Maailmanlaajuinen raportti

◼ EUROOPPA

Maita: 46

Asukkaita: 728162887

Julistajia: 1476554

Raamatuntutkisteluja: 697044

Joskus totuuteen tuleminen voi kestää kauan. Vuonna 1951 Steponas oli kärsimässä vankeusrangaistustaan poliittisena vankina eräällä leirillä Kazakstanissa. Hän työskenteli siellä innokkaan nuoren Edvardas-nimisen todistajan kanssa, joka oli kotoisin Liettuasta ja joka oli vangittu Vartiotorni-lehden painamisen vuoksi. Edvardas kertoi Raamattuun perustuvasta toivostaan, ja Steponas vakuuttui siitä, että oli löytänyt totuuden. Vuonna 1955 Steponas vapautettiin. Kun miehet erosivat, Edvardas sanoi: ”Ehkä vielä jonain päivänä tapaamme.” Vaikka Steponas ei ollut käynyt  kasteella, Neuvostoliiton turvallisuuskomitea KGB oletti hänen olevan Jehovan todistaja. Poliisi teki ratsian hänen asuntoonsa ja takavarikoi paperit, joissa oli veljien osoitteita. Hän menetti näin yhteyden Jumalan kansaan.

Kului 47 vuotta. Steponas asui Pohjois-Liettuassa pienessä kylässä, jossa ei ollut todistajia. Sitten keväällä 2002 hän sai käsiinsä kirjallisuutta ja postitti Perheonnen salaisuus -kirjan tilauslipukkeen Jehovan todistajien Liettuan-toimistoon. Hän selittää: ”Lähetin lipukkeen ja toivoin, että saisin vihdoinkin taas yhteyden veljiin.” Erikoistienraivaajapariskunta matkusti tapaamaan häntä ja alkoi tutkia Raamattua hänen kanssaan. Alle vuoden kuluttua 80-vuotias Steponas kastettiin.

Tapasiko hän koskaan Edvardasia, joka oli sanonut melkein 50 vuotta aikaisemmin: ”Ehkä vielä jonain päivänä tapaamme”? Kyllä tapasi! Steponasin kastepäivän jälkeisenä päivänä nämä kaksi iloista miestä, jotka olivat nyt hengellisiä veljiä, halasivat sydämellisesti toisiaan.

Britanniassa 11-vuotiaat Tim ja Sam, jotka molemmat ovat kastamattomia julistajia, olivat kenttäpalveluksessa Timin äidin kanssa. Pojat olisivat tarvinneet uudet laukut Raamattua ja muuta kirjallisuutta varten, mutta heillä ei ollut rahaa. Ennen kenttäpalvelukseen lähtöä kummankin nuoren julistajan äiti oli rukoillut asian johdosta. Aamupäivän päätteeksi he tapasivat viimeisellä ovella naisen, jolle Tim luki yhden raamatunkohdan. Nainen keskeytti hänet ja kysyi, mitä uskontoa hän edusti. Kun Tim vastasi olevansa Jehovan todistaja, nainen alkoi räyhätä hänelle ja sanoi hänen äidilleen, ettei voinut ymmärtää, miksi todistajat antavat lastensa ennemmin kuolla kuin suostuvat siihen, että näille tehdään verensiirto.

Timin äiti kehotti naista kysymään pojilta, mitä nämä ajattelivat tästä, ja nainen teki niin. Tim selitti, että hän valitsisi  aina mieluummin vaihtoehtoisen hoitomuodon kuin toimisi vastoin Raamatun avulla valmennettua omaatuntoaan. Sitten Sam kertoi, että hänen siskonsa oli saanut vaihtoehtoista hoitoa ja toipunut paremmin kuin ne potilaat, joille oli annettu verta.

Ovenavaaja kääntyi taas Timin äidin puoleen ja sanoi paheksuvansa sitä, että lapsia raahataan ovelta ovelle. Molemmat pojat vastasivat, että he pitävät saarnaamistyöstä ja että heidän mielestään se on mukavampaa kuin kaduilla maleksiminen, mitä muut heidän ikäisensä tekevät. Hämmästyneenä poikien vastauksista ovenavaaja pyysi heitä odottamaan hetken, kun hän kävisi sisällä talossa. He yllättyivät toden teolla, kun hänellä oli takaisin tullessaan heille kummallekin tyylikäs, uusi nahkalaukku, joka oli kuin tehty kenttäpalvelukseen! Nainen myi laukkuja työkseen. Nyt kun hänen asenteensa oli muuttunut, hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että hänen luokseen tultaisiin uudelleen. Kun he olivat lähdössä, ovenavaajan 94-vuotias äiti, joka oli kuunnellut keskustelua, tuli ovelle ja pyysi Timin äitiä käymään luonaan.

Portugalissa kaksi palveluksessa olevaa sisarta huomasi bussipysäkillä seuraavan ilmoituksen: ”Olen psykologian opiskelija ja teen tutkielmaa taikauskosta. Jos voitte auttaa minua, lähettäisittekö sähköpostiviestin osoitteeseen – –.” Sinä iltapäivänä sisaret esittivät Vartiotornin kirjoitusta ”Hallitseeko taikausko elämääsi?” Niinpä he päättivät lähettää sähköpostiviestin ja tarjota tuota lehteä.

Viikon kuluttua tästä ilmoituksen laatinut nainen lähetti heille vastauksen: ”Kiitos mielenkiinnostanne. Anteeksi, että vastaukseni viipyi. Haluaisin saada lehden, josta kerroitte. Aina kun todistajat ovat viime aikoina lähestyneet minua, minulla on ollut kiire joko töihin tai bussiin, enkä ole ehtinyt keskustella heidän kanssaan. Tarjoatte  ymmärtääkseni raamattukursseja, ja olisin kiinnostunut sellaisesta.”

Sisaret kertoivat: ”Ensi tapaamisellamme hänellä oli paljon kysymyksiä. Annoimme hänelle Tieto-kirjan ja sovimme raamatuntutkistelusta. Hän valmistautuu tutkisteluun aina hyvin, ja nyt hän käy kaikissa kokouksissa.”

Kerran kun Lina-niminen sisar oli katutyössä eräässä kaupungissa Etelä-Saksassa, häntä lähestyi nainen, jonka nimi oli Tatjana. ”Tunnetko minut?” Tatjana kysyi. Lina vastasi, ettei tuntenut. Tatjana jatkoi: ”Ei ihme, olemmehan tavanneet vain kerran, viisi vuotta sitten.” Hän kertoi edelleen: ”Keväällä 1998 tarjosit minulle kadulla kirjasta Mitä Jumala vaatii meiltä? Olin töykeä sinua kohtaan, mutta huomaavaisuutesi ja ystävällisyytesi sai minut ottamaan tuon kirjasen ja lukemaan sen. Sen sisältö kosketti minua syvästi.” Myöhemmin kaksi todistajaa, jotka eivät tunteneet Linaa, kävi Tatjanan luona. Sen pohjalta, mitä Tatjana oli lukenut kirjasesta, hän halusi alkaa tutkia Raamattua. Kun hän tapasi Linan uudelleen vuonna 2003, hän oli jo kastettu todistaja. Sattumoisin sekä hän että Lina olivat siinä kuussa osa-aikaisina tienraivaajina!

Pihkovassa Venäjällä muuan sisar sai haaratoimistosta erään syrjäseudulla asuvan miehen osoitteen. Sisarelta tuhrautui matkaan kauan aikaa. Kun hän lopulta pääsi perille, hänelle valkeni, ettei mies tiennyt pyytäneensä raamatuntutkistelua. Hän oli ostanut kioskista aikakauslehden, jonka välissä oli ollut kirjanmerkkinä eräästä traktaatistamme leikattu lipuke. Mies sanoi luulleensa, että se oli jokin palkintotarjous, joten hän oli lähettänyt sen toivoen voittavansa jotain. Sisar vastasi: ”Olette voittanut ilmaisen raamatuntutkistelun!” Mies ja hänen perheensä kiinnostuivat ja alkoivat tutkia Raamattua. Koska perhe asuu kaukana sisaren kotoa, he tutkivat kahdesti kuussa.

 ◼ OSEANIA

Maita: 30

Asukkaita: 34355946

Julistajia: 93718

Raamatuntutkisteluja: 47270

Australiassa asuva 14-vuotias Alyce käytti lehtiemme aineistoa koulutehtävissään. Eräällä viikolla hän kirjoitti esseen aiheesta ”Mihin tämä maailma on menossa?” Siinä selitettiin aikamme merkitystä Raamatun profetioiden kannalta. Hänen opettajansa kysyi häneltä, mihin uskontoon hän kuului. Alyce selitti, että hän tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja antoi opettajalle lehtiämme luettavaksi.

Vaikka nämä asiat kiinnostivat Alycen opettajaa, eräs toinen opettaja neuvoi häntä pysymään erossa koko asiasta. Tarkkailtuaan muutaman kuukauden Alycen hyvää  käytöstä opettaja päätti kuitenkin ottaa asiasta lähemmin selkoa. Koska häntä huolestutti se, että Alyce saattaisi olla mukana jonkin vaarallisen lahkon toiminnassa, hän lainasi paikallisesta kirjastosta kirjan Jehovan todistajat – Jumalan valtakunnan julistajia ja luki sen läpi yhdessä viikonlopussa. Hän vakuuttui siitä, että oli löytänyt totuuden, soitti Alycen äidille, pyysi lisää kirjallisuutta ja alkoi tutkia Raamattua todistajien kanssa. Ennen kuin kuukausi oli kulunut, hän kävi jo kaikissa kokouksissa ja oli suostutellut miehensä ja äitinsä käymään sunnuntaikokouksissa. Hekin alkoivat tutkia Raamattua ja edistyvät nyt hyvää vauhtia. Kolmessa kuukaudessa Alycen opettaja oli pätevöitynyt kastamattomaksi julistajaksi ja pitänyt ensimmäisen harjoituspuheensa teokraattisessa palveluskoulussa. Muutamaa kuukautta myöhemmin sekä Alyce että hänen opettajansa Linda kastettiin samana päivänä.

Kuvittelehan asuvasi saarella, jolla ei sinun lisäksesi ole keitään muita Jehovan palvojia. Marshallinsaarilla eräs sisar on tällaisessa hankalassa tilanteessa hänen miehensä otettua vastaan työpaikan Mejatton atollilta. Naapurit pyysivät sisarta tulemaan protestanttiseen kirkkoon, mutta hän kieltäytyi. Hän keskittyi sen sijaan lastensa opettamiseen julkaisun Kirjani Raamatun kertomuksista avulla. Lisäksi hän kertoi uskostaan naapureilleen ja kuljetti nuorimmaistaan mukanaan kulkiessaan talosta taloon. Lopulta jotkut osoittivat kiinnostusta, ja nyt tämä seurakunnasta erillään asuva sisar johtaa useita raamatuntutkisteluja Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasesta. Hän lähettää joka kuukausi kenttäpalvelusraportin entiseen seurakuntaansa. Hän tekee lapsineen pitkän venematkan Ebeyen saareen voidakseen olla läsnä muistonvietossa ja konventeissa. Ebeyen seurakunnan jäsenet lähettävät hänelle rohkaisukirjeitä, joissa he kertovat kenttäpalveluskokemuksia ja kokouksissa esille tulleita asioita.  Heitä vuorostaan rohkaisee tämän erillään asuvan sisaren esimerkillinen uskollisuus.

Papua-Uudessa-Guineassa monissa syrjäkylissä ei ole sähköä. Sähkölaitteisiin saadaan virta joko generaattoreista tai akuista. Eräs vasta kastettu sisar halusi auttaa oman kylänsä asukkaita ymmärtämään paremmin Raamattua ja päätti siksi näyttää heille Jehovan todistajien tuottamia videoita. Hän kasvatti ruokaa ansaitakseen rahaa, minkä jälkeen hän meni vuokraamaan eräältä paikalliselta liikenaiselta television, videonauhurin ja generaattorin. Sisar selitti, että hän aikoi kutsua koko kylän katsomaan raamatullisia videoita, joiden hän uskoi hyödyttävän naapuristoaan hengellisesti. Tämän kuultuaan liikenainen pyysi laitteista vain nimellisen korvauksen ja sanoi, että hänkin haluaisi nähdä nuo videot. Melkein kaikki kyläläiset saapuivat paikalle. Jälkeenpäin monet sanoivat, etteivät he olleet tienneet Jehovan todistajien toiminnan olevan niin mittavaa. Myös kansainvälinen veljesseura teki heihin vaikutuksen – sellaista he eivät olleet nähneet omassa kirkossaan. Sisar sai monia kutsuja sellaisten luo, jotka eivät olleet aikaisemmin suostuneet keskustelemaan todistajien kanssa mutta halusivat nyt kuulla enemmän uskonkäsityksistämme.

Samoan suurimmassa saaressa Savai’issa jotkut yhteisön johtohahmot olivat kieltäneet Jehovan todistajia saarnaamasta heidän kylissään. Eräs tällaisessa kylässä asuva sisar piti lujasti kiinni totuudesta järjestäessään poikansa hautajaisia. Koska hautajaiset oli määrä pitää sisaren kotona, saaren kahden seurakunnan veljet ja sisaret auttoivat häntä siivoamaan talon ja pihan sekä hankkimaan generaattorin. Kyläläiset panivat merkille tämän rakkaudellisen avun. Veljien tapa järjestää ja toimittaa hautaus oli aivan erilainen kuin yleensä Samoassa.

Kahden päivän kuluttua hautajaisista kyläneuvosto  kutsuttiin koolle keskustelemaan tapauksesta. Sen kaikkiin jäseniin oli tehnyt syvän vaikutuksen se, miten todistajat auttoivat perhettä sekä ennen hautajaisia että niiden jälkeen. Hautausmenot olivat koskettaneet kylän päälliköitä niin syvästi, että he päättivät yksimielisesti järjestää hautajaiset siitä pitäen Faa-Molimau a Ieova (Jehovan todistajien tapaan). Kaksi päivää myöhemmin pidettiin muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa pienessä valtakunnansalissa vuotuinen Kristuksen kuoleman muistojuhla. Kolme avolavaista pakettiautoa kuljetti sinne kylän väkeä. Nykyään veljemme ja sisaremme voivat todistaa vapaasti tässä saaren suurimpiin kuuluvassa kylässä. Kaksi erikoistienraivaajaa johtaa siellä kuutta raamatuntutkistelua. Seurakunnan kirjantutkistelussa käy kiinnostuneiden kyläläisten lisäksi kylän päällikkö.

Fidžisaarilla muuan nuorimies istuskeli puun alla miettimässä elämäänsä ja tulevaisuuttaan. Hän pyysi erästä ohikulkijaa viereensä istumaan. Tämä sattui olemaan veli, joka käytti hyväkseen tilaisuutta todistaa. Nuorukainen oli jo kuullut Raamatun lupaamasta paratiisimaasta, mutta nyt tämä keskustelu, jonka hän kävi veljen kanssa, sytytti hänen kiinnostuksensa uudelleen. Hän päätti palata saarelle, missä hänen äitinsä asui, ja alkaa tutkia Raamattua. Perillä sukulaiset, jotka vastustivat hänen uutta uskoaan, tuhosivat hänen viljelyksensä. Sitten kylän päälliköt käskivät hänen lähteä ja sanoivat, etteivät he hyväksyisi mitään muuta uskontoa kuin heidän omansa. Seuraavaksi nuorimies meni isänsä kylään eräälle toiselle pikkusaarelle. Hän rakensi siellä kanootin vanhasta aaltopellistä ja meloi joka viikko kovassa aallokossa useita kilometrejä tapaamaan todistajia. Sukulaisten vastustus jatkui, ja hän joutui viettämään erakkoelämää saaren syrjäisessä kolkassa. Lopulta hän pääsi muuttamaan pääsaareen, lähelle erästä suurta seurakuntaa. Hän on kastamaton julistaja ja jatkaa hengellistä edistymistään.

 ◼ AMERIKKA

Maita: 56

Asukkaita: 857137983

Julistajia: 3095083

Raamatuntutkisteluja: 2898369

Oli syyskuinen sunnuntaiaamu vuonna 2002, kun muuan sisar meni uusintakäynnille erääseen liikkeeseen Yhdysvalloissa. Koska omistajalla oli sillä hetkellä asiakkaita, sisar kierteli liikkeessä. Hän huomasi naisen, joka kiiruhti ostamaan malaa, hindujen rukousnauhaa. Mala on tehty nauhaan pujotetuista ruskeista helmistä, ja sitä käytetään toistettaessa rukouksia monille hindujumalille. Kun Shwe-niminen nainen näytti löytäneen sopivan malan, sisaremme lähestyi häntä ja sanoi: ”Anteeksi, mutta saanko kysyä, onko tuo mala tehty santelipuusta?”

 ”On. Olen rukoillut jumalalta hyvää malaa, ja tänään löysin sen. Haista sitä!”

”Oi, tuoksuupa se hyvältä. Mitä jumalia aiot rukoilla sen avulla?”

”Tämän malan avulla ajattelin rukoilla joskus Ganešaa tai sitten Šivaa tai Durgaa.”

”Oletko muuten saanut selville, kuka on suurin jumala?”

”Se on minusta hämmentävä kysymys. En minä vaan tiedä, kuka jumala on suurin.”

”Minäkin tunsin itseni usein hämmentyneeksi, kun olin hindu ja palvoin noita jumalia. Nyt kuitenkin tiedän, kuka on kaikkivaltias Jumala. Saanko näyttää sinulle erään kohdan? [Sisar lukee psalmin 83:18.] Jehova Jumala on Kaikkivaltias kaikessa maassa. Hän on suurempi kuin Šiva, Ganeša ja Durga. Voin opettaa sinulle kaikkivaltiasta Jumalaa koskevia asioita aivan ilmaiseksi.”

”Opettaisitko todella minulle, kuka on tosi Jumala? Tänään kaikkiin rukouksiini on vastattu!”

”Miten niin?”

”Olen joka päivä rukoillut hyvää malaa, jotta voisin sen välityksellä löytää tosi Jumalan. Rukoilin myös, että löytäisin tosi ystävän, joka voisi auttaa minua, koska sellaista minulla ei ole. Mikä sinun nimesi on?”

”Minun nimeni on Mala, ja voin olla ystäväsi, joka auttaa sinua ymmärtämään Raamattua.”

”Aivan uskomatonta, että Jumala antoi minulle elävän Malan!”

Nuo kaksi naista alkoivat tutkia yhdessä Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasta. Shwe käy säännöllisesti kokouksissa ja puhuu kasteelle menosta.

 Hondurasissa eräs lähetystyöntekijäsisar, joka ei osannut vielä kunnolla espanjaa, meni toimistorakennukseen ja levitti lehdet vastaanottovirkailijalle. Sitten puhelin soi, ja lähetystyöntekijä luuli virkailijan pyytävän häntä istumaan, joten hän istuutui. Hän kuitenkin ymmärsi väärin virkailijan sanat: tämä oli pyytänyt häntä lähtemään. Viereisen toimiston nainen oli sillä välin rukoillut apua, jotta pystyisi katkaisemaan moraalittoman suhteensa erääseen naimisissa olevaan mieheen ja oppisi palvomaan Jumalaa oikein. Kun hän kuuli sisaremme äänen vastaanotossa, hän ajatteli, että hänen rukoukseensa oli vastattu. Mutta kun hän kuuli virkailijan käskevän sisarta poistumaan, hän pelkäsi, että tämä lähtisi ennen kuin hän ehtisi tämän puheille. Myöhemmin lähetystyöntekijäsisar kuitenkin sanoi: ”Koska ymmärsin vastaanottovirkailijan sanat väärin, olin vielä siellä, kun nainen ryntäsi luokseni. Olemme molemmat vakuuttuneita siitä, että se oli Jehovan ohjausta.” Nainen oli vuosia sitten lukenut Jehovan todistajien julkaisuja, ja nyt hän päätti tosissaan keskittyä hengellisiin asioihin. Sittemmin hän on katkaissut suhteensa naimisissa olevaan mieheen, ja nykyään hän tutkii Raamattua ja käy säännöllisesti kokouksissa.

Muuan erikoistienraivaajasisar määrättiin El Salvadorissa seurakuntaan, jonka alueella vain harvat olivat myötämielisiä totuutta kohtaan. Hän rukoili Jehovalta apua kiinnostuneiden löytämiseksi. Eräänä sunnuntaina hän tapasi nuoren miehen, ja he keskustelivat Raamatusta. Mies otti Tieto-kirjan, ja he sopivat, että sisar tulisi uudelleen. Sisar yritti tavoittaa miestä useita kertoja, mutta tämä ei ollut koskaan kotona. Sen sijaan hän tapasi hänen vaimonsa, joka ei ollut kovin kiinnostunut Raamatusta. Viidennellä kerralla vaimo pyysi sisaren sisään, tosin ”vain viideksi minuutiksi”. Sisar kysyi, olisiko heidän Tieto-kirjansa jossain  lähettyvillä. Nainen löysi kirjan, ja sisar kävi lyhyesti läpi muutaman kohdan kirjasta ja näytti, kuinka Raamattua voidaan tutkia. Tutkittuaan kolme kuukautta nainen alkoi käydä kokouksissa ja otti merkittäviä edistysaskeleita. Aikaa myöten hänen miehensäkin tuli mukaan tutkisteluun ja alkoi käydä kokouksissa perheensä kanssa. Nyt tämä pari työskentelee avioliittonsa laillistamiseksi. Hellittämättömyys ja rukoukset johtivat hyviin tuloksiin.

Meksikossa asuva Margarita kertoo kokemuksen vapaamuotoisesta todistamisesta: ”Käsityötunnilla puhuin eräälle luokkatoverilleni Raamatusta. Hän sanoi, että hänen käsityksensä mukaan Jehovan todistaja -perheet viettivät onnellista elämää, koska he aina hymyilivät ja näyttivät niin iloisilta. Kerroin, että se pitää paikkansa ja että ne jotka luottavat Jehovaan ja mukautuvat Raamatun periaatteisiin, ovat todella onnellisia.” Margarita alkoi tutkia Raamattua koulutoverinsa kanssa, joka käy tätä nykyä säännöllisesti kokouksissa ja edistyy totuuden tuntemuksessa.

Dominikaanisessa tasavallassa Ana antoi Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen eräälle huolestuneen oloiselle miehelle, jonka vaimo oli sairaalassa syöpäleikkauksessa. Mies kertoi, että hänen vaimonsa oli kova lukemaan, joten hän veisi tämän kirjasen sairaalaan. Jonkin ajan kuluttua Ana tapasi vaimon, ja tämä sanoi: ”Voimme alkaa tutkia. Olen valmis.” Myöhemmin hän selitti, että oli sairaalassa ollessaan pyytänyt Jumalaa ohjaamaan hänet oikeaan uskontoon. Juuri silloin hänen miehensä oli tuonut hänelle Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen. Hän oli lukenut sen ja tajunnut, että tässä oli Jumalan vastaus hänen rukoukseensa, ja hän oli saman tien asettanut tavoitteekseen tulla Jehovan todistajaksi. Vaikka hänellä oli tunnin kävelymatka valtakunnansalissa pidettäviin kokouksiin, hän edistyi nopeasti, ja pian hänet hyväksyttiin julistajaksi. ”Nyt voin täyttää  Jumalalle antamani lupauksen”, hän sanoi. Alle puolen vuoden kuluttua hänet kastettiin piirikonventissa, ja nyt hän jatkaa iloisena Jehovan palvelemista.

Martin, 13-vuotias julistaja, joka asuu Paraguayssa, nauttii vapaamuotoisesta todistamisesta. Eräänä päivänä, kun hän oli matkalla koulusta kotiin ja antoi samalla todistusta ohikulkijalle, hän näki kadulla pienen paketin. Hän nosti sen ylös ja huomasi, että siinä oli rahaa. Koska kukaan ei näyttänyt kaipaavan pakettia, Martin pani sen taskuunsa. Jatkaessaan matkaansa hän ajatteli, että näillä rahoilla hän voisi maksaa kolmen kuukauden rästissä olevat lukukausimaksut ja auttaa vanhempiaan joissakin maksuissa. Sillä välin hän oli huomaamattaan kääntynyt sellaiselle kadulle, jota hän ei normaalisti kulkenut. Hän näki siellä miehen, joka selvästikin etsiskeli jotain. Hän kuuli miehen mutisevan, että oli kadottanut 115000 guaranía (16 euroa) ja että niillä hänen olisi pitänyt tulla toimeen koko loppukuu. Martin muisti heti, mitä eräs vanhin oli sanonut hänelle heidän käsitellessään kastekysymyksiä: ”Eteesi tulee monia koetuksia, vielä useampia nyt kun olet menossa kasteelle.”

Martin olisi tarvinnut kipeästi noita rahoja. Tuona päivänä hän ei ollut saanut edes kunnolla syödäkseen koulussa, puhumattakaan siitä, että hänellä olisi ollut rahaa maksaa koulunkäyntinsä. Martin tiesi kuitenkin tekevänsä oikein, kun hän kysyi mieheltä, kuinka paljon rahaa tämä tarkalleen ottaen oli hukannut, ja kuullessaan, että summa oli täsmälleen samansuuruinen kuin hänen löytämänsä rahamäärä, hän antoi miehelle rahat ja traktaatin ja kertoi samalla olevansa Jehovan todistaja. Mies oli hyvin iloinen, kiitteli Martinia kovasti ja halasi häntä. Mies antoi Martinille osoitteensa, jotta tämä voisi tulla käymään hänen luonaan. Martin ja hänen vanhempansa kastettiin kierroskonventissa jonkin aikaa sitten.

 ◼ AASIA JA LÄHI-ITÄ

Maita: 47

Asukkaita: 3931574927

Julistajia: 568370

Raamatuntutkisteluja: 417308

Terveysongelmat rajoittivat Kumikon, Japanissa lähellä Tokiota asuvan tienraivaajasisaren, talosta-taloon-palvelusta. Tämän vuoksi hän todisti paljon kirjeitse. Hän sai toisilta seurakunnan jäseniltä sellaisten henkilöiden osoitteita, joita oli vaikea tavoittaa, koska he olivat harvoin kotona. Hän kirjoitti kirjeet, ja julistajat veivät ne perille. Yli vuoteen hän ei saanut ainuttakaan vastausta, mutta hän jatkoi silti uskollisesti kirjoittamista. Kun hän oli laatinut noin 1500 kirjettä, hän sai lopulta postikortin, jossa luki: ”Kiitos kirjeestänne. Olen hyvin kiinnostunut  asiastanne. Odotan yhteydenottoanne lähipäivinä.” Ilonkyyneleet silmissään Kumiko kävi tuon kiinnostuneen luona, ja raamatuntutkistelu alkoi saman tien. Sisar sanoo: ”Aluksi kirjeiden kirjoittaminen vähän pelotti minua, mutta nyt luotan siihen, että jos me etsimme kärsivällisesti lampaankaltaisia, Jehova siunaa varmasti ponnistelumme.”

Eräänä aamuna muuan sisar koputti ovelle talosta-taloon-palveluksessa Intiassa. Oven avasi surullisen näköinen nainen. Lattialla istui kaksi pientä lasta tyhjät lautaset edessään. Sisaremme kertoi lohduttavaa sanomaa Jumalan valtakunnasta ja sen siunauksista, ja nainen kuunteli tarkkaavaisesti. Nälkäiset lapset pyytelivät sillä välin ruokaa äidiltään – mutta tämä ei antanut heille mitään. Sisar sanoi, että hän voisi aivan hyvin odottaa, kunnes lapset olisi ruokittu. Silloin nainen purskahti itkuun ja selitti, että ruokaan oli pantu myrkkyä. Hän oli ollut juuri tarjoamassa sitä lapsilleen, kun hän kuuli koputuksen. Perheongelmien, muun muassa juopon miehen, vuoksi hän oli päättänyt tappaa itsensä ja kaksi pientä tytärtään. Tämän kuullessaan sisar heitti ruoan pois ja juoksi läheiseen kauppaan ostamaan perheelle ruokatarvikkeita. Yhdessä he valmistivat lapsille aterian. Valtakunnan sanoma lohdutti kovasti tätä naista, ja hän ryhtyi tutkimaan Raamattua ja on nyt kastettu todistaja. Myös hänen lapsensa ovat olleet kokouksissa hänen kanssaan. Jonkin aikaa sitten hänen miehensäkin alkoi käydä kokouksissa, ja nyt mies edistyy hienosti.

SARS! Tämä sana herätti pelkoa monissa Taiwanin asukkaissa. He seurasivat kauhuissaan uutisraportteja taudin vaikutuksista Hongkongissa. Sitten se iski Taiwaniin! Tartunnan levitessä useat sairaalat määrättiin karanteeniin,  ja monet ihmiset pelkäsivät, että he olisivat seuraavia uhreja. Haaratoimisto auttoi seurakuntia hankkimaan kuumemittareita, jotta veljet voisivat mitata kaikkien kokouksissa läsnä olevien ruumiinlämmön, ennen kuin hallitus edes vaati sitä.

Sitten hallitus kehotti kaikkia rekisteröityjä uskontoja karttamaan saarnaamista tietyillä asuinalueilla. Palveluskokouksessa järjestettiin erikoisohjelma, jossa veljiä autettiin ymmärtämään, miten he voisivat sopeutua tilanteeseen ja välttää vaikeuksia. Muuan erikoistienraivaajasisar noudatti kehotusta käydä uudelleen sellaisten luona, jotka olivat ilmaisseet hiukankin kiinnostusta. Hän onnistui aloittamaan uusia raamatuntutkisteluja, joista monet edistyvät nyt hyvin. Hän sanoi: ”Aluksi hankalalta vaikuttanut tilanne johti siihen, että palveluksestani tuli tuloksekkaampaa.”

Ollessaan kenttäpalveluksessa Kyproksessa eräs sisar tapasi naisen, joka sanoi olevansa kiireinen. Avoimesta keittiönikkunasta sisar esitti lyhyesti asiansa, luki psalmin 72:12–14 ja sanoi tulevansa uudelleen sopivampaan aikaan. Kun hän palasi, hän hämmästyi kuullessaan, että nainen oli kovasti odottanut häntä. Naisesta raamatunkohta oli näet ollut hyvin lohduttava, ja hän oli ajatellut sitä koko päivän. Sisar tarjosi Raamatun kotitutkistelua, ja nainen otti sen auliisti vastaan. Nyt hän on hyvin kiitollinen siitä, mitä hän oppii Jumalan sanasta.

Polo-niminen Kambodžassa asuva mies alkoi tutkia erään lähetystyöntekijän kanssa ja edistyi erinomaisesti. Hän kävi Phnom Penhissä kaikissa viidessä seurakunnan kokouksessa. Sitten hän joutui työnantajansa kehotuksesta muuttamaan Battambangin kaupunkiin Thaimaan rajan tuntumaan. Koska siellä ei ole seurakuntaa, Polo antoi lähetystyöntekijälle  matkapuhelinnumeronsa, ja he jatkoivat tutkimista puhelimitse puolen tunnin ajan aina keskiviikkoisin ja perjantaisin. Polo halusi myös vastata Vartiotornin tutkistelussa. Koska seurakunta oli kaukana, hän kirjoitti kolme neljä vastausta tulevan viikon tutkisteluun ja antoi ne kirjantutkisteluvalvojalleen, joka huolehti siitä, että ne luettiin seuraavan viikon kokouksessa. Polon into on rohkaissut seurakunnan julistajia. Lisäksi hän yrittää todistaa tapaamilleen ihmisille. Esimerkiksi edestakaisilla bussimatkoilla Phnom Penhiin hän saarnaa monille ja kannustaa heitä käymään kokouksissa. Hänen seuraava tavoitteensa on edistyä kastamattomaksi julistajaksi.

Mongoliassa kaksi sisarta tapasi kolmenkymmenen korvilla olevan miehen. Hän pyysi heitä odottamaan hetken ja kävi hakemassa sisältä kaksi kirjaa: Ihmiskunta etsii Jumalaa ja Suurin ihminen joka koskaan on elänyt. Hän kertoi tutkineensa Raamattua Jehovan todistajien kanssa 12 vuotta sitten Puolassa. Kun hän oli palannut Mongoliaan vuonna 1993, hän oli pyytänyt heti kirjeitse todistajia käymään luonaan. Tuolloin Mongoliassa ei kuitenkaan ollut Jehovan todistajia, joten kukaan ei ottanut häneen yhteyttä. Myöhemmin hän lähti Intiaan opiskelemaan yliopistoon ja jäi sinne viideksi vuodeksi. Noina vuosina, 1994–98, hän ei ollut ollut kosketuksissa Jehovan todistajiin. Nyt palattuaan Mongoliaan hän sai vihdoin yhteyden veljiin. Hän alkoi taas tutkia Raamattua, ja huhtikuussa 2003 hän oli ensi kertaa läsnä kokouksessa. Tällä haavaa hän iloitsee Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen tutkimisesta.

Kaksi todistajaa Sri Lankassa koki yllätyksen, kun eräs buddhalainen nainen otti heidät avosylin vastaan ja sanoi, että he olivat vastaus hänen rukoukseensa. Hän selitti, että  hänen pikkutyttönsä oli äskettäin tehnyt itsemurhan, koska hän oli kurittanut tyttöä. Nainen oli etsinyt lohtua buddhalaispapilta, mutta tämä oli sanonut, että nyt hänen tyttärensä oli syntynyt uudelleen ja palaisi kostamaan hänelle. Nainen oli peloissaan. Sitten hän kuuli eräältä ystävältään, että kristityt eivät usko tällaiseen. Siksi nainen rukoili, että hän tapaisi tosi kristityn, ja ajatteli, että ehkä hänen luokseen lähetettäisiin joku katolilainen. Mutta ovelle tulikin kaksi Jehovan todistajaa, jotka lohduttivat häntä Raamatun totuudella. Buddhalaispapin vastustuksesta huolimatta hän tutkii nyt Raamattua.

Muuan nuori nainen oli käynyt vuosikausia evankelisessa kirkossa Kirgisiassa. Raamattua lukiessaan hän havaitsi, että sen sanoma ja hänen kirkkonsa opetukset poikkesivat toisistaan. Hän ei esimerkiksi voinut ymmärtää sitä kirkon opetusta, jonka mukaan Jeesus Kristus on sekä Isä että Poika. Vakuuttuneena siitä, että pojalla täytyy olla isä, hän esitti hartaan rukouksen Jeesuksen Kristuksen Isälle ja pyysi Hänen apuaan saadakseen vastaukset raamatullisiin kysymyksiinsä. Seuraavana päivänä kaksi Jehovan todistajaa tuli hänen luokseen. He kysyivät: ”Ketä sinun mielestäsi Jeesus Kristus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan, ja kenen nimen hän kehotti heitä pyhittämään?” Nainen hämmästyi muistaessaan, että oli juuri edellisenä päivänä rukoillut Jeesuksen Kristuksen Isää vastaamaan näihin samoihin kysymyksiin. Keskustelun jälkeen hän oli varma siitä, että Jumala oli vastannut hänen rukoukseensa. Hän alkoi tutkia säännöllisesti Raamattua ja käydä Jehovan todistajien kokouksissa. Kun hän sai tietää, että Jehova on Jeesuksen Isä, hän alkoi rukoilla Jehovaa ja käyttää hänen nimeään. Nyt tämä nainen edistyy hengellisesti ja kertoo oppimiaan asioita myös sukulaisilleen.

 ◼ AFRIKKA

Maita: 56

Asukkaita: 755145559

Julistajia: 950321

Raamatuntutkisteluja: 1666518

Sambiassa monilla kaupunkien välisillä bussilinjoilla matkustajille näytetään videoita, jotka ovat usein väkivaltaisia ja moraalittomia. Matkustaessaan bussilla pääkaupunkiin eräs lähetystyöntekijäpariskunta kysyi kuljettajalta, voisiko tämä näyttää videon Raamattu – sen voima elämässäsi, mihin kuljettaja suostui. ”Huomasimme, että matkustajat katselivat tarkkaavaisesti ja kuuntelivat keskittyneesti”, muisteli Ruth. ”Jälkeenpäin juttelimme heidän kanssaan ja tarjosimme traktaatteja ja lehtiä. Palaute oli innostunutta.” Pariskunta pyysi kuljettajaa näyttämään videon uudelleen ja ajatteli,  että hän tekisi sen joskus myöhemmin. Mutta kuljettaja kelasikin videon alkuun saman tien ja näytti sen toistamiseen. Richard sanoi: ”Matkustajat näkivät videon toisen kerran, ja me olimme iloisia siitä, että olimme tulleet kysyneeksi asiaa.”

Malawissa Miranda-niminen teini-ikäinen opiskelija näytti välitunnilla luokkatoverilleen Perheonnen salaisuus -kirjaa. Muuan miesopettaja sattui kuulemaan tyttöjen keskustelun ja pyysi Mirandaa tulemaan hänen toimistoonsa. Opettaja kysyi, miksi Miranda oli kehottanut ystäväänsä menemään naimisiin. Miranda vastasi, ettei hän ollut puhunut mitään naimisiinmenosta vaan kertonut, kuinka tuo kirja voi auttaa perheitä löytämään tosi onnellisuuden. Raivostunut opettaja huusi Mirandalle: ”Sinä olet kyllä liian nuori avioliittoneuvojaksi!”

Miranda poistui opettajan toimistosta säikähdyksestä vapisten. Kaksi päivää myöhemmin opettaja käski hänet uudelleen luokseen. Miranda kuvailee, mitä sitten tapahtui: ”Opettaja pyysi anteeksi vihanpurkaustaan ja kertoi, että hän ja hänen vaimonsa olivat viettäneet riitaisaa elämää ja muuttaneet lopulta erilleen asumaan. Hän kysyi, saisiko hän kirjan, jota olin näyttänyt luokkatoverilleni. Ilomielin annoin sen hänelle. Kahden viikon kuluttua opettaja sanoi, että kirja oli hyödyllinen ja että hän oli näyttänyt sitä vaimolleen. Lopulta hän ja hänen vaimonsa muuttivat jälleen yhteen.”

Etelä-Afrikassa iäkäs Eric oli tutkinut Raamattua useita vuosia Jehovan todistajien kanssa, muttei edistynyt hengellisesti, koska hän oli kova tupakkamies. Kun hänen vaimonsa kävi kasteella, hänkin päätti asettaa kasteen tavoitteekseen. Eric otti useita suurennoksia 2. Korinttilaiskirjeen 7:1:stä, jossa sanotaan: ”Koska meillä on nämä lupaukset, puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta ja täydellistäkäämme siten pyhyys Jumalan pelossa”, ja pani niitä  näkyville eri puolille kotiaan. Joka kerta, kun hänen teki mieli sytyttää savuke, hän luki tuon raamatunkohdan ja rukoili Jehovaa auttamaan häntä tupakoinnin lopettamisessa. Eric on nyt ollut polttamatta yli kymmenen kuukautta. Hän on kastamaton julistaja ja suunnittelee menevänsä kasteelle seuraavassa piirikonventissa.

Odotellessaan lauttaa Seychelleillä eräs lähetystyöntekijäsisar huomasi yksinäisen naisen. Vaikka sisar oli väsynyt oltuaan pitkän päivän kenttäpalveluksessa, hän lähestyi naista ja tarjosi hänelle traktaattia. Nainen otti sen ja sanoi olevansa hindu. Muutaman päivän kuluttua he tapasivat uudelleen kadulla ja sopivat raamatuntutkistelusta. Naisen aviomies, joka oli ammatiltaan lääkäri, oli katolilainen, mutta luettuaan Tieto- ja Ihmiskunta etsii Jumalaa -kirjat hän halusi tulla mukaan tutkisteluun. Eräänä iltana pariskunta kutsui sisaren ja tämän miehen erikoisiin grillijuhliin: molemmat polttivat uskonnolliset kuvansa ja valmistivat nuotiolla aterian! Pian he alkoivat käydä kokouksissa ja osallistua kenttäpalvelukseen. Kasteensa jälkeen kumpikin ryhtyi osa-aikaiseksi tienraivaajaksi. Koska he asuvat pienellä saarella, veli on hyvin tunnettu yhdyskunnassa. ”Lääkäristä onkin nyt tullut pappi”, sanovat jotkut leikillisesti. Veli palvelee nykyisin avustavana palvelijana ja hänen vaimonsa vakituisena tienraivaajana.

Ishmael opetteli viittomakieltä voidakseen auttaa Zimbabwessa asuvia kuuroja oppimaan totuuden. Hän huomasi eräänä päivänä bussissa kuuron naisen, joka kerjäsi matkustajilta rahaa. Ishmael todisti hänelle, ja he sopivat tapaamisesta. Kun naiselta kysyttiin, mistä hänen kuuroutensa hänen kirkkonsa opetuksen mukaan johtui, hän vastasi: ”Minulle on sanottu, että olen kuuro, koska se on Jumalan tahto.” Ishmael selitti hänelle, ettei Jumala halua ihmisten olevan kuuroja vaan että se johtuu perisynnistä ja epätäydellisyydestä. Lisäksi hän kertoi, että pian Jumala poistaa kaikki  heikkoudet. Nainen vastasi: ”Haluaisin tietää, miksi kirkkoni opettaa minulle valheita.” Kun Ishmael tapasi naisen kolmannen kerran, tämä sanoi: ”Tästä lähtien uskon samalla lailla kuin te. En enää halua kuulla valheita.” Hänelle johdetaan raamatuntutkistelua, ja hän käy säännöllisesti kokouksissa ja toivoo pian pätevöityvänsä kastamattomaksi julistajaksi.

Ghanassa elatuksen hankkiminen vie suurimman osan ihmisten ajasta, joten monilla ei ole juuri aikaa pohtia hengellisiä asioita. Eräs vakituisena tienraivaajana toimiva sisar tapasi talosta-taloon-palveluksessa nuoren miehen ja kysyi, olisiko tällä viisi minuuttia aikaa keskustella Raamatusta. Mies vastasi: ”Päivisin minulla on aina kiire. Tulen kotiin nukkumaan vasta kello 20:n jälkeen.”

Sisar kysyi: ”Pystyisitkö nipistämään nukkumisajastasi muutaman minuutin Raamatun tutkimiseen?”

”Vain jos pääset tulemaan kello 20:n jälkeen”, mies sanoi. Seuraavana päivänä sisar meni miehensä kanssa hänen luokseen tasan kello 20. Nuorimies oli juuri tullut töistä. Raamatuntutkistelu aloitettiin, ja pian hän alkoi käydä kokouksissa. Myöhemmin hän pätevöityi kastamattomaksi julistajaksi ja kävi lopulta kasteella. Muutokset, joita mies teki elämäntavassaan, vaikuttivat niin syvästi hänen vaimoonsa, että tämäkin alkoi tutkia Raamattua ja edistyi nopeasti kastamattomaksi julistajaksi. Naapurit ja useimmat niistä, jotka tiesivät, millaista elämää nuorimies oli aiemmin viettänyt, eivät olleet uskoa silmiään, kun he näkivät hänen saarnaavan talosta taloon. Monet halusivat tietää, mikä pystyi muuttamaan tämän juoppona, varkaana ja huumeiden käyttäjänä tunnetun miehen. Sittemmin 22 kaupunkilaista on pyytänyt raamatuntutkistelua. Heistä 12 käy jo säännöllisesti seurakunnan kokouksissa, ja heidät voidaan pikapuoliin hyväksyä kastamattomiksi julistajiksi.

[Kuva s. 43]

Steponas ja Edvardas, Liettua

[Kuva s. 47]

Alyce ja hänen opettajansa Linda, Australia

[Kuva s. 51]

Mala, Yhdysvallat

[Kuva s. 56]

Kumiko, Japani

[Kuva s. 61]

Ruth ja Richard, Sambia