Maailmanlaajuinen raportti

Afrikka

Kulttuuri- ja uskonnollisesta taustastaan riippumatta ihmisten on saatava tilaisuus kuulla Jumalan valtakunnan hyvästä uutisesta. Jumalan tahto on, että ”kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Tim. 2:3, 4). Afrikan Jehovan todistajat työskentelevät tämän Jumalan tahdonilmaisun mukaisesti.

Hallintoelin antoi hyväksymyksensä haaratoimiston perustamiselle Malawiin vuokratiloihin. Perustamisen ajankohdaksi tuli 1. syyskuuta 1995. Tarkoituksenmukaisista rakennuksista tehdään parhaillaan piirustuksia, jotta rakennustyö pääsisi käyntiin. Tässä maassa on vielä paljon työtä tehtävänä. Kirjallisuuttamme kohtaan tunnetaan suurta kiinnostusta varsinkin kaupungeissa, joissa monet ihmiset osaavat lukea. Malawilaiset rakastavat Raamattua ja ovat pohjimmiltaan nöyriä, rauhaa rakastavia ihmisiä. Koska kirjallisuutemme herättää tällaista kiinnostusta, hiotut esitykset eivät ole tarpeellisia tällä hetkellä. Todistajat vain esittelevät itsensä puhuteltavalle  ja tavanomaisten tervehdysten jälkeen näyttävät hänelle, mitä kirjoja tai lehtiä heillä on mukanaan. Usein puhuteltava käy silmäillen läpi koko sen lehtipinon, joka julistajalla on, ja haluaa jopa nähdä, mitä muuta on hänen laukussaan. Jotkut julistajat ovat tarjonneet omia aiemmin ilmestyneitä lehtiään, joissa on heidän alleviivauksiaan, ja puhuteltavat ovat ottaneet niitä mielellään. Vaikka ihmiset yleensä rakastavat Raamattua, se ei merkitse sitä, että jokainen haluaa oppia totuuden. Täällä on monia niin sanottuja kristillisiä uskontoja. Jotkin niistä suhtautuvat melko vihamielisesti Jehovan todistajiin. Ne sanovat todistajien ansainneen sen vainon, joka kohtasi heitä, ja toivovat, että todistajat olisivat vieläkin kiellon alaisuudessa. Suurin osa ihmisistä kuitenkin sanoo: ”Olemme iloisia siitä, että te voitte nyt harjoittaa uskontoanne vapaasti, ja toivotamme teidät tervetulleiksi koteihimme.”

Moniavioisuus hyväksytään yleisesti Beninissä sekä monissa muissa Afrikan maissa. Miten tämä vaikuttaa vilpittömiin totuuden etsijöihin? Muuan nainen, joka oli erään miehen toinen vaimo, alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Hän sai pian tietää, että Jehova antoi Aadamille vain yhden vaimon ja että tästä oli määrä tulla käyttäytymisnormi kaikille tuleville avioliitoille (Matt. 19:4–6). Jumala ei voinut tunnustaa hänen avioliittoaan, joten mitä hän tekisi? Jättäisikö hän moniavioisen aviomiehensä? Mihin hän menisi? Beninissä ei ole sosiaalihuoltoa, ja hän oli saanut viisi lasta tämän miehen kanssa. Hän pani luottamuksensa Jehovaan ja muutti rohkeasti pois. (Hepr. 13:4–6.) Se oli todellinen taistelu, sillä mies jätti hänen vastuulleen huolehtia heidän viidestä lapsestaan sekä taloudellisesti että hengellisesti.

Hänen päättäväinen asenteensa vaikutti suotuisasti muihin perheenjäseniin. Kaikeksi onneksi hänen miehensä alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Miehen ensimmäinen vaimo liittyi tutkisteluun ja meni myöhemmin kasteelle. Aviomies käy nyt kaikissa kokouksissa ja on päättänyt  auttaa niistä viidestä lapsesta huolehtimisessa, jotka hän sai toisen vaimonsa kanssa. Toinen vaimo kastettiin äskettäin, ja hän sanoi pian sen jälkeen: ”Olen päättänyt palvella Jehovaa ikuisesti.”

Burkina Fasossa toimiva lähetystyöntekijäsisar Elke osoitti ystävällisyyttä kymmenvuotiaalle Djara-tytölle valtakunnansalissa. Djara kävi kaikissa kokouksissa äitinsä kanssa. Lopulta hänen äitinsä kuitenkin jätti totuuden, eikä Elke tavannut Djaraa moneen kuukauteen. Sitten Djara tuli piirikonventtiin ja löysi Elken. Millainen yllätys olikaan nähdä hänet! Djara ja hänen veljensä olivat kerjänneet vanhemmiltaan niin kauan päästä konventtiin, että lopulta nämä olivat suostuneet siihen. Molemmat lapset olivat hyvin tarkkaavaisia ja tekivät muistiinpanoja. Heidän teki kuitenkin kovasti mieli mennä paikalliselle radioasemalle katsomaan joulupukkia 25:ntenä joulukuuta, jolloin konventti oli vielä meneillään. He kysyivät Elken mielipidettä. Hän sanoi heille, että heidän oli itse tehtävä ratkaisu mutta että jos he tulisivat konventtiin, he tekisivät Jehova Jumalan hyvin iloiseksi, ja hän voisi antaa heille ikuisen elämän paratiisissa. He olivat konventissa 25:ntenä joulukuuta.

Djaralle alettiin pitää tutkistelua ja häntä autettiin pääsemään kokouksiin. Oltuaan toisen kerran kokouksessa hän ilmaisi haluavansa antaa vastauksia. Eräässä kokouksessa hänellä sattui olemaan 50 frangia (40–50 penniä) taskurahaa mukanaan. 20 frangilla hän osti syötävää, ja loput 30 frangia hän pani oma-aloitteisesti valtakunnansalin lahjalaatikkoon. Djara on oppinut puhumaan Jehovalle rukouksessa pienistäkin sydämensä toiveista. Kun hänen perheellään oli eräässä vaiheessa vaikeuksia, hän sai kokea myös sen, että psalmi 27:10 pitää paikkansa, ja havaitsi, että hänellä oli monia äitejä, veljiä ja sisaria seurakunnassa.

Aidsin leviämisellä on ollut musertava vaikutus Afrikan keskiosien väestöön. Se on vaikuttanut pääasiassa kouluja  käyneisiin ihmisiin, jotka ovat parhaassa työiässä. Vuosia sitten monet pitivät pilkkanaan sitä ajatusta, että ihmisellä pitäisi olla ”yksi mies tai vaimo” ja että hänen pitäisi olla uskollinen puolisolleen. Nyt tätä vitsausta yritetään pysäyttää siten, että radiossa, televisiossa, tienvarsimainoksissa sekä niissä tilaisuuksissa, joissa yhteisöt kokoontuvat yhteen, tehdään tunnetuksi tätä normia, jota aiemmin pilkattiin. Monet, jotka tiesivät Jehovan todistajien opettavan uskollisesti Raamattua, eivät edistyneet; heidän mielestään rajoituksia oli liian paljon. Mutta miten kiitollisia veljemme ovatkaan nykyään siitä, että Jehova ja hänen järjestönsä pitävät tiukasti kiinni korkeista moraalinormeista! Eräs vanhin Keski-Afrikan tasavallasta sanoi: ”Totuuden ansiosta olen onnistunut perustamaan perheen, jota Jumala siunaa. Totuus on vapauttanut minut demonismin ansoista, jotka olisivat voineet järkyttää henkistä tasapainoani. Sen avulla olen myös välttynyt kuolemasta ennenaikaisesti aidsiin, tragedialta, jonka useimmat entiset toverini ovat kohdanneet. Koska arvostan kaikkea sitä hyvää, mitä Jehova on minulle tehnyt, olen perhevelvollisuuksieni ohella tehnyt tilaa tienraivauspalvelukselle.” (Ps. 116:12–14.)

Eräs Etiopian pääkaupungissa asuva perhe sai runsaan palkan vieraanvaraisuudestaan (Hepr. 13:1, 2). Maaseudulla asuvien sukulaisten on monesti hoidettava asioita kaupungissa, ja he tarvitsevat majapaikan. Monet heistä ovat halunneet majoittua tämän hyvin sydämellisen Jehovan todistaja -perheen luo, sillä heitä on viehättänyt se ainutlaatuinen jumalisen antaumuksen ilmapiiri, joka vallitsee tässä perheessä. Perhe on sopivissa tilanteissa kertonut Jumalan sanan hyvää uutista kylään tulleille sukulaisille. Tämä johti siihen, että ”Jumalanpelon” konventin aikoihin 22 sukulaisesta oli tullut kastettuja todistajia, 28 muusta sukulaisesta oli tullut kastamattomia julistajia ja 6 muuta sukulaista oli alkanut tutkia. Yli 50 tämän laajan suvun edustajaa oli tuossa konventissa, ja he johtivat yhteensä yli 50:tä Raamatun kotitutkistelua!

 Aasia ja Tyynenmeren saaret

Hyvä uutinen oli levinnyt painotuotteiden välityksellä Itään ennen 1900-luvun alkua. Painotuotteita käytetään edelleen arvollisten etsimisessä. Tämän ansiosta monet tuhannet kokevat omakohtaisesti sen, mitä Jeesus sanoi: totuus voi vapauttaa (Joh. 8:32).

Eräs innokas sisar kirjoittaa Hongkongista: ”Todistan vapaamuotoisesti sairaaloissa, kaduilla, puistoissa, rautatieasemilla, bussipysäkeillä, paikoitusalueilla ja hisseissä. Ennen kuin lähden kotoa, esitän aina rukouksen Jehovalle ja tarkistan, että minulla on mukanani monenlaisia kirjoja, lehtiä ja traktaatteja.”

Saatuaan kannustusta kierrosvalvojalta eräs Japanissa asuva sisar asetti tavoitteekseen levittää 130 lehteä viikossa, ja hän työskentelee paljon käydyllä alueella. Hän tutkii uudet lehdet heti, kun ne tulevat, löytääkseen kirjoituksia tai ajatuksia, jotka saattaisivat vedota erilaisiin ihmisiin. Hän on myös oppinut tekemään täsmällisiä muistiinpanoja niistä, jotka kuuluvat hänen  lehtikierrokseensa. Mikä tästä on ollut tuloksena? Hänellä on 220 lehtikierrospaikkaa. Mutta kun eräs hänen lehtikierrokseensa kuuluva nainen ei näyttänyt lukevan lehtiä, hän sanoi Jehovalle rukouksessa, että koska lehdet ovat arvokkaita, niiden tuottaminen maksaa ja niitä painavat veljet työskentelevät Betelissä yötä päivää, voisiko Jehova ilmaista hänelle, lukiko tämä nainen näitä lehtiä. Sisar pyysi, että tämä nainen kieltäytyisi ottamasta niitä, jollei hän lue niitä. Sitten sisar meni käymään tuossa talossa. Tällä kertaa naisen aviomies tuli ulos, otti lehdet ja sanoi: ”Kiitos, että käytte tuomassa näitä lehtiä säännöllisesti. Luen niitä, ja minusta ne ovat todella hyviä.” Yli 206000 japanilaista on hyötynyt näistä lehdistä ja kertoo nykyään innokkaasti arvokkaista Raamatun totuuksista toisille.

Eräs Quezon Cityssä Filippiineillä asuva sisar sanoo, että hän kykeni aloittamaan seitsemän uutta raamatuntutkistelua traktaattien avulla. Hän kertoi kirjeitse, millä tavalla hän oli aloittanut tutkisteluja: ”Tapasin eräänä aamuna kello yhdentoista maissa äidin, joka oli valmistamassa lounasta perheelleen. Sanoin, että ymmärsin hänen tilanteensa ja että olisin siksi lyhytsanainen. Kerroin hänelle, että ensisijainen tarkoituksemme oli tuoda todellista lohdutusta kaikille masennusta tunteville perheille, että tällaista lohdutusta saa Jumalan sanasta ja että asiaa selitetään tässä ilmaisessa Raamattuun perustuvassa traktaatissa Lohdutusta masentuneille.” Tämän yksinkertaisen selityksen jälkeen sisaremme kutsuttiin sisään ja hän kykeni aloittamaan tutkistelun.

Julistajien määrä on kaksinkertaistunut Australiassa 16:n viime vuoden aikana. Monien ihmisten sydän on saatu avautumaan niiden välineiden avulla, joita Jehovan järjestö valmistaa. Kun erään veljemme poika kuoli onnettomuudessa, tämän veljen perhe päätti lahjoittaa kaikille hautajaisiin tulleille kirjasen Kun joku rakkaasi kuolee. He levittivät tällä tavalla 189 kirjasta, ja sen lisäksi lähetettiin 46 kirjasta ei-uskoville sukulaisille. Tämän vuoksi monet näistä pehmensivät asennettaan todistajiin. Yksi niistä, joka sai kirjasen hautajaisissa, oli Katolisen kouluyhdistyksen puheenjohtaja. Hänestä sanottiin, että hän oli  parhaita rahankerääjiä, joita tällä yhdistyksellä oli koskaan ollut. Hän ja hänen vaimonsa tutkivat yhdessä koko kirjasen ja katsoivat raamatunkohdat katolisesta Raamatustaan. He tajusivat pian, että se, mitä he lukivat, oli totuus, joten tämä mies erosi viipymättä Katolisesta kouluyhdistyksestä ja kieltäytyi keräämästä enää rahaa. Vaikka häntä yritettiin saada muuttamaan mielensä, hän pysyi lujana. Hän otti myös kymmenkunta kirjasta, jotta hän voisi levittää niitä muille katolisen kirkon jäsenille.

Thaimaassa eräs nuori mies kuuli lähetystyöntekijäsisaren todistavan hänen isosiskolleen, mutta mies ei ilmaissut kiinnostusta. Hän oli kietoutunut spiritismiin. Sitten hän otti eräänä päivänä käteensä Raamatun, avasi sen umpimähkäisesti ja luki 1. Pietarin kirjeen 2:9:n, jossa sanotaan, että Jumala kutsui kansansa ”pimeydestä ihmeelliseen valoonsa”. Tämä raamatunkohta askarrutti häntä, ja lähetystyöntekijä palautui hänen mieleensä. Heti seuraavana päivänä sisar oli hänen ovellaan. Kun mies kertoi sisarelle, että hän oli toivonut tämän tulevan käymään, sisar vastasi, että enkelit olivat luultavasti ohjanneet hänet miehen luokse. Ennen kuin mies ehti sanoa mitään lukemastaan raamatunkohdasta, sisar avasi Raamattunsa ja luki hänen suureksi hämmästyksekseen juuri tuon saman jakeen. Mies oli niin yllättynyt, että hän puhkesi itkuun. Hän suostui raamatuntutkisteluun, jonka sisar siirsi eräälle vanhimmalle.

Tutkiminen ei ollut kuitenkaan helppoa tälle nuorelle miehelle niiden yhteyksien vuoksi, joita hänellä oli demoneihin. Koska hänellä oli ollut taloudellisia ja muita ongelmia, hän oli tehnyt erään hengen kanssa sellaisen ”sopimuksen”, että se saisi asua hänessä, jos se auttaisi häntä ja huolehtisi hänestä. Tämän ansiosta hän oli kyennyt melko helposti perustamaan yrityksen ja hankkimaan omistukseensa tehtaan, jossa hänellä oli monia työntekijöitä. Hänellä ei ollut mitään vaikeuksia tunnustaa, että on olemassa pahoja henkiä, ja hän ymmärsi, että nämä henget ovat voimakkaita, mutta hän tunsi kiitollisuutta edellä mainittua henkeä kohtaan, jota hän piti ”hyväntekijänä”. Hän tuli joihinkin kokouksiin, mutta demonit estivät häntä ymmärtämästä ja muistamasta sitä, mitä hän niissä kuuli. Erästä konventtia edeltävänä  yönä hän sitten kävi omien sanojensa mukaan taistelun elämästä ja kuolemasta sen demonin kanssa, jonka puolesta hän oli toiminut meediona. Nuori mies pääsi voitolle. Sen jälkeen hän kuitenkin menetti hitaasti mutta varmasti kaikki ne aineelliset edut, joita hän oli demonilta saanut. Koska hän kuitenkin pani luottamuksensa Jehovaan, Jumala huolehti hänestä – ei siten, että hän olisi saanut takaisin ylettömän varallisuutensa, vaan siten, että hän sai kaiken, mitä hän todella tarvitsi (1. Tim. 6:8, 9). Nyt hän palvelee iloisesti osa-aikaisena tienraivaajana.

Salomonsaarilla jotkin yhteisöt ovat vastustaneet yrityksiämme saarnata hyvää uutista, joten haaratoimisto päätti lähettää neljä tienraivaajaa levittämään muutamaksi viikoksi traktaattia Valtakunnan Uutiset nro 34 eräälle tällaiselle väekkäälle alueelle Santa Isabelin saarelle. Matkanteossa näytti olevan epäonnea, sillä vain päivän päästä tienraivaajien kanootin moottori lakkasi toimimasta ja heidän täytyi palata Honiaraan. Koska eräälle toiselle, N’Gela-nimiselle saarelle oli kuitenkin äskettäin avattu lauttaliikenne Honiarasta, tienraivaajat lähetettiin sinne todistamaan. Oliko siis vain tyydyttävä huonompaan järjestelyyn, vai ohjasiko seurakunnan taivaallisen Pään kautta toimiva henki asioita? (Vrt. Apostolien teot 16:6–8.) Joitakin päiviä myöhemmin saatiin radiopuhelimen välityksellä seuraava viesti: ”Lähettäkää lisää kirjallisuutta. Ensimmäisessä kokouksessamme perjantaina oli läsnä 17 henkeä.” Muutamien päivien kuluttua kirjallisuutta pyydettiin jälleen lisää, ja tienraivaajat kertoivat, että sunnuntain kokouksessa oli ollut läsnä 30 henkeä. Kun tienraivaajien oli mahdollista palata Santa Isabelin saarelle, he havaitsivat, että jos he olisivat yrittäneet todistaa tuolla alueella edeltävillä viikoilla, se olisi ollut hyvin vaikeaa, sillä kenraalikuvernööri oli tullut saarelle kunnioittamaan läsnäolollaan erästä satavuotisjuhlaa ja käytännössä koko alue eli juhlahumussa. Niiden kiinnostuneiden joukossa, joita he nyt löysivät, oli eräs paikallinen päällikkö, joka hyvin pettyneenä anglikaanisessa kirkossa esiintyvään ulkokultaisuuteen pyysi raamatuntutkistelua. Hän on sen jälkeen ollut läsnä kierroskonventissa ja kutsunut Jehovan todistajia alueelleen opettamaan ihmisiä.

 Eurooppa

Euroopassa painetaan suunnattomat määrät hyvän uutisen levittämisessä käytettävää kirjallisuutta. Ja millainen vuosi viime vuosi olikaan Betel-perheille, jotka osallistuvat tähän työhön!

Saksassa ei ole koskaan tuotettu yhdessä vuodessa niin paljon kirjoja, kirjasia ja lehtiä kuin palvelusvuonna 1995. Esimerkiksi yksistään kesäkuussa siellä tuotettiin painossa 10835200 lehteä ja 7984359 kirjasta, ja sitomo suoltaa joka päivä noin 100000 kirjaa. Saksan haaratoimistosta lähetetään tällä hetkellä lehtiä, muuta kirjallisuutta ja lomakkeita 30 maassa sijaitseviin 7600 seurakuntaan, joissa on yhteensä noin 625000 julistajaa. Suuri osa tällä hetkellä tuotettavasta kirjallisuudesta menee Itä-Eurooppaan, missä ei ole ollut vuosikausiin kovinkaan paljon raamatullista kirjallisuutta saatavissa. Englanti, Italia, Ranska, Espanja, Suomi ja Ruotsi tyydyttävät myös kansainvälistä kysyntää raamatullisesta kirjallisuudesta.

 Niihin maihin, joissa on suuri tarve, lähetetään muutakin kuin kirjallisuutta. Päteviä todistajia on pyydetty muista maista muuttamaan näille alueille auttamaan opetuslasten tekemisessä. Esimerkiksi 14 erikoistienraivaajaa muutti Puolasta Vilnaan, Liettuan pääkaupunkiin, auttamaan siellä tehtävässä työssä. Kahden kuukauden kuluttua he johtivat jo yli sataa raamatuntutkistelua.

Venäjällä (sekä yhdeksässä muussa neljästätoista entisestä neuvostotasavallasta) saatiin viime palvelusvuoden aikana kymmenessä kuussa uusi julistajahuippu. Kasvu oli 50 prosenttia! Julistajahuippu oli 77985. Julistajat osoittivat merkittävää intoa toukokuussa, jonka aikana he käyttivät kenttäpalvelukseen keskimäärin 17,6 tuntia. Sekä touko- että kesäkuussa he levittivät yli miljoona lehteä ja tekivät yli miljoona uusintakäyntiä. (Samanlaista kasvua oli myös Latviassa, Liettuassa, Moldovassa, Ukrainassa ja Virossa.)

Kuusi vuotta sitten Moskovassa oli vain yksi seurakunta. Nyt siellä on 40 seurakuntaa, ja lähes jokainen niistä voitaisiin jakaa kahdeksi tai kolmeksi seurakunnaksi, jos vanhimpia olisi käytettävissä enemmän. Murmanskissa Pohjois-Venäjällä on tällä hetkellä vain yksi seurakunta. Seurakunnassa on monia erinomaisia avustavia palvelijoita, mutta sitä ei voida jakaa, koska siinä on vain yksi vanhin. Seurakunnassa on noin 800 julistajaa. Rjazanin ja Uljanovskin kaupungeissa on kummassakin yli 500000 asukasta muttei yhtään seurakuntaa. Toukokuussa siellä alkoi työskennellä kahdeksan erikoistienraivaajaa, jotka aloittivat uudella alueellaan tuossa kuussa 51 raamatuntutkistelua. Mikä ilo onkaan auttaa näitä totuutta janoavia ihmisiä!

Muuan Herätkää!-lehden kokemus sai erään Itävallassa toimivan matkavalvojan vaimon pohtimaan, voisiko hän tavoittaa valtion viroissa olevia ihmisiä. Hän sanoo: ”Etsin käsiini puhelinluettelon sekä muuta painettua lähdeaineistoa,  jossa oli yhteiskunnallisten palveluelinten ja -laitosten osoitteita. Sitten etsin sellaisia Herätkää!-lehden kirjoituksia, jotka sopivat kyseisillä aloilla työskenteleville ihmisille. Aluksi sydämeni pamppaili, vapisin kovasti ja esitin useita rukouksia. Kun selvisimme sihteeriä pidemmälle, havaitsimme, että vastuullisissa asemissa olevat miehet ovat yleensä hyvin ystävällisiä. Kun kerroimme arvostavamme järjestettyjä palveluja – sillä Jehovan todistajatkin hyötyvät niistä – reaktiona oli yleensä hämmästys. Kerroin sen jälkeen syyn käyntiimme: ’Olen etsinyt lehdistämme kirjoituksia, jotka liittyvät teidän työhönne. Toivomme, että voitte tutustua niihin sitten, kun teillä on siihen sopivaa aikaa.’ Tällä tavalla olen voinut levittää noin 1800 lehteä kuuden ensimmäisen kuukauden aikana.” Sisaremme sanoo nyt pitävänsä paljon tästä erikoistoiminnasta. Hän käy koulujen rehtoreiden, piiripäälliköiden ja oikeusviranomaisten luona sekä poliisi- ja sosiaalihuollon laitoksissa.

Kroatiassa eräällä nuorella miehellä oli ollut syntymästään asti sydänvika, joka rajoitti suuresti hänen toimintaansa. 17-vuotiaana hän sai kuulla hyvästä uutisesta eräältä naapuriltaan ja alkoi käydä kaikissa kokouksissa. Vaikka hän ei saanutkaan tukea vanhemmiltaan, hän vakuuttui siitä, että hän oli löytänyt totuuden. Hän oli tutkinut vasta osan Voit elää ikuisesti -kirjasta, kun hänen vointinsa heikkeni ja kävi ilmeiseksi, että kuolema oli lähellä. Kun hänen äitinsä istui hänen vuoteensa vieressä ja itki, koska äiti tajusi poikansa kuolevan pian, poika puhui äidilleen vakavasti ylösnousemustoivosta (Apt. 24:15). Hän kertoi uskovansa, että hänet herätettäisiin jälleen eloon, mutta lisäsi, että se, näkisivätkö he toisensa uudessa järjestelmässä, riippuisi hänen äidistään ja isästään. Tämä kosketti hänen äitiään syvästi. Kaksi viikkoa tämän nuoren miehen kuoleman jälkeen hänen vanhempansa pyysivät Raamatun kotitutkistelua, ja he edistyvät edelleen hyvin.

Kaksi Islannissa asuvaa kristittyä sisartamme keksivät,  millä tavoin he voivat auttaa työtovereitaan saamaan enemmän tietoa Jehovan todistajista ja Valtakunnan hyvästä uutisesta. Vaikka heidän työtoverinsa viettivätkin syntymäpäiviä ja joulua, kaksi sisartamme eivät osallistuneet niiden viettoon. Eräänä päivänä sisaret toivat mukanaan herkullisen kakun ja kotona tehtyä leipää ja tarjosivat niitä työtovereilleen kahvitauolla. Työntekijät tiedustelivat, mistä merkkitapahtumasta oli kyse. Sisaret selittivät, että koska heidän työtoverinsa olivat suhtautuneet hienotunteisesti heihin ja heidän uskonkäsityksiinsä, he halusivat nyt tarjota näille jotain hyvää syötävää, jota nämä voisivat nauttia juodessaan kahvia. Tämän ansiosta sukeutui hyvä keskustelu, moniin kysymyksiin vastattiin ja jokainen kuunteli hyvin kiinnostuneena. Jälkeenpäin sisaret lahjoittivat jokaiselle työtoverilleen erityisen Herätkää!-lehden numeron. Kussakin lehdessä oli vielä sen henkilön nimi, jolle se annettiin. Jälleen esitettiin kysymyksiä ja annettiin hyvää todistusta. Kun sisaremme nousivat poistuakseen, eräs nainen katsoi heihin tutkivasti ja sanoi: ”Te näytätte kaikesta huolimatta melko normaaleilta.” Nämä työntekijät olivat tosiaan alkaneet suhtautua myönteisemmin Jehovan todistajiin ja siihen sanomaan, jota he julistavat.

Eräässä Tanskan seurakunnassa muuan tienraivaajaveli pyrki auttamaan erityisesti ei-uskovia puolisoita. Hän alkoi tutkia Raamattua Klausin kanssa, joka kävi joissakin kokouksissa vaimonsa kanssa, joka on todistaja. Klaus arvosti tutkistelua ja edistyi hyvin. Tienraivaaja halusi auttaa myös erästä toista ei-uskovaa puolisoa, ja niinpä hän kutsui sekä Klausin vaimoineen että tämän toisen pariskunnan aterialle. Veljen tarkoitus oli alkaa tutkia Raamattua tämän miehen kanssa. Kun aterian jälkeen oltiin kävelyllä, hän yritti puhua tämän miehen kanssa kahden kesken, mutta se oli mahdotonta, sillä Klaus saarnasi miehelle koko ajan. Kun veljelle sitten lopulta avautui tilaisuus puhua miehelle, Klaus oli jo aloittanut tutkistelun. Kierrosvalvojan äskettäisen vierailun aikana Klaus,  joka on nyt kastamaton julistaja, oli kaikissa kymmenessä kenttäpalveluskokouksessa. Tutkistelu, jota hän johtaa tuolle ei-uskovalle aviomiehelle, edistyy myös hyvin.

Niitä jotka haluavat elää jumalista antaumusta osoittaen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tullaan vainoamaan (2. Tim. 3:12). Vainoa voivat aiheuttaa perheenjäsenet, ja sitä voivat kohdata jopa nuoret. Puolassa muuan Jehovan todistaja opetti nykyään Miechówin seurakunnassa olevaa Monikaa kutomaan, kun tämä oli 12-vuotias. Tämä todistaja juurrutti häneen myös halun tutkia Raamattua. Monikan isoäiti kuitenkin vastusti. Lannistaakseen Monikaa isoäiti lopetti ruoan laittamisen hänelle eikä enää suostunut ostamaan hänelle vaatteita. Isoäiti pieksi Monikan, kun tämä puhui Raamatusta, ja seurasi Monikaa jatkuvasti estääkseen tätä tutkimasta todistajien kanssa. Monika tutki kuitenkin yksin navetassa ja koulumatkoillaan.

Kun hän sai päästötodistuksen keskiasteen koulusta, hän suunnitteli aloittavansa tienraivauksen ja ilmaisi haluavansa palvella alueella, jolla tarvittiin apua. Hän halusi päästä pois kotikaupungistaan ja mahdollisimman kauas vastustavasta isoäidistään. Kuinka masentuneeksi hän tunsikaan itsensä, kun kierrosvalvoja sanoi, että hänen alueekseen tulisi mitä todennäköisemmin hänen kotikaupunkinsa. Hän muistelee: ”Yritin olla näyttämättä hänelle, miltä minusta tuntui, mutta kävelin pois pää painuksissa pohtimaan asiaa uudestaan. Sanoin tulevalle palvelustoverilleni: ’Tiedätkö, minusta tuntuu siltä, että käyttäydyn kuin Joona. Mutta loppujen lopuksi Joona meni Niniveen. Niinpä minäkin menen sinne, mihin minut on määrätty, jos se on Jehovan tahto.’” Nyt, neljä vuotta myöhemmin, hän sanoo: ”Havaitsen, että oli viisasta seurata Jehovan ohjausta. Suurin ongelma oli kielteinen asenteeni. Nyt saan paljon iloa, koska yhdessä kuussa kykenin johtamaan 24:ää raamatuntutkistelua. Jehovan ansiosta kykenin jopa järjestämään tutkistelun isoäidilleni, joka aiemmin vastusti.”

 Amerikka

Meksikossa ihmiset lähtevät suurin joukoin Suuresta Babylonista. Tuhannet ihmiset elämän eri aloilta noudattavat Raamatun kehotusta: ”Lähtekää siitä ulos, minun kansani, jos ette tahdo osallistua hänen kanssaan hänen synteihinsä.” (Ilm. 18:4.) Useimmat näistä ihmisistä hylkäävät katolisen kirkon. Vuonna 1995 Meksikossa palveli Jehovaa toimeliaasti enimmillään 443640 ihmistä. Monet haluavat liittyä heihin, mikä käy ilmi siitä, että viime palvelusvuonna johdettiin 569842:ta Raamatun kotitutkistelua ja 33077 meni kasteelle.

Jotkut niistä, jotka haluavat katkaista siteensä Suureen Babyloniin, ovat nuoria. Chilessä joitakin todistajia meni Requinoaan, alueensa syrjäiseen kolkkaan, jonne ei pääse muutoin kuin kävelemällä pitkän matkaa pölyistä tietä. Kun he lähestyivät erästä taloa, iäkäs nainen oli jo tulossa heitä vastaan. ”Onpa mukavaa, että tulitte ulos tervehtimään meitä”, todistajat sanoivat. Nainen vastasi: ”Täytän näin sen lupauksen, jonka annoin lapsenlapselleni, joka kuoli hiljattain.” Aina kun tämä  vasta 12-vuotias poika näki todistajien tulevan, hän juoksi isoäitinsä luo ja sanoi: ”Mummi, Raamattu-ihmiset [los de la Biblia] tulevat.” Sitten hän pyysi rahaa lehtien ostamista varten. ”Hän luki ne aina”, nainen muisteli, ”mutta eniten hän piti punaisesta kirjasta, jossa on kuvia paratiisista [Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä]. Hänellä oli tapana lukea minulle ja opettaa minua, koska en osaa lukea. Kolme viikkoa sitten hän tuli jostain tuntemattomasta syystä sairaaksi. Häntä yritettiin auttaa kaikin mahdollisin keinoin, mutta lääkärit lähettivät hänet kotiin viettämään viimeiset hetkensä meidän kanssamme. Hän oli kuolemaisillaan.”

Perheen ollessa hänen vuoteensa ympärillä hän sulki silmänsä. Nainen jatkoi: ”Luulimme, että hän oli kuollut, ja itkimme surusta, kun hän yhtäkkiä avasi silmänsä ja sanoi meille: ’Äiti, mummi, enhän minä ole katolilainen, enhän?’ ’Et ole’, vastasimme. ’En ole’, hän jatkoi, ’sillä minä kuulun niihin, jotka tulevat tietä pitkin, Raamattu-ihmisiin, ja tulen elämään paratiisissa.’ Sitten hän otti punaisen kirjansa ja näytti siitä meille kuvia. Hän kääntyi minun puoleeni ja sanoi: ’Mummi, lupaa minulle, että joka kerta, kun näet Raamattu-ihmisten tulevan tietä pitkin, menet toivottamaan heidät tervetulleiksi minun puolestani.’ Lupasin sen hänelle. Sitten hän sanoi: ’En ole katolilainen, kuulun Raamattu-ihmisiin, ja tulen elämään paratiisissa’, ja sen sanottuaan hän kuoli. Siksi tulin ulos teitä vastaan, kun näin teidän tulevan tietä pitkin.” Veli lohdutti häntä ylösnousemuksesta kertovilla raamatunkohdilla. Toivottavasti tätä perhettä voidaan auttaa kehittämään luja usko, jotta – jos Jehova suo – he voisivat elää lapsenlapsensa kanssa paratiisissa.

Aivan niin kuin iäkkäiden on todistettava uskollisuutensa Jehovalle, nuoretkin joutuvat usein tilanteisiin, joissa heidän on osoitettava uskonsa vastustuksen edessä. Neljätoistavuotias Michael oli tutkinut Costa Ricassa Raamattua vain muutamia kuukausia, kun hänen lukionsa vaati häntä osallistumaan sellaisiin seremonioihin, jotka olivat hänestä ristiriidassa sen kanssa, mitä hän oppi Raamatusta. Vaikka häntä ei ollut vielä  kastettu, hän otti lujan kannan, ja hän sekä kuusi hänen luokallaan olevaa todistajaa erotettiin koulusta. Lisää koetuksia oli Michaelin edessä. Hänen isänsä esitti uhkavaatimuksen: ”Sinun on luovuttava tästä uskonnosta, tai muuten minä kieltäydyn tunnustamasta sinua pojakseni.” Erään kerran hänen isänsä ajoi hänet autolla kaupunkiin, pysäköi auton, näytti hänelle salkkua ja sanoi: ”Kuule poika, tässä salkussa on 35000 markkaa rahaa. Saat ne, jos palaat kirkkoomme ja luovut heidän uskostaan.” Kun Michael kieltäytyi, hänen isänsä läimäytti kädellään häntä kasvoille. Sitten hän vei hänet katoliseen kirkkoon ja kiljui, että hänen oli polvistuttava ja tehtävä ristinmerkki Neitsyt Marian edessä tai muuten häntä kohtaisi ankara rangaistus. Tämä nuori vastasi, että vaikka hänellä oli velvollisuus kunnioittaa vanhempiaan, hänen yksinomainen antaumuksensa kuului Jehovalle. Hänen isänsä vastasi, ettei hän tuntenut Jehovaa ja ettei Jehova sitä paitsi merkinnyt hänelle mitään. Michaelin isä kieltäytyi tämän jälkeen tapaamasta häntä kahteen vuoteen! Vuosia myöhemmin Michaelin isä kuitenkin etsi jonkin aikaa ennen kuolemaansa Michaelin käsiinsä ja pyysi tätä lukemaan Raamattua hänelle. Hän pyysi Michaelia antamaan anteeksi, kannusti häntä jatkamaan Jehovan palvelemista ja pyysi raamatuntutkistelua.

Panaman pääkaupungissa Panamássa eräs nainen kuunteli luokseen tulleita todistajia. Hän otti yhden lehden ja pyysi heitä tulemaan uudestaan. Miksi? Hän ei ollut koskaan unohtanut sitä, että kun hän oli ollut opettajana eräällä maan vuoristoseudulla, hänen luokallaan oli ollut joitakin todistajien lapsia. He eivät olleet koskaan osallistuneet isänmaallisiin menoihin hänen painostuksestaan huolimatta. Kun lapsille oli tarjottu eräänä päivänä makaronia ja kuristetusta kanasta valmistettua kastiketta, nämä lapset olivat kieltäytyneet syömästä sitä siitäkin huolimatta, että hän oli kehottanut heitä poimimaan vain makaronit ja jättämään kastikkeen. He olivat selittäneet, että Raamattu kieltää veren syömisen (Apt. 15:28, 29). Hän ei ollut ollut yhtä mieltä heidän kanssaan, mutta tämä tapaus oli  väkisinkin tehnyt häneen vaikutuksen. Hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut ketään, joka olisi pitänyt niin lujasti kiinni uskonkäsityksistään. Niinpä kun todistajat tulivat hänen luokseen vuosia myöhemmin, hän pyysi heitä tulemaan uudestaan, jotta hän voisi saada lisää tietoa siitä, mihin heidän uskonkäsityksensä perustuvat. Raamatuntutkistelu aloitettiin, ja hän alkoi käydä kaikissa kokouksissa. Nyt hän, hänen miehensä ja heidän kolme lastaan palvelevat Jehovaa sen erinomaisen esimerkin ansiosta, jonka nämä nuoret todistajat antoivat hänen koulussaan.

El Salvadorissa eräs Jehovan todistajia ihaileva nainen kysyi Omarilta, voisiko tämä tutkia hänen kuusivuotiaan poikansa kanssa. Omar suostui. Kun hän meni johtamaan tutkistelua, hän koki yllätyksen. Pieni Mario-poika oli noussut aikaisin aamulla ja käynyt kylvyssä. Hän odotti pukeutuneena veljen tuloa. Tutkistelu aloitettiin Kirjani Raamatun kertomuksista -kirjasta. Pojan äiti kuunteli tehdessään ompelutöitään. Hän sanoi olevansa vain kiinnostunut siitä, että hänen poikansa saisi samanlaista koulutusta kuin Jehovan todistajien lapset. Veli pyysi häneltä luvan viedä pikku Mario kokouksiin ja lopulta konventteihin. Poika edistyi, ja Omar auttoi häntä asettamaan kokoaikaisen palveluksen tulevaisuuden tavoitteeksi. Aikanaan äitikin suostui tutkimaan Raamattua ja hänet kastettiin, Marion pikkuveljestä tuli julistaja, ja nyt hänen isänsä käy silloin tällöin kokouksissa. Entä Mario? Hän on vakituinen tienraivaaja. Miten iloinen Omar onkaan siitä, että hän suostui tutkimaan tämän kuusivuotiaan pojan kanssa!

Taitava Raamatun käyttö voi herättää erinomaista vastakaikua vilpitönsydämisissä ihmisissä, kuten seuraava Jamaikassa sattunut kokemus osoittaa: ”Minulle esiteltiin nuori nainen, joka sanoi, että hänellä oli monia kysymyksiä, joihin hän halusi saada vastauksen. Sovimme keskustelusta. Ensimmäisellä tapaamisellamme hän sanoi, että hän ei halunnut keskustella minkään meidän julkaisumme pohjalta, eikä hän halunnut, että häntä kutsuttaisiin mihinkään kokoukseen. Hän halusi,  että hänen kysymyksiinsä vastataan Raamatusta. Useimmat hänen kysymyksistään koskivat sapattia ja Jehovan todistajien uskonkäsityksiä. Käytettiin vain Raamattua – Kuningas Jaakon käännöstä. Joka kerta kun hän luki raamatunkohdan vastaukseksi kysymykseensä, hän ihmetteli sitä, kuinka selkeitä ja järkeviä raamatulliset vastaukset olivat. Tätä jatkui kolme viikkoa. Niiden jälkeisellä käynnillä hänellä ei ollut enää kysymyksiä, joten kysyin häneltä: ’Mitä nyt tehdään?’ Hän sanoi haluavansa ’alkaa tutkia punaista kirjaa’, toisin sanoen Voit elää ikuisesti -kirjaa. Valitsimme 22. luvun, ’Tosi uskonnon tunnistaminen’. Tuon luvun jälkeen aloitimme 1. luvusta. Sitten hän kysyi, milloin kokouksiamme pidetään. Hän alkoi käydä kaikissa kokouksissa; kun hänen työnsä tuli esteeksi, hän jätti sen. Kun tutkistelua oli jatkunut vain muutamia kuukausia, hän ilmoittautui teokraattiseen palveluskouluun ja hänestä tuli kastamaton julistaja.”

Boliviassa eräälle kierrosvalvojalle jäi vapaapäivä niiden vierailujen välissä, jotka hän teki seurakunnasta erillään oleviin pieniin ryhmiin, joten hän päätti mennä kenttäpalvelukseen sen seurakunnan kanssa, jonka alueella hänen majapaikkansa oli. Hän pohdiskeli, kukahan mahtaisi huolehtia ryhmästä. Johtaja saapui erään toisen veljen kanssa. Johtajana toimivalla veljellä oli puhuva kello, ja kun se ilmoitti, että kello oli 8.15, hän pyysi jotakuta lukemaan päivän tekstin, kehotti läsnäolijoita esittämään oma-aloitteisesti ajatuksia ja sen jälkeen käytti itse lopuksi lyhyen puheenvuoron. Rukouksen jälkeen hän järjesti kaikki työskentelemään pareittain ja sisällytti näihin järjestelyihin jopa sellaisen sisaren, joka ei ollut paikalla. ”Tämähän on kummallista!” ajatteli kierrosvalvoja. Hetkeä myöhemmin he olivat alueella, ja johtaja kysyi: ”Missä me tarkasti sanoen olemme, ja mihin päin olen kääntynyt?” Tällöin kierrosvalvoja tajusi, että tämä veli oli sokea. Kun johtaja kykeni paikantamaan sijaintinsa, hän teki alueen käyntiä koskevat järjestelyt. Aamupäivän puolessa välissä hän jopa järjesti niin, että kenttäpalvelustovereita vaihdettiin. Tämä on todella erinomainen esimerkki  halukkuudesta asettua Jehovan käytettäväksi ja luottamuksesta siihen, että hän voi korvata vajavuudet! Kun kierrosvalvoja kertoi paikallisille vanhimmille, kuinka rohkaisevaa oli nähdä tämän veljen palvelevan tällä tavalla, he vastasivat: ”Näin on, eikä hän koskaan petä meidän tai ryhmänsä luottamusta.”

Nicaraguassa on vielä vapaata aluetta, ja Jehova herättää halukkaita työntekijöitä huolehtimaan hengellisestä elonkorjuusta. Nelikuukautisen rynnistyksen aikana lähetettiin yhteensä 22 paikkakunnalle 100 tilapäistä erikoistienraivaajaa, uhrautuvia nuoria veljiä ja sisaria. Saivatko he tuloksia? He raportoivat, että muistonvietossa oli läsnä kaiken kaikkiaan 2674 henkeä. Heidän ponnistelujensa ansiosta perustettiin viisi uutta erillään olevaa ryhmää. Tämän lisäksi Nicaraguaan on tullut tienraivaajiksi naimattomia ja naimisissa olevia veljiä ja sisaria Costa Ricasta, Englannista, Espanjasta, Guatemalasta, Kanadasta, Puerto Ricosta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Nämä sekä viime vuonna tänne määrätyt lähetystyöntekijät tekevät erinomaista työtä.

Nicaraguassa ei ole vaikea aloittaa tutkisteluja. Kokousmatkalla erästä lähetystyöntekijää lähestyi muuan mies, joka kysyi aluksi, olivatko ryhmään kuuluvat Jehovan todistajia. Sitten hän sanoi haluavansa tutkia Raamattua. Kun he menivät käymään hänen luonaan, hän kertoi heille Nicaraguan sodan aikaisista kokemuksistaan. Kun hänen oli erään kerran käsketty pidättää joitakin todistajia, nämä olivat ottaneet hänet niin vieraanvaraisesti vastaan, ettei hän ollut voinut toteuttaa hänelle annettuja määräyksiä. Nyt hän oli kuitenkin hyvin huolissaan. Hän oli ollut tappamassa monia ihmisiä sodan aikana. Antaisiko Jumala hänelle anteeksi? Vastaukseksi miehen kysymykseen hänelle luettiin Jesaja 1:15–18, minkä jälkeen hän puhkesi kiitollisuudesta ja helpotuksesta kyyneliin. Hänen kanssaan alettiin heti tutkia. Kun hän tajusi, että miellyttääkseen Jumalaa hänen täytyisi jättää tyttöystävänsä ja palata vaimonsa luo, hän sanoi heti: ”Haluan palvella Jehovaa 100-prosenttisesti, en 80-prosenttisesti.”

 Maailman vihaamia mutta rakkaudestaan tunnettuja

Viimeisenä iltana ennen kuolemaansa Jeesus Kristus sanoi apostoleilleen: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” Hän lisäsi: ”Jos olisitte osa maailmasta, niin maailma olisi mieltynyt omaansa. Mutta koska ette ole osa maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta, tämän vuoksi maailma teitä vihaa.” (Joh. 13:35; 15:19.) Jeesuksen tavoin nykyajan Jehovan todistajat ovat maailman vihaamia mutta rakkaudestaan tunnettuja.

Yleensä kuitenkin käy niin, että tällainen kohtelu pikemminkin edistää kuin hidastaa hyvän uutisen eteenpäin menemistä. Se saa oikeamieliset ihmiset toisinaan puolustamaan todistajia. Jotkut jopa liittyvät heidän kanssaan palvomaan Jehovaa.

Kun muuan vanhin meni käymään erään julistajaryhmän luona Kaukasuksen vuoristossa, vihamielinen joukko  piiritti kaksi tuntia sitä taloa, jossa he tapasivat. Joukko vaati, että vanhin ja ryhmään kuuluvat veljet luovutetaan heille. Poliisi kuitenkin puuttui asiaan. Poliisiasemalla veljet tarttuivat tilaisuuteen ja antoivat todistusta. Poliisipäällikkö kiinnostui. Hän ja hänen perheensä tutkivat nyt säännöllisesti Raamattua Jehovan todistajien kanssa.

Kaksi viikkoa ennen kuin Irkutskissa Venäjällä oli määrä pitää konventti, kaksi pappia kävi stadionin johtajan luona vaatimassa konventin peruuttamista. Johtaja kysyi syytä tähän. He vastasivat: ”Jehovan todistajat ovat vääräuskoisia. He eivät ole kristittyjä.” Johtaja vastasi: ”Minun asiani ei ole tutkia, mikä uskonto on oikea ja mikä ei. Arvioin ihmisiä heidän tekojensa, en heidän uskonsa mukaan. Olen ollut neljä vuotta yhteistyössä Jehovan todistajien kanssa ja olen vakuuttunut siitä, että he ovat parhaita ihmisiä. Heidän itsensä ja heidän työnsä ansiosta stadion on erinomaisessa kunnossa. Ilman heitä stadion ei luultavasti olisi enää käytössä enkä minä olisi sen johtaja. Heidän menettelyjensä perusteella heillä on siihen oikeus, mutta mikä estää teitä toimimasta samoin? Miksi te ette vuokraa stadionia ja kerää sinne ihmisiä samalla tavoin?” Tämä vastaus sai papit raivoihinsa, ja he uhkailivat johtajaa. Mutta hän sanoi yksinkertaisesti, että ainakaan tällä hetkellä stadionia eivät johda papit vaan hän.

Vaikka Jehovan todistajat ovat Jeesuksen ennustuksen mukaisesti ”kaikkien kansakuntien vihan kohteita”, heidät tunnetaan myös heidän silmiinpistävästä rakkaudestaan (Matt. 24:9). Tällainen rakkaus on helposti havaittavissa, kun Jehovan todistajat osallistuvat teokraattisiin rakennushankkeisiin. Yksi tällainen hanke on Solnetšnojessa Venäjällä, missä valmistellaan toimistoja ja Betelin tiloja, joiden tarkoitus on palvella hyvän uutisen saarnaamista Venäjällä.  Rakennuspaikalla on 530 veljeä ja sisarta 30 maasta. He ilmaisevat todella erinomaista henkeä! Monet heistä ovat ottaneet lomaa voidakseen auttaa. Toiset ovat jättäneet työpaikkansa tai myyneet kotinsa voidakseen työskennellä täällä pitemmän aikaa. Heidän syvä kiinnostuksensa venäläisiin näkyy myös siten, että monet heistä opettelevat työajan jälkeen innokkaasti venäjää.

Tällaista lämminhenkistä rakkautta on ohjattu myös muualle. 8. kesäkuuta sata norjalaista todistajaa matkusti omilla varoillaan Islantiin, jotta he olisivat voineet auttaa veljiään rakentamaan samanaikaisesti valtakunnansalin sekä Keflavíkiin että Selfossiin.

Jotkut entiset vastustajat muuttavat mieltään. Esimerkiksi muuan nuori sisar oli Ukrainassa eräänä päivänä talosta-taloon-työssä ja tapasi iäkkään miehen, joka uhkasi vahingoittaa häntä, jos hän tulisi uudestaan. Sisaremme pyysi häntä ottamaan kirjasen ja lupasi olla häiritsemättä häntä uudestaan. Hän kuitenkin hukkasi ne muistiinpanot, joista ilmeni, mihin taloon ei saanut mennä, ja soitti myöhemmin epähuomiossa tämän miehen ovikelloa. Kun hän näki ovenavaajan, hänet valtasi pelko. Hän rukoili Jehovaa. Mies sanoi: ”Olen lukenut sen kirjasen, jonka jätitte, ja muuttanut mielipidettäni. Haluaisin alkaa tutkia Raamattua.”

Konventeissamme käyvät ulkopuoliset havaitsevat helposti, millainen henki vallitsee Jehovan kansan keskuudessa. Muuan virkamies, joka oli vastuussa eräästä konventtipaikasta Swazimaassa, katseli viimeisen ohjelmajakson jälkeen hämmästyneenä, kun sadat veljet ja sisaret auttoivat purkamisessa ja siivouksessa. Hänen käsityksensä muuttui täysin. Hän sanoi, että ”naiset, miehet, valkoiset, mustat ja nuoret työskentelevät yhdessä sopusointuisesti ja iloisesti, jotta tilat saataisiin puhtaiksi muutamassa tunnissa. – – Te  olisitte tervetulleita tänne vaikka joka viikko, jos vain haluaisitte.”

Rakkaus saa Jehovan kansan toimimaan myös taloudellisten vastoinkäymisten aikana (1. Joh. 3:17, 18). Kuivuus koetteli ankarasti Zimbabwen koillisosassa sijaitsevaa Danden laaksoa viime vuonna. Kun maan muut seurakunnat saivat tietää tilanteesta, ne reagoivat erinomaisella tavalla. Veljet lahjoittivat säkeittäin maissia sekä vaatteita ja rahaa. Toiset antoivat käyttöön kuorma-autonsa avustustarvikkeiden jakamista varten. Kun avustusryhmä saapui erään syrjäisen seurakunnan luo, he tapasivat pariskunnan, jonka edellisestä ateriasta oli kulunut kaksi päivää. Vaimo on todistaja; hänen aviomiehensä, joka oli sairaana, ei ole uskova. Aviomies oli luopunut toivosta, mutta rakas sisaremme oli ilmaissut olevansa varma siitä, että hänen Jumalansa, Jehova, järjestäisi heille ruokaa. Kun veljemme saapuivat, hän vuodatti ilon kyyneleitä.

Patoja uhanneen vaaran vuoksi Alankomaissa oli välttämätöntä evakuoida kymmenen seurakuntaamme. Lähiseurakunnat reagoivat heti. Kaikkialta maasta tarjottiin puhelimitse majapaikkoja. Tarjonta ylitti tarpeen. Kun veljemme jälkeenpäin palasivat koteihinsa, alueellisten rakennuskomiteoiden ammattitaitoiset veljet ja muut vapaaehtoiset auttoivat heitä asettamaan paikoilleen huonekalut, keittiökalusteet ynnä muut sellaiset. Useissa maissa asuvien veljien yhteistyön avulla viime vuonna vietiin jälleen avustustarvikkeita myös veljillemme sodan repimään Bosniaan.

Kaikki tämä antaa kouraantuntuvan todisteen siitä, että me olemme ”sopusointuisesti yhteen liittyneitä rakkaudessa” (Kol. 2:2). On todella suurenmoista kuulua sellaiseen kansainväliseen perheeseen, jonka muodostavat aidosti toisiaan rakastavat ihmiset!