YHDYSVALTAIN mielenterveysinstituutti julkaisi erään sellaisen tutkimuksen tulokset, joka koski menestyksellisinä pidettyjä vanhempia. Sellaisiksi luokiteltiin vanhemmat, joiden yli 21-vuotiaat lapset ”olivat kaikki tuotteliaita aikuisia, jotka sopeutuivat ilmeisen hyvin yhteiskuntaamme”. Näiltä vanhemmilta kysyttiin, mikä on paras neuvo, minkä he voisivat oman kokemuksensa perusteella  antaa toisille vanhemmille. Eniten annettiin seuraavanlaisia vastauksia: anna paljon rakkautta, oikaise rakentavasti, viettäkää aikaa yhdessä, opeta lapsesi erottamaan oikea väärästä, kehitä molemminpuolista kunnioitusta, kuuntele todella heitä, älä saarnaa vaan anna ohjausta, ole realistinen.

Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka työskentelevät tuottaakseen sopeutuvia nuoria aikuisia. Myös opettajat ovat avainasemassa. Muuan kokenut koulun opinto-ohjaaja huomautti: ”Koulujen antaman opetuksen päätavoite on tukea vanhempia sellaisten vastuuntuntoisten nuorten aikuisten tuottamisessa, jotka ovat hyvin kehittyneitä älyllisesti, fyysisesti ja tunneperäisesti.”

Vanhemmilla ja opettajilla on siis yhteinen päämäärä: tuottaa nuoria, joista tulee myöhemmin kypsiä, tasapainoisia aikuisia, jotka nauttivat elämästä ja kykenevät löytämään paikkansa omassa yhteiskunnassaan.

Ongelmia kuitenkin syntyy, kun vanhemmat eivät ole yhteistyössä opettajien kanssa. Jotkut vanhemmat esimerkiksi suhtautuvat lastensa koulunkäyntiin täysin välinpitämättömästi; toiset koettavat kilpailla opettajien kanssa. Eräässä ranskalaisessa lehdessä sanottiin siitä näin: ”Opettaja ei ole enää laivan ainoa kapteeni. Vanhemmat, joille heidän lastensa menestymisestä on tullut pakkomielle, tutkivat pikkutarkasti koulukirjoja, tuomitsevat ja kritisoivat opetusmenetelmiä sekä reagoivat heti jälkeläistensä ensimmäiseen huonoon arvosanaan.” Se voi merkitä tunkeutumista opettajan valta-alueelle.

Jehovan todistajien mielestä heidän lapsiaan palvellaan paremmin, jos vanhemmat ovat yhteistoiminnassa opettajien kanssa ja osoittavat aktiivisesti ja hyödyllisellä tavalla kiinnostusta lastensa koulunkäyntiin. He uskovat sellaisen yhteistoiminnan olevan erityisen tärkeää, koska opettajan työ on käynyt kaiken aikaa vaikeammaksi.

Koska koulut ovat osa yhteiskuntaa ja heijastavat sitä, ne eivät ole suojassa yhteiskunnan yleisiltä ongelmilta. Sosiaaliset ongelmat ovat pahentuneet vuosien mittaan nopeasti. The New York Times -sanomalehdessä kerrottiin erään amerikkalaiskoulun tilanteesta seuraavasti: ”Oppilaat nukkuvat luokassa, he uhkailevat toisiaan käytävillä, jotka on töhritty graffiteilla, he halveksivat hyviä oppilaita. – – Lähes kaikki oppilaat painivat sellaisten ongelmien kanssa kuin miten saada lapset hoidettua tai tulla toimeen vankilassa olevien vanhempien kanssa tai miten selviytyä jengien väkivallasta. Joka päivä melkein viidesosa oppilaista on poissa koulusta.”

Erityisen hälyttävä kansainvälinen  ongelma on lisääntyvä kouluväkivalta. Satunnaiset tappelunnujakat, joissa tönitään ja tuupitaan, ovat vaihtuneet rutiiniluonteisiksi ammuskeluiksi ja puukotuksiksi. Aseet ovat yleistyneet ja hyökkäykset koventuneet samalla kun lapset turvautuvat väkivaltaan yhä herkemmin ja yhä nuorempina.

Kaikissa maissa olosuhteet eivät tietenkään ole näin synkät. Mutta monet opettajat eri puolilla maailmaa ovat joutuneet sen tilanteen eteen, josta kirjoitettiin ranskalaisessa Le Point -viikkolehdessä: ”Opettajaa ei enää kunnioiteta; hänellä ei ole auktoriteettia.”

Tällainen auktoriteetin kunnioituksen puute asettaa kaikki lapset todelliseen vaaraan. Siksi Jehovan todistajat yrittävät kehittää lapsissaan tottelevaisuutta ja kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan — ominaisuuksia, jotka usein puuttuvat kouluelämästä nykyään.