa ollessaan (1. Piet. 1:3, 4; 2:9; Ilm. 20:6). Mikä työ? He tunsivat hyvin Jesajan 61:1:n ja lainasivat usein sen sanoja: ”Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille.”

Mikä oli saarnaamisen tavoite?

Vaikka heitä oli vähän, he pyrkivät välittämään mahdollisimman monelle totuuden Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan. He painoivat ja levittivät suunnattomasti kirjallisuutta, joka kertoi hyvää uutista Jumalan Kristuksen välityksellä tekemästä pelastusjärjestelystä. Mutta heidän tavoitteensa ei suinkaan ollut kaikkien niiden käännyttäminen, joille he saarnasivat.  Miksi he sitten saarnasivat heille? Vuoden 1889 heinäkuun Vartiotornissa (engl.) selitettiin: ”Me olemme hänen [Jehovan] edustajiaan maan päällä; hänen nimensä on saatettava kunniaan hänen vihollistensa nähden ja monien hänen petettyjen lastensa silmissä; hänen loistoisa suunnitelmansa täytyy julistaa laajalti kaikkien niiden maailmallisesti viisaiden suunnitelmien vastapainoksi, joita ihmiset yrittävät ja ovat yrittäneet keksiä.”

Huomio kiinnitettiin erityisesti niihin, jotka väittivät olevansa Herran kansaa ja joista monet olivat kristikunnan kirkkojen jäseniä. Mihin heille saarnaamalla pyrittiin? Kuten veli Russell usein selitti, raamatuntutkijat eivät alkuaikoinaan halunneet vetää kirkonjäseniä pois johonkin muuhun järjestöön, vaan halusivat auttaa heitä vetäytymään lähemmäksi Herraa ainoan tosi kirkon jäseninä. Raamatuntutkijat kuitenkin tiesivät, että näiden ihmisten piti Ilmestyksen 18:4:n mukaisesti lähteä ulos ”Babylonista”, jonka ilmenemismuoto oli heidän ymmärryksensä mukaan nimikirkko, kristikunnan kirkot kaikkine epäraamatullisine opetuksineen ja lahkolaisjakaumineen. Veli Russell sanoi aivan ensimmäisessä englanninkielisessä Vartiotornissa (heinäkuu 1879): ”Me ymmärrämme, että nykyisen todistamisen tavoite on ’ottaa kansa Hänen nimelleen’ – kirkko – joka Kristuksen tullessa yhdistetään Häneen ja joka saa Hänen nimensä. Ilm. 3:12.”

He ymmärsivät, että siihen aikaan kaikille tosi kristityille esitettiin vain yhtä ”kutsua”. Tämä oli kutsu tulla Kristuksen morsiamen jäseniksi, joita olisi lopulta vain 144000. (Ef. 4:4; Ilm. 14:1–5.) He yrittivät kannustaa kaikkia niitä, jotka tunnustivat uskovansa Kristuksen lunastusuhriin, olivatpa nämä kirkonjäseniä tai eivät, arvostamaan Jumalan ”kalliita ja hyvin suurenmoisia lupauksia” (2. Piet. 1:4; Ef. 1:18). He pyrkivät saamaan heidät innokkaasti mukautumaan Valtakunnan perillisten pienelle laumalle esitettyihin vaatimuksiin. Vahvistaakseen hengellisesti kaikkia niitä, joiden ajateltiin kuuluvan ”uskon huonekuntaan” (koska he tunnustivat uskovansa lunnaisiin), veli Russell ja hänen toverinsa yrittivät uutterasti tarjoilla hengellistä ”ruokaa ajallansa” Vartiotornin ja muiden Raamattuun perustuvien julkaisujen palstoilla (Gal. 6:10; Matt. 24:45, 46, Väl).

He saattoivat kuitenkin nähdä, että kaikki, jotka väittivät ”vihkiytyneensä” (eli ’antaneensa itsensä kokonaan Herralle’, mitä he ymmärsivät sen merkitsevän), eivät vihkiytymisensä jälkeen jatkaneet auliin uhrautuvaa elämää eivätkä asettaneet Herran palvelusta etusijalle elämässään. Kuitenkin, kuten raamatuntutkijat selittivät, vihkiytyneet kristityt olivat suostuneet  luopumaan halukkaasti ihmisluonnosta silmämääränään taivaallinen perintö; paluuta ei ollut; jos he eivät saisi elämää henkimaailmassa, heitä odottaisi toinen kuolema (Hepr. 6:4–6; 10:26–29). Monet näennäisesti vihkiytyneet kristityt omaksuivat kuitenkin helpon tien, eivät ilmaisseet todellista intoa Herran asian puolesta ja kaihtoivat uhrauksia. Tästä huolimatta näytti siltä, että he eivät olleet hylänneet lunastusta ja viettivät suhteellisen puhdasta elämää. Mitä sellaisille ihmisille tapahtuisi?

Useiden vuosien ajan raamatuntutkijat ajattelivat, että tässä oli Ilmestyksen 7:9, 14:ssä kuvailtu ryhmä, ”suuri joukko”, joka tulee suuresta ahdistuksesta ja seisoo Jumalan ”valtaistuimen edessä” ja Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, edessä. He järkeilivät, että vaikka nämä kaihtoivat uhrautuvaa elämää, he kohtaisivat uskonkoetuksia, jotka päättyisivät kuolemaan ahdistuksen aikana, Kristuksen morsiamen viimeisten jäsenten kirkastamisen jälkeen. He uskoivat, että jos nämä, joiden sanottiin kuuluvan suureen joukkoon, olisivat tuohon aikaan uskollisia, heidät herätettäisiin taivaalliseen elämään – ei hallitsemaan kuninkaina, vaan asettumaan valtaistuimen eteen. Pääteltiin, että he saisivat tällaisen toisarvoisen aseman, koska heidän rakkautensa Herraa kohtaan ei ollut ollut kyllin palavaa, koska he eivät olleet osoittaneet riittävästi intoa. Näiden ajateltiin olevan ihmisiä, jotka oli siitetty Jumalan hengellä, mutta jotka eivät olleet täysin totelleet Jumalaa ja olivat mahdollisesti pysyneet edelleen kristikunnan kirkkojen yhteydessä.

Lisäksi he ajattelivat, että kenties – mutta vain kenties – ”vanhoille arvokkaille”, jotka palvelisivat päämiehinä eli ruhtinaina maan päällä tuhatvuotiskauden aikana, jollakin tavalla annettaisiin tuon ajan lopussa taivaallinen elämä (Ps. 45:17; Väl). He päättelivät, että samanlainen odote voisi olla kenellä tahansa, joka ”vihkiytyi” sen jälkeen kun kaikki 144000 Valtakunnan perillistä oli lopulta valittu, mutta ennen kuin ennallistamisen aika maan päällä alkoi. Tämä oli jonkinlainen jäänne kristikunnan näkemyksestä, jonka mukaan kaikki kyllin hyvät ihmiset menevät taivaaseen. Raamatuntutkijat olivat kuitenkin oppineet Raamatusta erään käsityksen, jota he arvostivat suuresti ja joka erotti heidät koko kristikunnasta. Mikä se oli?

Ikuinen elämä täydellisyydessä maan päällä

He tajusivat, että vaikka ihmiskunnasta otettavalle rajalliselle määrälle annettaisiin taivaallinen elämä, niin olisi monia muita, joita suosittaisiin antamalla heille ikuinen elämä maan päällä Eedenin paratiisissa vallinneita oloja muistuttavissa olosuhteissa. Jeesus oli opettanut seuraajansa rukoilemaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Hän oli myös sanonut: ”Onnellisia ovat lempeämieliset, koska he tulevat perimään maan.” (Matt. 5:5; 6:10.)

Sen mukaisesti vuoden 1881 heinä–elokuun Vartiotornin (engl.) yhteydessä julkaistu kaaviokuva, ”kartta” a, osoitti, että ihmiskunnan keskuudesta  tulisi monia, jotka saisivat Jumalan suosion Kristuksen tuhatvuotiskauden aikana. Heistä tulisi ”ihmismaailma”, joka on ”nostettu [inhimilliseen] täydellisyyteen ja elämään”. Tämän kartan pohjalta pidettiin useiden vuosien aikana puheita niin suurille kuin pienillekin ryhmille.

Millaisissa olosuhteissa maan päällä asuvat ihmiset tulisivat tuhatvuotiskauden aikana elämään? Vartiotornissa (engl.) 1.7.1912 selitettiin: ”Ennen kuin synti oli astunut maailmaan, Jumala oli järjestänyt niin, että ensimmäiset vanhempamme olivat Eedenin puutarhassa. Antakaamme tätä ajatellessamme mielemme Jumalan sanan opastamana kääntyä tulevaisuuteen; mielikuvituksen silmin näemme ennallistetun paratiisin – ei vain puutarhan, vaan koko maan tehtynä kauniiksi, hedelmälliseksi, synnittömäksi ja onnelliseksi. Sitten muistamme meille niin tutun henkeytetyn lupauksen, että Jumala ’on pyyhkivä pois kaikki kyynelet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva’, sillä kaikki entinen syntiin ja kuolemaan liittyvä on mennyt, ja kaikki on tehty uudeksi!” (Ilm. 21:4, 5, Väl.)

Ketkä eläisivät ikuisesti maan päällä?

Veli Russell ei ajatellut, että Jumala tarjoaisi ihmiskunnalle valintaa – taivaallista elämää sitä haluaville ja elämää maan päällä paratiisissa niille, jotka uskoivat pitävänsä siitä enemmän. Vartiotornissa (engl.) 15.9.1905 osoitettiin: ”Meidän tunteemme tai toiveemme eivät ole kutsu. Muutoin näyttäisi siltä, että kutsumme itse itsemme. Puhuessaan pappeudestamme apostoli julistaa: ’Eikä kukaan ota sitä arvoa itselleen, vaan Jumala kutsuu hänet’ (Hepr. 5:4, Väl), ja sitä, mikä Jumalan kutsu on, eivät ratkaisseet meidän tunteemme, vaan Jumalan oma ilmoituksen sana.”

Raamatuntutkijat uskoivat, että tilaisuus elää maan päälle ennallistettavassa paratiisissa annettaisiin ihmisille vasta sen jälkeen, kun koko pieni lauma oli saanut palkintonsa ja tuhatvuotiskausi oli jo meneillään. Sen he  ymmärsivät olevan ”kaiken ennallistamisen” aika, johon viitattiin Apostolien tekojen 3:21:ssä (KJ). Kuolleetkin herätettäisiin silloin, niin että kaikki voisivat nauttia tuosta rakkaudellisesta järjestelystä. Veljet kuvittelivat mielessään, että koko ihmiskunnalle (lukuun ottamatta taivaalliseen elämään kutsuttuja) annettaisiin silloin tilaisuus valita elämä. Heidän käsityksensä mukaan Kristus juuri silloin taivaalliselta valtaistuimeltaan käsin erottaisi ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista (Matt. 25:31–46). Tottelevaiset – niin syntyperäiset juutalaiset kuin pakanatkin – osoittautuisivat Herran ”muiksi lampaiksi” (Joh. 10:16). b

Pakanain aikojen päätyttyä he ajattelivat, että ennallistamisen aika oli hyvin lähellä; siksi he vuodesta 1918 vuoteen 1925 saakka julistivat: ”Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan.” He tosiaan ymmärsivät, että silloin elävillä ihmisillä – ihmiskunnalla yleensä – olisi tilaisuus säilyä elossa suoraan ennallistamisen aikaan asti ja että heille opetettaisiin sitten Jehovan vaatimukset elämän saamiseksi. Jos he olisivat tottelevaisia, he saavuttaisivat vähitellen inhimillisen täydellisyyden. Jos he olisivat kapinallisia, heidät tuhottaisiin aikanaan iäksi.

Noina varhaisina vuosina veljillä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että Valtakunnan sanomaa julistettaisiin niin laajalti ja niin monen vuoden ajan kuin sitä on julistettu. Mutta he jatkoivat Raamatun tarkastelua ja pyrkivät tekemään työtä, jonka Jumala Raamatun mukaan halusi heidän tekevän.

 ”Lampaat” Kristuksen oikealla puolella

Todella merkittävä askel Jehovan tarkoituksen ymmärtämisessä liittyi lampaita ja vuohia käsittelevään Jeesuksen vertaukseen, joka esitetään Matteuksen 25:31–46:ssa. Jeesus sanoi tuossa vertauksessa: ”Kun Ihmisen Poika saapuu kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu loistoisalle valtaistuimelleen. Ja kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.” Kuten vertaus edelleen osoittaa, ”lampaat” ovat niitä, jotka auttavat Kristuksen ”veljiä” ja jotka yrittävät jopa tuoda heille helpotusta silloin, kun heitä vainotaan ja he ovat vankilassa.

Tämän vertauksen oli kauan ajateltu soveltuvan tuhatvuotiskaudella, ennallistamisen aikana, ja vertauksessa mainitun lopullisen tuomion koittavan tuhatvuotiskauden päättyessä. Mutta Vartiotorni-seuran presidentti J. F. Rutherford esitti vuonna 1923 perusteita toisenlaiselle näkemykselle, kun hän piti valaisevan puheensa Los Angelesissa Kaliforniassa. Se julkaistiin vuoden 1924 huhtikuun Vartiotornissa.

Käsitellessään tämän profeetallisen vertauksen täyttymisen aikaa kirjoitus osoitti Jeesuksen sisällyttäneen sen vastaukseensa, kun häneltä pyydettiin hänen läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkkiä (Matt. 24:3). Kirjoituksessa selitettiin, miksi vertauksessa mainitut ”veljet” eivät voineet tarkoittaa evankeliumikauden juutalaisia eivätkä ihmisiä, jotka osoittavat uskoa tuhatvuotisena koetus- ja tuomiokautena, vaan heidän täytyi tarkoittaa niitä, jotka ovat taivaallisen Valtakunnan perillisiä Kristuksen kanssa, ja miksi vertauksen piti siis täyttyä aikana, jolloin jotkut Kristuksen perijätoverit ovat vielä lihassa. (Vrt. Hepr. 2:10, 11.)

Sekin, mitä nuo Kristuksen voidellut veljet kokivat pyrkiessään todistamaan papeille ja kristikunnan kirkkojen yhteydessä oleville tavallisille ihmisille, ilmaisi, että Jeesuksen vertaukseen sisältyvä profetia täyttyi jo silloin. Miten se ilmeni? Monet papit ja heidän kirkkojensa huomattavat jäsenet suhtautuivat voideltuihin vihamielisesti – he eivät antaneet näille virkistävää vesikupillista sen enempää kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikaan; sen sijaan jotkut heistä yllyttivät väkijoukkoja repimään näiltä veljiltä vaatteet ja pieksemään heitä tai vaativat viranomaisia vangitsemaan heidät (Matt. 25:41–43). Sitä vastoin monet nöyrät kirkonjäsenet ottivat Valtakunnan sanoman iloiten vastaan, tarjosivat virkistystä sen tuojille ja tekivät voitavansa auttaakseen heitä silloinkin, kun voidellut olivat vangittuina hyvän uutisen tähden (Matt. 25:34–36).

Sikäli kuin raamatuntutkijat saattoivat ymmärtää, ne joita Jeesus sanoi lampaiksi, kuuluivat yhä kristikunnan kirkkoihin. He päättelivät näiden olevan ihmisiä, jotka eivät väittäneet vihkiytyneensä Herralle, mutta jotka tunsivat suurta kunnioitusta Jeesusta Kristusta ja hänen kansaansa kohtaan. Mutta voisivatko he jäädä kirkkoihin?

 Luja asenne puhtaan palvonnan puolesta

Raamatun profeetallisen Hesekielin kirjan tutkiminen loi valoa tähän asiaan. Vuonna 1931 julkaistiin englanniksi ensimmäinen osa kolmiosaisesta selitysteoksesta Puolustus. Siinä selitettiin sen merkitys, mitä Hesekiel kirjoitti Jehovan kiivaudesta muinaista luopio-Juudaa ja -Jerusalemia vastaan. Vaikka Juudan asukkaat väittivät palvelevansa elävää tosi Jumalaa, he omaksuivat ympäröivien kansojen uskonnollisia menoja, uhrasivat suitsuketta elottomille epäjumalille ja luottivat moraalittomasti poliittisiin liittoihin, sen sijaan että olisivat osoittaneet uskoa Jehovaan (Hes. 8:5–18; 16:26, 28, 29; 20:32). He olivat tässä kaikessa aivan kristikunnan kaltaisia; siksi Jehova panisi johdonmukaisesti täytäntöön tuomion kristikunnalle, kuten hän pani sen täytäntöön uskottomalle Juudalle ja Jerusalemillekin. Mutta Hesekielin 9. luku osoittaa, että ennen Jumalan tuomion täytäntöön panemista jotkut merkittäisiin elossa säilytettäviksi. Keitä he ovat?

Profetiassa sanotaan, että ne, jotka merkitään, ”huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia”, joita kristikunnan, vastakuvallisen Jerusalemin, ”keskuudessa tehdään” (Hes. 9:4). He eivät siis varmastikaan voisi ehdoin tahdoin osallistua noihin kauhistuksiin. Puolustus-kirjan ensimmäinen osa tunnistikin siksi ne, joilla on merkki, ihmisiksi, jotka kieltäytyvät kuulumasta kristikunnan kirkkojärjestöihin ja jotka jollakin tavoin asennoituvat Herran puolelle.

Tätä aineistoa seurasi vuonna 1932 Jeehua ja Joonadabia koskevan Raamatun kertomuksen ja sen profeetallisen merkityksen tarkastelu. Jehova asetti Jeehun hallitsemaan Israelin kymmenen sukukunnan valtakunnan kuninkaana ja panemaan täytäntöön Jehovan tuomion Ahabin ja Iisebelin jumalattomalle huoneelle. Jeehun ollessa matkalla Samariaan juurimaan pois Baalin palvontaa Joonadab, Reekabin poika, tuli häntä vastaan. Jeehu kysyi Joonadabilta: ”Onko sinun sydämesi – – vilpitön minua kohtaan?” ja Joonadab vastasi: ”On.” ”Lyö kättä minun kanssani”, Jeehu pyysi ja otti Joonadabin vaunuihinsa. Sitten Jeehu kehotti: ”Tule minun kanssani katsomaan minun kiivailuani Herran puolesta.” (2. Kun. 10:15–28.) Vaikka Joonadab ei ollut israelilainen, hän kannatti sitä, mitä Jeehu teki; hän tiesi, että Jehovalle, tosi Jumalalle, tulisi antaa ”yksinomainen antaumus” (2. Moos. 20:4, 5 [”kiivas”, KR-38; ”yksinomaista antaumusta vaativa”, UM]). Satoja vuosia myöhemmin Joonadabin jälkeläiset osoittivat yhä Jehovalle otollista henkeä, ja siksi Hän lupasi: ”Joonadabin, Reekabin pojan, suvussa on aina oleva mies, joka seisoo minun kasvojeni edessä.” (Jer. 35:19.) Niinpä heräsi kysymys: onko nykyään maan päällä ihmisiä, jotka eivät ole taivaallista perintöä odottavia hengellisiä israelilaisia, vaan jotka ovat Joonadabin kaltaisia?

Vartiotornissa 1.10.1932 selitettiin: ”Jonadab esitti eli esikuvasi erästä ihmisluokkaa maan päällä tänä aikana – –. [Siihen kuuluvat] eivät ole myötämielisiä Saatanan järjestöä kohtaan, vaan asennoituvat vanhurskauden puolelle ja ovat niitä, jotka Herra varjelee Harmagedonin aikana, auttaa tuon  ahdistuksen ajan yli, ja joille hän antaa iankaikkisen elämän maan päällä. Nämä muodostavat ’lammas’-luokan, joka on suosiollinen Jumalan voidellulle kansalle, koska he tietävät, että Herran voidellut tekevät Herran työtä.” Tällaista henkeä ilmaisevia kehotettiin viemään Valtakunnan sanomaa toisille, niin kuin voidellutkin veivät (Ilm. 22:17).

Jehovan todistajien yhteydessä oli joitakuita (tosin siihen aikaan suhteellisen harvoja), jotka tajusivat, että Jumalan henki ei ollut synnyttänyt heissä taivaallisen elämän toivoa. Heitä alettiin sanoa joonadabeiksi, sillä muinaisen Joonadabin tavoin he pitivät etuna olla Jehovan voideltujen palvelijoiden yhteydessä, ja he ottivat iloiten osaa etuihin, jotka Jumalan sanassa osoitettiin heille. Ilmaantuisiko ennen Harmagedonia lukuisia tällaisia ihmisiä, joiden odotteena oli olla koskaan kuolematta? Oliko mahdollista, että heidän määränsä voisi nousta miljooniin, kuten oli sanottu?

Keitä kuuluu ”suureen joukkoon”?

Vartiotornissa (engl.) ilmoitettiin, että Jehovan todistajat pitäisivät konventin Washingtonissa 30.5.–3.6.1935, ja sanottiin: ”Tähän saakka monilla jonadabeilla ei ole ollut etua olla läsnä konventissa, ja Washingtonissa pidettävä konventti voi tuottaa heille todellista lohtua ja hyötyä.” Se osoittautui totisesti paikkansapitäväksi.

Tuossa konventissa kiinnitettiin erityishuomio Ilmestyksen 7:9, 10:een, joka kuuluu: ”Tämän jälkeen minä näin, ja katso, suuri joukko, jota kukaan ei kyennyt laskemaan, kaikista kansakunnista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä seisoi valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkoisiin viittoihin, ja heidän käsissään oli palmunoksia. Ja he huutavat jatkuvasti suurella äänellä sanoen: ’Pelastuksesta saamme kiittää Jumalaamme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsaa.’” Ketkä muodostavat tämän suuren joukon?

Ennen vuotta 1935 heidän ei vuosikausiin ymmärretty olevan Jeesuksen lammas ja vuohi -vertauksen lampaita. Kuten jo mainittiin, heidän ajateltiin olevan toisarvoinen taivaallinen luokka – toisarvoinen siksi, että he olivat osoittaneet leväperäisyyttä Jumalan tottelemisessa.

Tuo näkemys herätti kuitenkin jatkuvasti kysymyksiä. Joistakin niistä keskusteltiin vuoden 1935 alkupuolella Vartiotorni-seuran päätoimistossa päiväaterialla. Jotkut silloin ajatuksia esittäneistä kysyivät, voisiko suuri joukko olla maallinen luokka. Grant Suiter, josta tuli myöhemmin hallintoelimen jäsen, muisteli: ”Eräässä Beetelin tutkistelussa, jota veli T. J. Sullivan johti, herätin kysymyksen: ’Koska suuri joukko saa ikuisen elämän, niin säilyttävätkö tuohon ryhmään kuuluvat nuhteettomuuden?’ Monet esittivät ajatuksiaan, mutta kukaan ei vastannut siihen suoraan.” Perjantaina 31. toukokuuta 1935 Washingtonin konventissa annettiin tyydyttävä vastaus. Veli Suiter istui parvekkeella katsellen ihmisjoukkoa ja oli äärimmäisen innoissaan puheen edetessä!

 Konventin jälkeen Vartiotornissa 1.10. ja 15.10.1935 julkaistiin tuon puheen aineisto. Korostettiin sitä, että asioiden oikean ymmärtämisen kannalta on tärkeää tajuta, ettei Jehovan päätarkoitus ole ihmisten pelastus, vaan oman nimensä puhdistaminen (tai, kuten nykyään sanoisimme, suvereenisuutensa kunniaan saattaminen). Siksi Jehova suo hyväksymyksensä niille, jotka pysyvät nuhteettomina hänen edessään; hän ei palkitse niitä, jotka sanovat tekevänsä hänen tahtonsa, mutta tuottavatkin sitten häpeää hänen nimelleen sovittelemalla Paholaisen järjestön kanssa. Tämä uskollisuuden vaatimus soveltuu kaikkiin niihin, jotka haluavat saada Jumalan hyväksynnän.

Sopusoinnussa tämän kanssa Vartiotorni sanoi: ”Ilmestyksen 7:15 on todella suuren joukon löytämisen avain. – – Ilmestyskirja selittää suuren joukon siten, että ’he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat julkisesti häntä’ – –. He näkevät ja ymmärtävät ja tottelevat Jeesuksen, Jumalan Karitsan, sanoja, jotka sanovat heille: ’Herraa, sinun Jumalaasi, on sinun kumartaminen ja häntä ainoata palveleminen’, mitkä sanat soveltuvat kaikkiin luomuksiin, jotka Jehova hyväksyy.” (Matt. 4:10, Väl.) Sillä, mitä Raamattu sanoo suuresta joukosta, ei siis voitu kunnolla tukea sellaista käsitystä, että olisi olemassa jonkinlainen turvaverkko niiden pelastamiseksi, jotka väittivät rakastavansa Jumalaa, mutta suhtautuivat välinpitämättömästi hänen tahtonsa tekemiseen.

Onko suuri joukko sitten taivaallinen luokka? Vartiotornissa osoitettiin, ettei tuossa raamatunkohdassa käytetty kieli viitannut sellaiseen päätelmään. Siinä osoitettiin heidän asemastaan ”valtaistuimen edessä”, että Matteuksen 25:31, 32:n mukaan kaikki kansat kootaan Kristuksen valtaistuimen eteen, mutta silti nuo kansat ovat maan päällä. Suuri joukko kuitenkin ”seisoo” valtaistuimen edessä, koska sillä on valtaistuimella Istuvan hyväksyntä (vrt. Jer. 35:19).

Mistä sitten voitaisiin löytää sellaiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä  – ihmisiä ”kaikista kansakunnista”, ihmisiä jotka eivät kuuluneet hengelliseen Israeliin (jota kuvailtiin aiemmin Ilmestyksen 7:4–8:ssa), ihmisiä jotka uskoivat lunnaisiin (olivat kuvaannollisesti pesseet pitkät viittansa Karitsan veressä), ihmisiä jotka tervehtivät Kristusta Kuninkaana (palmunoksia käsissään, kuten väkijoukolla, joka tervehti Jeesusta Kuninkaana tämän tullessa Jerusalemiin), ihmisiä jotka todella saapuivat Jehovan valtaistuimen eteen palvellakseen häntä? Oliko maan päällä sellaista ihmisryhmää?

Täyttämällä oman profeetallisen sanansa Jehova itse antoi vastauksen. Webster Roe, joka oli läsnä Washingtonin konventissa, muisteli veli Rutherfordin kysyneen puheensa huippukohdassa: ”Haluaisivatko kaikki ne, joilla on toivo saada elää ikuisesti maan päällä, nousta seisomaan?” Veli Roen mukaan ”yli puolet läsnäolijoista nousi seisomaan”. Tämän mukaisesti Vartiotornissa 15.10.1935 sanottiin: ”Me näemme nyt erään joukon, joka sopii täsmälleen Ilmestyksen 7:nnessä luvussa annettuun kuvaukseen suuresta joukosta. Muutamina viime vuosina, aikana, jolloin ’tätä valtakunnan evankeliumia on saarnattu todistukseksi’, on ilmestynyt suuri joukko (ja ilmestyy yhä) sellaisia, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Vapahtajakseen ja Jehovan Jumalakseen, joita he palvovat hengessä ja totuudessa ja palvelevat  ilolla. Näitä nimitetään ’jonadabeiksi’. Nämä kastetaan vertauskuvallisesti, mikä todistaa heidän – – asennoituneen Jehovan puolelle ja palvelevan häntä ja hänen Kuningastaan.”

Siihen aikaan ymmärrettiin, että Ilmestyksen 7:9, 10:n suuri joukko sisältyy niihin ”muihin lampaisiin”, joihin Jeesus viittasi (Joh. 10:16); he ovat niitä, jotka tulevat Kristuksen ”veljien” avuksi (Matt. 25:33–40); juuri heidät merkitään eloonjäämistä silmällä pitäen, koska he kauhistuvat niitä iljettävyyksiä, joita kristikunnassa tehdään, ja kavahtavat niitä (Hes. 9:4); he ovat kuin Joonadab, joka ilmaisi avoimesti olevansa Jehovan voidellun palvelijan puolella tämän suorittaessa Jumalalta saamaansa tehtävää (2. Kun. 10:15, 16). Jehovan todistajat ymmärtävät, että nämä ovat Jumalan uskollisia palvelijoita, jotka säilyvät elossa Harmagedonissa odotteenaan elää ikuisesti paratiisitilaan ennallistettavan maan päällä.

Kiireinen työ tehtävänä

Näiden raamatunkohtien ymmärtämisellä oli kauaskantoinen vaikutus Jehovan palvelijoiden toimintaan. He tajusivat, että he eivät valitsisi eivätkä kokoaisi suuren joukon jäseniä; heidän asiansa ei ollut sanoa ihmisille, pitikö näillä olla taivaallinen vai maallinen toivo. Herra ohjaisi asioita tahtonsa mukaisesti. Mutta Jehovan todistajina heillä oli vakava vastuu. Heidän piti palvella Jumalan sanan julistajina, kertoa niitä totuuksia, joita Hän auttoi heitä ymmärtämään, niin että ihmiset voisivat saada tietoa Jehovan järjestelyistä ja heillä olisi mahdollisuus osoittaa arvostavaa vastakaikua niitä kohtaan.

He tajusivat lisäksi, että heidän työllään oli kova kiire. Vuonna 1936 julkaistussa kirjoitussarjassa ”Suuren joukon kokoaminen” Vartiotorni selitti: ”Raamattu tukee voimakkaasti sitä johtopäätöstä, että Jehova tuhoaa Harmagedonissa maan kansat, pelastaen ainoastaan ne, jotka tottelevat hänen käskyjään ja ovat hänen järjestönsä puolella. Miljoonat ihmiset toisensa jälkeen ovat menneet hautaan kuluneina aikoina kuulematta milloinkaan Jumalasta ja Kristuksesta, ja nämä täytyy herättää aikanaan kuolemasta ja heille on annettava tieto totuudesta, jotta hekin voisivat tehdä valintansa. Mutta tämä tila on kuitenkin erilainen kuin nyt maan päällä olevien ihmisten. – – Suureen joukkoon kuuluvien täytyy saada tämä evankeliumin sanoma ennen Jumalan Kaikkivaltiaan suuren päivän taistelun päivää, joka on Harmagedonin päivä. Jos suurelle joukolle ei nyt anneta totuuden sanomaa, niin on liian myöhäistä, kun surmaamistyö alkaa.” (Ks. 2. Kun. 10:25; Hes. 9:5–10; Sef. 2:1–3; Matt. 24:21; 25:46.)

Tämä Raamatun ymmärrys valoi Jehovan todistajiin uutta intoa todistustyöhön. Leo Kallio, joka palveli myöhemmin matkavalvojana Suomessa, sanoi: ”En muista koskaan kokeneeni sellaista iloa ja intoa, enkä koskaan muulloin ole ajanut polkupyörällä niin lujaa kuin niinä päivinä, jolloin riensin viemään kiinnostuneille tietoa siitä, että heille on tarjolla Jehovan ansaitsemattomasta hyvyydestä iankaikkinen elämä maan päällä.”

 Kun Jehovan todistajien luku viiden seuraavan vuoden kuluessa kasvoi, Kristuksen kuoleman vuotuisen muistonvieton vertauskuviin osallistuvien määrä vähitellen pieneni. Suuren joukon tulo ei kuitenkaan ollut niin nopeaa kuin veli Rutherford oli odottanut. Yhdessä vaiheessa hän jopa sanoi Fred Franzille, josta tuli Seuran neljäs presidentti: ”Minusta vähän näyttää siltä, ettei ’suuri joukko’ tulekaan olemaan niin kovin suuri.” Mutta siitä lähtien Jehovan todistajien luku on moninkertaistunut miljooniin, kun taas taivaallista perintöä odottavien määrä on yleensä jatkuvasti vähentynyt.

Yksi lauma yhden paimenen alaisuudessa

Voidellun luokan ja suuren joukon välillä ei ole mitään kilpailua. Ne, joilla on taivaallinen toivo, eivät halveksi niitä, jotka odottavat innokkaasti saavansa ikuisen elämän paratiisissa maan päällä. Jokainen ottaa kiitollisena vastaan Jumalalta saamansa edut eikä ajattele, että hänen asemansa jotenkin tekee hänestä paremman ihmisen tai jollakin tavoin jotakuta muuta huonomman (Matt. 11:11; 1. Kor. 4:7). Kuten Jeesus ennusti, noista kahdesta ryhmästä on todella tullut ”yksi lauma”, joka palvelee ”yhden paimenensa”, Jeesuksen, alaisuudessa (Joh. 10:16).

Se, mitä Kristuksen voidellut veljet tuntevat suureen joukkoon kuuluvia tovereitaan kohtaan, ilmaistaan hyvin kirjassa Maailmanlaajuinen turvallisuus ”Rauhanruhtinaan” alaisuudessa: ”’Asiainjärjestelmän päättymistä’ koskevan Jeesuksen profetian täyttyminen on toisen maailmansodan jälkeen johtunut suurelta osin siitä osasta, jonka ’muiden lampaitten’ ’suuri joukko’ on omaksunut. Jäännöksen sytytetyistä lampuista loistava valo on valaissut heidän sydämensä silmät, ja heitä on autettu heijastamaan tuota valoa toisille, jotka ovat yhä tämän maailman pimeydessä. – – Heistä on tullut morsian-luokan jäännöksen erottamattomia tovereita. – – Runsaat kiitokset sen vuoksi kansainväliselle, monikieliselle ’suurelle joukolle’ siitä valtavasta osasta, joka heillä on ollut Sulhasen Matteuksen 24:14:ssä esittämän ennustuksen täyttämisessä!”

Mutta kun Jehovan todistajat, suuri joukko mukaan luettuna, ovat osallistuneet yksimielisesti Jumalan valtakunnan loistoisan uutisen julistamiseen, ihmiset ovat oppineet tunnistamaan heidät jostakin muustakin kuin heidän innokkaasta todistamisestaan.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 159]

Useimmat Jehovan todistajat odottavat saavansa ikuisen elämän maan päällä

[Huomioteksti s. 161]

Uskonkäsitys, joka erotti heidät koko kristikunnasta

[Huomioteksti s. 164]

Lampaita ja vuohia käsittelevän vertauksen täyttymyksen aika

[Huomioteksti s. 165]

Heitä alettiin sanoa joonadabeiksi

[Huomioteksti s. 166]

”Suuri joukko” tunnistettiin selvästi 31. toukokuuta 1935

[Huomioteksti s. 170]

Taivaallinen vai maallinen toivo – kuka sen ratkaisee?

[Tekstiruutu s. 160]

Ymmärtämisen aika

Yli 250 vuotta sitten Sir Isaac Newton kirjoitti kiinnostavan artikkelin profetian ymmärtämisestä, ja hän käsitteli siinä esimerkiksi Ilmestyksen 7:9, 10:n ”suurta joukkoa” koskevaa profetiaa. Hän sanoi vuonna 1733 julkaistussa kirjassaan ”Observations Upon the Prophecies of Daniel, and the Apocalypse of St. John” (Huomioita Danielin profetioista ja Pyhän Johanneksen Ilmestyskirjasta): ”Näitä Danielin ja Johanneksen profetioita ei ollut määrä ymmärtää ennen kuin vasta lopun aikana; mutta sitten joidenkuiden piti profetoida niistä vaivatussa ja murheellisessa tilassa pitkän aikaa ja ainoastaan peitellyin sanoin käännyttääkseen vain harvoja. – – Sitten Danielin sanojen mukaan monet tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy. Evankeliumi täytyy nimittäin saarnata kaikissa kansoissa ennen suurta ahdistusta ja maailman loppua. Palmunlehviä kantava suuri joukko, joka tulee tästä suuresta ahdistuksesta, ei voi olla kaikista kansoista koostuva lukematon joukko, ellei sitä tehdä sellaiseksi saarnaamalla evankeliumia ennen tuon ahdistuksen tuloa.”

 [Tekstiruutu/Kuva s. 168]

Maa, ihmisen ikuinen koti

Mikä oli Jumalan alkuperäinen tarkoitus ihmisten suhteen?

”Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.’” (1. Moos. 1:28.)

Onko Jumalan maata koskeva tarkoitus muuttunut?

”Minun sanani – – ei – – minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” (Jes. 55:11.)

”Näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan – hän on Jumala – joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; hän on sen vahvistanut, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti: Minä olen Herra, eikä toista ole.” (Jes. 45:18.)

”Teidän tulee siis rukoilla näin: ’Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.’” (Matt. 6:9, 10.)

”Pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan. Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.” (Ps. 37:9, 29.)

Millaiset olosuhteet vallitsevat maan päällä Jumalan valtakunnan alaisuudessa?

”Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus on asuva.” (2. Piet. 3:13.)

”Kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. He istuvat kukin oman viinipuunsa ja viikunapuunsa alla kenenkään peljättämättä. Sillä Herran Sebaotin suu on puhunut.” (Miika 4:3, 4.)

”He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.” (Jes. 65:21, 22.)

”Eikä yksikään asukas sano: ’Minä olen vaivanalainen.’” (Jes. 33:24.)

”Jumala itse on oleva heidän kanssaan. Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” (Ilm. 21:3, 4; ks. myös Joh. 3:16.)

”Kuka ei tosiaankaan pelkäisi sinua, Jehova, ja kirkastaisi sinun nimeäsi, koska sinä yksin olet uskollinen? Sillä kaikki kansat tulevat ja palvovat sinun edessäsi, koska sinun vanhurskaat säädöksesi on tehty ilmeisiksi.” (Ilm. 15:4.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 169]

Ne jotka menevät taivaaseen

Kuinka monta ihmistä menee taivaaseen?

”Älä pelkää, pieni lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.” (Luuk. 12:32.)

”Minä näin, ja katso, Karitsa [Jeesus Kristus] seisoi [taivaallisella] Siioninvuorella ja hänen kanssaan sataneljäkymmentäneljätuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. Ja he laulavat ikään kuin uutta laulua valtaistuimen edessä ja niiden neljän elävän luomuksen ja vanhinten edessä, eikä kukaan kyennyt oppimaan sitä laulua paitsi ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maasta.” (Ilm. 14:1, 3.)

Ovatko kaikki 144000:een kuuluvat juutalaisia?

”Ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miespuolista eikä naispuolista, sillä te olette kaikki yhtä persoonaa Kristuksen Jeesuksen yhteydessä. Sitä paitsi jos te kuulutte Kristukselle, niin olette todella Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen kannalta katsoen.” (Gal. 3:28, 29.)

”Ei se ole juutalainen, joka on sellainen ulkonaisesti, eikä ympärileikkaus ole se, mikä on ulkonaisesti lihassa, vaan se on juutalainen, joka on sellainen sisäisesti, ja sellaisen ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus hengen vaikutuksesta eikä kirjoitetun lakikokoelman vaikutuksesta.” (Room. 2:28, 29.)

Miksi Jumala ottaa jotkut taivaaseen?

”He tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja tulevat hallitsemaan kuninkaina hänen kanssaan ne tuhat vuotta.” (Ilm. 20:6.)

[Tekstiruutu/Kaavio s. 171]

Muistonviettoraportti

Muistonvietossa läsnä olleiden lukumäärä nousi 25 vuodessa yli satakertaiseksi vertauskuviin osallistujien määrään verrattuna

[Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

Osallistujia

Läsnäolijoita

1500000

1250000

1000000

750000

500000

250000

1935 1940 1945 1950 1955 1960

[Kuvat s. 167]

Washingtonin konventissa kastettiin 840 henkeä