Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tosi palvojien tunnistaminen lopun aikana

Tosi palvojien tunnistaminen lopun aikana

Seitsemästoista luku

Tosi palvojien tunnistaminen lopun aikana

1. Mitä poikkeuksellisia kokemuksia piti Danielin kirjan 7. luvun mukaan tulla pienen, puolustuskyvyttömän ihmisryhmän osaksi meidän aikanamme?

 PIENI, puolustuskyvytön ryhmä ihmisiä joutuu mahtavan maailmanvallan ilkeämielisen hyökkäyksen kohteeksi. He selviytyvät vahingoittumattomina ja jopa elpyvät – eivät omasta voimastaan vaan koska Jehova Jumala arvostaa heitä. Danielin kirjan 7. luvussa ennustettiin nämä tapahtumat, jotka toteutuivat 1900-luvun alkupuolella. Keitä sitten nämä ihmiset olivat? Samassa Danielin luvussa heitä kutsuttiin ”Ylimmän”, Jehova Jumalan, ”pyhiksi”. Siinä paljastettiin myös, että he tulevat lopulta olemaan hallitsijakumppaneita messiaanisessa Valtakunnassa! (Daniel 7:13, 14, 18, 21, 22, 25–27.)

2. a) Miten Jehova suhtautuu voideltuihin palvelijoihinsa? b) Miten olisi viisasta toimia näinä aikoina?

2 Kuten Danielin 11. luvusta saimme tietää, pohjoisen kuningas kohtaa lopullisen loppunsa uhattuaan näiden uskollisten ihmisten turvattua hengellistä maata (Daniel 11:45; vrt. Hesekiel 38:18–23). Jehova tosiaankin suojelee tarkoin uskollisia voideltujaan. Psalmissa 105:14, 15 kerrotaan: ”[Jehova] ojensi kuninkaita heidän takiaan sanoen: ’Älkää koskeko minun voideltuihini älkääkä profeetoilleni tehkö pahaa.’” Etkö siis olekin yhtä mieltä siitä, että laajenevan ”suuren joukon” olisi näinä myrskyisinä aikoina viisasta olla mahdollisimman läheisesti näiden pyhien yhteydessä? (Ilmestys 7:9; Sakarja 8:23.) Jeesus Kristus suositteli, että lampaankaltaiset ihmiset toimisivat juuri näin: olisivat hänen voideltujen hengellisten veljiensä yhteydessä tukemalla heitä heidän työssään (Matteus 25:31–46; Galatalaisille 3:29).

3. a) Miksi ei ole helppoa löytää Jeesuksen voideltuja seuraajia ja pysyä heitä lähellä? b) Miten Danielin 12. luku on avuksi tässä suhteessa?

3 Jumalan Vastustaja, Saatana, on kuitenkin käynyt kaikenkäsittävää sotaa voideltuja vastaan. Hän on edistänyt väärää uskontoa, joka on tehokkaasti täyttänyt maailman tekokristityillä. Monet ihmiset on sen vuoksi johdettu harhaan. Toiset ovat yksinkertaisesti luopuneet toivosta eivätkä usko koskaan löytävänsä tosi uskontoa edustavia ihmisiä. (Matteus 7:15, 21–23; Ilmestys 12:9, 17.) Niidenkin, jotka löytävät ”pienen lauman” ja ovat sen yhteydessä, täytyy taistella uskon säilyttämiseksi, sillä tämä maailma pyrkii jatkuvasti jäytämään uskoa (Luukas 12:32). Entä sinä? Oletko sinä löytänyt ”Ylimmän pyhät” ja oletko heidän yhteydessään? Oletko selvillä niistä vankoista todisteista, jotka osoittavat, että ne, jotka olet löytänyt, ovat todella Jumalan valitsemia? Sellaiset todisteet voivat tukea uskoasi. Ne voivat myös varustaa sinut auttamaan toisia näkemään nykyisen maailman uskonnollisen sekasorron läpi. Danielin 12. luku sisältää runsaasti tällaista elämänpelastavaa tietoa.

SUURI RUHTINAS RYHTYY TOIMINTAAN

4. a) Mitkä kaksi erillistä seikkaa Danielin 12:1 ennustaa Mikaelista? b) Mitä Danielin kirjassa usein tarkoitetaan sillä, että yksinvaltias ”seisoo”?

4 Danielin 12:1:ssä lukee: ”Siihen aikaan nousee Mikael, suuri ruhtinas, joka seisoo kansasi poikien puolella.” Tässä jakeessa Mikaelista ennustetaan seuraavat kaksi erillistä seikkaa: ensiksi, että hän ”seisoo”, mikä viittaa jonkin aikaa kestävään asiaintilaan, ja toiseksi, että hän ”nousee”, mikä viittaa johonkin tapahtumaan tuona ajanjaksona. Ensiksikin haluamme tietää sen ajanjakson, jona Mikael ”seisoo” Danielin kansan ”poikien puolella”. Muista, että Mikael on nimi, joka annettiin Jeesukselle hänen taivaallisen Hallitsijan osassaan. Viittaus siihen, että hän ”seisoo”, muistuttaa tavasta, jolla vastaavaa heprealaista verbiä on käytetty muualla Danielin kirjassa. Se viittaa usein kuninkaan toimintaan, kuten hänen valtaannousuunsa. (Daniel 11:2–4, 7, 20, 21.)

5, 6. a) Minä ajanjaksona Mikael ”seisoo”? b) Milloin ja miten Mikael ”nousee” ja millaisin tuloksin?

5 On ilmeistä, että enkeli viittasi tässä ajanjaksoon, joka on tarkemmin määritetty muualla Raamatun profetiassa. Jeesus kutsui sitä ”läsnäolokseen” (kreikaksi pa·rou·siʹa), jolloin hän hallitsisi Kuninkaana taivaassa (Matteus 24:37–39). Tätä ajanjaksoa kutsutaan myös ”viimeisiksi päiviksi” ja ”lopun ajaksi” (2. Timoteukselle 3:1; Daniel 12:4, 9). Aina siitä asti kun tämä ajanjakso alkoi vuonna 1914, Mikael on ’seisonut’ Kuninkaana taivaassa (vrt. Jesaja 11:10; Ilmestys 12:7–9).

6 Milloin sitten Mikael ”nousee”? Silloin kun hän ryhtyy erikoistoimintaan. Tämä tapahtuu tulevaisuudessa. Ilmestyksen 19:11–16 kuvailee profeetallisesti Jeesusta mahtavana messiaanisena Kuninkaana, joka ratsastaa enkeliarmeijan etunenässä ja tuottaa tuhon Jumalan vihollisille. Danielin 12:1 jatkaa: ”Ja on oleva ahdingon aika, jollaista ei ole saatettu olemaan siitä saakka, kun yksikin kansakunta tuli olemaan, aina siihen aikaan asti.” Ennustetun ”suuren ahdistuksen” aikana Kristus Jehovan tuomion Päätoimeenpanijana tuottaa lopun koko jumalattomalle asiainjärjestelmälle (Matteus 24:21; Jeremia 25:33; 2. Tessalonikalaisille 1:6–8; Ilmestys 7:14; 16:14, 16).

7. a) Mikä toivo kaikilla uskollisilla on tulevana ”ahdingon aikana”? b) Mikä on Jehovan kirja, ja miksi on elintärkeää olla siihen kirjoitettuna?

7 Miten uskoa ilmaisevien ihmisten käy tänä synkkänä aikana? Danielille kerrottiin edelleen: ”Siihen aikaan kansasi pääsee pakoon, jokainen, joka havaitaan kirjaan kirjoitetuksi.” (Vrt. Luukas 21:34–36.) Mikä tämä kirja on? Pohjimmiltaan se edustaa Jehova Jumalan muistoa niistä, jotka tekevät hänen tahtonsa (Malakia 3:16; Heprealaisille 6:10). Tähän elämän kirjaan kirjoitetut ihmiset ovat maailman parhaassa turvassa, sillä he ovat Jumalan suojeluksessa. Mitä tahansa vahinkoa heille koituukin, se voidaan tehdä ja tehdään tyhjäksi. Vaikka heitä kohtaisi kuolemakin ennen tätä tulevaa ”ahdingon aikaa”, he pysyvät turvassa Jehovan rajattomassa muistissa. Hän muistaa heidät ja herättää heidät kuolleista Jeesuksen Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikana (Apostolien teot 24:15; Ilmestys 20:4–6).

PYHÄT ”HERÄÄVÄT”

8. Minkä ihastuttavan odotteen Danielin 12:2 tarjoaa?

8 Ylösnousemustoivo on todella lohduttava. Danielin 12:2 koskettelee sitä sanoessaan: ”Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ajan hämärään asti kestävään elämään ja toiset häväistyksiin ja ajan hämärään asti kestävään inhoon.” (Vrt. Jesaja 26:19.) Nämä sanat voivat hyvinkin muistuttaa meitä Jeesuksen Kristuksen liikuttavasta lupauksesta, joka koski yleistä ylösnousemusta (Johannes 5:28, 29). Mikä sykähdyttävä toivo! Ajattelehan, että niille rakkaille ystävillemme ja perheenjäsenillemme, jotka ovat kuolleet, annetaan tilaisuus elää jälleen tulevaisuudessa! Mutta tämä Danielin kirjassa oleva lupaus tarkoittaa pääasiassa toisenlaista ylösnousemusta – sellaista joka on jo tapahtunut. Miten se voisi olla mahdollista?

9. a) Miksi on järkevää odottaa, että Danielin 12:2 saisi täyttymyksensä viimeisinä päivinä? b) Millaista ylösnousemusta profetiassa tarkoitetaan, ja mistä tiedämme sen?

9 Tarkastelehan tekstiyhteyttä. Tämän 12. luvun ensimmäinen jae soveltuu, kuten olemme nähneet, sekä nykyisen asiainjärjestelmän loppuun että viimeisten päivien koko ajanjaksoon. Oikeastaan suurin osa tästä luvusta saa täyttymyksensä lopun aikana eikä tulevassa maallisessa paratiisissa. Onko sitten tänä ajanjaksona ollut ylösnousemus? Apostoli Paavali kirjoitti ”Kristukselle kuuluvien” ylösnousemuksen tapahtuvan ”hänen läsnäolonsa aikana”. Ne, jotka saavat ylösnousemuksen taivaalliseen elämään, herätetään kuitenkin ”turmeltumattomina”. (1. Korinttilaisille 15:23, 52.) Ketään heistä ei herätetä ”häväistyksiin ja ajan hämärään asti kestävään inhoon”, mistä ennustettiin Danielin 12:2:ssa. Onko sitten toisenkinlainen ylösnousemus? Raamatussa ylösnousemuksella on toisinaan hengellinen merkitys. Esimerkiksi sekä Hesekielin kirja että Ilmestyskirja sisältävät profeetallisia kohtia, jotka soveltuvat hengelliseen elpymiseen eli ylösnousemukseen (Hesekiel 37:1–14; Ilmestys 11:3, 7, 11).

10. a) Missä mielessä voideltu jäännös herätettiin eloon lopun aikana? b) Miten jotkut elvytetyistä voidelluista heräsivät kuitenkin ”häväistyksiin ja ajan hämärään asti kestävään inhoon”?

10 Onko tällainen Jumalan voideltujen palvelijoiden hengellinen elpyminen tapahtunut lopun aikana? On! Historia vahvistaa, että vuonna 1918 uskollisten kristittyjen pieni jäännös joutui poikkeuksellisen voimakkaan hyökkäyksen alaiseksi, joka keskeytti heidän organisoidun julkisen palveluksensa. Sitten, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, vuonna 1919 he palasivat eloon hengellisessä mielessä. Nämä tosiseikat sopivat Danielin 12:2:ssa ennustetun ylösnousemuksen kuvaukseen. Jotkut tosiaankin ’heräsivät’ hengellisesti tuona aikana ja sen jälkeen. Surullista kyllä, kaikki eivät kuitenkaan pysyneet hengellisesti elossa. Ne, jotka heräämisensä jälkeen päättivät hylätä messiaanisen Kuninkaan ja jättivät Jumalan palveluksen, aiheuttivat itselleen Danielin 12:2:ssa kuvaillut ”häväistykset ja ajan hämärään asti kestävän inhon” (Heprealaisille 6:4–6). Mutta uskolliset voidellut, jotka käyttivät hyödykseen hengellisesti elpynyttä tilaansa, tukivat uskollisesti messiaanista Kuningasta. Heidän uskollisuutensa johtaa lopulta, kuten profetiassa sanotaan, ”ajan hämärään asti kestävään elämään”. Nykyään se hengellinen elinvoimaisuus, joka heillä on vastustuksesta huolimatta, auttaa tunnistamaan heidät.

HE ’LOISTAVAT KUIN TÄHDET’

11. Keitä ”ymmärtäväiset” ovat nykyään, ja missä merkityksessä he loistavat kuin tähdet?

11 Danielin 12. luvun seuraavat kaksi jaetta auttavat vielä paremmin tunnistamaan ”Ylimmän pyhät”. Jakeessa 3 enkeli kertoo Danielille: ”Ymmärtäväiset loistavat kuin taivaanlaajuuden hohde, ja ne, jotka saattavat monet vanhurskauteen, kuin tähdet ajan hämärään asti, niin, ikuisesti.” Keitä nämä ”ymmärtäväiset” ovat nykyään? Jälleen todisteet viittaavat samoihin ”Ylimmän pyhiin”. Keillä muilla kuin uskollisella voidellulla jäännöksellä oli loppujen lopuksi ymmärtäväisyyttä nähdä, että Mikael, Suuri Ruhtinas, alkoi ’seisoa’ Kuninkaana vuonna 1914? Saarnaamalla tämänkaltaisia totuuksia – sekä säilyttämällä kristillisen käytöksen – he ovat ’loistaneet valaisijoina’ tässä hengellisesti pimentyneessä maailmassa (Filippiläisille 2:15; Johannes 8:12). Jeesus profetoi heistä: ”Silloin vanhurskaat loistavat kirkkaasti kuin aurinko Isänsä valtakunnassa.” (Matteus 13:43.)

12. a) Miten voidellut ovat osallistuneet lopun aikana ’monien vanhurskauteen saattamiseen’? b) Miten voidellut saattavat monia vanhurskauteen ja ’loistavat kuin tähdet’ Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikana?

12 Danielin 12:3 kertoo siitäkin, missä työssä nämä voidellut kristityt olisivat lopun aikana. He ’saattaisivat monet vanhurskauteen’. Voideltu jäännös ryhtyi kokoamaan Kristuksen 144000 perijätoverin jäljellä olevaa määrää (Roomalaisille 8:16, 17; Ilmestys 7:3, 4). Kun tämä työ oli saatettu päätökseen – ilmeisesti 1930-luvun puoliväliin mennessä – he alkoivat koota ”muiden lampaiden” ”suurta joukkoa” (Johannes 10:16; Ilmestys 7:9). Nämäkin uskovat Jeesuksen Kristuksen lunastusuhriin. Heillä on sen tähden puhdas asema Jehovan edessä. Heidän lukumääränsä nousee nykyään jo miljooniin, ja heillä on toivona säilyä elossa tämän jumalattoman maailman tulevasta tuhosta. Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikana Jeesus ja hänen 144000 kuningas- ja pappistoveriaan soveltavat maan päällä olevaan tottelevaiseen ihmiskuntaan lunnaiden täyttä hyötyä ja auttavat siten kaikkia uskovia pääsemään eroon viimeisestäkin Aadamilta perityn synnin rippeestä. (2. Pietarin kirje 3:13; Ilmestys 7:13, 14; 20:5, 6.) Silloin voidellut osallistuvat täysimmässä merkityksessä ’monien vanhurskauteen saattamiseen’ ja ’loistavat kuin tähdet’ taivaalla. Arvostatko toivoa saada elää maan päällä Kristuksen ja hänen hallitsijatovereittensa loistoisan taivaallisen hallituksen alaisuudessa? Mikä etu onkaan osallistua ”pyhien” kanssa tämän Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseen! (Matteus 24:14.)

HE ”KIERTELEVÄT”

13. Missä mielessä Danielin kirjan sanat sinetöitiin ja tehtiin salaisiksi?

13 Enkelin Danielille julistama sanoma, joka alkoi jo Danielin 10:20:stä, päättyy nyt seuraaviin sydäntä lämmittäviin sanoihin: ”Ja sinä, oi Daniel, tee salaisiksi nämä sanat ja sinetöi kirja lopun aikaan asti. Monet kiertelevät, ja tosi tieto tulee runsaaksi.” (Daniel 12:4.) Suuri osa siitä, mitä Daniel henkeytettiin kirjoittamaan, tehtiin tosiaan salaiseksi ja sinetöitiin ihmisen ymmärrykseltä. Daniel itsekin kirjoitti myöhemmin: ”Minä kuulin, mutta en voinut ymmärtää.” (Daniel 12:8.) Tässä mielessä Danielin kirja pysyi sinetöitynä vuosisatoja. Entä nykyään?

14. a) Ketkä ovat ’kierrelleet’ ”lopun aikana” ja missä? b) Mitä todisteita on siitä, että Jehova on siunannut tätä ’kiertelemistä’?

14 Meillä on etu elää Danielin kirjassa ennustetussa ”lopun ajassa”. Kuten profetoitiin, monet uskolliset ovat ’kierrelleet’ Jumalan sanan sivuilla. Mikä on ollut tuloksena? Tosi tieto on tullut runsaaksi Jehovan siunauksen ansiosta. Jehovan uskollisia voideltuja todistajia on siunattu syvällisellä tiedolla, joka on auttanut heitä ymmärtämään, että Ihmisen Pojasta tuli Kuningas vuonna 1914, ja tunnistamaan Danielin profetian pedot sekä varoittamaan ”autioittavasta iljetyksestä” – ja nämä ovat vain muutamia esimerkkejä (Daniel 11:31). Tämä tiedon runsaus on siis vielä yksi ”Ylimmän pyhien” tunniste. Mutta Daniel sai lisää todisteita.

HEIDÄT ’MURSKATAAN’

15. Minkä kysymyksen yksi enkeleistä nyt herättää, ja ketkä tämä kysymys saattaisi palauttaa mieleen?

15 Kuten muistamme, Daniel sai nämä enkelin välittämät sanomat ”suuren virran” Hiddekelin eli Tigriin rannalla (Daniel 10:4). Täällä hän näkee nyt kolme enkeliluomusta ja sanoo: ”Minä, Daniel, näin, ja katso, kaksi muuta oli seisomassa, toinen virran tällä rannalla ja toinen virran tuolla rannalla. Sitten toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vesien yläpuolella: ’Kuinka kauan on näiden ihmeellisten asioiden loppuun?’” (Daniel 12:5, 6.) Enkelin tässä herättämä kysymys saattaa jälleen palauttaa mieleen ”Ylimmän pyhät”. ”Lopun ajan” alussa, vuonna 1914, he olivat hyvin kiinnostuneita siitä, kuinka kauan kestäisi ennen kuin Jumalan lupaukset täyttyisivät. Tähän kysymykseen annettu vastaus osoittaa selvästi heidän olevan tämän profetian polttopisteessä.

16. Minkä profetian enkeli esittää, ja miten hän korostaa sen täyttymisen varmuutta?

16 Danielin kertomus jatkuu: ”Ja minä aloin kuunnella pellavapukuista miestä, joka oli virran vesien yläpuolella, hänen nostaessaan oikeaa kättään ja vasenta kättään taivaita kohti ja vannoessaan Hänen kauttaan, joka elää ajan hämärään asti: ’Siihen on määräaika, määräajat ja puoli. Ja heti kun pyhän kansan voiman murskaaminen on päättynyt, kaikki nämä tulevat loppuunsa.’” (Daniel 12:7.) Tämä on vakava asia. Enkeli nostaa molemmat kätensä valaan kenties siksi, että tämä ele näkyisi molemmille leveän virran vastakkaisilla puolilla oleville enkeleille. Hän korostaa siten tämän profetian täyttymisen ehdotonta varmuutta. Milloin sitten nämä määräajat ovat? Vastausta ei ole niin vaikea löytää kuin saattaisi luulla.

17. a) Mitä rinnakkaisuuksia löytyy Danielin 7:25:ssä, Danielin 12:7:ssä ja Ilmestyksen 11:3, 7, 9:ssä olevista profetioista? b) Kuinka kauan kolme ja puoli aikaa kestävät?

17 Tämä profetia muistuttaa huomattavalla tavalla kahta muuta profetiaa. Toinen, jota käsittelimme tämän julkaisun 9. luvussa, löytyy Danielin 7:25:stä, toinen taas Ilmestyksen 11:3, 7, 9:stä. Panehan merkille joitakin rinnakkaisuuksia. Kumpikin on sijoitettu lopun aikaan. Molemmat profetiat koskevat Jumalan pyhiä palvelijoita vainottuina ja jopa tilapäisesti kyvyttöminä jatkamaan julkista saarnaamistoimintaansa. Kumpikin profetia osoittaa Jumalan palvelijoiden elpyvän ja sitten palaavan työhönsä ja näin tekevän tyhjäksi vainoojiensa aikeet. Ja kummassakin profetiassa mainitaan tämän pyhille koituvan kärsimyksen kestoaika. Molemmissa Danielin profetioissa (7:25 ja 12:7) esiintyy ’aika, ajat ja puoli aikaa’. Raamatunoppineet tunnustavat yleensä tämän merkitsevän kolmea ja puolta aikaa. Ilmestyskirjan 42 kuukautta eli 1260 päivää viittaavat samaan ajanjaksoon (Ilmestys 11:2, 3). Tämä vahvistaa sen, että Danielissa olevat kolme ja puoli aikaa tarkoittavat kolmea ja puolta 360 päivän pituista vuotta. Mutta milloin nämä 1260 päivää alkoivat?

18. a) Mikä olisi Danielin 12:7:n mukaan merkkinä 1260 päivän lopusta? b) Milloin ”pyhän kansan voima” lopulta murskattiin, ja miten se tapahtui? c) Milloin 1260 päivää alkoivat, ja miten voidellut ’profetoivat säkkikankaaseen puettuina’ tuona ajanjaksona?

18 Profetia on varsin selvä siinä, milloin 1260 päivää päättyisivät: ”kun pyhän kansan voiman murskaaminen on päättynyt”. Vuoden 1918 keskivaiheilla Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran johtavat jäsenet sen presidentti J. F. Rutherford mukaan luettuna tuomittiin väärien syytteiden nojalla pitkiin vankeusrangaistuksiin ja heidät pantiin vankilaan. Jumalan pyhät todellakin näkivät, miten heidän työnsä ’murskattiin’ ja heidän voimansa murrettiin. Kun laskemme vuoden 1918 keskivaiheilta kolme ja puoli vuotta taaksepäin, tulemme vuoden 1914 loppuun. Tuohon aikaan voideltujen pieni joukko oli valmistautumassa vainon puhkeamiseen. Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt, ja heidän työnsä vastustaminen oli lisääntymässä. Vuoden 1915 vuositekstikin perustui Kristuksen seuraajilleen esittämään kysymykseen: ”Voitteko juoda minun kalkkini?” (Matteus 20:22, Suomessa vuoden 1776 kirkkoraamatun mukaan.) Kuten Ilmestyksen 11:3:ssa oli ennustettu, seurannut 1260-päiväinen jakso oli voidelluille murheellista aikaa – oli aivan kuin he olisivat profetoineet säkkikankaaseen puettuina. Vaino paheni. Jotkut heistä vangittiin, toisia pahoinpitelivät väkijoukot, toisia taas kidutettiin. Monia masensi Seuran ensimmäisen presidentin C. T. Russellin kuolema vuonna 1916. Mitä kuitenkin piti tapahtua sen jälkeen, kun tämä synkkä aika päättyi näiden pyhien tappamiseen saarnaavana järjestönä?

19. Miten Ilmestyksen 11. luvussa oleva profetia vakuuttaa, ettei voideltuja vaiennettaisi kovin pitkäksi aikaa?

19 Ilmestyksen 11:3, 9, 11:ssä oleva rinnakkaisprofetia osoittaa, että sen jälkeen kun ”kaksi todistajaa” on tapettu, he makaavat kuolleina vain lyhyen ajanjakson, kolme ja puoli päivää, ennen kuin heidät elvytetään. Danielin 12. luvussa oleva profetia osoittaa samoin, että pyhät eivät vaikenisi pysyvästi vaan että heillä olisi lisää työtä edessään.

HEIDÄT ’PUHDISTETAAN, VALKAISTAAN JA JALOSTETAAN’

20. Mitä siunauksia voidelluille tulisi Danielin 12:10:n mukaan heidän kovien kokemustensa jälkeen?

20 Kuten aiemmin todettiin, Daniel kirjoitti nämä asiat muistiin mutta ei voinut ymmärtää niitä. Hän on kuitenkin halunnut varmasti tietää, saisivatko voidellut todellisuudessa loppunsa vainoojiensa käsissä, sillä hän kysyi: ”Mikä tulee olemaan näiden asioiden loppuvaihe?” Enkeli vastasi: ”Mene, Daniel, sillä ne sanat ovat salaisiksi tehdyt ja sinetöidyt lopun aikaan asti. Monet puhdistautuvat ja valkaisevat itsensä, ja heidät jalostetaan. Ja jumalattomat toimivat varmasti jumalattomasti, eivätkä ketkään jumalattomat tule ymmärtämään, mutta ymmärtäväiset tulevat ymmärtämään.” (Daniel 12:8–10.) Pyhillä oli varma toivo! Hävittämisen sijasta heidät tultaisiin valkaisemaan, siunaamaan puhtaalla asemalla Jehova Jumalan edessä (Malakia 3:1–3). Heidän hengellisten asioiden ymmärtämisensä auttaisi heitä pysymään puhtaina Jumalan silmissä. Sitä vastoin jumalattomat kieltäytyisivät ymmärtämästä hengellisiä asioita. Mutta milloin tämä kaikki tapahtuisi?

21. a) Minkä ehtojen piti toteutua, ennen kuin Danielin 12:11:ssä ennustettu ajanjakso alkaisi? b) Mikä oli ”vakituinen uhri”, ja milloin se poistettiin? (Ks. tekstiruutua s. 298.)

21 Danielille kerrottiin: ”Siitä ajasta, jolloin vakituinen uhri on poistettu ja autioittava iljetys on asetettu, tulee olemaan tuhat kaksisataayhdeksänkymmentä päivää.” Tämä ajanjakso alkaisi siis silloin, kun tietyt ehdot olisivat toteutuneet. ”Vakituinen uhri” – tai ”jatkuva uhri” a – oli poistettava. (Daniel 12:11, engl. viitelaitoksen alaviite.) Mitä uhria enkeli tarkoitti? Ei missään maallisessa temppelissä uhrattuja eläinuhreja. Olihan kerran Jerusalemissa ollut temppelikin vain ”todellisuuden jäljennös”. ”Todellisuus” on Jehovan suuri hengellinen temppeli, joka alkoi toimia, kun Kristuksesta tuli sen Ylimmäinen Pappi vuonna 29. Tässä hengellisessä temppelissä, joka edustaa Jumalan puhdasta palvontajärjestelyä, ei tarvita jatkuvia syntiuhreja, sillä ”Kristus uhrattiin kerran kaikiksi ajoiksi, jotta hän kantaisi monien synnit”. (Heprealaisille 9:24–28.) Silti kaikki tosi kristityt uhraavat uhreja tässä temppelissä. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Uhratkaamme aina hänen [Kristuksen] kauttaan Jumalalle ylistysuhria, toisin sanoen niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään.” (Heprealaisille 13:15.) Profetian ensimmäinen ehto, ”vakituisen uhrin” poistaminen, toteutui siis vuoden 1918 keskivaiheilla, kun saarnaamistyö käytännöllisesti katsoen keskeytettiin.

22. a) Mikä on autioittava ”iljetys”, ja milloin se asetettiin? b) Milloin Danielin 12:11:ssä ennustettu ajanjakso alkoi, ja milloin se päättyi?

22 Entä mitä on sanottava toisesta ehdosta, ”autioittavan iljetyksen” asettamisesta? Kuten Danielin 11:31:tä käsitellessämme näimme, tämä iljetys oli aluksi Kansainliitto ja tuli myöhemmin uudelleen esiin Yhdistyneinä kansakuntina. Molemmat ovat iljettäviä siinä mielessä, että niiden on julistettu olevan ainoa toivo rauhan saamiseksi maan päälle. Nämä järjestöt ottavat siten monien sydämessä Jumalan valtakunnan paikan! Kansainliittoa ehdotettiin virallisesti tammikuussa 1919. Siihen aikaan molemmat Danielin 12:11:n ehdot olivat siis toteutuneet. Siten 1290 päivää alkoivat vuoden 1919 alussa ja jatkuivat (pohjoisen pallonpuoliskon) syksyyn 1922.

23. Miten Jumalan pyhät edistyivät kohti puhdistettua asemaa Danielin 12. luvussa ennustettuina 1290 päivänä?

23 Edistyivätkö pyhät tuona aikana siinä suhteessa, että heistä tulisi puhdistettuja ja valkaistuja Jumalan silmissä? Kyllä varmasti! Maaliskuussa 1919 Vartiotorni-seuran presidentti ja hänen läheiset toverinsa vapautettiin vankilasta. Myöhemmin heidät puhdistettiin heitä vastaan esitetyistä vääristä syytteistä. Tietoisina siitä, ettei heidän työnsä suinkaan ollut päättynyt, he ryhtyivät kiireesti järjestämään konventtia syyskuuksi 1919. Samana vuonna julkaistiin ensi kertaa Vartiotornin sisarlehti. Tämä lehti, jonka nimenä oli aluksi Kultainen Aika (nykyisin Herätkää!), on aina tukenut Vartiotornia paljastaessaan pelottomasti tämän maailman turmeluksen ja auttaessaan Jumalan kansaa pysymään puhtaana. Ennustettujen 1290 päivän lopussa pyhät olivat edistyneet pitkälle kohti puhdistettua ja ennallistettua asemaa. Syyskuussa 1922, juuri siihen aikaan kun tämä ajanjakso päättyi, he pitivät virstanpylvääksi osoittautuneen konventin Cedar Pointissa Yhdysvaltain Ohiossa. Se antoi saarnaamistyölle tavattoman voimakkaan sysäyksen. Tarvittiin kuitenkin lisää edistymistä, mikä jäi seuraavaan merkittävään ajanjaksoon.

ONNELLISUUTTA PYHILLE

24, 25. a) Mikä ajanjakso ennustetaan Danielin 12:12:ssa, ja milloin se ilmeisesti alkoi ja päättyi? b) Millainen oli voidellun jäännöksen hengellinen tila noiden 1335 päivän alkaessa?

24 Jehovan enkeli päättää pyhiä koskevan profetiansa seuraaviin sanoihin: ”Onnellinen on se, joka pysyy odottamassa ja joka saavuttaa tuhat kolmesataakolmekymmentäviisi päivää!” (Daniel 12:12.) Enkeli ei anna mitään vihjettä siitä, milloin tämä ajanjakso alkaa tai päättyy. Historia viittaa siihen, että se yksinkertaisesti seuraa edellistä ajanjaksoa. Siinä tapauksessa se jatkuisi syksystä 1922 myöhäiskevääseen 1926 (pohjoisella pallonpuoliskolla). Saavuttivatko pyhät onnellisuuden tilan tuon ajanjakson loppuun mennessä? Kyllä saavuttivat, tärkeillä hengellisillä tavoilla.

25 Vuoden 1922 konventin (kuva viereisellä sivulla) jälkeenkin jotkut Jumalan pyhistä katselivat yhä kaihoten menneeseen aikaan. Heidän kokouksissaan oli pääasiallisena tutkisteluaineistona Raamatun ohella edelleen C. T. Russellin Raamatun tutkielmia. Siihen aikaan oli laajalti sellainen käsitys, että vuonna 1925 alkaisi ylösnousemus ja paratiisi ennallistettaisiin maan päälle. Monet palvelivat siten tietty ajankohta mielessään. Jotkut kieltäytyivät ylpeästi saarnaamasta muille ihmisille. Tämä ei ollut onnellinen asiaintila.

26. Miten voideltujen hengellinen tila muuttui noiden 1335 päivän kuluessa?

26 Noiden 1335 päivän kuluessa tämä kaikki alkoi kuitenkin muuttua. Saarnaaminen tuli etualalle, kun tehtiin vakituisia järjestelyjä sen hyväksi, että jokainen osallistuisi kenttäpalvelukseen. Laadittiin kokousaikataulu Vartiotornin tutkimiseksi joka viikko. Vuoden 1925 maaliskuun 1. päivän (suom. heinäkuun) numerossa oli historiallinen kirjoitus ”Kansan synty”, joka antoi Jumalan kansalle selvän käsityksen siitä, mitä oli tapahtunut vuosina 1914–19. Vuoden 1925 mentyä pyhät eivät enää palvelleet Jumalaa läheinen, tarkka aikaraja mielessään. Huomattavimmalla sijalla oli nyt sen sijaan Jehovan nimen pyhittäminen. Tätä elintärkeää totuutta korostettiin aivan uudella tavalla vuoden 1926 tammikuun 1. päivän (suom. toukokuun) Vartiotornissa kirjoituksessa ”Kuka haluaa kunnioittaa Jehovaa?” Toukokuussa 1926 pidetyssä konventissa julkaistiin kirja Vapautus (suom. 1927). (Ks. sivua 302.) Tämä oli yksi Raamatun tutkielmien tilalle tarkoitettujen uusien kirjojen sarjasta. Pyhät eivät enää katsoneet menneisyyteen. He katsoivat luottavaisesti tulevaisuuteen ja edessä olevaan työhön. Noiden 1335 päivän päättyessä pyhät olivat siis onnellisessa tilassa, kuten oli profetoitukin.

27. Miten yleissilmäys Danielin 12. lukuun auttaa meitä lopullisesti tunnistamaan Jehovan voidellut?

27 Kaikki eivät tietenkään kestäneet tämän myrskyisän ajan läpi. Epäilemättä juuri siitä syystä enkeli oli korostanut, miten tärkeätä oli, että ”pysyy odottamassa”. Niitä, jotka kestivät ja pysyivät odottamassa, siunattiin suuresti. Yleissilmäys Danielin 12. lukuun osoittaa tämän selvästi. Kuten oli ennustettu, voidellut elvytettiin eli herätettiin eloon hengellisessä mielessä. Heitä autettiin ymmärtämään huomattavalla tavalla Jumalan sanaa, ’kiertelemään’ siinä ja ratkaisemaan pyhän hengen opastamana ikivanhoja salaisuuksia. Jehova puhdisti heidät ja pani heidät loistamaan hengellisesti, yhtä kirkkaasti kuin tähdet. Niinpä he saattoivat monia vanhurskaaseen asemaan Jehova Jumalan edessä.

28, 29. Minkä tulisi olla päätöksemme ”lopun ajan” lähetessä loppuaan?

28 Koska ”Ylimmän pyhät” voidaan tunnistaa kaikkien näiden profeetallisten merkkien avulla, niin miten voidaan puolustella sitä, ettei tunnusta heitä eikä ole heidän yhteydessään? Suurenmoiset siunaukset odottavat suurta joukkoa, joka on tämän hupenevan voidellun luokan mukana palvelemassa Jehovaa. Meidän kaikkien on pysyttävä odottamassa Jumalan lupausten täyttymystä (Habakuk 2:3). Mikael, Suuri Ruhtinas, on seisonut meidän aikanamme Jumalan kansan puolella vuosikymmeniä. Hyvin pian hän ryhtyy toimintaan Jumalan määräämänä tämän asiainjärjestelmän tuhon toimeenpanijana. Mikä on meidän asemamme silloin?

29 Vastaus tähän kysymykseen riippuu siitä, päätämmekö elää nuhteetonta elämää nyt. Vahvistaaksemme päätöstämme elää tällä tavoin ”lopun ajan” lähetessä loppuaan tarkastelkaamme Danielin kirjan viimeistä jaetta. Kun käsittelemme sitä seuraavassa luvussa, se auttaa meitä näkemään, mikä Danielin asema hänen Jumalansa edessä oli ja mikä se on tulevaisuudessa.

[Alaviite]

a Käännetty pelkästään ”uhriksi” kreikkalaisessa Septuagintassa.

MITÄ SAIT SELVILLE?

Minä ajanjaksona Mikael ”seisoo”, ja miten ja milloin hän ”nousee”?

Millaista ylösnousemusta Danielin 12:2 tarkoittaa?

Milloin alkoivat ja päättyivät

Danielin 12:7:ssä mainitut kolme ja puoli aikaa?

Danielin 12:11:ssä ennustetut 1290 päivää?

Danielin 12:12:ssa profetoidut 1335 päivää?

Miten huomion kiinnittäminen Danielin 12. lukuun auttaa meitä tunnistamaan Jehovan tosi palvojat?

[Tutkistelukysymykset]

[Tekstiruutu s. 298]

VAKITUISEN UHRIN POISTAMINEN

Danielin kirjassa ilmaus ”vakituinen uhri” esiintyy viisi kertaa. Se tarkoittaa ylistysuhria – ”huulten hedelmää” – jota Jehova Jumalan palvelijat säännöllisesti uhraavat hänelle (Heprealaisille 13:15). Sen ennustettuun poistamiseen viitataan Danielin 8:11:ssä, 11:31:ssä ja 12:11:ssä.

Molempien maailmansotien aikana Jehovan kansaa vainottiin ankarasti ”pohjoisen kuninkaan” ja ”etelän kuninkaan” valta-alueilla (Daniel 11:14, 15). ”Vakituisen uhrin” poistaminen tapahtui ensimmäisen maailmansodan lopulla, jolloin saarnaamistyö miltei keskeytettiin vuoden 1918 keskivaiheilla (Daniel 12:7). Toisen maailmansodan aikana Angloamerikkalainen maailmanvalta otti samalla tavoin pois ”vakituisen uhrin” 2300 päiväksi (Daniel 8:11–14; ks. tämän kirjan 10. lukua). Niin ikään natsien ”käsivarret” poistivat sen ajanjaksoksi, jota ei Raamatussa tarkemmin määritetä (Daniel 11:31; ks. tämän kirjan 15. lukua).

[Taulukko/Kuvat s. 301]

PROFEETALLISIA AJANJAKSOJA DANIELIN KIRJASSA

Seitsemän aikaa (2520 vuotta): Lokakuusta 607 eaa.

Daniel 4:16, 25 lokakuuhun 1914

(Messiaaninen valtakunta

perustettiin. Ks. tämän

kirjan 6. lukua.)

Kolme ja puoli aikaa Joulukuusta 1914 kesäkuuhun 1918

(1260 päivää): (Voideltuja kristittyjä ahdistellaan.

Daniel 7:25; 12:7 Ks. tämän kirjan 9. lukua.)

2300 iltaa ja aamua: 1:sestä tai 15:nnestä kesäkuuta 1938

Daniel 8:14 8:nteen tai 22:nteen lokakuuta 1944

(”Suuri joukko” ilmaantuu, kasvaa.

Ks. tämän kirjan 10. lukua.)

70 viikkoa V:sta 455 eaa. v:een 36 ya.

(490 vuotta): (Messiaan tulo ja hänen

Daniel 9:24–27 maallinen palveluksensa. Ks.

tämän kirjan 11. lukua.)

1290 päivää: Tammikuusta 1919

Daniel 12:11 syyskuuhun 1922

(Voidellut kristityt heräävät ja

edistyvät hengellisesti.)

1335 päivää: Syyskuusta 1922 toukokuuhun 1926

Daniel 12:12 (Voidellut kristityt

saavuttavat onnellisen tilan.)

[Kuvat s. 287]

Huomattavia Jehovan palvelijoita lähetettiin epäoikeudenmukaisesti liittovaltion kuritushuoneeseen Atlantaan Yhdysvaltain Georgiaan. Vasemmalta oikealle: (istumassa) A. H. Macmillan, J. F. Rutherford, W. E. Van Amburgh; (seisomassa) G. H. Fisher, R. J. Martin, G. DeCecca, F. H. Robison ja C. J. Woodworth

[Kuvat s. 299]

Virstanpylväiksi muodostuneita konventteja pidettiin Cedar Pointissa Yhdysvaltain Ohiossa vuosina 1919 (yllä) ja 1922 (alla)

[Kokosivun kuva s. 302]