Luku 20

Rakentaminen yhdessä kautta maailman

JEHOVAN TODISTAJIEN keskuudessa vallitseva aito veljeys ilmenee monin tavoin. Heidän kokouksissaan käyvät huomaavat siitä todisteita. Heidän konventeissaan se näkyy suuremmassa mitassa. Se on selvästi havaittavissa myös heidän työskennellessään yhdessä sopivien kokoontumistilojen hankkimiseksi seurakunnilleen.

Jehovan todistajilla oli 1990-luvun alussa yli 60000 seurakuntaa eri puolilla maailmaa. Edellisen vuosikymmenen aikana oli perustettu keskimäärin 1759 uutta seurakuntaa joka vuosi. 1990-luvun alkupuolella muodostettiin vuosittain jo yli 3000 uutta seurakuntaa. Sopivien tilojen järjestäminen näille kaikille on ollut suunnaton tehtävä.

Valtakunnansalit

Monet Jehovan todistajien seurakunnat pitivät aluksi useimmat kokouksensa yksityiskodeissa, kuten ensimmäisen vuosisadan kristitytkin. Tukholmassa kourallinen ihmisiä alkoi pitää säännöllisiä kokouksia puusepänverstaassa, jonka he saivat vuokrattua käyttöönsä iltaisin työpäivän päätyttyä. Espanjassa La Coruñan provinssissa toiminut pieni ryhmä piti ensimmäiset kokouksensa vainon takia pienessä vilja-aitassa.

Kun Jehovan todistajien paikallisseurakunnat tarvitsivat suurempia tiloja, ne vuokrasivat kokouspaikan niissä maissa, missä se kävi päinsä. Jos kuitenkin myös toiset järjestöt käyttivät samaa salia, tarvikkeet piti tuoda tai panna käyttökuntoon joka kokousta varten, ja usein ilmassa leijui tupakankatkua. Veljet vuokrasivat, mikäli mahdollista, tyhjillään olevan varasto- tai ullakkohuoneen, joka oli yksinomaan seurakunnan käytössä. Mutta ajan mittaan kalliit vuokrat ja sopivien tilojen puute pakottivat monin paikoin tekemään muita järjestelyjä. Joissakin tapauksissa rakennuksia ostettiin ja kunnostettiin.

Ennen toista maailmansotaa muutamat seurakunnat rakensivat varta vasten niiden käyttöön suunniteltuja kokouspaikkoja. Jo vuonna 1890  ryhmä raamatuntutkijoita Mount Lookoutissa Länsi-Virginian osavaltiossa Yhdysvalloissa rakensi itselleen oman kokouspaikan. a Valtakunnansalien laajamittainen rakentaminen alkoi kuitenkin vasta 1950-luvulla.

Nimeä ”valtakunnansali” ehdotti vuonna 1935 silloinen Vartiotorni-seuran presidentti J. F. Rutherford. Hän järjesti niin, että veljet rakensivat Seuran Honolulussa Havaijissa olevien haaratoimistotilojen yhteyteen kokoussalin. Kun James Harrub kysyi, millä nimellä veli Rutherford aikoi kutsua rakennusta, hän vastasi: ”Eikö meidän pitäisi sanoa sitä ’valtakunnansaliksi’, koska juuri Valtakunnan hyvää uutistahan me saarnaamme?” Sen jälkeen alettiin todistajien säännöllisesti käyttämiin saleihin vähitellen kiinnittää, mikäli mahdollista, ”Valtakunnansali”-kilpi. Kun siis Lontoon tabernaakkeli kunnostettiin vuosina 1937–38, se nimitettiin uudelleen valtakunnansaliksi. Aikanaan paikallisseurakuntien varsinaisia kokouspaikkoja alettiin kautta maailman sanoa Jehovan todistajien valtakunnansaleiksi.

Sen voi tehdä monella tavalla

Kukin seurakunta ratkaisee paikallisesti, vuokraako vai rakentaako se valtakunnansalin. Seurakunnat huolehtivat itse myös kaikista rakennus- ja ylläpitokustannuksista. Säästääkseen varoja valtaosa seurakunnista on pyrkinyt rakentamaan mahdollisimman paljon omin voimin turvautumatta kaupallisiin rakennusurakoitsijoihin.

Itse sali saatetaan rakentaa tiilestä, kivestä, puusta tai muista materiaaleista sen mukaan, mitä ne tulevat maksamaan ja mitä paikkakunnalla on saatavissa. Katima Mulilossa Namibiassa valmistettiin katto pitkästä ruohosta, ja seinät ja lattia muovattiin muurahaiskeoista saatavasta erikoissavesta (josta tulee kuivuessaan hyvin kovaa). Kolumbiassa Segovian todistajat tekivät betonista omat rakennuskivensä. Lassen Peak -tulivuoresta saatuja hakkaamattomia laavakiviä käytettiin Colfaxissa Kaliforniassa.

 Kun Lesothossa toimivan Maserun seurakunnan kokouksissa oli vuonna 1972 usein läsnä yli 200 henkeä, kävi ilmeiseksi, että piti rakentaa tarkoituksenmukainen valtakunnansali. Kaikki auttoivat hankkeessa. Iäkkäät veljet kävelivät jopa yli 30 kilometriä päästäkseen talkoisiin. Lapset kierittivät vesitynnyreitä työmaalle. Sisaret valmistivat aterioita. Lisäksi he tamppasivat jaloillaan maata tiivistääkseen sen ennen lattialaatan valamista ja lauloivat koko ajan Valtakunnan lauluja polkiessaan maata musiikin tahdissa. Seiniin käytettiin hiekkakiveä, jota sai ilmaiseksi läheisiltä vuorilta. Näin syntyi valtakunnansali, jossa on noin 250 istumapaikkaa.

Toisinaan lähiseurakuntien todistajat auttoivat rakennustyössä. Niinpä kun Etelä-Afrikassa mustien asuttaman Imbalin Jehovan todistajat rakensivat vuonna 1985 salia, johon mahtuisi mukavasti 400 henkeä, heidän todistajatoverinsa läheisestä Pietermaritzburgista ja Durbanista tulivat auttamaan heitä. Voitko kuvitella, miten hämmästyneitä naapurit olivat nähdessään kymmenien valkoisten, värillisten ja intialaisten todistajien virtaavan tuolle mustien asuma-alueelle ja työskentelevän olka olkaa vasten mustien afrikkalaisveljiensä kanssa samaan aikaan, kun Etelä-Afrikassa oli rotulevottomuuksia? Paikallinen pormestari totesikin: ”Siinä voidaan onnistua vain rakkauden avulla.”

Olivatpa veljet miten alttiita hyvänsä, seurakunnat havaitsivat paikallisten olosuhteiden rajoittavan heidän työskentelymahdollisuuksiaan. Seurakuntiin kuuluvien miesten piti elättää perheensä, ja yleensä he saattoivat työskennellä rakennuksella vain viikonloppuisin ja ehkä vähän iltaisin. Monissa seurakunnissa oli vain harvoja, jos keitään, ammattitaitoisia rakennusmiehiä. Siitä huolimatta voitiin muutamassa päivässä tai kenties muutamassa viikossa pystyttää trooppisiin oloihin sopiva suhteellisen yksinkertainen, osaksi avoin rakennus. Lähiseurakuntien todistajien avun turvin oli mahdollista rakentaa vahvarakenteisempia saleja 5–6 kuukaudessa. Muuten rakennustyö saattoi kestää vuoden tai pari.

Mutta 1970-luvulle tultaessa Jehovan todistajien määrä kasvoi koko maailmassa 2–3 uuden seurakunnan päivävauhtia. Kasvuvauhti oli 1990-luvun alussa jopa 9 seurakuntaa päivässä. Voisivatko nämä seurakunnat saada kipeästi tarvitsemansa uuden valtakunnansalin?

Pikarakennustekniikan kehittäminen

Yhdysvalloissa tuli 1970-luvun alussa yli 50 todistajaa lähiseurakunnista auttamaan, kun Cartervilleen Missourin osavaltioon rakennettiin uutta valtakunnansalia ryhmälle, joka oli kokoontunut Webb Cityssä. He pystyttivät yhden viikonlopun aikana rungon pääosan ja saivat katon melkein valmiiksi. Paljon jäi vielä tekemättä, ja kesti kuukausia ennen kuin rakennus oli täysin valmis; merkittävä osa työstä oli kuitenkin saatu tehtyä hyvin lyhyessä ajassa.

Veljien työskennellessä seuraavan vuosikymmenen aikana yhdessä noin 60 salilla esteitä voitettiin ja tehokkaampia menetelmiä kehitettiin.  Aikanaan todettiin, että kun perustustyöt oli tehty, koko valtakunnansali voitaisiin saada lähes valmiiksi yhdessä ainoassa viikonlopussa.

Jotkut seurakunnan valvojat – kaikki kotoisin Yhdysvaltain Keskilännestä – alkoivat ponnistella kohti tuota tavoitetta. Kun seurakunnat pyysivät apua valtakunnansalinsa rakentamiseen, yksi tai useampi näistä veljistä keskusteli hankkeesta niiden kanssa ja esitti yksityiskohtaisesti, mistä valmisteluista olisi huolehdittava paikallisesti, ennen kuin työ voitaisiin tehdä. Oli muun muassa hankittava rakennusluvat, valettava perustus ja lattialaatta. Paikalle oli saatava sähköä, maanalainen putkisto piti olla valmiina ja rakennusmateriaalien toimituksesta oli varmistuttava. Sitten voitiin sopia aika, jolloin itse valtakunnansali pystytettäisiin. Salista ei tulisi mitään elementtirakennusta, vaan se rakennettaisiin perustuksesta lähtien itse paikalla.

Ketkä tekisivät varsinaisen rakennustyön? Vapaaehtoiset, palkattomat työntekijät tekivät siitä niin suuren osan kuin mahdollista. Usein kokonaiset perheet tulivat talkoisiin. Puuhamiehet ottivat yhteyttä sellaisiin todistajiin, jotka olivat ammattimiehiä ja jotka olivat ilmaisseet haluavansa osallistua näihin hankkeisiin. Monet heistä odottivat innokkaasti jokaista uutta rakennuskohdetta. Toisetkin todistajat, jotka saivat tietää hankkeista, halusivat osallistua; satoja lähiseudulla – ja kauempanakin – asuvia innokkaita talkoolaisia virtasi rakennustyömaille tekemään sitä, mitä he osasivat. Useimmat heistä eivät olleet rakennusalan ammattilaisia, mutta toiminnallaan he varmasti osoittivat, että heihin soveltuu psalmin 110:3 kuvaus Jehovan messiaanisen Kuninkaan kannattajista: ”Altis on sinun kansasi.”

Torstai-iltana ennen varsinaisen urakan aloittamista työn valvojat kokoontuivat hiomaan suunnitelmien lopullisia yksityiskohtia. Seuraavana iltana työntekijöille näytettiin diakuvaesitys työn etenemisestä, jotta he ymmärtäisivät, miten tuli toimia. Jumalisten ominaisuuksien tärkeyttä korostettiin. Veljiä kannustettiin työskentelemään yhdessä rakkaudellisesti, olemaan ystävällisiä, osoittamaan kärsivällisyyttä ja ottamaan toiset huomioon. Kaikkia rohkaistiin työskentelemään tasaista tahtia ja välttämään hosumista. Ei ollut syytä arkailla muutaman minuutin uhraamista rakentavan kokemuksen kertomiseen jollekulle toiselle. Rakennustyöt aloitettiin aikaisin seuraavana aamuna.

Sovittuna aikana varhain lauantaiaamuna kaikki keskeyttivät toimensa kuunnellakseen tuon päivän tekstiksi valitun raamatunkohdan käsittelyä. Esitettiin rukous, sillä koko hankkeen menestymisen ymmärrettiin riippuvan Jehovan siunauksesta (Ps. 127:1).

Päästyään alkuun työ sujui joutuisasti. Tunnissa olivat seinät pystyssä. Sitten oli kattotuolien vuoro. Seinien tuulensuojalevyt naulattiin paikoilleen. Sähkömiehet alkoivat vetää johtimia. Ilmastointikanavat ja lämmityslaitteet asennettiin. Kaappeja rakennettiin ja pantiin paikoilleen. Joskus  satoi koko viikonlopun tai sää muuttui purevan kylmäksi tai oli paahtava helle, mutta työ jatkui. Ammattimiesten välillä ei ollut kilpailuhenkeä.

Usein ennen kuin aurinko ehti painua mailleen toisena päivänä, valtakunnansali oli valmis: se oli somistettu kauniisti sisältä, ja kenties pihatyötkin oli tehty. Jolloinkin saattoi olla käytännöllisempää suunnitella työt kolmeksi päiväksi tai kenties kahdeksi viikonlopuksi. Salin valmistuttua monet työntekijät jäivät väsyneinä mutta hyvin onnellisina ensimmäiseen siinä pidettävään seurakunnankokoukseen, Vartiotornin tutkisteluun.

Guymonissa Oklahoman osavaltiossa Yhdysvalloissa monet epäilivät, voidaanko laadukasta työtä tehdä niin nopeasti, ja soittivat kaupungin rakennustarkastajalle. ”Sanoin heille, että jos he haluavat nähdä kunnollista jälkeä, heidän pitäisi käydä salilla!” sanoi tarkastaja kertoessaan myöhemmin asiasta todistajille. ”Te teette hyvin senkin, mikä on piilossa eikä näy!”

Kun valtakunnansaleja piti saada yhä enemmän, monia pikarakennusmenetelmiä kehitelleet veljet valmensivat toisia. Muissakin maissa saatiin kuulla siitä, mitä oli saatu aikaan. Voitaisiinko samanlaisia rakennusmenetelmiä soveltaa niissäkin?

Pikasaleja aletaan rakentaa muissa maissa

Kanadassa ei pystytty rakentamaan valtakunnansaleja läheskään niin nopeasti kuin seurakunnat olisivat tarvinneet niitä. Kanadan todistajat kutsuivat yhdysvaltalaisia pikarakennushankkeiden puuhamiehiä selittämään, miten nämä hoitivat asiat. Aluksi kanadalaiset vähän epäilivät, onnistuisiko se Kanadassa, mutta päättivät silti kokeilla. Kanadassa ensimmäinen näin rakennettu valtakunnansali nousi Elmiraan Ontarioon vuonna 1982. Vuoteen 1992 mennessä Kanadassa oli rakennettu tällä tavalla 306 valtakunnansalia.

Northamptonissa Englannissa toimivat todistajat uskoivat pystyvänsä samaan. Hanke, jonka he toteuttivat vuonna 1983, oli ensimmäinen Euroopassa. Tällaisesta rakentamisesta kokemusta saaneet veljet matkustivat Yhdysvalloista ja Kanadasta valvomaan työtä ja opettamaan menetelmän paikallisille todistajille. Muita talkoolaisia tuli aina Japanista, Intiasta, Ranskasta ja Saksasta saakka. He olivat vapaaehtoisia, palkattomia työntekijöitä. Miten se oli ylipäänsä mahdollista? Erään sellaisen hankkeen parissa työskennelleen irlantilaisen todistajaryhmän valvoja sanoi: ”Se onnistui, koska kaikki veljet ja sisaret vetivät yhtä köyttä Jehovan hengen ohjauksessa.”

Silloinkin kun paikalliset rakennusmääräykset näyttävät tekevän tällaiset hankkeet mahdottomiksi, todistajat ovat havainneet, että kuultuaan suunnitelman yksityiskohdista kaupungin viranomaiset usein suostuvat mielihyvin yhteistoimintaan.

 Kun Norjaan napapiirin pohjoispuolelle rakennettu pikasali oli valmis, sanomalehti Finnmarken kirjoitti: ”Kerrassaan fantastista. Emme pysty tämän paremmin kuvailemaan Jehovan todistajien viime viikonvaihteen aikaansaannosta.” Samoin kun Uuden-Seelannin Pohjoissaaren todistajat rakensivat kauniin valtakunnansalin kahdessa ja puolessa päivässä, paikallisen sanomalehden etusivulla oli otsikko: ”Hanke lähentelee ihmettä.” Kirjoituksessa lisättiin: ”Ehkä kaikkein hämmästyttävin piirre tässä tapahtumassa oli, että työ eteni niin järjestyksellisesti ja meluttomasti.”

Se, että valtakunnansali pitäisi rakentaa jonnekin syrjäiseen paikkaan, ei ole voittamaton ongelma. Belizessä rakennettiin pikasali, vaikka se merkitsi sitä, että aivan kaikki rakennustarvikkeet oli kuljetettava erääseen Belize Citystä 60 kilometrin päässä sijaitsevaan saareen. Kun Port Hedlandiin Länsi-Australiaan rakennettiin ilmastoitu valtakunnansali yhdessä viikonlopussa, niin käytännöllisesti katsoen kaikki rakennusmateriaalit ja suuri osa työvoimasta tulivat vähintään puolentoistatuhannen kilometrin päästä. Työntekijät maksoivat matkakulunsa omasta pussistaan. Useimmat hankkeeseen osallistuneet eivät henkilökohtaisesti tunteneet Port Hedlandin seurakunnan julistajia, ja hyvin harva heistä tulisi koskaan käymään salissa pidettävissä kokouksissa. Se ei kuitenkaan estänyt heitä ilmaisemasta rakkauttaan tällä tavoin.

Todistajien vähäisyyskään ei ole estänyt tällaisten menetelmien käyttöä saleja rakennettaessa. Noin 800 trinidadilaista todistajaa tarjoutui matkustamaan Tobagon 84 kristityn veljensä ja sisarensa avuksi, kun nämä rakensivat salin Scarboroughoon vuonna 1985. Goose Bayssa Labradorissa työskentelevät 17 todistajaa (useimmat naisia ja lapsia) varmasti tarvitsivat apua saadakseen oman valtakunnansalin. Vuonna 1985 Kanadan muista osista tulleet todistajat vuokrasivat kolme lentokonetta viemään 450 heistä Goose Bayhin tekemään työn. Uurastettuaan kaksi päivää he kuuntelivat vihkiäisohjelman valmiissa salissa sunnuntai-iltana.

Tämä ei merkitse sitä, että kaikki valtakunnansalit rakennettaisiin nykyään pikarakennusmenetelmin, vaikka yhä useammat niistä ovatkin pikasaleja.

Alueelliset rakennuskomiteat

Vuoden 1986 puoliväliin tultaessa uusista valtakunnansaleista alkoi olla huutava pula. Edellisen vuoden kuluessa oli koko maailmassa muodostettu 2461 uutta seurakuntaa; 207 niistä toimi Yhdysvalloissa. Joitakin valtakunnansaleja käytti kolme, neljä tai jopa viisi seurakuntaa. Kuten Raamatussa oli ennustettu, Jehova todella joudutti kokoamistyötä (Jes. 60:22, UM).

Henkilöresurssien hyödyntämiseksi mahdollisimman hyvin ja saadun kokemuksen välittämiseksi kaikkien valtakunnansaleja rakentavien avuksi Seura alkoi koordinoida tätä toimintaa. Aluksi, vuonna 1987, Yhdysvallat  jaettiin 60 alueellisen rakennuskomitean kesken. Niille kaikille riitti runsaasti tehtävää; pian jotkin niistä olivat laatineet suunnitelmia vuodeksi tai pitemmäksi ajaksi eteenpäin. Miehet, jotka oli nimitetty palvelemaan näissä komiteoissa, olivat ennen muuta hengellisesti päteviä, seurakuntien vanhimpia, esimerkillisiä Jumalan hengen hedelmän ilmaisemisessa (Gal. 5:22, 23). Monilla heistä oli myös kokemusta kiinteistökaupoista, suunnittelusta, rakentamisesta, hankinnoista, turvatoimista ja muilta aloilta.

Seurakuntia kannustettiin neuvottelemaan alueellisen rakennuskomitean kanssa, ennen kuin ne valitsivat tontin uutta valtakunnansalia varten. Jos kaupungissa oli enemmän kuin yksi seurakunta, niitä kehotettiin lisäksi neuvottelemaan kierrosvalvojan (kierrosvalvojien), kaupunginvalvojan ja naapuriseurakuntien vanhinten kanssa. Suuria korjauksia tai uuden valtakunnansalin rakentamista suunnittelevia seurakuntia neuvottiin käyttämään hyväkseen alueelliseen rakennuskomiteaan kuuluvien veljien kokemusta ja Seuran heille toimittamia ohjeita. Tuon komitean välityksellä koordinoitaisiin tarvittavan ammattitaitoisen henkilökunnan kokoaminen niiden noin 65:tä ammattia edustavien veljien ja sisarten joukosta, jotka olivat jo tarjoutuneet auttamaan tällaisissa hankkeissa.

Menetelmien hiouduttua voitiin vähentää työntekijöiden määrää. Sen sijaan että rakennuspaikalla olisi vilissyt tuhansia ihmisiä joko seuraamassa rakentamista tai tarjoamassa apuaan, siellä oli harvoin samanaikaisesti yli 200:aa henkeä. Sen sijaan että työntekijät olisivat viettäneet paikalla koko viikonlopun, he olivat siellä vain silloin kun nimenomaan heidän taitojaan tarvittiin. Siten heille jäi enemmän aikaa olla perheensä parissa ja osallistua kotiseurakuntansa toimintaan. Kun paikalliset veljet saattoivat tehdä jotkin työvaiheet kohtuullisessa ajassa, havaittiin usein käytännölliseksi tuoda pikarakennusryhmä paikalle vain sellaisten työvaiheiden ajaksi, joissa sen apua kipeästi kaivattiin.

Vaikka koko tämä toiminta eteni hämmästyttävän vauhdikkaasti, nopeus ei ollut ensisijainen tavoite. Tärkeämpää oli rakentaa paikallisiin oloihin sopivia, laadukkaita, asianmukaisia valtakunnansaleja. Työ suunniteltiin huolellisesti tämän tavoitteen saavuttamiseksi mahdollisimman pienin kustannuksin. Varmistauduttiin siitä, että turvallisuus asetettiin tärkeälle sijalle – työntekijöiden, naapureiden, ohikulkijoiden ja valtakunnansalin tulevien käyttäjien turvallisuus.

Kun viestit tästä valtakunnansalien rakentamista koskevasta järjestelystä kantautuivat muihin maihin, niihin Seuran haaratoimistoihin, jotka uskoivat hyötyvänsä siitä omalla alueellaan, lähetettiin tarvittavia yksityiskohtaisia tietoja. Vuoteen 1992 mennessä Seuran nimittämät alueelliset rakennuskomiteat olivat auttaneet valtakunnansalien  rakentamisessa esimerkiksi Argentiinassa, Australiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Isossa-Britanniassa, Japanissa, Kanadassa, Meksikossa, Ranskassa ja Saksassa. Rakennusmenetelmät sovitettiin paikallisten olojen mukaan. Kun valtakunnansalien rakentamisessa tarvittiin jonkin toisen maan haaratoimiston apua, asiasta sovittiin Seuran päätoimiston välityksellä. Joissakin osissa maailmaa uusia saleja pystytettiin muutamassa päivässä, muualla muutamassa viikossa tai kenties muutamassa kuukaudessa. Huolellisen suunnittelun ja järjestelmällisen toiminnan ansiosta uuden valtakunnansalin rakentamiseen vaadittava aika väheni selvästi.

Jehovan todistajat eivät ole rakentaneet ainoastaan valtakunnansaleja. Suurempia tiloja tarvitaan, kun seurakunnilla on vuotuisia kierroskonventteja ja erikoiskonventtipäiviä.

Konventtisalien rakentaminen

Kierroskonventteja on vuosien mittaan pidetty monenlaisissa tiloissa. Jehovan todistajat ovat vuokranneet esimerkiksi paikkakuntien yleisiä kokoussaleja, kouluja, teattereita, harjoitussaleja, urheilukenttiä ja messuhalleja. Joskus saatiin vallan mainiot tilat kohtuuhintaan, mutta useimmiten vaadittiin paljon aikaa ja vaivannäköä, ennen kuin vuokratilat oli puhdistettu, äänilaitteet asennettu, lava rakennettu ja tuolit kuljetettu paikalle. Joskus tuli viime hetken peruutuksia. Seurakuntien määrän kasvaessa kävi yhä vaikeammaksi löytää riittävästi sopivia tiloja. Mitä oli tehtävissä?

Ratkaisu oli jälleen se, että Jehovan todistajat hankkisivat omia tilojaan. Käypiä rakennuksia voitaisiin kunnostaa ja uusia rakentaa. Yhdysvaltain ensimmäinen konventtisali oli New Yorkin Long Island Cityssä sijaitseva teatteri, jonka Jehovan todistajat kunnostivat ja ottivat käyttöön vuoden 1965 lopulla.

Samoihin aikoihin todistajat suunnittelivat Guadeloupessa Karibianmeren saarilla itselleen sopivaa konventtisalia. He ajattelivat, että olisi hyvä pitää kierroskonventteja monissa eri paikoissa. Useimmista kaupungeista ei kuitenkaan löytynyt kyllin suuria tiloja. Siksi todistajat tekivät siirrettävän, teräsputkirunkoisen ja peltikatteisen rakennuksen, johon mahtui 700 henkeä ja joka voitiin pystyttää mihin tahansa käytettävissä olevaan suhteellisen tasaiseen paikkaan. He joutuivat laajentamaan salia kerran toisensa jälkeen, kunnes siihen mahtui 5000 henkeä. Kuvittelehan, että joka konventtia varten piti siirtää, pystyttää ja purkaa 30 tonnia materiaalia! Konventtisali rakennettiin ja purettiin useita kertoja 13 vuoden kuluessa, kunnes kävi vaikeaksi löytää sopivia paikkoja tuolle siirrettävälle salille ja nähtiin tarpeelliseksi ostaa tontti, jolle konventtisali sijoitettiin pysyvästi. Siinä pidetään nyt kierros- ja piirikonventteja.

Koko joukko konventtisaleja on tehty jo valmiista rakennuksista. Englannissa, Hays Bridgessä Surreyssä, ostettiin ja kunnostettiin 50 vuotta vanha koulurakennus. Se sijaitsee 11 hehtaarin suuruisella tontilla kauniissa maaseutumaisemassa. Entisiä elokuvateattereita ja teollisuushalli kunnostettiin ja otettiin käyttöön Espanjassa, käyttämätön tekstiilitehdas  Australiassa, tanssisali Québecissä Kanadassa, keilahalli Japanissa ja varastorakennus Korean tasavallassa. Kaikki nämä muutettiin viehättäviksi konventtisaleiksi palvelemaan hyödyllistä tarkoitusta raamatullisen opetuksen suurina keskuksina.

On myös tehty täysin uusia konventtisaleja, joiden rakentaminen on aloitettu aivan maan tasalta. Englantiin, South Yorkshiressä sijaitsevaan Hellabyyn, suurimmaksi osaksi talkootyönä valmistunut ainutlaatuinen kahdeksankulmainen sali sai rakennusinsinöörien lehden kirjoittamaan asiasta. Saskatchewanissa Kanadassa sijaitseva Saskatoonin konventtisali suunniteltiin 1200 hengelle, mutta kun väliseinät työnnetään paikalleen, rakennuksesta saadaan neljä vierekkäin olevaa valtakunnansalia. Haitin konventtisali (Yhdysvalloista lähetetty elementtirakennus) oli avoin kahdelta sivulta, niin että tuulet pääsivät koko ajan vilvoittamaan sisällä istuvia – tervetullut huojennus Haitin porottavan kuuman auringon alla. Papua-Uudessa-Guineassa sijaitseva Port Moresbyn sali suunniteltiin niin, että seinät voidaan osittain avata ovien tavoin, jos tulee niin paljon ihmisiä, etteivät kaikki mahdu sisään.

Konventtisalin rakentamispäätöstä ei tee pieni valvojien ryhmä, joka sitten odottaisi kaikkien muiden tukevan sitä. Ennen uuden konventtisalin rakentamista Seura varmistautuu siitä, että sen tarve ja tuleva käyttöaste selvitetään huolellisesti. Hankkeen saaman paikallisen kannatuksen lisäksi pohditaan myös kentän yleistä tarvetta. Siitä keskustellaan kaikkien niiden seurakuntien kanssa, joita asia koskee, sen varmistamiseksi, että veljet haluavat ja voivat tukea sitä.

Siten kaikki alueen Jehovan todistajat ovat kokosydämisesti työn takana, kun se käynnistyy. Todistajat rahoittavat itse kaikki hankkeet. Rahoitustarpeesta kerrotaan, mutta lahjoitukset ovat vapaaehtoisia ja nimettömiä. Suunnitelmat laaditaan huolellisesti etukäteen, ja lisäksi  hyödynnetään kokemusta, jota on jo saatu valtakunnansalien rakentamisesta ja usein muista konventtisalihankkeista. Jos on tarpeen, niin jotkin työvaiheet voidaan antaa kaupallisille urakoitsijoille, mutta innokkaat todistajat tekevät yleensä suurimman osan työstä itse. Tämä voi supistaa kustannukset puoleen.

Kun työvoima koostuu sekä taitavista ammattilaisista että muista talkoolaisista, jotka uhraavat aikaansa ja kykyjään, koko hanke edistyy yleensä nopeasti. Joskus rakennustyö voi kestää yli vuoden. Mutta vuonna 1985 Vancouverinsaaressa Kanadassa noin 4500 vapaaehtoista rakensi likipitäen 2300 neliömetrin suuruisen konventtisalin vain yhdeksässä päivässä. Rakennuksessa on myös 200-paikkainen valtakunnansali paikallisten seurakuntien käyttöön. Uudessa-Kaledoniassa hallitus määräsi vuonna 1984 ulkonaliikkumiskiellon poliittisten levottomuuksien vuoksi, mutta siitä huolimatta jopa 400 talkoolaista kerrallaan työskenteli konventtisalilla, ja se valmistui vain neljässä kuukaudessa. Tukholman lähelle rakennettiin seitsemässä kuukaudessa kaunis, käytännöllinen konventtisali, jossa on 900 pehmustettua tammipuista istuinta.

Joskus on jouduttu käymään sinnikkäitä oikeustaisteluja rakennuslupien saamiseksi konventtisaleja varten. Näin kävi Kanadassa Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsevassa Surreyssä. Kun tontti ostettiin, alueen kaavamääräysten mukaan sille voitiin rakentaa tällainen palvontapaikka. Mutta kun rakennuslupa-anomus oli jätetty hyväksyttäväksi vuonna 1974, Surreyn kunnanvaltuusto laati säännön, jonka mukaan kirkkoja ja kokoussaleja voitiin rakentaa vain vyöhykkeelle P-3 – vyöhykkeelle, jota ei ollut olemassakaan! Silti kunnan alueelle oli aiemmin vaikeuksitta rakennettu 79 kirkkoa. Asia vietiin oikeuteen. Jehovan todistajille julistettiin toistuvasti suotuisa päätös. Kun ennakkoluuloisten viranomaisten asettamat esteet saatiin vihdoin raivattua pois tieltä, vapaaehtoiset työntekijät ponnistelivat hankkeen hyväksi niin innokkaasti, että se valmistui noin seitsemässä kuukaudessa. Heistä tuntui samanlaiselta kuin Nehemiasta, kun hän ponnisteli muinaisen Jerusalemin muurien jälleenrakentamiseksi: ”Minun Jumalani hyvä käsi oli ollut minun päälläni”, ja niin he saivat työn tehdyksi (Neh. 2:18).

Kun Yhdysvaltain Jehovan todistajat ostivat Jersey Citystä New Jerseystä Stanley-teatterin, rakennus oli osavaltion historiallisten paikkojen luettelossa. Vaikka teatteri olikin kipeästi korjauksen tarpeessa, siitä saataisiin erinomainen konventtisali. Mutta kun todistajat halusivat tehdä tarvittavat korjaustyöt, kaupungin viranomaiset kieltäytyivät myöntämästä lupia. Pormestari ei halunnut tuolle alueelle Jehovan todistajia; hän oli suunnitellut kiinteistölle muuta käyttöä. Oli ryhdyttävä oikeudellisiin toimiin ja yritettävä estää viranomaisia käyttämästä valtaansa lainvastaisesti. Tuomioistuin ratkaisi asian Jehovan todistajien hyväksi. Pian sen jälkeen paikalliset asukkaat äänestivät pormestarin viralta. Salin kunnostustyöt etenivät joutuisasti, ja pian valmistui kaunis konventtisali, johon  mahtui yli 4000 henkeä. Niin kaupungin liikemiehet kuin asukkaatkin ovat ylpeitä tuosta paikasta.

Jehovan todistajat ovat menneinä 27 vuotena rakentaneet moniin osiin maailmaa kauniita ja käytännöllisiä konventtisaleja, jotka palvelevat raamatullisen opetuksen keskuksina. Sellaisia saleja nousee nyt yhä kiihtyvässä tahdissa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan, Afrikkaan ja itämaille sekä moniin saariin. Joissakin maissa, esimerkiksi Nigeriassa, Italiassa ja Tanskassa, Jehovan todistajat ovat rakentaneet jopa suuria, pysyviä ulkoilmatiloja, joissa he voivat pitää piirikonventteja.

Konventti- ja valtakunnansalit eivät kuitenkaan ole ainoita rakennushankkeita, joihin Jehovan todistajat ovat ryhtyneet edistääkseen Jumalan valtakunnasta julistamista.

Toimistoja, kirjapainoja ja Beetel-koteja kautta maailman

Vartiotorni-seuralla oli vuonna 1992 eri puolilla maailmaa 99 haaratoimistoa, joista jokainen koordinoi Jehovan todistajien toimintaa maailman kentän omassa osassaan. Yli puolessa näistä haaratoimistoista tehtiin jonkinlaista painotyötä raamatullisen opetusohjelman edistämiseksi. Haaratoimistoissa työskentelevät majoitetaan useimmiten kuin suuri perhe koteihin, joista käytetään nimeä Beetel ’Jumalan huone’. Koska Jehovan todistajien määrä ja heidän saarnaamistoimintansa ovat lisääntyneet, on ollut tarpeellista laajentaa näitä tiloja ja rakentaa uusia.

Järjestö on kasvanut niin nopeasti, että samanaikaisesti on usein ollut meneillään 20–40 haaratoimistolaajennusta. Tämä on vaatinut suurta kansainvälistä rakennusohjelmaa.

Maailmanlaajuisesti rakennetaan niin paljon, että Vartiotorni-seuralla on oma suunnittelu- ja piirustusosastonsa New Yorkin päätoimistossaan. Vuosikausien kokemuksen hankkineet suunnittelijat ovat jättäneet ansiotyönsä ja tarjoutuneet auttamaan koko ajallaan rakennushankkeissa, jotka liittyvät suoranaisesti Valtakunnan työhön. Lisäksi ne, joilla on alan kokemusta, ovat valmentaneet muita miehiä ja naisia arkkitehti- ja insinöörisuunnitteluun ja puhtaaksipiirtämiseen liittyvään työhön. Kun työ koordinoidaan tämän osaston kautta, haaratoimiston rakennustyöstä jossakin maailman osassa saatu kokemus voi hyödyttää muiden maiden vastaavissa hankkeissa työskenteleviä.

Koska työtä oli niin paljon, osoittautui aikanaan hyödylliseksi perustaa Japaniin alueellinen suunnittelutoimisto, joka tekisi työpiirustukset itämaiden hankkeita varten. Alueellisia suunnittelutoimistoja on myös Euroopassa ja Australiassa, ja niihin on kutsuttu henkilökuntaa useista maista. Nämä toimistot työskentelevät läheisessä yhteistoiminnassa päätoimiston kanssa, ja niiden palvelusten ja tietokonetekniikan käytön ansiosta rakennuspaikoilla tarvitaan nykyään vähemmän suunnittelijoita ja piirtäjiä.

Jotkin hankkeet ovat suhteellisen pieniä. Tällainen oli Tahitiin vuonna  1983 rakennettu haaratoimisto, johon tuli toimisto- ja varastotiloja sekä asunnot kahdeksalle vapaaehtoiselle työntekijälle. Pieni oli myös se nelikerroksinen haaratoimistorakennus, joka tehtiin Karibianmeressä sijaitsevaan Martiniqueen vuosina 1982–84. Nämä rakennukset eivät ehkä tunnu muiden maiden suurkaupungeissa asuvista mitenkään poikkeuksellisilta, mutta ne ovat saaneet paljon huomiota osakseen. Sanomalehdessä France-Antilles sanottiin Martiniquen haaratoimistorakennuksen olevan ”arkkitehtoninen mestariteos”, joka heijastaa ”suurta rakkautta hyvälaatuiseen työhön”.

Mittaviin hankkeisiin taas kuuluivat Kanadassa vuonna 1981 valmistuneet rakennukset, joihin sisältyi lattiapinta-alaltaan yli 10000 neliömetrin suuruinen kirjapaino ja asuinrakennus 250 vapaaehtoiselle työntekijälle. Cesario Langessa Brasiliassa samana vuonna valmistunut Vartiotornin rakennuskompleksi sisälsi kahdeksan rakennusta, joissa oli suunnilleen 46000 neliömetriä lattiapinta-alaa. Siihen upposi 10000 kuorma-autolastia sementtiä, kiveä ja hiekkaa ja niin paljon betonipaaluja, että ne olisivat yltäneet kaksi kertaa Mount Everestin korkeuteen! Kun Filippiineille rakennettiin vuonna 1991 uusi suuri kirjapaino, piti samalla rakentaa myös 11-kerroksinen asuinrakennus.

Nigeriassa toimivien Valtakunnan julistajien alati kasvavasta joukosta huolehtimiseksi käynnistettiin suuri rakennushanke Igiedumassa vuonna 1984. Siihen sisältyisi kirjapaino, tilava toimistorakennus, neljä toisiinsa yhdistettävää asuinrakennusta ja muita tarpeellisia tiloja. Painorakennuksen elementit ajateltiin valmistaa etukäteen ja lähettää sitten paikalle Yhdysvalloista. Mutta sitten veljille esitettiin mahdottoman tuntuisia aikarajoja, joihin mennessä ne pitäisi tuoda maahan. Kun ne saatiin valmiiksi määräaikaan mennessä ja tarvikkeet saapuivat turvallisesti rakennuspaikalle, todistajat eivät ottaneet kunniaa itselleen, vaan kiittivät Jehovaa hänen siunauksestaan.

Nopeaa laajennusta kautta maapallon

Valtakunnan julistustyö on kuitenkin kasvanut niin nopeasti, että vaikka jonkin maan haaratoimistotiloja on suurestikin laajennettu, on usein pitänyt alkaa suhteellisen pian rakentaa uudelleen. Tässä joitakin esimerkkejä.

Perussa valmistui vuoden 1984 lopussa erinomainen uusi haaratoimisto, jossa oli toimistotilaa, 22 asuinhuonetta ja muita tiloja Beetel-perhettä varten sekä valtakunnansali. Valtakunnan sanomaan kuitenkin suhtauduttiin tuossa Etelä-Amerikan maassa paljon odotettua suopeammin. Neljä vuotta myöhemmin oli tarpeellista kaksinkertaistaa silloiset tilat, ja tällä kertaa niistä rakennettiin maanjäristyksen kestäviä.

Kolumbiaan valmistui tilava uusi haaratoimistokompleksi vuonna 1979. Tilat näyttivät riittävän useiksi vuosiksi. Seitsemän vuoden kuluttua Kolumbian todistajien määrä oli kuitenkin lähes kaksinkertaistunut, ja  haaratoimistossa painettiin nyt lehtiämme La Atalaya ja ¡Despertad! sekä Kolumbiaan että neljään naapurimaahan. Rakentaminen piti aloittaa uudelleen vuonna 1987 – tällä kertaa alueella, jolla oli enemmän maata laajennosta varten.

Vuonna 1980 Brasilian Jehovan todistajat käyttivät noin 14 miljoonaa tuntia Valtakunnan sanoman julkiseen saarnaamiseen. Tuntimäärä kipusi vuonna 1989 lähes 50 miljoonaan. Entistä useammat ihmiset halusivat saada hengellisen nälkänsä tyydytetyksi. Vuonna 1981 vihityt suuret haaratoimistotilat eivät enää riittäneet. Jo syyskuussa 1988 alettiin kaivaa uuden kirjapainon perustuksia. Uudessa painossa olisi 80 prosenttia enemmän lattiapinta-alaa kuin entisessä painossa, ja kasvavan Beetel-perheen majoittamiseksi tarvittiin tietysti myös asuintiloja.

Taunuksen Seltersissä Saksassa vihittiin Vartiotorni-seuran toiseksi suurin painokompleksi vuonna 1984. Koska Saksassa tapahtui niin paljon kasvua ja todistustyötä voitiin laajentaa maissa, joihin tuo haaratoimisto painaa kirjallisuutta, alettiin viisi vuotta myöhemmin suunnitella yli 85 prosentin laajennusta kirjapainoon ja lisäyksiä huoltotiloihin.

Japanin haaratoimisto oli muuttanut Tokiosta avariin uusiin tiloihin Numazuun vuonna 1972. Suuri laajennos tehtiin vuonna 1975. Vuonna 1978 oli hankittu toinen kiinteistö Ebinasta, ja sinne alettiin nopeasti rakentaa kirjapainoa, joka yli kolminkertaistaisi Numazun tilat. Se valmistui vuonna 1982. Sekään ei riittänyt; lisää rakennettiin vuonna 1989. Eikö olisi voitu rakentaa kerralla niin paljon, että tilat olisivat riittäneet? Ei, koska Japanissa Valtakunnan julistajien määrä oli aivan odottamatta kaksinkertaistunut yhä uudelleen. Vuonna 1972 toimineista 14199 julistajasta heidän rivinsä olivat paisuneet 137941 julistajaan vuonna 1989, ja suuri osa heistä omistautui sananpalvelukseen koko ajallaan.

Samansuuntaista kehitystä nähdään muissakin osissa maailmaa. Kymmenen vuoden – joskus vain muutaman vuoden – kuluttua suurten, painotyötä tekevien haaratoimistojen rakentamisesta niitä on ollut tarpeen laajentaa tuntuvasti. Näin kävi muun muassa Meksikossa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa ja Korean tasavallassa.

Kuka huolehtii varsinaisesta rakennustyöstä? Miten kaikki tehdään?

Tuhannet innokkaita auttamaan

Kun Ruotsissa rakennettiin haaratoimistoa Arbogaan, niin maassa silloin toimineista 17000 todistajasta noin 5000 tarjoutui auttamaan työssä. Useimmat olivat vain innokkaita apureita, mutta erittäin ammattitaitoistakin väkeä riitti huolehtimaan siitä, että työ tehtiin hyvin. Mikä oli heidän vaikuttimensa? Rakkaus Jehovaan.

Kun eräs tanskalainen rakennusvalvontaviraston virkamies kuuli, että Jehovan todistajat rakentaisivat kokonaan omin voimin uuden haaratoimiston Holbækiin, hän suhtautui epäluuloisesti hankkeen onnistumiseen.  Niiden todistajien keskuudesta, jotka tarjoutuivat työhön, löytyi kuitenkin kaikki tarpeellinen asiantuntemus. Mutta olisiko heidän silti ollut viisainta palkata kaupallisia urakoitsijoita? Rakennuksen valmistuttua kaupungin rakennusviraston asiantuntijat kiertelivät tiloissa ja ihastelivat työn hyvää laatua – sellaista näkee nykyään kaupallisilla työmailla vain harvoin. Aiemmin epäilyksiään esittänyt virkamies sanoi hymyillen: ”Katsokaahan, siihen aikaan en tiennyt, millainen tämä teidän järjestönne on.”

Australiassa asutuskeskukset sijaitsevat hyvin kaukana toisistaan, ja siksi useimpien niistä 3000 vapaaehtoisesta, jotka tarjoutuivat työskentelemään haaratoimiston rakennustyömaalla Ingleburnissa vuosina 1978–83, oli matkustettava ainakin puolitoistatuhatta kilometriä. Vapaaehtoisten ryhmille järjestettiin kuitenkin bussikuljetus, ja matkan varrella olevat seurakunnat tarjosivat veljille vieraanvaraisesti aterioita ja seuraa pysähdyspaikoissa. Jotkut veljet myivät kotinsa, lakkauttivat liikeyrityksensä, ottivat lomaa ja tekivät muita uhrauksia voidakseen osallistua työhön. Kokeneiden ammattimiesten ryhmiä tuli – jotkin niistä useitakin kertoja – valamaan betonia, rakentamaan sisäkattoja ja pystyttämään aitoja. Toiset lahjoittivat rakennusmateriaaleja.

Suurin osa näissä hankkeissa mukana olleista vapaaehtoisista oli ammattitaidottomia, mutta saatuaan hiukan valmennusta jotkut heistä ottivat kannettavakseen paljon vastuuta ja tekivät erinomaista työtä. He oppivat kokoamaan ikkunoita, ajamaan traktoria, sekoittamaan betonia ja muuraamaan. He olivat yhdessä suhteessa selvästi paremmassa asemassa kuin samanlaista työtä ansiotarkoituksessa tekevät ulkopuoliset: alan taitajat jakelivat auliisti tietojaan muille. Kukaan ei pelännyt, että joku toinen veisi hänen työnsä; jokaiselle riitti puuhaa yllin kyllin. Kaikki halusivat panna parastaan, koska laadukas työ ilmaisi rakkautta Jumalaa kohtaan.

Kaikilla työmailla jotkut todistajat muodostavat rakentajien ”ydinperheen”. Rakennustöiden ollessa meneillään Taunuksen Seltersissä Saksassa vuosina 1979–84 tuohon ydinjoukkoon kuului yleensä useita satoja työntekijöitä. Tuhansia muita liittyi heihin vaihtelevan pituisiksi ajoiksi, monet viikonloppuisin. Kaikki suunniteltiin huolellisesti, niin että kun vapaaehtoiset saapuivat, heille riitti runsaasti tehtävää.

Niin kauan kuin ihmiset ovat epätäydellisiä, tulee olemaan ongelmia, mutta näiden hankkeiden parissa työskentelevät yrittävät ratkaista ne Raamatun periaatteiden avulla. He tietävät, että asioiden sujuminen kristillisellä tavalla on tärkeämpää kuin tehokkuus. Muistutukseksi tästä oli Ebinan rakennustyömaalla Japanissa suuria kilpiä, joissa näkyi kypäräpäisiä työntekijöitä; jokaiseen kypärään oli kirjoitettu japanilaisin kirjaimin yksi Jumalan hengen hedelmä: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, huomaavaisuus, hyvyys, usko, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22, 23). Työmailla kävijät voivat nähdä ja kuulla eron. Eräs Brasilian haaratoimiston rakennuspaikalla kierrellyt reportteri kertoi havainnoistaan seuraavasti:  ”Siellä ei ole mitään häiriöitä eikä yhteistyöhaluttomuutta – – Kristillisen ilmapiirin ansiosta täällä vallitsee aivan erilainen tunnelma kuin Brasilian työmailla yleensä.”

Maailmankeskus kasvaa jatkuvasti

Samalla kun Vartiotorni-seuran haaratoimistot ovat kasvaneet, on ollut tarpeellista laajentaa myös maailmankeskuksen tiloja. Sen Brooklynissa ja muualla New Yorkin osavaltiossa sijaitsevia kirjapaino- ja toimistotiloja on toisen maailmansodan jälkeen tuntuvasti laajennettu toistakymmentä kertaa. Henkilökunnan majoittamiseksi on ollut tarpeen rakentaa tai ostaa ja kunnostaa useita sekä suuria että pieniä rakennuksia. Uudesta Brooklyniin tehtävästä mittavasta laajennoksesta ilmoitettiin elokuussa 1990 ja tammikuussa 1991, vaikka samaan aikaan rakennettiin New Yorkin kaupungin pohjoispuolelle vuonna 1989 alkuun pantua Vartiotornin suurta koulutuskeskusta, johon on suunniteltu tilat 1200:lle, vakinainen henkilökunta ja oppilaat mukaan luettuina.

Vuodesta 1972 lähtien on rakennustyö jatkunut keskeytyksettä Brooklynin maailmankeskuksessa ja siihen läheisesti liittyvissä tiloissa New Yorkin muissa osissa ja New Jerseyssä. Aikanaan kävi ilmeiseksi, että vaikka vakinaisten rakentajien määrä nousi satoihin, he eivät ehtineet millään tehdä kaikkea työtä. Siksi on vuodesta 1984 lähtien alettu käyttää myös tilapäisiä työntekijöitä. Yhdysvalloissa silloin toimineisiin 8000 seurakuntaan lähetettiin kirjeitä, joissa kutsuttiin päteviä veljiä tulemaan viikoksi tai pitemmäksi aikaa auttamaan. (Samanlainen järjestely oli jo toiminut hyvin joissakin haaratoimistoissa. Esimerkiksi Australiassa pyydettiin sellaisia vapaaehtoisia ilmoittautumaan, jotka saattoivat tulla kahdeksi viikoksi työhön.) Työntekijöille annettaisiin majoitus ja ateriat, mutta he maksaisivat oman matkansa eivätkä saisi palkkaa. Ketkä vastaisivat kutsuun?

Vuoteen 1992 mennessä oli käsitelty yli 24000 anomusta! Ainakin 3900 näistä tuli sellaisilta, jotka palasivat toisen tai kolmannen tai jopa kymmenennen tai kahdennenkymmenennen kerran. Useimmat heistä olivat vanhimpia, avustavia palvelijoita tai tienraivaajia – ihmisiä joilla oli erinomaisia hengellisiä ominaisuuksia. He kaikki tarjoutuivat tekemään mitä tahansa tarpeellista työtä, olipa se heidän alaansa tai ei. Työ oli usein raskasta ja likaista. He pitivät kuitenkin etuna edistää tällä tavoin Valtakunnan asiaa. Joidenkuiden mielestä se auttoi heitä arvostamaan enemmän maailmankeskuksessa tehtävästä työstä huokuvaa uhrautuvaista henkeä. Heistä kaikista oli erittäin antoisaa olla mukana Beetel-perheen aamupalvontaohjelmassa ja perheen viikoittaisessa Vartiotornin tutkistelussa.

Kansainvälinen vapaaehtoisjoukko

Kun nopean laajennuksen tarve kasvoi, järjestettiin vuonna 1985 kansainvälinen vapaaehtoisjoukko. Kansainvälinen rakennustyö ei suinkaan alkanut siitä, mutta järjestelyä koordinoitiin nyt huolellisesti päätoimistosta  käsin. Kaikki siihen osallistuvat ovat Jehovan todistajia, jotka tarjoutuvat auttamaan vapaaehtoisesti rakennustyössä kotimaansa rajojen ulkopuolella. He ovat taitavia työntekijöitä sekä aviovaimoja, jotka lähtevät miehensä mukaan ollakseen avuksi kaikessa missä voivat. Useimmat heistä maksavat oman matkansa; kukaan ei saa palkkaa työstään. Jotkut heistä lähtevät lyhyeksi aikaa ja työskentelevät yleensä kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Toiset työskentelevät vapaaehtoisesti pitkiä jaksoja ja viipyvät rakennuksella vuoden tai pitempään, kenties kunnes se valmistuu. Yli 3000 Jehovan todistajaa, jotka tulivat 30 maasta, osallistui tähän viiden viime vuoden aikana, ja monet muut olivat innokkaita tarjoutumaan työhön, kun heidän taitojaan tarvittiin. He pitävät etuna saada uhrata voimiaan ja varojaan Jumalan valtakunnan asian edistämiseen tällä tavoin.

Kansainväliseen  vapaaehtoisjoukkoon kuuluville annetaan asunto ja ruoka. Mukavuuksia on usein hyvin vähän. Paikalliset todistajat arvostavat suuresti vierailevien veljiensä työtä ja mahdollisuuksiensa mukaan toivottavat heidät tervetulleiksi kotiinsa, onpa se kuinka vaatimaton hyvänsä. Ateriat syödään useimmiten rakennuspaikalla.

Tarkoitus ei ole, että ulkomaiset veljet tekevät koko työn. He pyrkivät työskentelemään yhdessä paikallisten rakentajien kanssa. Lisäksi sadat ja jopa tuhannet muut tuon maan todistajat voivat tulla auttamaan viikonloppuisin tai viikoksi tai pitemmäksi aikaa kerrallaan. Argentiinassa 259 muista maista tullutta vapaaehtoista työskenteli yhdessä tuhansien paikallisten veljien kanssa, joista jotkut olivat työssä joka päivä, toiset muutamia viikkoja ja monet muut viikonloppuisin. Kolumbiassa yli 830 kansainväliseen vapaaehtoisjoukkoon kuuluvaa oli apuna vaihtelevan pituisia aikoja. Lisäksi yli 200 paikallista vapaaehtoista oli mukana hankkeessa koko ajallaan ja vielä vähintään 250 auttoi siinä joka viikonloppu. Kaikkiaan työhön osallistui yli 3600 ihmistä.

Kielierot voivat aiheuttaa ongelmia, mutta ne eivät estä kansainvälisiin ryhmiin kuuluvia työskentelemästä yhdessä. Elekieli, kasvonilmeet, hyvä huumorintaju ja halu tehdä sellaista, mikä tuottaa kunniaa Jehovalle, auttavat, niin että työ saadaan tehdyksi.

Välistä järjestön merkittävä kasvu johtaa suurempien haaratoimistotilojen tarpeeseen sellaisissa maissa, joissa on vähän rakennusalan ammattilaisia. Tämä ei kuitenkaan estä Jehovan todistajia, jotka mielellään auttavat toisiaan. He työskentelevät yhdessä osana maailmanlaajuista perhettä, jossa kansallisuus, ihonväri tai kieli ei aiheuta jakaumia.

Papua-Uudessa-Guineassa opettivat Australiasta ja Uudesta-Seelannista tulleet vapaaehtoiset kukin yhdelle paikalliselle asukkaalle oman ammattinsa, kuten tuon maan työministeriö oli pyytänyt. Samalla kun paikalliset todistajat näin uhrasivat aikaansa, he oppivat uusia ammatteja, jotka voivat auttaa heitä huolehtimaan omista ja perheensä tarpeista.

Kun El Salvadoriin kaivattiin uutta haaratoimistoa, 326 ulkomaista vapaaehtoista yhdisti voimansa paikallisten veljien kanssa. Ecuadorin hankkeessa 14 maasta tulleet 270 todistajaa työskentelivät ecuadorilaisten veljiensä ja sisartensa rinnalla. Jotkut kansainväliseen vapaaehtoisjoukkoon kuuluvista auttoivat useissa samaan aikaan käynnissä olleissa hankkeissa. He työskentelivät vuoron perään eri rakennuspaikoissa Euroopassa ja Afrikassa sen mukaan, missä heidän ammattitaitoaan tarvittiin.

Vuoteen 1992 mennessä kansainväliseen vapaaehtoisjoukkoon kuuluvia oli lähetetty 49 haaratoimistoon auttamaan paikallisia rakennusryhmiä. Joskus tällä tavalla apua saaneet saattoivat vuorostaan auttaa muita. Niinpä kun noin 60 pitkään kansainvälisessä palvelijajoukossa työskennellyttä todistajaa ja yli 230 sellaista ulkomaista vapaaehtoista, jotka olivat mukana lyhyehköjä aikoja, olivat auttaneet Filippiinien haaratoimiston rakennushankkeessa, jotkut filippiiniläiset tarjoutuivat puolestaan auttamaan, kun tiloja rakennettiin muualle Kaakkois-Aasiaan.

Jehovan todistajat rakentavat, koska he katsovat sen nykyään hyvän uutisen saarnaamisen kannalta tarpeelliseksi. He haluavat Jehovan hengen avulla antaa mahdollisimman suuren todistuksen vielä jäljellä olevana aikana ennen Harmagedonia. He ovat varmoja siitä, että Jumalan uusi maailma on hyvin lähellä, ja he uskovat säilyvänsä järjestäytyneenä kansana elossa tuohon uuteen maailmaan, jota Jumalan messiaaninen valtakunta hallitsee. He toivovat myös, että niitä erinomaisia tiloja, joita he ovat rakentaneet ja vihkineet Jehovalle, kenties käytetään edelleen Harmagedonin jälkeen keskuksina, joista voidaan jakaa ainoan tosi Jumalan tuntemusta, kunnes se todella täyttää maan (Jes. 11:9).

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 322]

Lähiseurakuntien todistajat auttoivat työssä

[Huomioteksti s. 323]

Rakennustyön teki palkaton talkooväki

[Huomioteksti s. 324]

Hengellisiä ominaisuuksia korostettiin

[Huomioteksti s. 326]

Laadukas rakennustyö, turvallisuus, mahdollisimman pienet kustannukset, nopeus

[Huomioteksti s. 328]

Siirrettävä konventtisali!

[Huomioteksti s. 331]

Tuomioistuimiin turvaudutaan

[Huomioteksti s. 332]

Suurimittaista kansainvälistä laajennusta

[Huomioteksti s. 333]

Työntekijät eivät ottaneet kunniaa itselleen, vaan antoivat sen Jehovalle

[Huomioteksti s. 334]

Kasvu on ollut niin nopeaa, ettei yksikään ihminen olisi osannut ennustaa sitä

[Huomioteksti s. 336]

He pitivät etuna saada auttaa päätoimiston rakennustyössä

[Huomioteksti s. 339]

He työskentelevät maailmanlaajuisena perheenä, jossa kansallisuus, ihonväri tai kieli ei aiheuta jakaumia

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 320, 321]

Työskenteleminen yhdessä valtakunnansalien rakentamiseksi nopeasti

Joka vuosi muodostetaan tuhansia uusia seurakuntia. Useimmissa tapauksissa Jehovan todistajat rakentavat itse uusia saleja. Nämä kuvat on otettu rakennettaessa valtakunnansalia Connecticutiin Yhdysvaltoihin vuonna 1991

Perjantaina kello 7.40

Perjantaina kello 12.00

 Lauantaina kello 19.41

Päätyö saatu valmiiksi sunnuntaina kello 18.10

He pyytävät Jehovalta siunausta ja keskustelevat hänen Sanansa neuvoista

Kaikki ovat palkattomia vapaaehtoisia, jotka työskentelevät mielellään rinta rinnan

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 327]

Valtakunnansaleja eri maissa

Jehovan todistajien kokouspaikat ovat yleensä vaatimattomia. Ne ovat siistejä ja mukavia ja pihapiireineen ilo silmälle

Peru

Filippiinit

Ranska

Korean tasavalta

Japani

Papua-Uusi-Guinea

Irlanti

Kolumbia

Norja

Lesotho

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 330]

Jehovan todistajien konventtisaleja

Joidenkin alueiden Jehovan todistajat ovat katsoneet käytännölliseksi rakentaa omia konventtisaleja aika ajoin järjestettäviä konventtejaan varten. Paikalliset todistajat tekevät suuren osan rakennustyöstä. Tässä on vain muutamia näistä saleista, jotka olivat käytössä 1990-luvun alussa

Iso-Britannia

Venezuela

Italia

Saksa

Kanada

Japani

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 338]

Kansainvälinen rakennusohjelma tulee tosi tarpeeseen

Järjestön nopea kasvu on vaatinut jatkuvasti laajentamaan toimistoja, kirjapainoja ja Beetel-koteja eri puolilla maailmaa

Kansainvälinen vapaaehtoisjoukko auttaa paikallisia todistajia

Espanja

Käytettyjen rakennusmenetelmien ansiosta monet suhteellisen kokemattomat talkoolaiset voivat tehdä arvokasta työtä

Puerto Rico

Taitavat työntekijät tarjoutuvat mielellään palvelukseen

Uusi-Seelanti

Kreikka

Brasilia

Kestävien rakennusaineiden käyttö auttaa pitämään kunnossapitokustannukset alhaisina

Iso-Britannia

Työntekijät ovat kiinnostuneita työstään ja tekevät siksi korkealaatuista työtä; se on ilmaus heidän rakkaudestaan Jehovaa kohtaan

Kanada

Nämä hankkeet ovat nautittavia tilaisuuksia; niissä solmitaan kestäviä ystävyyssuhteita

Kolumbia

Kilpi muistutti Japanissa työntekijöitä turvatoimista ja myös Jumalan hengen hedelmien osoittamisen tarpeellisuudesta

[Kuva s. 318]

Havaijissa sijaitsi ensimmäinen rakennus, jota sanottiin valtakunnansaliksi

[Kuvat s. 319]

Monet entisajan valtakunnansalit olivat vuokrataloja tai vain kauppojen yläkerrassa olevia huoneita; todistajat rakensivat niitä harvoin itse

[Kuvat s. 329]

Ensimmäisiä konventtisaleja

New York

Guadeloupe

[Kuvat s. 337]

Vastikään New Yorkin maailmankeskukseen saapuneita tilapäisiä rakennustyöntekijöitä

Jokaista ryhmää muistutetaan siitä, että hengellisenä ihmisenä oleminen ja laadukkaan työn tekeminen ovat tärkeämpiä kuin nopeus