Luku 5

Herran paluun julistaminen (1870–1914)

”Me julkaisemme seuraavan kertomuksen ei ainoastaan sentähden, että meitä on hartaasti kehoitettu antamaan yleiskatsaus Jumalan johdosta valon polulla, vaan erikoisesti sentähden, koska uskomme olevan välttämätöntä, että totuus sanotaan kaikessa vaatimattomuudessaan, jotta väärinkäsitykset ja ennakkoluuloiset väärät esitykset tulisivat tehottomiksi ja jotta lukijamme näkisivät, kuinka Herra on tähän saakka meitä matkan varrella auttanut ja opastanut.” a

NÄIDEN sanojensa jälkeen Charles Taze Russell selosti vaiheita, jotka johtivat siihen, että hän alkoi julkaista teossarjaa Millennial Dawn (Tuhatvuotissarastus; kutsuttiin myöhemmin Raamatun tutkielmiksi) ja lehteä Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence (Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut; tunnetaan nykyään nimellä Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja). Tämä historia kiinnostaa erityisesti Jehovan todistajia. Miksi? Koska sen, miten he nykyään ymmärtävät Raamatun totuuksia ja miten he toimivat, voidaan nähdä juontuvan 1870-luvulta ja C. T. Russellin ja hänen toveriensa työstä sekä sitä kautta edelleen Raamatusta ja varhaiskristillisyydestä.

Kuka oli Charles Taze Russell? Todistaako hänen työnsä historia, että Herra oli häntä auttanut ja opastanut?

Totuuden etsintä

C. T. Russell syntyi Yhdysvalloissa Alleghenyssä (kuuluu nykyään Pittsburghiin) Pennsylvaniassa 16. helmikuuta 1852. Hän oli Joseph L. Russellin ja hänen vaimonsa Ann Elizan (o.s. Birney) toinen poika. Hänen isänsä ja äitinsä olivat presbyteerejä ja skotlantilais-irlantilaista syntyperää. Charlesin äiti kuoli pojan ollessa vasta yhdeksänvuotias, mutta Charles sai pienestä pitäen vaikutteita molemmilta  uskonnollismielisiltä vanhemmiltaan. Eräs C. T. Russellin myöhempien aikojen tovereista sanoikin: ”He kasvattivat pientä oksaa, ja se kasvoi Herraa kohden.” Vaikka Charles kasvatettiin presbyteeriksi, hän liittyi myöhemmin kongregationalistiseen kirkkoon, koska hän piti sen näkemyksiä parempina.

Nuoressa Charlesissa oli selvästikin ainesta liikemieheksi. Jo 11-vuotiaana hän pääsi osakkaaksi isänsä menestyvään miesten vaatetusliikkeeseen. Charles laajensi liikeyritystä ja hoiti myöhemmin itse useita myymälöitä. Vaikka liikeasiat sujuivatkin häneltä hyvin, hengelliset kysymykset vaivasivat häntä suuresti. Mistä se johtui?

Charlesin vanhemmat uskoivat vilpittömästi kristikunnan kirkkojen uskontunnustuksiin ja kasvattivat hänetkin hyväksymään ne. Nuorelle Charlesille opetettiin siis, että Jumala on rakkaus, mutta että hän oli kuitenkin luonut ihmiset synnynnäisesti kuolemattomiksi ja järjestänyt tulisen paikan, jossa hän piinaisi ikuisesti kaikkia paitsi niitä, jotka oli ennalta määrätty pelastettaviksi. Sellainen ajatus tuntui teini-ikäisen Charlesin rehellisessä sydämessä vastenmieliseltä. Hän järkeili: ”Jumala, joka käytti voimaansa luodakseen ihmisiä, joiden hän etukäteen tiesi joutuvan ikuiseen vaivaan ja jotka hän ennaltamääräsi siihen, ei voinut olla viisas, oikeudenmukainen eikä rakastava. Hän olisi alhaisempi kuin monet ihmiset.”

Nuori Russell ei kuitenkaan ollut ateisti; hän ei vain voinut hyväksyä kirkkojen yleisiä opetuksia. Hän selitti: ”Askel askeleelta johduin näkemään, että vaikkakin uskontunnustuksista jokainen sisälsi jonkun verran totuutta, niin ne kumminkin kokonaisuudessaan olivat harhaan johtavia ja ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.” Kirkkojen uskontunnustuksissa ”totuuden” hiukkaset olivat todellisuudessa hautautuneet niiden pakanallisten opetusten suohon, jotka olivat tunkeutuneet tahraantuneeseen kristillisyyteen satoja vuosia kestäneen luopumuksen aikana. Russell käänsi selkänsä kirkkojen uskontunnustuksille, ja etsiessään totuutta hän tutki joitakin johtavia Idän uskontoja, mutta havaitsi nekin epätyydyttäviksi.

Usko lujittuu uudelleen

Tämän oksan olivat kuitenkin kasvattaneet jumalaapelkäävät vanhemmat; se taipui ”Herraa kohden”. Charlesin yhä etsiessä totuutta tapahtui eräänä vuoden 1869 iltana jotakin sellaista, mikä lujitti uudelleen hänen horjuvan uskonsa. Kävellessään lähellä Russellien Federal Streetin myymälää hän kuuli erään talon pohjakerroksessa olevasta salista uskonnollista laulua. Hän itse kertoo:

”Näköjään sattumalta tulin eräänä iltana pistäytyneeksi erääseen tomuiseen, likaiseen huoneustoon, jossa olin kuullut pidettävän uskonnollisia kokouksia. Tahdoin nähdä, olisiko sillä kourallisella, joka kokoontui siellä, jotakin järkevämpää tarjottavana kuin suurien kirkkojen uskontunnustuksilla.  Siellä kuulin ensikerran vähän adventistein käsityksistä. Saarnaajana esiintyi herra Jonas Wendell – –. Minä myönnän täten olevani kiitollisuudenvelassa adventisteille samoin kuin muillekin lahkoille. Vaikkakaan hänen raamatuntulkintansa ei ollut aivan selvää – – oli se kuitenkin Jumalan johdolla riittävä lujittaakseen horjuvan uskoni Raamatun jumalalliseen henkeytykseen ja osoittaakseen, että apostolien ja profeettain kirjoitukset ovat tarkkaan yhtäpitävät. Se, mitä sain kuulla, johti minut innokkaammin ja huolellisemmin kuin koskaan ennen tutkimaan Raamattuani ja kiitän aina Herraa siitä, että hän johti minut sinne, sillä vaikkakaan adventismi ei johtanut minua yhteenkään totuuteen, niin oli se minulle kuitenkin suureksi avuksi, jotta hylkäsin eksytykset ja valmistauduin siten totuudelle.”

Tuo kokous sai nuoren Russellin jälleen päättämään, että hän ottaa selvää Raamatun totuudesta. Hän palasi Raamattunsa ääreen innokkaampana kuin koskaan. Russell alkoi pian uskoa, että olisi lähellä aika, jolloin Herran palvelijat oppisivat tuntemaan selvästi Hänen tarkoituksensa. Siksi hän ja muutamat hänen Pittsburghissa ja sen lähellä sijaitsevassa Alleghenyssä asuvat tuttavansa perustivat vuonna 1870 yhdessä täynnä intoa ”luokan” Raamatun tutkimista varten. Muuan Russellin myöhempien aikojen toveri kertoo, miten tämä pieni luokka tutki Raamattua: ”Joku teki kysymyksen, josta keskusteltiin yhdessä. Kaikki asiaan liittyvät raamatunkohdat katsottiin, ja kun he olivat yksimielisiä näiden kohtien sopusoinnusta, he esittivät yhteenvedon ja kirjoittivat asiasta selostuksen.” Russell tunnusti myöhemmin, että ”aika vuodesta 1870 vuoteen 1875 oli alituista kasvamista armossa ynnä Jumalan ja hänen Sanansa tuntemuksessa ja rakastamisessa”.

Kun nämä vilpittömät totuuden etsijät tutkivat Raamattua, moni seikka  kävi heille selvemmäksi. He ymmärsivät ne Raamatun totuudet, että ihmissielu on kuolevainen ja että kuolemattomuuden saisivat lahjaksi ne, joista tuli Kristuksen perijätovereita hänen taivaallisessa Valtakunnassaan (Hes. 18:19, 20; Room. 2:6, 7). Heille alkoi selvitä oppi Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrista ja mahdollisuudesta, jonka tämä järjestely soi ihmiskunnalle (Matt. 20:28). He tajusivat, että vaikka Jeesus tuli ensin maan päälle lihassa, ihmisenä, hän olisi palatessaan läsnä näkymättömänä henkipersoonana (Joh. 14:19). He saivat myös selville, että Jeesuksen paluun tarkoitus ei ollut hävittää kaikkia vaan siunata maan tottelevaiset sukukunnat (Gal. 3:8). Russell kirjoitti: ”Me tunsimme itsemme murheellisiksi adventistein eksytyksen tähden, he kun odottivat Kristusta lihassa ja opettivat, että maailma ja kaikki mitä siinä on lukuun ottamatta adventisteja tulisi poltettavaksi.”

Tälle pienelle raamattuluokalle selvinneet Raamatun totuudet merkitsivät todella irrottautumista niistä pakanallisista opeista, jotka olivat tunkeutuneet kristillisyyteen vuosisatoja kestäneen luopumuksen aikana. Mutta saivatko Russell ja hänen hengellismieliset toverinsa nämä totuudet selville Raamatusta ilman toisten apua?

Muiden vaikutus

Russell viittasi aivan avoimesti apuun, jota hän oli saanut toisilta Raamatun tutkimisessa. Sen lisäksi että hän tunnusti olevansa kiitollisuudenvelassa adventistien Jonas Wendellille, hän puhui lämpimästi kahdesta muusta, jotka olivat auttaneet häntä tutkimaan Raamattua. Russell sanoi näistä kahdesta miehestä: ”Jumalan sanan tutkiminen näiden rakkaiden veljien kanssa vei askel askeleelta yhä vihreämmille laitumille.” Toinen heistä, George W. Stetson, oli innokas Raamatun tutkija ja adventtikristillisen kirkon pastori Edinborossa Pennsylvaniassa.

Toinen, George Storrs, oli Bible Examiner (Raamatun tutkija) -lehden julkaisija Brooklynissa New Yorkissa. Storrs, joka oli syntynyt 13. joulukuuta 1796, sai alun perin kimmokkeen tutkia, mitä Raamattu sanoo kuolleiden tilasta, lukiessaan erään huolellisen Raamatun tutkijan, philadelphialaisen Henry Grewin, (sillä kertaa tosin nimettömänä) julkaisemaa aineistoa. Storrs alkoi innokkaasti puolustaa niin sanottua ehdollista kuolemattomuutta – opetusta jonka mukaan sielu on kuolevainen ja kuolemattomuus on uskollisille kristityille tuleva lahja. Hän järkeili edelleen, että koska pahoilla ei ole kuolemattomuutta, ei ole ikuista piinaakaan. Storrs matkusteli laajalti luennoimassa siitä, että pahoilla ei ole kuolemattomuutta. Hänen julkaistuihin teoksiinsa kuului Six Sermons  (Kuusi saarnaa), joka sai lopulta 200000 kappaleen levikin. Epäilemättä Storrsin voimakkailla Raamattuun perustuvilla näkemyksillä sielun kuolevaisuudesta samoin kuin sovituksesta ja ennalleenasettamisesta (sen ennallistamisesta, mitä menetettiin Aadamin synnin vuoksi; Apt. 3:21) oli voimakas, myönteinen vaikutus nuoreen Charles T. Russelliin.

Oli kuitenkin vielä eräs mies, jolla oli syvällinen vaikutus Russellin elämään ja joka myös aiheutti sen, että hänen uskollisuutensa Raamatun totuutta kohtaan joutui koetukselle.

Aikaennustukset ja Herran läsnäolo

Eräänä tammikuun aamuna 1876 sai 23-vuotias Russell käsiinsä uskonnollisen aikakauslehden Herald of the Morning (Aamun airut) irtonumeron. Kansilehdestä hän tunsi sen adventistien julkaisuksi. Sen toimittaja, rochesterilainen Nelson H. Barbour, uskoi, ettei Kristuksen paluun tarkoitus ollut hävittää maan sukukuntia, vaan siunata ne ja ettei hän tulisi lihassa vaan henkenä. Tämähän piti yhtä sen kanssa, mitä Russell ja hänen Alleghenyssä asuvat toverinsa olivat uskoneet jo jonkin aikaa! b Oli kuitenkin kiinnostavaa, että Barbour uskoi Raamatun aikaennustusten perusteella, että Kristus oli jo läsnä (näkymättömänä) ja että elonkorjuutyö ”vehnän” (Valtakunta-luokan muodostavien tosi kristittyjen) kokoamiseksi oli jo alkanut (Matt. 13. luku).

Russell oli kaihtanut Raamatun aikaennustuksia. Nyt hän kuitenkin pohti: ”Olisiko mahdollisesti siten, että aika-ennustukset, joita adventistien virheellisyyksien takia niin kauan olin ylenkatsonut, olisivat todellakin annetut osoittamaan milloin Herra tulisi olemaan näkymättömänä läsnä perustaakseen valtakuntansa?” Russellilla oli sammumaton Raamatun totuuden jano, ja hän halusi oppia enemmän. Siksi hän sopi tapaavansa Barbourin Philadelphiassa. Tämä tapaaminen vahvisti sen, että he olivat samaa mieltä monista Raamatun opetuksista, ja antoi heille tilaisuuden vaihtaa mielipiteitä. ”Kun ensiksi tapasimme”, Russell sanoi myöhemmin, ”oli hänellä paljon oppimista minulta kaikkien puolesta maksetun lunastushinnan  riittävyydestä täyden ennalleenasettamisen toteutumiseksi, niinkuin minulla oli paljon oppimista häneltä aikaan nähden.” Barbour sai Russellin vakuuttumaan siitä, että Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut vuonna 1874. c

Päätös toimia pontevasti totuuden puolesta

C. T. Russell oli hyvin vakaumuksellinen mies. Vakuuttuneena siitä, että Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut, hän päätti julistaa sitä toisille. Hän sanoi myöhemmin: ”Samaan aikaan tuli minulle tietoisuus siitä, että me jo olimme elonkorjuuajassa, voimakkaaksi kannustajaksi levittääkseni totuutta – voimakkaammaksi mitä milloinkaan olin kokenut. Päätin sentähden heti antautua pontevaan toimintaan – – totuuden puolesta.” Russell päätti nyt rajoittaa liiketoimintaansa voidakseen omistautua saarnaamiseen.

Kumotakseen Herran paluuta koskevia vääriä näkemyksiä Russell kirjoitti julkaisun The Object and Manner of Our Lord’s Return (Herramme takaisintulon tarkoitus ja tapa). Se julkaistiin vuonna 1877. Samana vuonna Barbour ja Russell julkaisivat yhdessä kirjan Three Worlds, and the Harvest of This World (Kolme maailmaa ja tämän maailman elonkorjuu). Tämä 196-sivuinen kirja käsitteli ennallistamista ja raamatullisia aikaennustuksia. Vaikka muutkin olivat aiemmin käsitelleet näitä aiheita, niin Russellin näkemyksen mukaan tämä kirja oli ”ensimmäinen, joka yhdisti ennalleenasettamisajatuksen aikaennustuksien kanssa”. Siinä esitettiin sellainen kanta, että Jeesuksen Kristuksen näkymätön läsnäolo oli alkanut syksyllä vuonna 1874.

Matkustaessaan ja saarnatessaan Russell totesi, että hänen kylvämiensä totuuden siementen elossa pitämiseksi ja kastelemiseksi tarvittiin jotain muutakin. Mikä olisi ratkaisu? ”Kuukausilehti”, sanoi Russell. Siksi hän ja Barbour päättivät alkaa jälleen julkaista Herald-lehteä, joka oli ollut lakkautettuna tilausten peruutusten ja rahojen loppumisen takia. Russell lahjoitti omia varojaan tämän lehden henkiin herättämiseksi ja liittyi sen toimittajakuntaan.

Kaikki sujui hyvin jonkin aikaa – vuoteen 1878 saakka.

Russell katkaisee välinsä Barbourin kanssa

Herald of the Morning -lehden elokuun numerossa vuonna 1878 ilmestyi Barbourin kirjoitus, jossa kiellettiin se, että Kristus saattoi kuolla sijaisuhrina. Russell, joka oli lähes 30 vuotta Barbouria nuorempi, ymmärsi, että tämä merkitsi todellisuudessa lunastusopin olennaisen osan kieltämistä. Siksi Russell kirjoitti heti seuraavaan numeroon (syyskuu 1878) ”Sovitus”-aiheisen kirjoituksen, jossa hän puolusti lunastusta ja kumosi Barbourin lausunnot. Kiista jatkui lehden sivuilla muutamia kuukausia. Lopulta  Russell päätti erota Barbourista ja lakkasi antamasta Herald-lehdelle taloudellista tukea.

C. T. Russellille ei kuitenkaan riittänyt se, että hän vetäytyi pois Herald-lehdestä, vaan lunastusoppia piti puolustaa ja Kristuksen läsnäoloa julistaa. Siksi Russell alkoi heinäkuussa 1879 julkaista lehteä Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence (Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut). d Russell oli sen toimittaja ja julkaisija, ja alkuaan lehdellä oli viisi avustajaa. Ensimmäisen numeron painos oli 6000 kappaletta. Vuonna 1914 kutakin numeroa painettiin noin 50000 kappaletta.

”Ei uusia, ei omiamme, vaan Herran”

C. T. Russell käytti Vartiotornia ja muita julkaisuja puolustamaan Raamatun totuuksia ja kumoamaan vääriä uskonnollisia opetuksia ja ihmisten filosofioita, jotka olivat ristiriidassa Raamatun kanssa. Hän ei kuitenkaan väittänyt paljastavansa uusia totuuksia.

Monet papit ja raamatunoppineet olivat 1700-luvun lopulta saakka paljastaneet vääriä opetuksia sielun kuolemattomuudesta ja pahojen ikuisesta piinaamisesta. Näitä paljastuksia oli selostettu perusteellisesti Aaron Ellisin kirjassa Bible Vs. Tradition (Raamattu ja perinne vastakkain), joka oli alun perin julkaistu Isossa-Britanniassa ja jonka George Storrs oli sitten vuonna 1853 julkaissut Yhdysvalloissa. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt siihen aikaan yhtä paljon tämän totuuden levittämiseksi kuin C. T. Russell ja hänen toverinsa.

Mitä on sanottava muista Raamatun opeista, joita käsiteltiin Vartiotornissa ja muissa julkaisuissa? Ottiko Russell kaiken kunnian näiden totuuden jalokivien paljastamisesta? Russell selitti: ”Havaitsimme, että eri lahkot ja  ryhmät olivat vuosisatojen kuluessa jakaneet Raamatun opit keskenään ja sekoittaneet niihin enemmän tai vähemmän inhimillisiä teorioita ja erheitä – –. Havaitsimme, että Luther ja lähempänä omaa aikaamme monet kristityt olivat selvästi julistaneet tärkeää oppia vanhurskauttamisesta uskon eikä tekojen avulla; että presbyteerit olivat huolellisesti säilyttäneet käsityksen jumalallisesta oikeudesta ja voimasta ja viisaudesta, vaikkakaan eivät olleet selvästi ymmärtäneet sitä; että metodistit arvostivat ja ylistivät Jumalan rakkautta ja myötätuntoa; että adventistit säilyttivät Herran paluuta koskevan kallisarvoisen opin; että baptistit olivat tajunneet kasteopin symboliikan oikein, vaikka olivatkin kadottaneet näkyvistään todellisen kasteen; että jotkut universalistit olivat kauan epämääräisesti vaalineet joitakin ajatuksia ’ennallistamisesta’. Lähes kaikista lahkokunnista siis ilmeni, että niiden perustajat olivat etsineet totuutta, mutta aivan ilmeisesti suuri Vastustaja oli taistellut niitä vastaan ja jaellut väärin Jumalan sanaa, jota hän ei pystynyt kokonaan tuhoamaan.”

Usein esittämästään ajanlaskusta Russell sanoi: ”Kun sanomme ’meidän’ aikalaskumme, me ainoastaan tarkotamme sitä, jota käytämme, Raamatun aikalaskua, joka kuuluu kaikelle Jumalan kansalle, joka hyväksyy sen. Itse asiassa sitä todellakin käytettiin siinä muodossa kuin me sen esitämme jo kauan ennen meidän päiviämme. Kuten me käytämme eri ennustuksia, käyttivät adventistit niitä eri tarkoitusta varten, ja kuten me pidämme kiinni eri opeista, jotka näyttävät erittäin uusilta ja tuoreilta sekä erilaisilta, käytettiin niitä jo kauan sitten eräissä merkityksissä: kuten esimerkiksi valintaa, vapaata armoa, ennalleenasettamista, vanhurskauttamista, pyhitystä, kirkastumista, ylösnousemista.”

Millaiseksi Russell sitten ymmärsi omansa ja toveriensa aseman Raamatun totuuden julistamisessa? Hän selitti: ”Työnämme – – on ollut koota nämä kauan hajallaan olleet totuuden sirpaleet ja esittää ne Herran kansalle – ei uusina, ei ominamme, vaan Herralle kuuluvina. – – Meidän on kieltäydyttävä ottamasta kunniaa edes totuuden jalokivien löytämisestä ja uudelleen järjestämisestä.” Hän sanoi edelleen: ”Työ, jossa Herra on nähnyt hyväksi käyttää meidän pieniä kykyjämme, on ollut vähemmän uudestiluovaa työtä kuin korjaamista, järjestämistä ja sopusointuunsaattamista.”

Russell suhtautui siis hyvin vaatimattomasti aikaansaannoksiinsa. Kuitenkaan niissä ”hajallaan olleissa totuuden sirpaleissa”, jotka hän kokosi ja esitti Herran kansalle, ei ollut Jumalaa häpäiseviä pakanallisia kolminaisuuden ja sielun kuolemattomuuden oppeja, jotka olivat juurtuneet kristikunnan kirkkoihin suuren luopumuksen vaikutuksesta. Toisin kuin ketkään muut siihen aikaan Russell ja hänen toverinsa julistivat kautta maailman Herran paluun ja Jumalan tarkoituksen ja siihen liittyvien asioiden merkitystä.

Toistensa rakentaminen pyhimmässä uskossa

Vilpitönsydämiset ihmiset ilmaisivat nopeasti vastakaikua niille vapauttaville totuuksille, joita C. T. Russell ja hänen toverinsa julistivat sekä  painotuotteiden että puheiden välityksellä. Russell, joka oli vielä alle 30-vuotias, tajusi pian, että Vartiotornin lukijoiden oli tarpeellista tutustua toisiin uskoviin ja kannustaa toisiaan. Pittsburghissa asuvat raamatuntutkijat tekivät näin kokoontumalla säännöllisesti yhteen, mutta mitä voitaisiin tehdä muissa paikoissa asuvien Vartiotornin lukijoiden auttamiseksi?

Vastaus tuli vuoden 1880 touko- ja kesäkuun englanninkielisissä Vartiotorneissa. Russell ilmoitti niissä suunnitelmastaan vierailla useissa Pennsylvanian, New Jerseyn, Massachusettsin ja New Yorkin osavaltion kaupungeissa. Mikä oli hänen tarkoituksensa? Ilmoituksessa selitettiin: ”Lukijamme ovat hyvin hajallaan, joissakin paikoissa on pari kolme ja joissakin jopa 50. Monin paikoin he eivät tunne lainkaan toisiaan ja jäävät siten vaille sitä myötätuntoa ja lohdutusta, joka Isämme tarkoituksen mukaisesti pitäisi saada ’yhteen kokoontumisesta, niin kuin muutamilla on tapana’. Hänen tarkoituksensa mukaisesti meidän pitäisi ’ylentää toistemme mieltä’ ja rakentaa toisiamme pyhimmässä uskossa. Toivomme, että ehdotetut kokoukset voisivat edistää läheisten tuttavuussuhteiden solmimista.” (Hepr. 10:24, 25, KJ.)

”Ehdotettuja kokouksia” pidettiin Russellin matkan aikana, ja ne osoittautuivat hyvin menestyksellisiksi; Vartiotornin lukijat saatettiin lähemmäksi toisiaan. Nämä ja muut matkat ”odottavien pienten ryhmien” luo johtivat pian siihen, että muodostui useita luokkia eli ekklesioita (kutsuttiin myöhemmin seurakunniksi), jotka sijaitsivat edellä mainituilla alueilla sekä Ohion ja Michiganin osavaltiossa. Näitä luokkia kannustettiin pitämään säännöllisiä kokouksia. Mutta millaisia kokouksia?

Pittsburghin luokka oli ottanut tavakseen kokoontua vähintään kahdesti viikossa. Yhteen Pittsburghin luokan kokoukseen sisältyi usein jonkun pätevän puhujan luento koko ekklesialle, ja se saatettiin pitää vuokrasalissa. Mutta muihin kokouksiin, jotka pidettiin yleensä yksityiskodeissa, läsnäolijoita kehotettiin ottamaan mukaan Raamattu, hakemisto, paperia ja kynä – ja osallistumaan niihin.

 Se lämmin hengellinen toveruus, jota noissa säännöllisissä viikoittaisissa kokouksissa koettiin, poikkesi virkistävällä tavalla monien kristikunnan kirkkojen tilaisuuksien kylmästä ja persoonattomasta ilmapiiristä. Russell ja hänen toverinsa eivät kuitenkaan keksineet ajatusta kokoontua säännöllisesti yhteen. Tavan kokoontua jopa yksityiskodeissa vakiinnuttivat ensimmäisen vuosisadan kristityt (Room. 16:3, 5; Kol. 4:15).

”Saarnaatko sinä?”

C. T. Russell uskoi tovereineen lujasti siihen, että he elivät elonkorjuuaikaa ja että ihmisten oli tarpeellista kuulla vapauttavasta totuudesta. Heidän määränsä oli kuitenkin pieni. Vartiotorni-lehti täytti tärkeän tarpeen, mutta voitiinko tehdä enemmän? Russellin ja hänen työtoveriensa mielestä voitiin. Vuonna 1880 he alkoivat valmistaa Bible Students’ Tracts -nimisiä raamatuntutkijoiden traktaatteja (joita kutsuttiin myöhemmin nimellä Old Theology Quarterly, Vanhan jumaluusopin neljännesvuosijulkaisu), ja näitä annettiin Vartiotornin lukijoille levitettäväksi ihmisille ilmaiseksi.

Vartiotornin lukijoita kannustettiin tosiaan kertomaan toisille oppimistaan kallisarvoisista totuuksista. ”Saarnaatko sinä?” kysyttiin vuoden 1881 heinä–elokuun Vartiotornissa (engl.). Miten tärkeää oli, että he saarnasivat? Kirjoituksessa jatkettiin: ”Me uskomme, ettei pieneen laumaan tule kuulumaan keitään muita kuin saarnaajia. – – Meidät on todella kutsuttu kärsimään hänen kanssaan ja julistamaan tuota hyvää uutista nyt, jotta meidät aikanaan kirkastettaisiin ja jotta voisimme toteuttaa sen, mitä nyt saarnataan. Meitä ei ole kutsuttu eikä voideltu saamaan kunniaa eikä kokoamaan rikkauksia, vaan kuluttamaan ja kulumaan ja saarnaamaan hyvää uutista.”

Se, että nuo alkuaikojen raamatuntutkijat tajusivat selvästi hyvän uutisen saarnaamisen tarpeellisuuden, oli varsin paikallaan. Saarnaamistehtävä annettiin ensimmäisen vuosisadan kristityille, ja tuo vastuu on ollut kaikilla aidoilla kristityillä aina meidän aikaamme asti. (Matt. 24:14; 28:19, 20; Apt. 1:8.) Mutta mikä oli Russellin ja muiden Vartiotornin silloisten lukijoiden saarnaamisen tarkoitus? Oliko tarkoitus vain levittää raamatullista kirjallisuutta tai havahduttaa kirkossakävijöitä ymmärtämään Raamatun totuuksia?

”Sinun on lähdettävä siitä”

”Lähtekää siitä ulos, minun kansani”, varoitti Raamattu kauan sitten. Ulos mistä? ”Suuresta Babylonista, maan porttojen ja iljetysten äidistä.” (Ilm. 17:5; 18:4.) Miksi piti lähteä ulos Babylonista? ”Sillä hänen syntinsä ovat kasaantuneet aina taivaaseen saakka, ja Jumala on palauttanut mieleensä hänen epäoikeudenmukaiset tekonsa.” (Ilm. 18:5.) Kuka on tämä äitiportto, josta ihmisten pitäisi erottautua?

Martti Luther ja muut uskonpuhdistuksen johtajat pitivät katolista kirkkoa ja sen paavinvirkaa Suurena Babylonina. Mitä on sanottava  protestanttisista kirkoista, jotka uskonpuhdistus synnytti? Vaikka ne hylkäsivätkin paavin johtoaseman, jotkin niistä eivät todellisuudessa poikenneet juuri lainkaan katolisuudesta rakenteeltaan, ja ne pitivät kiinni sellaisista epäraamatullisista opeista kuin kolminaisuudesta, sielun kuolemattomuudesta ja ikuisesta piinasta. Tästä syystä jotkut saarnaajat kehottivat ihmisiä erottautumaan paitsi katolisesta kirkosta myös protestanttisista pääkirkkojärjestelmistä.

Myös C. T. Russell ja hänen toverinsa tajusivat, että tämä pahamaineinen portto ei ollut ainoastaan katolinen kirkko. Vaikka Suuri Babylon siis yhdistettiinkin vuoden 1879 marraskuun Vartiotornissa (engl.) ”paavinvirkaan JÄRJESTELMÄNÄ”, kirjoituksessa lisättiin: ”Meidän täytyy mennä pitemmälle ja osoittaa sen viittaavan maailman valtakuntiin liittyneisiin muihin kirkkoihin (ei yksityisiin jäseniin vaan kirkkojärjestelmiin). Jokainen kirkko, joka väittää olevansa Kristukselle kihlattu siveä neitsyt, mutta joka on todellisuudessa liittynyt maailmaan (petoon) ja saa siltä tukea, meidän täytyy Raamatun kielellä tuomita porttokirkoksi.”

Mitä Vartiotornin lukijoita kannustettiin siksi tekemään? Russell kirjoitti: ”Jos kirkko, jonka yhteydessä olet, elää aviorikossuhteessa maailmaan, sinun on lähdettävä siitä, mikäli haluat pitää vaatteesi valkoisina.” Russell ja hänen toverinsa eivät tuolloin ymmärtäneet, miten suuri vaikutus Suurella Babylonilla todellisuudessa oli. Siitä huolimatta Vartiotornin lukijoita kehotettiin erottautumaan kirkkojärjestelmistä, jotka olivat turmeltuneita ja maailmallisia. (Joh. 18:36.)

”Sen totuus valloitti heti sydämeni”

Raamatun totuuksien julistamisessa otettiin merkittävä askel eteenpäin vuonna 1886, kun julkaistiin ensimmäinen osa  luvatusta kirjasarjasta, jonka nimi oli Millennial Dawn (Tuhatvuotissarastus) ja jonka kirjoitti C. T. Russell. Ensimmäinen osa oli nimeltään Jumalan aikakausisuunnitelma. Siinä oli tutkielmia 16 aiheesta, esimerkiksi aiheista ”Erittäin järkevän Luojan olemassaolo vahvistettu”, ”Raamattu jumalallisena ilmestyksenä tarkastettuna järjen valossa”, ”Herramme takaisintulo ja sen tarkoitus, kaiken kohdalleen asettaminen” ja ”Pahan salliminen ja sen suhde Jumalan suunnitelmaan”. Lopulta C. T. Russell kirjoitti viisi muuta kirjaa Tuhatvuotissarastus-sarjaan. e

Russell ei elänyt niin kauan, että hän olisi ehtinyt kirjoittaa sarjaan aikomansa seitsemännen osan, mutta niitä kuutta osaa, jotka hän sai valmiiksi, levitettiin laajalti, ja ne herättivät myönteistä vastakaikua vilpitönsydämisissä ihmisissä. Eräs nainen kirjoitti vuonna 1889: ”TUHATVUOTISSARASTUS-kirjanne tuli minulle viime syksynä, ja se oli ensikosketukseni tällaisiin teoksiin. Heti saatuani sen lauantai-iltana aloin lukea sitä, enkä laskenut sitä kädestäni muulloin kuin oli pakko, kunnes olin päässyt sen loppuun. Sen totuus valloitti heti sydämeni; erosin suoraa päätä presbyteerisestä kirkosta, jossa olin kauan turhaan haparoinut pimeydessä löytääkseni totuuden.”

Kirkosta eroaminen vaati tuohon aikaan todellista rohkeutta. Tämän osoitti erään Manitobassa Kanadassa asuneen naisen tapaus. Hän sai Tuhatvuotissarastus-sarjan kirjoja haltuunsa vuonna 1897. Aluksi hän yritti pysyä kirkossaan ja opettaa paikallisissa pyhäkouluissa. Vuonna 1903 koitti kuitenkin päivä, jolloin hänen mittansa oli täysi. Hän nousi ja kertoi kaikille läsnäolijoille, miksi hän piti välttämättömänä erota kirkosta. Lähin naapuri (arvostettu ihminen senaikaisissa pienissä yhdyskunnissa) yritti suostutella häntä palaamaan kirkkoon. Mutta hän pysyi lujana, vaikka lähistöllä ei ollutkaan yhtään raamatuntutkijoiden seurakuntaa. Hänen poikansa kuvaili myöhemmin äitinsä tilannetta: ”Ei ollut tutkistelunpalvelijaa  [vanhinta], johon turvautua. Ei kokouksia. Murtunut sydän. Kulunut Raamattu. Rukoillen vietettyjä pitkiä tunteja.”

Mitä sellaista Tuhatvuotissarastus-sarjassa, Vartiotornissa ja muissa Seuran julkaisuissa oli, mikä valloitti ihmisten sydämen ja sai heidät ryhtymään niin päättäväiseen toimintaan? C. T. Russellin tapa selittää Raamatun opetuksia poikkesi monien senaikaisten kirjoittajien tyylistä. Hän uskoi, että Raamattu on Jumalan erehtymätön sana ja että sen opetusten piti olla sopusointuisia. Siksi hän ajatteli, että jos jotakin Raamatun osaa on vaikea ymmärtää, sen selittämiseen ja tulkitsemiseen piti käyttää jotakin toista henkeytetyn Sanan osaa. Hän ei yrittänyt tukea esittämiään selityksiä oman aikansa teologien todistuksilla eikä niin kutsuttujen apostolisten isien tai varhaisten kirkkoisien näkemyksillä. Hän kirjoittikin Tuhatvuotissarastus-sarjan ensimmäiseen osaan: ”Me pidämme, ei ainoastaan meidän aikamme, vaan kaikkien aikojen tavallisena puutteena sitä, että uskotaan muutamiin opinkappaleihin pelkästään sentähden, että toiset, joihin on luotettu, uskovat niihin. – – Totuuden etsijäin tulee tyhjentää astiansa perimätiedon sameasta vedestä ja täyttää ne totuuden lähteestä – Jumalan sanasta.”

Kun kasvava joukko tällaisia totuuden etsijöitä osoitti vastakaikua sille, mitä he olivat lukeneet Vartiotorni-seuran julkaisuista, oli tehtävä joitakin odottamattomia muutoksia Alleghenyssä.

Päätoimisto Raamattutalossa

Vartiotornin julkaisemisen yhteydessä toimivien Alleghenyn raamatuntutkijoiden katsottiin olevan kokeneimpia Herran työssä, ja kaikki ekklesiat eli seurakunnat odottivat heidän ottavan johdon. Ensin heidän päätoimistonsa oli Fifth Avenue 101:ssä Pittsburghissa ja myöhemmin Federal Street 44:ssä Alleghenyssä. 1880-luvun lopulla kävi kuitenkin tarpeelliseksi ryhtyä laajennuksiin. Siksi Russell alkoi valmistella suurempien tilojen rakentamista. Vuonna 1889 valmistui nelikerroksinen tiilirakennus Arch Street 56–60:een Alleghenyyn. Tämä rakennus, joka tuli maksamaan 34000 dollaria, tunnettiin Raamattutalona. Se toimi Seuran päätoimistona noin 19 vuotta.

Vuonna 1890 pieni Raamattutalon perhe huolehti satojen aktiivisesti Vartiotorni-seuran yhteydessä olevien tarpeista. Mutta 1890-luvun kuluessa yhä useammat osoittivat kiinnostusta heidän toimintaansa. Vartiotornissa  (engl.) 26.3.1899 julkaistun epätäydellisen raportin mukaan Kristuksen kuoleman muistonvietossa oli 339 kokouksessa läsnä 2501 henkeä. Mikä sitten auttaisi pitämään raamatuntutkijoiden kasvavan joukon yksimielisenä?

Kasvavan lauman yhdistäminen

C. T. Russell kannusti kaikkia Vartiotornin lukijoita kaikkialla, missä he saattoivat muodostaa pieniä tai suuria ryhmiä, kokoontumaan yhteen rakentaakseen toisiaan hengellisesti. Vartiotornin palstoilla esitettiin raamatullisia neuvoja. Myös Vartiotorni-seuran matkaedustajia lähetettiin päätoimistosta pitämään yhteyttä eri ryhmiin ja rakentamaan niitä hengellisesti.

Aika ajoin pidettiin myös erikoiskonventteja, joihin tuli raamatuntutkijoita monista paikoista. ”Tämä on ERIKOISKUTSU jokaiselle lukijalle, joka voi tulla”, ilmoitettiin maaliskuun Vartiotornissa (engl.) vuonna 1886. Mikä tilaisuus oli kyseessä? Herran illallisen vuotuinen muistonvietto, joka pidettiin sunnuntaina 18. huhtikuuta 1886 Alleghenyssä. Mutta oli suunniteltu muutakin: seuraavalla viikolla oli tarkoitus pitää erikoiskokouksia joka ilta. Alleghenyn raamatuntutkijat avasivat maksutta kotinsa ovet – ja sydämensä – muualta tulleille osanottajille. Muutaman seuraavan vuoden aikana pidettiin Alleghenyssä samanlaisia konventteja Herran kuoleman muistonvieton aikoihin.

1890-luvun lopulla alettiin järjestää konventteja moniin paikkoihin. C. T. Russell puhui usein näissä tilaisuuksissa. Millaista oli kuunnella häntä?

Ralph Leffler, joka kuuli C. T. Russellin puhuvan, muisteli: ”Ollessaan puhujalavalla yleisön edessä hän käytti aina pitkää, mustaa lievetakkia ja valkoista solmiota. Hänen äänensä ei ollut voimakas, eikä hän koskaan käyttänyt mikrofonia eikä kaiutinta, sillä niitä ei ollut keksitty, mutta jotenkin hänen äänensä silti aina kantautui salin kaukaisimpaankin osaan. Hän saattoi vangita suuren kuulijakunnan huomion, ei vain tunniksi, vaan joskus kahdeksi tai kolmeksikin tunniksi. Aloittaessaan luentonsa hän aina kumarsi kevyesti kuulijakunnalle. Puhuessaan hän ei seissyt paikallaan kuin patsas, vaan liikkui koko ajan elehtien käsillään ja kävellen edestakaisin lavan sivu- tai syvyyssuunnassa. En koskaan nähnyt hänellä muistiinpanoja tai käsikirjoitusta – vain Raamatun, jota hän käytti hyvin usein. Hän puhui sydämestään ja erittäin vakuuttavalla tavalla. Tuolloin ei lavalla yleensä ollut mitään muuta kuin pieni pöytä, jolla oli Raamattu sekä vesikannu ja lasi, josta puhuja joskus joi siemauksen vettä.”

Nuo alkuaikojen konventit olivat lämpimän toveruuden ja hengellisen virkistyksen aikoja. Ne vahvistivat kaikkien raamatuntutkijoiden ykseyttä, ja niissä tehtiin tunnetuksi Raamatun totuuksia. 1890-luvun lähestyessä loppuaan raamatuntutkijoille kävi ilmeiseksi, että Raamatun totuuden levittämiseksi tarvittiin paljon muutakin. Heitä oli kuitenkin vielä suhteellisen vähän. Oliko jo käytössä olevien menetelmien lisäksi olemassa mitään muuta tapaa miljoonien muiden ihmisten tavoittamiseksi? Oli todellakin!

 Oven avaaminen ”sanomalehtievankelioimiseen”

1800-luvun lopussa maapallolla kulki ristiin rastiin lennätinjohtoja. Sähköttäminen oli halpaa ja nopeaa, ja se aiheutti mullistuksen sanomalehtialalla. Uutisia voitiin välittää nopeasti pitkien matkojen päähän ja painaa lehdissä. 1900-luvun alussa C. T. Russell ja hänen toverinsa totesivat sanomalehdet tehokkaaksi välineeksi suurten ihmisjoukkojen tavoittamiseen. Russell sanoi myöhemmin: ”Sanomalehdestä on tullut suuri vaikuttaja sivistyneen maailman arkielämässä.”

Vartiotornissa (engl.) 1.12.1904 ilmoitettiin, että C. T. Russellin saarnoja ilmestyisi kolmessa sanomalehdessä. Seuraavassa Vartiotornissa kerrottiin otsikon ”Sanomalehtievankelioimista” alla: ”Miljoonia saarnoja on tällä tavoin levitetty kaikkialle, ja ainakin joillakin on ollut hyvä vaikutus. Jos se on Herran tahto, näemme mielellämme tämän ’oven’ pysyvän auki tai jopa avautuvan vielä enemmän.” ”Sanomalehtievankelioimisen” ovi tosiaan avautui vielä enemmän. Vuonna 1913 arvioitiinkin, että Russellin saarnat tavoittivat 2000 sanomalehden välityksellä 15000000 lukijaa!

Miten sitten Russell onnistui saamaan viikoittaisen saarnan painatetuksi silloinkin, kun hän oli matkoilla? Hän lähetti sähkeitse joka viikko (noin kahden sanomalehtipalstan mittaisen) saarnan sanomalehtisyndikaatille. Tuo syndikaatti vuorostaan sähkötti sen sanomalehdille Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja Eurooppaan.

 Russell oli vakuuttunut siitä, että Herra oli työntänyt sanomalehtisaarnaamisen oven apposen auki. Nämä sanomalehdissä julkaistut saarnat tekivät 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Russellin ja hänen tovereidensa julistaman Raamatun sanoman laajalti tunnetuksi. The Continent -julkaisu sanoi kerran Russellista: ”Hänen kirjoituksillaan sanotaan olevan suuremman sanomalehtilevikin joka viikko kuin kenenkään muun miehen kirjoituksilla, epäilemättä suuremman kuin kaikkien Pohjois-Amerikan pappien ja saarnaajien kirjoituksilla yhteensä.”

Muutto Brooklyniin

Sanomalehtisaarnaamisen päästessä vauhtiin raamatuntutkijat etsivät toista paikkaa saarnojen lähettämiseen. Miksi? Alleghenyn Raamattutalo oli käynyt liian pieneksi. Ajateltiin myös, että jos Russellin saarnat lähetettäisiin suuremmasta ja paremmin tunnetusta kaupungista, se saisi useammat lehdet julkaisemaan niitä. Mutta mikä olisi tuo kaupunki? Vartiotornissa (engl.) 15.12.1908 selitettiin: ”Loppujen lopuksi tulimme Jumalan opastusta etsittyämme siihen tulokseen, että New Yorkissa sijaitseva Brooklyn, jossa asuu paljon keskiluokkaan kuuluvia ja joka tunnetaan ’Kirkkojen kaupunkina’, olisi näistä syistä meille sopivin keskuspaikka elonkorjuutyöhön muutamiksi jäljellä oleviksi vuosiksi.”

Vuonna 1908 lähetettiinkin useita Vartiotorni-seuran edustajia, muun muassa sen lainopillinen neuvonantaja Joseph F. Rutherford, New Yorkiin. Mikä oli heidän tarkoituksensa? Hankkia kiinteistö, jonka C. T. Russell oli aiemmin löytänyt eräällä matkalla. He ostivat vanhan ”Plymouth-Beetelin”, joka sijaitsi Hicks Street 13–17:ssä Brooklynissa. Sitä oli käyttänyt lähetystalonaan lähellä sijaitseva Plymouthin kongregationalistinen kirkko, jossa Henry Ward Beecher aikoinaan palveli pappina. Seuran edustajat ostivat myös Beecherin entisen asunnon, nelikerroksisen ruskeatiilisen rakennuksen, joka oli muutaman korttelin päässä, Columbia Heights 124:ssä.

Hicks Streetin rakennus uudistettiin, ja sille annettiin nimeksi Brooklynin tabernaakkeli. Siinä oli Seuran toimistoja ja kokoussali. Melkoisten korjaustöiden jälkeen Beecherin entisestä Columbia Heights 124:ssä sijainneesta asunnosta tuli Seuran päätoimiston henkilökunnan uusi koti. Millä nimellä sitä kutsuttaisiin? Vartiotornissa (engl.) 1.3.1909 selitettiin: ”Me kutsumme uutta kotia ’Beeteliksi’ [merkitsee ’Jumalan huonetta’].” f

Niin sanottu sanomalehtievankelioiminen sai uutta vauhtia Brooklyniin muuton jälkeen. Mutta se ei ollut ainoa keino suurten ihmisjoukkojen tavoittamiseksi.

Hyvän uutisen julistuksen laajentaminen

Vuonna 1912 Russell tovereineen ryhtyi rohkeaan opetushankkeeseen, joka oli suunnattomasti edellä aikaansa. Sen avulla oli määrä tavoittaa  miljoonia ihmisiä kautta maailman. Se oli ”Kuvanäytös Luominen” – elokuva- ja kuultokuvaesityksen yhdistelmä, jonka kanssa samanaikaisesti esitettiin musiikkiäänitteitä ja levytettyjä puheita. Se kesti noin kahdeksan tuntia, ja se esitettiin neljässä osassa. Varsinaisen ”Luomisnäytöksen” lisäksi oli käytettävissä ”Heureka-näytös”, joka koostui joko levytetyistä luennoista ja musiikkiäänitteistä tai levyistä ja kuultokuvista. Vaikka siihen ei kuulunut elokuvia, sitä esitettiin menestyksellisesti harvaan asutuilla seuduilla.

Kuvittelehan tätä historiallista tilaisuutta: Tammikuussa 1914, mykkäfilmien aikakaudella, g 5000 hengen yleisö kokoontui Temppeliin, West 63. Streetillä New Yorkissa sijaitsevaan rakennukseen. Monet muut oli tilanpuutteen vuoksi jouduttu käännyttämään pois. Mikä tuo tilaisuus oli? ”Kuvanäytös Luomisen” ensiesitys New Yorkissa! Yleisön edessä oli suuri elokuvakangas. Ihmisten katsellessa – ja kuunnellessa – tapahtui jotakin todella hämmästyttävää. C. T. Russell, joka oli silloin vähän yli 60-vuotias, ilmaantui valkokankaalle. Hänen huulensa alkoivat liikkua, ja hänen sanansa voitiin kuulla! Esitys vei sanojen, värikuvien ja musiikin avulla yleisönsä maapallon luomisesta aina Kristuksen tuhatvuotishallituksen loppuun saakka. Esityksen aikana yleisö näki myös (jaksoittaisella kuvausmenetelmällä otettujen kuvien välityksellä) muuta hämmästyttävää: kukan aukenemisen ja kananpoikasen kuoriutumisen. Se oli todella vaikuttavaa!

Vuoden 1914 loppuun mennessä ”Luomisnäytöstä” oli esitetty miljoonille ihmisille Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. ”Luomisnäytös” osoittautui tosiaan tehokkaaksi välineeksi ihmisjoukkojen tavoittamiseksi suhteellisen lyhyessä ajassa.

Entä miten oli vuoden 1914 lokakuun laita? Russell ja hänen toverinsa olivat vuosikymmenien ajan julistaneet, että pakanain ajat päättyisivät vuonna 1914. Odotukset olivat korkealla. C. T. Russell oli suhtautunut kriittisesti niihin, jotka olivat William Millerin ja joidenkin adventistiryhmien tavoin asettaneet Herran paluulle joitakin määräaikoja. Mutta Nelson Barbourin kanssa solmimansa ystävyyden alkuajoista lähtien hän oli vakuuttunut siitä, että oli olemassa täsmällinen, Raamattuun perustuva ajanlasku ja että sen mukaan pakanain ajat päättyisivät vuonna 1914.

Kun tuo merkittävä vuosi lähestyi, raamatuntutkijoilla oli suuria odotuksia, mutta kaikkea, mitä he odottivat, ei ollut suoraan sanottu Raamatussa. Mitä tapahtuisi?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 51]

Kutsuttuja saarnaamaan hyvää uutista

[Tekstiruutu/Kuva s. 44]

”Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti”

Mitä tosi kristillisyydelle tapahtui ensimmäisen vuosisadan jälkeen? Jeesus oli eräässä kuvauksessa varoittanut, että Panettelija kylväisi ”rikkaruohoja” eli tekokristittyjä ”vehnän” eli tosi kristittyjen, ”valtakunnan lasten”, joukkoon. Molemmat kasvaisivat yhdessä ”elonkorjuuseen”, ”asiainjärjestelmän päättymiseen”, asti. (Matt. 13:24–30, 36–43.) Apostolien kuoleman jälkeen kehittyneen suuren luopumuksen aikana ”rikkaruohot” olivat useiden vuosisatojen ajan enemmistönä.

Mutta miten oli ”vehnän” laita? Ketkä olivat ”valtakunnan lapsia” vuosisatoja kestäneen luopumuksen aikana? Emme voi sanoa sitä varmasti. Jeesuksen kuvauksen kirjaimellisten rikkaruohojen ajatellaan yleisesti olleen myrkkylustetta, joka suuresti muistuttaa vehnää, kunnes se kypsyttyään erottuu helposti vehnästä pienempien, mustien siementensä perusteella. Samoin vasta ”elonkorjuussa” voitaisiin tehdä selvä ero tekokristittyjen ja todellisten ”valtakunnan lasten” välillä. Jeesus kuitenkin sanoi: ”Antakaa molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti.” Tosi kristillisyyttä ei siis koskaan täysin tukahdutettu.

Läpi vuosisatojen on aina ollut totuutta rakastavia ihmisiä. Mainitsemme vain muutamia: John Wycliff (n. 1330–84) ja William Tyndale (n. 1494–1536) edistivät raamatunkäännöstyötä vaarantaen jopa henkensä ja vapautensa. Wolfgang Fabricius Capito (1478–1541), Martin Cellarius (1499–1564), Johannes Campanus (n. 1500–75) ja Thomas Emlyn (1663 – n. 1741) pitivät Raamattua Jumalan sanana ja hylkäsivät kolminaisuuden. Henry Grew (1781–1862) ja George Storrs (1796–1879) hyväksyivät Raamatun ja hylkäsivät kolminaisuuden ja ilmaisivat sen lisäksi arvostavansa Kristuksen lunastusuhria.

Vaikka emme voikaan varmasti sanoa kenenkään näistä ihmisistä kuuluneen Jeesuksen kuvauksessa mainittuun ”vehnään”, niin epäilemättä ”Jehova tuntee ne, jotka kuuluvat hänelle” (2. Tim. 2:19).

[Tekstiruutu s. 45]

George W. Stetson – ”huomattavan kyvykäs mies”

C. T. Russell tunnusti kiitollisena sen avun, jonka hän sai Raamatun tutkimisessa Edinborossa Pennsylvaniassa asuneelta George W. Stetsonilta. Stetson kuoli 64-vuotiaana 9. lokakuuta 1879. Seuraavan kuun ”Vartiotornissa” oli Stetsonin kuolemasta ilmoitus, joka paljasti 27-vuotiaan Russellin syvän kunnioituksen häntä kohtaan. ”Veljemme oli huomattavan kyvykäs mies”, kirjoitti Russell, ”ja voidakseen saarnata Kristusta hän luopui loistavista mahdollisuuksista saada maailmallista ja poliittista kunniaa.” Stetson pyysi ennen kuolemaansa, että C. T. Russell pitäisi hänen hautajaispuheensa, ja Russell noudatti hänen pyyntöään. ”Noin 1200 henkeä oli läsnä hautajaisissa”, kertoi Russell, ”ja todisti näin sen, miten suuressa arvossa veljeämme pidettiin.”  (”Watch Tower”, marraskuu 1879.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 46]

George Storrs – ”ystävä ja veli”

C. T. Russell tunsi olevansa kiitollisuudenvelassa George Storrsille, joka oli häntä 56 vuotta vanhempi. Russell oli oppinut Storrsilta paljon sielun kuolevaisuudesta. Siksi kun Storrs oli vakavasti sairaana vuoden 1879 lopulla, Russell tarjoutui painamaan ”Vartiotornissa” lausunnon Storrsin tilasta. Russell kirjoitti: ”Useimmat lukijamme tuntevat veljemme, joka on hyvin pitkään ollut ’The Bible Examiner’ -lehden toimittajana; myös, että vakava sairaus on pakottanut hänet lakkauttamaan lehtensä.” Russellin arvion mukaan Storrsilla oli ”paljon aihetta kiittää Jumalaa siitä, että hänellä oli ollut etu viettää niin pitkä elämä niin täysin Herralle vihkiytyneenä”. Storrs kuoli 83-vuotiaana 28. joulukuuta 1879. Hänen kuolemastaan oli vuoden 1880 helmikuun ”Vartiotornissa” (engl.) ilmoitus, jossa sanottiin: ”Me suremme sitä, että olemme menettäneet ystävän ja veljen Kristuksessa, mutta emme kuitenkaan niin kuin ne, ’joilla ei ole toivoa’.”

[Kuva]

George Storrs

[Tekstiruutu/Kuva s. 48]

”Jätän ’Heraldin’ sinulle”

Keväällä 1879 C. T. Russell lakkasi kokonaan tukemasta ”Herald of the Morning” -lehteä, jota hän oli julkaissut yhdessä N. H. Barbourin kanssa. Barbourille lähettämässään kirjeessä, joka oli päivätty 3. toukokuuta 1879, Russell perusteli asiaa: ”Välillemme on syntynyt erilainen näkemys Isämme sanan opetuksesta [sijaisuhrin lunastusarvosta], ja vaikka annankin sinulle tunnustuksen kaikesta vilpittömyydestäsi ja rehellisyydestäsi näkemyksissäsi, joista itse olen päinvastaista mieltä, minun täytyy kuitenkin antaa oman ymmärrykseni Isämme sanasta ohjata minua ja siksi ajatella sinun olevan väärässä. – – Eroavuudet näyttävät minusta niin perusluonteisilta ja tärkeiltä, että sellainen täysi toveruus ja sympatia, jollaisen tulisi vallita lehden julkaisijoiden ja toimittajien välillä, ei enää vallitse meidän välillämme, ja siksi suhteemme tulisi mielestäni päättyä.”

Seuraavassa kirjeessä, joka oli päivätty 22. toukokuuta 1879, Russell kirjoitti: ”Nyt jätän ’Heraldin’ sinulle. Luovun siitä kokonaan enkä pyydä sinulta mitään – –. Ilmoittaisitko seuraavassa ’Heraldin’ numerossa eroamisestani ja poistaisitko siitä nimeni?” Kesäkuun 1879 numerosta lähtien Russellin nimeä ei enää ollut ”Heraldin” apulaistoimittajien joukossa.

Barbour jatkoi ”Heraldin” julkaisemista vuoteen 1903 saakka, jolloin sitä saatavissa olevien tietojen mukaan lakattiin julkaisemasta. Barbour kuoli muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1906.

[Kuva]

Nelson H. Barbour

[Tekstiruutu s. 54]

Miksi sanottiin pastoriksi

Charles Taze Russellin toverit sanoivat häntä pastori Russelliksi. Miksi? Sen vuoksi mitä hän teki paimentaessaan Jumalan laumaa. Efesolaiskirjeen 4:11:ssä sanotaan, että Kristus antaisi seurakunnalleen joitakuita ”pastoreiksi” (KJ) eli ”paimeniksi”. Epäilemättä veli Russell toimi hengellisenä paimenena kristillisessä seurakunnassa.

Sen pastoraalisen työn eli paimentyön vuoksi, jota hän teki Pääpaimenen, Jeesuksen Kristuksen, alaisuudessa, jotkin seurakunnat tunnustivat äänestämällä, että hän oli niiden pastori. Se ei ollut itse omaksuttu arvonimi. Ensimmäinen ryhmä, joka äänesti hänet pastorikseen, oli Pittsburghin seurakunta Pennsylvaniassa vuonna 1882. Sen jälkeen noin 500 muuta Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian seurakuntaa äänesti hänet pastoriksi.

Silloin oli tapana, että seurakunnat äänestivät joka vuosi siitä, kuka johtaisi niitä. Nykyään Jehovan todistajien paikallisseurakunnat eivät valitse keskuudessaan olevia kristittyjä vanhimpia, vaan Jehovan todistajien hallintoelin nimittää heidät. Sellaisia ilmauksia kuin ”pastori” tai ”vanhin” varotaan myös käyttämästä arvoniminä.

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 56, 57]

”Kuvanäytös Luominen”

”Kuvanäytös Luomiseen” sisältyi elo- ja kuultokuvia ja niihin tahdistettu ääni. Tämä vaikuttava esitys vei yleisönsä aina luomisesta tuhatvuotiskauden loppuun saakka.

Valmistettiin ainakin 20 neliosaista sarjaa, niin että jotakin ”Luomisnäytöksen” osaa oli mahdollista näyttää joka päivä 80 kaupungissa. Oli todellinen haaste noudattaa noita 80:tä sopimusta. Junien aikataulut eivät aina sopineet suunnitelmiin. Seurakunnat eivät aina onnistuneet vuokraamaan esityspaikkoja halutuiksi päiviksi. Vuoden 1914 loppuun mennessä ”Luomisnäytöstä” oli kuitenkin esitetty yhteensä yli 9000000 hengelle Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa.

[Kuvat]

Kirjaan ”Ohjelma: Kuvanäytös Luominen” sisältyivät näytöksen luennot ja paljon kuvia

Teattereita, joissa esitettiin jatkuvasti ”Luomisnäytöstä”

Chicago

New York

Elokuvaprojektori

Kuultokuvanheitin

Äänilevyjä

 ”Luomisnäytöksen” kuvia

Mainoslehtinen

[Tekstiruutu s. 60]

”Tarkatkaa vuotta 1914!”

Kun ensimmäinen maailmansota puhkesi vuonna 1914, New Yorkissa ilmestyneen johtavan sanomalehden ”The World” liiteosassa sanottiin: ”Kauhistavan sodan puhkeaminen Euroopassa on täyttänyt epätavallisen ennustuksen. – – ’Tarkatkaa vuotta 1914!’ on ollut niiden satojen matkustavien evankelistojen huuto, jotka ovat tämän [Russelliin yhdistetyn] oudon uskon edustajina kulkeneet kautta maan julistaen oppia, että ’Jumalan valtakunta on tullut lähelle’.” (”The World Magazine” 30.8.1914.)

[Kuva s. 42]

Charles Taze Russell

[Kuva s. 43]

Joseph L. Russell, Charlesin isä, oli Alleghenyn raamatuntutkisteluluokan jäsen ja poikansa läheinen työtoveri Vartiotorni-seuran toiminnassa aina vuoteen 1897 saakka, jolloin hän kuoli

[Kuvat s. 50]

Raamatuntutkijat levittivät kymmeniä miljoonia traktaatteja, jotka paljastivat uskonnollisen erheen, selittivät Raamatun totuuksia ja julistivat merkityksellistä vuotta 1914

[Kuva s. 52]

C. T. Russell kirjoitti kuusi Tuhatvuotissarastus-sarjan osaa (1886–1904) sekä traktaatteja, kirjasia ja ”Vartiotornin” artikkeleja noin 37 vuoden aikana

[Kuva s. 53]

Pitäessään esitelmiä veli Russell ei käyttänyt muistiinpanoja, hän liikkui koko ajan, elehti käsillään ja käveli puhujalavalla

[Kuvat s. 58]

C. T. Russellin saarnojen arvioitiin tavoittaneen yhdessä vuodessa 2000 sanomalehden välityksellä 15000000 lukijaa