Kirje hallintoelimeltä

KAIKKIEN Jumalan kansaan kuuluvien on hyvä muistella menneen vuoden kehitysvaiheita, samalla kun odotamme, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja miten suurenmoisen odotteen Jehova onkaan asettanut eteemme! Pienellä laumalla eli Jumalan hengellä voidelluilla on etu palvella kuninkaina ja pappeina taivaassa Jeesuksen Kristuksen kanssa (Ilm. 20:6). Muilla lampailla, joita on nyt hyvän matkaa yli viisi miljoonaa, on toivo elää ikuisesti maallisessa paratiisissa, jossa kaikki tuntevat Jehovan, rakastavat häntä ja heijastavat hänen ominaisuuksiaan ollessaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa (Jes. 11:9; 1. Joh. 4:7, 8; Ilm. 21:4). Miksi Jehova on tehnyt tämän mahdolliseksi? Osoittaakseen rakkauttaan ja ilmaistakseen suurta ansaitsematonta hyvyyttään niitä kohtaan, jotka uskovat siihen lunastusuhriin, jonka hän antoi oman Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, välityksellä (Joh. 3:16).

Ei ihme, että apostoli Paavali sanoi, että ”nykyisen ajan kärsimykset eivät ole mitään verrattuina” siihen, mitä Jumala oli asettanut hänen eteensä. Ja hän kuvaili osuvasti niiden ”harrasta odotusta”, jotka odottavat selviä todisteita siitä, että taivaalliset kuninkaat ovat ryhtyneet toimiin puhdistaakseen maan, mitä seuraa kuolleiden ylösnousemus ja tottelevaisen ihmiskunnan saattaminen täydellisyyteen. Tämän ansiosta ihmiset saavat mahdollisuuden nauttia ”Jumalan lasten loistoisasta vapaudesta”. (Room. 8:18–21.)

 Taivaallinen Valtakunta on jo toiminnassa (Ilm. 11:15–17). Me saamme palvella sen etuja täällä maan päällä. Tehtävänämme on kertoa toisille ihmisille Valtakunnan hyvä uutinen (Matt. 24:14). Millaisia olosuhteita veljemme ovat joutuneet kohtaamaan suorittaessaan tuota tehtävää menneen vuoden aikana? Juuri sellaisia, jollaisten Raamatussa ennustettiin vallitsevan nykyisen pahan asiainjärjestelmän viimeisinä päivinä (Luuk. 21:10, 11; 2. Tim. 3:1–5).

Albanian yli pyyhkäisi väkivallan aalto, joka kesti kuukausia. Raskaasti aseistautuneet terroristijoukkiot tekivät ryöstöjä, tuhosivat omaisuutta, raiskasivat ja murhasivat. Mutta veljemme eivät pidättyneet saarnaamasta hyvää uutista. Sota riehui suuressa osassa Afrikkaa ja aiheutti tuhoa joissakin Latinalaisen Amerikan ja Kaakkois-Aasian osissa. Vaikka veljemme säilyttivät tiukasti kristillisen puolueettomuuden, useita heistä kuoli väkivallan sekä taisteluja seuranneiden tautien vuoksi. Monien täytyi jättää koko omaisuutensa taakseen ja paeta metsiin tai viidakoihin ja jopa ylittää maiden rajoja päästäkseen turvaan. Tuhoisat tulvat koettelivat alueita Puolassa, Tšekissä, Italiassa ja Yhdysvalloissa. Maanjäristys tuhosi kaksi valtakunnansalia Venezuelassa. Tulivuoren kidasta purkautunut kuuma tuhka, muta ja kivisade pakotti yli puolet Montserratin asukkaista jättämään saarensa. Monin paikoin ihmiset elävät taloudellisessa pinteessä ja kenen tahansa on katuväkivallan vuoksi vaarallista käyttää koruja tai edes rannekelloa.

Kaiken tämän keskellä ja huolimatta länsimaissa vallitsevasta yleisestä välinpitämättömyydestä Jehovan todistajat jatkavat saarnaamista. Miten he kestävät? Heitä pitää yllä Jehovan rakkaus ja kansainvälisen veljesseuran hellittämättömän harras rakkaus sekä syvä tietoisuus siitä, että kaikki nykyiset tapahtumat osoittavat erehtymättömästi vanhan järjestelmän lopun olevan lähellä (Room. 8:35–39; 1. Piet. 4:7, 8).

Vaikka huononevat olosuhteet tekevät elämästä kovaa, veljemme kokoontuvat edelleen rohkeasti seurakunnan kokouksiin ja konventteihin. Menneen vuoden vuositekstimme oli: ”Opeta minut tekemään tahtosi.” (Ps. 143:10.) Suuri osa tuosta opettamisesta tapahtuu kokouksissa, ja Jehova ravitsi meitä vuoden  mittaan runsaasti uskollisen orjaluokan kautta. Kun Albanian hallitus julisti maahan hätätilan, veljet siirsivät kokoukset pidettäviksi päiväsaikaan ja kokoontuivat kirjantutkisteluryhminä. Läsnäolijoiden määrä oli julistajien määrään nähden kaksin- tai kolminkertainen. Sierra Leonessa veljemme kokoontuivat säännöllisesti huolimatta anarkiasta, ryöstelystä ja tappamisesta. Kun veljet joutuivat pakenemaan Sri Lankassa viidakkoon tai asumaan pakolaisleireillä, kuten Norsunluurannikolla, järjestettiin niin, että he eivät jäisi ilman konventtiohjelmia.

Kuohunnan levitessä kaiken aikaa nyt ei ole aika käydä kokouksissamme laiskasti eikä ajatella, että riittää, kun käy valtakunnansalissa kerran viikossa. Raamatussa kehotetaan, ettemme ’jättäisi yhteen kokoontumistamme, vaan että rohkaisisimme toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näemme sen päivän lähestyvän’ (Hepr. 10:24, 25). Jehova tuntee tarpeemme.

Kuluneena vuonna kastettiin Jehovalle vihkiytymisen vertauskuvaksi 375923 uutta eli enemmän kuin koskaan ennen. Se on valtaisa ilon aihe! Jeesuksen sanat, jotka on merkitty muistiin Johanneksen 4:35:een, pitävät edelleen paikkansa: ”Nostakaa silmänne ja katselkaa peltoja, kuinka ne ovat vaaleita elonkorjuuta varten.” Siksi me jatkamme todistamista hellittämättä. Niiden elämä, jotka kääntyvät Jehovan puoleen, on arvokas, onpa heitä paljon tai vähän (Luuk. 15:7). Olemme todella kiitollisia Jehovalle siitä, että muistonvieton läsnäolijamäärä kasvoi menneenä vuonna yli miljoonalla!

Vuoden 1998 vuositekstimme muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee auttaa vielä miljoonia vastaamaan kehotukseen: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13.) Rukoilemme hartaasti, että me kaikki tässä järjestössä osallistuisimme henkilökohtaisesti todistamiseen tänä uutena palvelusvuonna ja osoittaisimme siten arvostuksemme syvyyden kaikkea sitä kohtaan, mitä Jehova on tehnyt kansansa hyväksi.

Lähetämme lämpimät kristilliset terveisemme palvelijatovereillemme ympäri maailman.

Veljenne

Jehovan todistajien hallintoelin