Saarnaamis- ja opetustyötä kautta maailman

KAUAN sitten apostoli Johannes näki profeetallisessa näyssä lukemattoman joukon ihmisiä ”kaikista kansakunnista ja heimoista ja kansoista ja kielistä”. He olivat selviytyneet elossa ”suuresta ahdistuksesta” Jumalan uuteen maailmaan. (Ilm. 7:9, 14.) Seuraavien sivujen numerotiedot ja kokemukset osoittavat, että suurta joukkoa kootaan parhaillaan ja että se kasvaa yhä suuremmaksi. Eikö tämä vahvistakin uskoasi Jehovan lupauksiin?

 AFRIKKA

MAITA 57

ASUKKAITA 949 533 064

JULISTAJIA 1 267 314

RAAMATUNTUTKISTELUJA 2 819 310

KIRJE LOHDUTTI. Etelä-Afrikassa asuva Iris kirjoittaa surunvalittelukirjeitä ihmisille, joilta on kuollut joku läheinen. Hän lähettää kirjeiden mukana traktaatit Kärsimykset loppuvat pian! ja Mitä toivoa on kuolleilla omaisillamme? Äskettäin hän sai vastauksen Sidney-nimiseltä mieheltä, joka oli menettänyt vaimonsa 38 onnellisen avioliittovuoden jälkeen. Sidney kirjoitti: ”Vaikka lääketieteen asiantuntijat valmistelivat minua rakkaan vaimoni kuolemaan, olen hänen poismenonsa jälkeen ollut melko katkera, hämmentynyt ja neuvoton ja aivan surun murtama. Minun täytyy kiittää Herraa sinun kaltaisistasi ihmisistä. Se että uhraat aikaasi ja voimiasi kertoaksesi ventovieraille Jumalan lupauksista, on todella jaloa, ja tulen vaalimaan sydämessäni sinun uskonilmaustasi edessä olevina vaikeina aikoina. Kun luin kirjeesi ja lehtiset, tunsin ensi kertaa levollisuutta ja tapahtunut alkoi tuntua jollain tavalla ymmärrettävältä.”

ABORTTI VÄLTETÄÄN. Nuori sisar Gloria todisteli Beninissä Arnaud-nimiselle yliopisto-opiskelijalle, kun tämän matkapuhelin soi. Puhelun jälkeen Arnaud sanoi, että hänen täytyi mennä tapaamaan ystäväänsä, koska tämä tarvitsi apua. Gloria vetäisi laukustaan ensimmäisen käteensä osuneen lehden ja antoi sen hänelle. Arnaud otti lehden katsomatta sitä ja lähti.

 Arnaud’n ystävä oli soittanut kertoakseen, että hänen tyttöystävänsä oli raskaana ja että hän aikoi painostaa tätä hankkimaan abortin. Matkalla Arnaud vilkaisi lehteä. ”En ollut uskoa silmiäni, kun näin kannessa sanan ’abortti’ ”, hän sanoi jälkeenpäin. Gloria oli antanut hänelle kesäkuun 2009 Herätkää!-lehden, jonka kansiaiheena oli ”Abortti – miksi siitä kiistellään?” Kun Arnaud’n ystävä oli lukenut kirjoitukset, hän tuli siihen tulokseen, ettei abortti tullut enää kysymykseen. Myöhemmin hänen tyttöystävänsä synnytti kauniin tyttövauvan.

NOITATOHTORIA EI TARVINNUT PELÄTÄ. Tienraivaajaveli nimeltä King muutti Zimbabwessa tarvealueelle. Ollessaan kenttäpalveluksessa joidenkin sisarten kanssa hän lähestyi tunnetun noitatohtorin taloa. Vaikka sisaret arastelivat puhua tälle naiselle, King päätti tarjota hänelle raamatuntutkistelua. Kun noitatohtori näki julistajien tulevan, hän oletti heidän olevan asiakkaita ja kysyi, mitä he halusivat. King näytti naiselle kirjaa Mitä Raamattu todella opettaa? ja tarjosi tutkistelua. Noitatohtori otti tarjouksen vastaan. ”Olimme yllättyneitä siitä, että hänellä oli niin paljon kysymyksiä”, King sanoi. ”Niinpä sovimme uusintakäynnistä ja tutkistelusta.” Kolmen viikon kuluttua hänet kutsuttiin seurakunnan kokoukseen, ja hän tuli. Hän tuhosi kaikki taikakalunsa ja edistyi nopeasti totuudessa. Muutaman kuukauden kuluttua hänet kastettiin.

 ”RUKOILKAA, ETTÄ HE TULISIVAT KÄYMÄÄN LUONANI!” Kymmenen vuotta sitten Patrick päätti muuttaa Angolasta Yhdysvaltoihin. Hän piti yhteyttä äitiinsä Felicidadeen puhelimitse. Jonkin aikaa sitten he kuitenkin näkivät toisensa internetin videopuhelun välityksellä. Puhuessaan äitinsä kanssa Patrick huomasi, että äidin lisäksi huoneessa oli joku muu, ja kysyi, kuka hän oli. Felicidade, joka on Jehovan todistaja, vastasi: ”Hän on meidän seurakunnan sisar, joka on tullut tapaamaan minua.”

Patrick sanoi: ”Miksi todistajat eivät tule minun luokseni? Olen ollut täällä kymmenen vuotta, eivätkä he ole käyneet kertaakaan. Rukoilkaa, että he tulisivat käymään luonani!”

Hieman yllättyneinä Felicidade ja hänen kanssaan ollut sisar vastasivat: ”Ilman muuta me rukoilemme puolestasi.”

Vain kolme päivää myöhemmin Patrickin ovelle tuli Jehovan todistaja. Patrick oli niin hämmästynyt, että kysyi äidiltään, oliko tämä järjestänyt jonkun Yhdysvalloissa asuvan todistajan käymään hänen luonaan. Käynti ei ollut äidin järjestämä. Patrick tuli siihen tulokseen, että se oli vastaus Jumalalta, ja hänen kanssaan alettiin tutkia Raamattua. Hän rupesi heti käymään kokouksissa. Kun hän seuraavan kerran näki äidin videopuhelun välityksellä, hän näytti ylpeänä Raamattu opettaa -kirjasta lukua, jota hän oli tutkimassa. Hän kertoi myös ostaneensa kokouspuvun.

 HÄMMENTÄVÄ PYYNTÖ PÄÄSTÄ KASTEELLE. Vuonna 2010 Brazzavillessa Kongon tasavallassa pidetyn piirikonventin ensimmäisenä päivänä Edvard-niminen nuorimies sanoi, että hän halusi mennä kasteelle. Kun veljet kysyivät, mistä seurakunnasta hän oli, hän vastasi: ”Mossakasta.” Koska tuossa syrjäisessä kylässä ei ollut  todistajia, veljet ihmettelivät, mikä oli saanut hänet ajattelemaan kasteelle menoa.

Edvard selitti vanhimmille, että vuonna 2007 hänen isoisänsä oli tutkinut hänen kanssaan Brazzavillessa Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasen ja 14 lukua Raamattu opettaa -kirjasta. Sitten Edvard muutti vanhempiensa luokse Mossakaan. Koska siellä ei ollut todistajia, Edvard pyysi, että hänen isänsä auttaisi häntä tutkimaan Raamattu opettaa -kirjan loppuun. Isä esitti kysymykset, ja Edvard vastasi. Näin Edvard sai tutkittua koko kirjan. Sen jälkeen hänestä tuntui, että hänen piti opettaa toisille, mitä hän tiesi totuudesta. Hän alkoikin lokakuusta 2009 lähtien saarnata yksin Mossakan alueella käyttämällä Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasta. Hän merkitsi muistiin palveluksessa käyttämänsä ajan ja lähetti säännöllisesti raporttinsa isoisälleen Brazzavilleen. Isoisä ei kuitenkaan antanut raportteja seurakuntaan.

Myöhemmin haaratoimisto lähetti Mossakaan – tietämättä mitään Edvardista – kaksi tilapäistä erikoistienraivaajaa kolmeksi kuukaudeksi. Vain kaksi päivää ennen kuin tienraivaajien oli määrä lähteä pois alueelta, toinen heistä, Daniel, näki Edvardin johtamassa raamatuntutkistelua Mitä Jumala vaatii meiltä? -kirjasesta. Daniel meni jututtamaan häntä. Edvard sanoi hänelle: ”Minä saarnaan. Olen julistaja. Kysy vaikka isältäni.” Daniel tapasi Edvardin isän, joka vahvisti asian. Tilapäiset erikoistienraivaajat käyttivät hyväkseen jäljellä olevan lyhyen ajan ja valmensivat Edvardia palvelukseen. Heidän lähdettyään hän jatkoi saarnaamista uudella innolla ja johti yli kymmentä raamatuntutkistelua. Hän myös vihki elämänsä Jehovalle.

Saatuaan nämä taustatiedot kaksi vanhinta tarkasteli alussa mainitun konventin perjantaina Edvardin kanssa kysymykset, jotka käydään läpi kastamattomiksi  julistajiksi haluavien kanssa. He olivat hämmästyneitä hänen erinomaisista vastauksistaan. Vanhimmat kuulivat erikoistienraivaajilta, että Edvardin käytös oli esimerkillistä ja että hän oli jo saarnannut epävirallisesti yhdeksän kuukautta. Niinpä hänet hyväksyttiin kastamattomaksi julistajaksi. Koska seuraavana viikonloppuna oli lingalankielinen piirikonventti, konventtien välisellä viikolla vanhimmat kävivät Edvardin kanssa läpi kastekysymykset. Kävi ilmi, että hän ymmärsi totuuden hyvin, ja hänet kastettiin lingalankielisessä konventissa heinäkuussa 2010. Tasan viikon kuluttua siitä, kun Edvard oli hyväksytty kastamattomaksi julistajaksi, vanhimmat ilmoittivat hänen olevan kastettu veli.

Kasteensa jälkeen Edvard palveli kaksi kuukautta osa-aikaisena tienraivaajana Brazzavillessa. Vanhimmat järjestivät niin, että hänen kanssaan tutkittiin kirja ”Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa”, minkä jälkeen hän palasi Mossakaan. Jonkin aikaa sitten sinne lähetettiin erikoistienraivaajaveli. Huhtikuussa Edvard oli osa-aikaisena tienraivaajana ja toivotti erikoistienraivaajan kanssa tervetulleeksi muistonviettoon 182 kiinnostunutta. Hänellä on 16 tutkistelua, ja tutkisteluoppilaista seitsemän käy kokouksissa, joita nämä kaksi veljeä johtavat. Vuonna 2011 Edvard oli 15-vuotias.

 AMERIKKA

MAITA 55

ASUKKAITA 941 265 091

JULISTAJIA 3 780 288

RAAMATUNTUTKISTELUJA 4 139 793

”EN VALINNUT NUMEROASI VAHINGOSSA.” Sundie, Yhdysvalloissa asuva sisar, oli kotona, kun puhelin soi. Naisääni kysyi jotakuta, jota Sundie ei tuntenut. Sundie sanoi soittajalle, että tämä oli varmaankin soittanut väärään numeroon. Soittaja kertoi, että hän oli näkövammainen ja teki toisinaan virheitä. Heidän välilleen sukeutui keskustelu, ja nainen selitti yrittäneensä soittaa pojalleen, koska hänellä oli tälle ikäviä uutisia. Lääkärit olivat saaneet selville, että naisella oli syöpä. Hän oli murtunut eikä voinut käsittää, miksi Jumala oli antanut tämän tapahtua hänelle. Sundie tajusi, että hänen täytyisi kertoa naiselle Raamatun sanomasta. Rukoiltuaan nopeasti rohkeutta Sundie lainasi muutamaa lohduttavaa raamatunkohtaa, jotka antaisivat toivoa. Hän selitti, että Jumalalla on nimi, ja kannusti naista käyttämään rukouksissaan tuota nimeä ja esittämään yksityiskohtaisia rukouksia. Nainen kiitti Sundieta kuuntelemisesta ja rohkaisusta. ”Luulenpa, että en valinnut numeroasi vahingossa”, hän sanoi.

He vaihtoivat yhteystietoja, ja Sundie postitti naiselle Raamattu opettaa -äänikirjan ja huolehti siitä, että paikallinen tienraivaajasisar meni käymään hänen luonaan. Sundie totesi: ”Olen kiitollinen siitä, että  Jehova on rakkaudellisesti antanut meille paljon valmennusta, minkä ansiosta pystymme lohduttamaan erilaisissa olosuhteissa olevia ihmisiä.”

TRAKTAATTI VASTASI KYSYMYKSEEN. Eräät sisaret tekevät säännöllisesti katutyötä suurella sairaala-alueella Puerto Ricossa. Yksi heistä lähestyi kahta miestä, jotka kävelivät rivakasti kohti erästä sairaalarakennusta. Sisar huomasi heidän olevan kiireisiä ja antoi heille traktaatin Onko ihmisellä kuolematon henki? Hän ei tavallisesti esitä katutyössä tätä traktaattia, mutta se oli sillä kertaa ainoa, joka hänellä oli. Myöhemmin nuo miehet lähestyivät erästä toista sisarta ja selittivät, että he olivat saaneet traktaatin mennessään katsomaan vakavasti sairasta perheenjäsentään. He olivat juuri tuolloin keskustelleet siitä, jääkö henki eloon kuoleman jälkeen, ja traktaatti oli vastannut heidän kysymykseensä ja auttanut heitä paljon.

KIRJE JEHOVALLE. Seitsenvuotias Joshua käy koulua Yhdysvalloissa. Joulukuussa opettaja käski oppilaita kirjoittamaan kirjeen joulupukille. Kun Joshua kieltäytyi kohteliaasti, opettaja sanoi, että poika voisi kirjoittaa jollekulle muulle. Joshua päätti kirjoittaa kirjeen Jehovalle. ”Kiitos, että olet luvannut paratiisin”, hän kirjoitti. ”Kiitos, että sinulla on Poika, jonka nimi on Jeesus ja joka antoi elämänsä. Kiitos, että olet  luonut paljon kivoja asioita. Rakastan sinua Jehova Jumala.” Tämä ja muita oppilaiden kirjeitä julkaistiin paikallisessa sanomalehdessä.

SUKULAISET OSOITTIVAT VASTAKAIKUA. Kolumbiassa asuva veli nimeltä Alejandro halusi saarnata sukulaisilleen. Koska he asuivat kaukana, hän kirjoitti heille ja lähetti Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Kun hänen sukulaisensa Pablo luki lehdet ja katsoi raamatunkohdat, hän tajusi, että katolisen kirkon opetukset olivat vääriä. Innoissaan Pablo kertoi lukemastaan muille sukuun kuuluville, jotka myös tunnistivat totuuden ja luopuivat katolisesta uskosta.

Pian 15 suvun jäsentä tutki joka ilta yhdessä Raamattua saamiensa lehtien avulla. He halusivat oppia  lisää, joten he etsivät todistajia lähikaupungeista, mutta turhaan. He alkoivat kuitenkin kertoa oppimistaan asioista naapureilleen. Lopulta he saivat tietää, että noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa kaupungissa oli valtakunnansali. He menivät heti sinne ja pyysivät apua.

Nyt muuan vakituinen tienraivaaja käy heidän luonaan kerran viikossa johtamassa raamatuntutkistelua 26 hengen ryhmälle: Alejandron sukulaisille ja 11 muulle kiinnostuneelle. He vuokrasivat auton, jolla useimmat heistä pääsevät esitelmään ja Vartiotornin tutkisteluun.

EI SITTENKÄÄN VÄÄRÄ TALO? Ollessaan sairaana muuan sisar pyysi, että toiset todistajat pitäisivät hänen puolestaan raamatuntutkistelun eräälle perheelle kitšuankielisellä maaseutualueella Ecuadorissa. Veljet eivät olleet varmoja, missä perhe asui, joten he pysähtyivät kysymään eräästä talosta, oliko siellä tarkoitus pitää raamatuntutkistelu. Perhe otti veljet lämpimästi vastaan ikään kuin olisi odottanut heitä. Vasta tutkistelun jälkeen veljille valkeni, ettei perhe ollutkaan tutkinut aiemmin. Perheeseen kuuluvat olivat vain antaneet sellaisen vaikutelman, koska he olivat olleet niin ilahtuneita mahdollisuudesta tutkia Raamattua yhdessä. Näin alkoi uusi raamatuntutkistelu, ja myös sisaren tutkisteluoppilaat, joita ei tuona päivänä löydetty, jatkavat tutkimista.

KUPPIKAKKU AVAA TILAISUUDEN TODISTAA. Kuusivuotias Caleb asuu Kanadassa. Ensimmäisenä koulupäivänä yhdellä hänen luokkansa pojalla oli syntymäpäivä, ja pojan äiti Natalie toi oppilaille kuppikakkuja. Caleb kieltäytyi leivonnaisesta kohteliaasti. Natalie kysyi Calebilta, oliko hänellä ruoka-allergioita. ”Ei”, Caleb vastasi. ”Minä palvelen Jehovaa.”

 Koulun jälkeen Natalie meni kysymään Calebin äidiltä, oliko tämä Jehovan todistaja. Natalie oli innoissaan kuultuaan hänen olevan. Natalie oli tutkinut todistajien kanssa teini-ikäisenä mutta lopettanut tutkimisen perheensä ankaran vastustuksen vuoksi. Nyt hän oli taas halukas jatkamaan Raamatun tutkimista.

SE EI OLLUT JUMALAN TAHTO. Perussa asuva Laly syntyi kuurona. Kun hän kysyi äidiltään syytä siihen, äiti sanoi, että se oli Jumalan tahto. Laly tuli surulliseksi ja oli katkera Jumalalle. Hän ihmetteli, miksi Jumala aiheuttaisi hänelle jotakin pahaa.

Vuodet kuluivat, ja Laly avioitui nuoren kuuron miehen kanssa. Heidän esikoisellaan todettiin Downin syndrooma. Huolestuneena ja järkyttyneenä Laly kääntyi jälleen äitinsä puoleen ja kysyi: ”Miksi poikani syntyi tällaisena?” Äiti lähetti hänet papin puheille. Pappi vastasi hänelle samalla tavalla kuin äiti oli aikoinaan vastannut: ”Se on Jumalan tahto.”

Tyrmistyneenä Laly sanoi: ”Miksi Jumala on niin julma? Hyväksyn sen, että minä olen kuuro ja että Jumala rankaisi minua tällä tavalla, mutta miksi rangaista poikaani? Hän on vastasyntynyt lapsi. Minkä synnin hän on tehnyt?” Laly ei sen jälkeen halunnut tietää Jumalasta mitään ja jätti kirkon.

 Muutaman vuoden kuluttua Lalyn ovelle tuli viittomakielen taitoinen Jehovan todistaja -sisar, joka tarjoutui opettamaan hänelle Raamattua. Laly kieltäytyi tarjouksesta ja sanoi, ettei uskonut Jumalaan. Sisar selitti hänelle kärsivällisesti, että Jumala, jota hän ei halunnut oppia tuntemaan, on nimeltään Jehova ja että Jehova tarjosi hänelle mahdollisuutta kuulla ja puhua. Epäuskoinen Laly pyysi häntä todistamaan asian. Sisar otti esiin Raamatusta Jesajan 35:5:n, jossa sanotaan: ”Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat.” Laly oli hämmästynyt. Hän otti vastaan raamatuntutkistelun, edistyi ja meni kasteelle. Lalyn poika käy kaikissa kokouksissa hänen kanssaan ja on oppinut viittomaan. Lalyn arvostus Raamatun lupauksia kohtaan kasvaa jatkuvasti, ja hän palvelee nykyään vakituisena tienraivaajana.

 AASIA

MAITA 47

ASUKKAITA 4 194 127 075

JULISTAJIA 664 650

RAAMATUNTUTKISTELUJA 629 729

KAKSI KIPERÄÄ KYSYMYSTÄ. Eräässä Aasian maassa, jossa työllemme on asetettu rajoituksia, muuan 24-vuotias mies alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa osoittaakseen, että heidän opetuksensa olivat vääriä ja hänen katoliset uskonkäsityksensä oikeita. Hän tajusi kuitenkin pian, että todistajat opettivat totuutta.

Kun hänen perheensä sai tietää hänen tutkivan Raamattua, he kutsuivat hänet perheneuvotteluun ja painostivat häntä palaamaan katoliseen kirkkoon. Koska nuori mies kieltäytyi, perhe kokosi yhteen kaikki kylässä asuvat sukulaisensa saadakseen hänet hylkäämään uudet uskonkäsityksensä. Vaikka he hakkasivat häntä, hän ei tinkinyt näkemyksistään. Sitten hänen perheensä ilmoitti hänestä papille, joka vei hänet seurakuntaneuvoston eteen. Mies sanoi neuvostolle, että hän palaisi kirkkoon, jos pappi pystyisi vastaamaan kahteen kysymykseen: Mikä on Jumalan nimi? Miksi kirkko antaa jäsentensä syödä verta, vaikka Raamattu kieltää sen? Pappi ei kyennyt vastaamaan kumpaankaan kysymykseen  vaan läimäytti häntä kasvoihin voidakseen ”karkottaa hänessä olevan demonin”, kuten pappi asian ilmaisi. Sen jälkeen tilaisuus päättyi.

Sitten miehen perhe kutsui kokoon kaikki ystävänsä ja yritti heidän avullaan pakottaa hänet polvistumaan Marian kuvan eteen. Vaikka he taas hakkasivat häntä, hän ei antanut periksi. Tällöin perhe järjesti niin, että eräs viehättävä tyttö tarjoutui menemään naimisiin hänen kanssaan, mikäli hän palaisi kirkkoon. Mies sanoi tytölle palaavansa, jos tämä osaisi vastata niihin kahteen kysymykseen, jotka hän oli esittänyt papille. Tyttö lähti eikä tullut takaisin. Lopulta mies pakeni kylästä, jossa häntä oli pidetty vasten tahtoaan seitsemän kuukautta, ja meni kaupunkiin, missä hän otti yhteyttä veljiin. Kuukautta myöhemmin hänestä tuli kastamaton julistaja. Hänet kastettiin kierroskonventissa maaliskuussa 2011.

VANKILAVIRANOMAINEN PUOLUSTAA SISARTA. Tienraivaajasisar meni tapaamaan poikaansa, joka oli kristillisen puolueettomuutensa vuoksi vankilassa Etelä-Koreassa. Odotushuoneessa hän tarjosi traktaattia vieressään istuvalle miehelle. Mies huusi hänelle: ”Miksi te vääräuskoiset saarnaatte täälläkin?” Miehen pauhaaminen kiinnitti huoneessa olevien 30–40 vierailijan huomion. Muuan vankilaviranomainen puuttui tilanteeseen ja sanoi miehelle närkästyneenä: ”Näillä ihmisillä on oikea uskonto. Kaikki muut uskonnot ovat vääriä. Täällä vankilassa työskennellessäni olen seurannut näitä ihmisiä vuosikaudet ja tajunnut, että he ovat ainoita, jotka toimivat sen mukaan, mitä heille opetetaan.” Siihen loppuivat miehen solvaukset.

KIRJOITUSTA SEINÄLLÄ. Nepalissa Harindra-niminen mies oli mennyt töihin erääseen suureen kaupunkiin voidakseen elättää kotikylässä asuvan perheensä.  Oltuaan erossa perheestään kymmenen vuotta hän alkoi tutkia Raamattua. Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa, joten hänen kanssaan tutkittiin kirjasta Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! Sitä ei ollut tuolloin saatavilla nepaliksi, ja siksi tutkistelussa käytettiin englanninkielistä kirjasta. Eräänä päivänä Harindran vaimo tuli kotikylästä tapaamaan häntä. Vaimo yllättyi nähdessään miehensä tutkivan englanninkielistä kirjasta. Lisäksi mies oli lopettanut juopottelun eikä enää hakannut vaimoaan. Kun vaimo sai kuulla kaikkien näiden muutosten johtuvan siitä, että Harindra tutki Raamattua, hänkin alkoi kotikylään palattuaan tutkia ja käydä kokouksissa. Harindra halusi oppia lisää Jehovasta, joten hän päätti opetella lukemaan ja kirjoittamaan. Hän pyysi tutkistelua johtavaa veljeä kirjoittamaan nepalilaisia kirjaimia paperilapuille, jotka hän sitten kiinnitti huoneensa seiniin, kunnes seinillä ei enää ollut tilaa. Sen jälkeen hän harjoitteli uusia sanoja ja kirjaimia ja oppi vähitellen lukemaan. Myöhemmin hän järjesti niin, että hänen perheensä muutti hänen luokseen kaupunkiin, jotta he voisivat palvoa Jehovaa yhdessä. Kahden vuoden kuluttua hän oli kastettu veli. Nyt Harindra käy perheineen kokouksissa, ja hänellä on raamatunlukutehtäviä teokraattisessa palveluskoulussa. Hän sanoo: ”Jehovan opetuksen ansiosta elämämme on kohentunut valtavasti.”

150 000 EUROA EI HOUKUTA. Azerbaidžanissa asuva nainen nimeltä Zarkhanum oli uppoutunut syvälle spiritismiin. 15 vuoden ajan ihmiset olivat turvautuneet hänen apuunsa, koska hänellä ajateltiin olevan kyky ennustaa ja tehdä yliaistillisia havaintoja. Lisäksi hänen uskottiin pystyvän kumoamaan loitsuja ja parantamaan. Zarkhanumista oli tullut kuuluisa, ja monet hänen asiakkaistaan olivat korkea-arvoisia virkamiehiä  ja heidän vaimojaan. He maksoivat yhdestä istunnosta 1 500–3 000 euroa. Niinpä hänestä tuli rikas. Spiritistisistä kyvyistään huolimatta hän tunsi itsensä hengellisesti köyhäksi ja monet kysymykset vaivasivat häntä. Hänen avioliittonsa kariutui, eikä hänen elämällään ollut tarkoitusta. Kun Zarkhanum eräänä päivänä epätoivoissaan purki huoliaan Jumalalle, hänen ovelleen koputettiin. Ovella oli kaksi sisarta, jotka alkoivat todistaa hänelle. Sisaret puhuivat siitä, että Jumalaa tulisi miellyttää paitsi sanoin myös teoin, ja se kosketti häntä. Hän tunsi monia uskonnollisia ihmisiä, joiden teot eivät mitenkään sopineet yhteen Jumalan palvelemisen kanssa. Hän tiesi myös, että spiritismin harjoittaminen oli syntiä. Hänelle aloitettiin raamatuntutkistelu. Ennen pitkää Zarkhanum alkoi käyttää rukoillessaan Jehovan nimeä ja havaitsi, että hänen rukouksiinsa vastattiin. Hänen oli kuitenkin vaikea luopua tavoistaan, sillä demonit ahdistelivat häntä jatkuvasti ja jopa hakkasivat häntä. Lopulta hän vapautui Jehovan avulla demonien vallasta ja hävitti kaikki spiritismiin ja väärään uskontoon liittyvät esineensä.

Pian Zarkhanumista tuli innokas hyvän uutisen julistaja, ja hänet kastettiin toukokuussa 2011. Heti sen jälkeen hän ilmoittautui osa-aikaiseksi tienraivaajaksi. Hänellä ei ollut vaikeuksia saavuttaa tuntitavoitetta, koska jo ennen kastetta hän oli huonosta terveydestään huolimatta saarnannut yli 70 tuntia kuussa. Kaksi kuukautta ennen kuin Zarkhanum kävi kasteella, erään viranomaisen vaimo oli tarjonnut hänelle loitsun kumoamisesta 150 000 euroa. Nainen uskoi, että sairaus, jonka vuoksi häneltä oli amputoitu jalka, johtui hänelle langetetusta loitsusta. Zarkhanum ei ottanut tarjousta vastaan vaan lähetti sen sijaan kaksi todistajaa sairaalaan kertomaan naiselle hyvästä uutisesta. Innokas sisaremme Zarkhanum saarnaa  säännöllisesti entisille asiakkailleen ja kertoo heille, että hän toimi aiemmin vastoin Jumalan tahtoa. Yksi heistä – nainen joka oli esitellyt hänet rahaa tarjonneelle viranomaisen vaimolle – alkoi tutkia Raamattua ja käydä kokouksissa.

TODISTAMISTA TELKIEN TAKANA. Intiassa kaksi sisartamme pidätettiin saarnaamisen vuoksi, ja he saivat viisi päivää vankeutta. Toinen heistä kertoo: ”Heti kun jouduimme telkien taakse, poliisit kysyivät, miksi meidät oli vangittu, ja näin meille avautui tilaisuus todistaa. Koska meidät oli tuotu poliisiasemalle suoraan kenttäpalveluksesta, meillä oli mukana runsaasti lehtiä ja traktaatteja. Todistimme kaikille ja levitimme paljon kirjallisuutta. Rohkaisimme toisiamme, rukoilimme ja luimme julkaisuja, joita meillä oli.

Myöhemmin meidät siirrettiin toiseen paikkaan samassa kaupungissa. Muut vangit kysyivät heti, miksi meidät oli tuotu sinne. Saimme kertoa heille, että olimme olleet saarnaamistyössä ja että olimme Jehovan todistajia. Naisvartija kuuli keskustelumme ja sanoi hämmästyneenä: ’Teidät vangittiin siksi, että saarnasitte  vankilan ulkopuolella, ja nyt te saarnaatte täällä sisäpuolella!’ ” Sisaret aikovat käydä uudelleen niiden vankien luona, jotka osoittivat kiinnostusta totuutta kohtaan.

POLIISI PANI MERKILLE RAKKAUDEN. Betlehemissä kaksi sisarta oli aikeissa todistaa pikkuliikkeissä. Yhtäkkiä heidän luokseen ryntäsi kaksi naista, jotka innoissaan kysyivät espanjaksi, olivatko he Jehovan todistajia. Naiset olivat meksikolaisia todistajia, jotka olivat ryhmämatkalla Israelissa ja olivat huomanneet sisarten käsissä olevan kirjallisuuden. Nuo neljä sisarta halasivat ja suutelivat toisiaan, ottivat valokuvia ja vaihtoivat osoitteita. Sen jälkeen meksikolaissisaret palasivat ryhmänsä luo ja paikalliset sisaret menivät liikkeisiin.

Muutaman tunnin kuluttua muuan poliisi tuli kysymään paikallisilta sisarilta, olivatko he espanjalaisia. Sisaret sanoivat, etteivät he olleet. Poliisi kertoi nähneensä noiden neljän tapaamisen ja ajatelleensa, että heidän täytyi olla sukulaisia tai vanhoja ystäviä. Sisaret selittivät, että he kaikki olivat Jehovan todistajia ja että vaikka todistajat olisivat kotoisin eri maista tai eivät olisi koskaan tavanneet, he ovat kuin yhtä perhettä, koska heillä on rakkaus keskuudessaan. Tämä teki poliisiin niin suuren vaikutuksen, että hän otti kirjallisuutta ja kysyi, mistä voisi saada lisää tietoa heidän uskonnostaan. Hänen kanssaan sovittiin uusintakäynnistä.

”SIELLÄ SAATTAA OLLA JOKU.” Nuori tienraivaajaveli Yusuke palvelee englanninkielisessä ryhmässä Japanissa. Eräänä päivänä hän sai selville, että Nagasakin satamaan saapuisi risteilyalus, jolla olisi matkustajia monista maista. Niinpä hän nousi ylös varhain aamulla ja lähti matkaan kaatosateesta huolimatta. Ajo satamaan kesti kaksi tuntia. Kun Yusuke seisoi yksin  sateessa satamalaiturilla, monet maihin nousseet matkustajat luulivat häntä oppaaksi ja tulivat hänen luokseen. Tämän väärinkäsityksen ansiosta hän levitti puolessa tunnissa paljon erikielistä kirjallisuutta: 70 lehteä ja 50 kirjasta.

Yusuke meni hakemaan autosta lisää kirjallisuutta, ja palatessaan laiturille hän näki laivasta tulleen nuoren miehen seisoskelevan siellä yksinään. Yusuken lähestyessä miestä tämä kysyi englanniksi: ”Oletko Jehovan todistaja?” Kun Yusuke sanoi olevansa, mies alkoi nyyhkyttää. Yusuke vei hänet kahvilaan, missä he voisivat jutella.

Nuoren miehen nimi oli Jason. Hän oli 21-vuotias ja kotoisin Yhdysvalloista. Hän kertoi, että hänen vanhempansa olivat aktiivisia todistajia ja että hän oli ollut kastamaton julistaja lähes 20-vuotiaaksi asti. Puolisen vuotta sitten hän oli lakannut olemasta Jehovan todistajien yhteydessä ja lähtenyt Aasian-risteilylle, koska hän oli ajatellut, ettei noissa maissa törmäisi todistajiin. Vatsavaivojensa vuoksi hän ei kuitenkaan ollut päässyt maihin Thaimaassa, Vietnamissa eikä Taiwanissa. Hän poistui ensimmäisen kerran laivasta Japanissa,  ja ensimmäinen ihminen, joka puhui hänelle, oli Jehovan todistaja! Jasonille tuli heti mieleen, ettei Jehovaa voi paeta, ja siksi hän alkoi itkeä.

Kahvilassa Yusuke tarkasteli Jasonin kanssa muutamia kappaleita ”Jumalan rakkaus” -kirjasta ja vakuutti hänelle, että Jehova rakasti häntä edelleen. Yusuke pyysi, ettei Jason jättäisi järjestöä. Heillä ei valitettavasti ollut paljon aikaa keskustella. Jasonin laiva lähti samana iltana Inchoniin Etelä-Koreaan, missä hänellä oli tarkoitus katsella nähtävyyksiä useita päiviä.

Yusuke mietti, mitä muuta hän voisi tehdä Jasonin hyväksi, ja hänen mieleensä muistui eräs veli, jonka hän oli tavannut kansainvälisessä konventissa Etelä-Koreassa. Tuo veli osasi englantia ja asui Inchonissa. Yusuke soitti hänelle samana iltana. Jason ei tietenkään tiennyt mitään tästä yhteydenotosta. Kun Jason seuraavana aamuna astui laivasta, hän näki viisi hymyilevää todistajaa, joilla oli suuri kilpi: ”Tervetuloa Koreaan, Jason!” Jason päätti jättää nähtävyydet väliin ja vietti ajan veljien kanssa. Hän kuuli kokemuksia ikäisistään nuorista veljistä, jotka olivat vankilassa uskonsa vuoksi, ja ne koskettivat häntä syvästi. Hän oli Etelä-Koreassa myös muistonvietossa.

Yhdysvaltoihin palattuaan Jasonista tuli taas aktiivinen julistaja ja hän pyysi vanhimpia tutkimaan kanssaan neljästi viikossa. Hän tutki loppuun Raamattu opettaa- ja ”Jumalan rakkaus” -kirjat ja oli valmis menemään kasteelle. Hänet kastettiin 107 päivää sen jälkeen, kun Yusuke oli puhunut hänen kanssaan. Seuraavassa kuussa Jason oli osa-aikainen tienraivaaja.

Yusuke muistelee, että tuona kylmänä, sateisena aamuna hänellä oli voimakas halu tehdä pitkä matka Nagasakiin, vaikkei hänellä ollut palvelustoveria. Hän oli ajatellut: ”Siellä saattaa olla joku, joka kuuntelee.”

 EUROOPPA

MAITA 47

ASUKKAITA 736 505 919

JULISTAJIA 1 589 052

RAAMATUNTUTKISTELUJA 843 405

LÖYTYI JOTAIN AINUTLAATUISTA. Bulgariassa asuva nainen nimeltä Ani meni muutamaksi kuukaudeksi töihin Hollantiin. Eräänä päivänä hän tunsi itsensä masentuneeksi ja pysähtyi jalkakäytävälle rukoilemaan. Ani pyysi, että Jumala lähettäisi hänen luokseen jonkun hänen kirkostaan. Hänen rukoillessaan kaksi kadulla kulkevaa sisarta pysähtyi todistamaan hänelle. Ani piti sitä vastauksena rukoukseensa, joten hän kuunteli heitä. Hän alkoi käydä kokouksissa. Hän ei ymmärtänyt, mitä niissä opetettiin, mutta pani merkille todistajien rakkauden. Ilmapiiri oli aivan erilainen kuin hänen omassa kirkossaan, jossa oli ristiriitoja. Ani vakuuttui siitä, että oli löytänyt jotain ainutlaatuista. Kun hän lähti Hollannista takaisin Bulgariaan, hänen kanssaan tutkiva sisar päätti lähteä hänen mukaansa ja auttaa häntä saamaan yhteyden todistajiin Sofiassa. Tämä kaikki teki Aniin vaikutuksen, ja hänestä tuntui, että hän oli löytänyt tosi uskonnon.

Pian Ani ja hänen miehensä Ivo alkoivat yhdessä tutkia ja käydä kokouksissa. Tutkistelua tuli aika ajoin seuraamaan muitakin. Yksi heistä oli Assen, erään uskonnollisen ryhmän pappi. Hän oli tullut Anin ja Ivon luo osoittaakseen, että Jehovan todistajat olivat väärässä, mutta hän huomasi pian, ettei asia ollutkaan  niin. Hän esitti syvällisiä kysymyksiä Raamatusta. Niinpä hänelle tarjottiin tutkistelua, ja hän rupesi perheineen tutkimaan. Jonkin aikaa Assen jatkoi hengellisten kokousten pitämistä mutta opetti ryhmälleen totuuksia, joita hän oppi Raamattu opettaa -kirjasta. Pian ryhmän diakoni Dencho halusi hänkin raamatuntutkistelun. Ennen pitkää myös kolme muuta ryhmään kuuluvaa perhettä alkoi tutkia Raamattua. Koska niin monet ryhmästä tutkivat Jehovan todistajien kanssa, he päättivät lopettaa omat kokouksensa ja alkaa käydä todistajien kokouksissa. Denchosta tuli julistaja, ja hän on tutkinut useiden ystäviensä kanssa. Sen ansiosta että Anille todistettiin Hollannissa, jo noin 30 ihmistä on alkanut tutkia Raamattua ja käydä kokouksissa.

RAAMATUNKOHTIEN LUKEMINEN RIITTI. Tšekin tasavallassa eräs veli ja hänen vaimonsa johtivat valtakunnansalilla raamatuntutkistelua nuorelle mongolialaiselle avioparille. Vaikka todistajapariskunta teki kovasti töitä oppiakseen mongolia, kielimuuri tuntui ylipääsemättömältä. Tutkisteluoppilaat näyttivät kuitenkin omaksuvan Raamatun totuutta nöyrästi ja kärsivällisesti. Eräänä iltana vaimo tuli kokoukseen ilman miestään. Hän sanoi aikovansa jättää miehensä, koska he eivät ymmärtäneet toisiaan. Hetken päästä aviomies tuli paikalle mutta ei vilkaissutkaan vaimoonsa. Tilanne oli selvästikin hyvin vakava. Veli vei miehen salin kirjastoon keskustelemaan asiasta. Koska veli ei juuri osannut mongolia, hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä nuoren miehen ja vaimon välillä oli tapahtunut, eikä pystynyt antamaan heille yksityiskohtaisia neuvoja. Hän päätti sen sijaan lukea miehelle kohtia suoraan Raamatusta. Veli luki kaikki avioliittoa ja kommunikointia koskevat raamatunjakeet,  jotka suinkin muisti. Jokainen kohta näytti koskettavan miestä. Yhtäkkiä hän säntäsi kirjastosta vaimonsa luo ja suuteli häntä. Kun pariskunta oli lähdössä salilta, mies halusi ehdottomasti kantaa vaimonsa käsilaukkua, koska hän oli ymmärtänyt, että hänen täytyi auttaa vaimoaan.

Seuraavana päivänä he näyttivät vastanaineilta ja keskustelivat iloisesti siitä, miten syvästi he arvostivat Jehovaa ja Raamatun viisaita avioliittoneuvoja. Myöhemmin he palasivat Mongoliaan huolehtimaan kahdesta lapsestaan. Perhe asuu kaupungissa, jossa ei ole seurakuntaa. Vaimo on jo käynyt kasteella, ja aviomies edistyy kohti kastetta.

”MIKSI HÄN TEKI NÄIN?” Olga-niminen tienraivaajasisar todisti ruoanjakeluauton kuljettajalle Ukrainassa. Hän kysyi mieheltä: ”Voiko nykyään luottaa kehenkään?”

”Ei voi”, kuljettaja vastasi. ”Vaimoni jätti minut ja vei mukanaan kaksivuotiaan poikamme. Mitä hän olisi vielä halunnut? Paiskin töitä joka päivä – tein kaiken hänen vuokseen. Hän halusi sormuksen – kas tässä! Hänen teki mieli saappaita – hän sai ne. Kaulakoru? Annoin sen. Kaikki oli häntä varten, joten miksi hän teki näin?”

Sisar kysyi mieheltä ystävällisesti, kuinka paljon aikaa hän oli viettänyt vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Mies sanoi: ”Miten minä olisin ehtinyt olla heidän kanssaan, kun minun täytyy painaa töitä puolille öin? Aamuneljältä menen takaisin töihin. Puurran töissä jopa viikonloppuisin.”

Olga näytti hänelle lokakuun 2009 Herätkää!-lehden erikoisnumeroa, jonka aiheena oli ”Perheonnen avaimet”, ja kiinnitti huomion ensimmäiseen  kohtaan ”Oikea tärkeysjärjestys”. Kun he olivat käyneet aineiston läpi, mies näytti liikuttuneelta ja sanoi: ”Luulin, että raha oli avain onnelliseen perhe-elämään ja ettei millään muulla ollut väliä. Nyt tajuan, että avain ei ole raha. Ymmärrän, mitä meiltä puuttuu ja mitä vaimoni tarvitsee.”

Viikon kuluttua Olga tapasi saman kuljettajan. Mies kertoi, että hän oli lukenut lehden, miettinyt paljon asioita ja muuttanut monia käsityksiään. Hän oli ottanut yhteyttä vaimoonsa, ja he olivat tehneet sovinnon. Olga antoi miehelle Perheonni-kirjan. Kun Olga seuraavalla viikolla näki saman jakeluauton, kuljettaja oli vaihtunut. Uusi kuljettaja selitti, että hänen edeltäjänsä oli sanonut itsensä irti ja muuttanut perheineen toiselle paikkakunnalle. Hän oli kuitenkin jättänyt Olgalle seuraavan viestin: ”Haluan kiittää sinua, Olga, ja sinun Jumalaasi Jehovaa siitä, että autoit minua pelastamaan perheeni. Jos tapaan vielä Jehovan todistajia, pidän aivan varmasti heihin yhteyttä.”

MIES TOIVOI MERKKIÄ JUMALALTA. Noin 15 vuotta sitten todistajat kertoivat Raamatun sanomasta eräälle nuorelle miehelle Latviassa, ja hän kiinnostui. Mies tutki Raamattua satunnaisesti mutta ei uskonut, että Raamattu – ”pelkkä” kirja – voisi auttaa häntä löytämään Jumalan. Hän odotti Jumalan ilmaisevan itsensä hänelle, ehkä jollain yliluonnollisella tai mystisellä tavalla. Hän lakkasi tutkimasta, ja sittemmin  yhteys todistajiin katkesi. Kun hän vuosia myöhemmin kamppaili monien vaikeiden ongelmien kanssa, hän rukoili Jumalalta apua. Mitään ihmettä ei vieläkään tapahtunut, mutta katsellessaan ulos ikkunasta hän näki kaksi sisarta kenttäpalveluksessa. Muutaman viikon kuluttua hän rukoili jälleen ja näki taas samojen sisarten kävelevän ikkunansa ohi. Kun mies rukoili viikon päästä, hän näki kolmannen kerran sisarten kulkevan ohi saarnaamistyössä. Hän ajatteli, että sen täytyi olla merkki Jumalalta. Hän juoksi ulos ja sanoi hämmästyneille sisarille, että hän halusi vuosien tauon jälkeen alkaa taas tutkia Raamattua. Lopulta hän pystyi voittamaan ongelmansa ja pääsemään lähelle Jumalaa. Miten? Raamatun avulla! Hänet kastettiin piirikonventissa vuonna 2010.

PIENILLÄKIN PADOILLA ON KORVAT. Lapset kuulevat ja ymmärtävät enemmän kuin aikuiset uskovatkaan. Kuutisentoista vuotta sitten muuan sisar tutki Tanskassa naisen kanssa, jolla oli kolme poikaa. Pojat olivat  usein mukana tutkistelussa, jota pidettiin sisaren ja hänen miehensä luona. Nainen päätti lopettaa tutkistelun, kun nuorin pojista, Ronnie, oli kahdeksanvuotias. Varttuessaan Ronniella oli paljon ongelmia. Vuonna 2008, kun hän oli 22-vuotias, hän näki erään kerran äitinsä luona lehtiämme ja sai päähänsä mennä käymään todistajapariskunnan luona, joka oli aikoinaan tutkinut heidän kanssaan. Viidentoista minuutin kuluttua hän soitti pariskunnan ovikelloa, ja kun veli avasi oven, Ronnie marssi sisään. Kesti hetken ennen kuin veli tunnisti hänet, mutta jälleennäkeminen oli riemukas. Ronnie sai Raamattu opettaa -kirjan, ja hänelle aloitettiin tutkistelu. Se sujui hyvin. Koska Ronnie oli uppoutunut syvälle tietokonepelien fantasiamaailmaan, hänen puheensa kääntyi usein tietokonepeleihin, joista jotkin sisälsivät okkultismia ja väkivaltaa. Todistajat kuitenkin opettivat hänelle, että pelien ei tulisi antaa muovata näkemystämme hengellisistä asioista. Ronnie tajusi asian ja sanoi:  ”Keskeytättehän minut aina kun alan puhua sellaista hölynpölyä!” Siitä pitäen hän on edistynyt hyvin. Nyt tämä nuori mies, joka kuuli totuudesta ensi kerran äitinsä tutkistelussa, on kastamaton julistaja. Tosiaan pienilläkin padoilla on korvat!

LOHTUA RAAMATUSTA. Britanniassa eräs veli huomasi hautausmaalla miehen, joka oli kyykistynyt haudan luo ja itki. Veli kysyi, saisiko olla hetken miehen seurassa. Se sopi hänelle. Mies oli nimeltään Alf, ja hän selitti: ”Tyttäreni kuoli äskettäin. Hän oli vain 42-vuotias. Nyt sekä vaimoni että tyttäreni on haudattu tähän.” Alf oli pyytänyt yhteiskunnalta terapia-apua, mutta hänelle oli sanottu, että hän joutuisi odottamaan sitä kolme kuukautta. ”Olen varakas liikemies ja olen mukana monenlaisessa liiketoiminnassa”, hän kertoi, ”mutta kaikki tämä on arvotonta ilman perhettäni. Antaisin kaiken pois saadakseni heidät takaisin.” Alf sanoi, että hän uskoi Jumalaan, arvosti Raamattua ja kävi kirkossa mutta ei ollut saanut kysymyksiinsä tyydyttäviä vastauksia. Kun hän etsi lohtua kirkosta, hänen käskettiin sytyttää kynttilä tai kirjoittaa viesti lapulle ja kiinnittää se puuhun. ”Minulla on niin paljon sanottavaa, että siihen eivät mitkään lappuset riitä”, hän puuskahti. Veli luki Alfille lohduttavia raamatunkohtia. Nyt Alf tutkii Raamattua.

 AUSTRALIA JA OSEANIA

MAITA 29

ASUKKAITA 38 162 658

JULISTAJIA 94 309

RAAMATUNTUTKISTELUJA 58 465

AVIOMIES PYYDETTIIN MUKAAN. Kun muuan Uudessa-Seelannissa asuva veli kyyditsi vaimonsa tutkimaan erään nuoren äidin luo, he huomasivat aviomiehenkin olevan kotona ja päättivät pyytää häntä mukaan tutkisteluun. Mies suostui, ja sovittiin, että siitä lähtien tutkistelu pidettäisiin silloin, kun hän olisi kotona. Pariskunta tuli myös sunnuntain kokoukseen. Heidät otettiin lämpimästi vastaan, ja he pitivät ohjelmasta. Seuraavalla kerralla aviomies vastasi Vartiotornin tutkistelussa. Tutkittavassa kirjoituksessa perheitä kannustettiin pitämään palvontailta, ja mies kysyi, miten hän voisi tutkia vaimonsa ja nelivuotiaan poikansa kanssa. Hän halusi soveltaa myös muita kokouksessa oppimiaan asioita. Kiinnostunut pariskunta tutkii edelleen, käy kokouksissa ja edistyy hengellisesti. Veli sanoo: ”Onneksi päätimme pyytää aviomiehen mukaan tutkisteluun!”

MUISTONVIETTO KAUKAISELLA SAARELLA. Vaiete on yksi Tahitin 18 seurakunnasta. Vaieten alueeseen kuuluu Reaon saari, joka sijaitsee noin 1 300 kilometriä Tahitista itään ja jossa on vain 362 asukasta. Tällä syrjäisellä saarella ei ollut koskaan pidetty muistonviettoa, eivätkä todistajat olleet käyneet siellä 30 vuoteen. Manoah, Vaieten seurakunnan palvelusvalvoja,  halusi, että muistonviettoviikolla pieni ryhmä menisi saarelle saarnaamaan ja järjestäisi siellä muistonvieton. Mutta hänen ja hänen vaimonsa lentoliput tulisivat maksamaan 65 000 frangia (yli 500 euroa), eikä heillä olisi mitenkään varaa niihin. Myöhemmin hän sai kuitenkin työnantajaltaan bonusta – 65 000 frangia! He päättelivät heti, että Jehova siunasi hanketta. Lopulta Reaoon meni seitsemän julistajaa, ja muistonvietossa oli läsnä 47 henkeä. Nyt tahitilaiset julistajat johtavat puhelimitse raamatuntutkisteluja Reaossa asuville kiinnostuneille.

EI AIKAA SYÖDÄ AAMIAISTA. Vastaavanlainen kokemus tulee Vanuatusta. Eräs sikäläinen seurakunta auttaa kaukaisella Ambrymin saarella toimivaa 11 julistajan ryhmää. Seurakunnan vanhimmat pyysivät kokeneita julistajia harkitsemaan, voisivatko he mennä Ambrymiin työskentelemään tuon ryhmän kanssa muutamaksi päiväksi ennen muistonviettoa. Kokenut vakituinen tienraivaaja nimeltä Marinette, joka on eläkkeelle jäänyt opettaja, tarttui tilaisuuteen. Hän ja jotkut muut päättivät lähteä matkaan tavoitteenaan aloittaa uusia raamatuntutkisteluja. Kun Marinette oli ollut kenttäpalveluksessa joitakin kertoja, hän huomasi hämmästyksekseen, että hänen oli lähes mahdotonta poistua majapaikastaan. Marinette kertoo: ”Minulla ei aamuisin tahtonut olla aikaa edes peseytyä eikä syödä aamiaista, koska ihmiset jo jonottivat ulkopuolella raamatuntutkistelua. Saarnasin aamusta iltaan menemättä minnekään!  Johdin tuolla viikolla 31 tutkistelua.” Julistajat olivat Ambrymissa viikon ja opettivat hyvää uutista ahkerasti. Muistonviettoon tuli 158. Julistajista tuntui haikealta lähteä pois. ”Miten tällaisesta paikasta voi lähteä, jossa niin monet janoavat Raamatun totuutta?” Marinette sanoi. Haaratoimisto on lähettänyt alueelle tilapäisiä erikoistienraivaajia huolehtimaan kiinnostuneista.

REHTORI SUHTAUTUU MYÖNTEISESTI. Eräässä lukiossa Salomonsaarilla oppilaiden pitää nousta laulamaan Etelämeren evankelisen kirkon hengellisiä lauluja. Kaksi nuorta sisarta kysyi rehtorilta, saisivatko he luvan olla laulamatta, koska noiden laulujen laulaminen oli vastoin heidän omaatuntoaan. Rehtori kiitti heitä siitä, että he tulivat kunnioittavasti puhumaan asiasta, ja sanoi, ettei heidän tarvinnut laulaa vaan että he voisivat muiden todistajalasten kanssa jäädä istumaan.

Sitten rehtori kysyi, voisivatko he pyytää jotakuta seurakunnastaan kertomaan hänelle Jehovan todistajista ja heidän suhtautumisestaan koulutukseen. Muuan lähetystyöntekijä tuli tapaamaan rehtoria, ja he keskustelivat noin puolitoista tuntia uskonkäsityksistämme ja nuorten ongelmista. Rehtori kertoi, että hän pitää Herätkää!-lehdistä ja jättää niitä opettajainhuoneeseen. Kun lähetystyöntekijä tarjosi hänelle Nuoret  kysyvät – käytännöllisiä vastauksia -kirjan 2. osaa, hän kysyi, voisiko hän saada 16 kirjaa opettajille ja 367 oppilaille. Kirjoja toimitettiin 400, ja ne kaikki jaettiin.

Se että nuoret sisaret menivät rohkeasti puhumaan rehtorille, koitui erinomaiseksi todistukseksi, ja monet ovat sanoneet heille, että kirjasta on ollut paljon hyötyä. Eräs nuori tyttö, jonka vanhemmat olivat hiljattain eronneet, totesi, että kirja oli juuri sitä, mitä hän tarvitsi selviytyäkseen ongelmistaan. Nuoret sisaret toimivat jatkuvasti osa-aikaisina tienraivaajina, ja rehtori saa heiltä säännöllisesti lehtiä.

TINKIMÄTÖN VASTUSTUKSESTA HUOLIMATTA. Toisaalla Salomonsaarilla eräs lähetystyöntekijä tutki Raamattua naisen kanssa, jota kutsumme Lisaksi. Lisa edistyi hienosti, vaikka hänen täytyi kävellä yli kaksi tuntia valtakunnansalille kahden pienen tyttärensä kanssa ja kantaa samalla kaksospoikiaan. Lisäksi hänen miehensä vastusti häntä ankarasti. Mies pahoinpiteli häntä ja poltti hänen kokousvaatteensa, Raamattunsa ja teokraattiset kirjansa. Kaiken kukkuraksi miehellä oli suhde toiseen naiseen. Näistä haasteista huolimatta Lisa meni kasteelle, ja sen jälkeen hän on jatkanut Jehovan palvelemista päättäväisesti.

Viime vuonna Lisan mies kuitenkin jätti rakastajattarensa ja pyysi raamatuntutkistelua, koska häntä kosketti se, miten Lisa kohteli häntä hänen huonosta käytöksestään huolimatta. Kuten kuvitella saattaa, sisaremme Lisa oli tästä haltioissaan. Hänen tilanteensa parani entisestään, kun lähistölle perustettiin seurakunnasta erillään oleva ryhmä ja kävelymatka kokouksiin lyheni alle tuntiin. Miehensä tuella hän on myös voinut olla osa-aikaisena tienraivaajana.

[Huomioteksti s. 66]

”Miksi Jumala on niin julma? – – miksi rangaista poikaani? Hän on vastasyntynyt lapsi. Minkä synnin hän on tehnyt?”

[Huomioteksti s. 68]

Mies sanoi neuvostolle, että hän palaisi kirkkoon, jos pappi pystyisi vastaamaan kahteen kysymykseen.

[Huomioteksti s. 72]

”Teidät vangittiin siksi, että saarnasitte vankilan ulkopuolella, ja nyt te saarnaatte täällä sisäpuolella!”

[Kaavio/Kartta s. 84]

(Ks. painettu julkaisu)

Tahiti → → → 1 300 kilometriä → → → Reao

[Kuva s. 56]

Yllä: Raamatuntutkistelua johdetaan Kongon tasavallassa (ks.  sivu 59).

[Kuva s. 61]

Edvard (oikealla) Danielin kanssa torilla

[Kuva s. 64]

Samaniego, Nariño, Kolumbia

[Kuva s. 67]

Viittomakielisiä julkaisuja on nyt saatavilla 59 kielellä.

São Paulo, Brasilia