Luku 26

Palveluksessa käytettävän raamatullisen kirjallisuuden valmistaminen

KIRJOITETULLA sanalla on ollut tärkeä osa tosi palvonnassa. Jehova antoi kymmenen käskyä Israelille ensin suullisesti ja sitten kirjallisesti (2. Moos. 20:1–17; 31:18; Gal. 3:19). Jumala halusi varmistaa sen, että hänen Sanansa välitettäisiin täsmällisesti, ja siksi hän käski Mooseksen ja hänen jälkeensä lukuisien profeettojen ja apostolien kirjoittaa ne muistiin (2. Moos. 34:27; Jer. 30:2; Hab. 2:2; Ilm. 1:11).

Ennen muinoin kirjoitettiin useimmiten kirjakääröihin. Toiseen vuosisataan mennessä kehitettiin kuitenkin koodeksi eli lehdistä koottu kirja. Se oli taloudellisempi ja helppokäyttöisempi kuin kirjakäärö. Kristityt olivat sen käyttäjien eturintamassa, koska he ymmärsivät, miten paljon hyötyä siitä olisi Jumalan messiaanisen valtakunnan hyvän uutisen levittämisessä. Professori E. J. Goodspeed kuvailee kirjassaan Kristillisyys menee painoon, millaisia nuo alkukristityt olivat kirjan julkaisijoina: ”He eivät olleet näissä asioissa pelkästään ajan tasalla vaan edellä ajastaan, ja seuraavien vuosisatojen julkaisijat ovat seuranneet heidän esimerkkiään.” (Christianity Goes to Press, 1940, s. 78.)

Ei siksi ole yllättävää, että nykyajan Jehovan todistajat ovat Jumalan valtakunnan julistajina olleet joissakin suhteissa kirjapainoalan eturintamassa.

Kirjallisuuden valmistaminen alkuaikojen raamatuntutkijoille

Vuonna 1876 julkaistiin ensimmäisiä C. T. Russellin kirjoittamia artikkeleita brooklynilaisen George Storrsin toimittamassa Bible Examiner (Raamatun tutkija) -lehdessä. Ryhdyttyään rochesterilaisen N. H. Barbourin kumppaniksi veli Russell antoi rahaa kirjan Three Worlds (Kolme maailmaa) ja lehden Herald of the Morning (Aamun airut) kustantamiseen. Hän oli Heraldin apulaistoimittaja ja käytti vuonna 1877  tuon lehden tiloja kirjasen The Object and Manner of Our Lord’s Return (Herramme takaisintulon tarkoitus ja tapa) valmistamiseen. Veli Russell tajusi hyvin niin hengellisiä asioita kuin liikeasioitakin; Barbour sen sijaan oli perehtynyt tekstin latomiseen.

Mutta kun Barbour kieltäytyi tunnustamasta Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin synnitsovittavaa arvoa, veli Russell katkaisi välinsä hänen kanssaan. Ryhtyessään vuonna 1879 julkaisemaan lehteä Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence (Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut) Russell joutui siksi turvautumaan kaupallisiin painoihin.

Seuraavana vuonna valmistettiin julkaistavaksi ensimmäinen traktaatti runsaslukuisesta traktaattisarjasta, joka oli suunniteltu herättämään ihmisten mielenkiintoa Raamatun totuuksia kohtaan. Tämä työ laajeni tuota pikaa erittäin mittavaksi. Siitä huolehtimaan muodostettiin 16. helmikuuta 1881 Siionin Vartiotornin traktaattiseura, jonka presidentti oli W. H. Conley ja sihteeri-rahastonhoitaja C. T. Russell. Painamisesta sovittiin Pennsylvanian, New Yorkin ja Ohion osavaltioiden eri kaupungeissa ja Isossa-Britanniassa toimivien kaupallisten yritysten kanssa. Siionin Vartiotornin traktaattiseura a rekisteröitiin laillisesti vuonna 1884. Sen presidentti oli C. T. Russell, ja sen peruskirja osoitti, ettei se ollut vain kustannustoimintaa johtava seura. Sen todellinen tarkoitus oli uskonnollinen; se oli perustettu ”Raamatun totuuksien levittämiseksi eri kielillä”.

Tuohon tavoitteeseen pyrittiin todella tarmokkaasti! Vuonna 1881 painettiin neljässä kuukaudessa 1,2 miljoonaa traktaattia, joissa oli yhteensä noin 200 miljoonaa sivua. (Monet näistä ”traktaateista” olivat oikeastaan pieniä kirjoja.) Sen jälkeen ilmaisjakeluun tarkoitettujen raamatullisten traktaattien tuotanto paisui niin, että niitä valmistettiin vuodesta toiseen kymmeniä miljoonia kappaleita. Näitä traktaatteja painettiin noin 30 kielellä ja levitettiin paitsi Amerikassa myös Euroopassa, Etelä-Afrikassa, Australiassa ja muissa maissa.

Työssä siirryttiin uuteen vaiheeseen vuonna 1886, kun veli Russell sai valmiiksi kirjan Jumalan aikakausisuunnitelma, ensimmäisen osan  kuusiosaisesta teossarjasta, jonka hän itse kirjoitti. Hän käytti tuon sarjan neljän ensimmäisen osan (1886–97) sekä traktaattien ja vuosina 1887–98 Vartiotornien kustantamisessa Tower Publishing Company -nimistä kustannusliikettä. b Pittsburghissa sijainneen Raamattutalon veljet hoitivat aikanaan julkaisujen latomisen. Pitääkseen kustannukset alhaisina he ostivat myös painopaperin. Varsinaisen painamisen ja sitomisen veli Russell antoi monesti usean yrityksen tehtäväksi. Hän laati huolelliset suunnitelmat ja jätti tilaukset hyvissä ajoin saadakseen työn teetetyksi kohtuuhintaan. Siitä pitäen kun ensimmäinen C. T. Russellin kirjoittama kirja julkaistiin, oli noita kuutta osaa vuoden 1916 loppuun mennessä valmistettu ja levitetty yhteensä 9384000 kappaletta.

Raamatullisen kirjallisuuden kustantaminen ei loppunut veli Russellin kuollessa. Seuraavana vuonna painettiin Raamatun tutkielmien seitsemäs osa. Se julkistettiin Beetel-perheelle 17. heinäkuuta 1917. Sen kysyntä oli niin suuri, että Seura oli tuon vuoden loppuun mennessä tilannut sitä kaupallisista kirjapainoista ja kirjansitomoista 850000 englanninkielistä kappaletta. Muunkielisiä painoksia valmistettiin Euroopassa. Tuona vuonna painettiin lisäksi noin 38 miljoonaa traktaattia.

Vuonna 1918 Seuraan kohdistuneen kiihkeän vainon aikana, jolloin sen virkailijat olivat epäoikeudenmukaisesti vangittuina, heidän päätoimistonsa (joka sijaitsi Brooklynissa New Yorkissa) hajotettiin. Painolaatat tuhottiin. Tuntuvasti supistunut henkilökunta siirsi toimiston takaisin Pittsburghiin, Federal Street 119:ssä sijaitsevan rakennuksen kolmanteen kerrokseen. Tyrehtyisikö heidän raamatullisen kirjallisuuden valmistamisensa tähän?

Pitäisikö heidän painaa itse?

Seuran presidentin J. F. Rutherfordin ja hänen toveriensa vapauduttua vankilasta raamatuntutkijat kokoontuivat Cedar Pointiin Ohioon vuonna 1919. He pohtivat sitä, mitä Jumala oli sallinut tapahtua edellisenä vuonna ja mitä heidän hänen Sanansa mukaisesti piti tehdä tulevina päivinä. Ilmoitettiin uuden englanninkielisen lehden, Kultaisen Ajan, julkaisemisesta. Tämän välineen avulla ihmisten huomio kiinnitettäisiin siihen, että Jumalan valtakunta on ihmiskunnan ainoa toivo.

Entiseen tapaan Seura sopi lehden painamisesta erään kaupallisen yrityksen kanssa. Mutta ajat olivat muuttuneet. Kirjapainoalalla oli työselkkauksia, ja paperinsaanti oli hankalaa. Tarvittiin luotettavampaa järjestelyä. Veljet rukoilivat asian johdosta ja odottivat Herralta ohjausta.

Missä Seuran toimiston pitäisi ensinnäkin sijaita? Tulisiko päätoimisto siirtää takaisin Brooklyniin? Seuran johtokunta harkitsi asiaa, ja tilannetta tutkimaan asetettiin komitea.

 Veli Rutherford kehotti Seuran varapresidenttiä C. A. Wisea menemään Brooklyniin ottamaan selvää siitä, mitä mahdollisuuksia oli avata uudelleen Beetel ja vuokrata tiloja, joissa Seura voisi aloittaa painamisen. Koska veli Rutherford halusi tietää, millaisen menettelyn Jumala siunaisi, hän sanoi: ”Mene katsomaan, onko Herran tahto, että palaamme jälleen Brooklyniin.”

”Mistä tiedän, onko Herran tahto, että palaamme sinne, vai ei?” kysyi veli Wise.

”Mehän jouduimme vuonna 1918 Brooklynista takaisin Pittsburghiin siksi, että emme onnistuneet hankkimaan hiiliä”, c veli Rutherford vastasi. ”Pankaamme siis hiilet koetinkiveksi. Mene ja tilaa hiiliä.”

”Miten monta tonnia minun pitäisi mielestäsi tilata tehdäkseni kokeen?”

”Tee siitä kunnon koe”, suositteli veli Rutherford. ”Tilaa 500 tonnia.”

Veli Wise teki juuri niin. Mikä oli tulos? Kun hän jätti viranomaisille anomuksen, hän sai luvan hankkia 500 tonnia hiiliä – sitä riittäisi heidän tarpeisiinsa moniksi vuosiksi! Mutta mihin he varastoisivat hiilet? Suuri osa Beetel-kodin kellarikerroksesta muutettiin hiilivarastoksi.

Tämän kokeen lopputulosta pidettiin selvänä osoituksena Jumalan tahdosta. Vuoden 1919 lokakuun alusta lähtien he alkoivat jälleen toimia Brooklynista käsin.

Pitäisikö heidän nyt aloittaa itse painotyö? He yrittivät ostaa sanomalehtirotaatiokoneen, mutta he kuulivat, että niitä oli Yhdysvalloissa vain muutamia ja että sellaista konetta ei saataisi kuukausiin. He luottivat kuitenkin siihen, että jos koneen saaminen oli Herran tahto, hän voisi järjestää asian. Ja niin hän järjestikin!

Vain muutamia kuukausia Brooklyniin paluunsa jälkeen he onnistuivat ostamaan rotaatiopainokoneen. He vuokrasivat Myrtle Avenue 35:stä, kahdeksan korttelin päästä Beetel-kodista, erään rakennuksen kolme kerrosta. Alkuvuodesta 1920 Seuralla oli oma kirjapainonsa – pieni mutta hyvin varustettu. Veljet, joilla oli riittävästi kokemusta laitteiden käytöstä, tarjoutuivat auttamaan työssä.

Tuon vuoden helmikuun 1. päivän Vartiotorni (engl.) painettiin Seuran omalla koneella. Huhtikuussa alettiin myös Kultaista Aikaa valmistaa omassa kirjapainossa. Vartiotornissa oli myöhemmin ilahduttava ilmoitus: ”Näin on (amer.) Vartio-Torni, Kultainen aika ja monta pientä kirjaa suurimman osan vuodesta kokonaan painettu vihityillä käsillä, jolloin yksi ainoa vaikutin on johtanut heidän töitään, ja se  vaikutin on ollut rakkaus Herraan ja hänen vanhurskautensa asiaan. – – Kun toisia sanomalehtiä ja painotuotteita täytyi lakkauttaa paperinpuutteen ja riitaisuuksien johdosta työmiesten ja työnantajain välillä, saattoivat meidän julkaisumme esteettömästi ilmestyä.”

Kirjapaino oli melko ahdas, mutta siellä saatiin aikaan hämmästyttävän paljon. Vartiotornin painos oli yleensä 60000 kappaletta. Mutta siellä painettiin myös Kultaista Aikaa, ja ensimmäisenä vuonna ilmestyi 29. syyskuuta erikoisnumero. Siinä paljastettiin yksityiskohtaisesti, ketkä olivat raamatuntutkijoihin vuosina 1917–20 kohdistuneen vainon takana. Tuota lehteä painettiin neljä miljoonaa kappaletta! Yksi painajista sanoi myöhemmin: ”Kokkia lukuun ottamatta piti kaikkien olla apuna, ennen kuin painos oli valmis.”

Heidän käyttäessään ensimmäistä vuotta sanomalehtirotaatiokonetta veli Rutherford kysyi veljiltä, voisiko tuolla koneella painaa myös kirjasia. Aluksi se ei tuntunut käyvän päinsä. Painokoneen valmistajien mielestä se oli mahdotonta. Veljet kuitenkin yrittivät ja onnistuivat hyvin. He keksivät myös oman taittolaitteensa, ja näin tuohon työvaiheeseen tarvittiin entisten 12:n asemesta enää kaksi työntekijää. Mikä oli heidän onnistumisensa salaisuus? ”Kokemus ja Herran siunaus”, tiivisti painonjohtaja käsityksensä.

Seura ei kuitenkaan käynnistänyt painotoimintaa ainoastaan Brooklynissa. Jonkin verran vieraskielistä kirjallisuutta painettiin Michiganin osavaltiossa olevan toimiston alaisuudessa. Tätä tarkoitusta varten Seura asensi vuonna 1921 rivilatomakoneen, painokoneita ja muuta tarpeellista laitteistoa Detroitiin Michiganiin. Kirjallisuutta painettiin siellä muun muassa puolan, ukrainan ja venäjän kielellä.

Samana vuonna Seura julkaisi englanniksi kirjan Jumalan harppu, joka oli omiaan Raamatun tutkimista aloitteleville. Vuoteen 1921 mennessä Seura ei ollut yrittänyt itse painaa eikä sitoa omia kirjojaan. Pitäisikö veljien ryhtyä myös tähän hankkeeseen? He odottivat jälleen Herran ohjausta.

Vihkiytyneet veljet painavat ja sitovat kirjoja

Vuonna 1920 oli Vartiotornissa (engl.) ilmoitettu, että monet olivat joutuneet lopettamaan kolporteerauksen, koska kirjapainot ja sitomot eivät olleet kyenneet toimittamaan Seuran tilauksia. Päätoimiston  veljet ajattelivat, että elleivät he olisi riippuvaisia kaupallisista valmistajista, joilla oli kosolti työselkkauksia, he voisivat todistaa enemmän Jumalan tarkoituksesta ihmiskunnan suhteen. Jos he painaisivat ja sitoisivat itse kirjansa, vastustajien olisi myös vaikeampi häiritä työtä. Lisäksi he toivoivat voivansa aikanaan säästää julkaisujen tuotantokustannuksissa, niin että ihmisten olisi entistä helpompi hankkia niitä.

Tähän tarvittiin kuitenkin enemmän tilaa ja välineistöä, ja heidän piti oppia uusia taitoja. Onnistuisivatko he siinä? Painonvalvoja Robert J. Martin muisti, että Jehova oli Mooseksen päivinä täyttänyt Besalelin ja Oholiabin ”taidollisuudella tekemään kaikkinaisia töitä”, jotka olivat tarpeen rakennettaessa pyhää tabernaakkelia (2. Moos. 35:30–35). Pitäen tuon Raamatun kertomuksen mielessään veli Martin luotti siihen, että Jehova tekisi jälleen kaiken mitä tarvittiin, jotta hänen palvelijansa voisivat julkaista Valtakunnasta kertovaa kirjallisuutta.

Kun asiaa oli mietitty kovasti ja esitetty lukuisia rukouksia, alkoivat lopulliset suunnitelmat hahmottua. Veli Martin muisteli myöhemmin noita tapahtumia ja kirjoitti veli Rutherfordille: ”Päivistä parhain koitti silloin, kun halusit tietää, oliko meillä mitään syytä olla painamatta ja sitomatta kaikkia kirjojamme itse. Se oli henkeäsalpaava ajatus, koska nyt oli hankittava alusta pitäen kaikki latoma-, nikkelöinti-, paino- ja sitomolaitteet. Alkaisimme käyttää yli kahtakymmentä meille outoa konetta, joista useimpien emme olleet tienneet olevan olemassakaan, ja joutuisimme opettelemaan toistakymmentä ammattia. Se tuntui kuitenkin parhaalta keinolta selviytyä sodan jälkeen huimasti kohonneista kirjanhinnoista.

”Vuokrasit kuusikerroksisen rakennuksen Concord Street 18:sta (jossa oli vuokralaisia kahdessa kerroksessa), ja 1. maaliskuuta 1922 muutimme siihen. Ostit meille täydellisen sarjan latoma-, nikkelöinti-, paino- ja sidontakoneita, joista useimmat olivat uusia, jotkin käytettyjä, ja niin me ryhdyimme työhön.

”Erään suuren kirjapainon toimitusjohtaja, jonka painossa olimme teettäneet paljon töitä, kuuli puuhistamme ja tuli omassa persoonassaan käymään. Hän näki uudet laitteemme ja huomautti totisena: ’Teillä on nyt käytettävissänne ensiluokkaiset painokoneet, eikä paikalla ole ketään, joka tietäisi edes hiukan siitä, miten käyttää niitä. Puolessa vuodessa koko kalusto on romuna ja tulette huomaamaan, että teidän kannattaa jättää painaminen niille, jotka ovat aina hoitaneet sen ja jotka ovat alan asiantuntijoita.’

”Se kuulosti aivan loogiselta, mutta siinä jätettiin Herra pois laskuista, ja hän on aina ollut kanssamme. Sitomoa perustettaessa hän lähetti veljen, joka on ollut koko ikänsä sitomoalalla. Tuon veljen apu tuli todella tarpeeseen. Ei aikaakaan, kun me hänen  avullaan ja Herran hengen työskennellessä opinhaluisten veljien välityksellä jo valmistimme kirjoja.”

Kun kerran Concord Streetin painossa oli riittämiin tilaa, painotoiminta siirrettiin Detroitista Brooklynin painoon. Työskennellessään siellä toista vuottaan veljet valmistivat lehtien, traktaattien ja jakeluilmoitusten lisäksi 70 prosenttia tarvittavista kirjoista ja kirjasista. Työ kasvoi niin, että seuraavana vuonna oli otettava käyttöön kirjapainon kaksi jäljellä olevaa kerrosta.

Voisivatko he nopeuttaa kirjantuotantoaan? Juuri sitä tarkoitusta varten he tilasivat saksalaisvalmisteisen painokoneen, joka lähetettiin Amerikkaan ja otettiin käyttöön vuonna 1926. Se oli heidän tietojensa mukaan ensimmäinen rotaatiokone, jolla Amerikassa painettiin kirjoja.

Raamatuntutkijoilla oli kuitenkin painotoimintaa muuallakin kuin Amerikassa.

 Painotoiminta alkaa muissa maissa

Veli Russell oli teettänyt painotöitä kaupallisilla yrityksillä Isossa-Britanniassa jo vuonna 1881. Seuran julkaisuja painatettiin Saksassa jo vuonna 1903, Kreikassa vuonna 1906, Suomessa vuonna 1910 ja Japanissakin vuonna 1913. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina kirjojamme, kirjasiamme, lehtiämme ja traktaattejamme painettiin valtavia määriä Isossa-Britanniassa, Pohjoismaissa, Saksassa ja Puolassa sekä jonkin verran myös Brasiliassa ja Intiassa.

Vuonna 1920, samana vuonna, jona Seura ryhtyi itse painamaan lehtiä Brooklynissa, sovittiin sitten eurooppalaisten veljiemme kanssa siitä, että hekin osallistuisivat painotyöhön. Sveitsiläisten veljien ryhmä perusti painon Berniin. Se oli heidän oma liikeyrityksensä. He olivat kuitenkin kaikki raamatuntutkijoita ja valmistivat Seuralle kirjallisuutta Euroopan kielillä hyvin edulliseen hintaan. Aikanaan Seura hankki omistusoikeuden tuohon kirjapainoon ja laajensi sitä. Siellä tuotettiin valtavat määrät ilmaista kirjallisuutta, josta oli kova kysyntä silloisissa köyhtyneissä Euroopan maissa. Tästä painosta lähetettiin 1920-luvun lopulla julkaisuja yli kymmenellä kielellä.

Samoihin aikoihin ilmeni Romaniassa paljon kiinnostusta Valtakunnan sanomaa kohtaan. Huolimatta työhömme siellä kohdistuneesta ankarasta vastustuksesta Seura perusti kirjapainon Clujiin, jotta kirjallisuutta voitiin toimittaa halvemmalla ja nopeammin Romaniassa ja sen naapurimaissa asuville totuudennälkäisille ihmisille. Vuonna 1924 tuo kirjapaino pystyi valmistamaan romanian ja unkarin kielellä lähes neljännesmiljoona sidottua kirjaa ja lisäksi lehtiä ja kirjasia. Muuan sikäläisen työn valvoja kuitenkin petti häneen kohdistetun luottamuksen, ja hänen toimintansa vuoksi Seura menetti siellä olleen omaisuutensa ja välineistönsä. Uskolliset romanialaisveljet tekivät tästä huolimatta edelleenkin voitavansa kertoakseen Raamatun totuuksia toisille.

Saksassa ihmisiä tulvi ensimmäisen maailmansodan jälkeen sankoin joukoin raamatuntutkijoiden kokouksiin. Saksalaiset kamppailivat kuitenkin suurten taloudellisten vaikeuksien keskellä. Pystyäkseen toimittamaan heille raamatullista kirjallisuutta huokeaan hintaan Seura ryhtyi sielläkin painamaan itse. Vuonna 1922 painotyötä tehtiin Barmenissa kahdella arkkikohopainokoneella, joista toinen oli asennettu Beetel-kodin porrastasanteelle ja toinen puuvajaan. Seuraavana vuonna veljet muuttivat sopivampiin tiloihin Magdeburgiin. Heillä oli siellä hyviä rakennuksia, lisää hankittiin, ja paino- sekä kirjansidontalaitteet asennettiin. Raporttien  mukaan tämän painon tuotantokapasiteetin odotettiin vuoden 1925 loppuun mennessä olevan vähintään yhtä suuri kuin Brooklynin päätoimiston silloisen kirjapainon kapasiteetti.

Veljien varsinainen painotyö oli aluksi enimmäkseen melko vähäistä. Näin oli Koreassakin. Seura perusti sinne vuonna 1922 pienen kirjapainon, joka pystyi tuottamaan kirjallisuutta korean, japanin ja kiinan kielellä. Muutaman vuoden kuluttua nuo välineet siirrettiin Japaniin.

Vuonna 1924 valmistettiin pienpainotuotteita myös Kanadassa ja Etelä-Afrikassa. Vuonna 1925 asennettiin pieni painokone Australiaan ja toinen Brasiliaan. Pian brasilialaisveljet jo painoivatkin täyttä päätä portugalinkielistä Vartiotornia. Seuran Englannin-haaratoimisto sai ensimmäiset painovälineensä vuonna 1926. Vuonna 1929 tyydytettiin nöyrien espanjalaisten hengellistä nälkää valmistamalla Vartiotornia Espanjassa pienellä painokoneella. Kaksi vuotta myöhemmin alkoi painaminen Suomen haaratoimiston kellarissa.

Samoihin aikoihin laajennettiin myös maailmankeskusta.

Maailmankeskuksen oma kirjapaino

Seura oli vuonna 1920 vuokrannut painotilaa Brooklynista. Vuodesta 1922 lähtien käytössä ollut rakennus ei ollut järin hyvässä kunnossa; koko talo tärisi pahasti, kun rotaatiokone oli käynnissä pohjakerroksessa. Lisätiloja tarvittiin myös siksi, että työ kasvoi jatkuvasti. Veljet ajattelivat, että saatavissa olevat varat voitaisiin käyttää paremmin, jos heillä olisi oma kirjapaino.

Muutaman korttelin päässä Beetel-kodista oleva tontti tuntui sangen  sopivalta, ja he tekivät siitä tarjouksen, mutta tarjouskilpailun voitti lopulta Squibbin lääketehdas. Alkaessaan rakentaa tuolle tontille se joutui kuitenkin junttaamaan maahan 1167 paalua saadakseen perustuksen lujaksi. (Vuosia myöhemmin Vartiotorni-seura osti nuo rakennukset Squibbilta, kun tuo hyvä perustus oli jo tehty!) Seuran vuonna 1926 hankkimalla tontilla oli kuitenkin erittäin vankka maapohja, jolle oli hyvä rakentaa.

Helmikuussa 1927 he muuttivat upouuteen rakennukseensa, joka sijaitsi Brooklynissa Adams Street 117:ssä. Se lähes kaksinkertaisti heidän siihenastiset tilansa. Rakennus oli suunniteltu hyvin, niin että työ eteni yläkerroksista alaspäin eri osastojen kautta, kunnes se päätyi pohjakerroksessa sijaitsevaan lähetysosastoon.

Kasvu ei kuitenkaan pysähtynyt. Kymmenen vuoden kuluttua tätä kirjapainoa piti laajentaa, ja myöhemmin oli rakennettava vielä lisälaajennoksia. Siellä tuotettiin miljoonia lehtiä ja kirjasia vuosittain ja peräti 10000 sidottua kirjaa päivässä. Kun muiden kirjojen ohella alettiin vuonna 1942 valmistaa myös Raamattuja, Vartiotorni-seura toimi jälleen uranuurtajana uudella kirjapainoteollisuuden alalla. Veljet kokeilivat sinnikkäästi, kunnes onnistuivat painamaan rotaatiokoneilla ohuelle raamattupaperille – muut painajat ryhtyivät tähän vasta vuosia myöhemmin.

Tällaisessa suurimittaisessa tuotannossa ei sivuutettu erityisryhmiä. Jo vuonna 1910 eräs bostonilainen ja muuan kanadalainen raamatuntutkija tuottivat yhteistoiminnassa Seuran kirjallisuutta sokeainkirjoituksella. Vuonna 1924 Seura valmisti Logansportissa Indianassa olevasta toimistosta käsin julkaisuja sokeille. Koska tällä pistekirjoituksen hyväksi tehdyllä työllä oli tuolloin kuitenkin hyvin vähän kysyntää, se keskeytettiin vuonna 1936, ja sokeiden auttamisessa pantiin paino äänilevyille ja yksilöllisen avun antamiselle. Myöhemmin, vuonna 1960, alettiin jälleen valmistaa kirjallisuutta sokeainkirjoituksella – tällä kertaa monenlaatuista kirjallisuutta, jonka kysyntä kasvoi vähitellen.

Ankaran vastustuksen tuoman haasteen kohtaaminen

Monissa maissa painotyötä tehtiin äärimmäisen vaikeissa oloissa. Veljemme eivät kuitenkaan hellittäneet, sillä he ymmärsivät, että Jehova Jumala oli Poikansa välityksellä käskenyt julistaa Valtakunnan hyvää uutista (Jes. 61:1, 2; Mark. 13:10). Esimerkiksi Kreikan veljet olivat perustaneet oman painon vuonna 1936, ja se ehti olla toiminnassa vain  muutamia kuukausia, ennen kuin hallitus vaihtui ja viranomaiset sulkivat heidän painonsa. Samoin Intiassa Claude Goodman uurasti vuonna 1940 kuukausikaupalla asentaessaan painokonetta ja opetellessaan käyttämään sitä, mutta ei aikaakaan kun paikalle ryntäsi maharadžan lähettämiä poliiseja, jotka kuljetuttivat pois painokoneen ja heittivät kaikki huolellisesti lajitellut kirjakkeet peltilaatikoihin.

Monissa muissa paikoissa tuontikirjallisuutta koskevat lait pakottivat veljet luovuttamaan työn paikallisille kaupallisille kirjapainoille, vaikka Seuralla olisi ollut jossakin naapurimaassa kirjapaino, joka olisi pystynyt tekemään sen. Näin oli 1930-luvun puolivälissä esimerkiksi Tanskassa, Latviassa ja Unkarissa.

Vuonna 1933 Saksan hallitus ryhtyi papiston yllytyksestä tyrehdyttämään saksalaisten Jehovan todistajien painotoimintaa. Poliisit miehittivät Vartiotorni-seuran Magdeburgin-kirjapainon ja sulkivat sen tuon vuoden huhtikuussa, mutta he eivät pystyneet esittämään mitään langettavia todisteita veljiä vastaan, ja siksi he perääntyivät. He puuttuivat kuitenkin asioihimme jälleen kesäkuussa. Voidakseen jatkaa Valtakunnan sanoman levittämistä Seura perusti kirjapainon Prahaan Tšekkoslovakiaan, ja sinne siirrettiin Magdeburgista melkoisesti välineistöä. Näin voitiin muutamina seuraavina vuosina valmistaa lehtiä kahdella kielellä ja kirjasia kuudella kielellä.

Kun Hitlerin joukot sitten vuonna 1939 marssivat Prahaan, veljet purkivat nopeasti laitteensa ja lähettivät ne pois maasta. Osa vietiin Alankomaihin. Tämä tapahtui juuri oikeaan aikaan. Hollantilaisveljien oli käynyt yhä vaikeammaksi pitää yhteyttä Sveitsiin. Siksi he vuokrasivat nyt tiloja ja huolehtivat vasta saamiensa painokoneiden avulla painamisesta itse. Lyhyen ajan kuluttua maahan tunkeutuneet natsit kuitenkin takavarikoivat kirjapainon. Veljet olivat joka tapauksessa käyttäneet noita laitteita niin pitkään kuin se oli suinkin ollut mahdollista.

Kun Suomessa oli keskeytettävä Vartiotornin julkaiseminen sodan aikana viranomaisten mielivallan vuoksi, veljet monistivat pääkirjoitukset ja toimittivat ne perille kuriirien välityksellä. Itävallan jouduttua natsien alaisuuteen vuonna 1938 Vartiotornia valmistettiin siellä monistuskoneella, jota piti yhtenään siirtää paikasta toiseen, jottei se olisi jäänyt Gestapon käsiin. Samoin kun Kanadan todistajat joutuivat sodan aikana  toimimaan kiellon alaisuudessa, heidän oli toistuvasti siirrettävä välineitään voidakseen jatkuvasti toimittaa hengellistä ravintoa veljilleen.

Kun Australian Jehovan todistajien työ kiellettiin, veljet painoivat omat lehtensä ja jopa painoivat ja sitoivat kirjoja, mitä he eivät olleet tehneet siellä suotuisammissakaan oloissa. Veljet joutuivat siirtämään sitomoa 16 kertaa, jottei sen laitteita olisi takavarikoitu, mutta he onnistuivat valmistamaan ajoissa 20000 kovakantista kirjaa julkaistavaksi konventissa, joka pidettiin vuonna 1941 huolimatta suunnattomista esteistä.

Laajennusta toisen maailmansodan jälkeen

Sodan päätyttyä Jehovan todistajat kokoontuivat kansainväliseen konventtiin, joka pidettiin Clevelandissa Ohiossa vuonna 1946. Vartiotorni-seuran silloinen presidentti Nathan H. Knorr puhui siellä uudelleenrakentamisesta  ja laajentamisesta. Toisen maailmansodan puhkeamisesta lähtien todistajien määrä oli kasvanut 157 prosenttia, ja lähetystyöntekijät aloittivat nopeasti työn uusilla kentillä. Veli Knorr kertoi suunnitelmista laajentaa maailmankeskuksen tiloja, jotta olisi mahdollista pysyä raamatullisen kirjallisuuden maailmanlaajuisen kysynnän tasalla. Ehdotettu laajennos yli kaksinkertaistaisi vuoden 1927 alkuperäisen kirjapainorakennuksen tilat, ja vapaaehtoisille työntekijöille tarkoitettuun Beetel-kotiin saataisiin paljon enemmän tilaa. Nämä lisärakennukset saatiin valmiiksi ja otettiin käyttöön alkuvuodesta 1950.

Brooklynissa olevan maailmankeskuksen kirjapaino- ja toimistotiloja on jouduttu vuodesta 1950 lähtien laajentamaan kerran toisensa jälkeen. Vuonna 1992 ne käsittivät noin kahdeksan korttelia ja niiden lattiapinta-ala oli 230070 neliömetriä. Nämä eivät ole pelkkiä kirjapainorakennuksia. Ne on vihitty Jehovalle käytettäviksi sellaisen kirjallisuuden valmistamiseen,  jonka tarkoitus on opettaa ihmisille hänen vaatimuksensa elämän saamiseksi.

Joissakin paikoin oli vaikea käynnistää uudelleen Seuran painotoimintaa toisen maailmansodan jälkeen. Saksassa Magdeburgissa ollut Seuran kirjapaino- ja toimistokompleksi sijaitsi kommunistien valvomalla vyöhykkeellä. Saksalaiset todistajat muuttivat siihen takaisin, mutta he ehtivät toimia vain vähän aikaa, kunnes se jälleen takavarikoitiin. Länsi-Saksaan oli saatava kirjapaino. Sen kaupungit oli pommitettu raunioiksi. Todistajat hankkivat kuitenkin nopeasti Karlsruhesta pienen, natsien käytössä olleen kirjapainon. Vuonna 1948 heillä oli kaksi arkkikohopainokonetta käynnissä yötä päivää rakennuksessa, jonka he onnistuivat saamaan käyttöönsä Wiesbadenista. Seuraavana vuonna he laajensivat Wiesbadenin tiloja ja nelinkertaistivat painokoneiden määrän voidakseen tuottaa tarpeeksi kirjallisuutta Valtakunnan julistajien nopeasti kasvavalle joukolle kentän tuossa osassa.

Kun Seura alkoi jälleen painaa avoimesti Kreikassa vuonna 1946, sähkönjakelu oli erittäin epävarmaa. Joskus sähköä ei saatu tuntikausiin.  Nigerian veljillä oli vuonna 1977 samanlainen ongelma. Ennen kuin Nigerian haaratoimisto sai oman generaattorinsa, kirjapainon työntekijät palasivat työhön aina heti, kun sähköä saatiin, olipa päivä tai yö. Koska heillä oli sellainen henki, heiltä ei jäänyt yksikään Vartiotorni painamatta.

Veli Knorrin vuonna 1948 tekemän Etelä-Afrikan-vierailun jälkeen ostettiin maata Elandsfonteinista, ja alkuvuodesta 1952 haaratoimisto siirrettiin sinne uuteen kirjapainoon – todellisuudessa ensimmäiseen, jonka Seura oli rakentanut Etelä-Afrikkaan. Veljet alkoivat painaa uudella arkkikohopainokoneella lehtiä kahdeksalla Afrikassa käytettävällä kielellä. Ruotsin haaratoimisto sai vuonna 1954 lehtiensä painamista varten arkkikohopainokoneen ja Tanskan haaratoimisto vuonna 1957.

Kirjallisuuden kysynnän kasvaessa hankittiin nopeita kohopainorotaatiokoneita ensin yhteen haaratoimistoon ja sitten toiseen. Kanada sai ensimmäisen tällaisen rotaatiopainokoneensa vuonna 1958 ja Englanti vuonna 1959. Vuonna 1975 Vartiotorni-seuralla oli eri puolilla maailmaa sijaitsevissa kirjapainoissaan 70 suurta rotaatiopainokonetta.

 Maailmanlaajuinen kirjapainoverkko Raamatun totuuden julkaisemista varten

Vartiotorni-seuran painotoimintaa pyrittiin 1960-luvun loppupuolelta lähtien yhteisvoimin edelleen hajauttamaan. Jehovan todistajien määrä kasvoi nopeasti. Raamatullisen kirjallisuuden tuottamiseksi heidän omaan käyttöönsä ja yleisölevitykseen tarvittiin lisää painotiloja. Koska Brooklynista oli hyvin vaikea hankkia kiinteistöjä ja siellä täytyi hoitaa paljon virastomuodollisuuksia, laajennukset veivät paljon aikaa. Painotoimintaa päätettiin siksi hajauttaa.

Vuonna 1969 alettiinkin siksi suunnitella uutta painoa, joka rakennettaisiin lähelle Wallkillia New Yorkin osavaltioon, noin 150 kilometriä Brooklynista luoteeseen. Tämä lisäisi päätoimiston tiloja, ja lopulta lähes kaikki Yhdysvaltain Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet valmistettaisiin Wallkillissa. Kolme vuotta myöhemmin alettiin Wallkilliin suunnitella toista, ensimmäistä paljon suurempaa, painorakennusta. Vuonna 1977 siellä käytössä olleilla kohopainorotaatioilla painettiin yli 18 miljoonaa lehteä kuussa. Vuonna 1992 käytettiin suuria MAN-Roland- ja Hantschooffsetpainokoneita (vain neljä offsetkonetta entisten 15 kohopainokoneen tilalla), ja tuotantokapasiteetti oli yli miljoona lehteä päivässä.

Kun Wallkillin painotoimintaa alettiin suunnitella, Vartiotornia painettiin Brooklynissa 32:lla niistä 72 kielestä, joilla se silloin ilmestyi, ja Herätkää!-lehteä 14:llä kaikkiaan 26 kielestä, joilla tuo lehti ilmestyi. Noin 60 prosenttia koko maailman painosmäärästä tuotettiin maailmankeskuksessa. Tuntui hyödylliseltä järjestää niin, että suurempi osa tästä työstä tehtäisiin muissa maissa ja että sen tekisivät omat veljemme eivätkä kaupalliset yritykset. Jos siis tulevaisuudessa maailmanlaajuiset kriisit tai valtion sekaantuminen Jehovan todistajien työhön estäisivät toiminnan jossakin maailman osassa, tarpeellista hengellistä ravintoa voitaisiin yhä tuottaa.

Siksi vuonna 1971, lähes kaksi vuotta ennen kuin ensimmäinen Wallkilliin rakennettu Vartiotornin paino alkoi toimia, käynnistyi työ uusien hienojen painotilojen valmistamiseksi Numazuun Japaniin. Se, että Valtakunnan julistajien määrä oli Japanissa edellisen vuosikymmenen aikana yli viisinkertaistunut, osoitti, että siellä tarvittaisiin paljon raamatullista kirjallisuutta. Samaan aikaan laajennettiin Brasilian haaratoimiston tiloja. Samoin tehtiin Etelä-Afrikassa, jossa tuotettiin raamatullista kirjallisuutta yli 20:llä Afrikan kielellä. Seuraavana vuonna, vuonna 1972, Australiassa nelinkertaistettiin Seuran painotilat, jotta maailman tuossa osassa saataisiin jokainen Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden numero ilman kuljetuksissa sattuvia viivytyksiä. Painotiloja lisättiin myös Ranskassa ja Filippiineillä.

Alkuvuodesta 1972 N. H. Knorr ja Brooklynin painonvalvoja M. H. Larson matkustivat useisiin maihin tarkastamaan niissä tehtävää työtä.  Tarkoitus oli organisoida asiat niin, että nämä tilat olisivat mahdollisimman hyvässä käytössä, ja luoda perusta tulevalle kasvulle. He vierailivat 16:ssa Etelä-Amerikan, Afrikan ja Kaukoidän maassa.

Pian sen jälkeen Japanin haaratoimistossa tuotettiin itse kentän tuossa osassa tarvittavat japaninkieliset lehdet, eikä veljien enää tarvinnut olla riippuvaisia kaupallisesta painosta. Samana vuonna, vuonna 1972, Ghanan haaratoimisto alkoi painaa Vartiotornia kolmella paikallisella kielellä sen sijaan, että se olisi odottanut lähetyksiä Yhdysvalloista ja Nigeriasta. Seuraavaksi alkoi Filippiinien haaratoimisto huolehtia Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtien latomisesta ja painamisesta kahdeksalla paikallisella kielellä (sen lisäksi, että siellä painettiin tarvittavat englanninkieliset lehdet). Tämä oli jälleen yksi tärkeä askel Vartiotornin painotoiminnan hajauttamisessa.

Vuoden 1975 lopulla Vartiotorni-seura julkaisi raamatullista kirjallisuutta omissa tiloissaan 23 maassa eri puolilla maailmaa: kirjoja 3 maassa, kirjasia tai lehtiä tai molempia kaikissa 23 paikassa. Seura valmisti omilla välineillään pienpainatteita vielä 25 muussa maassa.

Seuran kirjanvalmistuskapasiteettiakin lisättiin. Sveitsissä ja Saksassa oli sidottu jonkin verran kirjoja jo 1920-luvun puolivälissä. Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1948, Suomen veljet ryhtyivät sitomaan kirjoja (aluksi enimmäkseen käsin) pääasiassa oman maansa tarpeisiin. Kaksi vuotta myöhemmin Saksan haaratoimistossa toimi jälleen sitomo, ja aikanaan se alkoi sitoa kirjoja Sveitsiäkin varten.

Sitten vuonna 1967, kun todistajia oli koko maailmassa toista miljoonaa ja kun he alkoivat käyttää palveluksessaan taskukokoisia kirjoja, tämäntyyppisen raamatullisen kirjallisuuden kysyntä kasvoi valtavasti. Yhdeksässä vuodessa Brooklynin sitomolinjojen määrä yli kuusinkertaistui. Vuonna 1992 Vartiotorni-seuralla oli kahdeksassa maassa yhteensä 28 sitomolinjaa.

Samana vuonna, vuonna 1992, Vartiotorni-seura painoi Yhdysvalloissa raamatullista kirjallisuutta 180 kielellä ja lisäksi neljässä Latinalaisen Amerikan maassa sijaitsevat suuret painot valmistivat huomattavan osan noissa ja muissa tuon maailmanosan maissa tarvittavasta kirjallisuudesta. Yksitoista painoa tuotti kirjallisuutta Euroopassa, ja nämä kaikki painoivat kirjallisuutta myös muita maita varten. Näistä Ranska toimitti säännöllisesti kirjallisuutta 14 maahan, ja Saksa, joka painoi yli 40 kielellä, lähetti huomattavia kirjallisuuseriä 20 maahan ja pienempiä määriä moniin muihin maihin. Kuusi Vartiotornin painoa valmisti Afrikassa raamatullista kirjallisuutta yhteensä 46 kielellä. Vielä 11 painoa – jotkin suuria, toiset pieniä – toimitti Lähi- ja Kaukoitään, Tyynenmeren saarille, Kanadaan ja muille alueille kirjallisuutta käytettäväksi Jumalan valtakunnan kiireellisen tärkeän sanoman levittämisessä. Lisäksi 27 maassa Seura painoi pienpainatteita, joita seurakunnat tarvitsivat voidakseen toimia joustavasti.

 Uusia menetelmiä, uusia välineitä

Kirjapainoalalla tapahtui 1960- ja 1970-luvulla vallankumouksellisia muutoksia. Offsetmenetelmä syrjäytti hämmästyttävän vauhdikkaasti kohopainomenetelmän. d Vartiotorni-seura ei siirtynyt muitta mutkitta uuteen menetelmään. Saatavissa olleet offsetlevyt eivät soveltuneet kovinkaan hyvin suuriin painoksiin, joita Seuran piti ottaa valmistamastaan kirjallisuudesta. Lisäksi tällainen muutos vaati aivan uudenlaista ladonta- ja asemointitapaa. Tarvittiin uusia painokoneita. Piti opetella uusi tekniikka. Seuran kirjapainojen painovälineistö oli lähes kokonaan uusittava. Se tulisi huikean kalliiksi.

Aikanaan kuitenkin ilmeni, että kohopainotarvikkeita ei olisi kovin kauan saatavissa. Offsetlevyjen kestävyys parani nopeasti. Muutos oli väistämättä edessä.

Jo vuonna 1972 oli offsetpainannassa tapahtunut kehitys kiinnostanut kolmea Etelä-Afrikan Beetel-perheen jäsentä niin suuresti, että he ostivat pienen käytetyn arkkioffsetkoneen. Jonkin verran kokemusta saatiin, kun sillä tehtiin joitakin pieniä painotöitä. Sitten vuonna 1974 tuolla koneella painettiin taskukokoinen kirja Totuus joka johtaa ikuiseen elämään rongan kielellä. Koska se valmistui nopeasti, saatiin tuo arvokas raamatullinen opetus välitettyä tuhansille totuudennälkäisille ihmisille, ennen kuin Jehovan todistajien työ jälleen kiellettiin noiden ihmisten  asuinseudulla. Toinen arkkioffsetkone, jonka Seuran Etelä-Afrikan-haaratoimisto oli saanut pian sen jälkeen kun veljet olivat ostaneet ensimmäisen koneen, lähetettiin Sambiaan ja otettiin käyttöön siellä.

Myös Seuran Saksan-kirjapaino aloitti offsetpainannan jo varhaisessa vaiheessa. Veljet alkoivat siellä vuoden 1975 huhtikuussa käyttää arkkipainokonetta painaessaan lehtiä raamattupaperille tuolloin kiellon alaisuudessa toimivia Itä-Saksan Jehovan todistajia varten. Seuraavana vuonna tuolla offsetpainokoneella valmistettiin kirjoja noille vainotuille veljille.

Samoihin aikoihin, vuonna 1975, Vartiotorni-seura käynnisti ensimmäisen lehtien valmistukseen tarkoitetun rullaoffsetkoneensa Argentiinassa. Se ehti kuitenkin olla toiminnassa vain vähän yli vuoden ajan, ennen kuin Argentiinan hallitus kielsi Jehovan todistajien työn ja sulki sinetillä heidän painonsa. Mutta muissa maissa offsetpainotoiminta laajeni jatkuvasti. Alkuvuodesta 1978 alettiin Vartiotorni-seuran päätoimiston kirjapainossa Brooklynissa New Yorkissa tuottaa rullaoffsetkoneella kirjoista kolmiväripainosta. e Samana vuonna ostettiin toinen painokone. Täydelliseen siirtymiseen tarvittiin silti paljon enemmän välineitä.

Hallintoelin luotti siihen, että Jehova järjestäisi kaiken tarvittavan, jotta hänen haluamansa työ saataisiin tehtyä. Yhdysvaltain seurakuntiin lähetettiin vuoden 1979 huhtikuussa ja vuoden 1980 tammikuussa kirjeitä, joissa tilanne selitettiin. Lahjoituksia tuli ensin hitaasti, mutta aikanaan niitä saatiin niin paljon, että kaikkiin eri puolilla maailmaa sijaitseviin Vartiotornin kirjapainoihin voitiin hankkia offsetpainantaan tarvittavat välineet.

Hyödyntääkseen silloisia laitteitaan ja nopeuttaakseen vaihdosta Vartiotorni-seura sopi tässä vaiheessa uudenaikaisimpien MAN-painokoneidensa muuntamisesta offsetkoneiksi. Näitä painokoneita toimitettiin 12 maahan, joista kuudessa ei aiemmin ollut painettu lehtiä paikallisesti.

Neliväripainanta

Suomen haaratoimisto alkoi ensimmäisenä painaa offsetkoneella kaikki lehtensä nelivärisinä. Aluksi väritys oli vuoden 1981 tammikuun numeroista lähtien yksinkertaista, mutta vähitellen tekniikkaa paranneltiin. Seuraavaksi Japani painoi erään sidotun kirjan nelivärisenä. Muut Vartiotornin kirjapainot ovat seuranneet mallia saatuaan tarvittavat laitteet. Maailmankeskus on ostanut ja lähettänyt muutamia painokoneita. Toiset koneet on rahoitettu sen maan Jehovan todistajien varoilla, missä kirjapaino on. Joskus taas jonkin maan todistajat ovat lahjoittaneet tarvittavat laitteet toisen maan veljille.

 Toisen maailmansodan jälkeen alettiin yleisesti kiinnittää paljon huomiota painotuotteiden kuviin, ja realistisesti väritetyt kuvat saivatkin julkaisut näyttämään paljon kauniimmilta. Tällainen värien käyttö on tehnyt painotuotteista puoleensavetävämpiä, mikä taas on kannustanut ihmisiä lukemaan niitä. Monin paikoin on todettu, että Vartiotornin ja Herätkää!-lehden levikki on kasvanut melkoisesti, kun niiden ulkonäkö on näin parantunut.

Sopivien tietokonejärjestelmien kehittäminen

Neliväripainannan helpottamiseksi oli kehitettävä tietokonepohjainen painotöiden esivalmistelujärjestelmä; päätös tähän hankkeeseen ryhtymisestä tehtiin vuonna 1977. Todistajat, jotka olivat tämän alan asiantuntijoita, tarjoutuivat työskentelemään maailmankeskuksessa auttaakseen Seuraa toteuttamaan tämän hankkeen ripeästi. (Pian tämän jälkeen, vuonna 1979, alkoi Japanissa lopulta noin 50 todistajan työryhmä kehitellä japanin kieltä varten tarvittavia ohjelmia.) Työssä käytettiin tarjolla olleita kaupallisia atk-laitteistoja, ja todistajat valmistivat ohjelmat sellaisiksi, että ne soveltuivat Seuran tarpeisiin niin toimistotehtävissä kuin monikielisessä julkaisutoiminnassakin. Laatutason säilyttämiseksi ja tarvittavan joustavuuden saavuttamiseksi oli kehitettävä erikoisohjelmia valoladontaa varten. Monilla niistä 167 kielestä, joilla Vartiotorni-seura silloin painoi, ei ollut saatavissa mitään kaupallisia tekstinkäsittely- eikä valoladontaohjelmia, ja siksi todistajien piti kehittää omat ohjelmansa.

Kauppamaailma ei siihen aikaan pitänyt tietokoneohjelmien tekemistä pienehköjen yhteisöjen tai hyvin köyhien ihmisten kielille kannattavana, mutta Jehovan todistajat ovat kiinnostuneita ihmisten elämästä. Suhteellisen pian heidän kehittämiään ladonta-ohjelmia käytettiin kirjallisuuden tuottamiseksi yli 90 kielellä. Arvostettu painoalan ammattilehti Seybold Report on Publishing Systems kirjoitti heidän työstään: ”Voimme vain kiittää vartiotornilaisten yritteliäisyyttä, aloitekykyisyyttä ja tarkkanäköisyyttä. Nykyään ihmisillä on vain harvoin niin paljon kunnianhimoa tai rohkeutta, että he ryhtyisivät kehittämään tällaista sovellusta, varsinkin jos he joutuisivat aloittamaan melkein tyhjästä.” (12. vsk., nro 1, 13.9.1982.)

Painotoiminta ja laitteiden kunnossapito on paljon helpompaa, jos eri puolilla maailmaa käytettävät laitteet ovat täysin yhteensopivia. Siksi Vartiotorni-seura päätti vuonna 1979 kehittää oman valoladontajärjestelmänsä. Sitä kehittelevän työryhmän oli määrä valmistaa tärkeimmät laitteet, sen sijaan että olisi turvauduttu etupäässä kaupallisiin laitteisiin.

Niinpä ryhmä Jehovan todistajia, joiden tukikohta oli Vartiotornin maatilalla Wallkillissa New Yorkin osavaltiossa, alkoi vuonna 1979  suunnitella ja rakentaa monikielistä elektronista valoladontajärjestelmää, josta käytetty lyhenne MEPS tulee sanoista Multilanguage Electronic Phototypesetting System. Vuoden 1986 toukokuuhun mennessä sen hyväksi puurtanut työryhmä oli suunnitellut ja rakentanut MEPS-tietokoneita, -valolatomakoneita ja -näyttöpäätteitä ja, mikä tärkeintä, kehittänyt myös ohjelmiston, jota tarvitaan 186 kielellä julkaistavan aineiston käsittelyssä.

Tämän ohjelmiston kehittämiseen liittyi mittava kirjasinten digitalisointi. Oli tutkittava huolellisesti kunkin kielen ominaispiirteet. Taiteilijoiden piti piirtää kielen jokainen kirjainmerkki (esimerkiksi kaikki suur- ja pienaakkoset, diakriittiset eli kirjainten ääntämistä osoittavat lisämerkit ja välimerkit – kaikki vielä erikokoisina) ja tehdä erilliset piirrokset ehkä useankin kirjasinlajin kustakin kirjasinleikkauksesta (joita ovat esimerkiksi laiha, kursiivi, puolilihava ja lihava). Kukin latinalaisten kirjainten kirjasinlaji sisälsi 202 kirjainmerkkiä. 369:ään latinalaiseen kirjasinlajiin on siksi tarvittu yhteensä 74538 kirjainmerkkiä. Jokaiseen kiinalaiseen kirjasinlajiin oli piirrettävä 8364 kirjainmerkkiä, ja noita merkkejä oli tehtävä myöhemmin lisää.

Taiteilijoiden saatua työnsä valmiiksi suunniteltiin ohjelmisto, joka tekisi mahdolliseksi painaa puhtaita ja teräviä kirjainmerkkejä. Ohjelmiston piti pystyä käsittelemään latinalaisten ja kyrillisten aakkosten lisäksi myös bengalin, hindin, khmerin, korean ja kreikan kielen aakkosia sekä arabialaisia ja heprealaisia aakkosia (kumpaakin noista kielistä luetaan oikealta vasemmalle) sekä japanilaista ja kiinalaista tekstiä (joissa ei käytetä aakkosia). Vuonna 1992 oli käytössä ohjelmisto, joka mahdollistaa tekstinkäsittelyn yli 200 kielellä, ja kehitteillä oli ohjelmia vielä muille kielille, joita miljoonat ihmiset puhuvat.

Tähän järjestelmään siirtyminen vaati haaratoimistoissa uusien menetelmien käyttöönottoa ja uusien taitojen opettelua. Työntekijöitä lähetettiin maailmankeskukseen opettelemaan suurten rullaoffsetkoneiden asennusta, käyttöä ja huoltoa. Joitakuita perehdytettiin laserskannerilla tapahtuvaan värierotteluun. Toisia työntekijöitä koulutettiin käyttämään  ja huoltamaan tietokoneita. Missä tahansa maailmassa niiden käytössä ilmenevät ongelmat voidaan näin selvittää nopeasti, ja työ etenee koko ajan.

Hallintoelin tajusi, että jos Jehovan todistajat voisivat tutkia viikoittain kautta maailman pidettävissä kokouksissaan samaa aineistoa ja levittää kenttäpalveluksessaan samaa kirjallisuutta, sillä olisi voimakkaasti yhdistävä vaikutus. Aiemmin saatiin englanniksi julkaistu kirjallisuus muille kielille yleensä vasta neljä kuukautta myöhemmin, monille kielille vasta vuoden tai vuosien kuluttua. Nyt tilanne oli toinen. Se, että painotyötä tekevissä haaratoimistoissa oli täysin yhteensopivat laitteet, edisti suuresti sitä, että kirjallisuutta voitiin julkaista samanaikaisesti useilla kielillä. Vartiotornia julkaistiin vuonna 1984 samanaikaisesti 20 kielellä. Kun kirjassa Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä! olevaa voimakasta sanomaa alettiin vuonna 1989 levittää ihmisille vain muutamia kuukausia sen julkaisemisen jälkeen, tuo kirja oli saatavissa 25 kielellä. Vuoteen 1992 mennessä Vartiotorni ilmestyi samanaikaisesti jo 66 kielellä, ja näitä kieliä käyttää suuri osa maailman väestöstä.

Sen jälkeen kun MEPS-järjestelmää alettiin puuhata vuonna 1979, tietokonealalla on otettu valtavia edistysaskeleita. Tehokkaita ja hyvin monikäyttöisiä mikrotietokoneita saa nykyään murto-osalla aiempien laitteiden hinnasta. Pystyäkseen huolehtimaan kasvavasta julkaisutoiminnastaan Vartiotorni-seura päätti käyttää näitä mikrotietokoneita oman ohjelmistonsa ohessa. Tämä nopeutti suuresti tuotantoprosessia. Sen ansiosta julkaisutoiminnassa  käytettäviä tietokoneohjelmia voitiin myös hyödyntää entistä useammissa Seuran haaratoimistoissa, ja niitä käyttävien haaratoimistojen määrä nousi nopeasti 83:een. Vuonna 1992 Vartiotorni-seuralla oli koko maailmassa yli 3800 tietokonepäätettä, joissa se käytti omia tietokoneohjelmiaan. Kaikissa haaratoimistoissa, joissa on tällaiset laitteet, ei ole kirjapainoa, mutta kaikki haaratoimistot, joissa on pieni tietokone ja Seuran ohjelmisto sekä pieni laserkirjoitin, voivat huolehtia traktaattien, lehtien, kirjojen ja minkä tahansa muun painotyön esivalmistelusta.

Tietokoneet yhä enemmän kääntäjien apuna

Voitaisiinko tietokoneita hyödyntää enemmän myös käännöstyössä? Vartiotornin julkaisujen kääntäjät käyttävät nykyään työssään useimmiten tietokonepäätettä. Monet heistä työskentelevät Seuran haaratoimistoissa. Toisia, jotka kenties kääntävät kotona ja ovat vuosikausia kirjoittaneet käännöksensä kirjoituskoneella tai jopa käsin, on opetettu kirjoittamaan käännöksensä Seuran ostamalla pöytätietokoneella tai pienellä kannettavalla tietokoneella. Käännöstä on helppo saman tien muokata tietokoneen näyttöruudulla. Jos kääntäminen tapahtuu muualla kuin siinä haaratoimistossa, jossa julkaisut painetaan, teksti vain siirretään pienelle levykkeelle, joka lähetetään painamisen suorittavaan haaratoimistoon jatkokäsittelyä varten.

Vuosina 1989–90 tapahtui monien maiden hallituksessa nopeita muutoksia, jotka helpottivat kansainvälistä yhteydenpitoa. Jehovan todistajat kutsuivat ripeästi Itä-Euroopan maiden kääntäjänsä seminaariin. Sen tarkoitus oli auttaa näitä parantamaan työnsä laatua ja hyödyntämään saatavissa olevia tietokonelaitteistoja, niin että Vartiotornia voitaisiin julkaista heidän kielellään yhtaikaa englantilaisen lehden kanssa. Myös Kaakkois-Aasian kääntäjät saivat samanlaista apua.

Mutta voidaanko tietokoneella nopeuttaa käännöstyötä ja parantaa sen laatua? Voidaan. Jehovan todistajat valjastivat vuoden 1989 vaiheilla tehokkaita tietokonejärjestelmiä Raamatun kääntämisen avuksi. Laajojen valmistelutöiden jälkeen tehtiin tiedostoja, joiden avulla kääntäjä voi nopeasti saada kuvaruudulle näkyviin minkä tahansa alkukielisen sanan sekä  luettelon kaikista niistä tavoista, joilla se on tekstiyhteytensä mukaisesti käännetty englanniksi Uuden maailman käännökseen. Hän voi myös valita jonkin englanninkielisen sanan ja saada esiin kaikki alkukieliset sanat, joiden vastineena sitä (ja mahdollisesti muita samanmerkityksisiä sanoja) on käytetty. Näin ilmenee usein, että yhden alkukielisen termin merkityksen ilmaisemiseen englanniksi on käytetty englanninkielisten sanojen ryhmää. Tällä tavalla kääntäjä saa nopeasti syvällisen käsityksen siitä, mitä hän on kääntämässä. Se auttaa häntä saamaan selville alkukielisen ilmauksen nimenomaisen merkityksen ja sen, millaista merkitystä tekstiyhteys kulloinkin vaatii, ja näin hän voi ilmaista asian täsmällisesti omalla kielellään.

Kokeneet kääntäjät tarkastavat tällaisia tiedostoja käyttämällä kaikki kohdat, joissa jokin Raamatun sana esiintyy, ja valitsevat asiayhteyden mukaisesti kohdekielen vastineen kuhunkin kohtaan. Tämän ansiosta käännöksestä tulee hyvin yhtenäinen. Työryhmän muut jäsenet tarkastavat kunkin kääntäjän työn, niin että kääntämisessä voidaan hyödyntää heidän kaikkien tutkimustuloksia ja kokemusta. Tämän jälkeen tietokoneella voidaan saada näkyviin kustakin raamatunjakeesta jokainen englantilaisessa tekstissä oleva sana, vastaavaan alkukieliseen sanaan viittaava koodi ja valittu kohdekielinen vastine. Työ ei ole tässäkään vaiheessa valmis. Kääntäjän täytyy vielä muotoilla sanat lauseiksi ja tehdä tekstistä sujuvaa ja helppolukuista omalla kielellään. Mutta samalla on hyvin tärkeää, että hän ymmärtää selvästi tuon raamatunkohdan merkityksen. Häntä auttaa se, että hän voi saada tietokoneen avulla hetkessä selville, miten Vartiotornin julkaisuissa on selitetty tuota Raamatun jaetta tai jotakin siinä olevaa ilmausta.

Tämä vähentää tutkimustyöhön tarvittavaa aikaa ja varmistaa käännöksen yhtenäisyyden. Kehittämällä edelleen näitä välineitä ja ohjelmistoja saadaan toivottavasti yhä useampia arvokkaita julkaisuja nopeasti sellaisillekin kielille, joiden kääntäjistä on pulaa. Näiden ohjelmistojen käyttö valmistettaessa kirjallisuutta Valtakunnan sanoman julistuksen tueksi on avannut julkaisualalla valtavan kentän.

Nykyajan Jehovan todistajat käyttävät siis varhaiskristittyjen todistajien tavoin uusimpia keinoja Jumalan sanan levittämiseen. Pyrkiessään viemään hyvän uutisen mahdollisimman monille ihmisille he eivät ole pelänneet kohdata uusia haasteita julkaisutoiminnan alalla.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 578]

”Pankaamme – – hiilet koetinkiveksi”

[Huomioteksti s. 595]

Kaikkiin eri puolilla maailmaa sijaitseviin Vartiotornin kirjapainoihin hankittiin offsetpainantaan tarvittavat välineet

[Huomioteksti s. 596]

”Voimme vain kiittää vartiotornilaisia”

[Tekstiruutu/Kuvat s. 581]

Ladonta

Aluksi tekstit ladottiin kokonaan käsin, irtokirjakkein

Etelä-Afrikka

Vuodesta 1920 aina 1980-luvulle saakka käytettiin rivilatomakoneita

Yhdysvallat

Joissakin paikoin käytettiin monotyyppilatomakonetta

Japani

Nykyisin käytetään tietokoneistettua valoladontaa

Saksa

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 582]

Painolevyn valmistus

1920-luvulta 1980-luvulle saakka valmistettiin kohopainantaan tarkoitettuja lyijylevyjä

[Kuvat]

1. Painamista varten valmistetut sivuladokset suljettiin metallisen kehilöraamin sisään

2. Kehilöstä puristettiin matriisipahvi, jota voitiin käyttää valumuottina

3. Kuumaa kirjasinmetallia valettiin matriisiin (eli muottiin), niin että saatiin kaarevia metallisia painolevyjä

4. Ylimääräinen metalli jyrsittiin levyn pinnasta

5. Levyt nikkelöitiin niiden kestävyyden parantamiseksi

Myöhemmin tuli käyttöön menetelmä, jossa valoladottujen sivujen negatiivit ja kuvat asemoidaan paikoilleen, ja sivuryhmistä valotetaan taipuisat offsetpainolevyt

[Tekstiruutu/Kuva s. 585]

Todistus Jehovan hengen toiminnasta

”Se, että ihmiset, joilla oli hyvin vähän tai ei lainkaan kokemusta, onnistuivat painamaan kirjoja ja Raamattuja rotaatiokoneilla [kun muut eivät vielä tehneet niin], on osoitus Jehovan valvonnasta ja hänen henkensä ohjauksesta”, sanoi Charles Fekel. Veli Fekel tiesi hyvin, mistä hän puhui, sillä hän oli ollut kehittämässä painotoimintaa Seuran päätoimistossa yli puolen vuosisadan ajan. Hän palveli vanhemmalla iällään hallintoelimen jäsenenä.

[Kuva]

Charles Fekel

[Tekstiruutu/Kuva s. 586]

Kaikkivaltiaaseen Jumalaan luottaminen

Vartiotorni-seuran entisen ostoasiamiehen, Hugo Riemerin, kertoma kokemus kuvastaa sitä, miten Vartiotorni-seura hoitaa asioitaan.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa säännösteltiin painopaperin saantia. Lupa sen hankkimiseen piti anoa hallituksen nimittämältä komitealta. Kerran eräällä huomattavalla raamattuseuralla oli lakimiehiä, suurliikemiehiä, saarnaajia ja muita puhumassa sen puolesta tuolle komitealle. Sille myönnettiin lupa hankkia paljon vähemmän paperia kuin se halusi. Raamattuseuran esitettyä pyyntönsä komitea antoi puheenvuoron Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuralle. Kun Hugo Riemer ja Max Larson astuivat esiin, puheenjohtaja kysyi: ”Vain te kaksi?” He vastasivat: ”Niin, mutta toivomme, että myös Kaikkivaltias Jumala on kanssamme.” Heille myönnettiin niin paljon paperia kuin he tarvitsivat.

[Kuva]

Hugo Riemer

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 587]

Painokoneita

Vartiotorni-seura on käyttänyt monenlaisia painokoneita

[Kuvat]

Vuosikausia käytettiin monenlaisia arkkikohopainokoneita (Saksa)

Lomakepainokoneilla on tehty myös jakeluilmoituksia ja jopa lehtiä (USA)

Seuran eri kirjapainoissa on ollut käytössä 58 tällaista saksalaisvalmisteista MAN-kohopainorotaatiota (Kanada)

Seuran suurimmissa kirjapainoissa käytetään nykyään eri maissa valmistettuja nopeita monivärirullaoffsetkoneita

Italia

Saksa

[Kuvat s. 588, 589]

Kirjansidonta

Aluksi Vartiotornin kirjapainoissa sidottiin jonkin verran kirjoja käsin (Sveitsi)

Laajamittainen tuotanto vaati Yhdysvalloissa monia eri työvaiheita

1. Arkkien kokoaminen

2. Ompeleminen

3. Esilehtien liimaus

4. Reunojen leikkaus puhtaaksi

5. Kansien nimiöinti

6. Kirjojen kansitus

7. Kirjojen puristus, kunnes liima kuivuu

Nykyään käytetään ompelemisen sijasta usein liimasidontaa, ja nopealla koneella pystytään valmistamaan jopa yli 20000 kirjaa päivässä

[Tekstiruutu/Kuvat s. 594]

Jumalan valtakunnasta tiedotetaan

Vartiotorni-seura on aikojen kuluessa tuottanut kirjallisuutta yli 290 kielellä. Vuonna 1992 se julkaisi kirjallisuutta noin 210 kielellä. Kaikki tämä on tehty ihmisten auttamiseksi saamaan tietoa Jumalan valtakunnasta ja siitä, mitä merkitystä sillä on heille. Seuraavat ovat Jehovan todistajien tähän mennessä suurilevikkisimpiä Raamatun tutkimisen apuneuvoja:

”Totuus joka johtaa ikuiseen elämään” (engl. 1968): 107553888 kappaletta 117 kielellä

”Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä” (1982): 62428231 kappaletta 115 kielellä

”Nauti elämästä maan päällä ikuisesti!” (1982): 76203646 kappaletta 200 kielellä

Luvut ovat vuodelta 1992.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 598]

Ääninauhakasetit

Sen lisäksi että Vartiotorni-seura on käyttänyt evankelioimistyössään painotuotteita, se on vuodesta 1978 lähtien Yhdysvalloissa ja Saksassa valmistanut omilla laitteillaan yli 65 miljoonaa ääninauhakasettia.

Koko ”Uuden maailman käännös” on tallennettu kasettinauhoihin englannin, espanjan, italian, japanin, ranskan ja saksan kielellä. Vuonna 1992 oli joitakin tämän raamatunkäännöksen osia saatavissa kasetteina kahdeksalla muullakin kielellä.

Erityisesti lapsia varten suunnitelluista julkaisuista ”Kirjani Raamatun kertomuksista” ja ”Suuren Opettajan kuunteleminen” on valmistettu nauhoituksia, joiden avulla heitä voidaan opettaa.

Joissakin maissa valmistetaan ääninauhakasetteja myös radiolähetyksiä varten.

Todistajamuusikkojen soittamaa orkesterimusiikkia on nauhoitettu. Näitä nauhoja käytetään laulujen säestykseen Jehovan todistajien konventeissa. Tämän musiikin kauniita orkesterisovituksia on saatavissa myös kotikäyttöön.

Konventeissa käytetään nauhoituksia (sekä nykyaikaisissa että raamatullisissa) näytelmissä, joiden avulla todistaja-näyttelijät havainnollistavat tapahtumia yleisölle. Myöhemmin perheet kuuntelevat mielellään noita opettavaisia nauhoituksia.

Sekä ”Vartiotorni” että ”Herätkää!”-lehti ilmestyvät äänilehtinä englanniksi ja suomeksi. ”Vartiotorni” on saatavissa lisäksi ranskaksi, saksaksi, tanskaksi, norjaksi ja ruotsiksi. Vaikka nämä nauhat alkuaan tarkoitettiin heikkonäköisille, monet tuhannet muutkin pitävät niistä kovasti.

[Kuva]

J. E. Barr äänitysstudiossa

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 600, 601]

Videokasettien käyttö Valtakunnan julistamisessa

Vartiotorni-seuran toimintaan tuli vuonna 1990 uusi piirre, kun Seura julkaisi ensimmäisen julkiseen levitykseen tarkoitetun videokasettinsa.

Tuona vuonna oli eri puolilla maailmaa arviolta yli 200 miljoonassa kodissa jonkinlainen videonauhuri. Videonauhureita käytettiin sellaisissakin maissa, joissa ei ollut televisioasemia. Videokasetit olivat siis uusi opetusväline, jonka avulla voitiin tavoittaa paljon ihmisiä.

Jo vuonna 1985 oli ryhdytty valmistamaan Seuran maailmankeskuksen tiloissa vieraileville sen toimintaa esittelevää videonauhaa. Aikanaan videoesityksillä myös säästettiin aikaa, kun uusia Beetel-perheen jäseniä totutettiin talon tavoille. Voitaisiinko tätä opetusvälinettä käyttää muilla tavoin maailmanlaajuisen opetuslasten  tekemisen vauhdittamiseksi? Jotkut veljet uskoivat niin.

Vuoden 1990 lokakuussa julkaistiinkin siksi videokasetti ”Jehovan todistajat – järjestö tämän nimen takana”. Se sai hyvin innostuneen vastaanoton. Lukemattoman monet ihmiset pyysivät, että tällaisia ohjelmia tehtäisiin lisää. Tämän vuoksi perustettiin uusi osasto – video-osasto.

Todistajat, jotka olivat tämän alan asiantuntijoita, tarjosivat mielellään apuaan. Hankittiin laitteita. Perustettiin studioita. Kuvausryhmä alkoi matkustella eri maissa filmaamassa ihmisiä ja muita kohteita uskoa rakentavia videoesityksiä varten. Yksinomaan todistajista koostuva kansainvälinen orkesteri, joka oli toistuvasti auttanut erikoishankkeissa, soitti musiikkia, jota voitiin käyttää videoesitysten tehosteena.

Entistä useampien kieliryhmien tavoittamiseksi tehtyjä suunnitelmia toteutettiin. Vuoden 1992 puolivälissä videoesitystä ”Jehovan todistajat – järjestö tämän nimen takana” tuotettiin yli kymmenellä kielellä. Se oli tallennettu 25 kielellä, joiden joukossa oli joitakin Itä-Euroopan kieliä. Järjestelyjä tehtiin sen nauhoittamiseksi myös kiinalaisia varten mandariinin ja Kantonin murteelle. Seura oli lisäksi hankkinut erään natsiaikana Saksassa eläneen todistajaperheen nuhteettomuudesta kertovan videotallenteen, ”Purple Triangles” (Purppurakolmiot), kopiointi- ja levitysoikeudet. Kahden vuoden kuluessa oli valmistettu toista miljoonaa videokasettia, joita Jehovan todistajat voivat käyttää sananpalveluksessaan.

Kuurojen tarpeisiin kiinnitettiin erityishuomiota. Videoesitykseen ”Jehovan todistajat – järjestö tämän nimen takana” valmistettiin selostus amerikkalaisella viittomakielellä. Ryhdyttiin myös tutkimaan mahdollisuuksia valmistaa sellaisia videotallenteita, jotka sopisivat muissa maissa asuville kuuroille.

Samaan aikaan valmisteltiin sellaisen sarjan tuottamista, joka auttaisi rakentamaan uskoa siihen kirjaan, johon kristillinen usko perustuu, itse Raamattuun. Vuoden 1992 syyskuussa valmistui englanniksi sarjan ensimmäinen osa, ”Raamattu – täsmällistä historiaa, luotettavia ennustuksia”, ja muunkielisiä videoesityksiä oli valmisteilla.

Videokasetit eivät suinkaan syrjäytä painotuotteita eivätkä henkilökohtaista todistamista. Seuran julkaisuilla on jatkuvasti tärkeä osa hyvän uutisen levittämisessä. Jehovan todistajien talosta-taloon-työ pysyy heidän palveluksensa piirteenä, jolla on vankka raamatullinen pohja. Videokaseteista on kuitenkin nykyään tullut arvokas väline näiden täydennykseksi. Ne kehittävät uskoa Jehovan kallisarvoisiin lupauksiin ja herättävät arvostusta sitä työtä kohtaan, jonka hän haluaa tehtävän maan päällä meidän aikanamme.

[Kuvat]

1. Kun perussisällys on ratkaistu, videonauhoitus etenee käsikirjoituksen muotoutuessa

2. Eri osien koostamisvaiheessa valitaan kuvat ja niiden järjestys

3. Esitystä varten sävellettyä musiikkia nauhoitetaan tehosteeksi

4. Digitalisoitua musiikkia ja äänitehosteita yhdistetään selostukseen ja kuviin

5. Ääni ja kuva koostetaan lopullisesti

[Kuvat s. 576]

Nämä varhaiset julkaisut painettiin kaupallisissa yrityksissä

[Kuva s. 577]

C. A. Wise teki kokeen saadakseen selville, tulisiko raamatuntutkijoiden siirtää päätoimistonsa takaisin Brooklyniin

[Kuvat s. 579]

Seuran ensimmäisellä rotaatiopainokoneella painettiin neljä miljoonaa kappaletta vaikuttavaa ”Kultaisen Ajan” numeroa 27

[Kuva s. 580]

Seuran Brooklynin-kirjapainon ensimmäinen valvoja R. J. Martin (oikealla) keskustelemassa veli Rutherfordin kanssa

[Kuva s. 583]

Yksi Seuran ensimmäisistä painoista Euroopassa (Bern, Sveitsi)

[Kuvat s. 584]

Seura perusti kirjapainon Magdeburgiin Saksaan 1920-luvulla

[Kuva s. 590, 591]

Elandsfontein, Etelä-Afrikka (1972)

[Kuva s. 590]

Numazu, Japani (1972)

[Kuva s. 590]

Strathfield, Australia (1972)

[Kuva s. 590]

São Paulo, Brasilia (1973)

[Kuva s. 591]

Lagos, Nigeria (1974)

[Kuva s. 591]

Wiesbaden, Saksa (1975)

[Kuva s. 591]

Toronto, Kanada (1975)

[Kuva s. 597]

Todistajat ovat digitalisoineet suuren määrän kirjasinlajeja, koska he tarvitsevat monenkielistä raamatullista kirjallisuutta (Brooklyn, New York)

[Kuva s. 599]

Tietokoneen värinäyttöruudulla voidaan asemoida, rajata ja viimeistellä kuvia elektronisesti

[Kuva s. 602]

Jehovan todistajat käyttävät tietokonejärjestelmiä nopeuttaakseen ja parantaakseen raamatunkäännöstyötä (Korea)