Raamatun 56. kirja: Tiitukselle

Kirjoittaja: Paavali

Kirjoituspaikka: Makedonia (?)

Kirjoitus päättyi: n. 61–64 ya.

1. a) Mikä tehtävä uskottiin Tiitukselle? b) Millaisessa ympäristössä Kreetan seurakunnat olivat syntyneet, ja mitä Kreetan kristittyjen oli tehtävä?

” PAAVALI, Jumalan orja ja Jeesuksen Kristuksen apostoli – – Tiitukselle, oikealle lapselle yhteisen uskon kannalta katsoen.” (Tiit. 1:1, 4) Näin alkaa Paavalin kirje työtoverilleen ja pitkäaikaiselle ystävälleen Tiitukselle, jonka hän oli jättänyt Kreetaan järjestämään seurakunnat paremmin. Tiituksella oli suuri työ tehtävänään. Tältä saarelta, jonka sanottiin olleen ”jumalien ja ihmisten isän” muinainen asuinpaikka, oli lähtöisin sanonta ”olla Kreetalle kreetalainen”, joka merkitsee ”olla viekastakin viekkaampi”. a Sen asukkaiden valheellisuudesta oli tullut sananparsi, niin että Paavalikin lainasi heidän oman profeettansa sanoja: ”Kreetalaiset ovat aina valehtelijoita, vahingollisia petoja, toimettomia ahmatteja.” (1:12) Paavalin ajan kreetalaisia on kuvailtu myös seuraavasti: ”Kansan luonne oli epävakainen, vilpillinen ja riitaisa; siihen kuuluvat olivat antautuneet tavattomaan ahneuteen, hillittömyyteen, valheellisuuteen ja juoppouteen, ja heidän keskuuteensa asettuneet juutalaiset näyttävät menneen moraalittomuudessaan vielä pitemmälle kuin saaren syntyperäiset asukkaat.” b Juuri tällaisessa ympäristössä Kreetan seurakunnat olivat syntyneet, ja siksi uskovien oli erityisen tarpeellista ’torjua jumalattomuus ja maailmalliset halut ja elää tervemielisesti ja vanhurskaasti ja jumalista antaumusta osoittaen’, kuten Paavali kehotti. – 2:12.

2, 3. a) Miten Tiitus oli ollut tekemisissä Paavalin kanssa? b) Mistä Paavali todennäköisesti kirjoitti Tiitukselle ja mitä tarkoitusta varten?

 ² Tiituksen kirjeessä on hyvin vähän tietoja Paavalin ja Tiituksen keskinäisestä kanssakäymisestä. Paavalin muissa kirjeissään Tiitukseen tekemistä viittauksista voidaan kuitenkin koota paljon tietoja. Tiitus, joka oli kreikkalainen, oli usein Paavalin seurassa ja meni ainakin kerran hänen kanssaan Jerusalemiin. (Gal. 2:1–5) Paavali sanoo hänen olevan ”minun kanssani osallisena ja työtoverina”. Paavali oli lähettänyt juuri Tiituksen Korinttoon kirjoitettuaan ensimmäisen kirjeensä korinttolaisille Efesoksesta. Korintossa ollessaan Tiitus oli mukana Jerusalemin veljille tarkoitetun keräyksen järjestämisessä, ja myöhemmin hän Paavalin neuvosta palasi saattamaan keräyksen loppuun. Tavattuaan Paavalin Makedoniassa Tiitus lähti taas Korinttoon ja vei mukanaan Paavalin toisen kirjeen korinttolaisille. – 2. Kor. 8:16–24; 2:13; 7:5–7.

³ Vapauduttuaan ensimmäisestä vankeudestaan Roomassa Paavali oli jälleen Timoteuksen ja Tiituksen seurassa palveluksensa loppuvuosina. Hän näyttää palvelleen muun muassa Kreetassa, Kreikassa ja Makedoniassa. Lopuksi Paavalin mainitaan menevän Nikopoliiseen Luoteis-Kreikkaan, jossa hänet nähtävästi pidätettiin ja josta hänet vietiin Roomaan viimeistä vankeutta ja teloitusta varten. Käydessään Kreetassa Paavali oli jättänyt Tiituksen sinne ’oikaisemaan sen, mikä oli puutteellista, ja nimittämään vanhimmat kaupunki kaupungilta’ hänelle antamiensa ohjeiden mukaisesti. Paavali näyttää kirjoittaneen kirjeensä erittäin todennäköisesti Makedoniasta pian sen jälkeen kun hän oli jättänyt Tiituksen Kreetaan. (Tiit. 1:5; 3:12; 1. Tim. 1:3; 2. Tim. 4:13, 20) Sillä näyttää olleen samanlainen tarkoitus kuin 1. Timoteuksen kirjeelläkin: kannustuksen ja arvovaltaisen tuen antaminen Paavalin työtoverille tämän suorittaessa tehtäviään.

4. Milloin Tiituksen kirje on kirjoitettu, ja mikä todistaa sen oikeaperäisyyden?

⁴ Paavalin on täytynyt kirjoittaa kirje jolloinkin ensimmäisen ja toisen Rooman-vankeutensa välisenä aikana eli noin vuosina 61–64. Tiituksen kirjeen oikeaperäisyyden todisteet ovat lähes samat kuin Timoteukselle samaan aikaan kirjoitettujen kirjeidenkin, ja näitä kolmea Raamatun kirjaa sanotaan usein Paavalin ”paimenkirjeiksi”. Kirjoitustyyli on samanlaista. Sekä Irenaeus että Origenes lainaavat Tiituksen kirjettä, ja monet muutkin entisajan auktoriteetit todistavat kirjeen kanonisuuden. Se on mukana Codex Sinaiticuksessa ja Codex Alexandrinuksessa. John Rylandsin kirjastossa on papyruskatkelma P³², noin 200-luvulta peräisin oleva koodeksin lehti, joka sisältää Tiituksen 1:11–15:n ja 2:3–8:n. c Kirja on kiistatta henkeytetyn Raamatun oikeaperäinen osa.

TIITUKSEN KIRJEEN SISÄLTÖ

5. a) Mitä valvojien pätevyysvaatimuksia Paavali korostaa, ja miksi se on tarpeellista? b) Miksi Tiituksen täytyy ojentaa ankarasti, ja mitä sanotaan saastuneista?

⁵ Valvojien kehotettava terveellisellä opetuksella (1:1–16). Sydämellisen tervehdyksen jälkeen Paavali esittää valvojien pätevyysvaatimukset. Niissä korostetaan, että valvojan täytyy olla ”vapaa syytöksestä”, hyvyyttä rakastava, vanhurskas, uskollinen, ”opetustaidoltaan lujasti luotettavassa sanassa pysyvä, jotta hän kykenisi sekä kehottamaan terveellisellä opetuksella että ojentamaan niitä, jotka väittävät vastaan”. Tämä on tarpeellista niiden ”mielen pettäjien” vuoksi, jotka mullistavat jopa kokonaisia huonekuntia epärehellisen voiton takia. Tiituksen on siksi ojennettava ”heitä edelleen ankarasti, jotta he olisivat uskossa terveitä eivätkä kiinnittäisi huomiota juutalaisiin taruihin”. Saastuneet voivat julistaa julkisesti tuntevansa Jumalan, mutta tottelemattomilla teoillaan he kieltäytyvät tunnustamasta häntä. – 1:6–10, 13, 14.

6. Mitä neuvoja annetaan kristillisestä käytöksestä?

⁶ Eläminen tervemielisesti, vanhurskaasti ja jumalista antaumusta osoittaen (2:1–3:15). Iäkkäiden miesten ja iäkkäiden naisten tulisi olla vakavia ja jumalaapelkääviä. Nuorempien naisten tulisi rakastaa miestään ja lapsiaan ja olla omalle miehelleen alamaisia, ”jotta Jumalan sanaa ei pilkattaisi”. Nuorempien miesten tulisi olla esimerkkejä hyvistä teoista ja terveestä puheesta. Toisten alamaisina olevien orjien tulisi osoittaa ”täysin määrin hyvää uskollisuutta”. Pelastukseen johtava Jumalan ansaitsematon hyvyys on tullut ilmeiseksi, ja se kannustaa tervemielisyyteen, vanhurskauteen ja jumaliseen antaumukseen niitä, jotka Jumala on puhdistanut Kristuksen Jeesuksen välityksellä ”kansaksi, joka on erityisesti hänen omansa, innokas hyviin tekoihin”. – 2:5, 10, 14.

7. Mitä Paavali tähdentää alamaisuudesta, pelastuksesta ja hyvistä teoista?

⁷ Paavali tähdentää sitä, että on välttämätöntä olla alamainen ja tottelevainen hallituksille ja osoittaa ”kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan”. Paavali ja hänen kristityt toverinsa olivat joskus yhtä pahoja kuin muutkin ihmiset. Heidät on pelastettu pyhällä hengellä ja heistä on tullut ikuisen elämän toivon perillisiä Jumalan huomaavaisuuden, rakkauden ja armon takia, ei omien tekojensa ansiosta. Niiden, jotka uskovat Jumalaan, tulisi siksi pitää ”mielensä hyvien tekojen jatkuvassa tekemisessä”. Heidän tulee välttää tyhmiä kiistelyjä ja riitaa Laista ja hylätä lahkoa edistävä ihminen ensimmäisen ja toisen vakavan neuvon jälkeen. Paavali pyytää Tiitusta tulemaan luokseen Nikopoliiseen ja annettuaan muita lähetystyötä koskevia ohjeita tähdentää jälleen hyvien tekojen tarpeellisuutta hedelmällisten tulosten saavuttamiseksi. – 3:2, 7, 8.

 MIKSI HYÖDYLLINEN

8. Mikä Tiituksen kirjeessä olevissa Paavalin neuvoissa on ’hyvää ja hyödyllistä’ meille nykyään eläville ja miksi?

⁸ Kreetan kristityt elivät valehtelemisen, turmeluksen ja ahneuden keskellä. Pitäisikö heidän vain mennä joukon mukana? Vai pitäisikö heidän erottautua täysin palvelemaan Jehova Jumalalle pyhitettynä kansana? Ilmoitettuaan Tiituksen kautta, että kreetalaisten tulisi pitää ”mielensä hyvien tekojen jatkuvassa tekemisessä”, Paavali sanoi: ”Nämä ovat ihmisille hyviä ja hyödyllisiä.” Nykyisessä maailmassakin, joka on vajonnut valheellisuuteen ja epärehellisiin tapoihin, todellisten kristittyjen on ’hyvää ja hyödyllistä’ oppia ”tekemään jatkuvasti hyviä tekoja”, olemaan hedelmällisiä Jumalan palveluksessa. (3:8, 14) Tuomitessaan Kreetan seurakuntia uhanneen moraalittomuuden ja jumalattomuuden Paavali esittää samalla varoituksen nykyajalle, jolloin ’Jumalan ansaitsematon hyvyys opettaa meitä torjumaan jumalattomuuden ja maailmalliset halut ja elämään tässä asiainjärjestelmässä tervemielisesti ja vanhurskaasti ja jumalista antaumusta osoittaen’. Kristittyjen tulisi hallituksille tottelevaisuutta osoittaessaan myös olla ”valmiit kaikkeen hyvään työhön” ja säilyttää hyvä omatunto. – 2:11, 12; 3:1.

9. Miten tähdennetään oikean opetuksen tärkeyttä varsinkin valvojan vastuuna?

⁹ Tiituksen 1:5–9:ssä täydennetään 1. Timoteuksen kirjeen 3:2–7:n sanoja pyhän hengen valvojille asettamista vaatimuksista. Siinä korostetaan sitä, että valvojan tulee ’pysyä lujasti luotettavassa sanassa’ ja olla opettaja seurakunnassa. Tämä on erittäin tärkeää kaikkien saattamiseksi kypsyyteen. Tätä oikean opetuksen tarvetta korostetaankin useita kertoja Tiituksen kirjeessä. Paavali kehottaa Tiitusta puhumaan ”edelleen sitä, mikä terveelliseen opetukseen soveltuu”. Iäkkäiden naisten tulee olla ”hyvän opettajia”, ja orjien tulee ’kaunistaa Pelastajan, Jumalan, opetus kaikessa’. (Tiit. 1:9; 2:1, 3, 10) Paavali tähdentää sitä, että Tiituksen on valvojana oltava luja ja peloton opetuksessaan, ja sanoo: ”Puhu näistä asioista jatkuvasti ja kehota ja ojenna yhä uudelleen täyttä käskyvaltaa käyttäen.” Niistä, jotka eivät tottele, hän sanoo: ”Ojenna heitä edelleen ankarasti, jotta he olisivat uskossa terveitä.” Paavalin kirje Tiitukselle on siis erityisen ”hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa”. – Tiit. 2:15; 1:13; 2. Tim. 3:16.

10. Mihin meitä kannustetaan Tiituksen kirjeessä, ja mihin onnelliseen toivoon siinä kiinnitetään huomio?

¹⁰ Tiituksen kirjeessä syvennetään arvostustamme Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä kohtaan ja kannustetaan meitä kääntymään pois maailman jumalattomuudesta ”odottaessamme onnellista toivoa ja suuren Jumalan ja Pelastajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmeiseksi tuloa”. Näin tekemällä ne, jotka on julistettu vanhurskaiksi Kristuksen Jeesuksen välityksellä, voivat tulla ”perillisiksi ikuisen elämän toivon mukaan” Jumalan valtakunnassa. – Tiit. 2:13; 3:7.

[Alaviitteet]

[Tutkistelukysymykset]