Luku 17

Konventit – osoitus veljeydestämme

KONVENTEISTA on tullut säännöllinen osa Jehovan todistajien nykyisen järjestön toimintaa. Jehovan palvojilla on kuitenkin ollut kansallisia ja kansainvälisiä kokoontumisia jo kauan ennen 1900-lukua.

Jehova vaati kaikkia entisaikojen israelilaismiehiä kokoontumaan kolmeen juhlaan, jotka pidettiin Jerusalemissa samaan aikaan joka vuosi. Jotkut miehet toivat mukanaan koko perheensä. Mooseksen laki määräsikin, että kaikki perheen jäsenet – miehet, naiset ja lapset – olivat läsnä tietyissä tilaisuuksissa. (2. Moos. 23:14–17; 5. Moos. 31:10–13; Luuk. 2:41–43.) Aluksi juhlavieraat olivat sellaisia, jotka asuivat Israelin rajojen sisäpuolella. Myöhemmin, kun juutalaiset hajaantuivat laajalle alueelle, juhliin tuli väkeä monista kansoista (Apt. 2:1, 5–11). He eivät halunneet kokoontua yhteen vain siksi, että Israel ja Aabraham olivat heidän esi-isiään, vaan siksi, että he tajusivat Jehovan olevan heidän suuri taivaallinen Isänsä (Jes. 63:16). Nämä juhlat olivat onnellisia tilaisuuksia. Lisäksi ne auttoivat kaikkia läsnäolijoita syventymään Jumalan sanaan. Näiden juhlien ansiosta he eivät uppoutuneet siinä määrin elämän jokapäiväisiin asioihin, että he olisivat unohtaneet tärkeämmät, hengelliset asiat.

Myös Jehovan todistajien nykyiset konventit keskittyvät hengellisiin asioihin. Nämä konventit antavat vilpittömille huomioitsijoille kiistattoman todisteen siitä, että kristillisen veljeyden vahvat siteet yhdistävät todistajia.

Raamatuntutkijoiden ensimmäisiä konventteja

Eri kaupungeista ja maista tulevien raamatuntutkijoiden kokoontumisia koskevat järjestelyt kehittyivät asteittain. Raamatuntutkijat poikkesivat kirkon perinteisistä ryhmistä siinä, että he oppivat konventtiensa välityksellä nopeasti tuntemaan muissa paikoissa asuvia uskontovereitaan. Aluksi nämä konventit pidettiin Alleghenyssä Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa Herran kuoleman vuotuisen muistonvieton yhteydessä. Vuonna 1891 ilmoitettiin varta vasten ”konventista Raamatun tutkimiseksi ja Herran muistoehtoollisen viettämiseksi”. Seuraavana vuonna Vartiotornissa oli huomiota herättävä otsikko: ”USKOVIEN KONVENTTI, ALLEGHENYSSÄ, PENNSYLVANIASSA – – 7.–14. HUHTIKUUTA 1892.”

 Noihin alkuaikojen konventteihin ei tavallisesti kutsuttu ulkopuolisia. Vuonna 1892 oli kuitenkin läsnä noin 400 henkeä, jotka olivat ilmaisseet uskovansa lunnaisiin ja tuntevansa vilpitöntä kiinnostusta Herran työtä kohtaan. Ohjelmaan sisältyi viisi päivää tiivistä Raamatun tutkimista, ja kahtena päivänä annettiin hyödyllisiä neuvoja kolporteeraajille.

Muuan ensi kertaa tällaisessa kokoontumisessa mukana ollut sanoi: ”Olen ollut monissa konventeissa, mutta en koskaan ennen tämän kaltaisessa konventissa, jossa Jumalan tahto ja suunnitelma ovat ainoa ja alituinen puheenaihe vuoteesta nousemisesta nukkumaanmenoon asti sisällä, kadulla, kokouksissa, ruokailussa ja kaikkialla.” Osanottajien ilmaisemasta hengestä muuan Wisconsinista tullut mies kirjoitti: ”Kaikissa tilanteissa ilmennyt rakkauden ja veljellisen kiintymyksen henki teki minuun syvän vaikutuksen.”

Vuotuisia konventtijärjestelyjä muutettiin vuonna 1893. Rautatiet olivat myöntäneet sinä kesänä alennuksia Chicagon maailmannäyttelyn vuoksi, ja hyötyäkseen edullisista lipunhinnoista raamatuntutkijat pitivät konventin tuossa Illinoisin osavaltiossa sijaitsevassa kaupungissa 20.–24. elokuuta. Tämä oli ensimmäinen konventti, jonka he pitivät Pittsburghin alueen ulkopuolella. Sen jälkeen haluttiin kuitenkin käyttää aika ja varat parhaalla mahdollisella tavalla Herran työhön, ja siksi ei muutamaan vuoteen pidetty lainkaan yleiskonventteja.

Vuodesta 1898 lähtien eri paikkakuntien raamatuntutkijat alkoivat sitten oma-aloitteisesti järjestää konventteja lähialueen ihmisille. Vuonna 1900 pidettiin kolme yleiskonventtia, jotka Seura oli järjestänyt. Mutta sen lisäksi pidettiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa 13 paikalliskonventtia,  joista useimmat kestivät vain päivän, ja monesti ne sijoitettiin jonkun saarnaajaveljen vierailun yhteyteen. Konventtien määrä kasvoi jatkuvasti. Vuonna 1909 pidettiin Pohjois-Amerikassa ainakin 45 paikalliskonventtia niiden konventtien lisäksi, joissa veli Russell palveli mantereen eri osiin tekemillään erikoismatkoilla. Yksipäiväisissä konventeissa oli huomattava osa ohjelmasta suunniteltu erityisesti herättämään ulkopuolisten ihmisten kiinnostus. Läsnäolijoiden määrä vaihteli noin sadasta useisiin tuhansiin saakka.

Toisaalta yleiskonventeissa, joissa oli mukana pääasiassa raamatuntutkijoita, opetus suunnattiin etupäässä niille, jotka olivat jo melko vakiintuneita totuuden tiellä. Näihin konventteihin tuli huomattavista kaupungeista erikoisjunia, jotka olivat täynnä konventtivieraita. Konventeissa oli joskus peräti 4000 henkeä, heidän joukossaan joitakin edustajia jopa Euroopasta. Nämä olivat aidon hengellisen virkistymisen aikoja, jotka lisäsivät Jehovan kansaan kuuluvien intoa ja rakkautta. Muuan veli sanoi erään konventin päättyessä vuonna 1903: ”En vaihtaisi tuhanteen dollariin sitä hyvää, mitä olen saanut tästä konventista – ja minä olen sentään köyhä mies.”

Saarnaajaveljet, jotka sattuivat silloin olemaan tuolla alueella, puhuivat konventeissa. Veli Russellkin pyrki olemaan niissä ja palvelemaan yhtä hyvin paikalliskonventtien kuin niiden suurempienkin konventtien ohjelmassa, joita pidettiin Yhdysvalloissa ja usein myös Kanadassa. Se vaati paljon matkustamista. Useimmiten nämä olivat viikonloppumatkoja. Mutta vuonna 1909 muuan chicagolainen veli vuokrasi useita junavaunuja sellaisten konventin osanottajien kuljettamiseksi, jotka kulkivat eräällä matkalla veli Russellin kanssa konventista toiseen. Vuosina 1911 ja 1913 sama veli vuokrasi kokonaisia junia satojen osanottajien viemiseksi konventtimatkoille, jotka kestivät kuukauden tai kauemminkin ja ulottuivat eri puolille Yhdysvaltain länsiosaa ja Kanadaa.

Konventtijunassa matkustaminen oli unohtumaton kokemus. Vuonna 1913 Malinda Keefer nousi sellaiseen junaan Chicagossa. Hän sanoi vuosia myöhemmin: ”Pian me kaikki käsitimme kuuluvamme yhteen suureen perheeseen – – ja juna oli kuukauden ajan meidän kotimme.” Kun juna  lähti liikkeelle asemalta, heitä saattamaan tulleet lauloivat: ”Herra olkoon tiellä kanssasi – – kunnes taasen kohdataan” ja heiluttivat hattujaan ja nenäliinojaan koko ajan, kunnes juna katosi näköpiiristä. Sisar Keefer lisäsi: ”Matkan jokaisessa pysähdyspaikassa pidettiin konventti – useimmat olivat kolmipäiväisiä, ja me viivyimme yhden päivän jokaisessa konventissa. Näissä pysähdyspaikoissa veli Russell piti kaksi puhetta, yhden iltapäivällä ystäville ja toisen illalla yleisölle aiheesta ’Haudan takana’.”

Muissakin maissa konventtien määrä kasvoi. Ne olivat usein aivan pieniä. Viitisentoista ihmistä oli läsnä Norjan ensimmäisessä konventissa vuonna 1905, mutta siitä ne alkoivat. Kun veli Russell vieraili Norjassa kuusi vuotta myöhemmin, yleisöä pyrittiin varta vasten kutsumaan tilaisuuteen, ja läsnä oli arviolta 1200 henkeä. Ollessaan vuonna 1909 Skotlannin konventeissa hän puhui Glasgow’ssa noin 2000:lle ja lisäksi Edinburghissa 2500:lle kiinnostavasta aiheesta ”Ryöväri paratiisissa, rikas mies helvetissä ja Lasarus Aabrahamin helmassa”.

Veljet järjestivät noiden alkuaikojen konventtien päätteeksi niin sanottuja rakkaudenaterioita, jotka kuvastivat heidän käsitystään kristillisestä veljeydestä. Mitä tällaiseen ”rakkaudenateriaan” sisältyi? Puhujat saattoivat esimerkiksi asettua riviin kädessään tarjottimella leipäkuutioita, ja sitten kuulijakunta kulki jonossa ohi, otti leipää, puristi puhujien kättä ja lauloi: ”Oi, onnen yhteys, mi liittää Kristukseen.” Ilonkyyneleet virtasivat usein ystävien poskilla heidän laulaessaan. Kun heidän määränsä myöhemmin kasvoi, he luopuivat kättelemisestä ja leivän murtamisesta, mutta heillä oli tapana lopuksi laulaa ja pitää rukous ja usein ilmaista arvostuksensa taputtamalla pitkään käsiään.

Maailmanlaajuinen Valtakunnan julistusrynnistys käynnistyy

Ensimmäinen suuri konventti ensimmäisen maailmansodan jälkeen pidettiin Cedar Pointissa Ohiossa (Eriejärven rannalla, noin sata kilometriä Clevelandista länteen) 1.–8. syyskuuta 1919. Veli Russellin kuoleman jälkeen jotkut järjestön huomattavat jäsenet jäivät pois. Veljiä koeteltiin ankarasti. Aiemmin vuonna 1919 Seuran presidentti ja hänen toverinsa oli vapautettu epäoikeudenmukaisesta vankeudesta. Siksi elettiin kiihkeän odotuksen vallassa. Vaikka läsnäolijoita oli ensimmäisenä päivänä melko vähän, niin myöhemmin päivällä saapui erikoisjunilla lisää väkeä. Hotellit, jotka olivat luvanneet majoittaa osanottajia, olivat hukkua vieraiden paljouteen. R. J. Martin ja A. H. Macmillan (kumpikin kuului vähän aikaisemmin vankilasta vapautettuun ryhmään) tarjoutuivat auttamaan. He jakelivat huoneita vielä puolenyön jälkeenkin, ja veli Rutherford sekä monet muut touhusivat innoissaan hotellipoikina kantaen matkalaukkuja ja saattaen ystäviä heidän huoneisiinsa. Kaikki uhkuivat tarttuvaa innostusta.

Konventtiin odotettiin tulevan noin 2500 henkeä. Se ylitti kuitenkin joka suhteessa odotukset. Toisena päivänä sali oli jo tungokseen asti täynnä  ja muita saleja piti ottaa käyttöön. Kun kaikki eivät sittenkään mahtuneet sisään, ohjelmajaksot siirrettiin ulos kauniiseen metsikköön. Läsnä oli noin 6000 raamatuntutkijaa, jotka olivat tulleet eri puolilta Yhdysvaltoja ja Kanadaa.

Ainakin 1000 ulkopuolista saapui kuuntelemaan sunnuntain pääpuhetta, niin että kuulijoiden määrä nousi noin 7000:een; heille puhuttiin ulkosalla ilman mikrofonia ja vahvistinlaitteita. Puheessaan ”Ahdistetun ihmiskunnan toivo” J. F. Rutherford teki selväksi, että Jumalan messiaaninen valtakunta ratkaisee ihmiskunnan ongelmat, ja hän osoitti myös, että Kansainliitto (joka oli silloin syntynyt ja jota papit olivat jo kannattaneet) ei suinkaan ollut Jumalan valtakunnan poliittinen ilmaus. Sanduskyn paikallislehti Register esitti yksityiskohtaisen selostuksen esitelmästä sekä yhteenvedon raamatuntutkijoiden toiminnasta. Lehden numeroita lähetettiin muille sanomalehdille kautta Yhdysvaltain ja Kanadan. Tämän konventin merkitys ei kuitenkaan rajoittunut vain siihen, että sen yhteydessä saatiin paljon julkisuutta.

Koko konventin todellinen huippukohta oli veli Rutherfordin ”Puhe työtovereille”, joka julkaistiin myöhemmin nimellä ”Julistus valtakunnasta”. Se esitettiin raamatuntutkijoille itselleen. Tuon puheen aikana selvisi, mitä tarkoittivat kirjaimet GA, jotka olivat esiintyneet konventin ohjelmassa ja eri paikoissa konventtialueella. Ilmoitettiin uuden lehden The Golden Age (Kultainen Aika, suom. 1921) tulevasta julkaisemisesta. Sitä käytettäisiin ihmisten huomion kiinnittämiseksi messiaaniseen Valtakuntaan. Kerrottuaan edessä olevasta työstä veli Rutherford sanoi kuulijoille:  ”Tilaisuuden ovi on sinulle avoinna. Mene heti sisälle siitä! Kun lähdet työhön, niin pidä mielessäsi, ettet ole ainoastaan yhden aikakauslehden tilausten kerääjä, vaan että olet kuninkaitten Kuninkaan ja herrojen Herran lähettiläs, julistamassa kansalle tällä arvokkaalla tavalla lähestyvää kultaista aikaa, meidän Herramme ja Mestarimme ihanaa valtakuntaa, jota totiset kristityt ovat rukoilleet ja jota he ovat monen vuosisadan ajan odottaneet.” (Ks. Ilm. 3:8.) Puhujan kysyessä, miten moni halusi osallistua työhön, oli rohkaisevaa katsella innostunutta reaktiota. Kuin yhtenä miehenä 6000-henkinen yleisö nousi seisomaan. Seuraavana vuonna yli 10000 henkeä osallistui kenttäpalvelukseen. Koko konventilla oli läsnäolijoihin yhdistävä ja elähdyttävä vaikutus.

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1922, Cedar Pointissa pidettiin toinen ikimuistoinen konventti. Ohjelma kesti yhdeksän päivää, syyskuun 5. päivästä 13. päivään. Osanottajia tuli Yhdysvalloista ja Kanadasta ja joitakuita myös Euroopasta. Kokouksia pidettiin kymmenellä kielellä. Päivittäin oli läsnä keskimäärin noin 10000 henkeä, ja puhetta ”Miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan” oli kuuntelemassa niin paljon ulkopuolisia, että läsnäolijamäärä lähes kaksinkertaistui.

Raamatuntutkijat eivät kokoontuneet tähän konventtiin siinä käsityksessä, että he nyt suunnittelisivat täällä maan päällä tehtävää työtä kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Hehän sanoivat, että se saattoi olla heidän  viimeinen yleiskonventtinsa, ennen kuin ”seurakunta vapautetaan – – Jumalan valtakunnan taivaalliseen kauteen ja Herramme ja Jumalamme varsinaiseen läsnäoloon”. Mutta olipa aikaa miten vähän tahansa, he olivat ensisijaisesti kiinnostuneita Jumalan tahdon tekemisestä. Sitä silmällä pitäen veli Rutherford esitti perjantaina 8. syyskuuta mieleenpainuvan puheen ”Valtakunta”.

Sitä ennen oli eri puolilla aluetta riippunut suuria julistekankaita, ”lippuja”, joissa oli kirjaimet A D V. Noiden kirjainten merkitys selvisi esityksen aikana, kun puhuja kehotti: ”Olkaa Herran uskolliset ja totiset todistajat! Kulkekaa eteenpäin taistelussa siksi kun jokainen Baabelin jälki on hävitetty! Pasunoikaa sanomaa laajalti ympäri! Maailman täytyy tietää, että Jehova on Jumala ja että Jeesus Kristus on kuninkaitten Kuningas ja herrain Herra. Tämä on päivistä parhain. Katso, Kuningas hallitsee! Te olette hänen julkiset sanansaattajansa. Siksi, julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa!” Juuri sillä hetkellä 11 metriä pitkä kangas avattiin kuulijoiden nähden. Siinä oli innostava teksti ”Julistakaa [engl. ”Advertise”, jota sanaa kirjaimet ADV edustivat] Kuningasta ja Valtakuntaa”. Se oli dramaattinen hetki. Kuulijat osoittivat innokkaasti suosiotaan. Konventtiorkesteriin kuulunut iäkäs veli Pfannebecker heilutti viuluaan päänsä yläpuolella ja sanoi kovalla äänellä englanniksi vahvasti saksalaisittain murtaen: ”Ach, ja! Und now ve do it, no?” (Niin on. Ja mehän teemme sen, vai mitä?) He tosiaan tekivät sen.

Neljä päivää myöhemmin konventin ollessa vielä meneillään veli Rutherfordkin oli muun konventtiväen mukana, kun Valtakuntaa julistettiin talosta taloon noin 70 kilometrin säteellä konventtipaikasta. Eikä siinä kaikki. Valtakunnan julistustyö oli saanut voimakkaan sysäyksen, ja sen vaikutus tuntui ympäri maapallon. Tuona vuonna todistustyössä oli mukana yli 17000 innokasta työntekijää 58 maassa. Kymmeniä vuosia myöhemmin George Gangas, joka oli tuossa Cedar Pointin konventissa ja josta tuli myöhemmin hallintoelimen jäsen, sanoi konventin ohjelmasta: ”Se kirjoitettiin lähtemättömästi mieleeni ja sydämeeni, ja muistan sen kuolemaani asti.”

Hengellisen kasvun virstanpylväitä

Kaikkien konventtien aikana on saatu virvoitusta ja opetusta Jumalan sanasta. Jotkin niistä on kuitenkin muistettu vuosikymmenien ajan hengellisinä virstanpylväinä.

Seitsemän tällaista konventtia pidettiin perättäisinä vuosina 1922–28 Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Isossa-Britanniassa. Yksi syy näiden konventtien merkityksellisyyteen olivat niissä hyväksytyt seitsemän voimakasta päätöstä, jotka kaikki on lueteltu seuraavalla sivulla olevassa tekstiruudussa. Vaikka todistajia oli suhteellisen vähän, he levittivät yhtä päätöstä peräti 45 miljoonaa kappaletta ja useita muita päätöksiä 50 miljoonaa kappaletta monilla kielillä kautta maailman. Jotkin niistä radioitiin kansainvälisenä  yhteislähetyksenä. Näin annettiin valtava todistus.

Yksi historiallinen konventti pidettiin Columbuksessa Ohiossa vuonna 1931. Sunnuntaina 26. heinäkuuta raamatuntutkijat omaksuivat uuden nimen – Jehovan todistajat – kuultuaan sille raamatulliset perustelut. Se on todella sopiva nimi. Se ohjaa ensisijaisen huomion itse Luojaan ja ilmaisee selvästi, mikä vastuu hänen palvojillaan on. (Jes. 43:10–12, UM.) Tuon nimen omaksuminen sytytti veljissä entistä suuremman innon julistaa Jumalan nimeä ja valtakuntaa. Eräs tanskalainen todistaja ilmaisi ajatuksensa samana vuonna kirjoittamassaan kirjeessä: ”Jehovan todistajat – siinäpä vasta mahtava nimi! Eläkäämme tosiaan kaikki tuon nimen mukaisesti.”

Vuonna 1935 pidettiin jälleen yksi muistettava konventti Washingtonissa. Tuon konventin toisena päivänä, perjantaina 31. toukokuuta, veli Rutherford puhui Ilmestyksen 7:9–17:ssä mainitusta suuresta joukosta. Yli puolen vuosisadan ajan raamatuntutkijat olivat turhaan yrittäneet päästä perille tuosta ryhmästä. Nyt Jehovan omana aikana ja jo meneillään olevien tapahtumien valossa suureen joukkoon kuuluvien osoitettiin olevan ihmisiä, joilla on odote elää ikuisesti maan päällä. Tämä ymmärrys antoi evankelioimistyölle uutta merkitystä ja raamatullisen selityksen siihen suureen muutokseen, joka oli silloin juuri alkanut tapahtua Jehovan todistajien nykyisen järjestön rakenteessa.

Saint Louisissa Missourissa vuonna 1941 pidetty konventti jäi  niiden monien mieleen, jotka kuulivat avauspuheen aiheesta ”Nuhteettomuus”. Veli Rutherford kiinnitti siinä huomion koko älyllisen luomakunnan edessä olevaan suureen kiistakysymykseen. Aina vuonna 1928 pidetystä puheesta ”Kansan Hallitsija” lähtien oli toistuvasti kiinnitetty huomiota Saatanan kapinan herättämiin kiistakysymyksiin. Nyt kuitenkin osoitettiin, että ”Saatanan uhmaavan haasteen herättämä tärkein kysymys oli ja on KAIKKEUDENHERRUUS”. Se, että Jehovan palvelijat ovat ymmärtäneet tämän kiistakysymyksen ja sen, miten tärkeää on pysyä nuhteettomana Jehovan, Kaikkeuden Suvereenin, edessä, on ollut voimakas kannustin heidän elämässään.

Vuonna 1942, keskellä toista maailmansotaa, joidenkuiden aprikoidessa, mahtaako saarnaamistyö olla loppumaisillaan, Vartiotorni-seuran vasta nimitetty presidentti N. H. Knorr piti konventissa esitelmän aiheesta ”Rauha – voiko se olla pysyvä?”. Tuossa puheessa esitetty selitys Ilmestyksen 17. luvun vertauskuvallisesta ”helakanpunaisesta pedosta” avasi Jehovan todistajien näkyviin toista maailmansotaa seuraavan kauden, jonka kuluessa olisi mahdollista ohjata entistä useampia ihmisiä Jumalan valtakunnan puoleen. Tämä vauhditti maailmanlaajuista rynnistystä, joka on vuosien mittaan ulottunut yli 235 maahan eikä ole vieläkään loppunut.

Yksi virstanpylväs saavutettiin New Yorkin Yankee-stadionilla pidetyn konventin aikana 2. elokuuta 1950. Hämmästynyt ja erittäin ilahtunut kuulijakunta sai tuossa tilaisuudessa englanninkielisen Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksen. Loput Uuden maailman käännöksestä julkaistiin osa kerrallaan kymmenen seuraavan vuoden kuluessa. Tämä Pyhän Raamatun nykykielinen käännös palautti Jumalan nimen sille kuuluvaan asemaan hänen Sanaansa. Uuden maailman käännöksen uskollisuus Raamatun alkukielisille teksteille on tehnyt siitä  tavattoman hyödyllisen Jehovan todistajille heidän omassa Raamatun tutkimisessaan samoin kuin heidän evankelioimistyössään.

Konventin viimeistä edellisenä päivänä Vartiotorni-seuran silloinen varapresidentti F. W. Franz puhui kuulijoille aiheesta ”Uudet asiainjärjestelmät”. Jehovan todistajat olivat useita vuosia uskoneet, että psalmin 45:17 täyttymykseksi jotkut Jehovan esikristilliset palvelijat herätettäisiin kuolleista uuden maailman ruhtinaiksi jo ennen Harmagedonia. Voit siis kuvitella, miten tuohon suureen kuulijakuntaan vaikutti puhujan kysymys: ”Olisiko tämä kansainvälinen konventti onnellinen saadessaan tietää, että täällä, tänä iltana, meidän keskuudessamme, on joukko tulevia uuden maan ruhtinaita?” Ilohuutojen säestämät myrskyisät kättentaputukset eivät ottaneet loppuakseen. Sitten puhuja osoitti, että ”ruhtinaaksi” käännetyn sanan raamatullinen käyttötapa sekä monien ”muiden lampaitten” uskollinen elämänvaellus nykyään antoivat aiheen uskoa, että Jeesus Kristus voisi hyvinkin valita joitakuita nykyään eläviä palvelemaan ruhtinaina. Samalla hän kuitenkin tähdensi myös sitä, että sellaisen palvelusedun saaneille ei annettaisi mitään arvonimiä. Puheensa lopussa hän kehotti: ”Menkäämme siis alituisesti eteenpäin, me kaikki, uuden maailman yhteiskuntana!”

Jehovan todistajien konventeissa on pidetty monia muitakin erittäin merkittäviä puheita: Vuonna 1953 puheessa ”Pohjan periltä hyökätään uuden maailman yhteiskunnan kimppuun” selitettiin vaikuttavalla tavalla Hesekielin 38. ja 39. luvussa kuvaillun Maagogin Googin hyökkäyksen merkitys. Samana vuonna puhe ”Huoneen täyttäminen kirkkaudella” sykähdytti kuulijoita, kun he näkivät aivan silmiensä edessä kouraantuntuvia todisteita sen Haggain 2:7:ssä esitetyn Jehovan lupauksen täyttymisestä, että kaikkien pakanakansojen kalleudet eli halutut tuodaan Jehovan huoneeseen.

 Nykyajan huomattavin konventti pidettiin kuitenkin New Yorkissa vuonna 1958, jolloin yli neljännesmiljoona ihmistä täytti ääriään myöten suurimmat käytettävissä olleet tilat kuullakseen esitelmän ”Jumalan valtakunta hallitsee – onko maailman loppu lähellä?”. Osanottajia oli tullut 123 maasta, ja heidän konventtiyleisölle esittämänsä raportit vahvistivat kansainvälisen veljeyden siteitä. Tuon poikkeuksellisen konventin aikana saatiin 54 kielellä uusia julkaisuja, joiden avulla läsnäolijat saattoivat edistää hengellistä kasvuaan ja opettaa toisia.

Vuonna 1962 pidetty puhesarja teemasta ”Alamaisuus ’ylivalloille’” oikaisi todistajien käsitystä Roomalaiskirjeen 13:1–7:stä. Vuonna 1964 puheet ”Siirtyminen kuolemasta elämään” ja ”Haudoista ylösnousemukseen” avarsivat heidän ymmärrystään ylösnousemusjärjestelyssä ilmenevästä Jehovan suuresta armosta. Monen monta muutakin konventtien kohokohtaa voitaisiin mainita.

Konventeissa on joka vuosi läsnä kymmeniätuhansia, jopa satojatuhansia, uusia. Vaikka esitetyt tiedot eivät aina olekaan uusia koko järjestölle, ne auttavat usein uusia läsnäolijoita ymmärtämään Jumalan tahdon sellaisella tavalla, joka todella innostaa heitä. He voivat havaita ja ottaa vastaan palvelustilaisuuksia, jotka mullistavat koko heidän elämänkulkunsa.

Monissa konventeissa on kiinnitetty huomiota joidenkin Raamatun kirjojen merkitykseen. Esimerkiksi vuonna 1958 ja jälleen vuonna 1977 julkaistiin sidottu kirja, jossa käsiteltiin sitä, mitä profeetta Daniel oli ennustanut Jumalan tarkoituksesta perustaa yksi Kristus-Kuninkaan johtama maailmanhallitus. Vuonna 1971 kohdistettiin huomio Hesekielin kirjaan, jossa tulee korostetusti esiin Jumalan julistus: ”Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova.” (Hes. 36:23, American Standard Version.) Vuonna 1972 tarkasteltiin yksityiskohtaisesti Sakarjan ja Haggain kirjoittamia profetioita. Vuosina 1963, 1969 ja 1988 käsiteltiin laajasti niitä Ilmestyskirjan sykähdyttäviä ennustuksia, jotka etukäteen kertovat eloisasti Suuren Babylonin kukistumisesta ja Jumalan loistoisien uusien taivaiden ja uuden maan tulemisesta.

Konventeissa on korostettu erilaisia teemoja: Teokratian kasvu, Puhdas palvonta, Yksimieliset palvojat, Rohkeat palvelijat, Hengen hedelmä, Opetuslasten tekeminen, Hyvä uutinen kaikille kansoille, Jumalan nimi, Jumalan suvereenisuus, Pyhä palvelus,  Voittoisa usko, Uskollisuus Valtakunnalle, Nuhteettomuuden säilyttäjät, Luota Jehovaan, Jumalinen antaumus, Valon kantajat ja monia muita. Ne kaikki ovat edistäneet järjestön ja sen yhteydessä olevien hengellistä kasvua.

Kannustusta evankelioimistyöhön

Niin suurissa kuin pienemmissäkin konventeissa on saatu paljon kannustusta hyvän uutisen saarnaamiseen. Puheissa ja näytteissä on annettu käytännöllistä opetusta. Ohjelmassa kerrotaan aina sekä kenttätyössä saatuja kokemuksia että niiden omakohtaisia kokemuksia, joita on äskettäin autettu oppimaan Raamatun totuus. Lisäksi varsinainen kenttäpalvelus, joka monen vuoden aikana kuului konventtien ohjelmaan, oli erittäin hyödyllistä. Sen avulla annettiin erinomaista todistusta konventtikaupungissa, ja se rohkaisi suuresti todistajia itseään.

Kenttäpalvelus sisällytettiin konventin toimintaan Winnipegissä Manitobassa Kanadassa vuoden 1922 tammikuussa. Sillä oli huomattava sija myös myöhemmin samana vuonna Cedar Pointissa Ohiossa pidetyssä yleiskonventissa. Sen jälkeen tuli säännölliseksi tavaksi omistaa yksi päivä tai osa päivästä tai osia useista päivistä osanottajien yhteiseen saarnaamistoimintaan itse konventtikaupungissa ja sen ympäristössä. Suurkaupunkien alueilla tämä soi sellaisille ihmisille, joita todistajat harvoin tapasivat, tilaisuuden kuulla hyvä uutinen Jumalan tarkoituksesta antaa ikuinen elämä vanhurskautta rakastaville.

Tanskassa järjestettiin ensimmäinen tällainen konventin palveluspäivä vuonna 1925, kun 400–500 henkeä kokoontui Nørrevoldiin. Monet niistä 275:stä, jotka lähtivät kenttäpalvelukseen tuossa konventissa, olivat ensikertalaisia. Joitakuita pelotti. Mutta kun he pääsivät työn makuun, heistä tuli innokkaita evankelistoja myös kotialueillaan. Tanskassa pidettiin tuon konventin jälkeen aina siihen saakka, kun toinen maailmansota päättyi, monia yksipäiväisiä palveluskonventteja, joihin kutsuttiin lähikaupunkien veljiä. Heidän intonsa kasvoi silminnähtävästi, kun he lähtivät  yhdessä palvelukseen ja kokoontuivat sitten kuuntelemaan puheita. Samanlaisia palveluskonventteja – tosin kahden päivän pituisia – pidettiin Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Suurissa konventeissa osanottajien kenttätoiminta oli usein laajamittaista. Vuodesta 1936 lähtien todistajat mainostivat konventin esitelmää kävelemällä järjestyksellisissä kulkueissa rinta- ja selkäpuolella kannettavat mainoskilvet yllään ja levittämällä jakeluilmoituksia. Joissakin konventeissa tällaisiin mainosmarsseihin osallistui toistatuhatta todistajaa. Toiset tekivät tavanomaisia käyntejä talosta taloon ja kutsuivat kaikkia kuuntelemaan ohjelmaa. Yksityisille todistajille oli hyvin kannustavaa työskennellä toisten kanssa ja nähdä palveluksessa satoja, jopa tuhansia, muita todistajia. Melko laajan alueen väestö sai samalla tietää, että Jehovan todistajia oli kaupungissa; ihmiset saattoivat itse kuulla, mitä todistajat opettavat, ja nähdä omin silmin, miten he käyttäytyvät.

Näkyvän kuulijakunnan lisäksi usein moni muukin kuuli konventtipuheet. Veli Rutherfordin pitäessä Toronton konventissa Kanadassa vuonna 1927 puhetta ”Vapaus kansoille” tehtiin historiaa välittämällä se 53 radioaseman kautta suurelle kansainväliselle kuulijakunnalle. Seuraavana vuonna Detroitissa Michiganissa pidetty puhe ”Kansan Hallitsija” esitettiin kaksi kertaa niin monen radioaseman välityksellä, ja lyhytaaltoradiosta sitä saatettiin kuunnella Etelä-Afrikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa saakka.

Vuonna 1931 suuret radioverkot kieltäytyivät yhteistoiminnasta, kun suunniteltiin veli Rutherfordin konventtipuheen, ”Valtakunta, maailman toivo”, radioimista. Tuon sanoman kaiuttamiseksi Vartiotorni-seura muodosti yhteistyössä suurimman yhdysvaltalaisen puhelinyhtiön, ATT:n, kanssa oman 163 aseman verkon. Se oli laajin koskaan radiolähetyksissä käytetty puhelinlinjoin yhdistetty verkko. Lisäksi yli 300 muuta asemaa monissa osissa maailmaa esitti ohjelman gramofonilevyltä.

 Washingtonissa vuonna 1935 pidetyn konventin aikana veli Rutherford puhui aiheesta ”Hallitus” ja korosti voimakkaasti sitä, että Kristuksen käsissä oleva Jehovan valtakunta astuu pian kaikkien ihmishallitusten sijaan. Washington Auditoriumissa puheen kuuli yli 20000 henkeä. Se välitettiin myös radion ja puhelinlinjojen kautta eri puolille maailmaa: Keski- ja Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan, Etelä-Afrikkaan, Tyynenmeren saariin ja itämaihin. Niiden määrä, jotka näin kuulivat puheen, on hyvinkin saattanut kohota miljooniin. Kaksi johtavaa washingtonilaista sanomalehteä rikkoi sopimuksensa ja kieltäytyi julkaisemasta esitelmää. Veljet olivat kuitenkin sijoittaneet kaiutinautoja kolmeen paikkaan kaupungissa ja 40 muuhun paikkaan Washingtonin ympäristössä, ja näistä käsin puhe lähetettiin vielä arviolta 120000 kuulijalle.

Sitten vuonna 1938 Lontoon Royal Albert Hallista lähetettiin suorasukainen esitelmä ”Katso tosiasioita suoraan silmiin” noin 50 konventtikaupunkiin eri puolille maailmaa, ja kuulijoita oli yhteensä noin 200000. Lisäksi tuon puheen kuuli suuri radioyleisö.

Vaikka siis Jehovan todistajia oli suhteellisen vähän, heidän konventeillaan oli tärkeä osa Valtakunnan sanoman julkisessa julistamisessa.

Sodanjälkeisiä konventteja Euroopassa

Jotkin konventit kohoavat läsnäolijoiden mielessä ylitse kaikkien muiden. Näin oli joidenkin heti toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa pidettyjen konventtien laita.

Yksi tällainen konventti pidettiin Amsterdamissa 5. elokuuta 1945, vajaat neljä kuukautta sen jälkeen kun todistajat oli vapautettu Saksan keskitysleireistä. Tilaisuuteen odotettiin noin 2500:aa osanottajaa; 2000 heistä tarvitsi majoitusta. Nukkumapaikkojen saamiseksi paikalliset todistajat levittivät olkia kotiensa lattioille. Osanottajia tuli joka suunnalta kaikin mahdollisin tavoin – veneellä, kuorma-autolla, polkupyörällä ja jotkut peukalokyydillä.

Tuossa konventissa naurettiin ja itkettiin, laulettiin ja kiitettiin Jehovaa hänen hyvyydestään. Eräs konventissa ollut sanoikin: ”Tunnettiin juuri kahleista vapautuneen teokraattisen järjestön sanoinkuvaamatonta iloa!” Ennen sotaa Alankomaissa oli ollut alle 500 todistajaa. Yhteensä 426 pidätettiin ja teljettiin vankilaan, näistä 117 kuoli suoranaisesti vainon takia. Mikä riemu konventissa nousikaan, kun jotkut tapasivat rakkaita ystäviään ja omaisiaan, joiden he luulivat kuolleen! Toiset vuodattivat kyyneleitä, kun heidän etsintänsä ei tuottanut tulosta. Sinä iltana 4000 henkeä kuunteli hyvin keskittyneesti esitelmää, jossa selitettiin, miksi Jehovan todistajat olivat joutuneet niin kiihkeän vainon kohteiksi. Menneistä kärsimyksistään huolimatta he alkoivat järjestäytyä jatkaakseen innokkaasti Jumalalta saamaansa työtä.

Seuraavana vuonna, vuonna 1946, Saksan veljet järjestivät konventin Nürnbergiin. He saivat käyttöönsä Hitlerin entisen paraatikentän, Zeppelinwiesen.  Konventin toisena päivänä Erich Frost, joka oli itse kokenut Gestapon julmuuden ja virunut vuosikausia natsien keskitysleireissä, piti esitelmän ”Kristityt tulikokeessa”. Esitelmässä oli 6000 todistajan lisäksi 3000 nürnbergiläistä.

Konventin viimeinen päivä sattui samaksi päiväksi, jona Nürnbergissä oli määrä julistaa sotasyyllisyysoikeudenkäyntien tuomiot. Sotilasviranomaiset määräsivät tuoksi päiväksi ulkonaliikkumiskiellon, mutta pitkien neuvottelujen jälkeen he tulivat siihen tulokseen, että ottaen huomioon sen kannan, jonka Jehovan todistajat olivat omaksuneet natsien vastustuksen edessä, olisi sopimatonta estää heitä saattamasta konventtiaan päätökseen rauhassa. Niinpä veljet kokoontuivat tuona viimeisenä konventtipäivänä kuulemaan innostavaa puhetta ”Pelottomia maailman salaliittoa vastaan”.

He näkivät Jehovan käden siinä, mitä tapahtui. Samaan aikaan kun Jehovan todistajien tuhoamista yrittäneen hallituksen edustajia tuomittiin, todistajat kokoontuivat palvomaan Jehovaa paikkaan, jossa Hitler oli järjestänyt natsivallan vaikuttavimpia näytöksiä. Konventin puheenjohtaja sanoi: ”Pelkästään se, että saattoi kokea tämän päivän, joka on vain esimakua siitä voitosta, jonka Jumalan kansa saa vihollisistaan Harmagedonin taistelussa, oli yhdeksän keskitysleirissä vietetyn vuoden arvoinen.”

Muita unohtumattomia konventteja

Jehovan todistajien toiminnan laajentuessa konventteja on pidetty eri puolilla maailmaa. Niiden osanottajat ovat aina saaneet nauttia joistakin merkittävistä kohokohdista.

Kitween Pohjois-Rhodesiaan (nykyiseen Sambiaan), Kuparivyön keskiosaan,  suunniteltiin konventtia, joka pidettäisiin Vartiotorni-seuran presidentin vierailun aikana vuonna 1952. Konventtipaikka oli laaja alue erään kaivosleirin laitamilla nykyisessä Chambolissa. Hylätyn muurahaiskeon yläosa tasoitettiin ja sen päälle rakennettiin olkikattoinen puhujalava. Pääkatsomosta lähti säteittäin lähes 200 metrin mittaisia kaksikerroksisia olkikattoisia makuusuojia. Miehet ja pojat nukkuivat toisissa, naiset ja tytöt toisissa. Jotkut osanottajat olivat matkustaneet kaksi viikkoa polkupyörällä päästäkseen konventtiin. Toiset olivat kävelleet päiväkausia ja taittaneet loppumatkan alkeellisella linja-autolla.

Kuulijat olivat ohjelmajaksojen aikana hyvin tarkkaavaisia, vaikka he joutuivatkin istumaan kovilla bambupenkeillä paljaan taivaan alla. He olivat tulleet kuuntelemaan eivätkä halunneet menettää sanaakaan. Tuon 20000-henkisen joukon laulu nosti kyyneleet silmiin – se oli todella kaunista. Mitään soitinsäestystä ei ollut, mutta äänten harmonia oli korvia hivelevää. Näiden todistajien ykseys ei ollut ilmeinen ainoastaan heidän laulussaan vaan joka tavalla, vaikka he olivat lähtöisin monenlaisista oloista ja monista heimoista.

Entä voitko kuvitella, miltä Portugalin Jehovan todistajista tuntui, kun heille heidän taisteltuaan lähes 50 vuotta palvontavapautensa puolesta myönnettiin laillinen tunnustus 18. joulukuuta 1974? Siihen aikaan heitä oli vain noin 14000. Muutamaa päivää myöhemmin 7586 todistajaa täytti ääriään myöten Portossa sijaitsevan urheilupaviljongin. Seuraavana päivänä 39284 henkeä ahtautui eräälle Lissabonin jalkapallostadionille. Veljet Knorr ja Franz olivat heidän kanssaan tuossa onnellisessa tilaisuudessa, jota monet eivät unohda koskaan.

Kansainvälisten konventtien järjestäminen

Jehovan todistajat ovat runsaan puolen vuosisadan ajan pitäneet useissa kaupungeissa suuria konventteja samanaikaisesti monessa maassa. Heidän kansainvälinen veljeyden tunteensa on vahvistunut näissä tilaisuuksissa, kun he ovat kaikki voineet kuulla jostakin avainkaupungista tulevat pääpuheet.

Kuitenkin vasta vuonna 1946 suuri kansainvälinen konventti kokosi osanottajia yhteen kaupunkiin monista maailman osista. Se pidettiin Clevelandissa Ohiossa. Vaikka matkustaminen oli tuona sodanjälkeisenä aikana vielä vaikeaa, läsnäolijoiden lukumäärä nousi 80000:een, ja mukana oli 302 osanottajaa 32 maasta Yhdysvaltain ulkopuolelta. Ohjelmaa esitettiin  20 kielellä. Evankelioimistyön laajentamista silmällä pitäen annettiin paljon käytännöllisiä ohjeita. Yksi konventin kohokohdista oli veli Knorrin puhe uudelleenrakentamisen ja laajentamisen ongelmista. Kuulijat taputtivat innokkaasti käsiään kuullessaan, että oli suunniteltu Seuran päätoimiston paino- ja toimistotilojen sekä radiointitilojen laajentamista, haaratoimistojen perustamista maailman huomattavimpiin maihin ja lähetystyön lisäämistä. Heti tuon konventin jälkeen laadittiin yksityiskohtaiset suunnitelmat, niin että veljet Knorr ja Henschel saattoivat tehdä maailmanympärimatkan pannakseen toimeen konventissa mainitut hankkeet.

 Seuraavina vuosina pidettiin todella historiallisia konventteja New Yorkin Yankee-stadionilla. Ensimmäinen niistä pidettiin 30.7.–6.8.1950, ja siihen tuli osanottajia 67 maasta. Ohjelmaan kuului haaratoimistonpalvelijoiden, lähetystyöntekijöiden ja muiden osanottajien lyhyitä raportteja. He esittivät konventille sykähdyttäviä välähdyksiä omissa maissaan tehtävästä voimaperäisestä evankelioimistyöstä. Viimeisenä päivänä läsnäolijoiden määrä nousi 123707:ään, ja he kuulivat esitelmän ”Voitko elää ikuisesti onnessa maan päällä?”. Konventin teema oli ”Teokratian kasvu”. Huomiota kiinnitettiin suureen kasvuun. Tätä ei kuitenkaan tehty kenenkään tähän  näkyvään järjestöön kuuluvan etevän ihmisen ylistämiseksi, kuten puheenjohtaja Grant Suiter painotti. Hän sanoi: ”Uudet voimat omistetaan Jehovan kunniaksi. Näin pitäisikin olla, emmekä halua sitä muuksi muuttaa.”

Vuonna 1953 pidettiin toinen konventti Yankee-stadionilla New Yorkissa. Läsnäolijoiden huippu oli tällä kertaa 165829. Ensimmäisen siellä pidetyn konventin tavoin ohjelmassa oli monia puheita Raamatun sykähdyttävistä ennustuksista, käytännöllisiä neuvoja siitä, miten hyvää uutista tuli saarnata, sekä raportteja monista maista. Vaikka ohjelmajaksot alkoivat kello 9.30:n tietämissä, ne päättyivät yleensä vasta kello 21.00 tai 21.30. Konventissa vietettiin kahdeksan täyttä päivää iloista hengellistä juhlaa.

Todistajien suurimman, New Yorkissa vuonna 1958 pidetyn konventin osanottajien sijoittamiseen tarvittiin Yankee-stadionin lisäksi läheistä Polo Grounds -kenttää sekä näiden molempien tuntumassa olevia alueita. Kun kaikki istuimet olivat konventin viimeisenä päivänä täynnä, annettiin erikoislupa käyttää jopa Yankee-stadionin pelikenttää, ja oli todella sykähdyttävää nähdä, kun tuhannet ihmiset virtasivat sinne, ottivat kengät jalastaan ja istuutuivat ruohomatolle. Laskenta osoitti 253922:n olleen kuuntelemassa esitelmää. Lisätodistus siitä, että Jehova siunaa palvelijoidensa julistustyötä, nähtiin, kun tässä konventissa meni vihkiytymisensä vertauskuvaksi kasteelle 7136 henkeä – runsaat kaksi kertaa se määrä, joka Raamatun mukaan kastettiin vuoden 33 helluntain historiallisessa tilaisuudessa (Apt. 2:41).

Näiden konventtien kaikissa toiminnoissa näkyi paljon muutakin kuin vain tehokas organisaatio. Niissä ilmeni se, miten Jumalan henki toimi hänen kansansa keskuudessa. Kaikkialla näkyi veljellinen rakkaus, jonka perustana on rakkaus Jumalaan. Konventeissa ei ollut suuripalkkaisia organisoijia. Jokaisen osaston työntekijät olivat palkattomia vapaaehtoisia. Kristityt veljet ja sisaret, usein perheryhmät, huolehtivat virvokepisteistä. He valmistivat myös lämpimiä aterioita ja  jakoivat ne osanottajille suurissa teltoissa stadionin ulkopuolella jopa tuhannen aterian minuuttivauhdilla. Kymmenettuhannet toimivat yleisönpalvelijoina ja huolehtivat kaikesta tarpeellisesta rakennustyöstä, aterioiden valmistamisesta ja tarjoilemisesta, siivouksesta ja paljosta muusta, ja he kaikki olivat iloisia voidessaan osallistua työhön.

Muut vapaaehtoiset uhrasivat satojatuhansia tunteja järjestääkseen konventtivieraille majoituksen. Joinakin vuosina pantiin pystyyn asuntovaunu- ja telttakaupunkeja ainakin joidenkin konventin osanottajien majoittamiseksi. Vuonna 1953 todistajat korjasivat ilmaiseksi viljan erään newjerseyläisen maanviljelijän 16 hehtaarin pellolta, ja hän vuokrasi alueen heidän asuntovaunukaupungikseen. Sinne asennettiin valaisimet, rakennettiin WC-tilat, suihkut, pesulat, itsepalveluruokala ja ruokakauppoja yli 45000:ta vierasta varten. Kaupunki nousi pystyyn yhdessä yössä heidän muuttaessaan sinne. Kymmeniätuhansia muita majoitettiin New Yorkin ja sen ympäristön hotelleihin ja yksityiskoteihin. Se oli jättiläismäinen hanke. Jehovan siunauksen avulla se onnistui.

Siirtyvät konventit

Tämän kansainvälisen veljesseuran jäsenet ovat hyvin kiinnostuneita muissa maissa asuvista todistajatovereistaan. Siksi he ovat tarttuneet tilaisuuksiin käydä konventeissa kotimaansa ulkopuolella.

Kun ”Puhtaan palvonnan” konventtien sarja alkoi Wembley-stadionilla Lontoossa vuonna 1951, siellä oli todistajia 40 maasta. Ohjelmassa korostettiin tosi palvonnan käytännöllistä puolta ja sananpalveluksen tekemistä elämänurakseen. Englannista monet todistajat matkustivat Euroopan mantereelle, missä oli määrä pitää kahden seuraavan kuukauden aikana vielä yhdeksän konventtia. Suurin näistä pidettiin Frankfurt am Mainissa Saksassa, jossa oli läsnä 47432 henkeä 24 maasta. Veljien lämpö ilmeni ohjelman lopussa, kun orkesteri alkoi soittaa ja saksalaisveljet jättivät spontaanisti alkaneen jäähyväislaulun sanoin Jumalan haltuun todistajatoverinsa, jotka olivat tulleet muista maista heidän luokseen. Nenäliinoja huiskutettiin, ja sadat ihmiset tulivat yli kentän ilmaisemaan arvostuksensa, jota he tunsivat tämän suurenmoisen teokraattisen juhlan johdosta.

Vuonna 1955 vielä useammat todistajat lähtivät kristittyjen veljiensä luo konventtiin ulkomaille. Yhdysvaltain ja Kanadan edustajia tuli Eurooppaan kahdella tilauslaivalla (kummassakin 700 matkustajaa) ja 42:lla tilauslentokoneella. The Stars and Stripes -lehden Saksassa julkaistu Euroopan-painos kuvaili todistajien saapumista ”luultavasti suurimmaksi amerikkalaisten joukkoliikkeeksi Euroopan läpi sitten toisen maailmansodan aikaisen liittoutuneiden maihinnousun”. Lisäksi osanottajia tuli Keski- ja Etelä-Amerikasta, Aasiasta, Afrikasta ja Australiasta. Huolimatta kristikunnan papiston yrityksistä estää todistajia pitämästä konventtejaan Roomassa ja Nürnbergissä nämä kaksi konventtia ja kuusi muuta niiden  lisäksi pidettiin Euroopassa tuona kesänä. Läsnäolijoiden määrä vaihteli Rooman 4351:stä Nürnbergin 107423:een. Lisäksi 17729 hengen ryhmä kokoontui ulkoilmateatteri Waldbühnessä silloisessa Länsi-Berliinissä, johon itäiseltä vyöhykkeeltä olevien veljien oli hiukan turvallisempaa tulla. Monet näistä veljistä olivat olleet uskonsa takia vankilassa, ja jotkut heidän perheensä jäsenet olivat paraikaa telkien takana, mutta he olivat siitä huolimatta lujia uskossa. Konventin teema oli erittäin sopiva: ”Voittoisa Valtakunta”.

Vuoden 1963 konventti oli ensimmäinen laatuaan, vaikka sitä ennen olikin ollut jo monta kansainvälistä konventtia. Se oli ”maailmanympärikonventti”. Se alkoi Yhdysvalloissa Milwaukeesta Wisconsinista ja siirtyi New Yorkiin, sieltä neljään suureen Euroopan kaupunkiin, Lähi-idän kautta Intiaan, Burmaan (nykyiseen Myanmariin), Thaimaahan, Hongkongiin, Singaporeen, Filippiineille, Indonesiaan, Australiaan, Taiwaniin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Fidžisaarille, Korean tasavaltaan ja Havaijiin ja sieltä takaisin Pohjois-Amerikan mantereelle. Kaikkiaan konventissa oli edustajia 161 maasta. Läsnäolijoita oli yhteensä runsaat 580000. Noin 20:tä maata edustaneet 583 henkeä siirtyivät konventin mukana maapallon ympäri ja seurasivat ohjelmaa maassa toisensa jälkeen. He saattoivat erikoismatkoilla nähdä uskonnollisesti kiinnostavia paikkoja, ja he olivat paikallisten veljien ja sisarten kanssa myös talosta-taloon-palveluksessa. Nämä matkaajat huolehtivat itse kuluistaan.

Useimmissa kansainvälisissä konventeissa oli ollut runsaasti edustajia Latinalaisesta Amerikasta. Vuosina 1966–67 oli kuitenkin heidän vuoronsa olla konventtien isäntinä. Läsnäolijat eivät koskaan unohda näytelmää, joka sai Jeremiaa koskevan Raamatun kertomuksen elämään ja auttoi jokaista ymmärtämään sen merkityksen meidän ajallemme. a Kristillisen rakkauden siteet vahvistuivat vieraiden nähdessä omin silmin, millaisissa oloissa suuri raamatullinen opetusrynnistys menee eteenpäin Latinalaisessa Amerikassa. Heistä oli hyvin liikuttavaa nähdä hengellisten veljiensä vahva usko; monet heistä olivat voittaneet ylitsepääsemättömiltä tuntuneita esteitä – perheen vastustuksen, tulvia, aineellisia tappioita – voidakseen olla läsnä. He kuulivat hyvin rohkaisevia kokemuksia. Konventissa haastateltiin muun muassa erästä hentoa uruguaylaista erikoistienraivaajasisarta. Hänellä oli lavalla mukanaan monia niistä 80 ihmisestä, joita hän oli jo auttanut edistymään kristilliseen kasteeseen saakka. (Vuoteen 1992 mennessä hän oli auttanut 105 ihmistä kasteelle asti. Hän oli vieläkin hento ja toimi edelleen erikoistienraivaajana!) Oli myös sydäntä lämmittävää tavata aivan ensimmäisiltä Gileadin kursseilta valmistuneita lähetystyöntekijöitä, jotka työskentelivät yhä omilla alueillaan! Nuo konventit piristivät suuresti työtä maailman tuossa osassa. Monissa noista maista on nykyään 10, 15 tai jopa 20 kertaa enemmän Jehovan ylistäjiä kuin siihen aikaan.

 Muutamaa vuotta myöhemmin, vuosina 1970–71, ulkomaiset todistajat saattoivat nauttia veljiensä toveruudesta Afrikan kansainvälisissä konventeissa. Suurin näistä konventeista pidettiin Lagosissa Nigeriassa, jossa kaikki tilat oli rakennettava aivan alusta lähtien. Konventtivieraiden suojaamiseksi auringonpaahteelta rakennettiin bambukaupunki – katsomo, makuutilat, ruokala ja muita osastoja. Siihen tarvittiin 100000 bamburuokoa ja 36000 suurta, punottua ruokomattoa, ja veljet ja sisaret tekivät kaiken itse. Ohjelma esitettiin samanaikaisesti 17 kielellä. Konventissa oli enimmillään 121128 henkeä, ja 3775 uutta todistajaa kastettiin. Lukuisia heimoja oli edusteilla, ja monet läsnäolijoista kuuluivat ryhmiin, jotka olivat sotajalalla toisiaan vastaan. Nyt oli kuitenkin riemullista nähdä heidät yhdistettyinä aidon kristillisen veljeyden siteillä.

Konventin jälkeen jotkut ulkomaiset osanottajat matkustivat bussilla Igbolandiin katsomaan hiljattain käydyn sisällissodan pahiten vahingoittamaa  aluetta. Paljon kohua herätti kaupungissa toisensa jälkeen se, että paikalliset todistajat tervehtivät ja halasivat vierailijoita. Ihmisiä ryntäsi kaduille katselemaan. He eivät olleet koskaan ennen nähneet sellaista rakkautta ja ykseyttä mustien ja valkoisten välillä.

Jehovan todistajia on joissakin maissa niin paljon, että he kaikki eivät mahtuisi yhteen konventtipaikkaan. Joskus on kuitenkin pidetty useita suuria konventteja samanaikaisesti sekä perättäisinä viikkoina. Näin järjestetyissä konventeissa ykseyden tunnetta lisäsi vuonna 1969 vielä se, että jotkut pääpuhujat matkustivat lentokoneella konventista toiseen ja palvelivat näin niissä kaikissa. Samanlaista ykseyttä tunnettiin vuosina 1983 ja 1988, kun samankielisiä suuria konventteja yhdistettiin jopa maasta toiseen välittämällä hallintoelimen jäsenten pitämät avainpuheet puhelimitse eri paikkoihin. Jehovan todistajien ykseyden todellinen perusta on kuitenkin se, että he kaikki palvovat Jehovaa, ainoaa tosi Jumalaa, he kaikki pitävät Raamattua oppaanaan, he kaikki hyötyvät samasta hengellisestä ravitsemisohjelmasta, he kaikki pitävät Jeesusta Kristusta Johtajanaan, he kaikki pyrkivät ilmaisemaan Jumalan hengen hedelmiä elämässään, he kaikki luottavat Jumalan valtakuntaan ja he kaikki vievät tuon Valtakunnan hyvää uutista toisille.

Organisoitu kansainvälisen ylistyksen antamiseen Jehovalle

Jehovan todistajien määrä on lisääntynyt niin suuresti, että se ylittää kymmenien kansakuntien väkiluvun. Jotta heidän konventeissaan saataisiin mahdollisimman paljon hyvää aikaan, ne on suunniteltava erittäin huolellisesti. Riittävien tilojen varmistamiseksi kaikille ei kuitenkaan yleensä tarvitse muuta kuin julkaista toivomukset siitä, mihin konventtiin kunkin alueen todistajien tulisi mennä. Kansainvälisiä konventteja suunniteltaessa hallintoelimen on nykyään usein harkittava sekä niiden ulkomaisten todistajien määrää, jotka haluaisivat ja voisivat tulla konventtiin, että saatavissa olevien konventtitilojen kokoa, tilaisuuteen tulevien paikallisten todistajien määrää ja osanottajien käytössä olevia majoitustiloja; sitten kullekin maalle voidaan ilmoittaa suurin mahdollinen kiintiö. Näin tapahtui Puolassa vuonna 1989 pidettyjen kolmen ”Jumalisen antaumuksen” konventin yhteydessä.

Noihin konventteihin odotettiin tulevan Puolasta noin 90000 Jehovan todistajaa sekä tuhansia vastakiinnostuneita. Myös Isosta-Britanniasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista oli kutsuttu monia. Italiasta, Ranskasta ja Japanista tuli suuria ryhmiä, jotka otettiin iloiten vastaan. Toisia tuli Pohjoismaista ja Kreikasta. Edusteilla oli ainakin 37 maata. Joissakin ohjelman osissa puolan- tai englanninkieliset puheet piti tulkata jopa 16 muulle kielelle. Läsnä oli yhteensä 166518 henkeä.

Näihin konventteihin oli tullut suuria todistajaryhmiä silloisesta Neuvostoliitosta ja Tšekkoslovakiasta; melkoisia ryhmiä tuli myös muista Itä-Euroopan maista. Kaikkia ei voitu majoittaa hotelleihin ja koulujen  asuntoloihin. Puolalaiset todistajat avasivat vieraanvaraisesti sydämensä ja kotiensa ovet ja jakoivat iloiten sen, mitä heillä oli. Eräs 146 julistajan seurakunta järjesti yösijan yli 1200 konventtivieraalle. Näissä konventeissa oli joitakuita, jotka eivät olleet koskaan ennen nähneet Jehovan kansaan kuuluvia koolla enempää kuin 15–20 henkeä. Heidän sydämensä uhkui arvostusta, kun he katselivat kymmentuhantisia joukkoja stadioneilla, yhtyivät näiden kanssa rukoukseen ja liittivät äänensä Jehovalle kohoaviin ylistyslauluihin. Ohjelmien väliajoilla he liittyivät muiden seuraan, ja kun kielierot usein estivät heitä pukemasta sanoiksi sydämensä tunteita, he ilmaisivat niitä lämpimin halauksin.

Konventin päättyessä heidän sydämensä oli pakahtua kiitollisuudesta Jehovaa kohtaan, joka oli tehnyt tämän kaiken mahdolliseksi. Varsovassa kuulijakunta puhkesi puheenjohtajan jäähyväissanojen jälkeen suosionosoituksiin, jotka laantuivat vasta yli kymmenen minuutin kuluttua. Loppulaulun ja rukouksen jälkeen suosionosoitukset alkoivat uudelleen, ja kuulijat jäivät katsomoihin pitkäksi aikaa. He olivat odottaneet tätä tilaisuutta monia vuosia eivätkä halunneet sen päättyvän.

Seuraavana vuonna, vuonna 1990, vajaat viisi kuukautta sen jälkeen kun silloisessa Itä-Saksassa oli kumottu Jehovan todistajia vastaan 40 vuotta voimassa ollut kielto, pidettiin taas sykähdyttävä kansainvälinen konventti, tällä kertaa Berliinissä. Läsnä oli 44532 osanottajaa 65 maasta. Joistakin  maista oli tullut vain muutamia, Puolasta noin 4500. Olisi mahdotonta sanoin kuvailla niiden syviä tunteita, joilla ei ollut koskaan ennen ollut vapautta tulla sellaiseen konventtiin, ja kun koko kuulijakunta yhtyi Jehovalle esitettäviin ylistyslauluihin, he eivät voineet pidätellä ilon kyyneliään.

Myöhemmin tuona vuonna pidettiin samanlainen konventti São Paulossa Brasiliassa, jossa tarvittiin kaksi suurta stadionia 134406 hengen kansainvälistä kuulijakuntaa varten. Sitten oli konventti Argentiinassa, jossa kansainvälistä kuulijakuntaa varten tarvittiin jälleen kaksi stadionia samanaikaisesti. Vuoden 1991 puolella olivat vuorossa Filippiineillä, Taiwanissa ja Thaimaassa pidetyt kansainväliset konventit. Tuona vuonna  oli monista maista tulleita suuria yleisöjoukkoja myös Itä-Euroopassa – Unkarissa, Tšekkoslovakiassa ja nykyisessä Kroatiassa – pidetyissä konventeissa. Ja vuonna 1992 pitivät 28 maasta tulleet edustajat erikoislaatuisena etuna sitä, että he saivat olla Pietarissa Venäjän Jehovan todistajien ensimmäisen todella kansainvälisen konventin 46214 läsnäolijan joukossa.

Tilaisuuksia säännölliseen hengelliseen virkistäytymiseen

Kaikki Jehovan todistajien konventit eivät ole kansainvälisiä. Hallintoelin järjestää kuitenkin suuria konventteja kerran vuodessa, ja samaa ohjelmaa kuunnellaan kautta maailman monilla kielillä. Nämä konventit voivat olla melko suuria ja tarjota tilaisuuden monista paikoista tulleiden toisten todistajien kanssa seurustelemiseen, tai ne voivat olla pienempiä ja niitä voidaan pitää monissa kaupungeissa, niin että uusien on helpompi päästä niihin ja satojen pikkukaupunkien asukkaat voivat nähdä lähietäisyydeltä hyvän läpileikkauksen Jehovan todistajista.

Lisäksi kukin kierros (joka koostuu kenties noin 20 seurakunnasta) kokoontuu kerran vuodessa kuuntelemaan hengellistä neuvontaa ja rohkaisua sisältävää kaksipäiväistä ohjelmaa. b Vuoden 1987 syyskuusta lähtien on kullekin kierrokselle järjestetty kerran vuodessa myös erikoiskonventtipäivän rakentava yksipäiväinen ohjelma. Mikäli mahdollista, joku Seuran päätoimiston henkilökuntaan kuuluva tai paikallisessa haaratoimistossa työskentelevä veli lähetetään esittämään osa ohjelmasta. Jehovan todistajat arvostavat suuresti näitä ohjelmia. Monilla seuduilla konventtipaikat eivät ole kaukana eikä niihin ole vaikea päästä. Näin ei kuitenkaan ole aina. Muuan matkavalvoja muistaa iäkkään avioparin, joka käveli lähes 80 kilometriä matkalaukut ja huovat mukanaan päästäkseen erääseen Zimbabwessa pidettyyn kierroskonventtiin.

Konventinaikainen kenttäpalvelus ei enää kuulu olennaisena osana kaikkiin näihin konventteihin, mutta se ei johdu siitä, että todistajat jotenkin väheksyisivät sitä. Nykyään paikalliset todistajat useimmiten käyvät säännöllisesti – joskus muutaman viikon välein – konventtipaikkojen lähellä asuvien ihmisten luona. Konventin osanottajat tähyilevät valppaasti tilaisuuksia todistaa tapaamilleen ihmisille, ja toisaalta heidän kristillinen käytöksensä antaa myös voimakkaan todistuksen.

Osoitus tosi veljeydestä

Veljeys, joka näkyy todistajien keskuudessa heidän konventeissaan, on selvästikin ilmeinen huomioitsijoille. He voivat nähdä, ettei todistajien keskuudessa ole puolueellisuutta ja että aito lämpö näkyy niidenkin välillä, jotka saattavat tavata toisensa ensi kertaa. New Yorkissa vuonna 1958 pidetyn ”Jumalan tahdon” kansainvälisen konventin aikana newyorkilaisessa  Amsterdam News -lehdessä (2.8.) kerrottiin: ”Neekerit, valkoihoiset ja itämaalaiset, jotka olivat lähtöisin kaikilta elämän aloilta ja kaikista osista maailmaa, seurustelivat kaikkialla yhdessä iloisesti ja vapaasti. – – Tilaisuuteen 120 maasta tulleet Jumalaa palvovat todistajat ovat eläneet ja rukoilleet yhdessä rauhaisasti ja osoittaneet amerikkalaisille, miten helppoa se on. – – Konventti on loistava esimerkki siitä, kuinka ihmiset voivat työskennellä ja elää yhdessä.”

Kun Jehovan todistajat jokin aika sitten, vuonna 1985, pitivät samanaikaisesti konventit Durbanissa ja Johannesburgissa EteläAfrikassa, siellä oli osanottajia kaikista Etelä-Afrikan suurista roduista ja kieliryhmistä sekä edustajia 23 muusta maasta. Oli aivan ilmeistä, että lämmin toveruus vallitsi 77830 läsnäolijan keskuudessa. ”Tämä on suurenmoista”, sanoi nuori intialainen nainen. ”Se, että olen nähnyt täällä värillisiä, intialaisia, valkoisia ja mustia yhdessä, on muuttanut elämänkatsomukseni aivan toisenlaiseksi.”

Tämä veljeyden tunne ei jää vain siihen, että hymyillään, kätellään ja sanotaan toinen toistaan ”veljeksi” ja ”sisareksi”. Esimerkiksi kun vuonna 1963 tehtiin järjestelyjä ”Iankaikkisen hyvän uutisen” konventin pitämiseksi kautta maailman, Jehovan todistajille ilmoitettiin, että jos he haluaisivat antaa varoja auttaakseen muita pääsemään konventtiin, Seura toimittaisi mielellään nuo varat veljien hyödyksi maailman eri osiin. Rahaa ei pyydetty, eikä penniäkään huvennut hallintokuluihin. Kaikki varat menivät mainittuun tarkoitukseen. Näin autettiin 8179:ää henkeä pääsemään konventtiin. Apua saaneita edustajia oli jokaisessa Keski- ja Etelä-Amerikan maassa ja tuhansia myös Afrikassa ja monissa Lähi- ja Kaukoidän maissa. Suuri osa avustusta saaneista oli veljiä ja sisaria, jotka olivat uurastaneet vuosikausia kokoajanpalveluksessa.

Loppuvuodeksi 1978 suunniteltiin konventtia Aucklandiin Uuteen-Seelantiin. Cookinsaarilla toimivat todistajat kuulivat siitä ja halusivat kovasti mennä sinne, mutta saarten taloudellisen tilanteen vuoksi jokainen olisi joutunut maksamaan matkasta pienoisen omaisuuden. Uuden-Seelannin rakkaudelliset hengelliset veljet ja sisaret kuitenkin maksoivat osan noin 60 saaristolaisen edestakaisesta matkasta. Nämä olivat hyvin onnellisia voidessaan olla samassa hengellisessä juhlassa valkoihoisten, samoalaisten, niuelaisten ja maoriveljiensä kanssa.

Jehovan todistajien keskuudessa vallitseva henki ilmeni luonteenomaisella tavalla Montrealissa Kanadassa vuonna 1988 pidetyn ”Jumalallisen oikeuden” piirikonventin lopussa. Neljän päivän ajan olivat arabian-, englannin-, espanjan-, italian-, kreikan-, portugalin- ja ranskankieliset osanottajat kuunnelleet samaa ohjelmaa omalla kielellään. Viimeisen ohjelmajakson päättyessä kaikki 45000 kuitenkin tulivat yhteen olympiastadionille ilmaisemaan liikuttavalla tavalla veljeyttään ja yhteistä päämääräänsä. He lauloivat yhdessä, kukin ryhmä omalla kielellään: ”Nyt sävel soi – –: ’On Jehovan vallassa maa – – nyt riemuitkaa!’”

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 255]

”Rakkauden ja veljellisen kiintymyksen henki teki minuun syvän vaikutuksen”

[Huomioteksti s. 256]

Konventtijunia – kaikki mukaan!

[Huomioteksti s. 275]

Konventeissa ei ole suuripalkkaisia organisoijia, vaan palkattomia vapaaehtoisia

[Huomioteksti s. 278]

Ykseys mustien ja valkoisten välillä

[Tekstiruutu/Kuva s. 261]

Seitsemän merkittävää konventtipäätöstä

Vuonna 1922 päätös nimeltä ”Varoittava kehoitushuuto maailman johtajille” pyysi noita johtajia todistamaan, että ihmisillä on viisautta hallita tätä maailmaa, tai muussa tapauksessa myöntämään, että rauha, elämä, vapaus ja loputon onnellisuus voivat tulla vain Jehovalta Jeesuksen Kristuksen välityksellä.

Vuonna 1923 esitettiin ”Varoitus kaikille kristityille” siitä, että oli kiireellisen tärkeää paeta järjestöistä, jotka vilpillisesti väittävät edustavansa Jumalaa ja Kristusta.

Vuonna 1924 ”Syytös väärää kristillisyyttä vastaan” paljasti kristikunnan papiston epäraamatulliset opit ja tavat.

Vuonna 1925 ”Toivon sanoma” osoitti, miksi ne, jotka väittävät olevansa maailmaa opastavia valoja, eivät ole onnistuneet tyydyttämään ihmisen suurimpia tarpeita, ja selitti, että vain Jumalan valtakunta pystyy siihen.

Vuonna 1926 ”Todistus maailman hallitsijoille” ilmoitti heille, että Jehova on ainoa tosi Jumala ja että Jeesus Kristus hallitsee nyt maan laillisena Kuninkaana. Se kehotti hallitsijoita käyttämään vaikutusvaltaansa kääntääkseen ihmisten mielet tosi Jumalan puoleen, jottei niitä kohtaisi tuho.

Vuonna 1927 päätös ”Kristikunnan kansoille” paljasti ihmiskuntaa sortavan taloudellis-poliittis-uskonnollisen yhdistelmän. Se kehotti ihmisiä hylkäämään kristikunnan ja kohdistamaan luottamuksensa Jehovaan ja hänen Valtakuntaansa, jota Kristus hallitsee.

Vuonna 1928 ”Julistus Saatanaa vastaan ja Jehovan puolesta” esitti selvästi, että Jehovan voideltu Kuningas, Jeesus Kristus, kahlitsee pian Saatanan ja tuhoaa hänen pahan järjestönsä, ja se kehotti kaikkia vanhurskautta rakastavia asennoitumaan Jehovan puolelle.

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 272, 273]

Joidenkin suurten konventtien erityispiirteitä

Sadat innokkaat osanottajat saapuivat laivalla, tuhannet lentokoneella, kymmenettuhannet autolla ja bussilla

Tarvittavien majapaikkojen etsiminen ja jakaminen vaativat hyvää organisaatiota ja monia alttiita työntekijöitä

Näiden kahdeksanpäiväisten konventtien aikana osanottajille tarjoiltiin säännöllisesti kymmeniätuhansia lämpimiä aterioita

 Vuonna 1953 yli 45000 osanottajaa majoittui asuntovaunu- ja telttakaupunkiin

New Yorkissa meni vuonna 1958 kasteelle 7136 henkeä – enemmän kuin milloinkaan vuoden 33 helluntain jälkeen

Esillä oli monien maiden tervehdyskilpiä, ja ohjelmajaksoja esitettiin 21 kielellä New Yorkissa vuonna 1953

[Kuva s. 256]

Kansainvälisen raamatuntutkijain seuran konventin osanottajia Winnipegissä Kanadassa vuonna 1917

[Kuvat s. 258]

J. F. Rutherford puhui Cedar Pointissa Ohiossa vuonna 1919. Hän kehotti kaikkia julistamaan innokkaasti Jumalan valtakuntaa ja käyttämään ”Kultainen Aika” -lehteä

[Kuva s. 259]

Cedar Pointin konventti vuonna 1922. Kehotus kuului: ”Julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa”

[Kuva s. 260]

George Gangas oli Cedar Pointissa vuonna 1922. Siitä lähtien hän on yli 70 vuoden ajan julistanut innokkaasti Jumalan valtakuntaa

[Kuva s. 262, 263]

Columbuksessa Ohiossa vuonna 1931 pidetyn konventin edustajia, jotka omaksuivat innostuneina nimen Jehovan todistajat

[Kuva s. 264]

N. H. Knorr julkaisee ”Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännöksen” vuonna 1950

[Kuva s. 264]

F. W. Franzin puheet Raamatun profetioiden täyttymyksestä olivat yksi konventin kohokohdista (New York, 1958)

[Kuvat s. 265]

Kenttäpalvelus kuului vuosikausia huomattavana osana jokaiseen konventtiin.

Los Angeles, 1939 (alla); Tukholma, 1963 (pieni kuva)

[Kuvat s. 266]

J. F. Rutherfordin puhuessa Washingtonissa vuonna 1935 sanoma kaiutettiin radion ja puhelinlinjojen välityksellä kuudelle mantereelle

[Kuvat s. 268]

Erich Frost piti Nürnbergissä vuonna 1946 voimakkaan puheen ”Kristityt tulikokeessa”

[Kuva s. 269]

Ulkoilmakonventti Kitwessä Pohjois-Rhodesiassa N. H. Knorrin vierailun aikana vuonna 1952

[Kuvat s. 270, 271]

Vuonna 1958 kaksi New Yorkin suurta stadionia täyttyi ääriään myöten 253922 hengen kuulijakunnasta, joka kuuli sanoman ”Jumalan valtakunta hallitsee – onko maailman loppu lähellä?”

Polo Grounds

Yankee-stadion

[Kuva s. 274]

Yankee-stadionin konventin puheenjohtaja Grant Suiter vuonna 1950

[Kuva s. 274]

John Groh (istuu) keskustelemassa konventtiorganisaatiosta George Couchin kanssa vuonna 1958

[Kuvat s. 277]

Vuonna 1963 pidettiin ”maailmanympärikonventti”, jonka mukana matkusti maapallon ympäri osanottajia noin 20 maasta

Japanin Kioto (vasemmalla alhaalla) oli yksi 27 konventtikaupungista. Korean tasavallan konventin osanottajat tutustuivat toisiinsa (keskellä). Maoritervehdys Uudessa-Seelannissa (oikealla alhaalla)

[Kuvat s. 279]

Konventti, jossa esitettiin samanaikaisesti ohjelmaa 17 kielellä varta vasten rakennetussa bambukaupungissa (Lagos, Nigeria, 1970)

[Kuvat s. 280]

Puolassa pidettiin vuonna 1989 kolme suurta konventtia, joissa oli osanottajia 37 maasta

T. Jaracz (oikealla) puhui osanottajille Poznańissa

Tuhansia kastettiin Chorzówissa

Kuulijakunta osoitti pitkään suosiotaan Varsovassa

Silloisen Neuvostoliiton edustajia (alla)

Joitakin Chorzówin konventin ohjelman osia käännettiin 15 kielelle