Maailmanlaajuinen raportti

Valon annetaan loistaa

Aleksandrian majakka, yksi muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä, seisoi näyttävästi Faroksen saarella Aleksandrian satamassa Egyptissä. Tämä valonlähde opasti merenkulkijoita turvallisille vesille noin 1500 vuoden ajan.

Paljon tärkeämpi valonlähde kuitenkin paljastui, kun Jeesus Kristus sanoi: ”Minä olen maailman valo.” (Joh. 8:12.) Luomalla hengellistä valoa Jumalan tarkoituksiin hän opetti ihmisille, miten elää ja miten saada ikuinen elämä, ja hänen opetuksensa vaikuttavat edelleen voimakkaasti hyvään suuntaan vielä meidänkin aikanamme. Lisäksi hän osoitti opetuslapsilleen näiden vastuun sanoessaan: ”Te olette maailman valo.” Oliko tarkoitus, että he jakaisivat hengellistä valoa ainoastaan puhumalla toisille? Jeesus lisäsi: ”Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja kirkastaisivat Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14–16.)

Monet tunnustavat maailmassa, että Jehovan todistajat  ovat lainkuuliaisia, perhekeskeisiä ihmisiä, joilla on korkea moraali ja etiikka ja jotka saarnaavat aktiivisesti Jumalan sanan sanomaa. Mutta jotkut myös vastustavat työtämme ja tekevät kaikkensa tahratakseen Jehovan kansan maineen ja estääkseen meitä antamasta valomme loistaa. Tässä tarkoituksessa he toimittavat hallintoviranomaisille ja tiedotusvälineille epätarkkaa, valheellista ja halventavaa tietoa todistajista. Jotta tällaisia vääriä tietoja saataisiin oikaistua, hallintoelin hyväksyi helmikuussa 1997 tiedotusosaston perustamisen kirjoituskomitean alaisuuteen. Seuran haaratoimistoissa on toiminut tietopalveluja.

Hyviä tekoja tuodaan julki

Tämän järjestelyn tarkoituksena on välittää ennakoivasti tiedotusvälineille, oppilaitoksille ja hallintoviranomaisille sekä suurelle yleisölle paikkansapitävä kuva uskonkäsityksistämme ja toiminnastamme. Jehovan todistajat eivät tämän kanavan välityksellä pyri kehumaan itseään. He kunnioittavat Jehovaa, ja tätä kunnioitusta he ilmaisevat muun muassa antamalla ihmisten nähdä heidän hyvät tekonsa, jotka heijastavat Jehovan korkeita normeja (1. Kor. 1:31).

Jehovan kansaan kuuluvat ovat yksilöinä ja ryhmänä hyödyksi niille yhteiskunnille, joissa he elävät, koska he noudattavat Raamatun periaatteita. Todistajien julkiseen toimintaan kuuluu muutakin kuin tunnettu talosta-taloon-saarnaamistyömme. Kun asiantuntijat ja järjestöt oppivat tuntemaan hyviä töitämme, heidän asenteensa on todennäköisemmin myönteinen, kun heitä tavataan kenttäpalveluksessa.

Kriisiapu

Yksi tapa, jolla ilmaisemme julkisesti haluavamme hyvää lähimmäisillemme, on aktiivinen osallistuminen avustustyöhön kriisiaikoina. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa  tasavallassa (entisessä Zairessa) eräs yksinomaan Jehovan todistajista koostuva ryhmä järjesti humanitaarista apua vuonna 1997. Tuhansien Belgiassa, Ranskassa ja Sveitsissä asuvien Jehovan todistajien avulla pakolaisille toimitettiin tonneittain ruokaa, vaatteita, vitamiinituotteita ja lääkkeitä sekä 18500 kenkäparia ja 1000 huopaa, jotka kaikki kuljetettiin Afrikkaan lentoteitse. Tarvikkeiden arvo oli yhteensä yli viisi miljoonaa markkaa. Ne lähetettiin lahjaksi ensisijaisesti Jehovan todistajille, mutta niitä jaettiin myös muille (Gal. 6:10).

Ranskan haaratoimistoa autettiin valmistamaan esite, jossa tästä toiminnasta kerrottiin yksityiskohtaisesti. Esitettä levitettiin hallintoviranomaisille ja uutisvälineille, ja näin nämä saivat tutustua esimerkkeihin siitä, miten Jehovan todistajat auttavat hädänalaisia rakentavalla ja käytännöllisellä tavalla. Jotkut viranomaiset ilmaisivat vilpitöntä arvostusta tämän informaation johdosta. Heihin teki vaikutuksen erityisesti se, miten varmistettiin avun meneminen sitä tarvitseville ja sen jakaminen tasapuolisesti.

Perhe-elämä paremmaksi

Perhe-elämän romahtaminen kuormittaa raskaasti valtion elimiä ja huolettaa viranomaisia. Ennen kirjan Perheonnen salaisuus laajamittaista levitystä Jehovan todistajat järjestivät Suomessa kampanjan, jossa pyrittiin tapaamaan henkilökohtaisesti kaupunkien ja kuntien päättäjiä ja lehdistön edustajia sekä selittämään heille, mitä Jehovan todistajat tekevät ja miten kirja Perheonnen salaisuus voisi auttaa perheitä. Noin 120 sanomalehteä kirjoittikin asiasta myönteiseen sävyyn. Lähes kaikki kaupunginjohtajat ja muut viranomaiset ottivat kirjan ja lupasivat tutustua siihen.

Myös Liettuassa kaupungissa, jossa on vain pieni ryhmä julistajia, todistajat kävivät tapaamassa kaupunginjohtajaa  tarjotakseen hänelle tuota kirjaa ja kertoakseen työstämme. Se teki kaupunginjohtajaan vaikutuksen, ja hän kysyi veljiltä, oliko näillä kaupungissa säännöllisesti kokouksia, sillä hänen mielestään tällainen tieto on tärkeää ihmisille. Kun veljet selittivät, että heitä oli vähän eikä heillä ollut salia, hän kehotti heitä aloittamaan kokoustoiminnan joka tapauksessa. Tämän rohkaisun kannustamina todistajat alkoivat pitää säännöllisesti kokouksia Skuodasissa.

Tosiasioita natsien suorittamasta joukkotuhosta

Kansallissosialistien aikakauteen ja heidän toimeenpanemaansa joukkotuhoon liittyvät tapahtumat ovat viime vuosina olleet jälleen viranomaisten, historiantutkijoiden ja opettajien huomion kohteena. Jehovan todistajat olivat niitä harvoja ryhmiä, jotka lakkaamatta puhuivat julkisesti Hitlerin hallituksen hirmutekoja vastaan. Tätä kantaa koskeva historia on herättänyt akateemisten piirien kiinnostuksen. Opettajien avuksi joukkotuhoa ympäröivien tapahtumien opettamiseen on valmistettu opaskirjanen ja 28 minuutin opetusversio videosta Jehovan todistajat pysyvät lujina natsien hyökätessä. Niissä korostetaan tällaisen tragedian nostattamia eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. Opettajat voivat niiden välityksellä esittää oppilailleen myönteisen esimerkin ryhmästä, joka itse kohtasi rohkeasti toverien painostukseen, suvaitsemattomuuteen ja omaantuntoon liittyviä tärkeitä kysymyksiä. Opettajat ovat keskiasteen kouluista aina yliopistotasolle saakka ilmaisseet olevansa erittäin kiinnostuneita tällaisen aineiston saamisesta.

Pysyvät lujina -videon ensiesitys oli Saksassa Ravensbrückin keskitysleirin muistomuseossa 60 kilometrin päässä Berliinistä pohjoiseen. Läsnä oli viranomaisia ja arvohenkilöitä sekä historiantutkijoita ja natsivainosta elossa säilyneitä. Ensiesitys sai myönteistä julkisuutta. Siitä kertoivat 99 sanomalehteä ja kaksi suurta radioasemaa. Videota esitetään  yli 150 kaupungissa Saksassa, ja sitä kohtaan ilmenee paljon kiinnostusta.

Toukokuussa 1997 kaksi veljeä osallistui Moskovassa Venäjällä kansainväliseen symposiumiin, jonka aiheena oli, miten natsien joukkotuho voidaan käsitellä opetustyössä. He kertoivat Jehovan todistajien vaiheista natsien aikakaudella ja korostivat, että todistajia oli opetettu pitämään kaikkia ihmisiä yhdenvertaisina (Apt. 10:34, 35).

Tämän lisäksi oli kymmenen venäläistä, ukrainalaista ja saksalaista elossa säilynyttä todistajaa läsnä venäjänkieliseen Pysyvät lujina -videoon liittyvässä lehdistötilaisuudessa ja sen ensiesityksessä Moskovassa. Kaksi Stutthofin leiristä eloon jäänyttä – toinen saksalainen ja toinen ukrainalainen – oli ollut kirjeenvaihdossa toukokuusta 1945 lähtien, jolloin he vapautuivat. Moskovassa he tapasivat ensimmäistä kertaa 52 vuoteen! Lehdistötilaisuuden jälkeen toimittajat kiertelivät veljien joukossa ottaen valokuvia ja nauhoittaen haastatteluja. Video otettiin vastaan kyynelin ja pitkin suosionosoituksin. Tilaisuus vangitsi uutisvälineiden ja opetusalan huomion. Venäläiset lehtimiehet, jotka olivat ennen olleet yleensä kielteisiä Jehovan todistajia kohtaan, puhuivat sekä historiastamme että työstämme myönteisesti. Eräässä sanomalehdessä sanottiin: ”Monia pidätettiin, lähetettiin keskitysleireihin ja teloitettiin. Mutta inhimillinen rohkeus, jota tuki usko Jumalaan, osoittautui silti vahvemmaksi. On hyvä, että tämän filmin tekemiseen on löytynyt ihmisiä, jotta maailmalle avautuu huonosti tunnettu sivu natsien vastustukseen liittyvästä historiasta. Me kiitämme heitä.”

Aloite omiin käsiin

Vastuuntuntoiset toimittajat kertovat asioista usein puolueettomasti ja paikkansapitävästi, jos heidän kanssaan ollaan yhteistyössä ja he saavat informaatiota.  Niinpä kun uskonnollinen väkijoukko hyökkäsi valtakunnansaliin Israelissa, tapahtumasta tiedotettiin viestimille tietyn järjestelyn mukaan. Sanomalehdet ja eräs televisioasema raportoivat korjaustöistä, joista huolehtivat risteilymatkan yhteydessä maassa vierailleet 15 Jehovan todistajaa. Uutisselostus osoitti, miten jyrkästi ne, jotka vain sanovat uskovansa Jumalaan, eroavat niistä, jotka todella elävät Jumalan opetusten mukaisesti.

Sambiassa eräs lehtimies kirjoitti sanomalehteen artikkelin, jossa Jehovan todistajat yhdistettiin saatananpalvontaan. Haaratoimistolle annettiin ohjeet siitä, kuinka ottaa yhteyttä lehden päätoimittajaan, sekä mallikappale toimitukseen lähetettävästä kirjeestä. Päätoimittajalle jätettiin Tieto-kirja ja Kuolleiden henget -kirjanen. Hän lupasi selvittää asian. Heti seuraavana aamuna kirjeemme julkaistiin muuttamattomana yleisönosastossa otsikon ”Jehovan todistajat saatananpalvontaa vastaan” alla.

Vääristelyn ja väärän informaation johdosta on julkinen mielipide joissakin Euroopan maissa liittänyt Jehovan todistajat virheellisesti vaarallisiin lahkoihin. Haaratoimistoja on autettu muokkaamaan vastauksia, joissa selvennetään toimintaamme järjestönä ja hälvennetään hallituksen meitä kohtaan mahdollisesti tuntemia pelkoja.

Maailman hengellisen pimeyden vastakohtana totuuden valo loistaa jatkuvasti kirkkaana. Apostoli Paavalin sanat Filippiläiskirjeen 2:15:ssä ovat todella sopivat: ”Te loistatte valaisijoina maailmassa”! Rukoilemme Jehovalta ohjausta ja siunausta niille ponnisteluille, joilla yritetään oikaista väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja Jehovan todistajien järjestöstä ja toiminnasta. Se että ’annamme valomme loistaa’ edelleen tällä tavalla, tuo toivottavasti lisää ylistystä Jehovalle, jonka valo valaisee polkuamme (Ps. 36:9).

 Afrikka

Afrikan mantereella puhutaan monia kieliä, ei ainoastaan Euroopasta tulleita, vaan myös noin 750:tä muuta. Jehovan rakkaudellinen tarkoitus on, että niiden joukossa, jotka pelastuvat ”suuren ahdistuksen” läpi, olisi miehiä, naisia ja lapsia ”kaikista kansakunnista ja heimoista ja kansoista ja kielistä” (Ilm. 7:9, 14). He siis tarvitsevat tilaisuuden kuulla Jehovasta. Jotta he voisivat paitsi kuulla myös hankkia täsmällistä tietoa hänen teistään, Seura julkaisee kirjallisuutta 127:llä lähinnä afrikkalaisten puhumalla kielellä. (1. Tim. 2:3, 4.) Yhdeksän niistä lisättiin joukkoon viime palvelusvuonna, ja parhaillaan tehdään työtä julkaisujen saamiseksi 11 muulla kielellä. Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös julkaistiin tänä vuonna suahilin kielellä Tansaniassa ja Keniassa. Se julkaistiin myös Botswanassa ja Etelä-Afrikassa tswanankielisenä.

Vuoden kohokohtia Angolassa oli Tieto-kirjan ja Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen saaminen ja levittäminen  kolmella paikallisella kielellä: kimbunduksi, kikongoksi ja umbunduksi. Tällaisten välineiden avulla julistajat voivat käyttää yksinkertaisia, suoria esityksiä ja aloittaa raamatuntutkisteluja ensimmäisellä käynnillä. Raamatun kotitutkistelujen määrä saavutti Angolassa uuden ennätyksen: 71000, mikä on runsaat kaksi tutkistelua julistajaa kohti. Valtakunnan julistajien määrä on sekin kasvanut huomattavasti, peräti 16 prosenttia! Pääkaupungissa Luandassa ja sen lähistöllä on tätä nykyä noin 350 seurakuntaa, jotka on jaettu 17 kierrokseksi.

Kun eräs sisar Etiopiassa todisti muille kulkijoille kävellessään maantietä pitkin, hän ei tiennyt, että joku kuunteli hänen takanaan. Toisten pilkattua sanomaa perässä kulkenut nöyrä mies tuli sisaren luo ja pyysi raamatuntutkistelua. Miehen täytyi kutakin tutkistelukertaa varten kävellä yhdeksän tuntia yhteen suuntaan ja yhdeksän tuntia takaisin. Kun hän halusi julistajaksi, kierrosvalvojaa pyydettiin käymään hänen luonaan. Suureksi yllätykseksi kierrosvalvojaa oli odottamassa 30 ihmistä! Raamatun tutkija oli kertonut oppimastaan muille. Heillä oli paljon kysyttävää, ja keskustelu jatkui heidän kanssaan aamukolmeen asti. Kierrosvalvoja ei kuitenkaan ollut vielä käsitellyt Raamatun tutkijan kanssa uusien julistajien pätevyysvaatimuksia. Hänen oli lähdettävä aamulla ehtiäkseen seuraavaan tapaamiseen. Raamattua tutkiva mies lähti kävelemään hänen kanssaan, ja matkalla kierrosvalvoja esitti hänelle kysymyksiä. Viimein kierrosvalvoja kertoi miehelle, että tämä oli pätevä julistajaksi. He esittivät rukouksen ja erosivat sitten. Tuo nöyrä mies kävi kasteella tammikuussa 1997. Hän kävelee edelleen pitkän matkan – 12 tuntia edestakaisin – päästäkseen kokouksiin.

Burkina Fasoon on viime vuosina saapunut suuri joukko lähetystyöntekijöitä; heitä on tässä Saharan eteläpuolella sijaitsevassa maassa nykyään 42. Osa heistä on käynyt Gilead-koulun tai palvelijoiden valmennuskoulun ennen tätä  tehtävämääräystä. Toiset ovat saaneet tienraivaajina saman valmennuksen kuin kaikki Jehovan kansaan kuuluvat valtakunnansaleissaan. Jotkut tienraivaajat ovat uhranneet paljon mutta luottaneet Jehovaan, kun he ovat muuttaneet tänne Ranskasta omin neuvoin palvellakseen siellä, missä tarvetta on enemmän. Jehova siunaa varmasti näiden hänen Valtakuntansa innokkaiden julistajien ponnistelua.

Hararessa Zimbabwessa asuva nainen alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa Voit elää ikuisesti -kirjan avulla. Hänen aviomiehensä syytti häntä kuitenkin perheen rahojen tuhlaamisesta arvottomiin kirjoihin. Mies patisti hänet toisen uskonnon yhteyteen. Myöhemmin he muuttivat kaupungista maaseutuasuntoonsa Chendambuyaan. Siellä perhe sairastui malariaan. Maatessaan sängyssä mies poimi käteensä vanhan Vartiotornin, jonka hänen vaimonsa oli säilyttänyt. Sitten hän luki Voit elää ikuisesti -kirjan. Hän piti siitä valtavasti. Vaimo pyysi päästä mukaan lukemaan sitä. Niinpä he tutkivat yhdessä. ”Opetetaanko tätä siinä toisessa kirkossa, missä nyt käyt?” mies kysyi vaimoltaan. ”Ei”, tämä vastasi. ”Sinne ei sitten ole enää menemistä”, mies sanoi. ”Meidän täytyy löytää se kirkko, joka julkaisee näitä kirjoja.” ”Mutta sehän on se kirkko, jossa et halunnut minun käyvän”, vaimo muistutti. ”Tiedän. Mutta etsitään nämä ihmiset joka tapauksessa.” Heidän pyynnöstään eräs todistaja tuli käymään heidän luonaan ja aloitti heti tutkistelun Tieto-kirjasta. Kirja oli käyty läpi kuukaudessa. Pariskunta meni kasteelle elokuun piirikonventissa.

Paikalliset hautajaistavat kuuluvat niihin ”linnoituksiin”, joita vastaan veljiemme täytyy taistella Senegalissa (2. Kor. 10:4, 5). Hautajaismenoissa noudatetaan usein tapoja, jotka liittyvät kuolematonta sielua koskevaan uskomukseen. Kun muuan 89-vuotias sisaremme kuoli hiljattain Dakarin lähellä sijaitsevassa kylässä, hänen poikansa kielsi kaikki Raamatun kanssa ristiriidassa olevat hautajaismenot. Heimon tavan  mukaan isän puolen suvun tulee hankkia valkoinen vaate, jolla ruumis peitetään ennen hautaamista. Mutta ennen kuin vaatetta käytetään, siitä pitää repäistä pala ja leikata tämä suikaleiksi, jotka sitten kiinnitetään lähiomaisten ranteeseen ja kaulaan. Näin heidät tunnistetaan perheenjäseniksi, mutta ihmisillä on myös sellainen taikauskoinen käsitys, että se suojelee heitä joutumasta vainajan epäsuosioon. Veljemme perhe luopui ensimmäisenä tästä tavasta – koko kylän hämmästykseksi. Eräs roomalaiskatolinen virkailija huomautti: ”Jehovan todistajat ovat tehneet päivässä sen, mitä me olemme yrittäneet 15 vuotta. Heidän takanaan taitaa olla jokin toinen voima.” Iäkkään äidin hautajaisiin tuli yli 400 tämän saaressa sijaitsevan kylän asukasta. Monet esittävät siellä nyt raamatullisia kysymyksiä ja saavat tyydyttäviä vastauksia.

Zairessa (nykyisin Kongon demokraattinen tasavalta) asuvia veljiämme on lohduttanut suuresti psalmi 112:7, joka kuuluu: ”Huonoa uutista hän ei pelkää. Hänen sydämensä on vakaa, saatu luottamaan Jehovaan.” Vuosi alkoi hyvin 104134 julistajan uudella huipulla. Sitten maan itäosassa syttyi sota, joka laajeni länteen. Kinshasassa sijaitsevan haaratoimiston veljet eivät pystyneet pitämään yhteyttä miehitetyillä alueilla oleviin todistajiin. Eri puolilla maata oli kuitenkin 180 kierrosvalvojaa ja 11 piirivalvojaa, ja he vahvistivat ja rohkaisivat veljiä. Hakizimana Musa, yksi kierrosvalvojista, kirjoitti: ”Mietin usein psalmia 46:1 ajaessani pyörällä veljien luo. Tiedän, että he tarvitsevat rohkaisua näinä kriittisinä aikoina. Joskus näen poltettuja taloja, joista kaikki ovat paenneet – jopa linnut ovat menneet menojaan! Sotilaat ovat pysäyttäneet minut ja varoittaneet jatkamasta matkaa sen vaarallisuuden takia. Vaikka minua on pelottanut ja sydämeni on hakannut, olen rukoillut ja jatkanut matkaa päästäkseni seuraavaan seurakuntaan.”

Haaratoimisto ei voinut lähettää avustustarvikkeita miehitetyille alueille, mutta miten kiitollisia veljet siellä olivatkaan,  kun ryhmä eurooppalaisia todistajia meni sinne avustustyöntekijöinä mukanaan tarvikkeita, joista oli pulaa. Toukokuussa 1997 pääkaupunki Kinshasa kukistui. Samalla kun yleisö kautta maailman katseli televisiosta peittelemättömän hirvittäviä kuvia heikentyneistä, nälkiintyneistä sotapakolaisista, Jehovan kansa pysyi puolueettomana konfliktissa. Vaikka he olivat nälkäisiä ja sairaita ja heidän täytyi paeta kodeistaan, he jatkoivat Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistamista rauhaisasti. Ehkäpä Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen julkaiseminen uruundin kielellä ei tuntunut tärkeältä muissa osissa maailmaa. Mutta kun eräs 56 julistajan seurakunta käytti sitä tuossa maassa, se aloitti 150 raamatuntutkistelua auttaakseen ihmisiä, jotka tarvitsivat kipeästi sitä tukea, jota vain Jumala voi antaa.

Eräs tienraivaaja todisti Nigeriassa Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen avulla toiselle matkustajalle kaupunkien väliä kulkevassa taksissa. He tarkastelivat yhdessä joitakin kohtia oppijaksosta ”Tapoja joita Jumala vihaa”. Mies kuunteli tarkkaavaisesti, esitti kysymyksiä ja otti itselleen yhden kirjasen. Kun he pysähtyivät nauttimaan virvokkeita, mies kääntyi ravintolassa tienraivaajan puoleen ja näytti hänelle pakettia. ”Mitä siinä on?” kysyi tienraivaaja. ”Rahaa. Mutten tiedä, kuinka paljon, koska se ei ole minun. Otin sen yhdestä matkalaukusta taksin perästä.” Sen johdosta, mitä todistaja oli näyttänyt miehelle kirjasesta, tämä sanoi nyt haluavansa palauttaa rahat niiden omistajalle. Omistaja, nuori kauppias, tunnisti paketin nopeasti omakseen. Siinä oli 150000 nairaa (noin 9000 markkaa). Rahat vienyt mies oli seurannut uhriaan 500 kilometriä. Hän käski kauppiasta kiittämään tienraivaajaa, sillä juuri tämän kirjanen oli saanut hänet muuttamaan mieltään. Hämmästyneinä kuljettaja ja muut matkustajat halusivat saada sellaisen itselleen. Kauppias ei ollut koskaan ennen antanut todistajien puhua hänelle, mutta nyt hän halusi raamatuntutkistelun.

 Aasia ja Tyynenmeren saaret

Aasian mantereella asuu huomattava osa maapallon väestöstä. Lisäksi siihen kuuluvilla valtamerillä on siellä täällä tuhansia saaria, toiset suuria, toiset pieniä. Jehovan todistajat ovat pyrkineet viemään ihmisille Jumalan valtakunnan hyvää uutista, missä heitä sitten onkin.

Seuraava esimerkki, joka tulee Intian kaakkoispuolella sijaitsevasta saarivaltiosta, valaisee, miten tärkeää on saada ihmisten käsiin raamatullista kirjallisuutta. Muuan todistaja levitti Sri Lankassa 1980-luvun alussa Voit elää ikuisesti -kirjan miehelle, jonka kotikaupungissa ei ollut todistajia. Vuonna 1985 mies alkoi lukea kirjaa itsekseen ja tajusi sen sisältävän totuuden. Sitten hän luki sitä perheelleen ja tarkasteli sitä hyvien ystäviensä kanssa. Pian hänen luonaan kokoontui 11 hengen ryhmä keskustelemassa aineistosta. He katkaisivat siteensä väärään uskontoon, ja he tiesivät, että heidän tulisi myös saarnata toisille. Tammikuussa  1997 haaratoimisto sai kirjeitse avunpyynnön.

Kun heidän luonaan tuli käymään erikoistienraivaajapariskunta, he anoivat hartaasti: ”Voisitteko opettaa meitä rukoilemaan?” Monien kysymysten ja pitkän keskustelun päätteeksi tienraivaajia pyydettiin jäämään yöksi. Seuraavana aamuna kello kuudelta heidät herätti innostunut isäntä, joka halusi saada vastauksia uusiin kysymyksiin. Yhdeksään mennessä taloon oli saapunut 16 ihmistä. Veli piti improvisoidun esitelmän, kysymyksiin vastattiin, ja vihdoin kahdelta iltapäivällä tienraivaajat lähtivät kotimatkalle. Nyt tuolla seudulla pidetään säännöllisesti kokouksia.

Ollessaan menossa tapaamaan toista todistajaa eräs sisar Libanonissa näki iäkkään naisen levähtämässä raskaat kantamukset vierellään. Kun sisar tarjosi apuaan, nainen huudahti: ”Vieläkö tuollaisia ihmisiä on olemassa?” Hän kiitti sisarta hyvin paljon ja halusi ehdottomasti kutsua hänet kahville. Sisar otti kutsun vastaan, tarttui tilaisuuteen todistaa naiselle ja lupasi tuoda hänelle Tieto-kirjan. Nainen otti sen, vaikka sanoikin, ettei hän pitänyt Jehovan todistajista. Uusintakäynnillä sisar tapasi naisen tyttären, ja tämä piti kovasti kuulemastaan. Nyt hänelle johdetaan säännöllisesti raamatuntutkistelua Tieto-kirjasta.

Jotkut poliittiset vaikuttajat arvostavat Jehovan todistajien työtä. Mutta toiset asettavat sille rajoituksia papiston voimakkaasta painostuksesta. Olemme kuitenkin kiitollisia siitä, että viime vuonna Jehovan todistajille myönnettiin laillinen tunnustus Pakistanissa, Malesiassa ja Kazakstanissa.

Muuan paikallinen kirkon vanhin Pakistanissa kielsi ihmisiä päästämästä todistajia koteihinsa, koska hänen mukaansa todistajat eivät usko Jeesukseen eivätkä heidän  opetuksensa pidä paikkaansa. Eräs erikoistienraivaaja tutki kuitenkin sellaisen perheen kanssa, joka ei halunnut lopettaa. Kerran tuo kirkon vanhin tuli käymään perheen luona kesken heidän säännöllisen raamatuntutkistelunsa. Hän istui hiljaa tutkistelun ajan ja huomasi hämmästyksekseen, että todistajien opetus tosiaan perustuu Raamattuun. Sen johdosta hänkin ryhtyi tutkimaan. Hän alkoi käydä seurakunnan kokouksissa ja on nykyään kastettu todistaja. Tuon entisen kirkonvanhimman vaikutuksesta alkoi kuusi muuta käydä säännöllisesti Jehovan todistajien kokouksissa.

Malesiassa on monia kaupunkeja, joissa on yli 30000 asukasta muttei ainoatakaan todistajaa. Julistajilla on siellä suuri työ hyvän uutisen viemisessä tällaiselle valtavalle väestölle. Jotkin alueet ovat hyvin hedelmällisiä. Sabahiin Pohjois-Borneoon määrätyt neljä tilapäistä erikoistienraivaajaa onnistuivat aloittamaan 50 Raamatun kotitutkistelua kolmessa kuukaudessa apunaan kirjanen ”Ikuinen elämä paratiisissa!”, joka oli vastikään käännetty kadazan-dusuniksi.

Raamatullisen kirjallisuuden tuottaminen idän monille kielille on mittava tehtävä. Julkaisuja on jo saatavissa kielillä, joita suurin osa ihmisistä ainakin ymmärtää jonkin verran. Mutta miten ratkaisevasti tilanne muuttuukaan, kun jotain julkaistaan heidän äidinkielellään! Eräs venäjää taitamaton, iäkkäänpuoleinen sisar Kirgisiassa piti palvelustaan melko rajallisena. Mutta kun Tieto-kirja saatiin kirgiisinkielisenä, hän ryhtyi innokkaasti käyttämään sitä. Ihmiset kuulivat siitä muissa kylissä ja tulivat käymään hänen luonaan – jalan, pyörällä tai aasin vetämillä rattailla. Tuolla todistajalla on nyt useita raamatuntutkisteluja, ja hän on hyvin kiitollinen omakielisestä kirjallisuudesta, jonka avulla levittää hyvää uutista.

 Eurooppa

Jehovan todistajat ovat julistaneet hyvää uutista Euroopassa toistasataa vuotta. Monet eurooppalaiset todistajat ovat muuttaneet maihin, missä Valtakunnan julistajista on kova tarve. 1990-luvulla on huomio suunnattu erityisesti voimaperäiseen todistamiseen Itä-Euroopassa. Lisäksi suuret joukot siirtolaisia maista, joissa on suhteellisen vähän todistajia, ovat viime vuosina muuttaneet Eurooppaan, missä suuret joukot todistajia ottavat heidät mielellään vastaan ja kertovat heille Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Kaikki tämä edistää todistuksen ulottamista ”maan ääriin asti” Jeesuksen ennustuksen mukaisesti (Apt. 1:8).

Monissa maissa siirtolaiset ilmaisevat alttiisti vastakaikua Valtakunnan sanomalle. Kun paikalliset todistajat tekevät voitavansa välittääkseen Raamatun totuuksia noille ihmisille, Jehovan henki avaa heidän sydämensä. Näin tapahtui eräälle latinalaisamerikkalaiselle pakolaiselle Norjassa. Hän pani merkille, että pakolaiskeskuksen vieressä sijaitsevaan  valtakunnansaliin meni siististi pukeutuneita ihmisiä, nuoria ja vanhoja. Hänkin tuli muutamiin kokouksiin saliin ja piti näkemästään, mutta hän ei ymmärtänyt sanaakaan norjaa eikä kukaan siellä osannut espanjaa. Yhtä kaikki hänen kanssaan alettiin tutkia Raamattua. Todistajalla oli Tieto-kirja ja Uuden maailman käännös norjaksi, ja kiinnostunut mies käytti samoja espanjankielisiä julkaisuja. Koska tutkistelussa pidettiin tiukasti kiinni aineistosta ja korostettiin raamatunkohtia, edistyminen oli nopeaa. Miehen seurakunnassa havaitsema järjestyksellisyys, sopusointu ja ystävällinen ilmapiiri lujittivat hänen varmuuttaan siitä, että hän oli löytänyt Jumalan kansan.

Muutaman kuukauden kuluttua hän halusi julistajaksi, mutta kieliongelman vuoksi vanhimmat eivät voineet nähdä, oliko hän pätevä. Oslossa, 2400 kilometrin päässä, oli kuitenkin piakkoin espanjankielinen kierroskonventti. Jotkut veljet lahjoittivat lentolippuun tarvittavat rahat, niin että mies pääsi sinne. Espanjantaitoiset vanhimmat saivat konventissa selville, että hän tosiaan oli pätevä, ja konventin aikana hän oli kenttäpalveluksessa ensimmäistä kertaa. Heti alusta saakka hän ponnisteli kovasti todistaakseen keskuksen muille pakolaisille ja kutsuakseen heitä valtakunnansaliin. Näin alkoi raamatuntutkisteluja eteläamerikkalaisille, afrikkalaisille ja eurooppalaisille pakolaisille. Vuoden kuluttua ensimmäisestä kokouksestaan valtakunnansalissa hän meni kasteelle.

Jotkut nuoret imevät totuutta niin kuin pesusieni vettä. Tällaiseksi osoittautui Marko, opiskelija Suomessa. Hän oli kuullut eräältä opettajalta, että musiikkiopistossa työskenteli Jehovan todistaja. Marko meni tuon sisaren luo kysymään hänen kantaansa joihinkin kysymyksiin, mutta heiltä loppui aika kesken. Illalla sisar soitti Markolle ja sanoi, että tämä voisi lainata häneltä kirjoja, jos hän halusi tietää enemmän. Marko lähti saman tien käymään hänen kotonaan, ja siellä sisar ja  hänen miehensä vastasivat joihinkin hänen kysymyksiinsä ja antoivat hänelle Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen, Järjestö-videon ja kirjan Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?. Muutaman päivän kuluttua hän tuli takaisin pyytämään lisää kirjallisuutta. Hänen puheestaan kuuli, että hän oli todella omaksunut lukemansa. Tällä kertaa hän sai Tieto-kirjan ja Raamatun. Hänelle selitettiin, miten kiinnostuneiden kanssa tutkitaan Raamattua, mutta hän halusi ensin lukea kirjan itsekseen. Hän luki sen viikossa ja tarkisti monia raamatunkohtia. Ennen ensimmäistä tutkisteluaan hän oli eronnut kirkosta. Hän alkoi pian todistaa sukulaisille, ystäville ja musiikkiopiston opettajille. Kolme ja puoli kuukautta ensimmäisestä tutkistelukerrasta hän kävi kasteella.

Virossa eräs nainen, venäjän kielen opettaja, oli Jehovan todistajat tavatessaan harjoittanut aktiivisesti spiritismiä 20 vuoden ajan. Hän oli käynyt kursseja oppiakseen käyttämään heiluria, jonka avulla oli tarkoitus tunnistaa ihmisten sairaat elimet. (Heiluri alkaisi liikkua esitettäessä kysymyksiä.) Hän oli osallistunut kokoukseen, jossa oli läsnä ESP:n (aisteista riippumattoman havaitsemisen) harjoittajia joka puolelta Neuvostoliittoa. Hän oli ollut New Age -liikkeen kokouksissa. Miksi? Hänen äitinsä oli hyvin sairas, ja hän etsi keinoa, jolla helpottaa tämän oloa. Hän tiesi Jeesuksen parantaneen ihmisiä ja uskoi, että nykypäivän henkiparantajien täytyi olla Jumalan palvelijoita. Hän ei tiennyt, että voima parantaa voi tulla muustakin lähteestä kuin Jumalasta (5. Moos. 18:10–12; Matt. 7:15–23). Demonit alkoivat kuitenkin purra ja kuristaa häntä. Hän tarvitsi epätoivoisesti apua. Pettyneenä muihin uskonnollisiin ryhmiin hän otti yhteyttä Jehovan todistajiin. Hänen kanssaan alettiin heti tutkia Raamattua. Hän oppi rukoilemaan Jumalaa ja vastustamaan Panettelijaa. Ymmärrettyään, mitä Jehova ajattelee spiritismistä, hän poltti spiritistisen kirjallisuutensa ja hävitti viisi heiluriaan. Neljän  kuukauden kuluttua hän oli mukana kenttäpalveluksessa auttamassa toisia hyötymään totuuksista, joilla oli ollut niin suuri merkitys hänen vapautumisessaan. Nyt hän palvelee jatkuvasti osa-aikaisena tienraivaajana, kiitollisena siitä, että saa kuulua Jehovan onnelliseen kansaan.

Dámaris, teini-ikäinen vanhimman tytär Espanjasta, myöntää, että hänen oli vaikea alkaa todistaa luokkatovereilleen. Hän kuitenkin huomasi, että suurin osa heistä tupakoi tai heillä oli ongelmia huumeiden kanssa. Hän tiesi heidän tarvitsevan apua. Lopulta hän puhui eräälle luokkatoverilleen huumeiden ja tupakoinnin vaikutuksista. Hän selitti, että hänellä oli kirja kaikkia nuoria kiinnostavista aiheista, muun muassa huumeidenkäytön vaikutuksista. Tyttö pyysi saada kirjan nähtäväkseen, ja se kulki luokassa oppilaalta toiselle. Suunnilleen kolmannes luokasta halusi oman Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia -kirjan. Tuloksena oli, että ensimmäinen, jolle Dámaris oli todistanut, lopetti tupakoinnin, ja tie on nyt auki jatkokeskusteluille.

Entisessä Jugoslaviassa käydyn sodan aikana veljillämme oli erittäin vaikeat oltavat. He köyhtyivät aineellisesti, mutta hengellisesti he ovat rikkaita. Esimerkiksi eräässä piirikonventissa Zagrebissa Kroatiassa heitä koskettivat Vukovarista tulleet sydäntä lämmittävät kokemukset. Tämä Kroatiassa sijaitseva kaupunki oli serbialaisten valvonnassa, mutta nyt se on taas kroatialaisilla. Siellä aiheutettiin sodan pahimpia tuhoja, ja valtaosa asukkaista, myös veljemme, joutui pakenemaan alueelta pelastaakseen henkensä. Kroatiassa olevat veljet eivät neljään vuoteen tienneet, että kaupunkiin oli jäänyt sisar, Maria. Hän saarnasi, aluksi aivan yksin, ja pääsi ajoittain matkustamaan läheiseen seurakuntaan Serbian puolelle. Hänen sodanaikainen intonsa palkittiin runsaasti. Voitko kuvitella, miten yllättyneitä veljet olivat piirikonventissa saadessaan toivottaa tervetulleeksi 20 hengen ryhmän Vukovarista!

 Amerikka

Innokkaan sananpalveluksensa ansiosta Jehovan todistajat tunnetaan hyvin kaikkialla Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Monet ihailevat heidän työtään, vaikkeivät itse valitsekaan Raamatun mittapuiden mukaista elämäntapaa. Heihin voivat jopa tehdä vaikutuksen jotkin käytännölliset elämänohjeet, joita todistajat näyttävät heille Raamatusta. Todistajat pyrkivät tietysti myös auttamaan heitä tuntemaan Jehova Jumalan, noiden ohjeiden Lähteen, ja hänen rakkaudellisen tarkoituksensa ihmiskunnan suhteen sekä arvostamaan näitä.

Vaikka tienraivaajat työskentelevät ahkerasti viedäkseen Valtakunnan sanomaa ihmisille, he tuskin odottavat saavansa työstään mitalia. Juuri näin kuitenkin tapahtui eräälle erikoistienraivaajallemme Venezuelassa. Carmen Bravo sai eräänä päivänä yllätyksekseen kaupungin ”Paezin naiskomitealta” kutsun juhlatilaisuuteen, jossa hänelle annettaisiin mitali hänen ”arvokkaasta panoksestaan uskonnollisella saralla”. Mutta miksi? Sissit ovat olleet aktiivisia Guasdualiton kaupungissa, ja 70-vuotiaalla Carmenilla on rauhoittava vaikutus  ihmisiin, kun hän vastaa näiden raamatullisiin kysymyksiin, johtaa raamatuntutkisteluja ja levittää raamatullista kirjallisuutta. Monet kaupungin asukkaat lukevat ja arvostavat Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Lisäksi viranomaisiin on tehnyt vaikutuksen niiden avioliittojen määrä, jotka on laillistettu Jehovan todistajien evankelioimistyön tuloksena. Carmenia pidetään kaiken kaikkiaan siunauksena yhteisölle. Hän otti mitalin onnellisena vastaan, mutta ajattelee nöyrästi olevansa vain Jehovan työväline hänen sanomansa viemisessä ihmisille (vrt. 1. Korinttilaisille 3:6, 7).

Puerto Ricossa Jehovan todistajat saapuivat valtion viranomaisista koostuvan neuvoston eteen keskustelemaan konventtipaikaksi suunnitellun stadionin käytöstä. Eräs mies, joka oli vuosien ajan ollut myöntämässä lupia näiden tilojen käyttöön, pyysi saada puhua neuvostolle ensimmäisenä. Hän kertoi, että stadionilla tehtiin kaikkein perusteellisin siivous kerran vuodessa, kun Jehovan todistajat käyttivät sitä. Edellisenä vuonna oli yhden alueen ilmastointiyksikkö mennyt epäkuntoon. Todistajien konventin jälkeen hän huomasi, että he olivat korjanneet sen ilmaiseksi. He olivat korjanneet myös sähköjärjestelmän ja putkiston osia. Paikoitusalue oli pidetty putipuhtaana. Neuvosto myönsi stadionin todistajien käyttöön ilmaiseksi tulevaa konventtia varten.

Eräällä erittäin köyhällä alueella harjoitettavan vilkkaan huumekaupan vuoksi sotilaat tekivät Haitissa etsintöjä lukuisissa taloissa ja hajottivat paikat. Mutta nähdessään Vartiotornin ja muita Seuran julkaisuja Annan talossa he sanoivat: ”Tätä taloa emme saa hävittää. Jehovan todistajat eivät sekaannu huumekauppaan.” Sen nähtyään eräs naapuri juoksi kotiinsa ja pani esille protestanttista uskonnollista kirjallisuuttaan. Sotilaiden saapuessa hän sanoi heille, ettei heidän tarvinnut tutkia hänen kotiaan, koska hänelläkin oli uskonnollisia kirjoja. He katsoivat kirjoja ja sanoivat: ”Nämä eivät ole samoja.” Ja he hajottivat paikat. Anna ei ollut vielä Jehovan  todistaja. Tuon kokemuksen jälkeen hän kuitenkin rukoili Jehovalta apua saadakseen elämänsä sopusointuun tämän vanhurskaiden normien kanssa. Nykyään hän on kastettu todistaja.

Muuan erikoistienraivaaja tapasi El Cruce de Cajamarcan seurakunnassa Perussa Rafaelin. Sovittiin, että hänen ja hänen perheensä kanssa alettaisiin tutkia Tieto-kirjaa. Pitkän välimatkan vuoksi tutkistelua ei aluksi pidetty joka viikko, mutta ensimmäisellä kerralla veli sai yllätyksekseen kuulla, että Rafael ei uskonut kolminaisuuteen, helvetintuleen eikä pyhimyksiin. Kysymykseen ”Mistä sinä olet tämän oppinut?” tuli vastaus: ”Luin tätä kirjaa”, ja hän otti esiin Voit elää ikuisesti -kirjan. ”Pelkkä lukeminen ei kuitenkaan riitä”, hän jatkoi. ”Tarvitsen jonkun auttamaan minua.” (Vrt. Apostolien teot 8:31.) Toisella tutkistelukerralla Rafael kertoi, että he vierailivat vaimonsa kanssa aina sunnuntaisin naapuriensa luona ja opettivat näille, mitä he itse olivat oppineet. Tullessaan kolmannen kerran tienraivaaja sai tietää, että Rafael teki paimennuskäyntejä sen perusteella, mitä hän oli lukenut Vartiotornista 15.9.1993, samasta lehdestä jota tienraivaaja käytti tehdessään paimennuskäyntejä. Ei kestänyt kauan, kun sekä Rafaelista että hänen vaimostaan tuli kastamattomia julistajia, ja viime elokuussa he molemmat kävivät kasteella.

Samalla kun Valtakunnan julistajien määrä on viime vuosina kasvanut Meksikossa henkeäsalpaavaa vauhtia, on haaratoimiston lakiosastokin työskennellyt uutterasti sen hyväksi, että veljiemme oikeuksia kunnioitettaisiin. Yhtenä keinona tässä on ollut jatkuva yhteydenpito viranomaisiin, jotta nämä vakuuttuisivat halukkuudestamme selvittää ongelmat rauhaisasti. Niinpä kun Chiapasin osavaltiossa oli oikeudessa käsiteltävänä juttu, joka koski todistajien pidättymistä paikallisista uskonnollisista juhlista – ja jossa tehtiin Jehovan todistajille myönteinen päätös – todistajat tarttuivat samalla tilaisuuteen tehdä selväksi, että he ovat hyvin yhteistyöhaluisia  sellaisten yhdyskunnan toimintojen suhteen, jotka eivät ole uskonnollisia eivätkä poliittisia. Asiaa käsitelleisiin viranomaisiin teki vaikutuksen se siisteys, arvokkuus ja kunnioitus, joka heijastui näistä Jehovan todistajiin kuuluvista vaatimattomista maanviljelijöistä.

Eräs vanhin Mainen osavaltiossa Yhdysvalloissa pitää laivoissa todistamista yhtenä palveluksensa tuottoisimmista piirteistä. Kerran hän todisti filippiiniläisen laivan yliperämiehelle. Mies oli jo eronnut katolisesta kirkosta sen perusteella, mitä hän oli oppinut luettuaan itsekseen Raamattua. Ensimmäisellä käynnillä vanhin tarkasteli hänen kanssaan traktaattia Tee perhe-elämäsi nautittavaksi. Koska laivan oli tarkoitus olla satamassa vain neljä päivää, ensimmäinen uusintakäynti tehtiin jo samana iltana, ja sitä seurasi kaksi muuta. Veljemme toi mukanaan kuusi Seuran videota. Keskustelut ja videot tekivät perämieheen sellaisen vaikutuksen, että hän katsoi tarpeelliseksi tehdä elämässään suuria muutoksia. Hän ilmaisi haluavansa hartaasti oppia enemmän Jumalan sanasta ja soveltaa sitä henkilökohtaisesti.

Kanadan 37 suunnitellusta piirikonventista 9 pidettiin Québecin provinssissa. Yksi näistä oli Québecin kaupungissa, ja läsnä oli 9213 henkeä. Viisi pidettiin perättäisinä viikonloppuina Sherbrookessa. Yhteensä läsnäolijoita oli kaikissa provinssin yhdeksässä konventissa 32181 henkeä. Millainen muutos siitä, mitä Jehovan todistajat kokivat siellä 1940- ja 1950-luvulla! Silloin satoja todistajia pidätettiin. Jotkut joutuivat kasvokkain mellakoivien väkijoukkojen kanssa. He kuitenkin tottelivat jatkuvasti Jumalaa hallitsijana; he eivät lakanneet kertomasta ihmisille Jumalan valtakunnasta. Heidän hellittämättömyytensä ansiosta Kanadan lait muuttuivat, niin että ne suojaavat paremmin kaikkien kanadalaisten vapauksia. Nykyään Québecin kaupungissa on lisäksi 12 kukoistavaa seurakuntaa ja Sherbrookessa neljä. Jehova on siunannut todistajiensa jatkuvaa, uskollista palvelusta.