Maailmanlaajuinen raportti

Afrikka

KUIVUUDESTA, nälänhädästä, korkeasta inflaatiosta, kielloista ja uskonnollisesta vastustuksesta huolimatta ovat afrikkalaiset veljemme tehneet uskollisesti juuri niin kuin sanotaan psalmissa 105:1: ”Kiittäkää Herraa [”Jehovaa”, UM], julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa.” Heidän intonsa on osoittautunut hyvin tarttuvaksi.

Kaksi Beninissä asuvaa veljeä iloitsi saadessaan määräyksen erikoistienraivaajiksi maan syrjäiseen osaan. Heidän alueellaan ei ollut valtakunnansaleja, kokouksia eikä muita Jehovan todistajia. Kun kaksi viikkoa oli kulunut, he päättelivät: ”Ei kukaan voi tulla kokouksiin, jos ei ole paikkaa, mihin kutsua heitä.” Sen vuoksi he alkoivat pitää kaikki viisi kokousta. Ensimmäisen kuukauden lopulla niissä rupesi käymään kaksi kiinnostunutta. Kahden kuukauden kuluttua tienraivaajat huomasivat tarpeelliseksi rakentaa valtakunnansalin. Yksi kiinnostunut lahjoitti maapalstan, ja toinen antoi rakennustarvikkeita. Kolmen viikon kuluttua erikoisesitelmään tuli 40 henkeä, vaikka valtakunnansali ei ollutkaan vielä aivan valmis. Muistonvietossa oli läsnä 71 henkeä, ja myöhemmin tuossa kuussa  sisään ahtautui 113 henkeä kuulemaan kierrosvalvojan esitelmää. Ja kaikki tämä tapahtui vain viidessä kuukaudessa!

Monet ihmiset ovat hämmästyksissään nähdessään Jehovan todistajien työskentelevän yhdessä valtakunnansalihankkeissa. Muuan Etelä-Afrikassa toimiva roomalaiskatolinen pappi myönsi: ”Olen käynyt Vatikaanissa, mutten ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Kaikkiin rotuihin kuuluvat ihmiset työskentelevät yhdessä yksimielisesti. Valkoihoiset tulevat mustien asuma-alueelle rakentamaan mustille oman henkensä uhalla, sillä valkoihoisten kimppuun hyökätään noilla alueilla.”

Jehova ilahtuu pyytäessämme hänen siunaustaan palveluksellemme. Jos kuitenkin haluamme saada tuon siunauksen, hän odottaa meidän menevän eteenpäin uskossa ja todistavan halumme laajentaa palvelustamme. Muuan Nigeriassa asuva todistaja kertoo, miten tämä toteutui hänen kohdallaan: ”Ollessani tienraivaajien palveluskoulussa elokuussa 1988 meille puhuttiin palvelemisesta alueilla, joilla tarvitaan kipeästi julistajia. Aloin säästää rahaa muuttoa varten ja suunnittelin sanovani itseni irti töistä maaliskuussa 1989. Menin esimieheni puheille, ja vaikka minulle oli tarjottu ylennystä, kerroin suunnittelevani muuttoa maaseudulle saarnaamaan. Hän sanoi: ’Et tiedä, mitä teet. Siitä ei hyvää seuraa. Ajattele vielä asiaa.’

”Tultuani kotiin panin kaksi henkilökorttiani pöydälle – toinen oli tienraivaajan kortti ja toinen työpaikan kortti. Arvioin niitä molempia. Mieleeni muistui psalmin 90 jae 10, jossa sanotaan ihmisen elävän keskimäärin 70-vuotiaaksi, enintään 80-vuotiaaksi. Olin tuolloin 30-vuotias, joten laskin minulla olevan jäljellä enää 40 vuotta. Kerroin vuosituloni 40:llä ja huomasin, ettei loppusumma riittänyt edes auton ostamiseen! Ajattelin, ettei tämä työ johtanut mihinkään. Menin takaisin esimieheni luo ja jätin eroanomukseni. Hän sanoi: ’Olet järjiltäsi. Sinä kuolet nälkään.’ Olen sen jälkeen palvellut kolmella eri alueella ja saanut ilokseni olla perustamassa kahta seurakuntaa. Kun tapasin hiljattain entisen esimieheni, hän sanoi ensimmäiseksi: ’Sinä petkutit minua. Sanoit ettet saisi palkkaa, mutta sinähän näytät voivan todella hyvin!’”

 Zairessa todistettiin palvelusvuonna 1992 enemmän kuin koskaan aiemmin. Poliittinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen kuohunta ei estänyt yli 67000:ta nöyrää julistajaa saarnaamasta ahkerasti hyvää uutista ja tekemästä opetuslapsia. Se että raamatuntutkisteluja on yli 140000 ja muistonvietossa oli läsnä lähes 300000 henkeä, todistaa kasvun mahdollisuudesta. Vaikka korkea inflaatio ja siviilien väliset yhteenotot ovat aiheuttaneet vaikeuksia zairelaisille veljillemme, voitiin syyskuussa 1991 todistaa kuitenkin paljon puhuvalla tavalla, kun ryöstely pääsi erään kapinan johdosta valloilleen suurissa asutuskeskuksissa. Tuhannet ”kristityt”, jotka olivat käyneet kirkossa sunnuntaina, kahmivat maanantaina ja tiistaina itselleen kuumeisesti kaikkea mahdollista varastettavaa. He jopa lähettivät lapsensa monille ryöstöretkille näpistämään jotain kotiin tuotavaksi. Monet panivat merkille, että heidän papeillaan oli ryöstelyn jälkeen uusia vaatteita ja taloustavaroita. Jehovan todistajat eivät kuitenkaan osallistuneet rosvoamiseen eivätkä ottaneet vastaan varastettua tavaraa. Eräs opettaja kysyi luokaltaan Simfon kylässä Shabassa, mitkä uskonnot eivät olleet ottaneet osaa ryöstelyyn. ”Jehovan todistajat”, kuului vastaus kuin yhdestä suusta. ”He eivät edes syö varastettua ruokaa.”

Kirja Ihmiskunta etsii Jumalaa on otettu hyvin vastaan Norsunluurannikolla. Eräs tuossa maassa asuva sisar kertoo: ”Ollessani johtamassa raamatuntutkistelua oppilaani kysyi: ’Miksi on niin monia uskontoja, vaikka on vain yksi Luoja?’ Tarjosin hänelle kirjaa Ihmiskunta etsii Jumalaa. Hän oli hyvin hämmästynyt jo silmäiltyään sen sisällysluetteloa. Sitten hän huudahti: ’Te Jehovan todistajat osaatte vastata kaikkiin kysymyksiin, ja luulen, että teillä on myös totuuden avain. Minun olisi kuitenkin liian vaikeaa elää sen mukaisesti, koska siihen liittyy niin paljon lakeja.’ Kiinnitin huomiota 1. Johanneksen kirjeen 5:3:een, jossa sanotaan, etteivät Jehovan ’käskyt ole rasittavia’, ja lisäsin, että Jehova antoi meille lakeja fyysiseksi ja hengelliseksi hyvinvoinniksemme. Vakuutin hänelle: ’Jos tutkit Raamattua perusteellisesti, huomaat Jumalan lakien arvon.’  Hän jatkoi tutkimistaan ja osoittaa nyt todellista arvostusta totuutta kohtaan.”

Afrikkalaisilla Jehovan todistajilla on erityinen syy kiittää Jehovaa. Heidän työtään koskeneet lailliset rajoitukset poistettiin Etiopiassa, Ghanassa, Keniassa, Kongossa, Ruandassa, Sambiassa ja Togossa. Veljiemme on nyt paljon helpompi saarnata Valtakuntaa. Jehova todellakin ”painaa alas vankiloiden salvat”, jotta vilpitönsydämiset ihmiset voisivat tulla hänen järjestöönsä (Jes. 43:14, UM).

Eräässä noista maista asuva veli palveli aikanaan kierros- ja piirityössä mutta keskeytti sen voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Ainoastaan yksi hänen sukulaisensa oli kastettu tuohon aikaan, mutta nyt kasteella on käynyt neljä muutakin. Eräs heistä pahoitteli: ”Olisinpa tullut totuuteen aiemmin, niin olisin voinut huolehtia isästä ja äidistä ja sinä olisit voinut jatkaa matkatyössä.” Veli vastasi: ”Vaikka olenkin taas kotikylässäni, olen tyytyväinen ja onnellinen nähdessäni sukulaisteni omaksuvan totuuden.”

Eräässä toisessa maassa asuva veli ei voinut osallistua täysin teokraattiseen toimintaan vartijan työnsä vuoksi. Saatuaan kerran lomarahansa hän huomasi kassanhoitajan antaneen hänelle kaksinkertaisen summan. Veli tietysti huomautti siitä kassanhoitajalle ja palautti ylimääräisen rahan. Kassanhoitaja kertoi tapauksesta esimiehelle, joka kirjoitti veljelle todistuksen tämän rehellisyydestä ja liitti sen myös yhtiön asiakirjoihin. Jonkin ajan kuluttua yhtiö etsi kirjanpitäjää, ja kolmisenkymmentä työntekijää haki tuota paikkaa. Useimmat hakijat olivat erittäin päteviä ja heillä oli vaikutusvaltaisia tukijoita yhtiössä. Käydessään läpi hakupapereita esimies huomasi, että veljellämme oli kirjanpitäjän koulutus, vaikka hänet oli palkattu vartijaksi. Muistaessaan veljen rehellisyyden lomaraha-asiassa esimies palkitsi hänet ottamalla hänet yhtiön kirjanpitäjäksi. Nyt veljen ei enää tarvinnut työskennellä yövuorossa ja hänellä oli enemmän aikaa teokraattiseen toimintaan, minkä lisäksi hän sai paremman palkan ja muita etuja.

 Aasia

”HERRA [”Jehova”, UM] on Jumala, ja hän antoi valon meille loistaa.” (Ps. 118:27.) Jehovalta tuleva valo on tosiaan loistanut kirkkaasti hänen kansansa yllä eri puolilla Aasiaa.

Saavuttuaan linja-autolla eräälle Intiassa sijaitsevalle koskemattomalle alueelle muuan tienraivaajapariskunta istahti teelle ennen lähtöään talosta-taloon-palvelukseen. Teetä siemaillessaan tienraivaajat todistivat teehuoneen omistajalle ja aloittivat raamatuntutkistelun hänen ja hänen kahden poikansa kanssa. Naisen aviomies vastusti aluksi tutkimista mutta tuli jonkin ajan kuluttua itsekin tutkistelun mukaan. Sitten heidän vanhin tyttärensä muutti takaisin kotiin. Ensi alkuun hän vastusti todistajien opetuksia ja tutkistelua, mutta lopulta hänkin liittyi siihen mukaan. Paikalliset kirkot eivät pitäneet siitä, mitä tässä perheessä tapahtui. Ne yhdistivät voimansa painostaakseen perhettä lopettamaan tutkimisen ja järjestivät perheen teehuoneen eteen seitsenpäiväisen kokouksen, jonka aikana niiden papit hyökkäsivät suullisesti Jehovan todistajia vastaan puhujakorokkeelta.

Kirkkojen vastustus johti kuitenkin päinvastaisiin tuloksiin. Kiinnostus totuutta kohtaan levisi pian joka puolelle  naapuristoa, ja uudet perheet alkoivat tutkia tienraivaajien kanssa. Kun tällä alueella järjestettiin seurakunnan kirjantutkistelu, ensimmäiseen kokoukseen tuli 43 henkeä. Eräs perhe, johon kuului joitakuita erotettuja, tuli jälleen seurakunnan yhteyteen, ja suureksi iloksi erotetut otettiin takaisin. Tämä perhe malttoi tuskin odottaa, että alueelle saataisiin valtakunnansali. Siksi se lahjoitti pienen maapalstan, jolle olikin kohta rakennettu sali. Viime vuoden piirikonventissa meni kasteelle 12 henkeä tältä alueelta. Ja tämä kaikki alkoi siitä, että yhdessä teehuoneessa todistettiin vapaamuotoisesti!

Muuan Koreassa asuva sisar oli tutkinut Raamattua erään nimekkään runoilijan kanssa, mutta koska miehen kannattaman buddhalaisen filosofian mukaan Buddha on Jeesusta korkeampi, tämä lopetti tutkimisen. Kun kirjaa Suurin ihminen joka koskaan on elänyt tarjottiin kenttäpalveluksessa, tuo todistaja kävi uudelleen hänen luonaan ja esitteli kirjan hienovaraisesti. Hänen yllätyksekseen mies otti kirjan. Seuraavalla käynnillä kävi ilmi, että tämä oli paitsi lukenut sen kannesta kanteen myös hyvin innostunut lukemastaan. Hän sanoi, että ihmisfilosofia koskettaa vain päätä, mutta kertomus Jeesuksesta koskettaa sekä päätä että sydäntä. Jeesuksen elämäkerta ja hänen opetuksensa olivat tehneet mieheen syvän vaikutuksen. Hän pyysi sisarta kertomaan lisää Jeesuksesta, ja niin raamatuntutkistelu jatkui ja on edistynyt hyvin.

Tel Avivissa Israelissa sijaitsevan haaratoimiston valtakunnansali oli palvelusvuoden lopussa yhä suljettu kaupungin määräyksestä; määräyksen takana olivat ortodoksiset ryhmät, jotka olivat painostaneet viranomaisia poliittisesti. Haaratoimisto on valittanut määräyksestä ja toivoo saavansa piakkoin suotuisan päätöksen.

Valtakunnan hyvä uutinen saa jatkuvasti vastakaikua sodan uuvuttamassa Libanonissa. Eräs uskollinen, iäkäs Jehovan todistaja kuoli 85-vuotiaana. Hän oli ollut totuudessa 1940-luvulta lähtien ja kuului Bekaan alueella asuvaan suureen sukuun. Monet hänen sukulaisistaan, varsinkin sen vanhemmat jäsenet,  pitivät kiinni vahvoista uskonnollisista ja yhteiskunnallisista perinteistä. Tuon miehen poika, joka oli todistaja niin ikään, selitti isänsä viimeisen toiveen olleen tulla haudatuksi sukuhautaan. Tilaisuudessa ei kuitenkaan saisi olla sellaisia uskonnollisia menoja, jotka olisivat ristiriidassa isän kristillisten uskomusten kanssa. Suku suostui pyyntöön pojan kunnioittavan asenteen vuoksi huolimatta joidenkin sukulaisten ankarasta vastustuksesta. Hautajaispäivänä oli kylmä ja satoi lunta. Kylän ja veljen kodin väliset tiet olivat tukossa, ja sukulaiset aurasivat viiden kilometrin matkan raivaustraktorilla. Tuossa surullisessa tilaisuudessa pidettiin lohduttava puhe ja jaettiin 400 ylösnousemustoivosta kertovaa traktaattia. Ne sukulaiset, joilla oli sama usko ja vakaumus ylösnousemuksesta kuin tuolla vanhalla veljellä, todistivat huomattavalla tavalla monille alueen ihmisille.

Thaimaasta tuleva kokemus todistaa Jumalan sanan voimasta muuttaa ihmisiä. Muuan tienraivaajasisar johti raamatuntutkistelua kauneushoitolassa sen omistajalle ja yhdelle hänen asiakkaalleen. Kun tuli puhetta perhe-elämästä ja hyvästä moraalista, asiakas ei näyttänyt pitävän siitä ja lähti pois tutkistelusta. Jonkin ajan kuluttua hän uskoutui tienraivaajalle sanoen tuntevansa itsensä liian epäpuhtaaksi voidakseen tutkia Raamattua, sillä hän oli ollut lesbolainen seitsemän vuotta. Tienraivaaja kiinnitti Jesajan 1:18:n perusteella huomiota siihen, että Jehova antaa anteeksi tietämättömyydessä tehdyt synnit. Nainen jatkoi tutkisteluaan, lopetti moraalittoman suhteensa ja meni myöhemmin naimisiin. Hänet ja hänen miehensä on nyt molemmat kastettu. Kolme hänen sukulaistaan pani merkille hänen tekemänsä muutokset ja alkoi tutkia. Yksi heistä on jo käynyt kasteella.

Veljet ovat ponnistelleet kovasti Japanissa kertoakseen Valtakunnan hyvää uutista koko maassa. Kun vapaita alueita oli käyty läpi kesällä 1991, jäljelle jäi vielä 257 seurakunnille määräämätöntä kaupunkia ja kylää, joissa asui yhteensä 1284300 henkeä. Kaikki nuo alueet oli kuitenkin määrätty  seurakunnille maaliskuun 1992 loppuun mennessä. Vapaata aluetta ei ole nykyään enää lainkaan. Kun ensimmäisten lähetystyöntekijöiden saapumisesta Japaniin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949 on nyt kulunut 43 vuotta, Jehovan todistajat käyvät koko Japanin alueen läpi säännöllisesti. Lisäksi haaratoimisto on vuodesta 1989 lähtien kannustanut joka vuosi lisäämään huhtikuun toimintaa. Tuona vuonna saavutettua kaikkien aikojen osa-aikaisten tienraivaajien huippua ei kuitenkaan ollut ylitetty sen jälkeen. Tänä vuonna saatu uusi huippu, 46787 osa-aikaista tienraivaajaa, on runsaat 5000 tienraivaajaa suurempi kuin edellinen huippu. Kun tähän lukuun lisätään huhtikuun 50395 vakituista tienraivaajaa sekä erikoistienraivaajat, niin huomataan, että johonkin tienraivauksen muotoon osallistui tuossa kuussa 98313 henkeä – hämmästyttävät 59 prosenttia kaikista julistajista! Monet nuoret palvelivat osa-aikaisina tienraivaajina. Yksi heistä oli 15-vuotias hokkaidolainen veli, joka kävi uskollisesti uudelleen tapaamiensa ihmisten luona ja alkoi huhtikuussa tutkia kolmen aikuisen kanssa.

Hongkong liitetään Kiinaan vuonna 1997, ja lähtölaskennan edetessä poliittinen ja taloudellinen tilanne herättää levottomuutta ja huolta alueen tulevaisuudesta. On ilo nähdä, että Jehovan todistajat säilyttävät tuollaisessa ilmapiirissä kristillisen tyyneytensä ja ahkeroivat Jehovan palveluksessa. Mihin tällainen uurastus on johtanut? Jälleen yhteen suurenmoiseen teokraattisen toiminnan vuoteen, haaratoimiston historian iloisimpaan ja hedelmällisimpään palvelusvuoteen. Esimerkiksi haaratoimistossa pidettiin alkuvuodesta hallintoelimen ohjauksessa kokous, jossa oli edustajia neljästä muusta tuon alueen haaratoimistosta ja jonka tarkoituksena oli koordinoida paremmin kiinankielisten julkaisujen valmistaminen. Sen johdosta voivat lukutaitoiset kiinalaiset lukea nyt kirjallisuuttamme sekä yksinkertaistetuilla että perinteisillä kirjoitusmerkeillä. Lisäksi kaikki Kiinassa olevat veljemme ja sisaremme olivat tämän raportin kirjoitushetkellä päässeet pois vankilasta, vaikka heidän toimintaansa rajoitetaankin edelleen.

 Eurooppa

”HERRA on korkea yli kaikkien pakanakansain, yli taivasten kohoaa hänen kunniansa.” (Ps. 113:4.) Jehovan kansa elää Euroopassa hyvin monenlaisissa oloissa raa’asta sisällissodasta, nälästä ja uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta suhteelliseen aineelliseen hyvinvointiin ja välinpitämättömyyteen. Silti he kiinnittävät uskollisesti hengelliset silmänsä Jehovaan.

Eräs Puolassa asuva nuori Jehovan todistaja halusi kovasti puhua totuudesta koulutovereilleen. Hän kertoi luokalleen ristin alkuperästä. Useimmat oppilaat tulivat sen johdosta siihen tulokseen, ettei ristiä tule palvoa. Pappi nousi kuitenkin vastahankaan. Oppilaiden vanhemmat kutsuttiin kouluun, missä pappi yritti tahrata todistajien hyvän maineen. Vastaukseksi tähän sanalliseen hyökkäykseen muuan äiti nousi ylös ja kertoi, että hänen poikansa oli ennen tupakoinut mutta oli lopettanut sen alettuaan tutkia todistajien kanssa. Erään toisen kerran koulussa heräsi keskustelua kolminaisuusopista. Papista oli vaikea selittää sitä tyydyttävästi,  joten hän lupasi tuoda mukanaan toisen papin selvittämään asiaa. Todistajaoppilas ja hänen muutama kiinnostunut ystävänsä valmistautuivat hyvin raamatulliseen mittelyyn. He puolustivat menestyksellisesti Raamatun opetusta Jumalan nimestä ja osoittivat vääriksi kirkon opetukset kolminaisuudesta, Marian palvonnasta ja rististä. Luokan johtopäätös oli seuraava: ”Jos nämä katolisen uskon perusopit ovat vääriä, niin miten mahtaa olla kaiken muun laita?”

Toinen paikalla olleista papeista, joka oli katekeetta, tunnusti: ”Olette saaneet minut vakuuttumaan asiasta. Kolminaisuutta ei ole olemassakaan.” Hänen kanssaan sovittiin raamatuntutkistelusta. Myös seitsemän oppilaan kanssa alettiin tutkia, ja nuori todistaja johti kahta tutkistelua itse. He kaikki, pappi mukaan luettuna, alkoivat käydä kokouksissa. Pian pappi luopui virastaan ja jatkoi tutkimista. Kolmiyhteisen jumalan sijasta hän haluaa nyt palvella yhtä tosi Jumalaa, Jehovaa.

Useimmat Islannin Jehovan todistajat asuvat suurissa kaupungeissa. Siksi haaratoimisto on lähettänyt syrjäseuduille tienraivaajia saarnaamaan hyvää uutista. Muuan lähetystyöntekijäpariskunta on todistanut laajalti eräällä tällaisella alueella. Yksi lähetystyöntekijöiden raamatuntutkisteluoppilaista, Óskar-niminen puuseppä, pyysi heiltä ylimääräistä kirjallisuutta ennen heidän lomalle lähtöään. ”Olisi hyvä olla jotakin annettavaa, jos joku esittää kysymyksiä”, hän selitti. Pariskunta antoi hänelle pinon kirjoja, kirjasia ja lehtiä todistamista varten. Lähetystyöntekijöiden ollessa poissa Óskar paitsi levitti tätä kirjallisuutta myös meni naapurikylään saarnaamaan talosta taloon ensimmäistä kertaa elämässään. Hänen kanssaan oli siihen mennessä tutkittu vain joitakin kertoja, joskin hän oli lukenut paljon itsekseen. Saatuaan lisää valmennusta hän pätevöityi kastamattomaksi  julistajaksi ja raportoi 30 tuntia kenttäpalvelusta ensimmäisessä kuussa. Lähetystyöntekijät odottavat innokkaasti seuraavaa lomaansa: ”Kun Jehovan henki vahvistaa uusia tulokkaita, sitä ei koskaan tiedä, mitä loman aikana on tapahtunut!”

Todistustyö eteni monien vuosien ajan hitaasti Irlannissa, koska etelässä oli roomalaiskatolisella kirkolla ja pohjoisessa sekä katolisella että protestanttisella kirkolla erittäin suuri vaikutusvalta. Hengellinen kasvu on nykyään hyvässä vauhdissa alueilla, joilla ihmiset puhuvat pääasiassa iirin (gaelin) kieltä.

Kaksi tällaisella alueella Länsi-Irlannissa työskentelevää tienraivaajaa jätti vuonna 1978 yhden kirjamme Maureenille. Asia jäi sillä erää siihen. Maureenin aviomies, Paddy, kertoi vaimolleen kirjan olevan roskaa. Eräs toinen sisar tapasi Maureenin kymmenen vuotta myöhemmin ja kävi hänen luonaan yhä uudelleen vuoden aikana, vaikka matka oli pitkä eikä Maureen ollut useinkaan kotona. Yhdellä käynnillä Maureen mainitsi kuulleensa, että joku Jehovan todistaja oli pitänyt sillä seudulla iirinkielisen esitelmän, eikä hän ollut valitettavasti kuullut sitä. Hän sai tuon puheen äänitettynä. Hänen kuullessaan totuudesta äidinkielellään se näytti saavan uutta sisältöä hänen silmissään.

Maureen ja hänen miehensä Paddy alkoivat tutkia Raamattua. Kun heidät kutsuttiin illalliselle joidenkin ystävien luo, he päättivät olla puhumatta mitään oppimistaan asioista, koska he pelkäsivät sen tekevän miellyttävästä illasta nopeasti lopun. Heidän mainittuaan, etteivät he voineet viipyä kovin myöhään, toisen pariskunnan, Tonyn ja Breegen, uteliaisuus heräsi. (Paddy ja Maureen halusivat päästä kotiin kohtuullisen ajoissa, jotta he ehtisivät varmasti kokoukseen valtakunnansaliin seuraavana aamuna.) Pienen suostuttelun jälkeen he lopulta kertoivat menevänsä valtakunnansaliin.  Tony, jolla ei ollut turhia harhakuvia uskonnoista, päätti lähteä heidän mukaansa. Myöhemmin Breegekin alkoi käydä kokouksissa ja tutkia. Ei aikaakaan kun Paddy, Maureen ja kolme heidän neljästä lapsestaan sekä Tony ja Breege olivat kastamattomia julistajia. Molemmat pariskunnat on nyt kastettu. Alueella pidetään kukoistavaa seurakunnan kirjantutkistelua. Vaikka tulokset eivät aina näykään heti, niin kerran kylvetty totuuden siemen alkaa kasvaa hedelmällisessä maaperässä.

Unkarin seurakunnat rakentavat omia valtakunnansalejaan taloudellisista vaikeuksista ja niitä pahentavasta korkeasta inflaatiosta huolimatta. Kahdeksan uutta salia on nyt valmiina, ja kahdeksan muuta on tekeillä.

Vanhemmatkin julistajat tekevät osansa. ”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu; se saadaan vanhurskauden tiellä.” (Sananl. 16:31.) Muuan iäkäs veli halusi olla tehokkaampi kenttäpalveluksessa; hän ajatteli palveluksestaan puuttuvan jotakin, jos hän todisti pelkästään talosta taloon tai kadulla. Siksi hän päätti käydä pienteollisuuslaitoksissa ja muissa verstaissa, missä hän saattoi puhua totuudesta monille ihmisille samalla kertaa. Hän teki ensimmäisen käyntinsä vaatturinliikkeeseen, jossa oli 25 työntekijää. Hän kirjoittaa: ”Yrittäkääpä kuvitella, miltä tuntui, kun kaikki ompelukoneet pysähtyivät ja koko henkilökunta ympäröi minut ja pommitti minua kysymyksillä. Puhuttuani puolisen tuntia – mistä olimme sopineet esimiehen kanssa – sain levittää 25 kirjaa.” Tämän onnistuneen alun kannustamana veli meni eteenpäin kuin höyryveturi vieraillen lastentarhoissa, liikkeissä ja jopa tehtaissa. Mikä oli vuoden tulos? Hän levitti 1300 lehteä ja 600 kirjaa. Hän lopettaa raporttinsa Jesajan 40:31:n sanoihin: ”Ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.”

 Latinalainen Amerikka

”RAUHASSA minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.” (Ps. 4:9.) Latinalaisen Amerikan maissa asuvat Jehovan todistajat tuntevat, että koska Jehova on heidän Jumalansa, he voivat todellakin asua turvassa. Vaikka olot ovat joissakin maissa yhä hyvin levottomat poliittisten ja uskonnollisten yhteenottojen vuoksi, seurakunnat saavat nauttia Jumalalta tulevasta rauhasta.

Kuluneena palvelusvuonna päättyi sisällissota, joka oli repinyt El Salvadoria noin 12 vuotta. Vaikka Jehovan todistajien työ ei ole koskaan ollut kielletty, monet veljet joutuivat hirvittäviin koetuksiin ja jotkut heistä menettivät henkensä. Haaratoimiston veljet kirjoittavat: ”Kun sota on nyt päättynyt, voimme työskennellä alueilla, joilla ei ole käyty moniin vuosiin.”

Erään kaupungin lukiossa valmisteltiin viimeisen luokan päättäjäisjuhlaa. Rehtori pyysi joitakin nuoria Jehovan todistajia esittämään näytelmän ja sanoi: ”Nyt on teidän vuoronne tehdä jotakin, koska te ette osallistu mihinkään juhlaan koko vuonna uskontonne vuoksi.” Punnittuaan asiaa hetken todistajat  vastasivat: ”Saammeko siinä tapauksessa esittää raamatullisen näytelmän?” Rehtori myöntyi. Nuoret todistajat kiiruhtivat seurakunnan vanhinten luo. He valitsivat näytelmän Jehova vapauttaa ne jotka huutavat avukseen hänen nimeään. Harjoiteltuaan tiiviisti useita päiviä nuo 15 nuorta olivat valmiita. He jopa ompelivat omat pukunsa, koska he halusivat esittää näytelmän juuri siten kuin olivat nähneet sen esitettävän piirikonventissa 1987.

Esityspäivä koitti; läsnä oli 400 henkeä. Kaikki koulun henkilökuntaan kuuluvat onnittelivat nuoria näytelmän jälkeen. Sitten rehtori kehui heitä ja sanoi: ”En voi muuta kuin ihailla järjestöänne ja saamaanne erinomaista valmennusta.”

Eräs Brasiliassa asuva veli kertoo, miten hän todisteli työtoverilleen: ”Muuan mies tuli pari vuotta sitten töihin samalle osastolle, jossa itse työskentelin. Hän oli juuri valmistunut katolisesta seminaarista, jossa hän oli usein avustanut pappia ja ollut jopa hänen sijaisenaan hänen ollessaan poissa. Keskustelimme aina tilaisuuden tullen pääasiassa kahdesta kysymyksestä: Oliko Marialla muita lapsia kuin Jeesus? Opetetaanko Raamatussa, että ehtoollisleipä ja -viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi? Ollessani eräänä päivänä poissa pöytäni äärestä hän otti käteensä työpaikalle tuomani kirjan Puhu perustellen käyttämällä Raamattua ja luki siitä messu-uhrista ja Mariasta. Tavatessamme lounaalla hän sanoi olevansa hämmästynyt lukemastaan ja varma siitä, että tämä oli totuus. Aloin tutkia Raamattua hänen ja hänen vaimonsa kanssa, ja kahden kuukauden kuluttua he tulivat kokouksiin. Pian hän poltti kaikki spiritistiset kirjansa. Tutkittuaan puoli vuotta pariskunta aloitti kenttäpalveluksen ja meni kohta sen jälkeen kasteelle.”

Latinalaisessa Amerikassa on paljon sellaisia syrjäkyliä, joihin pääsee vain vaarallisia jokia ja jyrkkiä vuoristopolkuja pitkin. Seuraava raportti tulee kuudelta pelottomalta erikoistienraivaajalta, jotka työskentelevät jokilaivoista käsin Perun  eteläosissa: ”Olemme käyttäneet kaikkia kulkuvälineitä: olemme ajaneet veneellä vaarallisia jokia pitkin, tarponeet jalkaisin tahmaisessa mudassa kaatosateessa sekä poukkoilleet suurten kuorma-autojen lavalla suojapeitteen alla ja yrittäneet pitää ainakin kirjallisuutemme kuivana. Olemme hävittäneet Suuren Babylonin vääriä opetuksia kuin kunnon heinäsirkat ainakin ja levittäneet tuhansia kirjoja ja lehtiä hengellisesti nälkäisille ihmisille koskemattomalla alueella tämän runsaan vuoden aikana, jonka olemme työskennelleet joenvarsilla.”

He ovat hiljattain käyneet läpi erityisen vaikeita ja usein vaarallisiakin alueita. He levittivät 16 päivässä 627 kirjaa ja 313 kirjasta. Jokainen matka oli uudenlainen haaste. Raportissa jatketaan: ”Emme tunne jokia, sillä ne muuttavat alinomaa kulkureittiään puhkomalla uusia uomia ja muovaamalla uusia hiekkatöyräitä. Kun otetaan huomioon se, että me vasta opettelemme jokimatkustamisen niksejä, olemme aivan varmoja, että Jehova pitää meitä silmällä koko ajan.”

Eräässä Amazonin varrella pohjoisessa sijaitsevassa kylässä veljille kerrottiin: ”Täällä on yksi teikäläinen, joka on jo puhunut meille.” Tienraivaajat eivät tienneet kenenkään Jehovan todistajan asuvan tuolla alueella, mutta pian he tapasivat hänet joentörmällä sijaitsevalla maatilalla. Tämän kastamattoman ”todistajan” Requenassa asuva lihallinen sisar oli saanut kirjallisuutta, mutta hänen aviomiehensä oli käskenyt häntä hankkiutumaan siitä eroon. Hän oli sen vuoksi lähettänyt sen viidakossa asuvalle veljelleen. Ei aikaakaan kun tämä oli lukenut Kirjani Raamatun kertomuksista viisi kertaa ja Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä -kirjan kolme kertaa. Sitten hän oli kaiken kukkuraksi lukenut kirjan Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä! kolme kertaa. Hänellä oli luonnollisestikin hiukan kysyttävää. Siitä huolimatta hän jo saarnasi toisille lukemastaan. Tienraivaajat auttoivat häntä ilomielin pätevöitymään todistustyöhön.

 Pohjois-Amerikka ja Karibianmeren saaret

”HERRA, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi”, kirjoitti Daavid lukuisia vuosia sitten (Ps. 25:4). Monenlaisista taustoista lähtöisin olevat ihmiset opettelevat nyt vuosisatoja myöhemmin Jehovan teitä ja muuttavat elämäntapojaan mukautuakseen niihin.

Eräs Aasiasta Kanadaan muuttanut nainen, joka kasvatettiin buddhalaiseksi, sai ensi kosketuksen Jehovan kansaan vapaamuotoisen todistamisen kautta. Hän saapui Kanadaan perheineen vuonna 1981. Hän oli pettynyt kohtaamansa syrjinnän ja muiden ongelmien vuoksi ja kertoo katsellessaan taaksepäin: ”Se onnellinen elämä, jota odotimme, tuntui olevan ulottumattomissamme. Halusimme olla onnellisia, mutta emme tienneet, miten se oli mahdollista.” Julistajat tulivat hänen ovelleen vuonna 1983 ja alkoivat tutkia Raamattua hänen kanssaan. Hän suostui siihen alun perin ”vain seuran vuoksi ja oppiakseen englantia”. Totuuden siemenet juurtuivat kuitenkin vähitellen hänen sydämeensä. Hänen aiemmin suvaitsevainen miehensä muuttui kovaksi vastustajaksi ja jopa  muutti perheensä kanssa toiseen kaupunkiin runsaan puolentoista tuhannen kilometrin päähän. Nainen kuitenkin kesti vastustuksen ja meni lopulta kasteelle. Hän kirjoitti arvostusta heijastavan kirjeen kanssaan tutkineelle pariskunnalle ja sanoi siinä puutteellisella englannillaan: ”Te olitte hyvin mukavia ja ystävällisiä valkoisia ihmisiä, kun opin tuntea teidät enemmän. Pidin siitä, että olitte minun seurojani. Olin kuitenkin yhä keltainen ja aita oli minun sydämen ympärillä. Kun tajusin, että olitte todella erilaisia kuin muut valkoiset, mietin miksi. Mikä teidät teki niin? Minä ajattelin ja ajattelin tuota syytä ja päättelin: ’Olitte Jumalan todistajia. Raamatussa täytyy olla jotain.’ – – Kun otin aidan pois minun sydämen ympäriltä, teistä tuli minun hyviä ystäviä. – – Kun avasin myöhemmin minun sydämen kokonaan, teistä tuli minun parhaita ystäviä. Olitte valkoisia ulkopuolelta, mutta teidän sydän oli väritön minun silmissä. – – Oli suuret joukot valkoisia, mustia, ruskeita ja keltaisia, joiden sydämet samaa väriä – läpinäkyviä – koska he olivat sisaria ja veljiä. Tiedän nyt, miten ja kuka heidät teki niin. Teidän Jumala ja te. Halusin kuulua teihin vuosia. Olin maailmassa, mutta minun sydän oli teidän kanssa. Silti minusta tuntui kuin seisoisin portin ulkopuolella. Lopulta sain astua portin läpi, jotta olisin teidän kanssanne. Te ette ole enää ’te’ vaan ’me’.”

Seuraava rohkaiseva kokemus tulee pienestä Guadeloupen saaresta Karibianmereltä: ”Julistajat tunnistaa alueella helposti heidän hyvästä käytöksestään. Eräs todistaja kertoo: ’Ollessamme yhtenä päivänä saarnaamassa eräs auto, joka oli jo ajanut ohitsemme, peruuttikin yhtäkkiä viereemme. Siitä nousi ulos nuori nainen, joka sanoi meille: ”Olette varmasti Jehovan todistajia. Olen ollut Guadeloupessa muutaman kuukauden. Minun täytyy alkaa tutkia Raamattua uudelleen, mutta asun äitini kanssa ja hän vastustaa asiaa.” Toivuttuamme tästä yllätyksestä sovimme hänen kanssaan, että alkaisimme tutkia minun kodissani. Jonkin ajan kuluttua hän tuli konventtiin. Äiti raivostui siitä niin, että heitti tyttärensä ja tämän kolme  pientä lasta ulos talostaan. Tytär muutti tätinsä luo, minkä jälkeen äiti tyhjensi hänen autonsa renkaat ja uhkaili häntä jopa veitsellä. Nuori nainen muutti toistamiseen ja saattoi nyt tutkia rauhassa. Hänen kahdeksanvuotias tyttärensä, Cinddy, tutki yhtä vakavissaan. Tuo nuori nainen on tätä nykyä innokas hyvän uutisen julistaja.’”

Valtakunnan hedelmää saadaan myös usein käydyillä alueilla, kuten tämä Yhdysvalloista tuleva kokemus osoittaa. Eräs 43-vuotias mies oli asunut New Yorkissa koko ikänsä eikä ollut koskaan tavannut Jehovan todistajia ovellaan. Hän oli oppinut ihminen, joka oli juuri saanut päätökseen filosofian tohtorin arvoon vaadittavat opinnot ja oli toiminut apulaismuseonhoitajana erään suuren kirjaston harvinaisten kirjojen osastolla. Eräs sisar pysäytti hänet hiljattain hänen omassa rappukäytävässään. Mies huomasi sisaren laukussa kirjan Ihmiskunta etsii Jumalaa ja pyysi sitä itselleen. Hän luki sen samana iltana läpi ja vieraili muutaman päivän kuluttua Vartiotorni-seuran päätoimistossa, jossa hän hankki 12 muuta kirjaa ja luki ne kaikki ennen sisaren seuraavaa käyntiä. Tämän tullessa hänen luokseen hän kysyi, mitä hänen oli tehtävä päästäkseen kasteelle.

Sisar järjesti veljen tutkimaan miehen kanssa. Heidän tutkittuaan kaksi kirjaa mieheltä kysyttiin, miten hän oli oivaltanut tämän olevan totuus. Hän vastasi: ”Se on kuin Pohjantähti. Siitä kuulee ja lukee, ja sitten kun yötaivaan alla katsoo ylös ja näkee sen, kenenkään ei tarvitse sanoa, että siinä se nyt on.”

Tämä mies oli etsinyt totuutta koko ikänsä. Hän oli tajunnut, ettei kristikunnalla voinut olla sitä. Hän tutki itämaisia uskontoja ja kommunismia ja pettyi. Ymmärrettyään, ettei totuus löytynyt mistään niistä, hän jatkoi etsintäänsä. Hänestä oli tuntunut kuin Jumala olisi ollut viereisessä huoneessa, mutta sen ovi olisi ollut lukossa. Nyt tuo ovi oli aukaistu, ja niin kuin lähtöviivalta ampaiseva kilpajuoksija hän käy innokkaasti kokouksissa ja saarnaa Valtakuntaa. Hänet kastettiin äskettäin.

 Tyynenmeren saaret

”YLISTÄKÄÄ minun kanssani Herraa [”Jehovaa”, UM], kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä.” (Ps. 34:4.) Tyynenmeren innokkaat Jehovan todistajat riemuitsevat pyhästä edustaan julistaa Jumalan nimeä ja tarkoituksia näillä kaukaisilla saarilla.

Muuan syrjäisellä opaalikaivoksella Australiassa työskentelevä veli saarnaa vapaamuotoisesti turisteille. Kerran hän kutsui kolme lomailevaa pariskuntaa kotiinsa säännöllisesti kymmenenä päivänä. Lähdön hetkellä hän antoi kullekin pariskunnalle kirjat Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos? ja Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä ja sanoi, että olisi iloinen, jos he lukisivat kummastakin kirjasta edes ensimmäisen kappaleen. Yksi vaimoista on opettaja, ja hän sanoi, ettei hän lukisi niitä, sillä hän oli vastustanut Jehovan todistajia koko ikänsä. Hän oli kieltäytynyt olemasta missään tekemisissä naapurissaan asuvien todistajien kanssa kuluneet 23 vuotta eikä ollut antanut tyttärensäkään olla heidän kanssaan. Hän oli ollut julma todistajien lapsille koulussaan. Veljen ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden  vuoksi hän lupasi kuitenkin lukea kirjasta muutaman rivin.

Jonkin ajan kuluttua tuo nainen soitti veljelle ja sanoi: ”Luin kirjasta pari ensimmäistä riviä, ja sitten tein suuren virheen: jatkoin lukemista. Ihastuin kirjaan. En ole koskaan lukenut mitään tällaista! Sitten tein toisen virheen. Jätin sen kirjoituspöydälleni ja palatessani hakemaan sitä oli 19-vuotias tyttäreni jo kirjoittanut siihen nimensä.” Tuo nainen haki miehensä kanssa naapuristaan toisen kirjan, ja he pyysivät anteeksi menneitä väärinkäsityksiä. Tämän pariskunnan ja heidän tyttärensä kanssa alettiin tutkia Raamattua, ja nyt he käyvät kokouksissa. Ystävällisyys voi sulattaa kivisydämiä, joiden sisään on kätkeytynyt rakkaus Jumalaan.

Kolmea Fidžisaarten Beetel-perheen jäsentä pyydettiin hiljattain puhumaan Tyynenmeren eteläosien protestanttisia valtauskontoja edustavassa oppilaitoksessa. Opettaja ja 13 oppilasta kuulivat erinomaista todistusta. Kerrottuaan lyhyesti omasta uskonnollisesta taustastaan ja kasvatuksestaan kaikki kolme beeteliläistä saattoivat esitellä laajalti Jehovan teokraattista järjestöä. Jumalan nimen käyttö Raamatussa nousi esiin. Eräs oppilas ei hyväksynyt sitä, että tuo nimi oli lisätty Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin. Hiljaisuus levisi luokkaan yhden beeteliläisen kysyttyä häneltä, miksi nimeä Jehova oli käytetty jokseenkin vapaasti useimmissa Tyynenmeren saarten raamatunkäännöksissä lähes sata vuotta mutta miksi se poistettiin nyt uusista, tarkistetuista käännöksistä? Lopulta eräs oppilas esitti syyksi sen, ettei kukaan oikeastaan tiennyt Jumalan nimen lausumistapaa, eikä sitä siksi pitänyt käyttää. Hän selitti, että juuri juutalaiset lakkasivat käyttämästä Jumalan persoonanimeä ja korvasivat sen arvonimellä Adonaj tai Elohim. Veljet kertoivat luokalle sen johtuneen juutalaisten keskuudessa syntyneestä taikauskosta. Voisiko tuon nimen poistaminen nykyisistä käännöksistä johtua samasta syystä? Ehkä nuo oppilaat  pohtivat sisimmässään tätä ilmaan jäänyttä kysymystä.

Eräässä pojille tarkoitetussa lukiossa Tongassa opetetaan uskontoa tunti viikossa. Neljä oppilasta 600:sta on Jehovan todistajia, ja he saivat omasta pyynnöstään luvan pitää erillisen tunnin, jota johtivat vakituinen tienraivaaja ja lähetystyöntekijä. Ensimmäisellä tunnilla oli 12 poikaa, ja keskustelun aiheena oli Luomisen tulos -kirjan pohjalta se, oliko ihminen kehittynyt vai luotu. Pojat yllättyivät siitä, että Raamatussa sivuttiin tieteellisiä asioita, ja puhuivat tunnista ystävilleen, niin että seuraavalle tunnille tuli 25 poikaa. Keskiviikkoisen nimenhuudon jälkeen, rehtorin pyydettyä kaikkia Jehovan todistajia nousemaan ja menemään omaan luokkaansa, heitä seuraa nyt peräti 60 poikaa, monilla oma Raamattu mukanaan. Yksi heistä on sittemmin alkanut tutkia Raamattua vakituisen tienraivaajan kanssa.

Savai’in saaressa Länsi-Samoassa asui muuan sisar miehensä kanssa tämän perheen luona. Mies antoi hänen harjoittaa uskontoaan mutta ei osoittanut ulkonaisesti mitään kiinnostusta totuutta kohtaan. Sisaremme täytyi lisäksi kestää protestanttisen anoppinsa vastustusta, mutta hän ei koskaan lakannut toivomasta, että hänen käytöksensä saisi hänen sukulaisensa palvomaan Jehovaa. Tämä pariskunta päätti hiljattain muuttaa Uuteen-Seelantiin ja kutsui sukunsa läksiäisiin. Kuvittelehan, miten yllättynyt vaimo oli, kun hänen miehensä ilmoitti alkavansa tutkia Uudessa-Seelannissa Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja käydä kokouksissa valtakunnansalissa. Hän suositti totuutta kaikille sukulaisilleen. Hänen äitinsä otti ehdotuksen vakavasti ja alkoi heti tutkia ja käydä kokouksissa. Nyt tämän sisaren täti, käly, lanko ja muutama veljentytär ovat kaikki alkaneet käydä kokouksissa valtakunnansalissa ja useimmat heistä tutkivat. Hänen tapauksessaan toteutuivat Apostoli Pietarin sanat: ”Mies – – voitettaisiin sanatta vaimonsa käytöksellä.” (1. Piet. 3:1.)

 Maat joissa työ on kielletty

”YLISTETTY olkoon Herra! – niin minä huudan, ja vihollisistani minä pelastun.” (Ps. 18:4.) Jehovan todistajat julistavat noin 24 maassa jatkuvasti hyvää uutista hallituksen kielloista huolimatta.

Lapset voivat asennoitua lujasti Jehovan puolelle tällaisissa oloissa, kuten seuraava, eräässä Tyynenmeren saarivaltiossa sattunut tapaus osoittaa. Erään perheen kaikki lapset tutkivat totuutta naapurissa asuvien todistajien kanssa. Heidän vanhempansa vastustivat tätä kovasti ja pieksivät heitä usein sen vuoksi, että he tutkivat Raamattua niin sitkeästi. Heidän isänsä jopa ilmoitti heistä paikallisille viranomaisille ja muistutti näitä samalla Jehovan todistajia koskevasta kiellosta, mutta viranomaiset eivät välittäneet hänen syytöksistään. Vimmastunut isä otti ohjat omiin käsiinsä. Kävellessään kapealla polulla hän kohtasi lastensa kanssa tutkivan todistajan. Raivonpuuskassa hän hyökkäsi tämän päälle, löi hänet maahan ja uhkasi pitkällä veitsellä tappoaikeissa. Todistajan vaimo näki kamppailun ratkaisevalla hetkellä ja huusi niin kovaa kuin jaksoi, mikä herätti naapurien huomion. Hurjistunut  mies pakeni nopeasti paikalta, mutta ilmoitti asiasta poliisille kertoen oman, vääristyneen versionsa tapahtuneesta. Poliisi kuulustelikin myöhemmin todistajaa, joka oli joutunut sairaalaan kymmeneksi päiväksi. Paikallisessa sanomalehdessä kerrottiin virheellisesti todistajan hyökänneen isän kimppuun. Poliisi kohteli todistajaa kuitenkin kunnioittavasti ja tuli kuulustelun jälkeen siihen tulokseen, että tämä oli syytön.

Kuukauden kuluttua piirisyyttäjän virasto kutsui todistajan uuteen kuulusteluun. Hän vastasi kysymyksiin neljänä peräkkäisenä päivänä yhteensä 14 tunnin ajan ja sai samalla todistaa erinomaisella tavalla. Piirisyyttäjän virasto arvosti hänen Raamattuun pohjautuvia vastauksiaan. Tällä viranomaisella on niiden ansiosta nyt suotuisampi näkemys Jehovan todistajista. Entä sitten vastustavan isän lapset? Yksi heistä on edistynyt vihkiytymiseen ja kasteeseen saakka, ja loput tutkivat edelleen innokkaasti totuutta.

Erään afrikkalaisen valtion hallitus on vainonnut todistajia raa’asti vuosikausia, joskin kansalaisoikeuksia on hiljattain alettu kunnioittaa enemmän. Evankelioimistyö ei kuitenkaan koskaan pysähtynyt noina vuosina. Esimerkiksi muuan todistaja haki kerran suojaa rankkasateelta pienestä adventtikirkosta. Koska siellä oli parhaillaan jokin tilaisuus, hänen oli seisottava kuistilla. Siinä odotellessaan hän sattui kuulemaan, kun joku kysyi sisällä saarnaajalta: ”Onko totta, että ihmiset menevät taivaaseen?” Tilaisuutta johtanut seurakunnan vanhin ei osannut vastata siihen kunnolla. Sateen lakattua todistaja käveli vanhimman luo ja kysyi, saisiko hän vastata tuohon kysymykseen. Lupa annettiin. Hänen esitettyään Raamatun totuuden asiasta yleisön kiinnostus heräsi, ja kysymyksen esittäjä sopi todistajan kanssa tapaamisesta muualla toisena päivänä. Tähän kokoukseen tuli koko joukko ihmisiä, ja siellä aloitettiin seitsemän raamatuntutkistelua, jotka edistyivät vielä tämän raportin kirjoitushetkellä.