ERITYISEN rohkeita olivat varhaiskristityt. Kolmella ensimmäisellä vuosisadalla raivonneiden katkerien vainojen aikana pakanalliset roomalaiset tappoivat monia heistä, koska he kieltäytyivät palvomasta keisaria. Toisinaan areenalle pystytettiin alttari. Saadakseen vapautensa kristittyjen olisi tarvinnut vain polttaa vähän suitsuketta ja tunnustaa siten  keisarin jumalallisuus. Silti vain harvat tinkivät periaatteistaan. Enemmistö mieluummin kuoli kuin kielsi uskonsa.

Nykyään Jehovan kristityt todistajat säilyttävät yhtä tinkimättömästi poliittisen puolueettomuutensa. Historia todistaa heidän säilyttäneen lujan kantansa esimerkiksi natsien vastustuksesta huolimatta. Ennen toista maailmansotaa ja sen aikana noin neljäsosa saksalaisista todistajista menetti henkensä, suurin osa keskitysleireillä, koska he pysyivät puolueettomina ja kieltäytyivät esittämästä ”Heil Hitler” -tervehdystä. Pikkulapset riistettiin väkisin Jehovan todistaja -vanhemmiltaan. Painostuksesta huolimatta lapset pysyivät lujina eivätkä antaneet turmella itseään epäraamatullisilla opetuksilla, joita heille yritettiin väkisin syöttää.

Nykyään Jehovan todistajia ei yleensä vainota yhtä katkerasti. Joskus kuitenkin syntyy väärinkäsityksiä, kun nuoret Jehovan todistajat kieltäytyvät omantunnonsyistä osallistumasta isänmaallisiin seremonioihin, esimerkiksi lipun tervehtimiseen.

Jehovan todistajien lapsille opetetaan, ettei heidän tule estää muita tervehtimästä lippua; kyse on jokaisen henkilökohtaisesta päätöksestä. Todistajien oma kanta on kuitenkin luja: he eivät tervehdi minkään maan lippua. Tarkoitus ei millään tavoin ole osoittaa epäkunnioitusta. He kunnioittavat sen maan lippua, jossa he asuvat, ja osoittavat sen tottelemalla  maan lakeja. He eivät milloinkaan osallistu minkäänlaiseen hallituksenvastaiseen toimintaan. Itse asiassa todistajat uskovat nykyisten ihmishallitusten olevan ”Jumalan järjestely”, jonka hän on sallinut olla olemassa. Sen vuoksi he katsovat, että heidän tulee Jumalan käskyn mukaisesti maksaa verot ja kunnioittaa tällaisia ”esivaltoja”. (Roomalaisille 13:1–7.) Tämä on sopusoinnussa Kristuksen kuuluisien sanojen kanssa: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” (Matteus 22:21, KR-92.)

Joku voi kuitenkin ihmetellä, miksi Jehovan todistajat eivät kunnioita lippua tervehtimällä sitä. Se johtuu siitä, että he pitävät lipun tervehtimistä palvontatekona, ja palvonta kuuluu Jumalalle; heidän omatuntonsa ei salli heidän palvoa ketään tai mitään muuta kuin Jumalaa (Matteus 4:10; Apostolien teot 5:29). Siksi he arvostavat sitä, että opettajat kunnioittavat tätä vakaumusta ja antavat todistajalasten toimia uskonsa mukaan.

Ei ole mikään yllätys, että muidenkin kuin Jehovan todistajien mielestä lipun tervehtiminen on yhteydessä palvontaan, kuten seuraavista lausunnoista käy ilmi:

”Varhaiset liput olivat melkein puhtaasti uskonnollisia luonteeltaan. – – uskonnon apua on nähtävästi aina etsitty antamaan pyhyyttä kansallislipuille.” (Kursivointi meidän.) (Encyclopædia Britannica.)

”Lippu samoin kuin ristikin on pyhä. – – Ihmisten suhtautumista kansallislippuihin säätelevät säännöt ja asetukset käyttävät voimakkaita, paljon ilmaisevia sanoja, kuten ’Lipun palvelus’ – – ’Lipun kunnioitus’, ’Uskollisuus lipulle’.” (Kursivointi meidän.) (The Encyclopedia Americana.)

”Kristityt kieltäytyivät – – uhraamasta [Rooman] keisarin hengelle — mikä on suunnilleen samaa kuin nykyään lipuntervehtimisestä tai uskollisuusvalan toistamisesta kieltäytyminen.” (Daniel P. Mannix, Those About to Die [1958], s. 135.)

Kuten sanottu, Jehovan todistajat eivät halua osoittaa epäkunnioitusta millekään hallitukselle tai vallanpitäjille kieltäytyessään tervehtimästä lippua. He vain eivät halua palvoen kumartaa tai tervehtiä valtion vertauskuvaa. He katsovat asenteensa olevan samanlainen kuin oli Raamatun ajan kolmella nuorella heprealaismiehellä, jotka kieltäytyivät kumartamasta Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin toimesta Duran tasangolle pystytettyä kuvapatsasta  (Danielin 3. luku). Vaikka siis muut tervehtivät lippua ja vannovat sille uskollisuutta, Jehovan todistajien lapsia on opetettu noudattamaan Raamatun avulla valmennettua omaatuntoaan. Sen vuoksi he hiljaa ja kunnioittavasti pidättyvät osallistumasta sellaisiin seremonioihin. Samasta syystä todistajalapset eivät myöskään laula eivätkä soita kansallislauluja.

Useimmissa maissa kunnioitetaan nykyään vanhempien oikeutta antaa lapsilleen vakaumuksensa mukaista uskonnonopetusta. Kaikki uskonnot kannattavat tuota oikeutta, ja sitä valaisee katolisessa kirkossa edelleen voimassa oleva kanoninen laki: ”Koska vanhemmat ovat antaneet lapsilleen elämän, heillä on hyvin vakava velvollisuus opettaa näitä ja oikeus tehdä niin; sen vuoksi on pääasiassa kristittyjen vanhempien asia antaa lapsilleen kirkon oppien mukaista kristillistä opetusta.” (Säädös 226.)

Jehovan todistajat eivät pyydä enempää. Huolehtivina vanhempina he yrittävät juurruttaa lapsiinsa oikeita kristillisiä arvoja sekä opettaa heitä rakastamaan lähimmäistään ja kunnioittamaan toisten omaisuutta. He haluavat seurata apostoli Paavalin neuvoa, jonka hän antoi Efesoksen kristityille: ”Vanhemmat, älkää kohdelko lapsianne niin, että he vihastuvat. Sen sijaan kasvattakaa heitä kristillisen kurin ja opetuksen avulla.” (Efesolaisille 6:4, Today’s English Version.)

Joissakin perheissä vain toinen vanhemmista on Jehovan todistaja. Sellaisissa tilanteissa todistajapuolisoa kannustetaan tunnustamaan, että myös hänen puolisollaan on oikeus opettaa lapsiaan oman uskonnollisen vakaumuksensa mukaan. Lapsille  on tuskin lainkaan haittaa siitä, että he ovat alttiina erilaisille uskonnollisille näkemyksille. * Käytännössä kaikkien lasten on ratkaistava itse, minkä uskonnon he valitsevat. Kaikki lapset eivät tietenkään noudata vanhempiensa uskonnollisia periaatteita, ovat nämä sitten Jehovan todistajia tai eivät.

Sinun on myös hyvä tietää, että Jehovan todistajat pitävät yksilön kristillistä omaatuntoa erittäin tärkeänä (Roomalaiskirjeen 14. luku). Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen vuonna 1989 hyväksymässä Lapsen oikeuksien sopimuksessa tunnustetaan, että lapsella on oikeus ”ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen” sekä oikeus ”vapaasti ilmaista – – näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon.”

Ei ole olemassa kahta täysin samanlaista lasta. Voit sen vuoksi hyvällä syyllä varautua siihen, että nuoret todistajat tai muut oppilaat tekevät koulussa hieman erilaisia ratkaisuja joidenkin toimintojen ja tehtävien suhteen. Olemme varmoja myös siitä, että sinäkin hyväksyt omantunnonvapautta koskevan periaatteen.