Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kirje hallintoelimeltä

Kirje hallintoelimeltä

Kirje hallintoelimeltä

KUN ne 70 ”palasivat iloiten” kertomaan Jeesukselle, miten hyvin heidän saarnaamisrynnistyksensä oli onnistunut, hän itse ”tuli erittäin iloiseksi pyhässä hengessä”. Hän kiitti Jehovaa ja sanoi: ”Minä ylistän sinua julkisesti, Isä, taivaan ja maan Herra, koska olet huolellisesti kätkenyt nämä viisailta ja älykkäiltä ja olet ilmaissut ne lapsille.” (Luuk. 10:​17, 21.)

Emmekö olekin Jeesuksen tavoin erittäin iloisia vuoden 1996 vuosiraportista? Mekin olemme kuin lapsia, joita Jehovan henki ravitsee, mutta tämän maailman viisaat ja älykkäät eivät pääse lähellekään sitä, mitä Jehova on saanut aikaan kansansa välityksellä. Koko viime palvelusvuoden ajan me ponnistelimme ’tullaksemme sanan tekijöiksi’ (Jaak. 1:​22). Tämän ansiosta Jehova ’avasi taivaiden sulkuportit’ ja siunasi meitä ylenpalttisesti (Mal. 3:​10).

Lisäsyy tähän siunaukseen on se, että me olemme ’pukeutuneet rakkauteen, täydelliseen yhdyssiteeseen’ (Kol. 3:​14). Tämä ilmenee siitä, miten huomattavan yksimielistä Jehovan todistajien toiminta on kautta maailman. Joelin profetiassa mainitun kulkusirkkaparven tavoin Jehovan todistajien mahtava, tällä hetkellä 5413769 jäsentä käsittävä armeija täyttää maan todistuksellaan (Joel 1:​1–4; 2:​7, 9–11).

Vuonna 1996 Valtakunnan hedelmäsato oli tosiaan huomattava: kenttäpalvelukseen käytettiin paljon yli miljardi tuntia, uusia veljiä ja sisaria kävi kasteella ennätysmäärä, 366579, ja lehtiä levitettiin uskomattomat 543667923 kappaletta. Nämä luvut kuitenkin vain heijastelevat sitä, mitä tapahtuu niiden miljoonien ihmisten sydämessä ja elämässä, jotka kerääntyvät Jehovan maailmanlaajuiseen järjestöön (Jes. 2:​2–4; 60:​8–11). Jeesuksen sanat eivät ole koskaan aikaisemmin pitäneet yhtä hyvin paikkaansa: ”Katso! Minä sanon teille: Nostakaa silmänne ja katselkaa peltoja, kuinka ne ovat vaaleita elonkorjuuta varten.” (Joh. 4:​35.)

Korjatessaan Valtakunnan hedelmäsatoa nykyään Herra Jeesus haluaa koota puhtaan kansan, joka pyrkii tosi pyhyyteen hänen voideltujen veljiensä maan päällä antaman mallin mukaisesti (Jes. 35:​8–10; Room. 6:​19, 22, 23). Kaikki tähän kansaan tulevat paitsi vihkivät elämänsä Jehovalle myös kehittävät ”hengen hedelmää” kasvattamalla ”uutta persoonallisuutta”. He ’pesevät pitkät vaatteensa ja valkaisevat ne Karitsan veressä’. (Gal. 5:​22, 23; Ef. 4:​23, 24; Ilm. 7:​9, 14; 14:​15, 16.)

Kun siis Jeesus korjaa Valtakunnan hedelmää, häntä ei kiinnosta vain määrä – se kuinka monia kootaan – vaan myös laatu. Hän etsii uskollisia palvelijoita, jotka täyttävät Jehovan vanhurskaat normit ja asettavat Valtakunnan edut ensi sijalle elämässään. Kun tarkastelet kenttäpalvelustasi ja kokouksiin osallistumistasi, voitko havaita, että Valtakunnan edut ovat tärkeimmällä sijalla elämässäsi? Rukoillessaan Jehovaa Daavid tähdensi: ”Uskollista kohtaan sinä toimit uskollisesti.” (Ps. 18:​25; Matt. 6:​31–33.)

Jeesus teki selväksi, että ”se portti on ahdas ja tie kapea, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Matt. 7:​13, 14). Meidän on toimittava tämän varoituksen mukaisesti! Jos haluamme olla kelvollisia elämään ikuisesti, meidän täytyy soveltaa kokosydämisesti Jumalan sanaa elämäämme (Joh. 17:​3). Tähän sisältyy se, että kiinnitämme tarkkaa huomiota vuoden 1997 vuositekstiimme, joka kuuluu: ”Opeta minut tekemään tahtosi.” (Ps. 143:​10.) Meidän on tosiaan käytettävä hyväksemme säännöllisesti – päivittäin ja viikoittain – niitä järjestelyjä ja välineitä, joita Jehova on antanut käyttöömme opettaakseen meitä. Niiden tarkoitus on suojella meitä. (Jes. 50:​4, 5; 54:​13, 14.)

Saatanan maailma vajoaa yhä syvemmälle turmiollisuuden suohon, demoneista lähtöisin olevaan laittomuuteen ja väkivaltaan sekä auktoriteettien ja toinen toisensa vihaamiseen. Se yrittää vetää koko ihmiskunnan mukanaan. Tähän liittyy suuri vaara, joka uhkaa Jumalan kansaa. Maailman viihde on täynnä säädyttömyyttä, moraalittomuutta, korviasärkeviä ”sävelmiä” ja turmelevia sanoituksia. Meidän on kartettava tätä saatanallista propagandaa, näitä ’epäpuhtaita demonien henkeyttämiä ilmauksia’, jotka johtavat paitsi hallitsijat myös kaikki ne, jotka tekevät itsestään ”osan maailmasta”, tuhoon Harmagedonissa (Ilm. 16:​13–16; Joh. 15:​19; 17:​14, 16; 18:​36).

Tosiaankin kaikkien niiden seikkojen, jotka hajottavat huomiota maailmassa – seuran, tovereiden painostuksen, ylpeyden, materialististen halujen – on määrä hävitä lähitulevaisuudessa (1. Kor. 15:​33; 1. Tim. 6:​9, 10). Iäkäs apostoli Johannes sanoi viisaasti: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, niin rakkaus Isään ei ole hänessä; sillä mikään maailmassa – lihan halu ja silmien halu ja elämän varallisuuden komeileva näyttäminen – ei ole Isästä, vaan on maailmasta. Ja maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Joh. 2:​15–17.)

Samoin kuin vuoden 1996 aikana olemme iloinneet siitä, että meistä on ’tullut sanan tekijöitä’, samoin olkoot rukouksemme ja tekomme sopusoinnussa vuoden 1997 vuositekstimme kanssa: ”Opeta minut tekemään tahtosi.” (Ps. 143:​10.)

Lähetämme lämpimät kristilliset terveisemme kansainväliselle työtovereittemme joukolle.

Veljenne

Jehovan todistajien hallintoelin