Mitä he uskovat?
Mitä he uskovat?
Jehovan todistajat uskovat Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, Jehovaan, taivaitten ja maan Luojaan. Jo meitä ympäröivän maailmankaikkeuden monimutkaisesti suunnitellut ihmeet puhuvat järkevällä tavalla sen puolesta, että suunnattoman älykäs ja voimallinen Luoja on ne valmistanut. Samoin kuin miesten ja naisten työt heijastavat heidän ominaisuuksiaan, niin myös Jehova Jumalan. Raamattu sanoo, että ”hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty”. Äänettömällä tavallaan sanoitta myös ”taivaat julistavat Jumalan kunniaa”. – Roomalaisille 1:20; Psalmi 19:2–5.
Ihmiset eivät muovaile saviastioita tai valmista televisiovastaanottimia ja tietokoneita tarkoituksetta. Maapallo ja sen kasvi- ja eläinmaailma ovat monin verroin ihmeellisemmät. Ihmisruumiin rakenne biljoonine soluineen ylittää ymmärryksemme – aivotkin, joilla me ajattelemme, ovat käsittämättömän hämmästyttävät! Jos ihmisillä on tarkoitus, kun he tekevät suhteellisen vaatimattomia keksintöjään, niin totisesti Jehova Jumalalla on ollut tarkoitus hänen tehdessään kunnioitusta herättäviä luomistöitä! Sananlaskujen 16:4 vakuuttaa, että näin todella on: ”Kaiken on Herra tehnyt määrätarkoitukseen.”
Jehova on tehnyt maapallon määrätarkoitusta varten, kuten hän ilmaisi ensimmäiselle ihmisparille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa – – ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” (1. Mooseksen kirja 1:28) Koska he tulivat tottelemattomiksi, niin he eivät voineet täyttää maata vanhurskailla perheillä, jotka olisivat rakkaudellisesti pitäneet huolta maasta ja sen kasveista ja eläimistä. Mutta heidän epäonnistumisensa ei tee tyhjäksi Jehovan tarkoitusta. Tuhansia vuosia myöhemmin kirjoitettiin: ”Jumala – joka on valmistanut maan – –, ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti.” Sitä ei tuhota, vaan ”maa pysyy iäti”. (Jesaja 45:18; Saarnaaja 1:4) Jehovan alkuperäinen maata koskeva tarkoitus tulee toteutumaan, sillä hän vakuuttaa meille: ”Minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.” – Jesaja 46:10.
Siksi Jehovan todistajat uskovat, että maa pysyy ikuisesti ja että kaikki ihmiset, elävät ja kuolleet, jotka sopivat Jehovan tarkoitukseen maan kaunistamiseksi ja asuttamiseksi, voivat elää siinä ikuisesti. Kaikki ihmiset ovat perineet epätäydellisyyden Aadamilta ja Eevalta ja ovat siksi syntisiä. (Roomalaisille 5:12) Raamattu sanoo meille: ”Synnin maksama palkka on kuolema.” ”Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Roomalaisille 6:23; Saarnaaja 9:5; Hesekiel 18:4, 19) Miten he sitten voivat elää uudelleen ja nauttia maallisista siunauksista? Vain Kristuksen Jeesuksen lunastusuhrin ansiosta, sillä hän sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, on tuleva elämään, vaikka hän kuoleekin.” ”Kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” – Johannes 11:25; 5:28, 29; Matteus 20:28.
Miten tämä tulee tapahtumaan? Se on selitetty siinä ”valtakunnan hyvässä uutisessa”, jota Jeesus alkoi julistaa ollessaan maan päällä. (Matteus 4:17–23) Mutta nykyään Jehovan todistajat saarnaavat tätä hyvää uutista hyvin erikoisella tavalla.
[Taulukko s. 13]
MITÄ JEHOVAN TODISTAJAT USKOVAT
HEIDÄN KÄSITYKSENSÄ RAAMATULLINEN PERUSTE
Raamattu on Jumalan sana 2. Tim. 3:16, 17;
ja on totuus 2. Piet. 1:20, 21; Joh. 17:17
Raamattu on luotettavampi Matt. 15:3; Kol. 2:8
kuin perinne
Jumalan nimi on Jehova Ps. 83:19; Jes. 26:4; 42:8;
2. Moos. 6:3; UM
Kristus on Jumalan Poika Matt. 3:17; Joh. 8:42; 14:28; 20:17;
ja on Jumalaa alempi 1. Kor. 11:3; 15:28
Kristus oli ensimmäinen Kol. 1:15; Ilm. 3:14
Jumalan luomistöistä
Kristus kuoli paalussa, Gal. 3:13; Apt. 5:30
ei ristillä
Kristuksen ihmiselämä annettiin Matt. 20:28; 1. Tim. 2:5, 6;
lunnaiksi tottelevaisten Tiit. 2:14; 1. Piet. 2:24
ihmisten puolesta
Kristuksen yksi uhri Room. 6:10; Hepr. 9:25–28
oli riittävä
Kristus herätettiin kuolleista 1. Piet. 3:18; Room. 6:9;
kuolemattomana henkipersoonana Ilm. 1:17, 18
Kristus on läsnä henkiolentona Joh. 14:19; Matt. 24:3;
Kristuksen alaisuudessa oleva Jes. 9:5, 6; 11:1–5;
Valtakunta hallitsee maata Dan. 7:13, 14; Matt. 6:10
vanhurskaudessa ja rauhassa
Valtakunta tuo ihanteelliset Ps. 72:1–4;
elinolot maan päälle Ilm. 7:9, 10, 13–17; 21:3, 4
Maata ei milloinkaan tuhota Saarn. 1:4; Jes. 45:18; Ps. 78:69
tai autioiteta
Jumala hävittää nykyisen Ilm. 16:14, 16; Sef. 3:8;
asiainjärjestelmän Dan. 2:44; Jes. 34:2
Har-Magedonin taistelussa
Pahat hävitetään ikuisiksi ajoiksi Matt. 25:41–46; 2. Tess. 1:6–9
Jumalan hyväksymät ihmiset Joh. 3:16; 10:27, 28; 17:3;
saavat ikuisen elämän Mark. 10:29, 30
Vain yksi tie johtaa elämään Matt. 7:13, 14; Ef. 4:4, 5
Me elämme nyt ’lopun ajassa’ Matt. 24:3–14; 2. Tim. 3:1–5;
Ihmisen kuolema johtuu Room. 5:12; 6:23
Aadamin synnistä
Kuolemassa ihmissielu Hes. 18:4; Saarn. 9:10;
lakkaa olemasta Ps. 6:6; 146:4; Joh. 11:11–14
Helvetti (tuonela) on Job 14:13; Ilm. 20:13, 14;
ihmiskunnan yhteinen hauta Vanha ja Uusi KR
Kuolleiden toivo on ylösnousemus 1. Kor. 15:20–22;
Aadamilta periytyvä kuolema lakkaa 1. Kor. 15:26; Ilm. 21:4;
Ainoastaan 144000 käsittävä Luuk. 12:32; Ilm. 14:1, 3;
pieni lauma menee taivaaseen 1. Kor. 15:40–53; Ilm. 5:9, 10
ja hallitsee Kristuksen kanssa
Nuo 144000 ovat syntyneet 1. Piet. 1:23; Joh. 3:3;
uudelleen Jumalan hengellisiksi Ilm. 7:3, 4
pojiksi
Uusi liitto tehty hengellisen Jer. 31:31; Hepr. 8:10–13
Israelin kanssa
Kristuksen seurakunta on Ef. 2:20; Jes. 28:16;
rakennettu hänen itsensä Matt. 21:42
muodostamalle perustalle
Rukoukset tulee osoittaa Joh. 14:6, 13, 14; 1. Tim. 2:5
vain Jehovalle Kristuksen
kautta
Kuvia ei tule käyttää 2. Moos. 20:4, 5; 3. Moos. 26:1;
palvonnassa 1. Kor. 10:14; Ps. 115:4–8
Spiritismiä tulee karttaa 5. Moos. 18:10–12; Gal. 5:19–21;
Saatana on maailman näkymätön 1. Joh. 5:19; 2. Kor. 4:4;
hallitsija Joh. 12:31
Kristityn ei tule osallistua 2. Kor. 6:14–17; 11:13–15;
ekumeenisiin liikkeisiin Gal. 5:9; 5. Moos. 7:1–5
Kristityn tulee pysyä erossa Jaak. 4:4; 1. Joh. 2:15;
maailmasta Joh. 15:19; 17:16
Kaikkia ihmisten lakeja, Matt. 22:20, 21;
jotka eivät ole ristiriidassa 1. Piet. 2:12; 4:15
Jumalan lakien kanssa,
tulee totella
Veren ottaminen elimistöön 1. Moos. 9:3, 4; 3. Moos. 17:14;
suun tai verisuonien kautta Apt. 15:28, 29
on vastoin Jumalan lakeja
Raamatun moraalilakeja 1. Kor. 6:9, 10; Hepr. 13:4;
tulee totella 1. Tim. 3:2; Sananl. 5:1–23
Sapatin vietto annettiin 5. Moos. 5:15; 2. Moos. 31:13;
vain juutalaisille, ja se Room. 10:4; Gal. 4:9, 10;
päättyi Mooseksen lain mukana Kol. 2:16, 17
Pappisluokka ja uskonnolliset Matt. 23:8–12; 20:25–27;
arvonimet ovat sopimattomia Job 32:21, 22
Ihminen ei ole kehityksen Jes. 45:12; 1. Moos. 1:27
vaan luomisen tulos
Kristus antoi esimerkin 1. Piet. 2:21; Hepr. 10:7;
seurattavaksi Jumalan Joh. 4:34; 6:38
palvelemisessa
Täydellinen upotuskaste Mark. 1:9, 10; Joh. 3:23;
vertauskuvaa vihkiytymistä Apt. 19:4, 5
Kristityn tulee todistaa Room. 10:10; Hepr. 13:15;
julkisesti Raamatun totuudesta Jes. 43:10–12
[Kuva s. 12]
MAA . . . jonka Jehova on luonut . . . ja josta ihminen huolehtii . . . on ikuisesti asuttu
[Lähdemerkintä]
Valokuva: NASA